RUOTSINSUOMEN OMINAISPIIRTEITÄ

1

Lotta Ilmasti RUOTSINSUOMEN OMINAISPIIRTEITÄ Näkökulmana mahdollisten paluumuuttajien kielellinen sopeutuminen ja sen tukeminen Pro gradu -tutkielma Suomen kieli Turun yliopisto Toukokuu 2006 Lotta Ilmasti 2

3

TURUN YLIOPISTO Suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos Humanistinen tiedekunta ILMASTI, LOTTA: Ruotsinsuomen ominaispiirteitä. Näkökulmana mahdollisten paluumuuttajien kielellinen sopeutuminen ja sen tukeminen. Pro gradu, 138 s., 21 liites. Suomen kieli Toukokuu 2006 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tutkielma käsittelee ensimmäisen polven ruotsinsuomalaisten käyttämää ruotsinsuomea. Aineistoon kuuluu sekä puhuttua että kirjallista kieltä seitsemältä ruotsinsuomalaiselta naiselta. Puhutun kielen aineisto koostuu litteroiduista haastatteluista. Haastattelut kestävät keskimäärin 45 minuuttia (yht. n. 5 h 15 min). Kirjallinen aineisto on hankittu käyttämällä tutkimusta varten suunniteltua testiä. Informanttien tuottamia ilmauksia verrataan suomensuomalaisten ja suomea toisena kielenä oppivien tuottamiin ilmauksiin. Näkökulma tutkimukseen on opetuksellinen; aineistossa esiintyvien kielenpiirteiden perusteella kartoitetaan kielellisiä ongelmia, joita Suomeen palaava ruotsinsuomalainen voi kohdata. Analyysin perusteella luodaan palaaville siirtolaisille mahdollisia oppijaprofiileja ja suomenopetuksen malli. Tutkielmassa yhdistetään taustateorioiksi useita teorioita. Keskeiset teoriat liittyvät kaksikielisyyteen, kieltenväliseen vuorovaikutukseen, kielen prosessointiin ja rappeutumiseen sekä koodinvaihtoon ja lainaamiseen. Koodinvaihdosta ja lainaamisesta esitetään eri näkemyksiä. Tutkielmassa luodaan kielen kokonaismuutoksen jatkumo, jossa operoivat rinnakkain sekä puhuttu että kirjoitettu kieli. Puhutun kielen muutoksen jatkumon luomisessa käytetään apuna Magdolna Kovácsin (2001) ja Timo Lauttamuksen (1990, 1992) määritelmiä lainaamisesta ja koodinvaihdosta. Informanttien puheessa esiintyvistä poikkeamista osa johtuu ruotsin vaikutuksesta, osa kielen sisäisistä muutoksista. Puhutun kielen muutoksen jatkumolla esiintyy 229 tapausta. Näitä ovat liputus ja sanan hakeminen sekä käännöslainat, lainat ja koodinvaihto. Lisäksi puheessa esiintyy muita poikkeamia (62 tapausta), jotka liittyvät sanamuotoon, sijamuotoon tai lauserakenteeseen. Myös kirjoitetussa aineistossa esiintyy poikkeamia. Sanasto ei ole ajantasainen suomensuomen sanaston kanssa, kuitenkin suhteessa saksanja sveitsinsuomalaisten uudissanastontuntemukseen ruotsinsuomalaiset ovat lähempänä suomensuomalaisia. Ongelmia esiintyy myös taivutuksessa, oikeinkirjoituksessa ja lauseiden hahmottamisessa. Kirjoituksessa näkyy erityisesti puhekielen vaikutus. Tulosten perusteella luodaan neljä mahdollista oppijatyyppiä, joita paluumuuttajia opettava voi kohdata. Tyypit on nimetty siirtolaismaan yhteiskuntaan sopeutumisen perusteella nimillä osittaissäilyttäjä, aktiivinen sulautuja, tasainen sopeutuja ja potentiaalinen syrjäytyjä. Näille suunnatun opetuksen keskeiseksi sisällöksi määritellään sanastontuntemuksen kehittäminen, kielioppi, kielen rekisterit ja oman ilmaisun kehittäminen. Asiasanat: suomen kieli, ruotsinsuomi, siirtolaisuus, kielikontaktit, koodinvaihto, lainasanat, kirjallinen ilmaisu, suullinen ilmaisu, paluumuutto, kielikurssit, suomi toisena kielenä 4

SISÄLLYS 1 JOHDANTO 4 1.1 Tutkimuksen taustaa...4 1.2 Siirtolaisuuden määritelmistä...5 1.3 Tutkimustehtävä...6 1.4 Informantit mahdollisina paluumuuttajina ja opetettavina...7 2 TUTKIMUSAINEISTO JA INFORMANTIT 10 2.1 Aineisto...10 2.2 Informantit...12 3 SUOMALAISET MAAILMALLA 15 3.1 Ruotsinsuomalaisuus...15 3.2 Ruotsinsuomi...18 4 KIELI MUUTOKSESSA 23 4.1 Yksikielisestä kaksikieliseksi...23 4.2 Kieltenväliset kontaktit...25 4.3 Virheet, lipsahdukset ja poikkeamat...26 4.4 Kielen rappeutuminen...27 5 KOODINVAIHTO JA LAINAAMINEN 30 5.1 Auer ja koodinvaihdon tyypit...31 5.2 Poplack ja koodinvaihdon strukturaaliset rajoitteet...32 5.3 Myers-Scotton ja matriisikielen kehys...33 5.4 Kovács ja lauseidensisäisen koodinvaihdon jatkumo...35 5.5 Lauttamuksen jatkumomalli...36 5.6 Koodinvaihdon keskustelullisia funktioita...38 5.7 Koodinvaihto ja lainaaminen kielenmuutoksen jatkumolla...38 6 PUHUTTU RUOTSINSUOMI MUUTOKSEN JATKUMOLLA 41 6.1 Liputettu suomalainen ilmaus...42 6.2 Käännöslainat...43 6.2.1 Liputetut käännöslainat...43 6.2.2 Sujuvat käännöslainat...45 6.3 Suorat lainat...47 6.3.1 Liputetut suorat lainat...48 6.3.2 Sujuvat suorat lainat...50 6.4 Lainaamisen ja koodinvaihdon rajatapaukset...52 6.5 Tuettu koodinvaihto...54 6.6 Koodinvaihto...55 6.6.1 Liputetut koodinvaihdot...55 6.6.2 Sujuva koodinvaihto...57 6.7 Jatkumolla esiintyvä sanasto aihepiireittäin...58 6.8 Keskustelullisia funktioita...62 6.9 Pohdintaa...65 6.9.1 Informanttiryhmän sisäisiä eroja ja yhtäläisyyksiä...65 6.9.2 Muita huomioita informanttien puhumasta kielestä...66 7 KIRJOITETTU RUOTSINSUOMI MUUTOKSEN JATKUMOLLA 71 7.1 Uudissanatehtävä...71 7.1.1 Vaikeimmat ja helpoimmat sanat...71 7.1.2 Sanojen selitys...74 7.1.3 Ruotsinsuomalaisille vaikeiden sanojen analyysi...77 7.1.3.1 Ei-yhdyssanat...77 7.1.3.2 Yhdyssanat...78 5

