Valmistelija: tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas puh

Samankaltaiset tiedostot
2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Poistosuunnitelman tarkistaminen 295/ /2013. Kunnanhallitus

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Tontin vuokraus Fish Trading House Oy:lle

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Sivistystoimen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Talousarviomuutokset vuoden 2016 budjettiin

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kuntalaisaloite kevytmaidon tarjoamiseksi kouluissa rasvattoman maidon kanssa /selvitys ykkösmaidon kokeilusta Pihtiputaan sivistystoimen keittiöissä

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kotipalvelun tukipalveluna järjestettävä ateriapalvelu/ sopimuksen jatkaminen ja aterioiden kuljetuksen kilpailuttaminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 3 Kunnanhallitus sivu 1

Asunto Oy Virolahden Sulkutien osakekannan ostaminen, tarjouksen uudistaminen

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KUNNAN JA MAAKUNNAN VÄLI- SEN VUOKRAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ SIIRTYMÄKAUDEN AIKANA

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Sosiaalilautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kun nan valtuus tol le, että

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Reklamaatio rakennuslupamaksusta, Lammastila HarjuJärvi Oy, lausunto hallinto-oikeudelle tehdyn valituksen johdosta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Lainaehtojen muuttaminen/ Paltamo Golf Oy

Tilintarkastussopimuksen jatkaminen

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 16/2015 Kunnanhallitus. Tiistai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

SDP:n valtuustoryhmän valtuustoaloite kirkonkylän keskustaan tilapäisen puutarhajätteen keräyspisteen järjestämiseksi / Pihtipudas

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto

Tilakeskuksen perusturvaosastolta perimä sisäinen vuokra vuonna 2015 kokonaisvuokra 12,66 /m2/kk (sisältää ylläpito-, pääoma ja maapohjavuokran)

Transkriptio:

Tekninen lautakunta 131 30.11.2016 Virolahden kunnanhallitus 39 27.02.2017 Tekninen lautakunta 63 26.04.2017 Virolahden kunnanhallitus 144 14.08.2017 Villinrannan vuokrat 139/44.443/2016 Tela 30.11.2016 131 Liite 8 Villinrannan asukkaat muuttivat tiloihin syyskuun puolessa välissä. Siihen mennessä ei ehditty laskea peruskorjauksen lopullista vaikutusta vuokriin. Vuokrasopimukset jatkettiin entisillä hinnoilla vuoden 2016 loppuun. Viimeiset lisä- ja muutostyöt ovat pääosin valmiina, ja lopulliseksi hinnaksi muodostuu 2.940.000 euroa. Villinrannan vuokrat on määritelty tämän pohjalta. Liitteenä 8 on tilapalvelupäällikkö Heikki Ronkaan laatima vuokranmääritys. Vuokra määritellään poistoista ja käyttökuluista, jotka jyvitetään neliöille. Asuntojen vuokraan otetaan mukaan asumiseen tarvittavien tilojen neliöt. Keittiön, Alatuvan ja palvelukeskuksen neliöille määritellään neliöiden suhteessa sisäinen vuokra. Asuntojen vuokra vaihtelee hieman asuntojen koon mukaan 517-600 euron välillä. Vesimaksu olisi ennallaan 10 /henkilö kuukaudessa. Vuokrat tulisivat voimaan 1.1.2017. Teknisen johtajan ehdotus Valmistelija: tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas puh. 040 7107 296. Lautakunta hyväksyy liitteenä 8 olevan laskelman mukaiset vuokrat Villinrantaan 1.1.2017 alkaen. Kh 39 Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Marjaana Hellä ei esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti ottaa käsiteltäväkseen Villinrannan asukkaiden vuokrien kohtuullistamisen. Tela 26.04.2017 63 Kunnanhallitus päätti yksimielisesti antaa teknisen lautakunnan ja sosiaalija terveyslautakunnan tehtäväksi selvittää mahdollisuudet Villinrannan asukkaiden vuokrien kohtuullistamiseksi. Villinrannan vuokrat määräytyvät hoitokuluista ja kiinteistön vuosittaisesta poistosta. Asukkaat maksavat normaalin vuokran, ja kunnan omille toiminnoilla on sisäinen vuokra. Asuntojen vuokriin sisältyy : - yhteistilojen käyttöoikeus (siiven tupa ja ruokasali) - sähkö-, lämpö- ja jätehuolto

