Tampereen kaupunkisuunnittelu, asemakaavoitus 11.9.2017 RAKENTAMISTAPAOHJE Hipposkylä, asemakaava nro 8549 Kissanmaa koskee korttelia no. 850 Luonnos
PERUSTIEDOT Suunnittelualueen ominaispiirteet Hipposkylä sijaitsee Itä-Tampereella noin 3 km päässä keskustasta. Asemakaavamuutos koskee Kissanmaan (133) kaupunginosan korttelin 850 tonttia 4 sekä Hippospuistoa. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 6,2 ha. Suunnittelualueella on 14 kaksikerroksista, huonokuntoista puista asuinkerrostaloa sekä tiilirunkoinen entinen saunarakennus. Tampereen kaupunki rakennutti vuokratalot entisen Kosken maantien varrelle vuosina 1947-49. Alueella on kulttuurihistoriallista arvoa. Nykyisin alue on Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n (TVA) vuokraasuntokohde. Paikannuskartta Tekijät ja tilaajat, karttaoikeudet, tekijänoikeusmerkinnät Tekijät: Tampereen kaupunkisuunnittelu, asemakaavoitus, kaavoitusarkkitehdit Katariina Korte ja Raija Mikkola Rakennusvalvonnan yhteyshenkilö: Hipposkylän puukerrostalot edustavat sotien jälkeisten Kalevan ja Kissanmaan kaupunginosien vanhinta rakennuskerrostumaa. Alueen alkuperäinen korttelirakenne, ympäristö ja rakennuskanta ovat säilyttäneet hyvin alkuperäisen ilmeensä. Alue on osa Kissanmaan - Hakametsän hallialueen maakunnallisesti arvokasta rakennettua ympäristöä. Kissanmaan inventoinnissa 2007 Hipposkylä on luokiteltu erittäin merkittäväksi kohteeksi (korkein kyseisessä inventoinnissa käytetty arvoluokka) hyvin säilyneiden piirteidensä vuoksi. Rakentamistapaohjeen tarkoitus ja oikeusvaikutteisuus Rakentamistapaohjeen tarkoitus on tarpeellisiksi arvioiduissa kohteissa antaa toteuttamista ohjaavia konkreettisia ohjeita ja suosituksia. Ohjeiden tulee tukea ja täsmentää asemakaavan ja siihen liittyvien kaavamääräysten sisältöä ja antaa niille lisäarvoa. Rakentamistapaohjeiden periaatteita noudattava rakentaminen nopeuttaa ja helpottaa rakennuslupien myöntämistä. Rakentamistapaohje on asemakaavan liiteasiakirja, joka esittää hyväksyttävän rakentamistavan. Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta käytetään eri valmiusvaiheissaan päätöksenteon ja kaavojen vaikutustenarviointien työkaluna sekä toteuttamistapojen ohjeena suunnittelijoille ja rakentajille. Rakentamistapaohjetta tulkitsee rakennusvalvonta. Ohjeita asemakaavamerkinnöistä, määräyksistä ja niiden tulkinnasta on esitetty oppaassa: YM; asemakaavamerkinnät ja määräykset; 2003. 2
RAKENTAMISTAPAOHJE, KORTTELIALUEET YLEISET TAVOITTEET Arkkitehtuurin lähtökohdat Lähtökohtana on säilytettävien rakennusten kunnostaminen niiden arvoon sopivalla tavalla ja täydennysrakentamisen sovittaminen maakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun ympäristöön. Tavoitteena on muodostaa viihtyisää ja laadukasta asuinympäristöä. Uudisrakentaminen tulee sovittaa alueen luonto- ja virkistysarvoihin ja sen tulee muodostaa luontevia rajauksia viher- ja virkistysympäristölle. Olemassa olevaa pihaympäristöä hyödynnetään uutta ja vanhaa yhdistävänä asumisen laatutekijänä. Kävelyn ja pyöräilyn reitit ja katualueet suunnitellaan korttelikokonaisuuksia jäsentäviksi ja viherympäristöön