Yhtymähallitus 98 22.06.2016 Yhtymähallitus 120 30.08.2016 Yhtymähallitus 138 14.09.2016 Yhtymähallitus 151 28.09.2016 Yhtymähallitus 181 15.11.2016 Työterveyshuollon järjestäminen 53/01.04.02/2016 Yhtymähallitus 22.06.2016 98 Toukokuun alussa viime vuonna voimaan tulleessa kuntalaissa (410/2015) on yhtiöittämistä koskeva siirtymäsäännös 150, jonka mukaan kuntien on yhtiöitettävä työterveyshuollon sairaanhoitopalvelut viimeistään vuoden 2016 loppuun mennessä. Työterveyshuollon lakisääteisiä ennaltaehkäiseviä palveluja yhtiöittämisvelvoite ei koske. Jatketun siirtymäajan tarkoituksena oli mahdollistaa se, että kunnallisen työterveyshuollon järjestämis- ja tuottamisvastuun toteutuksen suunnittelussa ja täytäntöönpanossa olisi voitu tulevat palvelurakenteet ja tuotantotavat yhteensovittaa sosiaali- ja terveydenhuollon rakennemuutokseen. Työterveyshuollon rooli osana sote -muutosta on edelleen selkiytymättä. Työterveyshuollon toiminnan yhtiöittäminen tarkoituksenmukaisella tavalla, niin että tuleva yhtiö voisi toimia ja pärjäisi kilpailluilla markkinoilla, edellyttää selvempää kuvaa siitä, millaiseen toimintaympäristöön mahdollinen yhtiö perustetaan. Yhtiöittämisen aikaraja kuitenkin lähestyy ja tämän huomioiden Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt Valtiovarainministeriölle ehdotuksen siirtymäajan pidentämisestä alkuperäisestä ajankohdasta 1.1.2017 kahdella vuodella. Kuntalaki, johon muutosehdotus on tehty, on Valtiovarainministeriön alaista sääntelyä ja ministeriön eteenpäin vietävänä. Mahdollisen uuden yhtiön toimintaedellytyksiin vaikuttaa osaltaan myös muutoksessa oleva hankintalaki. Siinä erityisesti inhouse toiminnan prosentin mahdollinen muutos vaikuttaa työterveyshuollon järjestämiseen. Nykylainsäädännön mukaan kunnat voivat hankkia omistamaltaan yhtiöltä palveluja kilpailuttamatta, jos yhtiön ulosmyynti on enintään 10 prosenttia liikevaihdosta. Kuntia on kehotettu tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä keskenään yhtiöittämisen valmistelussa ja suunnittelussa, jotta tulevan sosiaali- ja terveydenhuollon rakennemuutoksen vaikutukset valmistelussa huomioitaisiin riittävän aikaisessa vaiheessa. Perusturvakuntayhtymä Akselin viranhaltijat ovat olleet selvittämässä yhdessä Uudenkaupungin ja Aurinkoristeyksen työterveyshuollon eli Raision ja Naantalin kanssa työterveyshuollon järjestämistä. Käydyissä neuvoitteluissa 14.4 ja 14.6.2016 on selvitetty yhteistyön mahdollisuutta kunnallisten työterveyshuoltojen välillä. Esitylistan oheismateriaalina on
yhteenveto ko. kolmen eri organisaation nykyisistä työterveyshuoltoresursseista ja asiakkuuksista. Käytyjen neuvottelujen perusteella ensisijaisena vaihtoehtona, vaihtoehto 1, esitetään selvittelyjen jatkamista työterveyshuollon järjestämisestä yhdessä Varsinais-Suomen alueen muiden kuntien kanssa. Tällä hetkellä neuvotteluja ollaan jatkamassa Uudenkaupungin sekä Aurinkoristeyksen työterveyshuollon eli Raision ja Naantalin kanssa. Käytyjen keskustelujen ja yhteenvetojen perusteella on todettu monia hyötyjä järjestää työterveyshuolto laajempana alueellisena toimintana. Asiakasnäkökulmasta katsoen voidaan työterveyshuoltopalveluja tarjota useammasta toimipisteestä