Sivistystoimiala Laatija: Sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen Toimintakertomus vuodelta Olennaiset tapahtumat tilikaudella Sivistystoimialan toimintakate alittui 867 850 euroa johtuen varhaiskasvatuspalveluissa tehdyistä rakenteellisista muutoksista. Kaikki sivistystoimen tulosalueet alittivat toimintakatteensa. Investoinnit toteutuivat suunnitellusti. Ensimmäinen valmistavan opetuksen luokka perustettiin syyslukukauden alussa Mäntysalon kouluun. Luokan perustaminen johtui kiintiöpakolaisten saapumisesta. Röykkään perustettu vastaanottokeskus turvapaikanhakijoille on lisännyt valmistavan opetuksen tarvetta ja marraskuussa perustettiin toinen valmistava luokka. Samoin on järjestetty esiopetusikäisille kiintiöpakolaisille että turvapaikanhakijoille esiopetusta. Lukiotyöryhmä perustettiin keväällä valtuustoaloitteen pohjalta. Työryhmän tehtävänä on ollut kartoittaa eri vaihtoehtoja tulevaisuuden lukioverkoksi ja erityislinjojen perustamista lukioiden yhteyteen. Sivistyslautakunta lähetti lukiotyöryhmän raportin lausunnolle joulukuussa. Karhunkorven koulun laajennustyöt alkoivat syksyllä 2016. Tammentuvan päiväkodin ja koulutilojen suunnittelutyö valmistui syksyllä. Varhaiskasvatuksessa lakkautettiin syksyllä Tuuliviirin ja Majakan päiväkodit. Varhaiskasvatuksessa otettiin 1.8. käyttöön palveluseteli yksityiseen päiväkotohoitoon. Maaliskuussa kunnanjohtaja nimesi Taaborinvuoren kehittämistyöryhmän. Kehittämistyöryhmän tehtävänä on ollut vision laatiminen Taaborinvuoren alueen toiminnan tulevaisuudesta ja suunnitelma käytännön toimenpiteistä, jolla edesautetaan vision toteutumista. Nurmijärvi on mukana Keski-Uudenmaan kuntakokeilussa ja Ohjaamo Keski-Uusimaa hankkeessa. Näissä tavoitteena on syrjäytymisvaarassa olevien pääsääntöisesti alle 25-vuotiaiden nuorten yhteisen alueellisen ja paikallisen ohjaus- ja tukipalvelumallin kehittäminen. Nurmijärvi on edelleen koordinoinut kymmenen kunnan Kuuma TVT hanketta, joka on erityisesti vuonna painottunut osaamisen kehittämiseen ja pysyvien rakenteiden luomiseen kunnissa tietoviestintäteknologian kehittämisessä kouluissa ja päiväkodeissa. Arvio tulevasta kehityksestä Laeissa tapahtuneet ja tapahtuvat muutokset vaikuttavat kuntatasolla toimintaan. Erityisesti nämä muutokset tulevat näkymään varhaiskasvatuksessa.kuntatason päätökset vaikuttavat siihen, miten lakimuutokset otetaan kunnassa käyttöön ja mitä vaikutusta niillä on toimintaan. Tämän lisäksi lähiaikoina ollaan muuttamassa kirjasto- ja nuorisolakia. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu Nurmijärvellä asettaa haasteita valmistavan opetuksen sekä esiopetuksen järjestämiseen esiopetusikäisille turvapaikanhakijoille. Resurssiopettajien väheneminen syksystä 2016 alkaen suurentaa perusopetuksessa opetusryhmiä. Palveluverkkoon mahdollisesti tehtävillä muutoksilla on vaikutusta perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen tulevaisuudessa. Monitoimitalon valmistuminen lisää mahdollisuuksia lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä kulttuuritapahtumien järjestämiseen. Samoin se parantaa Klaukkalan alueen nuorisotilatoimintaa. Henkilöstö Toimialan palveluksessa olevan henkilökunnan määrä 31.12. 31.12.2014 vakinaisia 985 988 määräaikaisia ja sijaisia 347 353
Sivistystoimiala Sivu 2 Palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma tilikaudella oli 42 180 890 euroa. Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Riskien hallinnassa talouden seurantaa tehdään kuukausitasolla kuntatasoisen suunnitelman mukaisesti. Samoin noudatetaan hallintosääntöä, sivistystoimen johtosääntöä ja lautakuntien toimintasääntöjä sekä muita annettuja ohjeita ja lakeja. Yksiköille on laadittu pelastussuunnitelmat. Riskipisteohjelmalla tarkastellaan säännöllisesti yksikköjen kiinteistöihin liittyvät riskit sekä tehdään vaarojen kartoitus. Vuosittain on tarkasteltu toimintaan ja tavoitteisiin liittyviä riskejä ja miten niihin voitaisiin vaikuttaa. Harmaata taloutta on ennaltaehkäisty noudattamalla kunnan harmaan talouden ohjeistusta ja hankintaohjeita sekä huolehtimalla siitä, että avustuksia saavat yhteisöt noudattavat avustussääntöä. