Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Samankaltaiset tiedostot
Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015

Asia Otsikko Sivu 61 Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi / lautakunnan täydentäminen. 62 Muut mahdolliset asiat 9

Tämä kokouskutsu on julkipantu julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Ilmoitustaulunhoitaja Anne Härkälä

Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Valmistelija: hallintojohtaja Helena Metsämuuronen puh

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanvaltuusto. SAAPUVILLA Alamattila Jaakko Kimmel Miliza OLLEET JÄSENET Alatörmänen Seppo Kotavuopio Kari

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Sivu 42 (51) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 10 / 2012 sekä hallintojohtajan viranhaltijapäätös

Vuoden 2015 veroprosentit

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2017

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa

Kokemäen kaupungin kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2015

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

Parikkalan kunta Pöytäkirja 1/ Asia Sivu

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Vuoden 2018 veroprosentit

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Muonion kunta Esityslista / 3/

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3. Kunnanvaltuusto

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Laillisuus ja Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

VUODEN 2015 TULOVEROPROSENTIT JA KIINTEISTÖVEROPROSENTIT.

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, puh Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Maanantai kello Puumilan Taitotalo

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kunnanvirasto, valtuustosali

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Valmistelija: Harri Anttila, kunnanjohtaja p , s-posti:

Nimenhuutoluettelo on pöytäkirjan liitteenä A. Puheenjohtaja Marko Pelttari

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

INARIN KUNTA Tiedote 1 (8) Tiedote on epävirallinen. Käsittely: Pöydälle jaettiin verotulojen toteutuminen lokakuulta 2012.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Transkriptio:

Inarin kunta Esityslista 24/2014 1 Kunnanhallitus Kokousaika 03.11.2014 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat (asialista) Asia Otsikko Sivu 408 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat 3 409 Talousarvion toteutuminen syys- ja lokakuulta 2014 4 410 Vuoden 2014 talousarviolainat 5 411 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 8 412 Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2013-2016/Esko Mantilan eronpyyntö ja uuden jäsenen vaali 413 Tarkastuslautakunnan vaali toimikaudeksi 2013-2016 / Reea Juvosen eronpyyntö ja uuden jäsenen valinta 414 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus / tarkastuslautakunnan selvityspyyntö 415 Lapin sote-savotta projektiin osallistuminen ja koordinaatioryhmään ja / tai ohjausryhmään edustajien nimeäminen 416 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 4 :n muuttamisesta 417 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta 13 16 19 21 23 24 418 Kutsuja tilaisuuksiin 25 419 Tilan 148-409-11-22 ostaminen 26 420 Poikkeamislupa: YIT Oyj 27

Inarin kunta Esityslista 24/2014 2 Kunnanhallitus Kokousaika 03.11.2014 klo 16:00 Kokouspaikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Jäsenet Jäsen Henkilökohtainen varajä sen Jari Huotari, puheenjohtaja Toini Sanila, I varapuheenjohtaja Ulla-Maija Kemppainen, II varapuheenjohtaja Kari Akujärvi Valtteri Huhtamella Matti Kyllönen Heli Portti Raimo Parviainen Veikko Väänänen Muut Laillisuus ja päätösvaltaisuus Anu Avaskari, valtuuston puheenjoh taja Marko Katajamaa, valtuuston I varapuheenjohtaja Eeva Harmanen, valtuuston II varapuheenjohtaja Reijo Timperi, kunnanjohtaja, esitteli jä Pentti Tarvainen, hallintojohtaja, pöytäkirjan pitäjä Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 408-420 Pöytäkirjan tarkastustapa Pöytäkirja tarkastetaan kunnantalolla. Pöytäkirjan tarkastusvuorossa ovat Ulla-Maija Kemppainen ja Toini Sanila. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Jari Huotari puheenjohtaja Pentti Tarvainen pöytäkirjan pitäjä Pöytäkirjan tarkastusaika 17.11.2014 Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä Kunnantalolla arkistosihteerin virkahuoneessa 18.11.2014. Pentti Tarvainen hallintojohtaja

