Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017

Samankaltaiset tiedostot
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA KATRIINA PARTANEN

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

Kyselytutkimus suomalaisten näkemyksistä uhanalaisiin kaloihin, särkikaloihin ja kalan ympäristösertifiointiin

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Suomalaisen Työn Liitto Tutkimustuloksia / taustamateriaalia

Apetit. Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/2017

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kotimaisen median arvostus

Suomalaisten näkemyksistä Suomen valtionhallinnon virkamiesetiikan ja - moraalin tilasta

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Tuhat Suomalaista -tutkimus Hallituksen apteekkilinjaukset, Toukokuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus Media

Mitä on ruokakulttuuri. - kuluttajan silmin?

18-79 vuotiaat Painottamaton n= Painotettu (.000) N=

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Tuhat Suomalaista Kotimaisen ruoan arvostus

Sinivalkoinen jalanjälki

Resurssiviisas kansalainen

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Tuhat Suomalaista Apteekkariliitto Maaliskuu SFS ISO20252 Sertifioitu

VENÄLÄISTEN ASIAKKAIDEN TYYTYVÄISYYS

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? Suomi Syö 2016, Taloustutkimus Oy

KALLIOLAN SETLEMENTTI VAPAAEHTOISTYÖ Tuhat Suomalaista / Maaliskuu Tuhat Suomalaista Kalliolan Setlementti 3/2019

1. Oletteko tyytyväinen vai tyytymätön hallituksen toimintaan yhä vakavammaksi muuttuvan taloustilanteen parantamiseksi?

Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Syyskuu 2011

Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

Ravintolaruokailun trenditutkimus. Paakkari, Marjaana

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

Tuhat suomalaista. Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 2014

Kyllä 19 23* 15* 38* 20 15* 14* 18 16* 15* 34* 20* 17* Ei 73 68* 78* 54* 72 77* 78* 75 78* 76 56* Ei osaa sanoa * 9* 10* 8 8

Tuhat suomalaista Mainonnan neuvo*elukunta

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Kummasta puolueesta Keskustasta vai Kokoomuksesta tulee pääministeri?

ainen/ seutu Mitä teidän mielestänne Suomen kehitysapumäärärahoille pitäisi tehdä?

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua * 37* 28* * 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä?

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei * 7* 10 13* * 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Onko eurokriisin pahin vaihe mielestäsi jo ohi?

HOIVAPALVELUT. Tuhat Suomalaista maaliskuu Sylva Vahtera / IROResearch Oy

1. Valitkaa seuraavista mielestänne KAKSI tärkeintä keinoa valtion talouden tasapainottamiseksi.

Orkla-ruokabarometri Tarja Pentilä

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

Alueellinen Ostokäyttäytyminen kevät Uusimaa 5: Hyvinkää-Riihimäki

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

18-79 vuotiaat Painottamaton n= Painotettu (.000) N=

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu Jaakko Hyry TNS

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

REILU KAUPPA RY BRÄNDITUTKIMUS Tutkimusraportti Merja Lintunen

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte?

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* * 6* Ei osaa sanoa * 3 5* 1* - 2 3* 3

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen...

Näin Suomi kommunikoi

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* * *

Palvelu Asiakaspalvelua vai itsepalvelua -tutkimus

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Sinivalkoinen jalanjälki. Kampanjatutkimus

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Taustamateriaali: Nuorten ostopäätöksiä ohjaavat vastuullisuus ja kotimaisuus

Resurssiviisas kansalainen, seurantatutkimus

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Napsu.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Marraskuu 2012

Tuhat Suomalaista Sanomalehtien liitto Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Kuluttajatutkimusraportti

Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014

KASVUN

Suomen Luonnonsuojeluliitto. Ympäristön tila tulevaisuudessa Telebus-kysymykset. Suomen Luonnonsuojeluliitto

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Taksimarkkinoiden vapautumisen ennen jälkeen tutkimus 2017

Kalansyöntisuositukset Telebus, vkot / 2006

Ruokakulttuuri Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta TNS Suomen Gallup Elintarviketieto

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Menaiset.fi. SPOT-tutkimus Joulukuu 2013

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa...