ja entistä monipuolisemmin. Isompi yksikkö on luonnollisesti vähemmän haavoittuva henkilöstön poissaolojen ja muiden henkilöstöriskien suhteen. Moniammatillinen työ mahdollistuu entistä paremmin kuin myös henkilöstön osaamisen laajempi hyödyntäminen. Yhteistyön valmisteluun liittyvän työn lisäksi merkittävä taloudellinen investointi tulisi olemaan mahdollisen yhteisen tietojärjestelmän hankinta. Toisena vaihtoehtona, vaihtoehto 2, esitetään työterveyshuollon toiminnan jatkamista nykyisellään omana toimintana terveyspalvelujen yhtenä kustannusyksikkönä. Tällöin voimassa olevan kuntalain mukaan työterveyshuollon tulee siirtymäajan jälkeen vetäytyä kilpailluilta markkinoilta. Perusturvakuntayhtymä Akselin osalta tämä "kilpailluilta markkinoilta" tarkoittaa jäsenkuntien ja oman organisaation ulkopuolisille myytävää työterveyshuollon sairaanhoitopalvelua, joka tulisi tuolloin lopettaa. Tällöin asiakkuuksia saatetaan menettää ja toiminta olisi nykyistä pienempää. Kolmantena vaihtoehtona, vaihtoehto 3, tulee työterveyshuollon palvelujen järjestämisen kilpailuttaminen ja ulkoistaminen. Tällöin Akselin ja jäsenkuntien näkökulmasta keskeistä on omalle henkilöstölle tuotettavan työterveyshuollon kilpailuttaminen ja toisaalta myös palvelujen tuottamiseen liittyvä järjestämisvastuu (THL 1326/2010 18 ). Työnantajat ja yrittäjät viime kädessä kuitenkin itse valitsevat palvelun tuottajansa. Jatkossakin jollakin toimijalla on oltava se vastuu, mikä kunnallisella työterveyshuollolla tällä hetkellä on palvelun tuottajana pienille työnantajille ja yrittäjille. Voimassa olevien säädösten mukaan toiminta (sairaanhoidon osalta) tulee yhtiöittää kuluvan vuoden loppuun mennessä. Siirtymäajan jatko on edelleen epäselvää. Samoin koko työterveyshuollon asema sote -integraatioissa. Työterveyslaitos on esittänyt kolme keskeistä skenaariota asiasta (liite 3). Aikataulullisesti valmistelutyötä tulee kuitenkin jatkaa. Valmistelija/lisätietoja: palvelulinjajohtaja Susanna Laivoranta-Nyman, p.02 447 7701, kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen
Ehdotus: Yhtymähallitus päättää, että viranhaltijavalmistelua voidaan jatkaa edellä esitettyjen vaihtoehtojen mukaisessa järjestyksessä. Keskustelun aikana Päivi Santalainen-Saaros teki muutetun päätösehdotuksen: Asia palautetaan uuteen valmisteluun ja keskusteltavaksi peruskuntien kanssa. Päivi Punta kannatti tehtyä muutosehdotusta. Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että yhtymähallitus kannatti yksimielisesti tehtyä muutosehdotusta. Yhtymähallitus palauttaa asian uuteen valmisteluun ja keskusteltavaksi peruskuntien kanssa. Yhtymähallitus 30.08.2016 120 (30.8.2016) Perussopimuksen mukaan kuntayhtymä järjestää jäsenkuntien määrittelemät, lakien säätämät terveydenhuollon ja sosiaalitoimen palvelut. Palvelutasosuunnitelman mukaan työantajille tarjotaan sekä lakisääteisiä, että sen lisäksi sairaanhoitoa sisältäviä työterveyshuoltopalveluja. Toimipaikoista mainitaan, että palvelupisteinä toimivat toistaiseksi Maskun ja Mynämäen terveysasemat. Tavoitteena on jatkossa yksi työterveyshuollon toimipiste kuntayhtymän alueella. On huomioitava, että työterveyshuollon palveluita tarvitaan alueellisesti