Inarin kunta Esityslista 24/2014 3 408 Viranhaltijain päätökset ja tiedoksi saatettavat asiat KHALL Ohessa on luettelo kunnanhallituksen päätösvallan siirto-oikeuden perusteella tehdyistä viranhaltijapäätöksistä. Päätökset ja asiakirjat ovat näh tä vil lä päätöksen tehneillä ja il moi tus asiat kokoushuoneessa. Tiedoksi: Johtoryhmän muistiot 17.10. ja 27.10.2014. Kunnanjohtajan viikkokatsaus 44 / 2014. Linja-autoliiton aluepäällikön esitys 27.10.2014 Viskitien liikennöinnistä on siirretty teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. Saamelaiskäräjien kulttuurisihteerin avustusanomus 28.10.2014 "Saamelaiset eva kossa 70-vuotta sitten" tapahtuman järjestämiskustannuksiin on siir ret ty sivistyslautakunnan käsiteltäväksi. Saamelaismusiikin aikuiskoulutus hankkeen projektikoordinaattorin sähköposti 28.10.2014 hankkeen kuntaosuuskustannuksiin osallistumises ta on siir ret ty si vis tys lau ta kun nan kä si tel tä väk si. Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi 1. viranhaltijain tekemät päätökset ja päättää, että se ei KuntaL 51 :n mukaisessa tarkoituksessa käytä otto-oikeuttaan 2. muut luetellut asiat. Käsittely: Kunnanhallitukselle jaettiin kunnanjohtajan viikkokatsaus vko 45 / 2014. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594, hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 4 409 Talousarvion toteutuminen syys- ja lokakuulta 2014 143/02.02.02/2014 KHALL Hallintojohtaja Kunnanhallitus on 20.10.2014 kokouksessaan merkinnyt tiedoksi talousarvion toteutumisen syyskuun lopussa 2014. Asian valmistelussa on todettu, että valtuuston 13.11.2013 kokoukseen pyritään valmistelemaan talousarvion toteutuma lokakuun lopun mukaan. Kumpaakaan toteutumaan ei kunnanhallitus ole päättänyt antaa valtuustolle tiedoksi. Lokakuun talousar vion toteutumaa ei kunnanhallituksen kokokseen eikä valtuuston listan lähettämiseen mennessä ole saatavilla, joten valtuuston esityslistan oheen laitetaan syyskuun lopun talousarvion toteutuma. Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle merkittäväksi tiedoksi talousarvion toteutumi sen syyskuun lopun ja lokakuun lopun mukaan, jos viimeksi mainittu on val tuuston kokoukseen mennessä saatavilla. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 5 Kunnanhallitus 363 06.10.2014 410 Vuoden 2014 talousarviolainat 410/02.05.04/2014 KHALL 363 Hallintojohtaja Kuluvan vuoden talousarvioon on merkitty 2 000 000 euroa talousarviolainaa. Laina on tarkoitettu peruskunnan investointeihin. Valtuusto on 27.3.2014 19 päät tä nyt pe rus taa Saa ri se län ke hit tä misrahaston. Samassa valtuustossa pöytä kir jan koh dassa 18 on pää tetty li sä tä ku lu van vuo den lai nan ottoa Saa ri se län rin ne alu een ase ma kaa van kun nal lis tek niikan ra kentami seen 1 176 000 eu roa. Val tuusto on 5.6.2014 29 muut ta nut ku lu van vuo den talousarviota niin, et tä sinne on varattu 650 000 euron lisä mää räraha Saarise län kaava-alueen yhdyskuntarakentamisen investointeihin. Saari selän kuluvan vuoden kunnallistekniset investoinnit ovat yhteensä 1 826 000 euroa. Lisämääräraha on pää tet ty kat taa Saa ri se län ke hit tä mis rahas ton va rois ta. Kunnan taloudenhoidossa tavoitteeksi on asetettu kunnan lainamäärän vähentäminen. Parhaiten tavoitteeseen päästään, jos suunniteltuja lainoja jätetään nostamatta. Saariselän investoinnit on kuitenkin tässä vaiheessa katettava lainoilla. Lainat nostetaan kunnan kassaan mahdollisimman myöhään joulukuun alussa. Mi kä li kas sa varat vähenevät ennen lainan nostoa, katetaan puuttuva määrä las ke malla liikkeelle lyhytaikainen Kuntarahoitus Oyj:n kuntatodistus. Lyh ty ai kaiseen luottoon ei talousarviossa ole erikseen varauduttu. Nyt mah dol li sesti kunta todistusohjelmalla otettava lyhytaikainen rahoitus ei ole varsinaista lyh ty ai kai sen luo ton ottamista vaan pitkäaikaista luot toa edullisempaa ra ken nus ai kaista ra hoitusta. Kunnan kassatilanne heikke nee merkittävästi loppu vuo desta. Kunnanhallitus päättää, että 1. kuluvalle vuodelle merkitty 2 000 000 euron lainaa ei peruskunnalle nosteta 2. kunta pyytää tarjoukset Saariselän kehittämisrahastolle otettavasta 1 826 000 euron suuruisesta lainasta kiinteällä 10 vuoden korolla 3. antaa hallintojohtajalle oikeuden tarvittaessa las kea liikkeelle lyhytaikainen enintään 1 826 000 euron suuruinen kuntatodistus. Käsittely: Hallintojohtaja Pentti Tarvainen poistui esteellisenä (palvelussuhdejäävi) asian kä sit te lyn ja pää tök sen teon ajak si. Pöytäkirjan pitäjänä toimi tämän asian ajan kunnanjohtaja Reijo Timperi.

Inarin kunta Esityslista 24/2014 6 Kunnanhallitus 363 06.10.2014 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Toimeksi: Tiedoksi: hallintojohtaja taloussihteeri, Saariselän kehittämisrahasto hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552 KHALL Hallintojohtaja Lainatarjouksia on pyydetty Kuntarahoitus Oyj:ltä, Danske Bank Oyj:ltä ja Nordea Pankki Suomi Oyj:tä sekä Pohjolan Osuuspankilta ja Handelsbankenilta, joista kaksi viimeksi mainittua eivät jättäneet tarjousta. Tarjoukset ovat nähtävillä kokousasiakirjoissa. Tarjousta pyydettiin viiden tai kymmenen vuoden laina-ajalla ja kiinteällä korolla. Viiden vuoden kiinteällä korolla tehdyistä tarjouksista Kuntarahoitus Oyj:n tarjous on edullisin (korko 1,153 %). Kymmenen vuoden lainatarjouksista Danske Bank Oyj:n lainatarjous ei ole tar jouspyynnön mukainen, koska pankin korkotarjous koskee vain en simmäistä viittä vuotta. Nordean kymmenen vuoden lainan korko on 1,91 %. Lisäksi pankki perii 2000 euron järjestelypalkkion. Kuntarahoitus Oyj:n korko on Nordeaa edullisempi 1,628 % (tai 1,618 % korko laskettuna tod/360). Kuntarahoitus ei peri muita kuluja. Kunnanhallituksessa on todettu, että Saariselän kehittämisrahaston lainaa otettaessa on varauduttava myös siihen, että laina on mahdollista maksaa takaisin ennen 10 vuoden määräaikaa. Laina on mahdollista maksaa takaisin, mutta siitä saattaa aiheutua ylimääräisiä kustannuksia. Edullisempi menettely on toimia niin, että laina otetaan Inarin kunnalla ja kunta päättää laittaa sen Saariselän kehittämisrahaston taseeseen. Jos rahaston taloudellinen tilanne antaa mahdollisuuden luopua lainasta, se siirretään kunnan tai esim. Tilapalvelu liikelaitoksen taseeseen kattamaan siellä olevaa lainanoton tarvetta. Taloussuunnitelman mukaan Tilapalvelu liikelaitos joutuu vuonna 2016 ot ta maan inves tointeihinsa lainaa 2,2 milj. euroa. Kunnanhallitus päättää 1. hylätä Danske Bank Oyj:n tarjouksen kymmenen vuoden lainan osal ta 2. hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n tarjouksen 10 vuoden kiinteäkor koi sesta lainasta 3. ottaa Kuntarahoitus Oyj:n lainan Inarin kunnalle ja laittaa sen täs sä vaiheessa Saariselän kehittämisrahaston taseeseen. Käsittely: Todettiin, että Pohjolan Osuuspankin lainatarjous on jätetty määrärajan

