Leena Ahvenjärvi HUOLEN PUHEEKSIOTTO varhaisen puuttumisen menetelmä

Leena Ahvenjärvi HUOLEN PUHEEKSIOTTO varhaisen puuttumisen menetelmä Opinnäytetyö KESKIPOHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma Marraskuu 2008

TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Keski- Pohjanmaan ammattikorkeakoulu Ylivieska Aika Marraskuu 2008 Tekijä/tekijät Leena Ahvenjärvi Koulutusohjelma Sosiaalialan koulutusohjelma Työn nimi HUOLEN PUHEEKSIOTTO - varhaisen puuttumisen menetelmä Työn ohjaaja Sivumäärä Kaija Heikkinen 29 + 3 Työelämäohjaaja Kaija Leppälä Opinnäytetyön tavoitteena oli teoreettinen katsaus huolen puheeksiottomenetelmästä keskeisten käsitteiden avulla. Teoreettinen osa koostui varhaisen puuttumisen käsitteestä, lastensuojelulaista, huolen vyöhykkeistö yhteisenä työvälineenä huolen asteen arvioinnissa, tietoisen ennakoinnin käytöstä huolen puheeksiottoa suunniteltaessa sekä rakentavasta ja kunnioittavasta puuttumisesta. Teoreettisen kuvauksen lisäksi menetelmää tarkasteltiin sosionomin ammattiosaamisen näkökulmasta. Huolen puheeksiotto on vuorovaikutustilanne. Ammattilaisella on vastuu vuorovaikutustilanteen onnistumisesta. Vaikeiden asioiden esiintuominen vaikeuttaa vuorovaikutuksen onnistumista. Huoltajan ja/tai lapsen voimavarojen tunnistaminen helpottaa puheeksiottoa. Voimavaroihin liitettävät tukitoimet ovat lasta ja huoltajia voimaannuttavia. Vastuullinen puheeksiotto edellyttää tuen tarjoamista. Moniongelmaisissa perheissä voimavarojen löytäminen on haasteellista. Jos perheen tilanne on toivoton, työntekijän yhteistyö perheen kanssa vaarantuu. Reflektoimalla omaa toimintaansa sosionomi kykenee löytämään uusia tuettavia voimavaroja. Tehottomien tukitoimien arviointi ja kehittäminen auttavat löytämään uusia tehokkaita tukitoimia. Huolen puheeksiottoon liittyy ennakointi. Ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat eritavoin. Reflektoimalla omaa ja huoltajan toimintaa voidaan oppia uutta. Uutta oppimalla voidaan kehittää omaa toimintaa vuorovaikutustilanteessa. Asiasanat Varhainen puuttuminen, huolen puheeksiotto, huolen vyöhykkeet, ennakointimenetelmä, ennakointilomakkeet.

ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Ylivieska Unit Degree programme Date November 2008 Author Leena Ahvenjärvi Degree Programme in Social Services Name of thesis BRINGING UP CONCERN - a method of early intervention Instructor Pages Kaija Heikkinen 29 + 3 appendice Supervisor Kaija Leppälä The goal of this thesis was to give a theoretical overview of the method of bringing up concern with the help of key concepts. The theoretical part deals with the concept of the early lack of concentration, and the Child Welfare Act as well as with the zones of concern as a common tool in assessing the degree of concern. In addition, it deals with using conscious anticipation in planning to bring up concerns, and constructive and respectful intervention. In addition to the theoretical description, the method was examined from the professional perspective of a social worker. Bringing up concern is an interactive situation. Professionals have a responsibility for making the interaction successful. Bringing up difficult issues complicates the interaction. Recognizing the resources of the carer and / or the child makes it easier to bring up concern. Supportive measures related to the resources empower both children and their parents. Bringing up concern responsibly requires providing support. In families with many different problems it is challenging to find resources. If a family's situation is hopeless, the social worker s cooperation with the family is threatened. By reflecting on their own actions social workers are able to find new resources to be supported. Evaluation of the inefficient supporting methods and development will help one to find new effective ways of intervention. Brining up concern involves anticipation. People are different and they react in different ways. By reflecting on one s own and the guardian's actions one could learn something new. By learning new things social workers can develop their own actions and behaviour in interactive situations. Key words Early intervention, bringing up concern, concern zones, anticipation method, anticipation method, anticipation forms.

TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 VARPU HANKE... 2 3 VARHAINEN PUUTTUMINEN... 4 3.1 Varhaisen puuttumisen teoriaa... 4 3.2 Lastensuojelulaki velvoittaa puuttumaan... 6 4 HUOLEN PUHEEKSIOTTOMENETELMÄ... 8 4.1 Puheeksioton lähtökohtana subjektiivinen huoli... 8 4.2 Huolen vyöhykkeistö... 10 5 ENNAKOINTIMENETELMÄ... 13 5.1 Ennakoinnin teoriaa... 13 5.2 Ennakointi puheeksiotossa... 14 5.3 Huolen puheeksioton ennakointilomake... 15 6 HUOLEN ESITTÄMISEN KESKEISET ASIAT... 18 6.1 Huolen sanoitus... 18 6.2 Voimavarakeskeinen puuttuminen... 18 6.3 Minä viestit ja suora puhe... 19 6.4 Tuen ja kontrollin yhdistelmä... 20 7 SOSIONOMI MENETELMÄN KÄYTTÄJÄNÄ... 23 8 POHDINTA... 27 LÄHTEET... 28 LIITTEET

1 1 JOHDANTO Opinnäytetyöni käsittää teoreettisen katsauksen huolen puheeksiotto- menetelmästä keskeisten käsitteiden avulla. Teoreettisen kuvauksen lisäksi tarkastelen menetelmää sosionomin ammattiosaamisen näkökulmasta. Huolen puheeksiotto on varhaisen puuttumisen menetelmä. Menetelmä on kehitetty Stakesin eli sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Varpu- hankkeessa vuosina 2001 2004. Varpu eli varhaisen puuttumisen hanke oli valtakunnallinen ja sitä hallinnoi Stakes ja sosiaali- ja terveysministeriö. Mukana olivat myös keskeiset hallinnonalat ja lastensuojelun- päihde- ja mielenterveysalan järjestöt. Varpu hankkeen tarkoituksena oli kouluttaa ja levittää varhaisen puuttumisen ja tukemisen hyviä käytäntöjä, kehittää lasten ja nuorten kanssa työskentelevien tahojen yhteistoimintaa. Stakes on järjestänyt huolen puheeksiottokoulutusta ja verkostokonsulttikoulutusta eri alojen työntekijöille. Verkostokonsulttikoulutuksessa koulutetaan verkostotyöntekijöitä huolen puheeksioton jälkeiseen yhteistyöhön, verkostopalaverien vetäjiksi. Huolen puheeksioton koulutuksen saaneet työntekijät kouluttavat edelleen muita työntekijöitä menetelmän käyttäjiksi. Varpu- hanketta ovat kehittäneet Stakesissa kehittämispäällikkö Esa Eriksson ja tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil. Heiltä on ilmestynyt yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa kirja, Huoli puheeksi, opas varhaisista dialogeista 2005. Opas on suunnattu erityisesti peruspalveluiden, kuten päivähoidon, äitiys- ja lastenneuvolan ja koulun työntekijöille. Opas soveltuu tilanteeseen jossa työntekijä epäröi millä tavalla ottaa huolen puheeksi. Oppaassa on esitelty puheeksioton ennakointimenetelmä, joka auttaa työntekijää puuttumaan varhain ja tukihenkisesti. Opinnäytetyössäni olen käyttänyt lähdekirjallisuutena huolen puheeksiotto opasta. Oppaassa on esitelty käsitteet: huolen vyöhykkeistö, subjektiivinen huoli, voimavarakeskeinen puuttuminen, ennakointimenetelmä ja ennakointiin tarkoitetut ennakointilomakkeet.