sopiviksi. Havainnekuva kaavaluonnosvaihtoehdosta 1 KORTTELITASO Havainnekuva kaavaluonnosvaihtoehdosta 2 Korttelitason perusratkaisut Hippoksenkadun varrella säilytettävät rakennukset jäävät merkittävään rooliin. Hippoksenkadun puolella täydennysrakentaminen sovitetaan olemassa olevaan mittakaavaan. Rakennusten sijoittelu tontilla ja etäisyydet viereisiin rakennuksiin Tavoitteena on luoda alueelle pihapiirejä. Rakennusten sijoittelussa tonteille tulee huomioida luontevien kulkureittien muodostuminen. Tonttien rajaus Yksityiset tonttialueet on rajattava julkisista viheralueista. Rajaamiseen ei kuitenkaan tule käyttää rakenteellisia aitoja, vaan istutuksia ja pensasaitoja. 3
RAKENTAMISTAPAOHJE, KORTTELIALUEET Tonttien liittyminen ympäristöön ja rakennuskantaan Huolto-, pelastus ja pysäköintiliikenne SÄILYTETTÄVÄT RAKENNUKSET YLEISOHJE HIppposkylän talot on arvioitu Kissanmaan rakennusinventoinnissa erittäin merkittäväksi kohteeksi hyvin säilyneiden piirteidensä vuoksi. Rakennuksissa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden on oltava rakennuksen alkuperäiseen tyyliin ja ympäristöön soveltuvia. Mikäli tämän pyrkimyksen vastaisesti rakennuksessa on aikaisemmin suoritettu rakennustoimenpiteitä, on rakennus korjaus- ja muutostöiden yhteydessä pyrittävä korjaamaan joko entistäen tai muulla tavoin rakennuksen alkuperäiseen tyyliin ja ympäristöön soveltuvalla tavalla. Hipposkylän talojen sisäänkäyntijulkisivuja. YLEISOHJE Eri aikakausien tyylien sekoittumista tulee välttää alueenosien yhtenäisen ilmeen ja historiallisen kertovuuden säilyttämiseksi. YLEISOHJE Suojelussa ajan henki näkyy myös pienissä yksityiskohdissa, kuten alkuperäisissä portaissa, kaiteissa, räystäänalusissa, ikkunoissa, ovissa, ovikelloissa, ovenkahvoissa jne. Pientenkin yksityiskohtien säilyminen on kokonaisuuden kannalta merkittävää. YLEISOHJE Olemassa olevien pienkerrostalojen kunnostamisessa huomioidaan korttelin yleisilme. Katon, rungon ja ikkunoiden muodot sekä ulkoverhous säilytetään alkuperäisen kaltaisena. 4
RAKENTAMISTAPAOHJE, YLEISET ALUEET Arkkitehtuurin lähtökohdat Laajentaminen (vaipan sisällä) Asemakaava mahdollistaa kerrosalaan kuulumattomien tilojen muuttamisen kerrosalaan laskettaviksi tiloiksi riippumatta siitä, mitä asemakaavassa on määrätty tontin rakennusoikeudesta. Lisätilaa haluttaessa kannattaa miettiä onko asuinrakennuksen vaipan sisäiset tilat hyötykäytetty mahdollisimman tehokkaasti. Tämä voi tarkoittaa olemassa olevien tilaratkaisujen järkiperäistämistä tai vaihtoehtoisesti ullakon ja kellarin käyttöönottoa. Rakennuksen vaipan sisäisillä muutoksilla on vähän vaikutusta kaupunkikuvaan. Katot ja kattoikkunat Asuinrakennuksen katon merkittävä korottaminen on kielletty. Katto tulee uusia alkuperäisen kaltaisella materiaalilla. Tiilijäljitelmäpeltiä ei tule käyttää. Katossa tulee säilyttää alkuperäinen räystäsmalli. Katonlappeisiin saa sijoittaa vain lapeikkunoita. Hipposkylän taloissa on rakentamisajankohdalle tyypilliset, vähäeleiset sisäänkäyntikatokset. Sisäänkäynnit ja parvekkeet Sisäänkäyntikatosten ilme on pidettävä alkuperäiseen arkkitehtuuriin sopivana. Ikkunat Ikkunoiden alkuperäinen muoto ja puitejako on säilytettävä. Ikkunan pintaan kiinnitettäviä irrallisia ikkunajakoja ei saa tehdä. Ikkuna tulee sovittaa julkisivuun niin, että ikkunan ulkopinta tulee ulkoverhouksen tasoon. Peruskorjauksissa ikkunan perinteinen sovitustapa julkisivun tasoon tulee säilyttää. Julkisivujen yksityiskohdat Materiaalit ja värit 5