Inarin kunta Esityslista 24/2014 7 Kunnanhallitus 363 06.10.2014 (28.10.2014 klo 15.00 mennessä) jälkeen 29.10.2014, joten se joudutaan avaa matto mana hyl kää mään. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Kunnanhallitus päättää 4. hylätä Pohjolan Osuuspankin lainatarjouksen, koska se on jätetty määräajan jälkeen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja muu tetun ehdotuksen. Toimeksi: Tiedoksi: hallintojohtaja tarjouksen tehneet, taloussihteeri hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 8 411 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 450/02.03.00/2014 KHALL Hallintojohtaja Kuntalain 66 on seuraava: Viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a :n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17 päivänä. Taloudellinen kehys Toiminta ja taloussuunnittelu pohjautuu vuonna 2013 hyväksyttyyn hallitun menokasvun ohjelmaan (HMK-ohjelma) lukuun ottamatta erikseen päätettyjä ajankohtaisia asioita (esim. Ivalon ala-asteeseen liittyvät toimet). Koko kunnan toimintakulut ovat ensi vuonna n. 53,7 milj. euroa. Koko kunnan toimintakulut kasvavat 2,3 %. Toimintatuottoja ensi vuonna kertyy n. 8,3 milj. euroa, missä on li säystä 15,0 % kuluvaan vuoteen. Lisäys johtuu pääosin Saariselän kehittä misrahaston tuotoista. Edellä olevasta johtuen menojen ja tulojen erotus eli toimintakate kasvaa koko kunnassa 0,2 %. Palkkakustannusten yksittäisinä suurimpina menoerinä arvioidaan kasvavan 1,1 %. Verotuloennuste pohjautuu Suomen Kuntaliiton veroennustekehikkoon, jossa verotulokertymän arvioi daan pysyvän samantasoisena kuin kuluvana vuonna. Ohessa on yhteenveto veroennustekehikosta. Kuntaliiton veroennuste kehi kossa to sin ve ro tu lo ja ku lu va na vuon na arvioidaan kertyvän lähes 1,3 milj. euroa eli 5,4 % enem män kuin mitä on budjetoitu. Ensi vuonna kun nallisve roa ar vioi daan kerty vän 25,1 milj. euroa, mikä on vain hieman enemmän kuin ku lu vana vuonna. En si vuoden talousarvio sekä talous- ja toiminta suunnitelma on laadittu ny kyis ten ve ro prosenttien pohjalta. Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän ensi vuonna kaikkiaan noin 22,4 milj. euroa, mikä on hieman vä hemmän kuin kuluvalle vuodelle arvioitu. Valtionosuuksien arviointia vai keuttaa vuonna 2015 voimaan tuleva valtionosuusuudistus. Saariselän kehittämisrahaston tuotoista johtuen vuosikate kasvaa edelliseen vuoteen verrattuna 85,6 %. Vuosikate on n. 2,4 milj. euroa. Kunnan taloudellinen tilanne aikaisempiin vuosiin verrattuna on hieman huonompi. Vuosikate vuoden 2013 tilinpää töksessä oli 4,7 milj. euroa ja vuoden 2014 talousarviossa vuosikatteen on arvioitu olevan 1,3 milj. euroa. Vuosikate on Saariselän kehittämisrahaston tuotot huomioon ottaen suurempi kuin poistot. Koko kunnan ensi vuoden ylijäämä on 0,648 milj. euroa, mutta perus-

Inarin kunta Esityslista 24/2014 9 kunta on vain hieman ylijäämäi nen. Kunta joutuu n. 3,5 milj. euron nettomääräisten investointimenojen kattamiseksi ottamaan ensi vuonna lainaa 3,2 milj. euroa, josta valtaosa (1,7 milj. euroa) kohdistuu Saariselän kehittämiseen. Kunnan kassatilanne ny kyisestä tulee hieman heikkenemään. Tuloveroprosentti Tuloveroprosentti on tällä hetkellä 19,0 %. Tu lo ve ro pro senttia ei esi te tä nos tet ta vak si vuo del le 2015. Il meis tä on, että ko ro tus ei lä hivuosi na ole tarpeen, jos kiin teis tö vero pro sentteja ei las keta tai val tion osuus pohjassa ei tapahdu mer kit täviä muu tok sia. Yksi tu lo vero pro sentti tuottaa kunnalle noin miljoo na eu roa. Taloussuunnittelussa ja talousarvion laadintakehyksissä on lähdetty siitä, että kunnallisverotuloa (tulo veroprosentin tuottoa) kertyy ensi vuonna nykyisellä tuloveroprosentilla n. 18,9 milj. euroa, mikä on 0,3 % vä hem män kuin kuluvan vuoden ar vioitu kunnallisveron tuotto. Viimeksi valmistuneessa verotuksessa vuodelta 2013 kunnallisveroa alustavan maksuunpanotilitysten mukaan on pantu mak suun 18,479 milj. eu roa, mikä on 3,3 % enemmän kuin edellisenä vuonna (vuo delta 2012 3,7 %). Koko maassa vastaava nousu oli noin 3,68 % (vuon na 2012 3,6 %). Valtionosuuksiin kuuluvalla verotulojen tasauksella on merkittävä vaiku tus kunnan ta louteen. En si vuonna verotulojen tasauksen määrä nousee ku luvan vuoden 1,201 milj. eu rosta 2,320 milj. euroon. Luvut eivät valtion osuusuudistuk sesta johtuen ole vertailukelpoisia. Inarin tuloveroprosentti on maakunnan alhaisin ja alhaisempi kuin keskimäärin kaikissa koko maan kunnissa. Ku lu va na vuonna La pis sa tuloveropro sent tien kes ki ar vo on 20,58 ja Man ner-suo mes sa 19,75. Kiinteistöveroprosentit Kiinteistöverolain (1266 / 2001) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosent tien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa vuosittain etukä teen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Kiin teistöveroprosentit määrätään prosentin sadasosan tarkkuudella. Kuntaliitto on sähköpostillaan mm. 28.10.2014 todennut kiinteistöverolain muutoksesta seuraavaa: Kiinteistöverolaki on muuttumassa verovuodelle 2015. Eduskunta on hy väksynyt hallituksen esitykset 158/2014 (hyväksytty eduskunnassa 17.10.2014) sekä 188/2014 (hyväksytty eduskunnassa 24.10.2014) liittyen kiinteistöveroprosenttien vaihteluväleihin. Lakiesitykset vahvistetaan 7.11.2014 ja ne ovat voimassa vuoden 2015 kiinteistöverotuksessa joten ne tulee huomioida kunnan kiinteistöveroprosentteja määrättäessä.