7.1.4 Sanojen tunnistus yksilötasolla...79 7.1.5 Pohdintaa...81 7.2 Tekstin täydentäminen...82 7.2.1 Virheellisten vastausten määrä...82 7.2.2 Virheellisten vastausten analyysi...83 7.2.3 Tulosten pohdintaa...86 7.3 Epäsanojen taivutus...87 7.3.1 Oikeat vastaukset...87 7.3.2 Vastaukset epäsanoihin yksittäin...90 7.3.2.1 Vokaaliloppuiset sanat...90 7.3.2.2 Konsonanttiloppuiset sanat...91 7.3.3 Oletustenvastaisten muotojen päätteet ja tunnukset...94 7.3.4 Vartalonmuutokset...96 7.3.5 Päätelmiä...98 7.4 Itse tuotettu teksti...102 7.4.1 Virheiden määrä suhteessa sanamäärään...102 7.4.2 Puhekieliset ilmaukset...103 7.4.3 Ruotsin vaikutus...104 7.4.4 Kirjoitusvirheet...105 7.4.5 Muut...106 7.4.6 Tulosten pohdintaa...107 7.5 Kirjoitetun ruotsinsuomen piirteiden pohdintaa...109 8 KIELI KOKONAISMUUTOKSEN JATKUMOLLA 112 8.1 Informanttien kielen kokonaismuutos...112 8.2 Informanttien osaamisprofiilit...113 8.3 Paluumuuttajien mahdollisia oppijatyyppejä...116 8.3.1 Osittaissäilyttäjä...117 8.3.2 Tasainen sopeutuja...118 8.3.3 Aktiivinen sulautuja...118 8.3.4 Potentiaalinen syrjäytyjä...119 8.3.5 Muita mahdollisia oppijatyyppejä...120 9 OPETUKSEN TAVOITTEENA NYKYSUOMEN HALLINTA 122 9.1 Kohderyhmä...122 9.2 Sisällöstä ja opetusmenetelmistä...123 9.2.1 Sanastontuntemuksen kehittäminen...124 9.2.2 Kielioppi...125 9.2.3 Kielen rekisterit...126 9.2.4 Oman ilmaisun kehittäminen...127 9.3 Käytännön järjestelyt...128 10 LOPUKSI 129 LÄHTEET 131 LIITTEET 139 1. Kirjallinen testi. 2. Uudissanatehtävän sanojen sanakirjamerkitykset. 3. Taulukot. 4. Litteraatiomerkit. 5. Ote jokaisen informantin litteraatiosta. 6. Peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8. 6

1 JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen taustaa Ulkomailla asuvien suomalaisten puhuma suomen kieli muuttuu eri tavoin kuin Suomessa puhuttu suomi. Se joutuu väistämättä kosketuksiin siirtolaismaan valtakielen kanssa ja saa siitä vaikutteita. Lisäksi kielensisäinen kehitys voi olla joissakin piirteissä toisensuuntaista kuin Suomessa puhutussa suomessa. Mitä useamman sukupolven siirtolainen on kyseessä, sitä enemmän kieli altistuu muutoksille. Monet siirtolaiset kuitenkin palaavat Suomeen ja kohtaavat ongelmia kielen käytön alueella. He ovat siirtolaismaassa käyttäneet suomea rajallisissa tilanteissa. Useimmiten suomi on ollut vain epävirallisten puhetilanteiden kieli ja siirtolaismaan valtakielellä on hoidettu tärkeitä asioita, kuten koulutukseen ja työelämään liittyviä kysymyksiä. Palatessaan Suomeen siirtolainen joutuu käyttämään suomea aikaisempaa laajemmin eikä hänellä välttämättä ole tähän kykyä: hän on joko unohtanut kielen käytön osa-alueita tai ei ole oppinut niitä lainkaan suomen kielellä. Palaavilla siirtolaisilla on monesti runsas sanavarasto ja alkukankeuden jälkeen hyvinkin sujuva puhekielen taito, mutta kirjoittaminen voi tuottaa hankaluuksia (Siitonen 2003: 22 23). Moni paluumuuttaja kokee tarpeelliseksi opiskella suomea sopeutuakseen takaisin Suomen yhteiskuntaan. Kirsti Siitonen (2005a) on pohtinut toisen polven paluumuuttajien suomen taitoa. Yleisesti kielenopetuksessa ja kielitaidon testauksessa painottuu tietynlainen akateeminen kielellinen osaaminen, kun taas tämän tyyppisten kielenpuhujien parhaiten osaamat taidot, esimerkiksi hyvä puhekielen hallinta, eivät pääse esille. Siitosen mukaan toisen polven siirtolaisilta akateeminen kielitaito voi puuttua kokonaan. (Mt. 360.) Mahdollisten paluumuuttajien voikin olla vaikeaa hahmottaa oman kielimuotonsa rikkautta. Suomenoppijoina heillä on yleensä vaikeuksia löytää itselleen sopiva opetusryhmä. Heistä tulee usein ikävällä tavalla väliinputoajia: alkeisoppijoiden joukkoon he eivät sovellu siksi, koska heidän sanavarastonsa on laajahko ja puhe sujuvaa, alkeista aloittaneiden jatkoryhmässä ongelmia tuottaa opettajan käyttämä metakieli ja äidinkielisten joukossa heidän kirjoitustaitonsa ei ole riittävä eivätkä he tunne abstraktia sanas- 4