- antenni- ja äänentoistoverkko - hoitajakutsujärjestelmä johon liitetty myös poistumishälytys - automaattinen paloilmoitinjärjestelmä - automaattinen sprinklerijärjestelmä - siivous asunnoissa 2/vk ja tarvittaessa useamman kerran päivässä - yhteistilojen siivous 5/ vk - suursiivous 1/v kaikki tilat - kiinteistönhoito (useita kiinteistöjä/kiinteistönhoitaja) Villinrannan käyttökustannukset ovat vuositasolla 244.400. Suurin yksittäinen menoerä on siistijöiden palkat. Kiinteistössä on kaksi kokoaikaista siistijää ja kesäaikana yksi määräaikainen siistijä. Siivouskustannukset ovat 104.400 /v. Muu kiinteistönhoito (lämpö, sähkö, vesi, jätevesi, jätehuolto, lumityöt, pihatyöt, laitehuolto, kiinteistönhoitaja yms.) on 140.000 /v. Käyttömenoja ei ole mahdollista alentaa ilman että kiinteistön kunto kärsii. Virolahden kunnanvaltuusto on päättänyt kiinteistöjen poistoajat Kuntaliiton suositusten mukaisesti. Villinrannan poistoaika on 20 vuotta (puurakenteiset laitosrakennukset). Vuositasolla 20 vuoden poisto on 230.000 /v. Kaakon kaksikossa ei peritä pääomalle korkoa eikä tontinvuokraa, jotka olisivat myös pääomavuokria. Käyttömenot ja poistot ovat yhteensä 469.000, ja ne jaetaan neliömetrivuokriin. Sähkökuluista (32 995,67 /2016) 7000 jyvitetään suoraan keittiölle ja loput neliöittäin. Kiinteistön kaikki tilat on jaettu käyttäjille, jotka maksavat vuokraa tai sisäistä vuokraa. Vuokrattavien asuntojen ja asuntoihin liittyvien tilojen osuus kiinteistön tiloista on 71 %. Asunnoissa käytetään vuokrantasausta asunnon koon mukaan 95-115 %. Pienemmissä asunnoissa on hieman korkeampi neliövuokra kuin suuremmissa. Jos asunnossa on kaksi vuokralaista on vuokra ollut 60 % huoneen vuokrasta. Liite 11 Nykyinen perusvuokra on 29 /m²/kk, jolloin perusasunnon (21,5 m²) vuokra on 592 /kk. Tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas on tehnyt kolme vertailulaskelmaa sillä olettamuksella, että poistoaikaa pidennettäisiin 30 vuoteen, 35 vuoteen tai 40 vuoteen. Laskelmat liitteenä 11. Poistoajan muutos vaikuttaa vuokriin seuraavasti: Poistoaika Perusvuokra /m²/kk 21,5 m²:n as.vuokra/kk 20 29 592 30 26,70 545 35 25,20 515 40 24,10 492 Laskelmissa on pienennetty jakoperustetta, jos asunnossa on samaan aikaan kaksi vuokralaista. Kaakon kaksikossa on ollut käytössä 60 % vuokra. Laskelmassa on nyt käytetty 57 %. Vuokriin lisätään 10 /henkilö vesimaksua, kun asunnoissa ei ole vesimittaria. Jos vuokria tarkistetaan, niin vesimaksun voisi sisällyttää jatkossa vuokriin. Menettely helpottaisi ja selkeyttäisi hieman laskutusta.

Selvityksen perusteella 49 % vuokralaisista sai asumistukea. Vuokrien alentaminen vähentää vuokratuloja vuositasolla 41.683 (kaikki asunnot vuokrattuna). - Talousjohtaja ja tilintarkastaja ilmoittivat 26.4.2017 tekniselle johtajalle, että poistoajan pidennys on hyvän tavan vastaista, eikä niin tulisi menetellä. Linkissä on vertailun vuoksi Kotkan palvelusetelikohteiden vuokria: http://www.kotka.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/kotka/embeds/ kotkawwwstructure/19974_tuottajat_hoivan_palveluseteli.pdf Teknisen johtajan ehdotus Valmistelija: tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050 389 2150. Lautakunta esittää Virolahden kunnanhallitukselle, että Villinrannan vuokria voidaan kohtuullistaa pidentämällä kiinteistön poistoaikaa. Lautakunta esittää, että poistoaikaa pidennettäisiin 30 vuoteen. Tällöin perusvuokra pienenee 29 26,70. Suurin osa asunnoista on 21,5 m²:n asuntoja, ja niissä vuokra pienenisi 592 :sta 545 :n liitteenä olevan 30 vuoden poistoaikalaskelman mukaisesti. Poistoajan muutoksen jälkeen lautakunta päättää uudet vuokrat. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Tela 26.04.2017 63 Villinrannan vuokrat määräytyvät hoitokuluista ja kiinteistön vuosittaisesta poistosta. Asukkaat maksavat normaalin vuokran, ja kunnan omille toiminnoilla on sisäinen vuokra. Asuntojen vuokriin sisältyy : - yhteistilojen käyttöoikeus (siiven tupa ja ruokasali) - sähkö-, lämpö- ja jätehuolto - antenni- ja äänentoistoverkko - hoitajakutsujärjestelmä johon liitetty myös poistumishälytys - automaattinen paloilmoitinjärjestelmä - automaattinen sprinklerijärjestelmä - siivous asunnoissa 2/vk ja tarvittaessa useamman kerran päivässä - yhteistilojen siivous 5/ vk - suursiivous 1/v kaikki tilat - kiinteistönhoito (useita kiinteistöjä/kiinteistönhoitaja) Villinrannan käyttökustannukset ovat vuositasolla 244.400. Suurin yksittäinen menoerä on siistijöiden palkat. Kiinteistössä on kaksi