niin yri tys asiak kai den kuin kuntien ja kuntayhtymän tarpeisiin. Kuntayhtymän johtaja on tiedustellut 3.8.2016 peruskuntien tahtotilaa yh teises tä kilpailutuksesta. Kaikkien kolmen jäsenkunnan kunnanhallitukset ovat linjanneet, että kuntaytymä kilpailuttaa työterveyshuoltopalvelut myös jä sen kun tien puolesta. Lisäksi Nousiaisten kunnahallituksen päätöksen mu kaan Akselin toiminta-alueella tulee olla vähintään yksi työ ter veys huollon toimipiste, jossa on vähintään työterveyshoitajan vastaaotto. My nämäen kunnahallituksen päätöksen mukaan terveydenhoitajan vas taan ot topal ve lu jen tulee olla saatavissa Mynämäessä jatkossakin. Esityslistan oheismateriaalina on jäsenkuntien kunnahallitusten antamat lau sun not koskien työterveyshuollon järjestemistä. Valmistelijat/lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen, puh. 02 447 7555; palvelulinjajohtaja Susanna Laivoranta-Nyman, p.02 447 7701; talous- ja henkilöstöpäällikkö Taru Aihinen, puh. 044 435 7890 Ehdotus: (T H-L) Yhtymähallitus 1. päättää, että työterveyshuollon palvelut kilpailutetaan yhdessä pe ruskun tien kanssa ajalle 1.1.2017-31.12.2018 op tio vuo sil la 2019 ja 2020 (2+1+1) huomioiden nykyisten yritysasiakkaiden 3kk so pi mus-
ten irtisanomisaika, ja 2. valtuuttaa kuntayhtymän johtajan valmistelemaan ja hyväksymään tar jous pyyn tö asia kir jat ja käynnistämään kilpailutuksen, siten että 2a työterveyshuollolla on jatkossakin vähintääkin työterveyshoitajan vastaa ot to Mynämäen kunnan alueella, 2b 2c toiminnot siirtyvät uudelle tuottajalle liikkeenluovutusperiaatteella, ja valintaperusteena käytään kokonaistaloudellista edullisuutta, jossa hin nan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Jyrki Alastalo esitti, että kohtaan 2 lisätään, että tarjouspyyntöasiakirjat valmistellaan yhteistyössä jäsenkuntien kunnanjohtajien kanssa. Päivi Santalainen-Saaros kannatti esitystä. Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että kohtaan 2 ehdotettu muutos hyväksytään yksimielisesti ja että tarjouspyyntöasiakirjat tuodaan yhtymähallituksen hyväksyttäväksi 14.9.2016. Yhtymähallitus 1. päättää, että työterveyshuollon palvelut kilpailutetaan yhdessä pe ruskun tien kanssa ajalle 1.1.2017-31.12.2018 op tio vuo sil la 2019 ja 2020 (2+1+1) huomioiden nykyisten yritysasiakkaiden 3kk so pi musten irtisanomisaika, ja 2. valtuuttaa kuntayhtymän johtajan valmistelemaan tar jous pyyn tö asiakir jat yhdessä jäsenkuntien kunnanjohtajien kanssa, siten että 2a työterveyshuollolla on jatkossakin vähintääkin työterveyshoitajan vastaa ot to Mynämäen kunnan alueella, 2b 2c toiminnot siirtyvät uudelle tuottajalle liikkeenluovutusperiaatteella, ja valintaperusteena käytään kokonaistaloudellista edullisuutta, jossa hin nan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %, ja että 3. tarjouspyyntöasiakirjat tuodaan yhtymähallituksen hyväksyttäväksi 14.9.2016. Yhtymähallitus 14.09.2016 138 Työterveyshuollon kilpailutusprosessissa tulee huomioida kunnallinen yhteistoimintalaki. Työterveyshuollon palvelujen kilpailutusasia on edennyt seuraavasti: Työterveyshuollon henkilökunnalle on järjestetty henkilökuntainfo kilpailutusasiasta 30.8.2016. Lisäksi työterveyshuollon