Inarin kunta Esityslista 24/2014 10 Hallituksen esityksen 158/2014 perusteella muutetaan kiinteistöverolain 11 :ä siten, että kunnan ylei sen kiinteistöveroprosentin ala- ja yläraja nousee 0,20 prosenttiyksiköllä jolloin uudeksi vaihteluväliksi muodostuu 0,80-1,55 %. Kiinteistöverolain 12 :ä muutetaan siten, että vakituisten asuinraken nusten kiinteistöveropro sentin ala- ja ylärajaa nostetaan 0,05 prosenttiyk sik köä jolloin uudeksi vaih teluväliksi muodostuu 0,37-0,80 %. Hallituksen esi tyksessä 158/2014 oli virhe kiinteistöverolain 13 :n muotoilussa. Tämä virhe korjattiin hallituk sen esityksessä 188/2014. Hallituksen esityksen 188/2014 mukaisena voi maan tulevan 13 :n mukaan muiden asuinraken nuksien veroprosentti voi daan vuodelle 2015 määrätä erikseen uuden vaih teluvälin 0,80-1,55 % ra joissa enintään 0,60 prosenttiyksikköä vakituisen asuinrakennuksen vero prosenttia korkeammaksi. Jos kuitenkin näin laskettu veroprosentti on kun nanvaltuuston määräämää yleistä kiinteistöveropro senttia alempi, niin vero prosentti voidaan määrätä enintään kunnanval tuus ton määräämän yleisen kiinteistöveroprosentin suuruiseksi." Voimassa olevat kiinteistöveroprosenttien rajat ja muuttuvat rajat suluissa kursiivilla ovat seu raa vat: Yleinen kiinteistöveroprosentti 0,60-1,35 (0,80-1,55). Vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,32-0,75 (0,37-0,80). Muiden asuinrakennusten veroprosentti voidaan edelleen mää rätä 0,60-1,35 vaihteluvälin rajoissa enintään 0,60 prosenttiyksik köä korkeam maksi kuin pääasiassa vaki tuiseen asumiseen käytettävien ra kennusten ve ropro sentti. (Jos kuitenkin näin laskettu veroprosentti on kunnanvaltuuston määräämää yleistä kiinteistöveroprosenttia alempi, niin veroprosentti voidaan määrätä enintään kunnanvaltuuston määräämän yleisen kiinteistöveroprosentin suuruiseksi). Rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 1,00-3,00. Yleishyödyllisen yhteisön kiinteistöveroprosen tin alaraja on 0,00. Voimalaitosten veroprosentin yläraja on 2,85, al le 10 mega volttiampeerin voimalaitoksiin sovelle taan kuitenkin yleistä kiin teistöveroprosenttia. Eduskunnan hyväksymä muutos antaisi mahdollisuuden palauttaa muiden asuin ra ken nus ten ve ro prosentti vuoden 2013 edeltävälle tasolle eli 1,20 %:iin tai nos taa se jo pa 1,35 %:iin. Veron palauttamisesta entiselle ta solle ei kun nassa ole keskusteltu, joten lienee viisainta siirtää asian käsitte ly vuoden 2016 vero prosenttien käsittelyyn. Inarin kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat: yleinen kiinteistöveroprosentti 1,35 vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,55 muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,15 rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 3,00 yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentti 0,00 voimalaitosten veroprosentti on yleinen kiin teistöveropro sentti. Kiinteistöverolaki antaa mahdollisuuden päättää yleishyödyllisten yhteisö-