kokoaikaista siistijää ja kesäaikana yksi määräaikainen siistijä. Siivouskustannukset ovat 104.400 /v. Muu kiinteistönhoito (lämpö, sähkö, vesi, jätevesi, jätehuolto, lumityöt, pihatyöt, laitehuolto, kiinteistönhoitaja yms.) on 140.000 /v. Käyttömenoja ei ole mahdollista alentaa ilman että kiinteistön kunto kärsii. Virolahden kunnanvaltuusto on päättänyt kiinteistöjen poistoajat Kuntaliiton suositusten mukaisesti. Villinrannan poistoaika on 20 vuotta (puurakenteiset laitosrakennukset). Vuositasolla 20 vuoden poisto on 230.000 /v. Kaakon kaksikossa ei peritä pääomalle korkoa eikä tontinvuokraa, jotka olisivat myös pääomavuokria. Käyttömenot ja poistot ovat yhteensä 469.000, ja ne jaetaan neliömetrivuokriin. Sähkökuluista (32 995,67 /2016) 7000 jyvitetään suoraan keittiölle ja loput neliöittäin. Kiinteistön kaikki tilat on jaettu käyttäjille, jotka maksavat vuokraa tai sisäistä vuokraa. Vuokrattavien asuntojen ja asuntoihin liittyvien tilojen osuus kiinteistön tiloista on 71 %. Asunnoissa käytetään vuokrantasausta asunnon koon mukaan 95-115 %. Pienemmissä asunnoissa on hieman korkeampi neliövuokra kuin suuremmissa. Jos asunnossa on kaksi vuokralaista on vuokra ollut 60 % huoneen vuokrasta. Liite 11 Nykyinen perusvuokra on 29 /m²/kk, jolloin perusasunnon (21,5 m²) vuokra on 592 /kk. Tilapalvelupäällikkö Heikki Rongas on tehnyt kolme vertailulaskelmaa sillä olettamuksella, että poistoaikaa pidennettäisiin 30 vuoteen, 35 vuoteen tai 40 vuoteen. Laskelmat liitteenä 11. Poistoajan muutos vaikuttaa vuokriin seuraavasti: Poistoaika Perusvuokra /m²/kk 21,5 m²:n as.vuokra/kk 20 29 592 30 26,70 545 35 25,20 515 40 24,10 492 Laskelmissa on pienennetty jakoperustetta, jos asunnossa on samaan aikaan kaksi vuokralaista. Kaakon kaksikossa on ollut käytössä 60 % vuokra. Laskelmassa on nyt käytetty 57 %. Vuokriin lisätään 10 /henkilö vesimaksua, kun asunnoissa ei ole vesimittaria. Jos vuokria tarkistetaan, niin vesimaksun voisi sisällyttää jatkossa vuokriin. Menettely helpottaisi ja selkeyttäisi hieman laskutusta. Selvityksen perusteella 49 % vuokralaisista sai asumistukea. Vuokrien alentaminen vähentää vuokratuloja vuositasolla 41.683 (kaikki asunnot vuokrattuna). - Talousjohtaja ja tilintarkastaja ilmoittivat 26.4.2017 tekniselle johtajalle, että poistoajan pidennys on hyvän tavan vastaista, eikä niin tulisi menetellä. Linkissä on vertailun vuoksi Kotkan palvelusetelikohteiden vuokria: http://www.kotka.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/kotka/embeds/