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät tilinpäätöshetkellä Valtion ja kunnan taloustilanne tulevaisuudessa voi merkittävästi vaikuttaa sivistystoimen palvelujen järjestämiseen. Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu Nurmijärvellä lisää heille suunnattavien palvelujen järjestämistä erityisesti perusopetuksessa ja esiopetuksessa. Nuorten työttymyyden kasvu lisää tukitoimien järjestämistä. Soteuudistuksen toteutuminen ja miten uudistuksen toteutuessa pystytään hoitamaan mahdollisimman hyvin rajapinnat sivistystoimen palveluihin. Talousarvion toteutuminen Sivistystoimialan talousarviossa esitetyt tavoitteet toteutuvat suunnitellusti. Strategian päälinjaus/strategian toteutussuunnitelman linjaus Strategian päälinjaus/ strategian tot. linjaus Toimenpide Sitova tavoite Mittari/ mittarin tavoitearvo Tavoitteen toteutuminen Tuetaan kuntalaisten aktiivisuutta ja osallisuutta 5. Lisätään osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia varhaisessa vaiheessa valmistelua. Kannustetaan kuntalaisia tuomaan näkemyksensä esiin asioiden valmistelussa ja päätöksen teossa Sähköiset kyselyt Asukastilaisuudet Oppilaskuntaja nuorisovaltuustotoiminta Lautakuntien avoimet kokoukset Lisätään kuntalaisten sekä lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua asioiden valmisteluun heitä koskevissa asioissa Asukkaille ja nuorille ja lapsille suunnattujen tilaisuuksien määrä, sähköisten kyselyjen määrä, avoimiin kokouksiin osallistuneiden määrä Toteutui Sivistyslautakunta ja nuorisolautakunta pitivät yhteisen avoimen kokouksen, lukiotyöryhmän työskentelyssä on kuultu nuoria ja nuoria on osallistettu työryhmän työskentelyyn, Taaborinvuoren kehittämisryhmä ke-
Sivistystoimiala Sivu 3 räsi sähköisellä kyselyllä kuntalaisten mielipiteitä alueen kehittämiseksi Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja 12. Lasten ja nuorten palvelut viedään mahdollisimman lähelle heidän omaa kasvuympäristöään Oppilas- ja opiskelijahuoltotyön kehittäminen uuden lain mukaisesti Psykologipalvelujen järjestäminen varhaiskasvatuksessa Nuorisoaseman toiminnan käynnistäminen Kirjasto- ja kulttuuri- sekä nuorisopalvelujen järjestämä toiminta kouluissa ja päiväkodeissa Lapsille ja nuorille päiväkodeissa ja kouluissa järjestettäviä palveluja tuetaan toimivilla oppilashuoltopalveluilla, lisääntyvillä lisääntyvillä kirjasto- ja kulttuuripalvelujen sekä nuorisopalvelujen toiminnalla sekä nuorisoasematoiminnalla Oppilashuoltoryhmien kokoontumisten määrä, koulujen ja esiopetuspäiväkotien yksikkötasoiset oppilashuoltotyön suunnitelmat, kirjasto- ja kultuuripalvelujen toiminnan määrä kouluissa ja päiväkodeissa Toteutui Oppilashuoltoryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti perusopetuksessa yhteisöllisiin oppilashuollon kokouksiin.samoin on pidetty tarpeen mukaan monialaisia yksilöllisiä oppilashuollon palavereita. Esiopetuksessa on saatu käyntiin vuoden aikana yhteisöllinen oppilashuoltotoiminta. Oppilashuoltotyön suunnitelmat on laadittu kouluihin ja esiopetusyksiköihin. Kirjastossa annettuun opetukseen on osallistunut n. 700 lasta kouluista ja päiväkodeista. Kirjavinkkauksen määrä on kasvanut huomattavasti. osallistuneiden lasten määrä on n. 2500. Kulttuuripalvelujen kouluille ja päiväkodeille
Sivistystoimiala Sivu 4 suunnattuun toimintaan osallistui n. 2700 lasta. Lisäksi nuorisopalvelut järjestää kouluissa säännöllistä toimintaa esim. koulukahvilat neljässä yläkoulussa, Kantti kestää viikot alakouluissa. Kunnan strategian ja erillisohjelmien toteutuminen talousarviovuonna Toimialan ja tulosalueiden tavoitteet toteuttavat erinomaisesti kuntastrategiaa. Tavoitteiden laadinnassa on huomioitu strategian elementtejä ja strategian toteuttamisohjelmaa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman kehittämiskohteita on viety eteenpäin toimialan toiminnassa suunnitelman mukaisesti. Toimialan ja tulosalueiden tavoitteet ovat lisäksi linkittyneet hyvinvointisuunnitelmaan, henkilöstöohjelmaan palvelutuotanto-ohjelmaan sekä palveluverkkosuunnitelmaan. Toiminnassa on noudatettu varahaisen avoimen yhteistyön toimintamallia.