toa. Tämä on oppijoina heille motivaation kannalta vaikeaa, koska vastaavat aikuisena nollasta lähteneet kielenoppijat voivat vaikuttaa olevan tasoltaan huomattavasti korkeammalla juuri opetuksen ja testauksen painotusten vuoksi. Tämä voi aiheuttaa huonommuuden tunnetta ja turhautumista. (Ks. Siitonen 2005a: 359 361.) Analysoin tässä tutkimuksessa ruotsinsuomalaisten käyttämää suomen kieltä eli ruotsinsuomea ja määrittelen analyysin avulla heidän mahdollisia ongelmiaan ja vahvuuksiaan suomensuomen opetusryhmässä. Ruotsinsuomella tarkoitetaan Ruotsissa asuvien suomenkielisten käyttämiä suomen kielen varieteetteja. Ruotsinsuomeen on perinteisesti suhtauduttu vähättelevästi: sitä on syytetty sekakielisyydestä ja murteellisuudesta, sen ilmaisutapoja on pidetty köyhinä ja puutteellisina ja se on määritelty alempien sosiaaliryhmien kielimuodoksi. (Andersson ja Kangassalo 2003: 79 80.) Ruotsinsuomea on pidetty rappeutuneena suomena, ja myös puhujat itse ovat monesti uskoneet tämän ajattelutavan oikeellisuuteen (Ehrnebo 1995b: 4). 1.2 Siirtolaisuuden määritelmistä Siirtolaisuuden käsitteeseen liittyy monia alamääreitä. Tässä tutkimuksessa käytän pääasiassa siirtolaisuusasian neuvottelukunnan mietinnöissään käyttämiä määritelmiä 1. Siirtolainen voi olla joko maahanmuuttaja, maastamuuttaja tai paluumuuttaja. Suomen siirtolaisuuteen liittyy myös ulkosuomalaisuuden käsite. (Korkiasaari 1989: 2.) Siirtolaisuus tarkoittaa henkilöiden tai henkilöryhmien vapaaehtoista muuttoa asuinmaasta toiseen maahan lähinnä toimeentulon hankkimiseksi. Käsite sisältää maastamuuton lisäksi myös toiseen maahan asettumisen sekä paluumuuton. Kyseessä on aina pysyvässä tarkoituksessa tapahtuva ulkomailla oleskelu. Määräaikaiset työsuhteet ja muu tilapäinen oleskelu, esimerkiksi opiskelu, eivät kuulu siirtolaisuuden käsitteen alle. Varsinaista rajanvetoa tilapäisyyden ja pysyvyyden välille on kuitenkin vaikea tehdä, koska niiden erottaminen toisistaan on useinkin hankalaa. (Korkiasaari 1989: 2.) Siirtolaisiksi lasketaan sekä maahanmuuttajat että maastamuuttajat. Maastamuuttaja on henkilö, joka muuttaa toiseen maahan tarkoituksenaan jäädä sinne asumaan pysyvästi. 1 Ks. Korkiasaari 1989: 2 5

Tilastollisesti mukaan luetaan kuitenkin myös henkilöt, jotka tekevät maastamuuttoilmoituksen vähintään vuodeksi. Maahanmuuttajalla tarkoitetaan maahan saapuvaa henkilöä, joka on syntynyt kyseisen maan rajojen ulkopuolella. Tämä määritelmä pitää tilastollisesti sisällään myös paluumuuttajat, jotka ovat kotimaahansa takaisin muuttavia henkilöitä ja heidän ulkomailla syntyneitä jälkeläisiään. (Korkiasaari 1989: 2.) Ulkosuomalaiset ovat sellaisia henkilöitä, jotka asuvat Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolella ja ovat nykyisiä tai entisiä Suomen kansalaisia tai heidän jälkeläisiään. Ollakseen ulkosuomalainen tällaisen henkilön on kuitenkin haluttava pitää kiinni omasta suomalaisuudestaan. (Jönsson-Korhola 2003: 15.) Ulkosuomalaiset asuvat siirtolaismaassa, jonka kieli on valtakieltä. Ulkosuomalaisten puhuma suomi on siirtolaissuomea tai ulkosuomea. Käytän tässä tutkimuksessa myös käsitteitä ensimmäisen, toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalainen. Ensimmäisen polven ruotsinsuomalainen on tässä tapauksessa henkilö, joka on itse syntynyt ja asunut Suomessa ennen ulkomaille muuttoaan. Toisen polven ruotsinsuomalainen on Ruotsissa syntynyt henkilö, jonka vanhemmista ainakin toinen on syntynyt Suomessa. Vastaavasti kolmannen polven ruotsinsuomalaisen isovanhemmista ainakin toinen on syntynyt Suomessa. (Ks. Korkiasaari 1989: 2.) 1.3 Tutkimustehtävä Tässä tutkimuksessa analysoin sellaisten informanttien suomen kieltä, jotka ovat ensimmäisen polven siirtolaisia Ruotsissa. Informanttien kieliaineksen perusteella pyrin määrittelemään, millä tavoin suomen kieli alkaa muuttua vieraassa kieliympäristössä. Informanttien valintakriteeriksi olen asettanut vähintään 15 vuoden asumisen Ruotsissa; tutkimuksen informanttien asumisaika vaihteleekin 17:stä 34:ään vuoteen. Näkökulmani tutkimukseen on opetuksellinen. Pyrin tekemään heidän kielitaitonsa avulla päätelmiä siitä, mitä suomen kielen osa-alueita ja miten tällaisille henkilöille olisi mielekkäintä opettaa, jos heitä ajattelee mahdollisina paluumuuttajina. Tutkimukseni aineisto on kerätty Ruotsissa huhtikuussa 2004. Aineisto koostuu sekä puhutusta että kirjoitetusta kielestä. Pyrin osoittamaan aineistosta ne elementit, jotka 6

