Kaupunkisuunnittelulautakunta 188 08.11.2016 Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman muutos välillä Martinkatu - Saharannankuja 1679/10.03.01.01/2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.11.2016 188 Valmistelija: Suunnittelija Jukka Lasonen, jukka.lasonen@salo.fi, 02-778 5203. Salon kaupungin kaupunkikehityspalveluissa on valmisteltavana Kauniaisten kaupunginosassa sijaitsevan Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelma välillä Martinkatu - Saharannankuja. Hämeentien katusuunnitelmaa tullaan muuttamaan voimassa olevan kaavan mukaiseksi vanhojen katualueella olevien rakennusten poistuessa. Muutos koskee jalkakäytävän ja pysäköintikaistan rakentamista katualueen idänpuoleiseen reunaan. Lisäksi suunnitelmassa on esitetty suojatien rakentaminen korttelin keskikohdalle. Suunnitelmassa on esitetty myös muutostöistä aiheutuva liikennemerkkisuunnitelma. Kohdetta tullaan esittämään vuoden 2017 talousarvioon. Suunnitelma on ollut alustavana suunnitteluvaiheen nähtävillä olona 12.9. - 26.9.2016 välisen ajan. Nähtävänäoloaikana tuli seuraavat kolme mielipidettä suunnitelmasta: As Oy Kauniaistenranta A "Yhtiömme käsitteli Hämeentien suunnitelmaa ylimääräisessä yhtiökokouksessaan 19.9.2016. Haluamme tuoda mielipiteenämme seuraavaa: Pidämme tärkeänä, että Hämeentien vanha puutalo poistuu ja jalkakäytävä ao. kohdassa saadaan leveämmäksi ja turvallisemmaksi. Jalkakäytävän päällystäminen Hämeentie 29 kohdalla on välttämätöntä, kuten myös jalkakäytävän kunnostaminen ja päällysteen korjaaminen välillä Martinkatu-Saharannankuja. Hämeentie 29 uusissa asuinkerrostaloissa asuu vuoden 2016 lopussa jälkeen lähes sata asukasta. Monet heistä ovat iäkkäitä, mutta omatoimisia ja mm. kaupassa-asiointi sujuu. Uusi suojatie Hämeentien poikki on erittäin tervetullut ja kannatettava ajatus. Suojatien sijoituksessa olisi huomioitava ajoneuvoilla ajo korttelin eri tonteille ja tonteilta Hämeentielle. Suojatien rakentaminen korotettuna on perusteltua. Hämeentiellä on säännöllisesti tarvittu poliisin nopeusvalvontaa. Korotettu suojatie parantaa Hämeentien liikenneturvallisuutta.
Ehdotettu kadunvarren pysäköinnin laajentaminen on myös kannatettava. Jos jostain syystä pysäköintiaikaa halutaan rajoittaa, ehdotamme vähimmäispysäköintiajaksi 2 tuntia. Ehdotettu valaisinpylvään siirto on kannatettava. Nykyisen valaisinpylvään sijainti yhtiömme ajoliittymässä haittaa kääntymistä tontillemme/tontiltamme. Lisäksi se haittaa Hämeentien muuta liikennettä, kun käännyttäessä Hämeentieltä tontillemme ajoneuvojen ajoa joudutaan huomattavasti hidastamaan jo Hämeentiellä. Ehdotamme, että Salon kaupunki varaa määrärahan em. toimenpiteisiin ja toteuttaa suunnitelman toimenpiteet vuonna 2017 välillä Saharannankuja - Martinkatu." As Oy Kauniaistenranta A Salon mielipiteeseen voidaan todeta, että osittain katualueella oleva vanha omakotitalo tullaan purkamaan pois, jotta jalkakäytävän siirto ja paikoituskaistan rakentaminen olisi mahdollista. Suunnitelmassa esitetty suojatien paikka on sijoitettu korttelialueen keskikohdalle kauppakeskuksen pääsisäänkäynnin tuntumaan, sijainti on lähellä oleviin suojateihin nähden optimaalinen, eikä se tule haittaamaan