2 2 VARPU HANKE Varpu- hanke on varhaisen puuttumisen valtakunnallinen hanke 2001 2004, joka käynnistyi seuraavasta lausahduksesta: "Miksi aina, kun lapsen tai nuoren elämässä tapahtuu jotain kamalaa, joku taho kertoo että olivathan ongelmat jo vuosia sitten nähtävissä? Jos ne kerran nähdään ja tiedetään, miksi ei puututa ajoissa?" Hanketta on kehittänyt kehittämispäällikkö Esa Eriksson ja tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil. (Lastensuojelun keskusliitto). Heiltä on ilmestynyt myös kirja, varhaisesta puuttumisesta: Huoli puheeksi, opas varhaisista dialogeista 2005. Varpu- eli varhaisen puuttumisen hanke liittyy laajempaan Stakesin Palmuke projektiin, jossa tavoitteena oli kehittää voimavarakeskeisiä menetelmiä, verkostoitunutta työotetta ja ylisektorisia palvelurakenteita. Pyrkimyksenä oli kehittää erityisesti sosiaali- ja terveyshuoltoa sekä muitakin toimijoita verkostoivissa palvelutilanteissa. Projektissa pyrittiin edistämään asiakastyön laatua kehittelemällä kunnioittavan vuoropuhelun metodeja. Projektit toimivat Hämeenlinnassa ja Raisiossa ja tuotoksena oli muun muassa huolen varhaisemmat puheeksiottamiset sekä puheeksiottamiskoulutukset. (Arnkil, Eriksson, Arnkil 2003, 32, 42.) Varpu- hanketta koordinoi Stakes ja sosiaali- ja terveysministeriö sekä keskeiset hallinnonalat ja lastensuojelun-, päihde- ja mielenterveysalan järjestöt. Vuosina 2001 2004 hankkeessa ovat olleet mukana oikeusministeriö, opetusministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Kirkkohallitus, Opetushallitus, Stakes, Suomen Kuntaliitto, A-klinikkasäätiö, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura ja Suomen Vanhempainliitto. Järjestöjen Varpu- projekti on loppunut vuonna 2005. Varpu hankkeen tarkoituksena on kouluttaa ja levittää varhaisen puuttumisen ja tukemisen hyviä käytäntöjä, kehittää lasten ja nuorten kanssa työskentelevien tahojen yhteistoimintaa. Tarkoituksena on myös edistää välittämisen ja vastuunoton kulttuuria sekä edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia sekä estää syrjäytymistä. Stakesin ja Lastensuojelun Keskusliiton yhteistyönä kootaan ja levitetään varhaisen puuttumisen toimivia työmuotoja. Keskeisenä tavoitteena on kehittämistyön ja sen tuotosten saattaminen osaksi perustyötä. (Lastensuojelun keskusliitto.)

3 Valtakunnallinen eri hallinnonalojen ja järjestöjen yhteistyö varhaisen puuttumisen kysymyksissä on jatkunut vuosina 2004-2006. Yhteistyön tavoitteena oli lisätä eri tahojen tietoa toistensa varhaisen puuttumisen työstä ja toiminnoista yhdistää voimavaroja em. pohjalta sekä tukea paikallista ja seutukunnallista kehittämistoimintaa ja vahvistaa varhaisen puuttumisen käytäntöjä peruspalveluissa ja toiminnoissa. Tähän ovat sitoutuneet sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö, oikeusministeriö, puolustusministeriö, sisäasiainministeriö/poliisi, työministeriö, Kirkkohallitus, Opetushallitus, Suomen Kuntaliitto, A-klinikkasäätiö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Vanhempainliitto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Stakes. (Lastensuojelun keskusliitto.) Varpu-hankkeessa puuttumisen ja tukemisen tarvetta jäsennetään huolen vyöhykkeistön avulla. Vyöhykkeistö on jaettu neljään osaan sen mukaan, minkälainen on työntekijän lapsesta kokema huoli: 1) huoleton tilanne, 2) pieni huoli, 3) ns. huolen harmaa vyöhyke ja 4) suuri huoli. Huolen harmaa vyöhyke on alue, jolloin työntekijä kokee, etteivät hänen omat auttamiskeinonsa enää riitä. Silloin tarvitaan lisää tukea ja/tai kontrollia. Kontrollilla tarkoitetaan tilanteen hallinnan lisäämistä rajoittamalla jotain epätoivottavaa, kuten vanhempien päihteiden käyttöä. Kontrollikin on tukeen pyrkimistä. Ihmisten elämään puuttuminen on aina samalla lupaus tehdä jotain. (Lastensuojelun keskusliitto.) Stakesin tehtävä Varpu hankkeessa on järjestää puheeksiottamiskoulutusta sekä konsulttitoiminnan koulutusta. Koulutuksen tarkoitus on, että koulutetut työntekijät kouluttavat edelleen kunnan muita työntekijöitä puheeksiottoon. Huolestuttaviin tilanteisiin puuttumista voidaan edistää tekemällä puheeksiottoa seuraava yhteistyö sujuvaksi. Tätä yhteistyötä varten on koulutettu verkostokonsultteja eri kuntiin. Konsulttien tehtävä on työpareina vetää perheen ja viranomaisten verkostopalavereita. Konsultit ovat ulkopuolisia henkilöitä siksi, ettei palavereissa sorruta kiistelemään vastuu- ja valtasuhteista. (Liikamaa, 2003.)

4 3 VARHAINEN PUUTTUMINEN 3.1 Varhaisen puuttumisen teoriaa Varhainen puuttuminen käsite on noussut esille 1990- luvun lopulla ja 2000- luvulla. Käsitettä on kritisoitu ja keskusteluissa sen tilalle on ehdotettu muun muassa varhaista tukea, välittämistä, varhaista vastuuta ja huolta. Varhainen puuttuminen on vakiintunut ammattilaisten ja maallikoiden kieleen. Ammattikielessä puhutaan myös interventiosta, ulkoapäin tulevasta ohjatusta väliintulosta. ( Huhtanen 2007, 22.) Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisemman aikaisessa vaiheessa. Varhainen puuttuminen on erilaisia tapoja ja keinoja tarttua esimerkiksi oppilaan käyttäytymiseen, oppimisvaikeuksiin tai hänen hyvinvointiaan uhkaaviin tekijöihin. Ongelmien havaitseminen ja ratkaiseminen tulisi tapahtua varhaisessa vaiheessa. Varhainen puuttuminen on prosessin omainen tapahtuma, jolla ei ole selkeää ja johdonmukaista menettelykaavaa. Se alkaa pienistä havainnoista ja johtaa toimenpiteisiin. Puuttumisen avulla halutaan estää lasten ja nuorten ongelmien lisääntyminen tai kärjistyminen. (Huhtanen 2007, 28.) Varhaista puuttumista ei pidetä yksistään lapsilähtöisiin ongelmiin paneutumisena, vaan puuttuminen koskee myös perhettä ja lapsen kasvuympäristöä. Huolta aiheuttavat asiat ovat usein vaikeita ja johtuvat useista tekijöistä. Varhainen puuttuminen vaatii usein eri alojen asiantuntijoita. Moniammatillinen lähestymistapa on keskeinen piirre varhaisen puuttumisen toiminnassa. Varhaiseen puuttumiseen liittyy olennaisesti ennaltaehkäisevä toiminta eli preventio ja korjaava toiminta eli interventio. Ikävä kyllä, korjaavan työn osuus on lisääntynyt ja ennaltaehkäisevään toimintaan ei ole riittävästi resursseja eikä aikaa. (Huhtanen 2007, 29-30.) Varhaisesta puuttumisesta puhuttaessa katseet kohdistetaan usein työntekijöihin, jotka päivittäin työskentelevät lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa. Äitiys- ja lastenneuvolassa, päivähoidossa, koulussa ja esimerkiksi seurakunnan päivä- ja perhekerhoissa kohdataan lähes koko ikäluokka, joten mahdollisuudet lasten ja nuorten pulmatilanteiden varhaiseen tunnistamiseen ja tuen antamiseen ovat olemassa. (Socom Kaakkois-suomen sosiaalialan osaamiskeskus oy.)