Sivistystoimiala Sivu 5 Talousarvion toteutumisvertailu Tuloslaskelma Alkuper. TA Siitä muutos TA+muut. Tot.% Toimintatuotot 5 919 174 0 5 919 174 7 063 885 119 % 7 241 023 2014 Myyntituotot 503 785 0 503 785 785 179 156 % 681 503 Maksutuotot 4 288 340 4 288 340 4 020 684 94 % 4 095 656 Tuet ja avustukset 870 215 0 870 215 1 891 687 217 % 2 097 952 Muut toimintatuotot 256 834 0 256 834 366 334 143 % 365 912 Toimintakulut -91 806 634-430 000-92 236 634-92 513 494 100 % -92 505 559 Henkilöstökulut -52 102 474-30 000-52 132 474-52 889 528 101 % -53 049 136 Palvelujen ostot -14 854 164-400 000-15 254 164-15 101 070 99 % -15 336 905 Aineet, tarv. ja tavarat -1 850 498 0-1 850 498-1 726 581 93 % -1 859 769 Avustukset -6 159 798-6 159 798-6 241 428 101 % -5 767 269 Muut toimintakulut -16 839 700 0-16 839 700-16 554 888 98 % -16 492 480 Toimintakate -85 887 460-430 000-86 317 460-85 449 610 99 % -85 264 535
Hallinto- ja talouspalvelut Sivu 6 Toimintakertomus vuodelta Laatija: hallintopäällikkö Kirsi Hyvämäki Olennaiset tapahtumat tilikaudelta Tulosalueen toiminnan kannalta haasteita toi uuden laskutusjärjestelmän käyttöönotto etenkin alkuvuodesta mutta koko tilikauden ajan siinä oli viivästyksiä ja ongelmia. Tulosalueen toimintakate alittui 58 458 euroa johtuen henkilöstökulujen alittumisesta (alitus 54 064 euroa). Toimintakate oli 92.18%. Arvio tulevasta kehityksestä Tulosalueen kustannuskehitys pysynee ennallaan ja henkilöstökulut tulevat alittumaan hieman myös vuoden 2016 aikana. Henkilöstö Tulosalueen palveluksessa olevien henkilöiden määrä 31.12. ryhmiteltynä seuraavasti: 31.12. 31.12.2014 vakinaisia 15 henkilötyövuotta 15 henkilötyövuotta määräaikaisia ja sijaisia 15 henkilötyövuotta 1 henkilötyövuotta Tulosalueen palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma tilikaudella oli 480 297 euroa. Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Tulosalueella noudatetaan Nurmijärven kunnan hallintosääntöä, sivistystoimialan johtosääntöä, sivistyslautakunnan toimintasääntöä sekä muita toimintaa ohjaavia lakeja ja ohjeita. Kilpailutukset ja hankinnat toteutetaan kunnan ohjeiden mukaisesti. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät tilinpäätöshetkellä Epävarmuustekijä on kunnan organisaation mahdollisen muutoksen vaikutukset kaikkien toimialojen hallinto- ja talouspalveluiden toimintaan.