tonteille liikennöintiä. Olemassa olevan kadun suuntaisen pysäköintikaistan aikarajoitus on tällä hetkellä yksi tunti arkipäivisin ilman voimassaoloaikaa. Aikarajoitusta tultaisiin muuttamaan niin, että voimassaoloaika arkipäivisin olisi klo 8-17 ja lauantaisin klo 8-14, näin se olisi yhdenmukainen Hämeentien alkupään pysäköintirajoituksen kanssa. Vanhat kadun valaisimet, jotka jäisivät suunnitellulle pysäköintikaistalle, tullaan siirtämään rakennettavan jalkakäytävän reunaan. Pertti Kiiskisen mielipide: "Ohessa kommentteja Hämeentien alustavasta katu- ja liikennemerkkisuunnitelmasta: - Korttelialueen keskelle alustavasti suunniteltu suojatie on hyvässä paikassa, Citymarketin pääsisäänkäynnin kohdalla, olevan kerrostalon, rakenteilla olevan sekä asemakaavan mukaisesti vielä tulevien kerrostalojen näkökulmasta. - Kadunsuuntainen pysäköinti voi muodostaa liikenneturvallisuuden kannalta riskikohtia suunnitellun suojatien sekä tulevien kerrostalojen liittymien kohdille. - Esitetyt katuvalaisimien siirrot tulisi huomioida samalla kertaa koko korttelin matkalla, huomioiden myös tulevat kerrostalot ja niiden liittymät ja ajoluiskat. - Alustavasti Hämeentielle esitetyt parannustoimenpiteet tulisi olla osa laajempaa katukokonaisuutta, jossa käsitellään Hämeentien parannustoimenpiteitä ja katuvalaistuksen saneerausta välillä Turuntien
ja Koskikadun liikennevalot. Ehdotuksia vielä tarkasteltaviksi asioiksi ennen nähtäville tulevaa katusuunnitelmaa: - Miten osana laajempaa katukokonaisuutta saadaan ajoneuvojen ajonopeudet tasolle 40 km/h. Koko katutilan jaottelu selkeästi, ajosuuntaansa 1 kaista, pysäköinnit, vasemmalle kääntyminen, viheralueet puineen ja istutuksineen, valaistus kokonaisuutena sekä kevyelle liikenteelle omat erotetut kaistansa molemmin puolin uutta katua. Pyrkimys pois "valtatiemäisyydestä" kohti keskustan pääkatua, jossa kaikille liikennemuodoille olisi omat tilansa. - Tulisiko lisäksi tarkastella Citymarketin pysäköintialueen liittymät ajosuuntineen kokonaan uudelleen? Heti esitetyn suojatien jälkeen vasemmalle kääntyminen kaupan pihaan, joka jonouttaa liikenteen esitetyn suojatien päälle ja taakse muodostaen jalankulkijoille turhan turvallisuusriskin. Osayleiskaavatyön yhteydessä on jo tarkasteltu valmistuvan ohikulkutien vaikutuksia keskustan katujen liikennemäärille. Nyt suunniteltavaksi perusratkaisut kaikille vanhoille pääväylille, jotka kaipaavat reilua muutosta katumaisuuteen. Katutilan uudelleen jäsennöinnit ovat tärkeä ensiaskel keskustan kehittämisessä ja keskustan houkuttelevuuden lisäämisessä. Kaupungin keskustaa tulee nyt kehittää ja suunnitella kokonaisuutena ja esimerkiksi nämä pikaisesti tarvittavat Hämeenkadun asuinkorttelin kohdan pikaparannustoimenpiteet tulisi olla osa laajempaa kokonaisuutta." Pertti Kiiskisen mielipiteeseen voidaan todeta, että tieliikennelaki määrää pysäköinnistä / pysähtymisestä ennen suojatietä sekä pysäköinnistä tonttiliittymän kohdalla. Siirrettävät valaisimet tullaan sijoittamaan kohtiin, jossa niistä ei ole haittaa tontille liikennöitäessä. Suunniteltu ajosuunnasta korotettu suojatie tulee hidastamaan ajonopeuksia kadulla. Kiiskisen ehdotus kadun nykyisen katusuunnitelman muuttamiseksi