informanttien suomen kielessä ovat etääntyneet olennaisesti Suomessa käytetystä suomen kielestä. Luon etäisyyden perusteella kielen kokonaismuutoksen jatkumon (luku 8.1), joka koostuu sekä puhutun kielen muutoksen jatkumosta (luku 6.9.1) että kirjoitetun kielen muutoksen jatkumosta (luku 7.5). Näiden tuloksien valossa teen päätelmiä siitä, miten suomi toisena kielenä -opetusta tulisi mukauttaa (tai millainen uudentyyppinen opetusryhmä perustaa) tämänkaltaisten suomenpuhujien tarpeisiin, jotta opiskelu säilyttäisi mielekkyytensä ja johtaisi nykysuomen hallintaan. En analysoi suomen murrepiirteiden säilymistä informanttien puheessa 2, mutta mainitsen siitä luvussa 6.9.2. Taustateorioina käytän tutkimuksessani kaksikielisyyden teorioita, kieltenvälisen vuorovaikutuksen teorioita ja kielen rappeutumista. Yhdistän näitä teorioita toisen kielen oppimisen teorioihin ja suomi toisena kielenä -teorioihin. Vastaavaa tutkimusta, jossa olisi opetuksellinen näkökulma, ei ole Suomessa tehty. Jyväskylän yliopistossa Erja Stolt (2002) on tehnyt pro gradu -työn aiheesta Kahden kielen ja koulukulttuurin vaikutuksia paluuoppilaaseen, mutta sekin liittyy enemmän kieli-identiteettiin ja opetuskulttuureihin kuin varsinaisesti kielitaitoon. Tämä lähtökohta asettaa tutkimukselleni suuret haasteet, ja tarkoituksenani on laajentaa tutkimusta myöhemmin. 1.4 Informantit mahdollisina paluumuuttajina ja opetettavina Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty ruotsinsuomalaisilta informanteilta 3. Vaikka määrittelen informanteilleni osaamisprofiilit (luku 8.2), tarkoituksenani ei kuitenkaan ole keskittyä vain tiettyihin yksilöihin. Sen sijaan pyrin tekemään havaintoja, joita voidaan käyttää suuntaviivoina pohdittaessa Suomeen palaavien siirtolaisten tarvitsemaa opetusta yleisesti. Määrittelen informanttieni osaamisprofiilien perusteella paluumuuttajien mahdollisia oppijatyyppejä (luku 8.3). Tyyppejä voidaan hyödyntää opetusta suunniteltaessa. Suunnitellessani opetusta luvussa 9 pyrin pohtimaan opetuksen sisältöä koskien nimenomaan paluumuuttajia yleensä. Painotukseni on luonnollisesti kuitenkin ruotsinsuomalainen ja antaa ainoastaan suuntaviivoja muiden paluumuuttajaryhmien kielen analyysiin. 2 Suomen murteiden säilymistä ruotsinsuomessa on tutkinut Lainio (1989). 3 Tässä tutkimuksessa on 7 informanttia: N1, N2, N3, N4, N5, N6 ja N7. Ks. tarkemmin luku 2.2. 7

Tutkimukseni informanteista suurin osa on tyytyväisiä elämäänsä Ruotsissa. En kuitenkaan tule käsittelemään heitä yksilöllisinä subjekteina, vaan pyrin määrittelemään heidät ensimmäisen polven ruotsinsuomalaisuutta edustaviksi objekteiksi. En tule huomioimaan heidän mahdollisia intressejään palata Suomeen tai jäädä Ruotsiin tämän tutkimuksen kannalta merkityksiä luovana tekijänä. On kuitenkin tilastollinen tosiasia, että ulkosuomalaisia palaa Suomeen jatkuvasti. Tutkijoiden arvion mukaan siirtolaisista noin joka neljäs tai viides on palannut Suomeen (Jönsson-Korhola 2003: 14). Äidinkieleltään suomenkielisiä Ruotsissa asuu 200 000 300 000. 1990-luvulla Ruotsiin muutti suomalaisia keskimäärin 2500 vuodessa, ja paluumuuttajia oli lähes yhtä paljon. (Andersson ja Kangassalo 2003: 64-65.) Tämän vuoksi nouseekin opetuksen suunnittelun tarve erittäin suureksi, sillä suomen kielen opetus ei ole tottunut huomioimaan tämäntyyppisten kielenpuhujien tarpeita. Perinteisesti kielitieteessä tarkastellaan kielen eri tasoja niin, että edetään pienemmästä yksiköstä suurempaan eli äänteistä ja ääntämisestä muoto- ja lauseoppiin. Kuitenkin opetettaessa kieltä on monien kieliteorioiden tavoin usein hedelmällisempää edetä sanottavasta eli aiheesta, merkityksestä ja lauseesta pienempiin yksiköihin. Uutta kieltä opittaessa ideaalitilanne olisi aikaansaada progressio, jossa sanasto, muoto- ja lauserakenne kasvaisivat ja vaikeutuisivat rinnakkaisina elementteinä. (Geber 1995: 56.) Suomi toisena kielenä -oppijalle rinnakkaisten elementtien progressio on teoriassa mahdollinen oppimismalli, ja sitä toteutetaankin enemmän tai vähemmän toisen kielen opetuksessa. Paluumuuttajalle tällainen malli on kuitenkin ongelmallinen. Hänellä kieli on jo olemassa, eikä sitä voi rakentaa ja kasvattaa samoin kuin toisen kielen oppijan kieltä. Siitonen (1999) esittää, että siirtolaisella ja kielenoppijalla kielitaitoon kuuluvat yksityiskohdat ovat ajallisesti käänteisessä järjestyksessä: siirtolainen on hallinnut perustan lisäksi tietyt yksityiskohdat ja vivahteet muuttaessaan siirtolaismaahan, mutta vähitellen ne unohtuvat tai muuttuvat siirtolaismaan kielen vaikutuksesta. Oppija sen sijaan ei mahdollisesti hallitse näitä vivahteita ja yksityiskohtia vielä lainkaan. (Mt. 52.) Suomen kieltä vieraana kielenä opetettaessa on painotettu perinteisesti kielioppia siten, että suomen taivutusmuodot ovat olleet keskeisessä asemassa. Vieraan kielen kieliopissa ei voida vedota luontaiseen kielitajuun, vaan kielenoppijalle pitäisi vähitellen kehittyä sellainen kielellinen hahmotustapa, joka jossain määrin vastaa äidinkielisen 8