Hallinto- ja talouspalvelut Sivu 7 Talousarvion toteutuminen Strategian päälinjaus/strategian toteutussuunnitelman linjaus Strategian päälinjaus/ strategian tot. linjaus Toimenpide Sitova tavoite Mittari/ mittarin tavoitearvo Tavoitteen toteutuminen Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluita 9. Kunnan palvelutuotantotapoja ja palveluverkkoa kehitetään päämääränä toimivat ja tehokkaat palveluiden järjestämistavat Sähköiset palvelut ja lomakkeet erilaisiin toimintoihin hakemisessa ja ilmoittautumisessa. Lisätään sähköisten palveluiden ja lomakkeiden määrää. Sähköisten palveluiden ja lomakkeiden määrä. Tavoite toteutui. Sähköisesti on toteutettu mm. sivistyslautakunnalle tehty nykytilanarviointikysely. Esiopetukseen on ilmoittauduttu sähköisesti keväällä. Kunnan strategian ja erillisohjelmien toteutuminen talousarviovuonna Hallinto- ja talouspalveluiden sitovat tavoitteet on johdettu kunnan palvelutuotanto-ohjelmasta. Vuoden painopistealueena oli kehittää kunnan palvelutuotantotapoja ja palveluverkkoa päämääränä toimivat ja tehokkaat palveluiden järjestämistavat. Talousarvion toteutumisvertailu Alkuper. TA Siitä muutos TA+muut. Tot.% 2014 Toimintatuotot 500 500 2 888 578 % 4 884 Toimintakulut -747 649-747 649-691 578 93 % -725 331 Toimintakate -747 149-747 149-688 691 92 % -720 447
Koulutuspalvelut Sivu 8 Toimintakertomus vuodelta Laatija: opetuspäällikkö Kati Luostarinen Olennaiset tapahtumat tilikaudella Valtuusto päätti ottaa kuntaan ensimmäiset kiintiöpakolaiset vuoden aikana. Kongon demokraattisesta tasavallasta varauduttiin ottamaan vastaan 25 pakolaisen ryhmä elokuussa. Koulutuspalvelut joutui aikaistamaan vuodelle 2016 suunniteltua perusopetukseen valmistavan luokan perustamista. Tästä syystä koulutuspalveluille haettiin I osavuosikatsauksen yhteydessä 30 000 euron lisämäärärahaa perusopetukseen valmistavan luokan perustamiseen 1.8. alkaen. Yhtä aikaa kiintiöpakolaisten tulon kanssa alkoi hallitsematon turvapaikanhakijoiden tulo. Röykkään perustettiin vastaanottokeskus, johon sijoitettiin aluksi perheitä. Näiden joukossa oli paljon peruskouluikäisiä lapsia,joten marraskuussa aloitti toimintansa toinen valmistava luokka ja kolmennen luokan käynnistämistä alettiin suunnitella. II osavuosikatsauksen yhteydessä haettiin 400 000 euron lisämäärärahaa kohonneisiin koulukuljetuskustannuksiin. Syksyn aikana kouluille asetettiin hankintakielto, niitä kehotettiin arvioimaan huolellisesti ulkopuolisten sijaisten käyttämistä ja henkilökunnan osallistumista maksullisiin koulutuksiin rajoitettiin. Näiden toimenpiteiden sekä liikelaitos Aleksian palautusten johdosta tulosalueen toimintakate alittui 72 286 (toteutumaprosentti 99,86 %). Keväällä valtuustoaloitteen pohjalta perustettu lukiotyöryhmä aloitti työskentelynsä kesäkuun alussa. Työryhmän tehtävänä on ollut kartoittaa eri vaihtoehtoja tulevaisuuden lukioverkoksi ja erityislinjojen perustamista lukioiden yhteyteen. Sivistyslautakunta lähetti lukiotyöryhmän raportin lausunnolle joulukuussa. Kunta sai vuoden aikana kohdennettua valtionavustusta perusopetusryhmien pienentämiseen 605 300, kerhotoiminnan kehittämiseen 35 000, koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin 12 000, esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseen vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia 167 300, koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen ja vaativaan erityisopetukseen liittyvään opettajien ja koulunkäyntiavustajien koulutukseen 94 000 sekä pedagogiseen ICT ohjaukseen perusopetuksessa 37 400. Avustusten käyttöaika päättyy 31.12.2016. Perusopetuksen erillishankkeiden toteutumisesta on laadittu erillinen osavuosikatsaus. Arvio tulevasta kehityksestä Vuoden 2016 aikana on vielä tarvetta uusien valmistavan opetuksen luokkien perustamiseen. Tämä lisää erityisesti tulosalueen henkilöstömenoja. Tämän hetkisen tiedon mukaan valtion erityisavustusta perusopetusryhmien pienentämiseen ei enää jaeta. Avustuksen loppuminen vähentää kouluissa työskentelevien resurssiopettajien määrää ja aiheutta painetta luokkakokojen suurentamiseen. Palveluverkkoon mahdollisesti tehtävillä muutoksilla on vaikutusta perusopetuksen järjestämiseen tulevaisuudessa. Henkilöstö Tulosalueen palveluksessa olevan henkilökunnan määrä 31.12. 31.12.2014 vakinaisia 459 446 määräaikaisia ja sijaisia 171 171 Tulosalueen palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma tilikaudella 22 439 170,25.