RAKENTAMISTAPAOHJE, KORTTELIALUEET SÄILYTETTÄVÄT PIHA-ALUEET Pihojen luonne Leipäteksti Pihojen toiminnalliset alueet (leikkipaikat, oleskelu) Pihojen oleskelualueiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon eri ikäryhmien tarpeet ja vuodenaikojen kierto. Asuinrakennuksen julkisivun kylkeen ei saa rakentaa asunnon lattiatasoon nostettuja terasseja, eikä seinän vierustalla olevaa oleskelualuetta saa kattaa kiinteällä katoksella. Oleskeluryhmät on perinteisesti sijoitettu puutarhaan, irralleen asuinrakennuksesta. Oleskelualueen voi erottaa nurmialueesta kiveyksellä tai matalalla puisella terassirakenteella. Kulkuväylät Tonttiliittymät kadulle tulee säilyttää kapeina. Pintamateriaalit Pihoilla suositellaan käytettäväksi mahdollisimman paljon vettä läpäiseviä pintamateriaaleja. Pihamateriaalit on valittava siten, että ne kestävät aurausta ja muuta huoltoa. Tonttiliittymät ja kulku sisäänkäynnille on perinteisesti päällystetty hiekalla tai kivituhkalla. Kiveystä voi käyttää pienialaisesti kulutuskestävyyttä vaativilla pinnoilla, asfalttipinnat ja laatoitetut ajoväylät eivät sovi alueen ilmeeseen. Hulevesijärjestelyt Pihojen liittyminen ympäristöön Aidat, tukimuurit ja portit Tontinrajoilla ei tule käyttää rakenteellisia aitoja. Meluaidat tulee suunnitella ja toteuttaa kaupunkikuvallisesti korkeatasoisiksi. Kasvillisuus ja istutukset Rakentamattomat alueet, joita ei käytetä kulkuteinä, leikki- tai oleskelualueina, on istutettava. Pihan istutuksissa käytetään perinteisiä suomalaisia puutarhakasveja. Puutarhaan sopivat hyötykasvit (marjapensaat ja omena- luumu ja kirsikkapuut), lehtevät koristepensaat (syreeni), luonnonpuut (koivu, mänty, kuusi, pihlaja) sekä jalopuut (vaahtera, tammi, lehmus). Kasvien valinnassa tulee huomioida vuodenaikojen vaihtelu. Polkupyöräpaikat ja katokset Polkupyöräkatosten on oltava korttelikokonaisuuteen sopivia ja laadukkaasti toteutettuja. Hipposkylän rakennuksia ja pihakasvillisuutta. 6
RAKENTAMISTAPAOHJE, KORTTELIALUEET UUDISRAKENTAMINEN Julkisivujen materiaali ja väritys Kaupunkikuvassa korkealaatuinen ilme saadaan kestävillä julkisivumateriaaleilla. Julkisivuissa ei saa olla näkyviä elementtisaumoja. Ensisijiainen julkisivumateriaali on betoni tai rappauspinta. Toisena julkisivumateriaalina voidaan käyttää graafista betonia tai läpivärjättyä detaljoitua betonia. LIsäksi tehostemateriaaleina esimerkiksi sisäänkäynneissä tai parvekkeissa on mahdollista käyttää puuta, terästä tai lasia. Julkisivuväreistä täydennetään ehdotusvaiheessa. Autokatosten maksimikorkeus on 3,5 m. Katokset tulee suunnitella kaupunkikuvallisesti laadukkaaksi osaksi Hervannan valtaväylän kaupunkimaisemaa. Pysäköintilaitokset / kansipihat Julkisivujen jäsentely Uusissa kortteleissa jalankulkijan ympäristöä