lääkäreitä kuullaan asiaan liittyen 9.9.2016. Kuntayhtymänjohtaja on tutustunut erilaisiin tarjouspyyntöasiakirjoihin. Kilpailutuksessa täytyy edetä, niin että sen kaikkia osapuolia kuullaan. Myöhemmin tehdyt tarjouspyyntökirjat tulee tarkistuttaa virheiden välttämiseksi. Tässä vaiheessa on perusteltua, että työterveyshuollon palvelujenkilpailutus toteutetaan hankinnan luonteen vuoksi neuvottelumenettelyä käyttäen. Neuvottelumenettelyllä tarkoitetaan hankintamenettelyä, jossa hankintayksikkö (kuntayhtymä) julkaisee hankintailmoituksena ensin osallistumispyynnön, johon kaikki halukkaat toimittajat voivat tehdä osallistumishakemuksen. Hankintayksikkö valitsee ne ehdokkaat, joiden
kanssa se neuvottelee ja tämän jälkeen lähetetään lopullinen tarjouspyyntö, ja saatujen tarjousten perusteella tehdään hankintapäätös. Tässä vaiheessa valmistellaan kilpailuttamisasiakirja eli osallistumispyyntö, joka julkaistaan hankintailmoituksena HILMAssa. Osallistumispyyntö toimitetaan yhtymähallitukselle jälkilähetyksenä. Lisäksi se lähetetään yhteistyötoimikunnalle ja työterveyshuollon henkilökunnalle tiedoksi. Valmistelija/lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen, puh. 02 447 7555. Ehdotus: Yhtymähallitus päättää hyväksyä osallistumispyynnön julkaistavaksi hankintailmoituksena. Päivi Santalainen-Saaros teki muutetun päätösehdotuksen: Yhtymähallitus päättää, että kilpailutus tehdään avointa menettelyä käyttäen ja että tarjouksen arviointiperusteena käytetään 40 % laatua ja 60 % hintaa. Merja Saastamoinen kannatti. Suoritettiin kädennostoäänestys. Pohjaehdotusta ei kannatettu. Muutettua päätösehdotusta kannattivat Antti Airikki, Jyrki Alastalo, Jaana Lehtilä, Esko Lehtonen, Päivi Maisila, Sari Rantanen, Outi Rautalin, Merja Saastamoinen ja Päivi Santalainen-Saaros. Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Yhtymähallitus päätti, että kilpailutus tehdään avointa menettelyä käyttäen ja että tarjouksen arviointiperusteena käytetään 40 % laatua ja 60 % hintaa. Yhtymähallitus 28.09.2016 151 (28.9.2016) Tarjousasiakirjoja on käsitelty 19.9 ja 22.9 kunnanjohtajien ja kun ta yh tymän johtajan palavereissa. Tarjousasiakirjojen valmisteluversiot on toi mitet tu myös Akavan ja Tehyn luottamusmiehille. Lisäksi yhtymähallitukselle toi mi te tut tarjousasiakirjat liitteineen toimitetaan ennen päätöstä hen ki lökun nan ja ks. luottamusmiesten tiedoksi ja pyydetään niistä palautetta. Laatupisteiden arvioimista varten perustetaan oma työryhmä. Työryhmään kuu luu jäsenkuntien kunnanjohtajat tai heidän nimeämät varahenkilöt. Kunta yh ty män joh ta ja nimeää kuntayhtymän edustajat. Aikataulu: 29.9.2016 hankinnasta lähetetään ilmoitus www.hankintailmoitukset.fi 7.10.2016 mahdolliset hankintaan liittyvät kysymykset tulee toimittaa
