Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Asianro 849/ / Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia Kaupunginvaltuusto Valtuutettu Veera Köpsi jätti valtuustolle seuraavan aloitteen: "Jalkakäytävä Iiroisentielle Tilanmaan aikuiset ja lapset ovat puhuneet pitkään kapean Iiroisentien vaaroista. Kallasten asukas Emmi Larjama teki asiasta sähköisen adressiin, joka on kolmessa kuukaudessa kerännyt jo 270 allekirjoitusta sekä herättänyt lisää keskustelua. Asukkaat toivovat turvallisuuden pikaista parantamista. Kaikki lähialueen palvelut sijaitsevat tien päässä, jonka seurauksena liikennöinti on jatkuvaa aiheuttaen vaaratilanteita. Iiroisentie on erityisesti koululaisten päivittäinen kulkuväylä, sillä se on suorin reitti niin Tikanmaan kuin Tahvion kouluun. Tiellä on nyt jo hidasteita, jotka eivät estä autoilijoita ja mopoilijoita kaahaamasta. Raskaiden ajoneuvojen läpikulku on kielletty pelkkä kyltti ei pidä rekkoja poissa tieltä. Kallastenkadun jatketun tieosuuden piti vähentää liikennettä Iiroisentiellä. Näin ei ole kuitenkaan käynyt. Ehdotamme, että kaupunki aloittaisi jalkakäytävän muutostyöt pikaisesti, ennen kuin sen puutteesta seuraa peruuttamaton vahinko. Tiedoksi Raision Kristillisdemokraatit Veera Köpsi Kalle Myllymäki

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Mirjam Karila Pipsa Allén Erkki Haavisto Juha Hellstén" Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus lähettää valtuutettu Veera Köpsin ym. aloitteen koskien Iiroisentien turvallisuutta teknisen lautakunnan valmisteltavaksi Suunnitteluinsinööri Marja Uusitalo ja tekninen johtaja Antti Korte : Iiroisentieltä puuttuu kevyenliikenteen väylä Tikanmaan koulun ja Kallastenkadun väliltä, noin 400 metrin matkalta. Tämä osuus on suurimmaksi osaksi vanhan asutuksen sisällä ja siten asemakaavassa katualueeksi varattu tila on suhteellisen kapea. Katualueen leveys vaihtelee 8 9,5 metrin välillä. Nykyinen katu ei sijaitse katualueella keskeisesti tai jommallakummalla reunalla, vaan sen sijainti vaihtelee. Tämän vaihtelevan sijainnin vuoksi kummallakaan puolella ajorataa ei ole riittävästi tilaa rakentaa jalkakäytävää. Jos Iiroisentielle rakennetaan jalkakäytävä, niin aina joudutaan siirtämään myös ajorataa ja valaistusta. Jalkakäytävää ei pysty tilan puutteen takia rakentamaan nykynormien levyiseksi, vaan sen leveys tulisi olemaan vain 2,5 metriä. Lisäongelmia liikennöintiin luo Iiroisentien huono pystygeometria juuri tällä kapealla osuudella. Ajoradan siirtotarpeesta johtuen jalkakäytävän rakentaminen Iiroisentielle maksaa erittäin paljon. Veera Köpsin ym. valtuustoaloitteessa korostetaan sitä, että Iiroisentie on erittäin tärkeä ja keskeinen kulkutie koululaisille ja muille jalan kulkeville, koska alueen palveluja on sijoitettu Iiroisentien varrelle. Bussiliikenne on siirtynyt pois Iiroisentieltä käyttämään uutta Kallastenkatu Tikankatu yhteyttä alkaen. Tänä syksynä tekninen keskus mittasi Iiroisentien liikennemääriä ja ajonopeuksia. Mittausten mukaan keskinopeus oli 28 km/h ja KVL (vuorokausiliikenne) 735 ajoneuvoa. Alueella on 30 km/h nopeusrajoitus. Iiroisentiellä ei ole tiedossa henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia. Tekninen keskus on selvitellyt erilaisia ratkaisuja liikenteen rauhoittamiseksi ja hidastamiseksi Iiroisentiellä. Esimerkiksi hidasteita (töyssyjä) voi käyttää vain kadun tasaisilla osuuksilla, mäessä hidastaminen tai liikkeelle lähtö on vaikeaa. Samoin shikaanien käyttö ei ratkaise pahimman tiekohdan ongelmia. Iiroisentien turvallisuutta voidaan parantaa alustavan suunnittelun mukaan ainakin kahdella tavalla. Ensimmäisessä vaihtoehdossa (VE 1) Iiroisentie kat-