Inarin kunta Esityslista 24/2014 11 jen kiinteistövero esimerkiksi 0,00 %:iin. Tätä mahdollisuutta on Inarin kunnassa käytetty ensimmäisen kerran vuoden 2006 verotuksessa. Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöjen verotusarvot ovat verraten pienet, joten kiinteistöveroa kertyisi yhteisöiltä muutamia tuhansia euroja. Kiinteistöveron tuotto Inarin kunnassa on kasvanut tasaisesti vuoden 2002 1,261 milj. eurosta kuluvan vuoden 4,094 milj. euroon. Nyt kiinteistöverokertymä näyttäisi pysähtyvä. Vuosina 2015-2017 Kuntaliitto ar vioi kiinteistöveroja kertyvän yhtä paljon kuin kuluvana vuonna. Taloussuunnittelussa on lähdetty siitä, että kiinteistöveroprosentit säilytetään nykyisellä tasolla. Yleinen kiinteistövero on Lapissa keskimäärin 1,15 ja Inarissa, Rovaniemellä ja Sallassa 1,35 (Manner-Suomi 0,94 %). Vakituisten asuntojen kiinteis tö ve ro prosentti on Lapissa ja keskimäärin koko maan kunnissa 0,43. Pelko sennie men, Sal lan, Savukosken ja Utsjoen vakituisten asuntojen kiinteistö vero prosentit ovat kor keam mat kuin Inarissa. Muiden kuin vakituisten asuinra kennusten kiin teis töveroprosentti on Lapissa keskimäärin 1,03 % ja muissa kunnissa 1,05 %. Inaria korkeam mat muiden kuin vakituisten asuinraken nusten kiin teis töve ro prosentit ovat Lapissa samoissa kunnissa kuin Inaria korkeammat asuinra kennusten vero prosentit. Yhteisövero Kunnan osuus yhteisöverotulosta on vuonna 2013 ollut noin1,8 milj. euroa. Vuon na 2003 yhteisöveron tuotto oli vain noin 0,5 milj. euroa. Tämän jälkeen yh tei söveron tuotto on läh tenyt nousemaan. Kuluvalle vuodelle yhteisöve ron tuottoa arvioitiin kerty vän noin 1,9 milj. euroa, mutta sitä näyttäisi ker ty vän hie man enemmän eli noin 2,0 milj. euroa. Kuntaliiton verokehikossa arvioidaan ensi vuonna yhteisövero tuottoa kertyvän 2,1 milj. eu roa eli vain hieman enemmän kuin kuluvana vuonna. Yhteisö ve ron tuot toon vaikuttaa suu rim malta osin val ta kun nalli nen yhteisöveroker tymä. Val takun nalliseen yh tei sövero kerty mään ja ja ko-osuuksiin kunta ei voi suo raan vai kuttaa. Yh tei sö vero on vero, jo hon ko ko Suomen taloudelli nen ti lanne vai kuttaa. Kuntaliiton ennusteen mukaan yhteisöveron tuotto vuosina 2016-2017 on nykyistä pienempi. Kunnanhallitus esittää valtuustolle vuodelle 2015 vahvistettavaksi 1. tuloveroprosentiksi 19,00 2. seuraavat kiinteistöveroprosentit: - yleinen kiinteistöveroprosentti 1,35 - vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,55 - muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,15 - rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 3,00 - yleishyödyllisten yhteisöjen veroprosentti 0,00 - voimalaitosten veroprosentti on yleinen kiinteistöveroprosentti.

Inarin kunta Esityslista 24/2014 12 Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 13 Kunnanhallitus 14 14.01.2013 Valtuusto 8 24.01.2013 412 Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2013-2016/Esko Mantilan eronpyyntö ja uuden jäsenen vaali 678/00.00.01.00/2012 KHALL 14 Hallintojohtaja Vaalilain 13 :n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäseniä ei valita henkilökohtaisina. Vara jäsenet on asetettava siihen järjestykseen jossa he tulevat jäsenten si jaan. Jäsenet, joista valtuuston on valittava yksi puheenjohtajaksi ja yksi vara puheen johtajaksi, sekä varajäsenet on valittava neljäksi vuodeksi kerrallaan vaali kelpoisista kunnan jäsenistä siten, että he mahdollisuuksien mukaan edusta vat kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Pu heenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa (Kun tal 20 ). Toimielinten valinnassa on otettava huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609 / 1986) säännökset. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toimittaisi keskusvaalilautakunnan viiden jäsenen ja viiden varajäsenen vaalin toimikaudeksi 2013-2016 se kä valitsisi yh den jä se nen puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Varajäsenet tulevat jäsenten sijaan luettelon mukaisessa järjestyksessä. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552 VALT 8 Kunnanhallituksen ehdotus: 4 ja 5 Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se toimittaisi keskus vaalilautakunnan viiden jäsenen ja viiden varajäsenen vaalin toimikaudeksi

Inarin kunta Esityslista 24/2014 14 Kunnanhallitus 14 14.01.2013 Valtuusto 8 24.01.2013 2013-2016 sekä valitsisi yhden jäsenen puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Varajäsenet tulevat jäsenten sijaan luettelon mukaisessa järjestyksessä. Käsittely: Aslak Pekkala ehdotti, että keskusvaalilautakuntaan valitaan jäseniksi Esko Mantila, Ari Nissilä, Kaisa Tanhua, Eila Kallioinen ja Maijukka Pyykkö sekä varajäseniksi Tapio Ulvinen, Hannele Kukkala, Kalervo Maununen ja Emi lia Nieminen. Puheenjohtajaksi ehdotetaan Es ko Mantilaa ja va ra puheen joh ta jak si Ari Nissilää. Matti Kyllönen ehdotti, että varsinaiseksi jäseneksi valitaan Eija Jääskeläinen ja va ra jä se neksi Ari Seipiharju. Koska valittavaksi oli esitetty useampia henkilöitä kuin valitaan, pu heenjoh taja mää rä si suori tetta vaksi vaa lin, joka pää tettiin yksimielisesti toimittaa suh teelli se na. Val tuus to määräsi ajan koh dan, jol loin ehdokaslistat on vii meis tään an netta va val tuus ton pu heen johta jalle sekä mil loin vaalitoi mituk sen ni men huuto aloi te taan. Kokous keskey tettiin vaali lau ta kunnan työsken telyn ajaksi ja myö hemmin äänten laskemi sen ajaksi. Vaalilautakunta pani ennen vaalitoimituksen nimenhuudon alkamista valtuustosaliin nähtäväksi liitteenä 4 olevan ehdokaslistojen yhdistelmän, jo ka jul ki luet tiin. Kukin valtuutettu antoi valtuuston puheen joh ta jal le ni men huudon mää räämässä järjestyksessä äänestyslipun, johon hän oli mer kinnyt äänestä mänsä ehdokaslistan numeron. Nimenhuudon päätyttyä val tuuston puheen johtaja antoi äänestysliput vaalilautakunnalle. Vaalilauta kunta antoi vaalin tu lok sesta liitteenä 5 olevan kirjallisen ilmoituksen valtuuston puheen johta jal le, jo ka ilmoitti vaalin tuloksen valtuustolle. Valtuuston vaalilautakunnan pöytäkirja säilytetään ar kis tossa tehtäväluokituskohdassa 00 02 00 / 2013. Valtuusto valitsi keskusvaalilautakuntaan seuraavat henkilöt: jäsen Esko Mantila Ari Nissilä Kaisa Tanhua Eila Kallioinen Maijukka Pyykkö. Varajäseniksi seuraavat henkilöt, jotka tulevat jäsenten sijaan seuraavassa järjestyksessä:

Inarin kunta Esityslista 24/2014 15 Kunnanhallitus 14 14.01.2013 Valtuusto 8 24.01.2013 1. Tapio Ulvinen 2. Hannele Kukkala 3. Eija Jääskeläinen 4. Kalervo Maununen 5. Emilia Nieminen. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Esko Mantila ja varapuheenjohta jaksi Ari Nissilä. hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552 KHALL Hallintojohtaja Esko Mantila pyytää sähköpostillaan 21.10.2014 eroa kes kus vaa li lau takunnan jäsenyydestä ja sen puheenjohtajuudesta 1.12.2014 alkaen. Eron syyksi hän ilmoittaa muuton toiselle paikkakunnalle. Kuntalain 33 :n mukaan "Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö: 1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;" Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle 1. myönnettäväksi Esko Mantilalle ero keskusvaalilautakunnan jäsenyydestä ja puheenjohtajuudesta 2. valittavaksi keskusvaalilautakuntaan jäsen hänen tilalleen 3. valittavaksi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 16 Kunnanhallitus 13 14.01.2013 Valtuusto 7 24.01.2013 413 Tarkastuslautakunnan vaali toimikaudeksi 2013-2016 / Reea Juvosen eronpyyntö ja uuden jäsenen valinta 674/00.00.01.00/2012 KHALL 13 Hallintojohtaja Kuntalain 71 :n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko val tuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Vaalikelpoisuus tarkastuslautakuntaan ilmenee Kuntaliiton yleiskir jeestä 19 / 80 / 2012. Kunnan tarkastussäännön 2 on seuraava: Tarkastuslautakunnassa on pu heen johtaja ja va ra pu heenjohtaja se kä viisi (5) muu ta jä sentä. Jokaisella jä senellä on henkilökohtai nen varajäsen. Pu heenjohtaja ja va ra pu heen joh taja ovat valtuutettuja. Toimielinten valinnassa on otettava huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (609 / 1986) säännökset. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1. toimittaisi tarkastuslautakunnan seitsemän jäsenen ja seitsemän henkilökohtaisen va ra jä senen vaalin toimikaudeksi 2013-2016 2. valitsisi jäsenten keskuudesta tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja va rapuheenjohtajan. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokoukses sa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 17 Kunnanhallitus 13 14.01.2013 Valtuusto 7 24.01.2013 VALT 7 Kunnanhallituksen ehdotus: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se 1. toimittaisi tarkastuslautakunnan seitsemän jäsenen ja seitsemän henkilökohtaisen varajäsenen vaalin toimikaudeksi 2013-2016 2. valitsisi jäsenten keskuudesta tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Käsittely: Timo Väisänen poistui kokouksesta klo 15.00 ja tilalle kutsuttiin varaval tuutettu Riitta Näk kä lä jär vi. Valtuusto valitsi yksimielisesti 1. tarkastuslautakuntaan seuraavat henkilöt: jäsen Teuvo Katajamaa Pekka Roinesalo Satu Yliluoma Arto Valo Riitta Näkkäläjärvi Satu Kuha Reea Juvonen henkilökohtainen varajäsen Jani Palokangas Seppo Hautamäki Leena Alenius Ritva Savela Juha Länsman Suvi Kivelä Arto Törmänen 2. puheenjohtajaksi Teuvo Katajamaan ja varapuheenjohtajaksi Pekka Roinesalon. hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552 KHALL Hallintojohtaja Reea Juvonen pyytää sähköpostillaan 27.10.2014 eroa tarkastuslautakunnan jäsenyydestä, koska hän on muuttanut toiselle paikkakunnalle. Kuntalain 33 :n mukaan "Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö: 1) jonka kotikunta kyseinen kunta on;" Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle 1. myönnettäväksi Reea Juvoselle ero tarkastuslautakunnan jäsenyydestä 2. valittavaksi tarkastuslautakuntaan jäsen hänen tilalleen. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Todettiin, että Reea Juvonen on myös perussuomalaisten valtuustoryhmän