Koulutuspalvelut Sivu 9 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämistä Tulosalueella noudatetaan Nurmijärven kunnan hallintosääntöä, sivistystoimen toimialan johtosääntöä, sivistyslautakunnan toimintasääntöä sekä muita toimintaa ohjaavia lakeja ja ohjeita. Kilpailutukset ja hankinnat toteutetaan kunnan ohjeiden mukaisesti. Kaikissa kouluissa on laadittu pelastuslain mukainen pelastussuunnitelma. Suunnitelman tekoon liittyy aina myös kohteen vaarojen kartoitus ja riskien arviointi. Lisäksi kouluilla on koulukohtaiset kriisinhallintasuunnitelmat, järjestyssäännöt sekä suunnitelmat oppilaiden suojelemiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät tilinpäätöshetkellä Turvapaikahakijoiden määrän kehittymistä ja sitä kautta perusopetukseen valmistavan opetuksen tarvetta on tällä hetkellä mahdotonta arvioida. Talousarvion toteutuminen Strategian päälinjaus/strategian toteutussuunnitelman linjaus Strategian päälinjaus/ strategian tot. linjaus Toimenpide Sitova tavoite Mittari/ mittarin tavoitearvo Tavoitteen toteutuminen Tuetaan kuntalaisten aktiivisuutta ja osallisuutta. 5. Lisätään kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia varhaisessa vaiheessa valmistelua. Laaditaan suunnitelma oppilaiden ja heidän huoltajiensa osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamisesta, huomioiden olemassa olevat toimintamuodot ja suunnitelmat. Suunnitelma oppilaiden ja heidän huoltajiensa osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien parantamisesta on laadittu vuoden loppuun mennessä. Sivistyslautakunta hyväksyy suunnitelman keväällä 2016. Tavoite toteutui osittain. Suunnitelman laatiminen on aloitettu ja sivistyslautakunta hyväksyy sen osana kunnan uutta perusopetuksen opetussuunnitelmaa keväällä 2016. Johdetaan kuntaa ja kuntataloutta vastuullisesti. 3. Varmistetaan kunnan houkuttelevuus työpaikkana. Kehitetään koulutuspalveluiden rekrytointiprosessia. Nurmijärven kunnan koulutuspalvelut on houkutteleva työnantaja päteville hakijoille. Pätevien hakijoiden suhde hakemusten määrään. Tavoite toteutui. Vuoden aikana julistettiin haettavaksi 48 vakinaista opettajan virkaa. Virkoihin jätettiin yhteensä 737 hakemusta, jota voidaan pitää hyvänä määränä. 70,1 % hakijoista oli kelpoisia.
Koulutuspalvelut Sivu 10 Kunnan strategian ja erillisohjelmien toteutuminen talousarviovuonna Koulutuspalveluiden sitovat tavoitteet on johdettu kuntastrategiasta. Vuoden aikana painopistealueina olivat kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen sekä työnantajakuvan parantaminen. Tulosalueen toiminnassa noudatetaan varhaisen avoimen yhteistyön periaatteita sekä toimitaan Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden edistämiseksi. Talousarvion toteutumisvertailu Alkuper. TA Siitä muutos TA+muut. Tot.% 2014 Toimintatuotot 480 055 480 055 768 371 160 % 694 721 Toimintakulut -50 144 314-430 000-50 574 314-50 790 344 100 % -50 108 986 Toimintakate -49 664 259-430 000-50 094 259-50 021 973 100 % -49 414 265
Perusopetuksen erillishankkeet Toimintakertomus vuodelta Laatija: opetuspäällikkö Kati Luostarinen Talousarvion toteutuminen Nurmijärven kunta sai vuoden aikana kohdennettua valtionavustusta perusopetusryhmien pienentämiseen 605 300, kerhotoiminnan kehittämiseen 35 000, koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin 12 000, esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin kehittämiseen vastaamaan tulevaisuuden vaatimuksia 167 300, koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen ja vaativaan erityisopetukseen liittyvään opettajien ja koulunkäyntiavustajien koulutukseen 94 000 sekä pedagogiseen ICT -ohjaukseen perusopetuksessa 37 400. Avustusten käyttöaika päättyy 31.12.2016. Aikaisemmin aloitetuista Perusopetus paremmaksi -hankkeista olivat vuonna meneillään vielä seuraavat hankkeet (suluissa hankkeen päättymisajankohta): - Kerhotoiminnan kehittäminen 