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) kaistaan kokonaan ajoneuvoliikenteeltä välillä Tikanmaankatu Peukaloisenpolku. Tämä on ainoa katuväli, jolla ei ole tonttiliittymiä. Toisessa vaihtoehdossa (VE 2) sama katuosuus muutetaan yksisuuntaiseksi siten, että katua voi ajaa pohjoisesta etelään. Tällöin kadun toiseen reunaan voidaan rakentaa kevyenliikenteen väylä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Iiroisentien nopeudet eivät mittausten mukaan ole keskimäärin korkeita. Kadun geometria ja hidasteet eivät houkuttele suuriin nopeuksiin. Kadun kapeus ja huonot näkemäolosuhteet ovat ongelma. Kadun ajoneuvoliikenteen katkaisemisella tai asettamisella yksisuuntaiseksi on merkittävää vaikutusta Iiroisentien varren asukkaille, joiden tulisi kiertää pahimmillaan noin 1 kilometrin matka Tikanmaankadun ja Kallastenkadun kautta kotiinsa. Liikenne Tikanmaankadulla tulee myös lisääntymään. Asia ei siis ole helposti ja edullisesti ratkaistavissa siten, ettei sillä olisi jollekin asianosaiselle haitallisia vaikutuksia. Tekninen keskus voi tehdä tarvittaessa tarkempaa suunnittelua myös sellaisesta vaihtoehdosta, että kevyen liikenteen väylä rakennetaan koko 400 metrin matkalle. Tämän vaihtoehdon kustannusarvio tulee olemaan helposti yli euron luokkaa. Kaikissa tapauksissa kadusta täytyy tehdä vahvistettava katusuunnitelma. ehdotus Tekninen johtaja Antti Korte Tekninen lautakunta antaa kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle suunnitteluinsinööri Marja Uusitalon ja tekninen johtaja Antti Kortteen valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Veera Köpsin ym. tekemään valtuustoaloitteeseen. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa heti. Kaupunginhallitus ehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus 1 merkitsee teknisen lautakunnan valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen tekemään valtuustoaloitteeseen tiedokseen,

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) 2 ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee teknisen lautakunnan valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen tekemään valtuustoaloitteeseen tiedokseen, ja 3 ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteen loppuunkäsitellyksi. Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Oheismateriaali 1 tikanmaa_kartta.pdf ehdotus Kaupunginhallitus 1 ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee teknisen lautakunnan valmistelun mukaisen vastauksen valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen tekemään valtuustoaloitteeseen tiedokseen, ja 2 ehdottaa valtuustolle, että valtuusto merkitsee aloitteen loppuunkäsitellyksi. Kaupunginhallituksen tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi

Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 110/10.03.01.01/2013 79 Valtuutettu Jari Salosen ym. valtuutettujen aloite koulujen liikuntatilojen välineistön käytön tehostamiseksi historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja

Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 408/08.01.00/2015 47 Valtuutettu Väyrysen ym. valtuutettujen aloite koskien koululaisten bussimatkoja historia Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 156 Valtuutettu Heikki

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan HIN- KU-hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 75 1.9.2014 Ympäristölautakunta 19 16.3.2017 Asianro 753/11.01.04/2014 116 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite koskien liittymistä mukaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 196 29.10.2014. 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 16/2014 1 (1) 196 Asianro 5773/10.03.01.00/2014 Varstakadun, Luhtikujan, Lyhdekujan, Suvitien, Sormulanraitin ja Puutossalmentien kevyen liikenteen väylän katusuunnitelmaluonnoksien

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:39

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:00-19:39 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Kokoustiedot Aika 02.09.2013 maanantai klo 18:00-19:39 Paikka Kaupunginvaltuuston istuntosali Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja Heikki Arikka, 1.