välillä Turuntie - Koskikatu enemmän jäsennellyksi niin, että ajokaistoja olisi suuntaansa yksi, kevyelle liikenteelle olisi erotetut kaistat sekä katualueelle viheralueet, mietitään keskustan kehittämishankkeessa, mutta tässä vaiheessa ne eivät ole ajankohtaisia. Suunnitelmassa esitetyt ratkaisut tukevat kuitenkin näitä tulevaisuuden suunnitelmia. Kauppakeskuksen kaksi tonttiliittymää ovat kaavan mukaisissa kohdissa. Sisäänajon muuttaminen kauppakeskukselle nykyisen poistumisliittymän kautta ja päinvastoin, lisäisi suunnitellun suojatien turvallisuutta. Matti Matilan mielipide: "Viite: Hämeentien alustava katu- ja liikennemerkkisuunnitelmamuutos,
osallisena tontit 15, 16 ja 17. Katson, ettei alueella ole tarvetta rakentaa uutta suojatietä, sillä suunnittelualueella on tällä hetkellä 2 suojatietä. Jalkakäytävän ja parkkikaistan voisi rakentaa heti, ja kun tontit 15, 16 ja 17 on rakennettu, rakennettaisiin muut Hämeentien mahdolliset kohteet. Mikäli uusi suojatie päätetään rakentaa, tulisi se siirtää suunnitellusta paikasta valmistuvan kerrostalon, Hämeentie 29, kohdalle. Nyt suunnitellulla paikalla suojatie estäisi tontin 17 liittymästä pääsyn tontille. Suojatie aiheuttaisi vaikeuksia varsinkin tontin rakennusvaiheen aikana. Tontin kaava sallii kadunvarressa yksikerroksisen liiketilan rakentamisen ja siitä syystä paikoituskaistaa tulisi jatkaa ulottumaan myös tontin 17 leveydellä. Rakentamattomilla tonteilla 15, 16 ja 17 on omat liittymät ja niille kääntyminen sallitaan molemmista suunnista." Matti Matilan mielipiteeseen voidaan todeta, että suunnitellun, ajosuunnista korotetun suojatien paikka, on korttelialueen keskellä ja on sijainniltaan lähinnä oleviin Hämeentien suojateihin nähden optimaalinen, korotettuna se tulee hiljentämään ajonopeuksia kadulla. Lisäksi sijainti on kauppakeskuksen pääsisäänkäynnin tuntumassa ehkäisten näin Hämeentien suojattomia ylityksiä kauppakeskukseen mentäessä ja poistuttaessa. Olevia Matilan omistamien tonttien 5-8-15, 5-8-16 ja 5-8-17 vanhoja tonttiliittymiä voidaan käyttää tonttien rakentamisen aikana. Jos Matilan tonttien rakentaminen ja Hämeentien muutosrakentaminen ajoittuu samalle vuodelle, ei kaupunki rakenna tonttien rakentumisaikana saarekkeellista suojatietä, vaan se tullaan rakentamaan sitten kun edellä mainitut tontit ovat rakentuneet. Hämeentien kaavan toteutuessa (tonttien 5-8-15, 5-8-16 ja 5-8-17 rakentuessa) tulee tonteille liikennöinti kaavan osoittamasta yhdestä tonttiliittymän paikasta, tonttien 5-8-15 ja 5-8-21 rajan tuntumasta. Suojatien rakentaminen suunniteltuun kohtaan vähentäisi kadulta 5,5 kappaletta kadun suuntaisia paikoituspaikkoja Matilan omistamien tonttien 5-8-16 ja 5-8-17 kohdalta ja As Oy Kauniaistenrannan omistaman tontin 5-8-23 kohdalta 3,5 paikkaa. Rakentuessaan suojatiesaareke estää tontin 5-8-17 vanhan poistuvan liittymän käytön Someron suunnasta ajettaessa. Kaupunkikehityspäällikkö: Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy alustavan Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman pohjaksi Hämeentien katu- ja liikennemerkkisuunnitelman tekemiseksi ja nähtäväksi asetettavaksi. Päätös:
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.