2014- (31.12.) - Perusopetusryhmien pienentäminen 2014- (31.12.) - Opin Agora (31.12.2016) Tämän lisäksi Perusopetuksen erillishankkeet -kohtaan on kirjattu Nurmijärven kunnan koordinoimaan Kuuma -TVT EDU10 -osahankkeeseen Etelä-Suomen aluehallintoviraston myöntämä 100 000 suuruinen avustus. Avustuksen avulla on tarkoitus kehittää opetushenkilöstön osaamista. Aikaisemmin aloitetuista Kuuma TVT -hankkeista ovat meneillään vielä seuraavat hankkeet (suluissa hankkeeseen saatu valtionavustus ja avuksen käyttöaika): AVI3: Kuuma -TVT EDU10 -osahanke (200 000 vuosille 2014-) OPH1: Kuuma -TVT INNO -osahanke, oppimisympäristöjen kehittäminen (280 000 ajalle 2012-6/) OPH2: Kuuma -TVT INNO -osahanke, oppimisympäristöjen kehittäminen (200 000 ajalle 2013-12/) Tarvittaessa saatua hankerahoitusta siirretään seuraavalle vuodelle, jos hanke jatkuu vielä. Alkuper. TA Siitä muutos TA+muut. Tot.% 2014 Toimintatuotot 515 465 515 465 1 361 175 264 % 1 461 829 Toimintakulut -515 465-515 465-1 360 233 264 % -1 464 697 Toimintakate 0 0 942-2 868
Varhaiskasvatuspalvelut Sivu 12 Toimintakertomus vuodelta Laatija: varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine Olennaiset tapahtumat tilikaudella Tuuliviirin päiväkodin lakkauttaminen sisäilmaongelmien takia 1.8. alkaen. Päiväkoti Majakan lakkauttaminen lapsimäärän vähenemisen takia 1.8. alkaen. Henkilökunta ja lapset saatiin sijoitettua alueen muihin päiväkoteihin. Tammentuvan päiväkodin suunnittelu aloitettiin. Päiväkodin on määrä valmistua marraskuussa 2016. Palveluseteli otettiin käyttöön 1.8.. Palvelusetelituottajia on yhteensä neljä ja heidän kahdeksassa päiväkodissaan hoidettiin vuoden lopussa yhteensä 259 lasta. Kaksi uutta yksityistä palveluntuottajaa aloittivat toimintansa 1.8.. Esiopetuksen pedagogista tieto- ja viestintätekniikkaa kehitettiin laajamittaisesti. Esiopetuksen opetussuunnitelmaa työstettiin. Viisi turvapaikanhakijataustaista lasta on osallistunut esiopetukseen Rajamäen esiopetuksessa. Toimintakate toteutui 650 622 euroa positiivisempana kuin oli arvioitu. Tähän vaikuttivat Tuuliviirin päiväkodin ja Päiväkoti Majakan lakkauttamiset, joista syntyi rakenteellista säästöä. Myös tulosidonnaisten palvelusetelimenojen arviointi oli vaikeaa ja tarkempi vuosittainen summa saadaankin selville vasta heinäkuun lopussa 2016. Palveluseteli otettiin käyttöön 1.8. ja sitä käyttää n. 270 lasta. Palvelusetelimenot olivat 805000 euroa viiden kuukauden osalta. Arvio tulevasta kehityksestä Talouden näkökulmasta ei ole odotettavissa rakenteellisia säästöjä, koska henkilöstön sopeuttaminen on vaikeutunut. Henkilöstökehitys on sopeuttamisen tuloksena kehittynyt parempaan suuntaan eli vakituisten työntekijöiden osuus on noussut ja vastaavasti määräaikaisten osuus vähentynyt. Tulevaisuuden talousnäkymät riippuvat paljon siitä, millä tavalla varhaiskasavatuksen uudet lait otetaan kunnassa käyttöön. Varsinkin uusien lasten ja kasvattajien suhdelukujen (ryhmäkoon) käyttöönotolla tulee olemaan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia jos se otetaan käyttöön. Myös 20 viikkotunnin varhaiskasvatuksella on tulevaisuudessa taloudellisia vaikutuksia siinä tapauksessa, että voidaan rakentaa aamu- ja iltapäiväryhmiä. Tämä tapahtuu kuitenkin viiveellä, koska lapsia ei voida heti lain voimaantulon jälkeen siirrellä yksiköstä toiseen. Palveluverkon uudistaminen tulevaisuudessa sekä vie, että tuo kustannuksia jos vanhaa puretaan ja tehdään uutta tilalle. Lapsimäärät ovat pysyneet vakaalla tasolla jo vuosia, joten lyhyella tähtäimellä ei ole tarvetta uusien yksiköiden rakentamiseen. Mahdollinen hoitopaikkojen lisäys tapahtuu ryhmäkoon suurentamisen kautta tai yksityisen toiminnan laajentamisen kautta. Henkilöstö Toimialan palveluksessa olevan henkilökunnan määrä 31.12. 31.12. 31.12.2014 Vakinaisia 453 467 Määräaikaisia 21 25 Sijaisia 145 145 Henkilöstömenot vuonna olivat 20 305 953 euroa.