Transkriptio:

Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1

Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan tilaajan käyttöön. Raportin tai sen osan saa toimittaa edelleen tai julkaista vain Consumer Compassin luvalla ja lähteen mainiten. This report is meant solely for the use of the client. Report or parts of it may only be published with a permission of Consumer Compass and with a mention of the source.

Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt Pro Kalan toimeksiannosta Consumer Compass Oy. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kalan syöntiin, käyttöön ja ostamiseen liittyviä käytäntöjä ja mielipiteitä. Tutkimus on aiemmin toteutettu vuosina 2011, 2013 ja 2016. Tässä raportissa esitetään soveltuvin osin myös vertailut vuoden 2016 tutkimukseen Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin Consumer Compassin nettipaneelissa toukokuussa 2017. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat yli 18 vuotiaat suomalaiset. Kyselyyn osallistui yhteensä 1000 vastaajaa, joista kalaa syövät 946 vastaajaa vastasivat varsinaisiin kalaa ja kalataloutta koskeviin kysymyksiin. Aineisto painotettiin vastaamaan väestön ikäjakaumaa. 4

Vastaajien taustatiedot Taustamuuttujat Taustaluokat Total n1000 (%) Taustamuuttujat Taustaluokat Total n1000(%) Sukupuoli Ikäluokka Asuinalue Asuinpaikka Mies 50 Nainen 50 15-24 15 25-34 15 35-44 16 45-54 18 55-64 17 65 + 20 Etelä-Suomi 48 Länsi-Suomi 25 Itä-Suomi 15 Oulu 10 Lappi 2 Pääkaupunkiseutu 31 Kaupunki tai kunta (yli 50 000 asukasta) 33 Taajama, pieni kunta tai kaupunki (alle 50 000 27 asukasta) Maaseutu 9 Tulotaso (talouden bruttovuositulot) Ammattiasema alle 20 000 euroa 16 20 001-40 000 euroa 23 40 001-60 000 euroa 18 60 001-80 000 euroa 12 Yli 80 000 euroa 13 En halua vastata 18 Johtava asema 2 Yrittäjä 4 Ylempi toimihenkilö / asiantuntija 14 Alempi toimihenkilö 9 Työntekijä 27 Opiskelija / koululainen 10 Eläkeläinen 24 Kotiäiti / -isä 1 Työtön 6 Joku muu 2 5

Tutkimustulokset

Mikä seuraavista kuvaa parhaiten ruokavaliota Syön sekä liha-, kala- että kanaruokaa 88 93 Syön liha- ja kanaruokia, mutta en syö kalaa lainkaan Syön ainoastaan kasvisruokia, mutta en kalaa enkä lihaa lainkaan Syön kasvisruokia ja kalaa, mutta en kanaa ja lihaa 4 4 2 1 7 3 2017 (n1000) 2016 (n857)

Miksi ei syö kalaa Olen allerginen kalalle 21 26 En pidä kalan mausta 39 47 Noudatan kasviruokavaliota 21 31 Total 2017 (n54) En osaa valmistaa kalaa tai en tunne kalareseptejä 0 4 Total 2016 (n39) *) ei kysytty 2016 Kalan hinta on liian korkea* Jokin muu syy 0 5 8 - Vastenmielisyys aiemman allergian takia - Syöpäleikkauksen takia varottava ruotoja - Vaimon allergia rajoittaa

Kuinka usein syö kalaa 5 kertaa viikossa tai useammin 1 3-4 kertaa viikossa 6 n. 2 kertaa viikossa 23 Kerran viikossa 33 2-3 kertaa kuukaudessa 29 Harvemmin 9 2017, n946, %

Kuinka tärkeitä seuraavat seikat ovat ostopäätökselle kalaa ostaessa ka Kalan laatu/tuoreus 73 21 5 0 4,66 Edullinen hinta 26 41 25 7 2 3,83 Tuotetyyppi (esim. savustettu, fileoitu jne.) 25 40 26 7 2 3,79 Kotimaisuus 27 32 28 9 3 3,72 Kestävästi tuotettu 23 31 31 10 4 3,58 5= erittäin tärkeä 4= melko tärkeä 3= ei tärkeä eikä merkityksetön 2= melko merkityksetön 1= täysin merkityksetön 2017, n946, %

Kuinka tärkeitä seuraavat seikat ovat ostopäätökselle kalaa ostaessa, 2017 vrt. 2016, vastausten keskiarvot (asteikko 5-1, missä 5=erittäin tärkeä, 1= täysin eri merkityksetön) 2017 (n946) 2016 (n818) Kalan laatu/tuoreus 4,66 4,69 Edullinen hinta 3,83 3,81 Tuotetyyppi (esim. savustettu, fileoitu jne.) 3,79 3,82 Kotimaisuus 3,72 3,78 Kestävästi tuotettu 3,58 Ei kys.