5 Varhaisesta puuttumisesta puhutaan usein sairauksien, oppimisvaikeuksien, päihteiden käytön, nuorisorikollisuuden ja työttömyyden ehkäisyyn ja hoitoon liittyvissä kysymyksissä. Varhaisen puuttumisen kolme näkökulmaa ovat; inhimillisyys eli lapsen kehitys, oikeudellinen eli lapsen oikeudet ja yleiset ihmisoikeudet sekä taloudellinen näkökulma, kustannussäästöt ovat merkittäviä.(lastensuojelun keskusliitto.)

6 3.2 Lastensuojelulaki velvoittaa puuttumaan Uusi lastensuojelulaki astui voimaan 1.1.2008. Lastensuojelulla on kolme perustehtävää: lasten yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen, vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä sekä varsinainen lasten suojelutehtävä. (Sosiaaliportti) Lastensuojelulain tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lastensuojelun lähtökohtana on aina lapsen etu. Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan, kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten ja lainsäädäntö elimien lasta koskevissa toimissa, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Vastuu lapsen hyvinvoinnista on ensisijaisesti aina lapsen vanhemmilla ja huoltajilla. Lasta on kasvatettava siten, että lapsi saa osakseen ymmärrystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muullakaan tavalla loukkaavasti. Yhteiskunnan on pyrittävä tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään ja tarjottava perheelle tarpeellista apua riittävän varhain. (sosiaaliportti.) 2 Vastuu lapsen hyvinvoinnista Lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista. Lapsen vanhemman ja muun huoltajan tulee turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa (361/1983) säädetään. Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi ja perhe tarvittaessa lastensuojelun piiriin. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia. Jäljempänä tässä laissa säädetyin edellytyksin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle tai ryhtyä muihin toimenpiteisiin lapsen hoidon ja huollon järjestämiseksi. (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. 2.)

7 Uudessa lastensuojelulaissa korostetaan ennaltaehkäisevän lastensuojelun merkitystä. Sillä edistetään ja turvataan lasten ja nuorten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. Sitä toteutetaan kunnan palveluissa kuten äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa terveydenhuollossa, päivähoidossa, opetuksessa ja nuorisotyössä. Ehkäisevä lastensuojelu tarkoittaa uudessa laissa suunnitelmallista ja tavoitteellista lastensuojelun toimintamuotoa. Uuden lain myötä ehkäisevä työn asema vahvistuu ja systemoituu. Lailla halutaan ohjeistaan kaikki toimijat panostamaan ennaltaehkäisyyn. (Sosiaaliportti.) Lastensuojelun kannalta on ensisijaisen tärkeätä, että, kaikille tarkoitetut yleiset palvelut tukevat lasten kasvatusta. Ongelmien syntymistä voidaan ehkäistä, kun lastensuojelun tarve voidaan havaita mahdollisimman varhain. Palvelujen kehittämisen tavoitteena on myös, että niiden avulla kyetään havaitsemaan milloin lapsi, nuori tai lapsiperhe on erityisen tuen tarpeessa. Varhainen puuttuminen tarkoittaa myös sitä, että esimerkiksi lasten- ja äitiysneuvoloissa, päivähoidossa ja koulussa toimivat henkilöt osaavat ohjata apua tarvitsevia lapsia ja perheitä käyttämään erityispalveluja. (Sosiaaliportti.) Tukea tarvitsevien perheiden tilanteissa on niiden erilaisuudesta huolimatta monia yhteisiä tarpeita ja tehtäviä. Tällaisia ovat vanhemmuuden stressin helpottaminen, asialliset odotukset suhteessa lapseen ja lapsen tarpeisiin vastaaminen myös turhautumisen tilanteessa. Myös sosiaalinen tuki sekä vanhemmuuteen ja lapsen kasvatukseen liittyvien tunteiden, uskomusten ja arvojen tutkiminen ovat yhteisiä tarpeita. (Taskinen 2007, 23.)

8 4 HUOLEN PUHEEKSIOTTOMENETELMÄ Palmuke eli palvelurakenteen muutos ja henkilöstön kehittämisprojektissa 1990- luvun lopulla tuli ilmi työntekijöiden vaikeus ottaa huoltajien päihteiden käyttö puheeksi. Aluksi kehittämispäällikkö Esa Erikson ja tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil kehittivät apuvälineeksi huoltajan päihdeasian puheeksiottamisen, joka tuntui toimivan hyvin. Seuraavaksi välineeksi kehitettiin yleisemmin hankalaksi koetun asian puheeksiottaminen. Välinettä kehiteltiin ja projektin jälkeen sitä vielä hiottiin Varpu eli varhaisen puuttumisen projektissa. Kehittelytyössä oli asiantuntijoina mukana kymmeniä psykososiaalisen työn tekijöitä. Jatkossa kehitystyö on painottunut enemmän dialogisuuteen eli hyvän vastavuoroisen kohtaamisen turvaamiseen. (Erikson & Arnkil 2005, 3.) Varpu projektin kehitystyön tuloksena syntyi opas Huoli puheeksi, opas varhaisista dialogeista. 2005. Oppaan tarkoituksena on madaltaa lasten ja nuorten parissa työskentelevien kynnystä varhaiseen puuttumiseen. Opas sisältää puheeksioton ennakointimenetelmän, joka soveltuu tilanteisiin, jossa työntekijä epäröi miten ottaa huolen puheeksi. Menetelmä auttaa puuttumaan lasta tai nuorta koskeviin huolitilanteeseen varhain ja tukihenkisesti vuoropuhelun katkeamatta. Omaan huoleen tarttuminen ja ennakointien tekeminen mahdollistaa työntekijälle keinon pohtia toimintavaihtoehtoja ja niiden seurauksia. Huolen puheeksiottaminen vanhempien kanssa voi tuntua vaikealta. Kanssakäyminen on enemmän kuulumisten vaihtoa kuin pulmatilanteista keskustelua. Puheeksiottoa voi estää pelko huoltajan närkästymisestä ja työntekijän taidotkaan eivät riitä vaikeista asioista keskusteluun. Työntekijä voi siirtää puheeksiottamista toivoen, että joku muu tekisi sen. (Erikson & Arnkil 2005, 3 8. ) 4.1 Puheeksioton lähtökohtana subjektiivinen huoli Varhaisen puuttumisen lähtökohtana on huoli lapsesta, nuoresta tai ryhmästä (Huhtanen 2007, 29). Perinteisesti pulmatilanteissa määritellään ja nimetään ongelma. Ongelman ratkaisun jälkeen, alkaa kilpailu siitä, kuka tietää parhaiten, mistä on kysymys ja miten tilanteessa tulee toimia. Ongelman määritys voi tuottaa jälleen uusia ongelmia. Psykososiaalisessa työssä on tuloksellisempaa puhua ongelmien sijaan kunkin omasta huolesta. Huolen puheeksiotto menetelmässä työntekijän on tarttuva omaan koettuun subjektiiviseen huoleensa lapsesta tai nuoresta. (Erikson & Arnkil 2005, 21.)

9 Subjektiivinen huoli syntyy kontaktissa ja kohdistuu yhtäaikaisesti lapsen selviämiseen sekä omiin auttamismahdollisuuksiin. Huolen taustalla on työntekijän intuitiivinen kuva lapsen tai nuoren tilanteesta. Intuitiivinen kuva rakentuu työntekijän tunteista, tiedoista ja velvoitteista. Huoli herää työntekijä tekemien havaintojen pohjalta, joita hän tarkastelee suhteessa aikaisempiin kokemuksiin ja tietoihin. Tämä kokonaisvaltainen näkymä ilmenee työntekijällä eriasteisena huolena. Huolen astetta määrittää työntekijän kokemien tunteiden laatu ja voimakkuus. (Erikson & Arnkil 2005, 21.) Yleensä arvostetaan tietoa mutta yleisempää tuntumaa voidaan pitää petollisena vaikka se on kuitenkin tärkeä työväline. Tuntumalla tarkoitetaan tässä tilanteessa työntekijän koulutuksen, työ- ja elämänkokemuksen tuottamaa intuitiivista kuvaa, jonka perusteella hän kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin ja niiden merkityksiin. Puhutaan myös niin sanotusta hiljaisesta tiedosta tai äänettömästä ammattitaidosta. Huolen subjektiivisuus saa asiakkaan tilanteen näyttäytymään erilaisena eri toimipisteissä. Toimipisteiden työntekijöillä on omat kontaktit samoihin lapsiin ja nuoriin ja eri perustehtävät. Työntekijöillä on omasta näkökulmastaan niin sanottua kontaktitietoa. Kontaktitieto syntyy vuorovaikutuksessa ja on kokonaisvaltainen kuva toisesta ihmisestä suhteessa työntekijään. Kontaktitietoa on usein vaikea verbalisoida ja se on jokaisella työntekijällä ainutlaatuista. Lapsen tilanteesta saadaan rikkaampi ja monipuolisemmin jos työntekijät kokoavat ja jakavat kontaktitietoaan keskenään. (Erikson & Arnkil 2005, 20 21, 24.) Huolestuminen on normaalia, mutta jos se muuttuu kohtuuttomaksi se kuluttaa työntekijän aikaa ja energiaa. Huoli voi olla muun muassa vanhempien huolta lapsesta tai opettajan huolta oppilaasta. Huolen aiheet saattavat ulottua pitkälle ajalle ja niitä on vaikea tavoittaa. Jokaisella työntekijällä on omat tapansa ja strategiansa huolen kohtaamiseen. Huoli kuluttaa työntekijän aikaa ja energiaa ja estää näkemästä huolen takana olevia oikeita jo olemassa olevia ongelmia. Huolen monista muodoista toiset suojelevat ja toiset uhkaavat henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Terveellinen huoli auttaa suoriutumaan tehokkaasti työstä, välttämään vaaroja sekä oppimaan virheistä. Huolesta voi pahimmillaan kasvaa myös myrkkyä, joka tuhoa elämäniloa, mitätöi saavutukset ja estää ratkaisemasta ongelmia. (Huhtanen 2007, 24.)

10 Huolen herääminen ja kohtuullistaminen ovat paikallaan. Ihmiset reagoivat ja huolestuvat eri asioista, omaa huolta on syytä arvioida ja verrata omiin kokemuksiin ja olemassa oleviin tilanteisiin. Huolen määrän saavuttaessa tietyn pisteen interventio eli väliintulo käynnistyy. Interventio pisteen käynnistyminen on yksilöllistä, toiset ovat herkempiä tarttumaan tilanteisiin, toisilla piste venyy. Nyrkkisääntönä voidaan pitää; ei liian varhain, ei myöskään liian myöhään. (Huhtanen 2007, 24 25.) Työntekijän oman huolen puheeksiotto on aina perusteltua, kun huoli on muodostunut osaksi työskentelysuhdetta (Erikson & Arnkil 2005, 8). 4.2 Huolen vyöhykkeistö Subjektiivisen huolen astetta ja tuen ja kontrollin suhdetta arvioidaan huolen puheeksiotto menetelmässä huolen vyöhykkeistön avulla. Vyöhykkeistö auttaa työntekijää arvioimaan huolensa määrää suhteessa omiin auttamismahdollisuuksiin ja lisävoimavarojen tarpeeseen. Huolen vyöhykkeistö on yhteistyöväline eri ammattiryhmille heidän arvioidessa huolensa astetta. Vyöhykkeistön avulla luodaan varhaista puuttumista ja yhteistyötä tukevaa kieltä. Huolen asteen arvioinnissa tärkeää ovat lapsiin ja vanhemmuuteen kohdistuvat havainnot, joista voi keskustella kollegoiden ja alan ammattilaisten kanssa. (Erikson & Arnkil 2005, 25; Huhtanen 2004, 48.) Subjektiivinen huoli voidaan nähdä jatkumona, jossa toisessa ääripäässä on huoleton tilanne ja toisessa ääripäässä lapsen tai nuoren koetaan olevan välittömässä vaarassa (Erikson & Arnkil 2005, 26).

11 TAULUKKO 1. Työntekijän kokeman lasta/nuorta koskevan huolen vyöhykkeistö (Stakes, verkostomenetelmät.) Vailla huolta olevassa tilanteessa (1) työntekijä kokee, että lapsen asiat ovat hyvin. Lapsi kasvaa ja kehittyy normaalisti ja hänellä on hyvät kasvuolosuhteet. Vailla huolta olevassa vyöhykkeessä oman toiminnan koetaan sujuvan kuten pitääkin ja tuottavan toivottuja tuloksia. (Erikson & Arnkil 2005, 26.) Pienen huolen alueella (2 3) tilanteessa on pientä huolta herättäviä tekijöitä. Huolta saattaa olla toistuvasti, mutta työntekijä uskoo vielä omiin auttamismahdollisuuksiinsa. Tämän huolen alueet koetaan suhteellisen helpoksi ottaa puheeksi, koska niihin voi tarjota omaa tukeaan. Tuki menee tueksi ja tuottaa toivottua myönteistä kehitystä. Tällä vyöhykkeellä on hyvät mahdollisuudet varhaiseen puuttumiseen. (Erikson & Arnkil 2005, 26.) Harmaalla vyöhykkeellä (4 5) huoli on tuntuvaa ja kasvavaa. Työntekijän omat auttamiskeinot on jo käytetty tai ne ovat vähissä. Myös usko omiin auttamismahdollisuuksiin on ehtymässä. Usein tällä alueella ilmenevää huolta on saattanut olla pitkän aikaa. Asiakkuudet ovat kuormittavia, tilanteeseen kytkeytyvien tahojen työnjako on usein epäselvä tai muiden tahojen mukanaolosta

12 ei ole tietoa. Työntekijä kokee kasvavaa huolta ja kaipaa lisää voimavaroja ja kontrollia. Hän on samanaikaisesti epävarma onko näyttöä riittävästi ja pelkää liioittelevansa. Työntekijä joutuu myös pohtimaan velvollisuuksiaan; sitooko häntä vaitiolovelvollisuus vai lastensuojelulain 40 :n ilmoitusvelvollisuus, joka antaa mahdollisuuden hakea tukea ja apua lastensuojelun työntekijöiltä. (Erikson & Arnkil 2005, 26.) Suuren huolen alueella (6 7) työntekijä arvioi lapsen tai nuoren olevan vaarassa. Huoli on tuntuvaa ja omat auttamiskeinot ovat lopussa. Tällä vyöhykkeistön alueelle sijoittuvat huolet eivät anna työntekijälle mahdollisuutta empiä tilanteessa. Työntekijä ennakoi, että lapselle tai nuorelle käy todella huonosti, ellei tilanteeseen saada muutosta heti ja toimintaan mukaan muutoksen kannalta välttämättömät tahot. Siina mielessä tällä kriisivyöhykkeellä on helpompi toimia kuin harmaalla vyöhykkeellä. Tilanne itsessään pakottaa jo toimimaan ottamalla yhteyttä sosiaalityöntekijään, psykiatriin tai poliisiin. (Erikson & Arnkil 2005, 26.)

13 5 ENNAKOINTIMENETELMÄ 5.1 Ennakoinnin teoriaa Jokainen ihminen ennakoi rutiininomaisesti ja jatkuvasti mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä on välttämätöntä ihmisen toiminnan ohjauksessa. (Arnkil, Eriksson & Arnkil 2003.) Ennakoinneilla tarkoitetaan tekojen seurausten ennakointeja, ei kokonaisten toiminnallisten kokonaisuuksien vaikutusten ja tulosten arvuuttelua. Ennakoinnissa tehdään intuitiivisen tuntuman pohjalta ajatuskokeita siitä, mitä tapahtuu jos teen tämän tai tuon tai en tee mitään. Ennakointi on psyykkistä orientoitumista. Teot tuottavat paljon reaktioita mutta ei ennakoitavissa olevassa laajuudessa. Teoilla on aiottuja tai ei- aiottuja seurauksia. Ennakointi on jatkuvaa ja lähes tiedostamatonta. Yksinkertaisetkin toiminnot vaativat psyykkistä ohjausta, rutiinitoiminnoissa tämä tulee yhä automaattisemmaksi. Uusissa ja monimutkaisissa tilanteissa ihminen huomaa ennakointitoimintansa, hän saattaa pohtia itsekseen tekoja ja niiden seurauksia. Rutiininomaiset ennakoinnit eivät ole käytettävissä suoraan tietoisesti reflektoitavaksi mutta monimutkaisissa tilanteissa omia olettamuksia on hyödyllistä reflektoida tavanomaista huolellisemmin. (Arnkil 2003, 155-156.) Aktiivisen ja passiivisen ennakoijan ero on siinä, että aktiivinen voi reflektoida liikkeittensä ja tekojensa vaikutusta. Passiivinen ennakoija tekee ennakoinnin samassa tilanteessa vain alitajuisesti. Työntekijän ennakoidessa aktiivisesti hän pohtii mitä tapahtuu jos sanon tai teen noin. Hän pohtii myös vastapuolen reaktioita omaan sanomiseen tai tekemiseen. Reflektointi mahdollistaa myös palautteen hyödyntämisen ja oman toiminnan uudelleen arvioinnin. Palautteen ongelmana on yleensä sen runsaus. Jotta palautetta voi hyödyntää pitää rajata näkökulmia ja toimintavaihtoehtoja. Lisääntynyt refleksiivisyys on erityisesti tarpeen muutospyrkimyksissä ja velvoittavissa vastuunalaisissa tilanteissa. Jos tapahtuu toistuvasti aivan muuta kuin on ennakoinut, on välttämätöntä arvioida omaa toimintaansa uudelleen. (Arnkil 2003, 155 157.)

14 Aktiivinen ennakointi mahdollistaa työntekijän oman kontaktitiedon esiintuonnin ja hyödyntämisen käyttökelpoiseen muotoon. Uudenlainen asiantuntemus kysyy refleksiivisiä valmiuksia nähdä asioiden monimuotoisuus ja kyetä asettamaan itsensä monitoimijatilanteisiin. Yksipuolinen ratkaisujen teko on entistä harvinaisempaa. Refleksiivinen asiantuntijuus edellyttää kykyä asettaa itsensä yhteyksiin, joissa kaikki heijastuu takaisin ennemmin tai myöhemmin. Refleksiiviseen ammattitaitoon sisältyy tietoisten ennakointien ja joustavan uudelleen orientoitumisen elementtejä. (Arnkil 2003,158 159.) Tietoisesti ennakoiva työote jäsentää ja selkeyttää toimintaa. Ennakoiminen ei ole kuitenkaan uusi tapa toimia, vaan uutta on ennakointien tietoinen hyödyntäminen. ( Eriksson & Arnkil 2005, 27.) 5.2 Ennakointi puheeksiottossa Ennakointimenetelmä sopii tilanteisiin, jossa työntekijä on epävarma siitä miten ottaa huolen puheeksi. Menetelmä auttaa työntekijää puuttumaan varhain ja tukihenkisesti omaan huoleensa vuoropuhelun katkeamatta. Kun työntekijällä nousee huoli asiakkaasta hän alkaa pohtimaan mitä tilanteessa kannattaa toimia ja mitä toiminnasta seuraa. Ennakoimalla tekojensa seurauksia työntekijä löytää parhaan mahdollisen tavan olla tueksi. Kun puheeksioton välittöminä reaktioina ennustetaan huoltajan myönteistä suhtautumista, on puheeksiottoon helppo ryhtyä. Puheeksiotto voi välittömästi aiheuttaa myös kielteisiä ja pulmallisia reaktioita asiakkaan taholta. Ennakointi auttaa valmistautumaan henkisesti pulmatilanteisiin niin, ettei mene heti hämilleen, pelästy tai jätä asiaa kesken. Työntekijä voi rauhassa kohdata vanhemman kielteiset reaktiot ja jatkaa sen jälkeen asiallista keskustelua. (Eriksson & Arnkil 2005, 7, 27 28.) Työntekijä voi joskus kohdata väkivallan uhkaa puheeksioton reaktioina. Jos väkivallanuhkaa on ennakoitu jo ennen puheeksiottoa, on syytä harkita puheeksiottoa uudemman kerran. Tällöin on arvioitava millä muilla keinoilla voisi huoleen puuttua. Huolen luonne ja vakavuus täytyy ottaa huomioon puheeksiottoa suunniteltaessa. Työntekijän tulee miettiä kenen kanssa puheeksioton voi tehdä ja keneltä viranomaistaholta voi pyytää apua tarvittaessa. Työntekijän ei ole missään olosuhteissa syytä vaarantaa turvallisuuttaan mutta työntekijän velvollisuus on viedä lapsen asia aina eteenpäin tavalla tai toisella. (Eriksson & Arnkil 2005, 29.)

15 Jos aiemmat puheeksiottotilanteet eivät ole menneet toivottuun suuntaan on pohdittava uusia tukitoimia ja niiden seurauksia. Pitkissä asiakassuhteissa huolta voi olla kertynyt paljon ja toivottomuus vallannut työntekijän. Ennakointien avulla työntekijä voi herätellä toivoa ja uusia toimintamahdollisuuksia. Kyseessä on kuitenkin aina kahden ihmisen välinen vuorovaikutus ja ennakoinnit eivät aina toteudu. Oleellisinta onkin siitä saatu palaute ja ymmärrys ja sen vaikutus tulevaan työskentelyyn. (Eriksson & Arnkil 2005, 28.) 5.3 Huolen puheeksioton ennakointilomake Huolen puheeksioton ennakointimenetelmä on muutettu kolmiosaiseen lomakkeen muotoon ja tiivistetty kysymyssarjoiksi. Kysymykset ovat sellaisia, joita hyvä työtoveri kysyisi työntekijän pohtiessa huolen puheeksiottoa. Puheeksiotto lomake auttaa työntekijää harjoittelemaan käytännössä ennakointimenetelmän ajattelu- ja toimintatapaa. Kun työntekijä on omaksunut ennakointimenetelmän, ei lomaketta välttämättä enää tarvitse. Lomaketta voidaan myöhemmin käyttää myös asioiden ylöskirjaamiseen joka osaltaan auttaa asioiden pohtimista. (Eriksson & Arnkil 2005, 8.) Ensimmäinen osa eli kysymykset tilannetta valittaessa on tarkoitettu tilanteeseen, jossa työntekijä kokee puheeksiottamisen tarpeelliseksi ja haluaa ymmärtää lisää tilanteesta. Työntekijä pohtii mistä on huolissaan lapsen tilanteessa, kuinka suuri huoli on ja mitä tapahtuu, jos ei ota huolta puheeksi? (Eriksson & Arnkil 2005, 12.) (LIITE 1) On tärkeää tutkiskella rauhassa huoltansa ja jäsentää itselleen mistä asioista on huolissaan. Jäsentämin helpottaa keskustelun käymistä. On hyvä pohtia myös, mitä tapahtuisi jos ei ota puheeksi. Kävisikö lapselle huonosti ja mitä omalle työskentelylle tapahtuu lapsen ja perheen kanssa. Myös aiempia ennakointeja samassa tilanteessa kannattaa palauttaa mieleen. Huolen vyöhykkeistöä voi käyttää apuna huolen määrän ja omien auttamismahdollisuuksien arvioimiseen. (Eriksson & Arnkil 2005, 13.)

16 Toinen osa, eli kysymykset välittömästi ennen tapaamista, on tilanteeseen jossa työntekijä on valmistautumassa puheeksiottoon. Kysymysten tarkoituksena on löytää arvostava ja luonteva tapa ilmaista huoli. Työntekijän tulee pohtia missä asioissa lapsi tai huoltaja kokee saavansa työntekijältä tukea ja onko asioita joissa asiakas kokee työntekijän uhkaavaksi? Työntekijä voi pohtia, mitä voimavaroja näkee lapsen tilanteessa ja miten ne voisi kertoa huoltajalle? Työntekijä voi miettiä, mitä voisi yhdessä huoltajan kanssa tehdä lapsen tilanteen parantamiseksi. Työntekijä voi ennakoida, miten ottaa huolen ja yhteistyötoiveet esille, mitä tapahtuu puheeksiottotilanteessa, mihin puheeksiottaminen johtaa ja millainen tila ja aika olisivat kohtaamiselle sopivat? (Eriksson & Arnkil 2005, 12.) (LIITE 2) Työntekijä voi hahmottaa omaa asemaansa huoltajaan ja miettiä missä asioissa huoltaja voi kokea työntekijän turvallisena ja tukea antavana. Huoltaja voi kokea työntekijän uhkaavana kokemalla, että työntekijä arvostelee hänen elämäntapaansa. On tärkeää miettiä mitä voimavaroja lapsen tilanteessa on ja mitä kannattaisi tukea. Jo pelkkä voimavarojen tunnistaminen voi vaikuttaa puheeksioton ilmapiiriin. Tukitoimien pohtimisessa pitää miettiä riittääkö työntekijän ja huoltajan yhteistyö vai pitääkö kutsua muita työntekijöitä avuksi. Jos käy niin, että perhe pitää ohjata muihin palveluihin, työntekijä voisi mennä ensimmäisellä kerralla mukaan. (Eriksson & Arnkil 2005, 14 15.) Työntekijän tulee miettiä miten sanoittaa huolen ja kertoo voimavaroista. Pitää puhua omasta huolesta ei lapsen ongelmasta. Lomakkeeseen voi kirjata lauseina miten aloittaa keskustelun, sanoittamisen tarkoitus on jäsentää omaa ajattelua. Keskeisintä puheeksiotossa on, että puhutaan lapsen käyttäytymisestä, ei ominaisuuksista. Puheeksioton herättämät tunteet ja reaktiot itsessään ja huoltajassa on syytä ennakoida, jotta vuoropuhelu ei katkeisi. Puheeksiotto tulisi tapahtua rauhallisessa tilassa, ei ovenraossa tai ulkopuolisten kuulleen. Vaitiolovelvollisuus tulee ottaa huomioon. Myös riittävän aja varaaminen takaa tilanteen levollisuuden ja viestittää huoltajalle, että asiaan on paneuduttu. Puheeksioton voi toteuttaa myös parityöskentelynä. Tämä mahdollistaa tuen mahdollisessa riitatilanteessa. (Eriksson & Arnkil 2005, 15-16.)

17 Lomakkeen kolmas osa eli kysymykset heti puheeksioton jälkeen on tarkoitettu pohdittavaksi mahdollisimman pian tapaamisen jälkeen. Työntekijä pohtii miten puheeksiottotilanne meni ja mitkä ovat mietteet ennen puheeksiottoa, sen aikana ja sen jälkeen? Työntekijä voi pohtia ennakointiensa osuvuutta, tapahtuiko kenties jotain yllättävää? Työntekijä voi tässä tilanteessa miettiä lapsen tilanteen uudelleen, huolestuttaako jokin asia vielä ja mitä työntekijä voi tehdä huolen vähentämiseksi? (Eriksson & Arnkil 2005, 13.) (LIITE 3) Työntekijän on hyvä pohtia jälkikäteen saiko hän sanottua huolensa huoltajalle ja löytyikö tilanteesta voimavaroja sekä onnistuiko niiden kuvaaminen? Myös puheeksioton puitteita eli ajan ja paikan sopivuutta voi työntekijä arvioida jälkikäteen. Omien tunnelmien tarkastelu auttaa jäsentämään kokemusta ja ottamaan opiksi tulevia puheeksiotto tilanteita ajatellen. (Eriksson & Arnkil 2005, 16-17).

18 6 HUOLEN ESITTÄMISEN KESKEISET ASIAT 6.1 Huolen sanoitus Huolen puheeksiottoa helpottaa lapsen/nuoren käytöksessä tai perheen tilanteesta huolta herättävien asioiden ylöskirjaaminen. Huoli on helpompi konkretisoida jos on käytännön havaintoja huolta aiheuttavista asioista. Työntekijä ei puhu lapsen/nuoren ongelmista, vaan hän kertoo, miten tämä toimii eri tilanteissa. Keskustelu pysyy asiakasta kunnioittavana eikä ole vähättelevää tai arvostelevaa. Huolen sanoittaminen auttaa työntekijää selkiyttämään huolenaihettaan ja tukitoimiaan. Huolen ollessa suuri se voidaan jäsennellä pienempiin osiin ja puheeksiottoa voidaan jakaa useampaan keskustelukertaan. Työntekijän on vaikea puhua avoimesti vanhemmille asioista joita heidän vanhemmuutensa perusteella odotetaan hoitavan. (Eriksson & Arnkil 2005, 22 25.) Jos työntekijän huolena on rajaton vanhemmuus, sitä voisi kuvata keskustelussa esimerkeillä. Esimerkiksi lapsi saa karkkia jokaisella kauppareissulla, ei syö kunnon ruokia kotona, vain herkkuja, tahtoo heti kaiken eikä ota muita huomioon ja vanhemmat menevät mukaan lapsen peliin eivätkä aseta lapselle rajoja. Huolenaiheena voi olla myös lapsen levottomuus, sitä voisi kuvailla keskustelussa esimerkiksi, lapsi lähtee kesken ruokailun, riehaantuu ulosmenotilanteissa, ei keskity annettuun tehtäviin ja häiritsee toisten keskittymistä pulisemalla ja tönimällä. (Eriksson & Arnkil 2005, 22 23.) 6.2 Voimavarakeskeinen puuttuminen Huolen puheeksioton tavoitteena yhteistyön aikaansaaminen ja asioiden kehittyminen myönteiseen suuntaan. Työntekijä voi antaa myönteistä palautetta vaikeissakin tilanteissa jos hän tunnistaa lapsessa/nuoressa/perheessä olevia voimavaroja. Yhteistyön tarkoituksena on lasta tukeva liittouma, jossa vanhemmat ja työntekijät yhdistävät voimavaransa lapsen tukemiseen. Työntekijän täytyy kunnioittaa asiakasta ja kohdata tämä tasavertaisena kumppanina. Vanhempi on oman elämänsä, kotinsa ja lapsensa asiantuntija ja työntekijällä on oma asiantuntemus. Kun nämä asiantuntijuudet yhdistetään, saadaan aikaan lapsen tilanteen kehitys myönteisempään suuntaan. Puheeksiottotilanteessa on joskus vaikea nähdä mitään myönteisiä seikkoja. Siinä tilanteessa työntekijän tulee miettiä tarkemmin suhdettaan lapseen/nuoreen/vanhempiin. Työntekijän tulee tarkistaa omat ennakkoluulot ja asenteet, kirjata ylös voimavaroja ja miettiä mihin voimavaroihin voisi

19 tukea liittää. Lapsen voimavaroja voi olla että hän ulkoilee mielellään, syö hyvin, pitää puolensa, tulee mielellään päiväkotiin, hänellä on hyvä mielikuvitus ja nauttii aikuisen huomiosta. Työntekijä voi ottaa huomioon myös vanhempien voimavaroja, joita voivat olla vanhempien rakkaus lapseen, perheen säännölliset ruokailuajat, lapsella on rajat, vanhemmat osallistuvat vanhempainiltoihin ja lapset ovat aina puhtaissa vaatteissa. (Eriksson & Arnkil 2005, 29 30.) 6.3 Minä - viestit ja suora puhe Puheeksiottotilanteessa huoli on kerrottava sellaisena kuin se on ja siellä missä se on. Keskustelu tulee tapahtua kasvotusten, kohteliaasti ja asiakasta kunnioitten. Huoli pitää kertoa aina omana huolena, havaintoina ja kokemuksina. Puheessa tulee käyttää aina minä viestejä. Työntekijä voi aloittaa puheeksioton huoltajan kanssa toteamalla, että minulla on huoli, onko sinulla aikaa? Keskustelun voi aloittaa myös kertomalla huolen aiheen. Työntekijällä voi olla huoli siitä, että lapsi on kovin väsynyt. Oma huoli kerrotaan kuvaamalla omia havaintoja verbeillä, eikä tehdä lapsesta diagnoosia. (Huolen puheeksiottokoulutus, Ylivieska 1.3.2005.) Työntekijän ollessa kasvokkain huoltajan kanssa työntekijän asenne huoltajaa kohtaan näkyy tahtomattakin. Asiakkaan asennoitumiseen tai toimintaan voi vaikuttaa vain oman toiminnan kautta. Työntekijän kierrellessä ja kaarrellessa todellista asiaa tai jos hän jättää asian kokonaan sanomatta, asiakas vaistoaa sen. Asiakas saattaa arvailla sitä, mitä työntekijä ei saanut sanotuksi. (Eriksson & Arnkil 2005, 24.) Laadukas viestintätilanne koostuu minä viesteistä ja tekee viestijän tutuksi kuulijalle. Minä viestintä luo turvallisuutta ja on väkivallatonta, tuttuus hälventää ennakkoluuloja ja pelkoja. Työntekijä avautuu asiakkaalle käyttäessään minä viestejä. Kohtaaminen on suoraan puhumista, avoimuutta ja tunteiden ja tarpeiden hyväksymistä. Suora ja selkeä viesti menee parhaiten perille eikä siinä ole tulkinnan mahdollisuuksia. Keskustelutilanne on tällöin tiivistä ja aktivoivaa ja osallistujat ovat innokkaasti mukana, palautteen ollessa koskettavaa ei hymistelevää. ( Raatikainen 1990, 41, 68.)

20 Suora puhe vaatii työntekijältä päättäväisyyttä. Sekä omasta sisimmästä että ympäristöstä kumpuavat paineet vievät työntekijän energiaa. Kun työntekijä oppii luottamaan siihen, että hänen sanoillaan on merkitystä muille, hän saa itseluottamusta jakaa näkemyksiään muiden kanssa. Oppiakseen puhumaan suoraan, pitää oppia vaikenemaan ja kuuntelemaan, oppia olemaan myös hiljaa. Suora puhe vaatii työntekijältä tyhjyyteen astumista, jolloin olisi helpompaa palata suunniteltuun puheeseen ja toistaa jo sanottua. Suoran puheen taustalla on dialogiperiaate, jonka tavoitteena on uusi ymmärrys ja yhdessä ajattelu. Kun kyky puhua suoraan ei ole riittävän kehittynyt, olemme liian hiljaisia, emmekä saa tuotua esiin sitä mitä ajattelimme. Jos suoran puheen kyky on viety liian pitkälle, puhumme aivan liikaa ja valtaamme tilaa muilta. Jotta oppii puhumaan suoraan, olisi nähtävät ne ääripäät, jotka itsessä nousevat puhuessa esille. (Isaacs, 2001, 170,173, 182.) 6.4 Tuen ja kontrollin yhdistelmä Voimavarojen löydettyä työntekijän tulee miettiä, mitä tukea hän voi tarjota niiden vahvistamiseksi. Hänen tulee eläytyä ja samaistua perheen tilanteeseen. Asiakkaan tilanteeseen mukaan meneminen tuo lisää ymmärrystä. Mukaan menemisessä on riski, että työntekijöiden ja asiakkaan vuorovaikutustavat heijastelevat keskenään ja perheen vuorovaikutuskuviot tarttuvat työntekijään. Työntekijöiden keskuudessa toistuvat samat ilmiöt kuin perheessäkin.; vaietaan, vetäydytään, syytellään, salaillaan ym. Työntekijä haluisi nähdä itsensä tukijan roolissa, sillä kontrolloivat teot huoltaja voi kokea kielteisinä ja asiakassuhdetta uhkaavana. Työntekijän tukitarjouksia vanhemmille voivat olla keskustelu, säännölliset palaverit ja seuranta, sopimukset vanhempien kanssa, kodinhoitoapu, lomatuki, kohdennettu tuki lapselle ja tukiopetustunnit. (Eriksson & Arnkil 2005, 30-31, 35.) Tuki sosiaalityön menetelmänä on asiakkaan auttamista saavuttamaan asetetut tavoitteet. Tuki voi olla rahallista, palveluiden järjestämistä, ohjauksen ja neuvonnan antamista. Kaikkia tukitoimia yhdistää tuen antamisen suunnitelmallisuus ja välineellisyys. Tuki on väline suunnitelman mukaisen tavoitteiden saavuttamiseksi. ( Jokinen & Juhila 2008, 115.) Tuki voidaan nähdä vuorovaikutukseen kytkeytyvänä toisen ihmisen kohtaamisena. Pyrkimyksenä on irrottautua kontrollista sekä vahvasta tavoitteellisuudesta ja välineellisyydestä. Tukeminen edellyttää asiakkaan tilanteen ja hänen maailmansa ymmärtämistä. Tämä vaatii aitoa kohtaamista sekä ajan ja tilan antamista asiakkaalle. (Jokinen & Juhila 2008, 117; Järvinen 2007, 61 67.)

21 Jos työskentely perheen kanssa on jatkunut ilman tulosta, työntekijä voi miettiä aiempia tukemisyrityksiä ja arvioida niiden seurauksia. Tämän jälkeen työntekijä miettii uusia sopivia tuki kontrolli yhdistelmiä ja ottaa huolen uudestaan puheeksi. Uusien tukitoimien tarjoamisessa on riskinä että huoltaja ei voi ottaa sitä vastaan. Hän voi kokea uhkana sellaiset tukitarjoukset, jotka ovat epätavallisia tai joihin hänellä ei ole voimavaroja juuri nyt. Työntekijän tyrkyttämät, omasta mielestä sopivat tukitoiminnat, eivät edistä lapsen asiaa. Tuki määritellään avustamiseksi, vahvistamiseksi ja kontrolli valvomiseksi ja hallitsemiseksi. Hyvien tuki kontrolliyhdistelmien suunnittelua helpottaa jos työntekijä miettii omaa asemaansa suhteessa huoltajaan. Kokeeko huoltaja hänet uhkana vai kokeeko huoltaja saavansa tukea työntekijältä. Oman aseman pohdinta auttaa valmistautumaan puheeksiottoon ja tukitarjous on helpompi muotoilla tuen ja kontrollin yhdistävästi. (Eriksson & Arnkil 2005, 31 33, 36.) Kontrolli on sosiaalityössä tarkkailua, tietojen varmistamista ja seurantaa. Kontrolliin liitetään rajojen asettaminen ja sanktion mahdollisuus. Kontrolli voi olla myös asiakkaan ja työntekijän itsekontrollia. Kontrolli nähdään negatiivisena asiana, kuten kyttäämisenä ja huonojen asioiden etsimisenä. Työntekijän ja asiakkaan suhdetta jäsentää silloin epäluottamus ja pelko, jotka ovat vaarana asiakassuhteelle. Työntekijän mahdollisuus tukea asiakasta vähenee tai sitä ei ole lainkaan. Kontrollin elementtejä sosiaalialan työhön tuovat lainsäädäntö ja raha. Sosiaalityön ammatillisena haasteen on tilanne- ja asiakaskohtaisen tuki kontrolli tasapainon löytäminen. Työntekijä voi vaikuttaa painotuksiin tuen ja kontrollin välillä ja taitoon kohdata asiakas. (Jokinen & Juhila 2008, 120, 128.) Sopiva tuen ja kontrollin suhde on asiakasta voimaannuttavaa ja lisää asiakkaan omaa hallintaa. Voimaannuttavaa kontrollia on huolen jäsentäminen, epätoivotun käyttäytymisen rajoittaminen ja tuki rajojen hallinnalle. Alistavaa tukea on niin sanottu yliymmärtäminen, puolesta tekeminen sekä riippuvuuden luominen ja ylläpitäminen. Yliymmärtämien jumittaa auttamista ja työntekijä sokeutuu näkemään uusia vaihtoehtoja. Tarjoamalla lisää samaa työntekijän huoli pysyy yllä, eikä tuota uusia ratkaisumahdollisuuksia. Sopivasti toisin tukitarjousta arvioitaessa tulee miettiä mikä perheelle on mahdollista siinä tilanteessa. Tukitoimet ovat pieniä tekoja, joiden avulla yhteistyö säilyy, luodaan luottamusta ja lisätään toiveikkuutta. (Eriksson & Arnkil 2005, 32, 36.)