12.10.2016 esitettyihin kysymyksiin vastataan 10.11.2016 (klo 10) tarjouksien viimeinen toimitusajankohta 10.11.2016 (klo 14) tarjouksien avaaminen ja laatutyöryhmä 15.11.2016 yhtymähallituksen kokous Tarjouspyyntö asiakirja on esityslistan oheismateriaalina. Muut liitteet toimi te taan jälkilähetyksenä. Valmistelija/lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen, puh. 02 447 7555. Ehdotus: Yhtymähallitus päättää 1) hyväksyä kokouksessa käsitellyt tarjousasiakirjat liitteineen www.hankintailmoitukset.fi sivuille laitettavaksi 2) perustaa laatupisteiden arviointia varten työryhmän. Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa. Yhtymähallitus käsitteli tarjouspyyntöasiakirjoihin tehdyt muutosehdotukset. Yhtymähallitus päätti 1) hyväksyä kokouksessa käsitellyt tarjousasiakirjat seuraavin muu toksin: Liite 1 ja sivu 2, kohta Sairaanhoitopalvelut ja kohta 1: Työterveyspainotteinen yleislääkäritasoinen sairaanhoito - työ terveys lää kä ri voi lähettää työntekijän eri kois lää kä rin/eri tyis asi an tun tijan konsultaatiokäynnille sekä tarvittaviin erikoistutkimuksiin (mo lempiin max 3 x /vuosi) työntekijän työkyvyn selvittämiseksi ja ar vioi misek si vastuun säilyessä työterveyslääkärillä. Liite 1 ja sivu 2 Asiakkaiden kokemaa laatua seurataan asia kas tyy ty väi syys ky se lyillä, vähintään kerran vuodessa. Liite 2, tarjoushinta: Tarjoushinnassa erotetaan hinta A ja hinta B (euroa/henkilö/vuosi, alv %). Tarjousten vertailussa hinta A ja B lasketaan yhteen A) Perusturvakuntayhtymä Akselin, Maskun, Mynämäen ja Nou siaisten kuntien henkilöstön työterveyshuollon B) Perusturvakuntayhtymä Akselin, Maskun, Mynämäen ja Nou siaisten kuntien järjestämisvastuulla olevan työterveyshuollon palveluiden tuot ta mi nen Liite 5, kohta 6 Työterveyshuollon vastaanotto järjestetään kuntayhtymä Akselin ja
jä sen kun tien osoittamissa tiloissa pääsääntöisesti arkisin klo 8-16 vä li se nä aikana. Vastaanottoja voidaan myös järjestää pal ve lun tarjoa jan omissa toimipisteissä, erikseen siitä sopien. 2) perustaa laatupisteiden arviointia varten työryhmän. Tämä pykälä tarkistettiin kokouksessa. Yhtymähallitus 15.11.2016 181 15.11.2016 Perusturvakuntayhtymä Akseli, Maskun kunta, Mynämäen kunta ja Nousiaisten kunta, julkaisivat hankintailmoituksen ja tarjouspyynnön Työterveyshuollon palveluista 29.9.2016. Hankinnassa julkaistiin korjausilmoitukset 12.10.2016 ja 9.11.2016. Tarjousten määräaikaan 14.11.2016 klo 12:00 mennessä tarjouksen toimittivat: Attendo Terveyspalvelut Oy ja Mehiläinen Oy. 14.11.2016: Tarjoukset tarkastettiin ja vertailtiin tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti 1. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Molempien tarjoajien todettiin täyttävät tarjoajalle asetetut kel poisuus eh dot. 2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen Molemmat tarjoukset sisältävät kaikki pyydetyt selvitykset ja liitteet. 3. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu. Tarjouspyynnön mukaisesti tarjousten vertailu toteutetaan laadun ja hinnan pisteytyksellä: 60 pistettä halvin hinta, 40 pistettä paras laa tu. Laadun vertailu (40 pistettä) 1. Ennakoiva toiminta (max 20 pistettä) Molemmat tarjoajat ovat asiantuntevia ja tunnettuja ter veyden hoi to pal ve lui den tuottajia. Heidän tarjoamansa työterveyshuollon tii mit ovat ammattitaitoisia ja kokeneita. Molemmilla tarjoajilla tarjoukseen liitetyt kuvaukset ennakoivasta toi min nas ta työterveyshuollossa ovat sekä prosessikuvauksiltaan et tä toimintamallien sisällöltään hyvät. Molemmissa tarjouksissa ennakoivaan toimintaan sisältyvät tiedonkeruu, pa lau te ja tietojen hyödynnettävyys on hyvin huomioitu. Työpaikkaselvitysten laadintaprosessit ja työyhteisöjen tukemisen työ me ne tel mät sekä työkyvyttömyyttä ehkäisevät toimet on huo mioi tu hyvin molemmissa