Mitä mieltä on seuraavista väittämistä ka Kala kuuluu mielestäni suomalaiseen ruokapöytään 58 32 9 01 4,46 Haluaisin syödä kalaa nykyistä enemmän 43 32 19 51 4,12 Syön kalaa ennen kaikkea sen terveellisyyden vuoksi Kauppojen kalavalikoima on mielestäni liian yksipuolinen Kalaruokien valikoima ravintoloissa ja henkilöstöravintoloissa on monipuolinen Kalan käsittely ja valmistaminen on mielestäni hankalaa Päädyn usein ostamaan ulkomaista kalaa, vaikka kotimaistakin olisi tarjolla 5=täysin samaa mieltä 3=ei samaa eikä eri mieltä 1=täysin eri mieltä 22 42 13 29 34 5 21 45 13 22 26 7 20 40 4=jokseenkin samaa mieltä 2= jokseenkin eri mieltä 26 9 1 17 6 25 4 24 15 19 14 3,73 3,27 2,97 2,95 2,87 2017, n946, %

Mitä mieltä on seuraavista väittämistä, 2017 vrt. 2016, vastausten keskiarvot (asteikko 5-1, missä 5= täysin samaa mieltä, 1= täysin eri mieltä) 2017 (n946) 2016 (n818) Kala kuuluu mielestäni suomalaiseen ruokapöytään 4,46 4,51 Haluaisin syödä kalaa nykyistä enemmän 4,12 4,06 Syön kalaa ennen kaikkea sen terveellisyyden vuoksi 3,73 3,73 Kauppojen kalavalikoima on mielestäni liian yksipuolinen Kalaruokien valikoima ravintoloissa ja henkilöstöravintoloissa on monipuolinen Kalan käsittely ja valmistaminen on mielestäni hankalaa Päädyn usein ostamaan ulkomaista kalaa, vaikka kotimaistakin olisi tarjolla 3,27 3,27 2,97 Ei kys. 2,95 2,96 2,87 2,71

Miten arvioi seuraavia tulevaisuuden näkymiä omalta osaltaan Ka Ostamani ruoan hinta 13 40 45 21 3,62 Lähiruoan suosiminen 14 39 41 51 3,60 Kotimaisten kalojen käyttö 12 34 49 31 3,54 Ekologisuuden huomioiminen osana ruoanlaittoa 11 30 50 6 2 3,43 Kotimaisen viljelly kalan käyttö ruoanlaitossa 7 26 62 52 3,31 Luomun suosiminen 7 29 48 10 5 3,21 Kauppahallissa ja / tai torilla asiointi 3 17 64 9 7 3,01 Norjan lohen käyttö ruoanlaitossa 2 11 70 12 5 2,93 Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevien kalojen käyttö ruoanlaitossa 15 57 23 14 2,58 5=kasvaa merkittävästi 4=kasvaa jonkin verran 3=pysyy ennallaan 2= vähenee jonkin verran 1=vähenee merkittävästi 2017, n946, %

Miten arvioi tulevaisuuden näkymiä omalta osaltaan, 2017 vrt. 2016, vastausten keskiarvot (asteikko 5-1, missä 5= kasvaa merkittävästi, 1= vähenee merkittävästi) 2017 (n946) 2016 (n818) Ostamani ruoan hinta 3,62 3,52 Lähiruoan suosiminen 3,60 3,55 Kotimaisten kalojen syönti 3,54 3,51 Ekologisuuden huomioiminen osana ruoanlaittoa 3,43 3,38 Kotimaisen viljellyn kalan käyttö ruoanlaitossa 3,31 3,35 Luomun suosiminen 3,21 3,18 Kauppahallissa ja / tai torilla asiointi 3,01 2,96 Norjan lohen käyttö ruoanlaitossa 2,93 2,95 Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevien kalojen käyttö ruoanlaitossa 2,58 2,54