kotkawwwstructure/19974_tuottajat_hoivan_palveluseteli.pdf Teknisen johtajan ehdotus Valmistelija: tekninen johtaja Markku Uski, puh. 050 389 2150. Lautakunta esittää Virolahden kunnanhallitukselle, että Villinrannan vuokria voidaan kohtuullistaa pidentämällä kiinteistön poistoaikaa. Lautakunta esittää, että poistoaikaa pidennettäisiin 30 vuoteen. Tällöin perusvuokra pienenee 29 26,70. Suurin osa asunnoista on 21,5 m²:n asuntoja, ja niissä vuokra pienenisi 592 :sta 545 :n liitteenä olevan 30 vuoden poistoaikalaskelman mukaisesti. Poistoajan muutoksen jälkeen lautakunta päättää uudet vuokrat. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kh 144 Kunnanvaltuusto on hyväksynyt voimassa olevan poistosuunnitelman 17.12.2012 ( 47). Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ja kuntaliiton suo situs ten mukaisesti Villinrannan palvelukeskuksen poistoajaksi on määritelty 20 vuotta. Suositusten mukaan puisen sairaalarakennuksen poistoaika on 20-30 vuotta. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto suosittelee poistoaikojen ala ra jo jen käyttämistä, ellei pidemmän poistoajan käyttämiselle ole eri tyis tä perustetta. Yksittäisen rakennuksen poistoajan pidentäminen edellyttää rakennuksen pal ve lu tuo tan to ky vyn olennaista parantumista. Yksittäisen rakennuksen pois to ajan muuttaminen ilman erityisen painavia syitä on hyvän kir ja pi to tavan vastaista. Tilintarkastaja ei pidä halua alentaa laskennallisia vuokria kei no te koi ses ti riittävänä perusteena muuttaa poistoaikaa. Vuokratulojen tulee kattaa kunnalle aiheutuvat todelliset kustannukset, jotka on tällä hetkellä laskettu käyttäen realistista poistoaikaa. Sosiaali- ja terveys toi men tekemän selvityksen mukaan noin puolet Vil lin ran nan asukkais ta saa vuokramenojensa kattamiseen asumistukea. Sosiaali- ja terveys joh ta jan mukaan nykyinen vuokrataso ei aiheuta asukkaille yli pää semät tö miä haasteita. Sen sijaan poistoajan muuttaminen esitetyllä tavalla vä hen täi si kunnan vuokratuloja vuosittain noin 42.000 eurolla, mikä tar koittai si 30 vuoden poistoajalla 1.260.000 euron kumulatiivista tu lon me ne tys tä. Toisaalta poistoajan muutos parantaisi kunnan vuositulosta noin 8.000 eurol la. Tämä parannus on kuitenkin keinotekoinen, sillä investointimenot tulee kirjata menoksi taloudellisena pitoaikana. Esitetyn suuruinen vuok ranalen nus heikentäisi merkittävästi kunnan vuosikatetta, jonka riittävyys suhtees sa investointimenoihin on talouden tasapainon arvioinnin kannalta ti likau den tulosta merkittävämpi kriteeri. Mikäli Villinrannan poistoaikaa halutaan muuttaa, edellyttää se, että kunnan val tuus to päättää poistosuunnitelman muuttamisesta.

Valmistelijat: kunnanjohtaja Osmo Havuaho, p. 050 389 2100 ja hal lin to johta ja Olli Vilen, p. 040 199 2146. Liite tiedoksi Villinrannan vuokrat (tela liite 8) ja laskelmat (tela liite 11) Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei Villinrannan poistoajan muuttamiseen ole perusteita. Asian käsittely Asiasta käydyn keskustelun kuluessa Leo Uski ehdotti Anja Kivelän ja Tomi Kokkolan kannattamana, että kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle että se pidentää Villinrannan palvelukeskuksen poistoaikaa 20 vuodesta 30 vuoteen. Seppo Pirttimäki esitti Juhani Kuntsin kannattamana, että asian käsittely jätettäisiin pöydälle sen selvittämiseksi voidaanko Villinrannan vuokria alentaa ilman poistoajan pidentämistä. Koska keskustelun kuluessa oli tehty kaksi pohjaehdotuksesta poikkeavaa esitystä, totesi puheenjohtaja, että asiasta tulee päättää nimenhuutoäänestyksellä niin, että ensin äänestyksessä ovat vastakkain Uskin ja Pirttimäen ehdotukset ja sen jälkeen tässä äänestyksessä eniten ääniä saanut ehdotus ja kunnanjohtajan tekemä pohjaehdotus. Ensimmäisessä nimenhuutoäänestyksessä Leo Uskin tekemä ehdotus sai neljä (4) ääntä (Leo Uski, Anja Kivelä, Tomi Kokkola ja Vappu Kuokka) ja Seppo Pirttimäen ehdotus kolme (3) ääntä (Seppo Pirttimäki, Juhani Kuntsi ja Eeva-Liisa Kattelus. Toisessa nimenhuutoäänestyksessä kunnanjohtajan tekemä pohjaehdotus sai kaksi (2) ääntä (Eeva-Liisa Kattelus ja Seppo Pirttimäki) ja Leo Uskin tekemä ehdotus viisi (5) ääntä (Juhani Kuntsi, Anja Kivelä, Tomi Kokkola, Leo Uski ja Vappu Kuokka). Suoritettujen nimenhuutoäänestysten jälkeen puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi on tullut, että hallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättäisi pidentää Villinrannan palvelukeskuksen poistoaikaa 20 vuodesta 30 vuoteen.