puhujan kielitajua. (Kieli ja sen kieliopit 1996: 228.) Paluumuuttajan asema vieraan (toisen) kielen oppijoiden opetusryhmän jäsenenä on ongelmallinen, sillä ryhmän muista jäsenistä poiketen hänellä on jo olemassa luontainen suomen kielitaju. Näin ollen hän on opetusryhmässä eri asemassa jo lähtökohdiltaan. Kieli ja sen kieliopit -työryhmä toteaa, että muotojen kattava esittely ei ole ensisijaisen tärkeää kielenopetuksessa. Jotta kieltä oppiva voisi mahdollisimman nopeasti selviytyvät vieraalla kielellä, oppilaalle tulisi opettaa sitä, mitä kielenkäyttötilanteissa todellisuudessa tarvitaan. Tärkeitä perusasioita kommunikaation näkökulmasta ajateltuna ovat olemassaolon, kiellon, menneen ajan, omistamisen, määrän, syysuhteiden jne. ilmaiseminen. Kielellä pitäisi pystyä antamaan tietoja, kuvaamaan asioita, kertomaan ja kysymään asioista, ilmaisemaan asenteita, yhtymään mielipiteisiin, vastustamaan, kieltämään, osoittamaan epävarmuutta tai varmuutta jne. Tähän näkemykseen tukeutuen työryhmä esittää, että opetus tulisi järjestää sen perusteella, mitä oppija eniten tarvitsee. (Kieli ja sen kieliopit 1996: 228.) Suomen subjektin, objektin ja predikatiivin muoto ovat aina olleet keskeisellä sijalla sekä tutkimuksessa että suomi vieraana kielenä -opetuksessa. Kummassakin yhteydessä nämä on mielletty yleensä hankaliksi asioiksi. Kieli ja sen kieliopit -työryhmä ehdottaa, että muunkielisten opetuksessa omaksuttaisiin suvaitsevainen asenne: väärän sijan käyttö johtaa vain harvoin virheelliseen tulkintaan. (Kieli ja sen kieliopit 1996: 229 230.) Edellä esitetty suvaitsevainen asenne väärän sijan käytön yhteydessä ei mielestäni palvele paluumuuttajan suomensuomen elvyttämisprosessia. Jos virheellisten muotojen annetaan puuttumatta jäädä kieleen, se osaltaan edesauttaa huonommuuden tunteen kokemista omasta suomen kielestään. Kaksikielinen hallitsee kyllä viestin välittämisen (Siitonen 2005a: 362), mutta suomensuomalaista kielitaitoa tavoiteltaessa se ei riitä. Paluumuuttaja on eri asemassa toisen kielen oppijoihin siinä mielessä, että hänellä on useimmiten jo olemassa taidot sujuvaan puhekieliseen kommunikaatioon. Huolimatta mahdollisesti tekemistään virheistä hän tulee ymmärretyksi pienemmin ponnistuksin kuin oppija. Kuitenkin kirjoitus voi olla huomattavasti heikompaa kuin vastaavan tason toisen kielen oppijoilla, kuten olen jo esittänyt luvussa 1.1. Näin ollen opetuksen järjestäminen oppijan tarpeiden mukaan muodostuu ongelmalliseksi: tarpeet paluumuuttajalla ja toisen kielen oppijalla voivat olla hyvinkin erilaiset. Palaan pohtimaan paluumuuttajien opetuksen suuntaviivoja tämän tutkimuksen luvussa 9. 9

2 TUTKIMUSAINEISTO JA INFORMANTIT 2.1 Aineisto Aineisto on kerätty Ruotsissa huhtikuussa 2004. Aineisto koostuu sekä haastatteluista että kirjallisesta materiaalista. Informanttiryhmässäni on seitsemän jäsentä, joilta kaikilta on sekä suullinen että kirjallinen aineisto. Kaikki informantit ovat naisia. Haastattelut ovat väljästi strukturoituja, ja aihepiireinä niissä on Suomessa vietetty aika ennen Ruotsiin muuttoa, Suomesta muutto, perhe, suku, työ, harrastukset, kulttuurierot, perinteet, identiteetti, urheilu ja maaottelut sekä kesäsuunnitelmat. Olen käyttänyt tutkielmassani samoja aihepiirejä kuin Satu Rakkolainen (2002) pro gradussaan saksansuomalaisesta koodinvaihdosta ja viittaan myöhemmin hänen saamiinsa tuloksiin. Haastattelut on nauhoitettu suljetussa tilassa vain haastattelijan ja haastateltavan läsnä ollessa. Informantit ovat saaneet puhua mahdollisimman vapaasti; olen pyrkinyt itse vain hieman ohjailemaan haastattelun kulkua edellä mainituissa aihepiireissä. Haastattelut kestävät keskimäärin 45 minuuttia (yhteensä noin 5 h 15 min), ja nauhoitukset on litteroitu (liite 4 Litteraatiomerkit ja liite 5 Ote jokaisen informantin litteraatiosta). Viittaan puhutun aineiston poimintoihin P-kirjaimella, esim. (N2P) tarkoittaa informantti N2:n puheessa esiintyvää tapausta. Kirjallinen testi (liite 1) koostuu viidestä osiosta. Olen laatinut tehtävät itse lukuun ottamatta osiota 2 ja osion 3 kolmannen aukkotehtävän epäsanoja. Osio 1 on taustatietolomake, jossa kartoitetaan informanttien taustaa. Osio 2 on sanatehtävä. Olen käyttänyt tässä materiaalina Siitosen laatimaa sanastotehtävää, jonka hän on teettänyt saksan- ja sveitsinsuomalaisille informanteille kevään 2004 aikana (Siitonen 2005b). Tarkoituksenani on verrata tässä osiossa saamiani tuloksia Siitosen saamiin tuloksiin. Tämä sanatehtävä koostuu uusien sanojen tunnistamisesta, ja se on teetetty myös suomalaisella verrokkiryhmällä. Tehtävän uudissanojen sanakirjamerkitykset ovat nähtävissä liitteessä 2. 10

Osiossa 3 on kolme erilaista aukkotehtävää. Ensimmäisessä aukkotehtävässä on tekstiä, jossa on keskeneräisiä sanoja. Näitä sanoja on tarkoitus jatkaa siten, että sanaan tulee kyseiseen lauseeseen sopiva muoto ja pääte. Toisessa aukkotehtävässä on suomenkielisiä lauseita, joista puuttuu sana. Puuttuva sana on annettu sulkeissa ruotsiksi tai suomeksi, ja tarkoituksena on kääntää ilmaus suomenkieliseen muotoon. Kolmannessa aukkotehtävässä pitää niin ikään lisätä lauseeseen puuttuva sana. Tässä tehtävässä sanat ovat epäsanoja ja ne pitää taivuttaa yksikön genetiivissä ja monikon partitiivissa. Käyttämäni epäsanat on kehittänyt Maisa Martin (1995) väitöskirjatutkimuksessaan suomen nominien taivutuksen oppimisesta suomea toisena kielenä opittaessa; Martinin tutkimuksesta poiketen ne tulee kuitenkin sijoittaa annettuihin lauseisiin. Käytän testissäni kymmentä epäsanaa, jotka ovat olleet suomea toisena kielenä oppiville vaikeimmat taivuttaa monikon partitiivissa. Olen kuitenkin jättänyt huomioimatta sellaiset sanat, jotka Martin on sähköpostikeskustelumme perusteella todennut monitulkintaisiksi tai muuten ongelmallisiksi (Martin 6.4.2004). Lisäksi olen poistanut sellaiset sanat, joita vähintään 50 % Martinin suomenkielisestä verrokkiryhmästä ei ole osannut taivuttaa monikon partitiivissa. Osio 4 koostuu käännöslauseista. Tehtävässä on annettu seitsemän ruotsinkielistä lausetta, jotka pitää kääntää suomeksi. Osio 5 on vapaan kirjoituksen osio. Se pitää sisällään kaksi erillistä tehtävää. Ensimmäisessä tehtävässä on kolme väittämää, joita pitää kommentoida perustelemalla, miksi on väittämien kanssa samaa tai eri mieltä. Osion toinen tehtävä on vapaa kirjoitelma aiheesta Ruotsinsuomalaisen asema Ruotsissa. Testin tekemiseen on annettu aikaa keskimäärin puolitoista tuntia. Osa informanteista on tehnyt testin yhtä aikaa samassa luokkahuoneessa, mutta olen valvonut tilannetta siten, että jokainen vastaus on tuotettu yksilötyönä. Osa informanteista on tehnyt testin yksin erillisessä tilassa siitä syystä, että he eivät ole olleet paikalla yhteisen testitilaisuuden aikaan. Viittaan kirjallisen aineiston poimintoihin K-kirjaimella, esim. (N6K) tarkoittaa informantti N6:n kirjallisessa tuotoksessa esiintyvää tapausta. 11