muodostavien alimpien kerrosten arkkitehtuuriin tulee kiinnittää erityistä huomiota. Maantason julkisivuissa suositellaan laadukkaampaa yksityiskohtien tasoa, erityisesti sisäänkäyntien yhteydessä. Sisäänkäynnit Rakennusten sisääntulon on erotuttava selkeästi rakennuksen massasta mm. katosten, tasoerojen, sisäänvetojen ja valaistuksen avulla. Sisääntulossa on näytettävä selkeästi siirtyminen puolijulkisesta tilasta puoliyksityiseen. Sisääntulojen viihtyisyyteen vastaanottavana tilana tulee kiinnittää erityistä huomiota. (Porrashuoneissa vähintään yhden seinän on oltava ulkoseinä, jossa on ikkunoita.) Esimerkkejä rakennusmassoihin liittyvistä polkupyörien katetuista säilytyspaikoista Espoon Suurpellossa. Parvekkeet ja ikkunat Parvekkeet voidaan toteuttaa ulokerakenteina, mutta kantavat rakenteet eivät saa olla ilmeeltään raskaita. Sovittaminen maastoon, sokkelit Maantasokerroksia ei saa toteuttaa umpinaisina. Sokkelin maksimikorkeus on 80 cm. Rakennukset tulee sovittaa tontin ja ympäristön maastonmuotoihin. Autokatokset, talousrakennukset 7
RAKENTAMISTAPAOHJE, KORTTELIALUEET UUDISRAKENTAMINEN: RAKENNUSTEN TILOJEN LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN Tilojen avautuminen lähiympäristöön Yhteistiloihin tulee olla eteetön yhteys ulkoa. Julkisivujen pihantasokerroksissa voidaan pihan puolella käyttää istutusetupihoja matalin muuriaidoin muodostamaan yksityisyyttä. Rakennuksiin voi liittyä pihan puolella katoksia ja terasseja. Ne tulee kuitenkin suunnitella pääsisäänkäynneistä selkeästi eroaviksi. Esimerkki väritehosteesta sisäänkäynnin yhteydessä Helsingin Viikissä. Alimmat kerrokset (käsittely) Ylimmän kerroksen rakentaminen Porrashuoneet Rakennusten sisääntulon on erotuttava selkeästi rakennuksen massasta mm. katosten, tasoerojen, sisäänvetojen ja valaistuksen avulla. Sisääntulossa on näytettävä selkeästi siirtyminen puolijulkisesta tilasta puoliyksityiseen tilaan mm. materiaalimuutoksilla. Sisääntulojen viihtyisyyteen vastaanottavana tilana tulee kiinnittää erityistä huomiota. Sisäänkäynnit on suunniteltu tehostevärin avulla julkisivussa selkeästi erottuviksi. Esimerkki Espoon Suurpellosta. Yhteistilat Ulkoiluväline-, lastenvaunu- ja polkupyörävarastot 8
RAKENTAMISTAPAOHJE, KORTTELIALUEET UUDET PIHA-ALUEET Pihojen luonne Uusien piha-alueiden tulee sopia luontevasti säilytettävään ympäristöön. Pihojen toiminnalliset alueet (leikkipaikat, oleskelu) Pihojen oleskelualueiden suunnittelussa tulee ottaa huomioon eri ikäryhmien tarpeet ja vuodenaikojen kierto. Pihojen liittyminen ympäristöön Aidat, tukimuurit ja portit Tontinrajoilla ei tule käyttää rakenteellisia aitoja. Yksityiset tontit tulee erottaa yleisistä viheralueista selkeästi pensasaidoin. Meluaidat tulee suunnitella ja toteuttaa kaupunkikuvallisesti korkeatasoisiksi. Kulkuväylät Tonttiliittymät kadulle tulee säilyttää kapeina. Pintamateriaalit Pihoilla suositellaan käytettäväksi mahdollisimman paljon vettä läpäiseviä pintamateriaaleja. Pihamateriaalit on valittava siten, että ne kestävät aurausta ja muuta huoltoa. Tonttiliittymät ja kulku sisäänkäynnille on perinteisesti päällystetty hiekalla tai