Ostaako kalatuotteita mieluummin? Palvelutiskiltä 48 48 Kuluttajapakattuna 11 14 Total 2017 (n946) Total 2016 (n818) Ei väliä, molemmat yhtä mieluisia 38 41

Mitä mieltä on seuraavista kalatoimialaa koskevista väittämistä ka On tärkeää, että Suomessa on elinvoimainen kalatoimiala 61 29 9 0 4,50 Kalatoimiala on nykyaikainen elinkeino 33 38 23 61 3,97 Ammattimainen kalastaminen parantaa Itämeren tilaa 19 31 43 6 1 3,60 Kalatoimiala toimii vastuullisesti 17 35 40 8 1 3,58 Kalanviljelymme on ympäristön kannalta kestävää 13 30 48 8 1 3,45 5=täysin samaa mieltä 3=ei samaa eikä eri mieltä 1=täysin eri mieltä 4=jokseenkin samaa mieltä 2= jokseenkin eri mieltä 2017, n946, %

Mitä mieltä on seuraavista kalatoimialaa koskevista väittämistä, 2017 vrt. 2016, vastausten keskiarvot (asteikko 5-1, missä 5= täysin samaa mieltä, 1= täysin eri mieltä) On tärkeää, että Suomessa on elinvoimainen kalatoimiala 2017 (n946) 2016 (n818) 4,50 4,55 Kalatoimiala on nykyaikainen elinkeino 3,97 4,01 Ammattimainen kalastaminen parantaa Itämeren tilaa 3,60 3,56 Kalatoimiala toimii vastuullisesti 3,58 3,60 Kalanviljelymme on ympäristön kannalta kestävää 3,45 Ei kys.

Kuinka usein ostaa kaupasta kirjolohta tai lohta (2016: lohta)? Vähintään viikoittain 11 14 Pari-kolme kertaa kuukaudessa 33 38 Noin kerran kuukaudessa 28 26 Total 2017 (n946) Total 2016 (n818) Harvemmin 20 27 En lainkaan 1 2

Mitä mieltä on seuraavista lohta koskevista väittämistä ka Ostan useimmiten sitä lohta/kirjolohta, joka on tarjouksessa 36 34 18 9 3 3,91 Ostan mieluummin kotimaista kasvatettua kirjolohta kuin norjalaista kasvatettua lohta 23 26 35 11 4 3,52 Ostan mieluummin villiä kuin kasvatettua kalaa 17 22 46 11 4 3,36 Erotan eri lohikalat: kotimainen kasvatettu kirjolohi, norjalainen lohi, kotimainen luonnonlohi 21 22 27 19 11 3,24 Haluaisin ostaa kotimaista kiertovesiviljeltyä kirjolohta vaikka se olisi muita lohikaloja kalliimpaa 8 19 48 16 9 3,02 Ostan usein kotimaista luonnonlohta vaikka se onkin kalliimpaa 7 18 36 25 14 2,79 5=täysin samaa mieltä 3=ei samaa eikä eri mieltä 1=täysin eri mieltä 4=jokseenkin samaa mieltä 2= jokseenkin eri mieltä 2017, n946, %

Mitä mieltä on seuraavista lohta koskevista väittämistä, 2017 vrt. 2016, vastausten keskiarvot (asteikko 5-1, missä 5= täysin samaa mieltä, 1= täysin eri mieltä) Ostan useimmiten sitä lohta/kirjolohta, joka on tarjouksessa Ostan mieluummin kotimaista kasvatettua kirjolohta kuin norjalaista kasvatettua lohta 2017 (n946) 2016 (n750) 3,91 3,84 3,52 3,58 Ostan mieluummin villiä kuin kasvatettua kalaa 3,36 3,41 Erotan eri lohikalat: kotimainen kasvatettu kirjolohi, norjalainen kasvatettu lohi, kotimainen luonnonlohi Haluaisin ostaa kotimaista kiertovesiviljeltyä kirjolohta vaikka se olisi muita lohikaloja kalliimpaa Ostan usein kotimaista luonnonlohta vaikka se onkin kalliimpaa 3,24 Ei kys. 3,02 Ei kys. 2,79 2,78