2.2 Informantit Informantit ovat opiskelijoita Ruotsissa sijaitsevassa, täysin suomenkielisessä oppilaitoksessa, joka tarjoaa mahdollisuuden suorittaa kesken jääneitä peruskoulu- ja lukioopintoja suomen kielellä. Haastatteluihin osallistuneet informantit ovat asuneet Ruotsissa 17 35 vuotta, ja he ovat saaneet peruskoulutasoista koulutusta Suomessa ennen Ruotsiin muuttoaan. He ovat kaikki sukupuoleltaan naisia, sillä kyseisenä ajankohtana ei ollut mahdollista käyttää miespuolisia informantteja. Kaikki informantit suhtautuvat positiivisesti suomen kieleen (monista muista ruotsinsuomalaisista poiketen, ks. 1.1) ja suomalaisuuteen, siitä kertoo jo se, että he opiskelevat vapaaehtoisesti suomenkielisessä oppilaitoksessa. Informantti 1 (N1) on 47-vuotias nainen, jonka äidinkieli on suomi. Hän on asunut Suomessa ennen Ruotsiin muuttoa 25 vuotta ja Ruotsissa sen jälkeen 22 vuotta. N1 on käynyt Suomessa suomenkielistä kansakoulua viisi vuotta ja keskikoulua niin ikään viisi vuotta. Hän on lisäksi käynyt Suomessa ammattikoulun, eritasoisia taidekouluja ja kolme lukukautta lukiota. Lisäksi hän on ollut Ruotsissa aikuislukiossa, ja tällä hetkellä hän suorittaa suomenkielisiä lukio-opintoja. N1:llä on Suomessa kaksi kotikuntaa, hän on syntynyt Kauhavalla mutta asunut yhtä kauan myös Lapualla. Hänen vanhempansa asuvat tällä hetkellä Lapualla. N1 käy Suomessa keskimäärin kerran vuodessa, lisäksi hän käy laivaristeilyillä. Hänen kotikielensä ovat suomi ja ruotsi, ja hän toteuttaa perheen kaksikielisyyttä sanomalla saman asian aina sekä suomeksi että ruotsiksi: jos ruaka oli valmistaa/ ni mä sanoin molemmaksi ruattiksi ja suomaksi että maten är färdig/ ruaka on valmistaa. Hän käyttää itse sekä puhuttua että kirjallista suomea: hän puhuu suomea päivittäin ja lukee päivittäin myös suomenkielistä tekstiä. Informantti 2 (N2) on 37-vuotias nainen, joka ilmoittaa äidinkielekseen suomen mutta toteaa samalla olevansa kaksikielinen (suomi ja ruotsi). N2 on asunut Suomessa 20 vuotta ja muuttanut sen jälkeen Ruotsiin, jossa hän on nyt asunut 17 vuotta. Hän on käynyt kaikki tähänastiset koulunsa Suomessa, sekä suomenkielisen peruskoulun että ammattikoulun kaksivuotisen keittäjälinjan. N1:n kotikunta Suomessa on Kemijärvi, ja hän käy Suomessa 1 2 kertaa vuodessa. Kotikielenä Ruotsissa hän käyttää suomea. Lisäksi hän soittaa usein Suomeen ja suomenkielisille ystävilleen. Hän käyttää suomea omien sanojensa mukaan kaikin puolin ja melkein joka tilanteessa, puhuu suomea ja lukee suomenkielistä tekstiä päivittäin. 12

Informantti 3 (N3) on 52-vuotias nainen, jonka äidinkieli on suomi. Hän on syntynyt Suomessa ja asunut täällä 27 vuotta, jonka jälkeen hän on muuttanut Ruotsiin. Ruotsissa hän on asunut nyt 25 vuotta. N3 on käynyt Suomessa suomenkielisen keskikoulun, ammattikoulun ja vaatetusteknisen koulun. Sen lisäksi hän on käynyt Ruotsissa lastenhoitajakoulun ja lukiota. N3:n kotikunta Suomessa on Pori, ja hän käy Suomessa kolmesta neljään kertaa vuodessa. Ruotsissa hänen kotikielensä on suomi, ja hän käyttää suomen kieltä puolisonsa, isovanhempiensa, muiden sukulaistensa ja ystäviensä kanssa. Hän käyttää suomea sekä keskusteluissa että sähköpostissa ja puheluissa. N3 puhuu suomea päivittäin ja lukee suomenkielistä tekstiä myös päivittäin. Informantti 4 (N4) on 38-vuotias nainen, jonka äidinkieli on suomi. Hän on syntynyt Suomessa ja asunut täällä 16 vuotta, ennen kuin hän on muuttanut Ruotsiin. Ruotsissa N4 on asunut 22 vuotta. Suomessa N4 on suorittanut suomenkielisen peruskoulun, ja sen jälkeen hän on käynyt Ruotsissa kaksi vuotta lukiolinjaa ja kuuden kuukauden mittaisen ravintola-alan koulutuksen. Hänen kotikuntansa Suomessa on Turku, ja hän käy Suomessa 2 3 kertaa vuodessa. Hän käyttää kotona Ruotsissa sekä suomen että ruotsin kieltä; suomea hän käyttää työssä, ystävien ja sukulaisten kanssa. N4 käyttää suomen kieltä keskustelussa, sähköpostissa ja puheluissa. Hän puhuu suomea päivittäin ja lukee suomenkielistä tekstiä joka viikko. Informantti 5 (N5) on 46-vuotias nainen, jonka äidinkieli on suomi. Hän on asunut Suomessa 19 vuotta ennen muuttoaan Ruotsiin, jossa hän on nyt asunut 28 vuotta. N5 on käynyt suomenkielisen peruskoulun Suomessa seitsemänteen luokka-asteeseen saakka, luokat seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän hän on suorittanut Ruotsissa aikuisopiskeluna. Lisäksi hän on käynyt Ruotsissa kaksivuotisen suomenkielisen lukiolinjan, jonka hän on lopettanut vuonna 1986. N5 on syntynyt Kemissä, mutta asunut viimeksi Tampereella. Hän käy Suomessa 1 2 kertaa vuodessa. Hänen kotikielensä Ruotsissa on suomi, ja hän käyttää sitä lapsensa, puolisonsa ja ystäviensä kanssa sekä työssä. N5 käyttää suomea keskustelussa, kirjeissä, sähköpostissa ja puheluissa. Hän puhuu suomea päivittäin ja lukee päivittäin myös suomenkielistä tekstiä. Informantti 6 (N6) on 55-vuotias nainen, joka on asunut Ruotsissa 32 vuotta. Hän määrittelee itsensä kaksikieliseksi, mutta haastattelun perusteella hänen ruotsin kielen taitonsa ei ole kovinkaan hyvä, hän osaa vain perusteet: niin no/ [pärjään ilman tulkkia] vähän semmosissa helpoissa/ arkiasioissa// et pikkusem mä yksinki jo/ pärjään et oom 13