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa

Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 648/10.03.01.01/2016 18 Valtuutettu Elisa Vuorisen ym. valtuutettujen aloite koskien kaupungin imagoa ja ulkoalueiden hoitoa historia Kaupunginvaltuusto 13.6.2016

Lisätiedot

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista

Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite koskien Hulvelan palvelutalon ilmastoinnin ja tilojen parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 153 12.11.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 64 15.5.2019 Asianro 1141/10.03.02.00/2018 198 Valtuutettu Eija Nurmen ym. valtuutettujen aloite

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä

Lisätiedot

Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä

Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman yhtiöittämistä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 87 13.10.2014 Tekninen lautakunta 130 27.9.2016 Asianro 846/10.03.01.02/2014 284 Valtuutettu Jonni Moislahden ym. valtuutettujen aloite koskien vierasvenesataman

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 20.01.2016 Sivu 1 / 1 4185/2013 10.03.01 9 Kuusiniemi -nimisen kadun katusuunnitelman hyväksyminen (palautettu valmisteluun 18.12.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Vesa Raimesalo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/1 02.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2012 1 (7) 441 Gunillankallion alueen kadut, katusuunnitelmien hyväksyminen, Laajasalo HEL 2012-009067 T 10 05 02 Päätös päätti hyväksyä Gunillantien katusuunnitelman välillä

Lisätiedot

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS

-O KE01' KAUPUNKI KIRJALLINEN MUISTUTUS Juhani ja Leea-Liisa Axelsson KE01' KAUPUNKI =r G ilii?t `l p a k ' ' k e s k u s -O1-2017 Kemin kaupunki Tekni nen lautakunt a Val takatu 26 94100 Kemi KIRJALLINEN MUISTUTUS 31.12.2016 KIRJALLINEN MUISTUTUS

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

E18 Turun kehätien kehittämisselvitys

E18 Turun kehätien kehittämisselvitys Tekninen lautakunta 104 29.10.2014 Kaupunginhallitus 439 10.11.2014 Kaupunginhallitus 457 24.11.2014 E18 Turun kehätien kehittämisselvitys 737/10.05.01/2014 TEKLA 104 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mika

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6645/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 201 Asianro 6645/10.03.01.00/2016 Kaunismäenkatu, Kaunismäenrinne, Nuolimäenrinne, Kalliokaarre ja Kalliokielo sekä teräsritilärappuset välillä Kalliokielo - Kaunismäenkatu,

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Yötarhantie, vähäinen katusuunnitelman muutos

Yötarhantie, vähäinen katusuunnitelman muutos Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Yötarhantie, vähäinen katusuunnitelman muutos Suunnitelmat 18 / 2017 Selostus ja perustelu Yötarhantie on noin 700 metriä pitkä kokoojakatu Jynkän kaupunginosassa

Lisätiedot

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta

Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi. Liperin kunta Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten arviointi Liperin kunta Marko Tikkanen, Matti Romppanen Luonnos 26.5.2017 Mattisenlahti Salokylä osayleiskaavan liikenteellisten vaikutusten

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 231 17.6.2019 Asianro 1051/00.04.02/2018 87 Valtuutettu Jukka A. Rantalan ym. valtuutettujen aloite koskien lähipoliisitoiminnan aloittamista Raisiossa

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma

Kauniaisten kaupunki Kuntatekniikka. YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Kuntatekniikka YLEISSUUNNITELMASELOSTUS KAUNIAISTENTIE Katusuunnitelma Infrasuunnittelu Oy D1010 19.5.2014 YLEISSUUNNITELMA SISÄLLYS YLEISTÄ 1 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 1 1.1 Kustannusarviot 2 2 MITOITUS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1

Piirustukset 30105/1, 30106/1, 30172/1, 30173/1, 30174/1 2, 30235/1, 30272/1 Helsingin Polkupyöräilijät ry MUISTUTUS PL 1301 00101 Helsinki www.hepo.fi 31.3.2015 Helsingin kaupunki Yleisten töiden lautakunta helsinki.kirjaamo@hel.fi Muistutus Mellunmäen katusuunnitelmista Piirustukset