kivituhkalla. Kiveystä voi käyttää pienialaisesti kulutuskestävyyttä vaativilla pinnoilla, asfalttipinnat ja laatoitetut ajoväylät tulee pitää minimissä. Hulevesijärjestelyt Kortteleissa, joissa pysäköinti on järjestetty pihakannen alle, tulee järjestää tilaa huleveden viivytysratkaisuille. Kasvillisuus ja istutukset Rakentamattomat alueet, joita ei käytetä kulkuteinä, leikki- tai oleskelualueina, on istutettava. Pihan istutuksissa käytetään perinteisiä suomalaisia puutarhakasveja. Puutarhaan sopivat hyötykasvit (marjapensaat ja omena- luumu ja kirsikkapuut), lehtevät koristepensaat (syreeni), luonnonpuut (koivu, mänty, kuusi, pihlaja) sekä jalopuut (vaahtera, tammi, lehmus). Kasvien valinnassa tulee huomioida vuodenaikojen vaihtelu. Polkupyöräpaikat ja katokset Polkupyöräkatosten on oltava korttelikokonaisuuteen sopivia ja laadukkaasti toteutettuja. Jätekatokset tai -astiat Jätekatokset ja -astiat on sijoitettava tontille helposti saavutettavaan ja esteettömään paikkaan. Rakennuksissa ja rakenteissa on käytettävä kestäviä ja laadukkaita materiaaleja. Pintamateriaaleiksi suositellaan vettä läpäiseviä materiaaleja. Kuvassa nurmikiveystä. 9
RAKENTAMISTAPAOHJE, YLEISET ALUEET YLEISET ALUEET Kaupunkitilojen yleisilme Tonttien liittyminen katualueeseen Katujen tyyppipoikkileikkaukset Kalusteet, varusteet ja laitteet Pintamateriaalit Istutukset Pysäköintipaikat Joukkoliikennepysäkit 10
RAKENTAMISTAPAOHJE, YLEISET ALUEET PUISTOT, LÄHIVIRKISTYSALUEET Liittyminen ympäristöön Toiminnalliset alueet (leikkipaikat, oleskelu) Toteutus Kalusteet, varusteet ja laitteet Pintamateriaalit Puusto ja kasvillisuus Valaistus Esteettömyys Hulevesien käsittely 11
PROSESSI Rakentamistapaohjeen laatimisvaiheet Tämä alustava rakentamistapaohje asetetaan nähtäville asemakaavan valmisteluvaiheessa kahden vaihtoehtoisen luonnosratkaisun kanssa. Vaihtoehdoista saadun palautteen perusteella laaditaan asemakaavaehdotus. Rakentamistapaohje viimeistellään yhdessä asemakaavaehdotuksen kanssa ja menee yhdyskuntalautakunnan käsiteltäväksi. Asemakaavamuutos tuli vireille 23.2.2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville 23.2. - 16.3.2017 väliseksi ajaksi. Valmisteluaineisto asetetaan nähtäville 14.9. - 12.10.2017 väliseksi ajaksi. RAKENNUSTAPAOHJEEN LAATIMISEN VAIHEET PÄÄTÖS LAATIMISTAR- PEESTA TARJOUSPYYNTÖÄ VARTEN PROSESSI RAKENTAMISTA- PAOHJEEN LAATIMISEKSI MAINITAAN OASISSA RAKENTAMISTAPAOHJEET, ALUSTAVAT ASEMAKAAVAN KÄSITTELYVAIHEET vireillepano osallistumis- ja arviointisuunnitelma (kuulutus) LUONNOSVAIHTO- EHDOT (kuulutus) neuvotteluesitys osallistuminen, mielipiteet ELY-keskus Selvitykset RAKENTAMISTAPAOHJE- LUONNOS LUONNOS lausunnot Meluselvitysluonnos 21.6.2015 Hulevesiselvitys laaditaan ehdotusvaiheessa - Kissanmaan rakennusinventointi YLA oleellisia muutoksia RAKENTAMISTAPAOHJE- EHDOTUS EHDOTUS NÄHTÄ- VILLÄ (kuulutus) vähäiset 14 vrk merkittävät 30 vrk muistutukset ELY-keskus RAKENTAMISTAPAOHJEEN HYVÄKSYMINEN vähäiset YLA merkittävät ei oleellisia muutoksia KH KV HYVÄKSYMISMERKINNÄN PÄIVITTÄMINEN RAKENTA- MISTAPAOHJEESEEN valitusaika valitus hallinto-oikeus VOIMAANTULO (kuulutus)