Varhaiskasvatuspalvelut Sivu 13 Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Tulosalueella noudatetaan kunnan ja toimialan johto- ja toimintasääntöjä ja muita kunnan ohjeita sekä lautakunnan päätöksiä. Tavoitteet johdetaan kunnan strategiasta. Tavoitteet ovat toteutuneet pääosin hyvin. Toimintaa on sopeutettu kysyntää vastaavaksi ja tehty suunnitelma hoitopaikkojen lisäämiseksi, mikäli sellaiseen on tarvetta tulevaisuudessa. Taloutta seurataan myös siellä, missä raha kulutetaan. Hankinnoissa noudatetaan hankintalakia ja kunnan hankintaohjeita. Toiminnan järjestämistä ohjaavia lakeja noudatetaan. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ohjaa toimintaa. Varhaiskasvatussuunnitelma ja esiopetuksen opetussuunnitelma ohjaavat toiminnan sisältöjä. Riskienhallintaohjelman käyttöönotto on viivästynyt, mutta riskit tiedostetaan ja niihin varaudutaan. Palveluseteliyrittäjien taustatiedot tarkistettiin palvelusetelituottajiksi valinnan yhteydessä. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät tilinpäätöshetkellä Valtion ja oman kunnan taloustilanne lähteekö talous nousuun. Riskinä on otettava huomioon myös turvapaikanhakijatilanne. Paljonko heitä jää Nurmijärvelle ja paljonko palveluita tulee heille järjestää. Tavoitteiden toteutuminen Strategian päälinjaus/ strategian tot. linjaus Toimenpide Sitova tavoite Mittari/ mittarin tavoitearvo Tavoitteen toteutuminen Johdetaan kuntaa ja kuntataloutta vastuullisesti. 8. Kunta järjestää palvelutuotantonsa siten, että siitä muodostuu toimiva kokonaisuus erilaisista julkisista ja yksityisistä palveluista. Uudet päiväkodit vuoteen 2020 saakka rakentuvat yksityisten palveluntuottajien toimesta. Kunnan omaa palveluverkkoa supistetaan sitä mukaa, kun uusia yksityisiä päiväkoteja rakennetaan. Kunnassa toimii yksi uusi yksityisen palveluntuottajan ylläpitämä päiväkoti. Vuonna 2017 kunnassa toimii kaksi uutta yksityisen palveluntuottajan ylläpitämää päiväkotia Toteutunut. Kunnassa toimii kaksi yksityisen palveluntuottajan ylläpitämää päiväkotia 1.8.. Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluita. 9. Kunnan palvelutuotantotapoja ja palveluverkkoa kehitetään päämääränä toimivat ja tehokkaat palvelujen järjestämistavat. Avoimia varhaiskasvatuspalveluja kehitetään kevyempänä vaihtoehtona päivähoidolle lisäämällä kerhotoimintaa olemassa oleviin tiloihin. Perustetaan kaksi uutta kerhoryhmää vuoden aikana. Aloitetaan maaniitun leikkipuiston laajentamissuunnittelu päämääränä perhekeskustyyppinen ratkaisu, jossa toimitaan moniammatillisesti Ei toteutunutvuonna.
Varhaiskasvatuspalvelut Sivu 14 Talousarvion toteutumisvertailu Alkuper. TA Siitä muutos TA+muut. Tot.% 2014 Toimintatuotot 4 424 380 4 424 380 4 258 351 96 % 4 296 699 Toimintakulut -35 437 951-35 437 951-34 621 300 98 % -34 962 661 Toimintakate -31 013 571-31 013 571-30 362 949 98 % -30 665 962
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Sivu 15 Toimintakertomus vuodelta Laatija: kirjastonjohtaja Anu Sorvali Olennaiset tapahtumat tilikaudella Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen talousarvio jäi jonkin verran ylijäämäiseksi. Tulosalueelle kertyi tuottoja arvioitua enemmän. Kulttuuripalveluissa pääsylipputuloja tuli odotettua enemmän. Tapahtumatuotannon budjetoinnissa vältettiin suuria riskejä. Jotkin menot, kuten kirjastoauton polttoaine- ja korjauskulut pienenivät selvästi. Helmikuussa otettiin käyttöön uusi kirjastoauto Oiva. Kirjastoauton kävijämäärä nousi 9 000 kävijällä edellisestä vuodesta. E-aineiston lainaus kasvoi selvästi käyttöön otettujen uusien palvelujen myötä. Museo uudisti museokauppa- ja kahvilatoimintansa. Kaupan valikoimaa pystyttiin laajentamaan, mikä näkyi kasvaneissa myyntituotoissa. Keväällä perustettiin Taaborinvuoren kehittämistyöryhmä, jossa on mukana sekä kunnan että Kivi-juhlat ry:n edustajia. Tavoitteena on laatia visio Taaborinvuoren alueen tulevaisuuden toiminnan kehittämisestä ja