Lisätiedot

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ

LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS 24.2.2014 24.2.2014 YLEISÖTILAISUUS, LUOSTARINKYLÄ LUOSTARINKYLÄN ERITASOLIITTYMÄ, RAUMA. TIESUUNNITELMA. YLEISÖTILAISUUS TIESUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Tiesuunnitelma liittyy osana Lakarin teollisuus- ja logistiikkaalueen kehittämiseen. Uusi

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä 231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3640/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3640/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (1) 123 Asianro 3640/10.03.01.00/2018 Lehtoniementie (välillä Kotilokatu - Susisalmenkatu), Kuikkakuja ja Kaivannonlahdenkatu katusuunnitelmaluonnoksien hyväksyminen

Lisätiedot

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos

ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO. Luonnos ORIVEDENKADUN LPA-ALUE ASUMISKÄYTTÖÖN (AK8668) NYKYINEN LIIKENNEVERKKO Luonnos 13.9.2017 TARKASTELUALUEEN RAJAUS 1 Tarkastelualueena on asemakaavamuutoksen 8668 kaavaalue ja sen lähialue Tarkastelualue

Lisätiedot

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013

Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje 8.2.2013 Tiemerkintäpäivät 2013 Uusi Tiemerkinnät-ohje Uusia tiemerkintöjä Pyörätasku Liikennevalo-ohjatussa liittymässä Pyöräkaista edeltää aina Ajokaistanuolta voi käyttää yksisuuntaisella ajoradalla Sovellus

Lisätiedot

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Marko Kelkka Uudenmaan ELY-keskus LINTU-seminaari 2.2.2011 Helsinki Lähtökohdat Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) Liikenne tietyömaalla - Lyhytaikaiset ja luvanvaraiset työt

LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) Liikenne tietyömaalla - Lyhytaikaiset ja luvanvaraiset työt LIIKENTEENOHJAUSSUUNNITELMA Liite 1/1 (5) TAVARAN TUONTI TMS., KVL < 1500, TYÖN KESTO < 1H 15 Suoja-ajoneuvoa käytetään kun työkone / ajoneuvo ei itsessään suojaa työntekijää. Suoja-ajoneuvo voi olla ajoneuvo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.12.2014 Sivu 1 / 1 2256/10.03.01/2014 130 Merituulentien plv 41-950 (sisältää Niittytorin), Haukilahdenkadun plv 0-295, Niittyportin plv 0-350 (sisältää Niittyportin LP- alueen),

Lisätiedot

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA

ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN LÄNSIPUOLISELLA ALUEELLA Kaupunginhallitus 354 12.11.2012 Ympäristölautakunta 38 19.03.2013 Kaupunginhallitus 107 25.03.2013 Ympäristölautakunta 131 22.10.2013 Tekninen lautakunta 126 12.11.2013 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN KESKUSTIEN

Lisätiedot

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kivistön asemakaavayksikkö Jaspiskuja Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 10.3.2014 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002221. 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavamuutos

Lisätiedot

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia

Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja kulttuurikeskus Harkon remontointia Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 43 13.3.2017 Tekninen lautakunta 51 18.4.2017 Asianro 392/10.03.02.00/2017 65 Valtuutettu Aarre Lehtosen ym. valtuutettujen aloite koskien museo- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 144 25.06.2014. 144 Asianro 2877/08.00.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 144 25.06.2014. 144 Asianro 2877/08.00.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 144 Asianro 2877/08.00.00/2014 Liikenneturvallisuuskohteet 2014 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Reposaarentie Reposaarentielle

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 397 Länsisatamankadun ja Hyväntoivonkadun liikennesuunnitelma HEL 2015-001788 T 08 00 00 Hankenro 0848_2 Päätös päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen

Lisätiedot

230 Valtuustoaloite selvityksen tekemiseksi Viistokadun palauttamiseksi ratikan rakentamisen ajaksi - Aila Dündar-Järvinen

230 Valtuustoaloite selvityksen tekemiseksi Viistokadun palauttamiseksi ratikan rakentamisen ajaksi - Aila Dündar-Järvinen Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 230, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 20, 23.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 134, 02.05.2017 Kaupunginhallitus, 342, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen

Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Kuvelammentie, liikenneturvallisuuden parantaminen Liikenneasiat 26 / 2017 Selostus ja perustelu Aloite Kaupungin palautepalvelussa saamassa aloitteessa on esitetty

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 329 31.10.2016 Asianro 901/02.03.01/2016 107 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 329 Talousjohtaja

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (13 ) Otsikko Sivu KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 (13 ) Vanhusneuvosto 03.02.2017 AIKA 03.02.2017 klo 10:00-11:20 PAIKKA Keskustan palvelutalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio

Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00. Teknologiakylän auditorio HAAPAVEDEN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU Kaupunginvaltuusto NRO 8/2011 Kokousaika 19.12.2011 klo 19.00 Kokouspaikka Teknologiakylän auditorio Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro Asia Sivu Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa

Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 384/12.01.03/2017 121 Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Kaupunginhallitus 276 15.9.2014 Kaupunginhallitus 300 6.10.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 82 Raision

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy)

Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen rakentamisvelvoitteen täyttämiselle / Kiinteistö Oy Raision Kauppapuisto (NCC Property Development Oy) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 94 10.3.2014 Kaupunginhallitus 148 14.4.2014 Kaupunginhallitus 117 11.4.2016 Asianro 244/10.00.02.03/2014 137 Anomus lisäajasta kauppakirjan mukaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/2 11.12.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 42/2012 1 (5) 566 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Päivi Lipposen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee uuden koirapuiston perustamista Herttoniemeen HEL 2012-013810 T

Lisätiedot

Kiteen uusi paloasema

Kiteen uusi paloasema Kiteen uusi paloasema Liittymätarkastelu LUONNOS Juha Korhonen 4.12.2015 Sito Best for Your Environment Paloaseman suunnittelualueen sijainti Liite 5 Liikenneympäristö ja suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Niittyrannantien liikenneturvallisuus. Liikenneturvallisuusselvitys

Niittyrannantien liikenneturvallisuus. Liikenneturvallisuusselvitys Niittyrannantien liikenneturvallisuus Liikenneturvallisuusselvitys MUISTIO 3.4.2017 Niittyrannantien liikenneturvallisuus 3.4.2017 1 (12) SISÄLTÖ ALKUSANAT... 2 1 KADUN NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT...

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 4225/10.03.01/2013 44 Tikasrinteen, Tikasniityntien, Tikasniitynkujan, Pystypuun ja Väli-Henttaan tien katusuunnitelmien hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

229 Valtuustoaloite liikenteen sujuvoittamiseksi - Keskustan Tampereen valtuustoryhmä. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko

229 Valtuustoaloite liikenteen sujuvoittamiseksi - Keskustan Tampereen valtuustoryhmä. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 229, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 24, 23.01.2017 Yhdyskuntalautakunta, 128, 02.05.2017 Kaupunginhallitus, 336, 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto,

Lisätiedot

ALOITE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄN RAKENTAMISEKSI KITTILÄN KESKUSTASTA PAKATTIIN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI

ALOITE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄN RAKENTAMISEKSI KITTILÄN KESKUSTASTA PAKATTIIN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI ALOITE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄN RAKENTAMISEKSI KITTILÄN KESKUSTASTA PAKATTIIN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI Kittilän kunnanhallitus/ tekninen ja rakennuslautakunta / ELY-keskus Vaadimme kevyen

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMISPERIAATTEET

LIIKENTEEN RAUHOITTAMISPERIAATTEET 1 Tämän ohjeen tarkoituksena on määritellä Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven kuntien alueelle yhtenäiset toimintatavat liikenteen rauhoittamiseksi ja rauhoittamista koskevien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Niiralankadun katusuunnitelmamuutoksen hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Taustaa

Lisätiedot

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta

Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Muistutus Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotuksesta Haaralammenpolun katusuunnitelmaehdotus n:o 1/15990, Lamminpään kaupunginosassa, TRE: 6480/10.03.02/2012. Suunnitelmassa oleva reunakivi on laskettava

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot