Ympäristölautakunta 137 21.09.2006 Ympäristölautakunta 196 14.12.2006 Ympäristölautakunta 47 29.03.2007 Ympäristölautakunta 64 26.04.2007 Kaupunginhallitus 141 07.05.2007 Ympäristölautakunta 115 19.06.2007 Kaupunginhallitus 208 06.08.2007 Ympäristölautakunta 63 29.05.2008 Ympäristölautakunta 101 10.09.2008 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 327/06/607/2007 YMPLA 137 21.09.2006 Lautakunnan aiemmassa kokouksessa lautakunnan jäsenet ovat pyytäneet, että saisivat lisätietoa valmisteltavana olevasta keskustan osayleiskaavasta. Suunnittelukeskuksen edustajat Pasi Lappalainen ja Eeva-Kaarina Wahteristo esittelevät osayleiskaavaa. Ympäristöpalvelukeskuksen johtajan ehdotus: Ympäristölautakunta merkitsee tiedoksi selvityksen. Hyväksyttiin. Todettiin, että Suunnittelukeskuksen edustajien Pasi Lappalaisen ja Eeva-Kaarina Wahteriston lisäksi Mari Moilanen esitteli osayleiskaavaa. YMPLA 196YMPLA 14.12.2006 Valmistelija: kaavasuunnittelija Hannu Salminiitty p. 761 1520 Varsinaisen yleiskaavatyön käynnistymisen vauhdittamiseksi laaditutettiin yleiskaavatyötä varten tehtäviä perusselvityksiä jo etukäteen. Käydyn tarjouskilpailun pohjalta teki alueelta luontoselvityksen Luontotieto Oy vuonna 2004. Samoin kilpailutettiin etukäteen rakennusinventoinnin ja maisemahistoriakarttojen laadinta. Rakennusinventoinnin ja maisemahistoriakartat teki Turun Maakuntamuseo. Kuntaliitos vuodenvaihteessa 2004-2005 viivästytti osaltaan varsinaisen osayleiskaavatyöosan käynnistämistä.
Perusselvitysten täydentämisestä ja varsinaisesta yleiskaavatyöstä käytiin tarjouskilpailu syksyllä 2005. Kaupungin tarjouspyyntö on päivätty 29.9.2005. Tarjoukset pyydettiin AIR-IX Suunnittelu Oy:ltä, Suunnittelukeskus Oy:ltä, Maa- ja Vesi Oy:ltä (Jaakko Pöyry Infra), Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy:ltä sekä WSP LT -konsultit Oy:ltä. Kun tarjouskirjeet avattiin 25.10.2005 selvisi, että selkeästi edullisimman tarjouksen oli tehnyt Suunnittelukeskus Oy. Jonka kanssa tehtiin konsulttisopimus yleiskaavan laatimisesta 15. helmikuuta 2006. Alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty jo 26.8.2005. Tarkistettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nyt päivätty 4.12.2006. * Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työtä ohjaamaan on perustettu ohjausryhmä johon kuuluvat Kaupunginjohtaja Jorma Kopu, Kehittämisjohtaja Sami Suikkanen, Ympäristöpalvelukeskuksen johtaja Tapio Mikkola, Suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen ja Kaavasuunnittelija Hannu Salminiitty. Lähtötietoja on kerätty ja analysoitu edelleen vuonna 2006. Perusselvitysten ja lähtöaineiston keräämistä sekä yleiskaavatyön käynnistymistä on esitelty ympäristölautakunnalle 21.9.2006 ja kaupunginvaltuustolle 25.9.2006. Uutta perusselvitysmateriaalia jaetaan ympäristölautakunnalle kokouksessa. Kaavasuunnittelijan ehdotus: Ympäristölautakunta keskustelee yleiskaavatyön käynnistymisestä ja hyväksyy osaltaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Ympäristölautakunta päättää kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. Hyväksyttiin. YMPLA 47 29.03.2007 Valmistelija: kaavasuunnittelija Hannu Salminiitty, puh. 761 1520 Suunnittelukeskus Oy on saanut osaltaan päätökseen varsinaisen
yleiskaavan laatimista varten tehtävien selvitysten ja lähtökohtien keräämisvaiheen. Rakennuskannan inventoinnin, luontoinventointien sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman lisäksi on tehty selvitykset kaupallisista palveluista, liikenteestä sekä maisemasta. Lisäksi on laadittu maankäytön kehityskuva, jonka avulla on pyritty etsimään Loimaan kaupungin tahtotilaa varsinaisen yleiskaavan laatimistyön pohjaksi. Nyt konsultti on saanut valmiiksi myös ensimmäisen yleiskaavaluonnoksen. * Yleiskaavaluonnos ** Tarkistettu osayleiskaavan selostus 26.3.2007 Luonnoksessa ei käsitellä vielä kaikkea sitä informaatiota, joka tulee lopulliseen asemakaavaehdotukseen. Luonnoksen avulla on kuitenkin tarkoitus suorittaa osallisten alustava kuuleminen. Osayleiskaavaluonnosta esitellään ympäristölautakunnan kokouksen yhteydessä Mikäli ympäristölautakunta ja kaupunginhallitus hyväksyvät mahdollisesti haluamallaan tavalla tarkistettuna alustavan osayleiskaavaluonnoksen asettaa kaupunginhallitus sen 30 päivän ajaksi nähtäville osallisten alustavaa kuulemista ja alkavaa vuorovaikutusvaihetta varten (MRL 62 ja MRA 30 ). Osayleiskaavaehdotus on tarkoitus kehittää kuulemisvaiheen luonnoksen sekä kuulemisvaiheen vuorovaikutusten ja saadun palautteen pohjalta. Kaavasuunnittelijan ehdotus: Ympäristölautakunta tutustuu laadittuun, alustavaan, osayleiskaavaluonnokseen ja lähettää sen haluamillaan täydennyksillä ja tarkistuksilla kaupunginhallituksen käsittelyyn alustavaan kuulemiseen kuuluvaa nähtäville asettamista varten. Ympäristölautakunta päättää kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. Keskustelun kuluessa jäsen Jukka Äijälä esitti, että asia jätettäisiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Jäsenet Hannu Kojo ja Tauno Kylmämetsä kannattivat jäsen Jukka Äijälän tekemää esitystä.
Puheenjohtaja tiedusteli, voiko lautakunta olla yksimielisesti pöydälle panon kannalla. Kukaan ei ilmoittanut tätä vastustavansa. Puheenjohtaja totesi, että lautakunta on yksimielisesti päättänyt jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin aluearkkitehti Olli-Pekka Hannua ja kaavasuunnittelija Hannu Salminiittyä. YMPLA 64 26.04.2007 Valmistelija: kaavasuunnittelija Hannu Salminiitty p. 761 1520 Ympäristölautakunnan kokouksen jälkeen saatettiin lautakunnan palautekeskustelun asiasisältö konsultin tietoon ja pyydettiin konsulttia ottamaan kyseisiä asioita huomioon sekä selvittämään tarkemmin lautakunnassa esille tulleita asioita. Konsultti valmistelee asiaa lähes ympäristölautakunnan kokouskutsun lähettämiseen saakka. Yleiskaavaluonnosta esitellään tarkemmin kokouksessa. LIITE 1/YMPLA 26.04.2007 Yleiskaavaluonnos 16.4.2007 2/YMPLA 26.04.2007 Tarkistettu osayleiskaavan selostus 16.04.2007 Kaavasuunnittelijan ehdotus Ympäristölautakunta päättä osaltaan hyväksyä osallisten kuulemisvaiheen käynnistämisen ja esittää kaupunginhallitukselle alustavan kuulemisen (MRL 1, 5, 6, ja MRA 30 ) käynnistämistä 16.04.2007 päivätyn yleiskaavaluonnoksen avulla. Ympäristölautakunta päättää kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. Keskustelun kuluessa jäsen Jukka Äijälä ehdotti, että yksityistenmaille merkityt viher- ja virkistysalueet poistetaan ja metsät merkitään M ja pellot MT merkinnällä. Loimijoen rantoja ei kaavoiteta ja rakennuspaikkoja ei merkitä. Jäsen Äijälän ehdotus raukesi kannattamattomana.
Hyväksyttiin suunnittelupäällikön ehdotus. Asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin kaavasuunnittelija Hannu Salminiittyä. KH 141 07.05.2007 (*) Loimaan keskustan osayleiskaavaluonnos 16.4.2007 (*) Selostus Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää käynnistää alustavan kuulemisen 16.4.2007 päivätyn Loimaan keskustan osayleiskaavaluonnoksen avulla. Kokouksessa jaettiin MTK-Loimaan Seudun 3.5.2007 päivätty kirje ja Suunnittelukeskus Oy:n siihen 7.5.2007 antama alustava vastine. Keskustelun kuluessa jäsen Pekka Ahokas ehdotti Teija Ek-Marjamäen ja Teemu Perhon kannattamana, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Puheenjohtaja totesi Ahokkaan palautusehdotuksen ja tiedusteli, voiko kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyä sen. Kukaan ei ilmoittanut tätä vastustavansa. Kaupunginhallitus palautti asian yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi. YMPLA 115 Johtava rakennustarkastaja Tapio Mikkola oli asiantuntijana kokouksessa. YMPLA 115 19.06.2007 Kaupunginhallituksen palaute on toimitettu edelleen konsultille ohjausryhmän kokouksessa 15.05.2007.
Konsultti laatii tarkistettua luonnosta, jota esitellään kokouksessa. Yleiskaavan laatimisesta järjestetään valtuustosalissa 13.06.2007 esittelytilaisuus ympäristölautakunnalle, kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. * Keskustan osayleiskaavaluonnos 11.6.2007 ** Tarkistettu osayleiskaavan selostus 11.6.2007 Kaavasuunnittelijan ehdotus Ympäristölautakunta päättä osaltaan hyväksyä osallisten kuulemisvaiheen käynnistämisen ja esittää kaupunginhallitukselle alustavan kuulemisen (MRL 1, 5, 6, ja MRA 30 ) käynnistämistä tarkistettua yleiskaavaluonnosta hyväksi käyttäen. Ympäristölautakunta päättää kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. Keskustelun kuluessa jäsen Jukka Äijälä ehdotti, että yksityisten maille merkityt V-merkinnät poistetaan ja MU-alueet muutetaan M-alueiksi. Jäsen Jukka Äijälän ehdotus raukesi kannattamattomana. Hyväksyttiin suunnittelupäällikön ehdotus. Asian käsittelyn aikana asiantuntijana kuultiin kaavasuunnittelija Hannu Salminiittyä. KH 208 06.08.2007 (*) Loimaan keskustan osayleiskaavaluonnos 11.6.2007 (*) Selostus, tarkistettu 11.6.2007 Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää käynnistää alustavan kuulemisen (MRL 1, 5, 6 ja MRA 30 ) asettamalla Suunnittelukeskus Oy:n laatiman, 11.6.2007 päivätyn Loimaan keskustan osayleiskaavaluonnoksen nähtäville. Keskustelun kuluessa II varapuheenjohtaja Lauri Tiainen ehdotti, että ennen ehdotuksen nähtävillepanoa ehdotusta tarkistetaan Saikun ja Pinomäen alueiden osalta nykyisen yleiskaavan
mukaiseksi v-merkinnällä ja Hulminsillan kohdalla oleva mustat hakaset -merkintä muutetaan merkinnäksi "pysyvä kevyeen liikenteen silta". Jäsen Marita Jokinen kannatti Tiaisen ehdotusta. Jäsen Teemu Perho ehdotti, että osayleiskaavaluonnoksessa tarkoitettu asemakaava-alue laaditaan oikeusvaikuitteisena ja haja-asutusalue oikeusvaikutuksettomana. Jäsen Pekka Ahokas kannatti Perhon ehdotusta ja ehdotti lisäksi, että kuulemisaika on syyskuun loppuun saakka. I varapuheenjohtaja Teija Ek-Marjamäki kannatti sekä Perhon että Ahokkaan ehdotuksia. Puheenjohtaja totesi Tiaisen ja Perhon kannatetut ehdotukset ja ehdotti, että ensin äänestetään nimenhuudolla Tiaisen ehdotuksesta siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan ehdotuksen kannalla, äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Tiaisen ehdotuksen kannalla, äänestävät "ei". Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdottama äänestystapa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kahdeksan "jaa"-ääntä (Ahokas, Ek-Marjamäki, Haavisto, Markula, Perho, Virtanen, Soini, Mutala) ja kolme "ei"-ääntä (Jalasjoki, Jokinen, Tiainen). Puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen hyväksytyksi. Seuraavaksi puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi nimenhuudolla Perhon ehdotuksesta siten, että ne, jotka ovat kaupunginjohtajan ehdotuksen kannalla, äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Perhon ehdotuksen kannalla, äänestävät "ei". Hyväksyttiin puheenjohtajan ehdottama äänestystapa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin kolme "jaa"-ääntä (Jalasjoki, Jokinen, Tiainen) ja kahdeksan "ei"-ääntä (Ahokas, Ek-Marjamäki, Haavisto, Markula, Perho, Virtanen, Soini, Mutala). Puheenjohtaja totesi Perhon ehdotuksen tulleen hyväksytyksi. Puheenjohtaja totesi jäsen Ahokkaan ehdotuksen ja tiedusteli, voiko kaupunginhallitus hyväksyä sen yksimielisesti. Kukaan ei ilmoittanut tätä vastustavansa. Puheenjohtaja totesi Ahokkaan ehdotuksen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Kaupunginhallitus päätti käynnistää alustavan kuulemisen (MRL 1, 5, 6 ja MRA 30 ) asettamalla Suunnittelukeskus Oy:n laatiman, 11.6.2007 päivätyn Loimaan keskustan osayleiskaavaluonnoksen nähtäville siten, että kuulemisaika on syyskuun loppuun saakka. Kaupunginhallitus päätti, että osayleiskaavaluonnoksessa tarkoitettu asemakaava-alue laaditaan oikeusvaikuitteisena ja haja-asutusalue oikeusvaikutuksettomana.
YMPLA 63 29.05.2008 (*) Osalliset ovat yleiskaavan tarkistukseen liittyen olleet vuorovaikutuksessa työntekijöiden kanssa jo työn alkuvaiheesta lähtien (liite). ** Osayleiskaavaluonnos ja osayleiskaavan valmistelumateriaali oli nähtävillä 3.9-2.10.2007. Kuulemisvaiheen yleisötilaisuus pidettiin Loimaalla 6.9.2007. Yleisötilaisuudesta laadittu muistio on pöytäkirjan liitteenä. Osallisia pyrittiin aktivoimaan ja esittämään omat mielipiteensä. Palaute pyydettiin kirjallisena niin että se on paremmin yhdeksi kokonaisuudeksi koottavissa. *** Yleiskaavaluonnoksesta pyydettiin nähtävilläoloaikana lausunnot Lounais-Suomen ympäristökeskukselta, Varsinais-Suomen liitolta, Turun maakuntamuseolta, Varsinais-Suomen Pelastuslaitokselta, Sallila Sähkönsiirto Oy:ltä, ratahallintokeskukselta, Tiehallinnon Turun tiepiiriltä, sekä Koululautakunnalta. Lausuntoja ovat antaneet myös tekninen lautakunta, Vesihuoltolaitos ja Museovirasto. Yleiskaavaluonnos oli nähtävillä paitsi kaupungin virastossa myös kaupungin kotisivuilla ja vektorimuotoisena Lounaispaikan Kommunikaattorissa. Kommunikaattorin kautta oli myös mahdollista antaa palautetta sekä äänestää muiden tekemistä ehdotuksista. Ainoa äänestys oli Lemmensillan kohtalosta. Sitä ehdotettiin sälytettäväksi kevyenliikenteen siltana. Äänestyksen tulos oli kuitenkin 1 puolesta ja kolme vastaan. **** Konsultti on laatinut vastineen alustavan kuulemisen yhteydessä saaduista lausunnoista ja kirjallisista mielipiteistä (58 kpl). Konsultti on laatimassa tarkistettua yleiskaavaluonnosta / alustavaa yleiskaavaehdotusta, jossa otetaan edelleen kantaa myös saatuihin lausuntoihin. ***** Liitteenä on myös kartta johon vastineen numerointi viittaa. ****** Työvaiheeseen liittyen pidettiin viranomaisten työneuvottelu 2.4.2008. Muistio tilaisuudesta on kokouskutsun liitteenä. ******* Konsultti oli laatinut ohjausryhmän kokousta varten ehdotuksen siitä, miten viranomaisneuvottelun kannanottoja huomioitaisiin. Ohjausryhmän kokouksessa sovittiin, että konsultti tekee tarjouksen maakuntakaavatasoisen kaupan selvityksen tekemisestä sekä erillisen yleiskaavan liikenneselvityksen tekemisestä (Eteläinen ohikulkutie). Kyseiset lisäselvitykset eivät
kuulu kaavatoimeksiantoon. ******** Viranomaisten kesken pidetyn neuvottelun jälkeen viranomaispalautetta käsiteltiin yleiskaavatyön ohjausryhmässä 25.4.2008. Tilaisuuden muistio on pöytäkirjan liitteenä. Muinaismuistoselvitys entisen kaupungin osalta on tilattu Turun Maakuntamuseolta. Tarvittavat lisäselvitykset toivotaan saatavan alkukesästä. Yleiskaavan tarkistustyötä esitellään ympäristölautakunnan kokouksessa. Kaavasuunnittelijan ehdotus: Ympäristölautakunta merkitsee tiedokseen saadut lausunnot sekä muun palautteen, keskustelee ja tekee ehdotuksia niiden huomioon ottamisesta. Ympäristölautakunta päättää kaavasuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. Keskustelun kuluessa varapuheenjohtaja Outi Friberg ehdotti, että lautakunta tekisi tutustumiskäynnin maastoon ja että asian käsittelyä jatkettaisiin maastokäynnin jälkeen. Jäsenet Tauno Kylmämetsä, Virpi Kapanen ja Anni Räisänen kannattivat varapuheenjohtajan esitystä. Puheenjohtaja tiedusteli, voiko lautakunta hyväksyä yksimielisesti varapuheenjohtaja Outi Fribergin tekemän ehdotuksen. Kukaan ei ilmoittanut tätä vastustavansa. Ympäristölautakunta päätti kokoontua 3.7.2008 kello 17.00 alkaen tehden tutstumiskäynnin maastoon ja jatkaen sen jälkeen kokousta tämän asian käsittelyllä. YMPLA 101 10.09.2008 Valmistelija: suunnittelupäällikkö Rauno Ahtinen, p. 761 1530 Ympäristölautakunta teki tutustumiskäynnin maastoon 3.7.2008, varsinaista lautakunnan kokousta ei silloin kuitenkaan pidetty.