Inarin kunta Esityslista 24/2014 18 Kunnanhallitus 13 14.01.2013 Valtuusto 7 24.01.2013 1. varajäsen Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: 3. myönnettäväksi Reea Juvoselle ero valtuuston varajäsenyydestä 4. merkittäväksi tiedoksi perussuomalaisten valtuustoryhmän 2. varajäsen nousee Reea Juvosen tilalle. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen ja ehdotuksen muutoksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Valtuustolle hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 19 Tarkastuslautakunta 13 01.10.2014 414 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ajankohtaiskatsaus / tarkastuslautakunnan selvityspyyntö 460/00.01.01.01/2014 TARKLTK 13 Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotarin ajankohtaiskatsaus. Puheenjohtajan ehdotus: Kuullaan kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotarin ajankohtaiskatsaus. Kunnanhallituksen puheenjohtajan Jari Huotarin ajankohtaiskatsaus merkittiin tiedoksi. Tarkastuslautakunta pyytää selvitystä kunnanhallitukselta siitä, aiheuttaako kun nan hal li tuk sen pu heenjohtajan läsnä- ja puheoikeus konserniyhtiöi den hal li tuk sissa jää viyden, kun kunnanhallitus käsittelee kokouksissa tytär yhtiöi den asioita. Tiedoksi: Kunnanhallitus Toimeksi: Hallintojohtaja KHALL Liite 4 Hallintojohtaja Valtuuston 27.3.2014 hyväksymässä konserniohjeen toimielinten toimivallanjaosta (kohta 5) on päätetty mm., että "Kunnanhallitus nimeää... kunnanhal li tuk sen puheenjohtajan läsnäolo- ja puheoikeudelle yhtiöiden hallitus ten kokouksiin". Vastaavasti on päätetty kunnanjohtajan osalta, että hänellä on läsnäolo- ja puheoikeus tytäryhtiöiden hallituksissa. Tarkastuslautakunnan esittämä kysymys lienee sellainen, että siihen ei kunnasta pystytä vastaamaan. Selvintä olisi tiedustella Suomen Kun ta lii tolta kunnanhallituksen puheenjohtajan osalta, voiko hän ol la kun nan hal li tuksessa esteellinen käsittelemään sellaisia asioi ta, joita yh tiöi den halli tukset ovat käsitelleet. Vastaus antaa mahdollisuuden arvioida kunnanjohta jan esteellisyyttä vastaavissa tapauksissa. Kunnanhallitus päättää tiedustella Suomen Kuntaliitolta, aiheuttaako kunnanhalli tuksen puheen johtajan läsnä- ja puheoikeus konserniyhtiöiden hallituksissa jääviyden, kun kunnanhallitus käsittelee kokouksissa tytäryhtiöiden asioita. Käsittely: Kunnanhallituksen puheenjohtaja on toimittanut Kuntaliiton johtavan lakimiehen Kirsi Monosen sähköpostiviestin hänelle 24.3.2013, että "Pelkkä

Inarin kunta Esityslista 24/2014 20 Tarkastuslautakunta 13 01.10.2014 läs näolo ja puheoikeus yhtiön hallituksessa ei nähdäkseni ole esteellisyyspe ruste kunnanhallituksessa. Kuntalain mukaan yhtiön hallituksen jäsenkään ei ole esteelllinen, mikäli yhtiön ja kunnan välillä ei ole ristiriitaa". Veikko Väänänen esitti Ulla Kemppaisen ja Raimo Parviaisen kannattamana, että tarkastuslautakunnalle annetaan yllä oleva Kirsi Monosen vastaus. Äänestys: Kjoht Jaa 8 Väänänen Ei 1 Kunnanhallitus hyväksyi Veikko Väänäsen ehdotuksen. Matti Kyllönen pyysi merkitsemään pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä, jon ka pe rus telut ovat liitteenä 4. Toimeksi: Tiedoksi: hallintojohtaja hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 21 415 Lapin sote-savotta projektiin osallistuminen ja koordinaatioryhmään ja / tai ohjausryhmään edustajien nimeäminen 296/00.01.05.01/2014 KHALL Hallintojohtaja Lapin liitto on päättänyt käynnistää vuosille 2014-2016 Lapin sote-savot ta - Sote-pal velutuotannon innovaatiot ja uudistaminen -projektin. Lapin lii ton asiaa koskeva kirje 14.10.2014 liitteineen on ohessa. Lapin liitto pyytää kunnilta rahoitussitoumuksia 4.11.2014 mennessä ja kolmea edustajaa pro jektin po liittiseen koordinaatioryhmään ja / tai ohjausryhmään. Inarin kun nan ra hoitusosuus projektissa on yh teensä 8 189,40 euroa eli vuo si na 2014-2016 kunakin vuonna 2 729,80 eu roa. Pro jektin ko ko nais kus tannukset ovat 1 504 960 euroa ja sii hen odo te taan saata van 80 %:n pää asiassa EAKR ra hoitus. Kunnan talous suunnitte lussa hank kee seen ei ole osattu erikseen va rautua. Kunnanhallitus päättää 1. antaa Lapin liitolle sen pyytämän 8 189,40 euron rahoitussitoumuksen vuo sille 2014-2016 (2 729,80 / vuosi) 2. valita kolme luottamushenkilöedustajaa koordinaatioryhmään ja / tai ohjausryhmään. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely: Heli Portti ehdotti Kari Akujärvn kannattamana koordinaatioryhmään ja / tai ohjausryhmään Toini Sanilaa. Ulla Kemppainen ehdotti Raimo Parviaisen kannattamana Jari Huotaria, Anu Avas ka ria ja Veik ko Vää näs tä. Päätettiin toimittaa ennemmistövaali ja jaettavaan äänestyslippuun kirjoitetaan enintään kolme valittavaksi haluttavan nimeä: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Koordinaatioryhmään ja / tai ohjausryhmään luottamushenkilöedustajiksi valittiin Jari Huotari, Anu Avaskari ja Veikko Väänänen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Tiedoksi: Lapin liitto, valitut, taloussihteeri

Inarin kunta Esityslista 24/2014 22 hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 23 416 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 4 :n muuttamisesta 431/00.04.00/2014 KHALL Kunnanjohtaja Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää oheisella kirjeellään 16.10.2014 kunnalta lausuntoa otsikoissa mainituista lakimuutosesityksistä viimeistään 17.11.2014 mennessä. Ohessa on lakiesitys ja sivistysjohtajan valmistelema lausunto. Kunnanhallitus päättää antaa sivistysjohtajan laatiman lausunnon kunnan lau sun nok si lukiolain muuttamisesta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanjohtajan ehdotuksen muutos: Kunnanhallitus päättää 1. antaa sivistysjohtajan laatiman lausunnon kunnan lau sun nok si lukiolain muuttamisesta 2. todeta, että Inarin kunta tulee hakemaan lukiokoulutuksen järjestämislupaa asianmukaisessa järjestyksessä. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun ehdotuk sen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 24/2014 24 417 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta 427/00.04.00/2014 KHALL Kunnanjohtaja Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää oheisella kirjeellään 15.10.2014 kunnalta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi edus kunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta viimeistään 14.11.2014 mennes sä. Ohessa on lakiluonnos ja lukion rehtorin valmistelema lausunto. Kunnanhallitus päättää antaa lukion rehtorin laatiman lausunnon kunnan lausunnoksi lukiolaissa tarkoitetun koulutuksen rahoituksen lakiluonnokses ta. Pöytäkirja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu kunnanjohtaja Reijo Timperi, puh. 040 731 0594