tarjouksissa. Molempien tarjousten ennakoivan toiminnan kuvaukset vastaavat hankinnan tavoitteita, ku vauk sis sa on otettu huomioon keinojen toteuttamiskelpoisuus, kei not ovat realistisia ja kustannustehokkaita. Tämän arviointiperusteen osalta molemmille 20 pistettä. 2. Toimintatavat sairauspoissaolojen ja niistä aiheutuvien ko ko naiskus tan nus ten vähentämiseksi (max 15 pistettä) Molemmissa tarjouksissa kuvatut toimintatavat sairauspoissaolojen ja niistä ai heu tu vien kokonaiskustannusten vähentämiseksi tehtävät toi men piteet ovat konkreettisia. Molemmat tarjoajat kuvasivat onnistuneita prosesseja, joita hei dän menetelmillään on saavutettu. Kuvaukset sisälsivät sekä mie len ter veys syis tä johtuvien, että tuki- ja liikuntaelinsairauksista joh tu vien sairauspoissaolojen vähentämisen keinoja ja saavutettuja tu lok sia. Molempien tarjoajien esittämät keinot ovat toteuttamiskelpoisia, konkreettisia ja toi min ta mal lit pitkälle kehitettyjä. Tämän arviointiperusteen osalta molemmille 15 pistettä. 3. Raportointi asiakasorganisaatiolle ja käytössä olevat sähköiset pal ve lut Molempiin tarjouksiin liitetyt raportoinnin ja sähköisten palveluiden ku vauk set ovat monipuolisia ja laajasti hyödynnettäviä. Molemmilla tarjoajilla sähköiset työkalut laajasti käytössä. Molemmilla tarjoajilla sähköiset työvälineet tuovat lisäarvoa pal ve luun. Molempien tarjoajien malliraportit, jotka liitetty tarjouksiin ovat hyödynnettäviä ja help po lu kui sia. Tämän arviointiperusteen osalta molemmille tarjoajille 5 pistettä. Tarjoajan laadun perusteella saamat vertailupisteet saadaan laskemalla laa tu pis teet yhteen. Hinnan vertailu (60 pistettä): Tarjoukset vertaillaan kuntien henkilöstön työterveyshuollon hinnan ja järjes tä mis vas tuul la olevien yritysten hinnan yhteissummalla: Attendo Terveyspalvelut Oy 496,00 alv 0 % Mehiläinen Oy 462,00 alv 0 % Vertailutaulukko:
Tarjoaja Laatupisteet Hinta Hintapisteet Yhteispisteet Attendo Terveyspalvelut Oy 40 496,00 55,88 95,88 Mehiläinen Oy 40 462,00 60,00 100 Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen toimitti Mehiläinen Oy. Sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävän so pi muksen molemminpuolisella allekirjoituksella. Sopimus voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 21 päivän kuluttua päätöksen tie dok si saan nis ta. Kokouksessa jaettiin tarjousten avaamisen ja vertailun jälkeen laadittu asian uusi esittely. Valmistelija/lisätietoja: kuntayhtymän johtaja Timo Tolppanen, puh. 02 447 7555. Ehdotus: Yhtymähallitus päättää valita annetuista tarjouksista ko ko nais ta lou del li ses ti edullisimman tarjouksen. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa. Muutettu ehdotus: Yhtymähallitus päättää valita annetuista tarjouksista kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen, Mehiläinen Oy. Yhtymähallitus päättää valita annetuista tarjouksista ko ko nais ta lou del li ses ti edullisimman tarjouksen, Mehiläinen Oy. Tämä pykälä tarkistettiin kokouksessa.