mä ollu hammaslääkäris ja/ oom mä ollu lääkäriski//. Hän on saanut Suomessa peruskoulutuksensa suomen kielellä ja sen jälkeen suorittanut Ruotsissa ruotsin kielen kursseja. Hänen kotikuntansa Suomessa on Ilmajoki, ja hän käy Suomessa erittäin harvoin. Hänen kotikielensä Ruotsissa on suomi, ja hän käyttää suomea puolisonsa, muiden sukulaisten ja ystäviensä kanssa sekä keskusteluissa että kirjeissä ja puheluissa. N6 puhuu suomea päivittäin ja lukee suomenkielistä tekstiä joka viikko. Informantti 7 (N7) on 44-vuotias nainen, jonka äidinkieli on suomi. Kuitenkin hän määrittelee itsensä kaksikieliseksi (suomi ja ruotsi). N7 on asunut Suomessa noin 19 vuotta ennen muuttoaan Ruotsiin, jossa hän on nyt asunut 25 vuotta. Hän on käynyt Suomessa suomenkielisen oppikoulun ja ammattikoulun. N7:n kotikunta Suomessa on Tampere, ja hän käy Suomessa 1 5 kertaa vuodessa. Hänen kotikielensä Ruotsissa on suomi, ja hän käyttää suomea osittain myös töissä. N7 käyttää suomea myös seuratyössä: hän on aktiivijäsen ruotsinsuomalaisessa seurassa. Hän käyttää suomea myös sukuloidessaan Suomessa. Lisäksi hän toimii jumppaohjaajana myös suomenkieliselle ryhmälle ruotsinkielisten ryhmien lisäksi. N7 puhuu suomea päivittäin ja lukee päivittäin myös suomenkielistä tekstiä. 14

3 SUOMALAISET MAAILMALLA Suomesta on muuttanut ulkomaille viime vuosisatojen kuluessa yli 1 300 000 henkilöä. Ennen toista maailmansotaa suurin siirtolaisryhmä oli amerikansuomalaiset, joihin kuuluvat sekä USA:han että Kanadaan muuttaneet henkilöt. Heitä lasketaan olevan yhteensä lähes 400 000. Toiseksi suurin ryhmä tällä aikakaudella oli Venäjälle lähteneet siirtolaiset (n. 150 000 henkeä) ja kolmantena tulevat naapurimaihimme Ruotsiin ja Norjaan lähteneet siirtolaiset. Heitä lasketaan olleen yhteensä noin 60 000. (Jönsson- Korhola 2003: 9-10.) Toisen maailmansodan jälkeen Suomesta on muuttanut eniten siirtolaisia Ruotsiin, lähes 500 000. Suomalaisten niin kutsuttu suuri muutto Ruotsiin oli voimakkaimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla. Muutto on lisääntynyt myös muihin Pohjoismaihin ja Eurooppaan viime vuosikymmenien aikana, ja 1990-luvulle tultaessa Ruotsin osuus siirtolaisista on supistunut muuhun Eurooppaan kohdistuvan siirtolaisuuden kustannuksella. (Jönsson-Korhola 2003: 11, 13.) Suomen kieli on voinut samassakin maassa elää ja kehittyä eri tavoin. Tähän on useita eri syitä, esimerkiksi vanhemmalla siirtolaisryhmällä ja juuri maahan tulleilla voi olla hyvinkin erilaiset lähtökohdat ja kielitaito. Lisäksi kielen kehitykseen vaikuttaa olennaisesti vähemmistökielen ja enemmistökielen puhujien määrällinen suhde, muiden vähemmistökielien puhujien lukumäärä sekä enemmistökielen puhujien suhtautuminen vähemmistökieliin. Lisäksi kielen kehitykseen vaikuttaa se, kuinka suurelle ja yhtenäiselle alueelle kielenpuhujat ovat vieraassa valtiossa sijoittuneet eli kuinka yhtenäinen vähemmistökielen puhujien ryhmä on sisäisesti. Kieli ja ympäristö elävät koko ajan muutenkin toistensa vuorovaikutuksessa, joten siirtolaisten taustat nousevat erittäin tärkeiksi lähestyttäessä aihetta tutkimuksen näkökulmasta. (Jönsson-Korhola 2003: 15, 23.) 3.1 Ruotsinsuomalaisuus Ruotsinsuomi ja ruotsinsuomalainen ovat käsitteitä, jotka on määritelty ulkopuolisen silmin eli Suomesta käsin. Todellisuudessa ruotsinsuomi ei ole yhtenäinen kielimuoto 15

eivätkä ruotsinsuomalaiset muodosta homogeenistä ryhmää. Olennaista näiden käsitteiden määrittelemisessä on nimenomaan asuinalue: Ruotsissa asuva suomalainen siirtolainen on ruotsinsuomalainen ja puhuu ruotsinsuomea. (Jönsson-Korhola 2003: 15 16.) Paula Andersson ja Raija Kangassalo määrittelevät ruotsinsuomalaiset seuraavasti: nämä asuvat pysyvästi Ruotsissa ja ovat muuttaneet Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen tai ovat tällaisten muuttajien jälkeläisiä. Siirtolaisia ovat ainoastaan ensimmäisen polven ruotsinsuomalaiset, jotka ovat itse muuttaneet Suomesta toiseen valtioon. Toisen polven ruotsinsuomalaisia ovat sellaiset henkilöt, jotka ovat syntyneet Ruotsissa ja joiden vanhemmista ainakin toinen on syntynyt Suomessa. Tilastoissa ruotsinsuomalaisiksi lasketaan myös Ruotsiin muuttaneet suomenruotsalaiset ja heidän jälkeläisensä. Edellisen määritelmän mukaan laskettaessa ensimmäisen ja toisen polven ruotsinsuomalaisia on yhteensä noin 446 000. (Andersson ja Kangassalo 2003: 31.) Nykyinen ruotsinsuomalainen vähemmistö on vain muutaman vuosikymmenen ikäinen, ja se on muodostunut pääosin toisen maailmansodan jälkeen. Muutto Ruotsiin oli huipussaan erityisesti vuonna 1964, jolloin muuttajia oli yli 20 000, ja vuosina 1969 ja 1970, jolloin muuttajia oli lähes 40 000 vuodessa. Toisesta maailmansodasta 1990-luvulle Ruotsissa on asunut noin puoli miljoonaa suomalaista, joista takaisin Suomeen on palannut noin 275 000. (Reinans 1996: 64 65.) Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä Ruotsin tilastokeskus SCB ei tilastoi äidinkieltä. Näin ollen kansalaisuudesta ei voida päätellä äidinkieltä, suomenkielisellä voi olla Ruotsin kansalaisuus ja toisin päin. On kuitenkin esitetty arvioita, että äidinkielenään suomea puhuisi Ruotsissa noin 200 000 300 000 henkilöä. (Andersson ja Kangassalo 2003: 33, 64 65.) Tärkeimpiä syitä Ruotsiin muuttoon 60- ja 70-luvuilla on ollut toive taloudellisen aseman parantumisesta. Monesti syynä ovat olleet myös perhesuhteet: joku perheenjäsenistä tai muista sukulaisista oli jo muuttanut Ruotsiin aiemmin, ja haluttiin asua lähellä sukua. Lisäksi jotkut ovat muuttaneet puhtaasta seikkailun ja vaihtelun halusta. (Korkiasaari ja Tarkiainen 2000: 152 153.) Muuttopäätös on kuitenkin harvoin ollut lopullinen: muuttajien tarkoituksena on monesti ollut palata Suomeen olojen parantuessa (Andersson ja Kangassalo 2003: 65). Viime vuosisadan lopussa ruotsinsuomalaisia asui eniten Tukholmassa, Göteborgissa, Södertäljessä, Eskilstunassa, Västeråsissa, Botkyrkanissa ja Bårasissa. Suomalaissiirto- 16

laisten ryhmän sisäinen rakenne on kokenut muutoksen. Suurten muuttovuosien siirtolaisista suurin osa on lähtöisin maaseudulta, eikä heillä ole yleensä ammatillista koulutusta. (Andersson ja Kangassalo 2003: 65 67.) Viime vuosikymmeninä Ruotsiin muuttaneet siirtolaiset ovat kuitenkin useimmiten kaupunkilaisia; he ovat ammattitaitoisia työntekijöitä ja toimihenkilöitä sekä opiskelijoita ja ovat saaneet hyvinkin runsaasti koulutusta. Kun 60- ja 70-luvuilla oltiin enimmäkseen teollisuuden palveluksessa, nykyään palvelualan vetovoima kasvaa. Erityisessä suosiossa tuntuvat olevan hoitoalan ammatit. (Korkiasaari ja Tarkiainen 2000: 153.) Ruotsinsuomalaisilla on runsaasti erilaisia yhdistyksiä ja toimintaa, mutta vain pieni osa heistä osallistuu niihin. Tämä johtunee siitä, että suomalaisuus koetaan edelleen hyvin pitkälti henkilökohtaiseksi asiaksi ja se rajoitetaan perhe- ja ystäväpiiriin. (Andersson ja Kangassalo 2003: 68.) Toisen ja kolmannen polven ruotsinsuomalaiset pitävät usein itseään suomalaisena riippumatta siitä, osaavatko he suomen kieltä. Suomen kielellä on tunnearvoa, mutta oikeassa elämässä sen lisäarvo esimerkiksi työmarkkinoilla on olematon. (Kuusela, TS 29.11.2004.) Tämän tutkimuksen informantit ovat poikkeustapauksia, sillä he käyttävät suomen kieltä keskivertoruotsinsuomalaisia enemmän (ks. luku 2.2). Tulen huomioimaan tämän päätelmiä tehdessäni. Tällä hetkellä Ruotsissa ilmestyy yksi valtakunnallinen suomenkielinen sanomalehti, Ruotsin Suomalainen. Se ilmestyy kerran viikossa. (Korkiasaari ja Tarkiainen 2000: 311 313.) Toinen valtakunnallinen sanomalehti Viikkoviesti muuttui vuonna 2003 viisipäiväiseksi ja alkoi ilmestyä nimellä Ruotsin Sanomat (Ehrnebo 2003: 3), mutta se ajettiin konkurssiin vuonna 2005. Viimeinen lehti ilmestyi 14.4.2005. (www.sr.se/sisuradio.) Lisäksi pieniä lehtiä ilmestyy useita kymmeniä, mutta ne tavoittavat vain pienen, marginaalisen joukon. (Korkiasaari ja Tarkiainen 2000: 316 320.) Ruotsin yleisradio SR:n suomenkielinen radiokanava Sisuradio on toiminut jo yli 40 vuotta, ja se lähettää nykyään 110 tuntia viikossa suomenkielistä ohjelmaa tavoitteenaan ympärivuorokautinen palvelu (Roiha, TS 26.3.2005). Lisäksi Ruotsin televisio näyttää päivittäin uutiset suomeksi ja viikoittain noin 1,5 tuntia muuta suomenkielistä ohjelmaa. Ruotsissa toimii myös Ruotsinsuomalainen kielilautakunta vuodesta 1975 ja kaksi merkittävää kaksikielistä aikuiskoulutuslaitosta, Axevallan ja Haaparannan ruotsinsuomalaiset kansankorkeakoulut (Andersson ja Kangassalo 2003: 69, 71). Suomea voi opis- 17