Inarin kunta Esityslista 24/2014 25 418 Kutsuja tilaisuuksiin 517/07.02.02.00/2013 KHALL Hallintojohtaja Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät järjestetään 24. - 25.11.2014 Ro vaniemellä. Pohjola-Nordenin Lapin piirin syyskokous pidetään 15.11.2014 Rovaniemellä. Kutsut ja tilaisuuksien ohjelmat ovat ohessa. Kunnanhallitus päättää, että ympäristönsuojelun neuvottelupäiville ja Poh jola-nordenin Lapin piirin syyskokoukseen ei osallistuta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. hallintojohtaja Pentti Tarvainen, puh. 0400 317 552

Inarin kunta Esityslista 24/2014 26 419 Tilan 148-409-11-22 ostaminen 461/10.00.01.00/2014 KHALL Liite 1 Tekninen johtaja Tekninen osasto on selvittänyt kunnan omistamaan tilaan Työmaa 148-409-24-45 sisältyvän jängän kuivattamista teollisuustonteiksi. Kartta liitteenä 1. Kui va tettavalle alueelle on tehty maaperäselvitys (Destia Oy), jon ka mukaan alu een maapohja on ra kennuskelpoista silttiä. Alueen ottaminen rakennuskäyttöön edellyttää alueen kuivattamista. Alue on helpohko kuivattaa ojittamalla ja johtamalla kuivatusvedet Alatörmäsen tien alitse tilalle Tonni 148-409-11-22. Kartta liitteenä 1. Vesilain mu kaan ve den joh tamiseen toisen maalle edellyttää maanomistajan lupaa tai ojitus toi mi tusta, jossa oikeudet ja korvaukset määritellään. Tilan omistaja Juha Tahvanaisen kanssa on keskusteltu veden johtamista tilan Tonni alueelle. Juha Tahvanainen on valmis myymään tilan Inarin kunnalle hintaan 1500 euroa. Tilan pinta-ala on 1,77 ha. Tila on tulva-aluetta. Kunnanhallitus päättää ostaa tilan Tonni 148-409-11-22 hintaan 1500 eu roa. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Toimeksi: Tiedoksi: tekninen johtaja hakija, tekn. os. / hallintosihteeri, suunnit teluavus taja, taloussihteeri tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363

Inarin kunta Esityslista 24/2014 27 420 Poikkeamislupa: YIT Oyj 446/10.03.00.01/2014 KHALL Liite 2 Tekninen johtaja YIT Oyj hakee poikkeamislupaa Kaunispään asemakaavan mukaisen tontin nro 5 korttelissa 13 käyttötarkoituksen muuttamiseksi matkailua palvelevia rakennuksia varten (RM). Tontti on voimassa olevan asemakaavan mukaan loma-asuntoja varten tarkoitettu tontti (RA). Rakennukset ovat ol leet henkilökunnan virkistys käytössä, joten tontin luonne ympäristöönsä ei muu tokses ta muu tu. Kart ta liitteenä 2. Matkailua palvelevien rakennusten alueena tontti vastaisi paremmin ny kyistä käyttöä, koska huoneita on vuokrattu myös ulkopuolisille. Saariselän tyyppisessä matkailukohteessa lomarakennuksia vuokrataan yleisesti ulkopuolisille, joten lomarakennuksen ja matkailua palvelevan rakennuksen luonteen eroavaisuudet ovat hämärtyneet. Maankäyttö- ja rakennuslain 171 :n mukaan Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista sään nöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituk sista. Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on: 1)uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 :n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134) 2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tonttitai rakennuspaikkakohtai sesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueel le, jolle asemakaavassa ei ole osoitettu rakennusoikeutta; 3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai 4) poikkeamisesta 53 :n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväk symisestä johtuvasta raken nuskiellosta. Maankäyttö- ja rakennuslain 172 :n mukaan Poikkeamisen edellytykset Poikkeaminen ei saa: 1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle; 2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä 3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Poikkeusta ei saa myöntää, jos se johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Inarin kunta Esityslista 24/2014 28 MRL 171 :n mukaisesti poikkeamisen asemakaavan mukaisen käyttötarkoituksen muuttamisesta päät tää kunta. Kunnanhallitus päättää myöntää haetun poikkeuksen MRL 171 :n mukaisesti. Poikkeaminen ei aiheu ta MRL 172 :n mukaisia seuraamuksia. Lupa on voimassa enintään kaksi vuotta päätöksentekopäiväs tä lukien. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on säädetyssä järjestyksessä haettava rakennuslu pa ja saatava todistus poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta. Poikkeamispäätökseen merkittävän lainvoimaisuustodistuksen saa 30 päivän kuluttua päätöksen antamisesta Pohjois-Suomen hallinto-oi keuden kirjaamosta, jonne päätös on sitä varten toimitettava. - - - Päätös 171 :ssä tarkoitetussa poikkeamisasiassa annetaan julkipanon jälkeen. MRL 174 :n mukaisesti päätös on toimitettava hakijalle. Päätös tai sen jäljennös toimitetaan lisäksi asetuksella säädettäville viranomaisille ja niille, jotka ovat tehneet muistutuksen asiasta, sekä niille, jotka ovat sitä erikseen pyytäneet. MRA 88 :n mukaan kunnan tulee toimittaa poikkeamispäätös tiedoksi alueelliselle ELY-keskukselle viivytyksettä päätöksen antamisen jälkeen. Päätök seen on liitettävä sen kohteena olevaa aluetta osoittava asemapiirros ja ym päristökartta tai muu kartta, josta alueen rakentaminen käy riittävän selvästi ilmi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdo tuksen. Toimeksi: hallinto-osasto / asiakirjapalvelu tekninen johtaja Arto Leppälä, puh. 0400 692 363