22 Asiakkaan muutosprosessin tukeminen edellyttää myös kontrollin harjoittamista. Tuki ja kontrolli kuuluvat ammatillisen sosiaalityön keinovalikoimiin tai työmenetelmiin. Kontrollia käyttämällä saadaan tietoa mahdollisista ongelmista, jolloin niihin puuttuminen on nopeampaa. Erilaisten hoito-, huolto- tai aktivointisuunnitelmien tekeminen ja seuranta ovat tuen ja kontrollin yhdistelmiä. Tuen ja kontrollin välillä tasapainoilu on ammatillinen haaste sosiaalityössä ja siihen etsitään arkipäivässä jatkuvasti ratkaisuja. ( Jokinen & Juhila 2008, 132.) KUVIO 1. Tuki kontrolliyhdistelmä (Poutanen & Verkka 2007, 25.)

23 7 SOSIONOMI MENETELMÄN KÄYTTÄJÄNÄ Tässä kappaleessa tarkastelen huolen puheeksiotto menetelmää sosionomin asiantuntijuuden ja osaamisalueiden näkökulmasta. Sosionomin työ vastaa niihin tarpeisiin, joita kansalaisilla on arjen mielekkyyteen, sosiaaliseen turvallisuuteen ja sosiaaliseen toimintakykyyn liittyen. Tarpeet vaihtelevat elämän eri alueilla, erilaisissa elämäntilanteissa ja elämän eri vaiheissa. Sosionomin asiantuntijuus tarkoittaa kykyä tarkastella yksittäisen asiakkaan tai asiakasryhmä arkielämän jatkuvuuteen, sosiaaliseen osallisuuteen ja toimintakykyyn liittyviä tarpeita ja jäsentää niitä yksilön ja yhteiskunnan tasolla. Asiantuntijuus merkitsee kykyä tarjota asiakkaan käyttöön elämäntilannetta jäsentävää tukea ja ohjausta tai elämää helpottavia palveluja. (Borgman, Dal Maso, Hankonen, Honkakoski & Lyhty 2001, 6, 8-9.) Sosionomi asiantuntijuuteen liittyy kyky työssään käyttää, löytää ja rajata esiin tulleita kysymyksiä sekä tulee etsiä niihin tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja. Haasteita kohdatessa sosionomi osaa arvioida omien voimavarojen riittävyys ja muiden asiantuntijoiden avun tarpeellisuus. Sosionomi kykenee tarkastelemaan kokemuksia kriittisesti ja reflektoiden. (Savolainen M. 2006. Ammatinhallinnan kehittyminen.) Sosionomilla on monipuolinen tietoperusta yhteiskunnasta, ihmisen ja yhteiskunnan suhteista, ihmisen kehityksestä ja elämänkulusta, ongelmista, vaikeuksista, vuorovaikutuksesta, sosiaalialan keskistä periaatteista, työkäytännöistä ja menetelmistä. Käytännön taito ja teoreettinen tieto yhdessä tiedostamisen ja arvioimisen kanssa, mahdollistavat näkemyksellisen ja eettisen kehittymisen. Eettinen harkintakyky ja vastuullinen asiakaslähtöinen toiminta ovat osa sosionomin ammattitaitoa ja työtä. Eettinen harkintakyky on ammatilliseen toimintaan liittyvien valintojen ja seurausten tutkimista, pohtimista ja käsittelemistä. Sosionomi pystyy perustelemaan loogiset johtopäätökset eettisesti. (Borgman ym. 15 16.)

24 Sosionomin työnkuvaan huolen puheeksiotto menetelmä sisältyy mielestäni luontevasti. Menetelmään on tutustuttu jo koulutuksen yhteydessä. Sosionomi työskentelee usein perheen parissa ja kykenee näin tunnistamaan perheen ongelmat varhain. Huolen puheeksiotto vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä kunnioittavaan asiakkaan kohtaamiseen. Sosionomi kykenee reflektoimaan omaa toimintaa perheen parissa ja vuorovaikutuksessa vanhempien ja lasten kanssa. Sosionomi toimii usein myös työparin kanssa ja moniammatillisessa työryhmässä. Sosionomi kykenee jakamaan kokemustietoaan perheestä ja reflektoimaan omaa ja työparin toimintaa. Työntekijät voivat yhdessä reflektoimalla kehittää omaa ammatillisuuttaan ja osaamistaan myös puheeksiotto menetelmässä. Eeva Tast on lisensiaattityössään tutkinut sosionomin osaamisprofiilia ja tarkastellut sosionomin edellytyksiä varhaiseen puuttumiseen ja huolen puheeksiottoon. Sosionomi osaa arvioida lapsen ja perheen riskitilanteita sekä heikon elämänhallinnan ulottuvuuksia dialogisesti, perheen omia valintoja ja ratkaisuja kunnioittavalla tavalla, sekä etsiä niihin, lasta ja perhettä osallistavia ja voimaannuttavia ratkaisuja. Sosionomilla on taitoa nostaa esille paitsi ongelmat, myös perheiden ja yhteisöjen voimavarat ja mahdollisuudet sekä etsiä yhteistyössä sellaisia toimintatapoja, jotka vahvistavat sekä lasten että perheiden itsetuntoa että perheidentiteettiä. Sosionomilla on kykyä ennaltaehkäisevään huolen puheeksi ottamiseen ja kasvatukselliseen väliintuloon, mutta myös kykyä asettua ammatilliseksi rinnalle kulkijaksi auttamaan koko perheen sosiaalista selviytymistä ja kuntoutumista. (Tast Eeva 2003, 114.) Huolen puheeksioton seurauksena tarvitaan usein tukitoimia muiden viranomaisten avustuksella. Sosionomi tuntee palvelujärjestelmän ja osaa hakea apua perheelle. Myös tuen tarpeen tunnistaminen ja omien voimavarojen riittävyyden arvioiminen on sosionomin vahvaa osaamista. Sosionominkin työtä ohjaa vahva ammattietiikka ja lait. Eettistä harkintaa tarvitaan puuttumisen asteen määrittelyssä sekä puuttumatta jättämisestä. Lastensuojelulaki, erityisesti ilmoitusvelvollisuus on sosionomin tukena hänen epäröidessään puheeksioton tarpeellisuutta ja tukitoimien järjestämistä. Uudessa lastensuojelulaissa on laajennettu ilmoitusvelvollisuus vastuuta koskemaan myös nuorisotyöntekijöitä. Lastensuojelulain tuntemus on sosionomin työnkuvan kannalta välttämättömyys.