toimenpidesuunnitelma, jolla autetaan vision toteutumista Arvio tulevasta kehityksestä Vuonna 2016 tulosalueen henkilöstömenoja vähennetään jättämällä yksi vapautuva vakanssi täyttämättä. Tulosalueen sisällä tehtiin myös vakanssien siirtoja koskien, jotka tulevat voimaan vuonna 2016. Nurmijärven monitoimitalon valmistuminen vuonna 2017 ja siihen tuleva esittävän taiteen sali tuovat muutoksia kulttuuripalvelujen toimintaan. Myös muut uudet toiminnot kasvattavat tulosalueen menoja. Henkilöstö Palkat ja palkkiot : 1 306 151,38 Toimialan palveluksessa olevan henkilökunnan määrä 31.12. ryhmiteltynä seuraavasti: 31.12. 31.12.2014 vakinaisia 40 henkilötyövuotta 40 henkilötyövuotta määräaikaisia ja sijaisia 2 henkilötyövuotta 5 henkilötyövuotta Tulosalueen palkkojen ja palkkioiden kokonaissumma tilikaudella oli 1 296 939 euroa. Selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä Kirjasto- ja kulttuuripalveluissa noudatettiin Nurmijärven kunnan hallintosääntöä sekä sivistystoimen johtosääntöä ja sivistyslautakunnan toimintasääntöä. Päätökset tehtiin säännösten mukaisesti. Tulosalueella noudatettiin harmaan talouden torjunnan toimintaohjeistusta. Kilpailutukset ja hankinnat hoidettiin kunnan ohjeiden ja voimassa olevien sopimusten mukaisesti. Yksityisiltä elinkeinonharjoittajilta vaadittiin YEL-todistukset ja yksityisiltä henkilöiltä verokortit. Kulttuuriavustukset maksettiin 22.11.2012 hyväksytyn avustussäännön mukaisesti. Merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät tilinpäätöshetkellä Epävarmuustekijöitä ovat kirjastojärjestelmän vaihtaminen ja uuden järjestelmän hankintaprosessi. Kirjastoaineiston hankinta KL-kuntahankintojen puitesopimuksena on edelleen oikeuskäsittelyssä.
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Sivu 16 Talousarvion toteutuminen Strategian päälinjaus/strategian toteutussuunnitelman linjaus (nro) Strategian päälinjaus/ strategian tot. linjaus Toimenpide Sitova tavoite Mittari/ mittarin tavoitearvo Tavoitteen toteutuminen Ylläpidetään hyvinvointia edistäviä palveluja. 4. Lasten ja nuorten palvelut viedään mahdollisimman lähelle heidän omaa kasvuympäristöään. 5. Kannustetaan kuntalaisia käyttämään kirjasto- ja kulttuuripalveluja oman hyvinvointinsa ylläpitämiseksi. Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen tuottamia palveluja viedään kouluihin ja päiväkoteihin. Kirjastonkäytön opetus uudistetaan. Uudet opetuspaketit suunnitellaan vuorovaikutteisiksi, monimuotoisiksi ja opetusta tarjotaan aiempaa useammalle luokka-asteelle. Valmiit opetuspaketit. Opetuspaketit ovat valmiit. 1.-2. lk: Kirjasto tutuksi 3.-4. lk: Kirjasto kuvaten 5.-6. lk: Kirjastonkäyttö yläkoulu: Tiedonhaun opetus. Kulttuuripalvelut järjestää Tää on taidetta projektin tapahtumia kouluissa. Tapahtumien ja niihin osallistuvien määrä. Tää on taidetta tapahtumia järjestettiin vuoden aikana 12 kpl ja niihin osallistui kaikkiaan noin 2000 lasta. Museo järjestää kulttuuriperintöopetustunteja kouluissa. Opetustuntien määrä. Toteutui suunnitellusti. Kouluissa pidettiin 17 kulttuuriperintöopetustuntia, niihin osallistui 371 koululaista. Kunnan strategian ja erillisohjelmien toteutuminen talousarviovuonna Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen toimintaa kehitettiin kunnan strategian mukaisesti. Painopistealueena oli kouluille ja päiväkodeille suunnatun toiminnan kehittäminen. Tulosalueen toimintaa vietiin eteenpäin palvelutuotanto-ohjelman linjausten mukaisesti. Myös kunnan hyvinvointisuunnitelman mukaista ikäihmisille suunnattujen palvelujen kehittämistä jatkettiin ikäihmisten palvelusuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden mukaisesti. Kulttuuriohjelman toteuttamista jatkettiin, ja ohjelma päivitetään vuonna 2016. Alkuper. TA Siitä muutos TA+muut. Tot.% 2014 Toimintatuotot 164 690 164 690 221 057 134 % 204 821 Toimintakulut -2 970 777-2 970 777-2 973 226 100 % -3 025 239 Toimintakate -2 806 087-2 806 087-2 752 169 98 % -2 820 418