Turun maakuntamuseon laatima entisen kaupungin alueen käsittävä muinaisjäännösselvitys on valmistunut. Yleiskaavatyön konsultin laatima kaupallinen selvitys on myös valmistumassa. Osayleiskaavasta on laadittu alustava ehdotus, jossa laaditut selvitykset ja saa dut muistutukset ja lausunnot on mahdollisuuk sien mu kaan huo mioi tu. Suurimpia muutoksia luonnokseen verrattuna on kes kustatoimintojen alueen ( C ) laajentaminen länteen Vt 9:lle saakka, jolloin keskustatoimintojen alue käsittää myös ns. mar ket korttelin. Loimaan eteläisen ohitustien (Eteläkaaren) linjausta on jonkin verran muutettu saadun palautteen perus teel la. Kaavakarttaa on lisäksi täydennetty merkinnöillä mahdollisesti pilaantuneista maa-alueista. * osayleiskaava ehdotus kaavakartta 3.9.2008. Ympäristölautakunta hyväksyy 3.9.2008 päivätyn alustavan keskustan osayleiskaavaehdotuksen. Keskustelun kuluessa varapuheenjohtaja Outi Fiberg ehdotti, että 1. Saikun alueen puistoalue laajennetaan käsittämään koko kortteli 58. Jäsenet Virpi Kapanen, Anni Räisänen, Seija Luoto ja Hannu Kojo kannattivat varapuheenjohtajan teke mää ehdotusta. 2. Pino mäen alue merkitään V tai VU alueeksi voimassaolevan osa yleiskaavan mukaisesti. Jäsenet Virpi Kapanen, Anni Räisänen, Seija Luoto, Hannu Kojo ja Tauno Kylmämetsä kannat tivat vara puheenjoh tajan tekemää ehdotusta. Jäsen Jukka Äijälä ehdotti, että Loimijoen pohjoisrannalle sijoitettu ohjeellinen ulkoilureitti nostetaan jokiran nasta Puu tarhurinka dun kohdalta Puutarhurinkadulle ja että Kemppilän kadun osalta ulkoilureitti sijoitetaan jokirantaan sekä, että Hulmin alueen tilakes kuksen pohjoispuo lella oleva V alue muute taan MT-1 alueeksi. Puheenjohtaja totesi Fribergin kannatetut ehdotukset ja ehdotti, että suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että ensin äänestetään kohdasta 1 siten, että ne, jot ka kan nattavat suunnittelupääl li kön eh do tus ta, ää nes tävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Friber gin te ke mää eh do tusta, ää nestävät "ei". Hyväksyttiin puheen johtajan ehdot ta ma äänes tys tapa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 "jaa" -ääntä
(Kylmämetsä, Äijälä, Kaasalainen) ja 6 "ei" -ääntä (Kojo, Luoto, Kapanen, Schwartz, Räisänen, Friberg). Pu heen joh ta ja to te si vara pu heen joh ta ja Fri ber gin eh do tuk sen tul leen hy väk sy tyk si. Seuraavaksi puheenjohtaja ehdotti äänestettäväksi nimenhuudolla varapuheenjohtaja Fribergin ehdotuksen kohdasta 2 siten, että ne, jot ka kan nattavat suunnit telu pääl li kön eh do tus ta, ää nes tävät "jaa" ja ne, jotka kan nattavat Friber gin te ke mää eh do tusta, äänestävät "ei". Hyväk syttiin pu heen johtajan ehdot ta ma äänes tystapa. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 1 "jaa" -ääntä (Äijälä) ja 8 "ei" -ääntä (Kojo, Luoto, Kapanen, Schwartz, Kylmämetsä, Räisänen, Friberg, Kaasalainen). Pu heen joh ta ja to tesi vara pu heen joh ta ja Fri ber gin eh do tuk sen tul leen hyväksytyksi. Puheenjohtaja totesi, että jäsen Äijälän tekemä ehdotus raukesi kannattamattomana. Ympäristölautakunta päätti hyväksyä 3.9.2008 päivätyn osayleiskaavan seuraavilla muutoksilla: 1. Saikun alueen puistoalue laajennetaan käsittämään koko kort teli 58. 2. Pino mäen alue merkitään V tai VU alueeksi voimassaolevan osa yleiskaavan mukaisesti. Lisäksi lautakunta oikeutti virkamiehet suorittamaan osayleiskaavaan muita tar vit tavia teknisiä muutoksia. Kaupunginhallituksen edustaja Pasi Markula poistui kokouk sesta tämän asian keskuste lun aikana kello 18:55 ja kau pun ginhallituksen puheenjohtaja Mika Mutala poistui tämän asian keskuste lun aikana kello 18:57. Jäsen Matti Schwartz poistui kokouksesta tämän asian keskustelun ai ka na kel lo 19.10-19.40 väliseksi ajaksi. Asian käsittelyn aikana asintuntijana kuultiin kaavasuunnittelija Hannu Salmi niittyä.