Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen. Åström Petteri. Grandell Hanna-Maria hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Samankaltaiset tiedostot
Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

keskiviikkona klo

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Torstai klo

Sataedu Kokemäki, Suoratie 1, aulaluokka (1. krs)

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Sorvari Vuokko jäsen

Aittakumpu Birgit jäsen. Forsström Pirjo-Leena jäsen. Kuitunen Päivi Kuurto Annmarie jäsen. Laakkonen Janne jäsen Lackman Taina jäsen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Kaupungintalo Monkola, Kaupunginhallituksen kokoushuone. Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla pöytäkirjanpitäjä

LÄSNÄ Slunga-Poutsalo Riikka 1. varapuheenjohtaja, puheenjohtaja. Lähteenmäki Ilkka varajäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Virkistysuimala Neidonkeitaan kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Johanna Repola sihteeri

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Virkistysuimala Neidonkeidas, Kokoushuone, Runokatu 1, Lohja. Kääriäinen Pasi jäsen

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ ( 14) Tarkastuslautakunta Kuntatarkastajan tarkastushavainnot kuntatarkastuksesta

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Muonion kunta Esityslista / 3/

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Lapuan kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Tarkastuslautakunta. Aika klo 08:00-10:15. kaupunginhallituksen kokoushuone.

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

TULOSLASKELMA

EURAN KUNTA Pöytäkirja 4/ (9)

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Sorvari Vuokko jäsen. Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija. Lehtonen Jorma asiantuntija

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Yhtymähallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Kaupunginhallitus 03.04.2017 AIKA 03.04.2017 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, Karstuntie 4, Lohja OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene puheenjohtaja Slunga-Poutsalo Riikka 1. varapuheenjohtaja Virtanen Nina 2. varapuheenjohtaja Alanne Päivi jäsen Hillner Tom jäsen Hägg Toni jäsen Maittila Hannele jäsen Nordström Paula jäsen Palenius Aslak jäsen Piekka Tuija jäsen Rintanen Leo jäsen Sassi Jukka jäsen Åström Petteri jäsen Petrell Märta asiantuntijavarajäsen POISSA Lehtonen Markku asiantuntijajäsen MUUT LÄSNÄOLIJAT Räsänen Joona valtuuston pj Pajuoja Matti valtuuston 1. vpj :t 99-106, 108-116 Kyttälä Kari valtuuston 2. vpj Sivula Mika kaupunginjohtaja Grandell Hanna-Maria hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT :t 99-116 ALLEKIRJOITUKSET Irene Äyräväinen Puheenjohtaja Hanna-Maria Grandell Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Lohja 7.4.2017 Leo Rintanen Jukka Sassi PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Lohja 10.4.2017 todistaa Hanna-Maria Grandell, hallintojohtaja

PÖYTÄKIRJA 8/2017 2 Kaupunginhallitus 03.04.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 99 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 100 Pöytäkirjan tarkastajat 4 101 Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus 5 102 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016 6 103 Lohjan kaupungin henkilöstökertomus 2016 10 104 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 105 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n osakkeita koskeva lahjakirja Mondi Lohja Oy 16 106 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kehittämisohjelma vuosille 2016-2020 17 107 Länsi-Uudenmaan Järjestöjen Yhteisö ry:n rahoitushakemus työllistämiseen 18 108 AV-laitteiden KL-Kuntahankintojen puitesopimuksen hyväksyminen 20 109 Tennarin tarveselvitys 21 110 Lintulan ryhmäperhepäiväkoti Satakielen muuttaminen päiväkotiryhmäksi 1.8.2017 lähtien 111 Erityisopettajan viran muuttaminen erityisluokanopettajan viraksi 25 112 Aloite kouluruoan puolesta 27 113 Kaupunginvaltuuston kokouksen 15.2.2017 päätösten laillisuuden toteaminen 29 114 Lautakuntien ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset 31 115 Tiedotusluonteiset asiat 32 116 Päällystysurakoitsijan valinta vuosille 2017-2019 34 11 24

PÖYTÄKIRJA 8/2017 3 Kaupunginhallitus 99 03.04.2017 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KH 03.04.2017 99 Kokous todetaan laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 4 Kaupunginhallitus 100 03.04.2017 Pöytäkirjan tarkastajat KH 03.04.2017 100 Kj Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaupunginhallituksen jäsenet Leo Rintanen ja Jukka Sassi.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 5 Kaupunginhallitus 101 03.04.2017 Kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsaus KH 03.04.2017 101 Kj Kaupunginhallitusta halutaan jatkossa informoida suurista valmistelussa olevista asioista ja hankkeista sekä muista toimialojen ajankohtaisasioista ennen kuin ne tulevat varsinaiseen päätöksentekoon hallitustasolla. Tästä syystä kaupunginjohtaja pitää jatkossa oman ajankohtaiskatsauksen kaupunginhallituksen alussa ennen varsinaisia lista-asioita. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi kaupunginjohtajan ajankohtaiskatsauksen.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 6 Kaupunginhallitus 102 03.04.2017 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2016 139/02.06.01/2017 KH 03.04.2017 102 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikauden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä, jonka sisällöstä säädetään kuntalain 115 :ssä. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi kunnan, jolla on määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös, joka käsittää konsernituloslaskelman, konsernin rahoituslaskelman ja konsernitaseen. Kuntalain 112 :n perusteella kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain säännöksiä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut ohjeet sovellettavasta tasekaavasta ja tase-erien sisällöstä sekä tase-erittelystä. Vesihuoltolain 20 :n mukaan kunnallisen vesihuoltolaitoksen kirjanpito tulee eriyttää kunnan kirjanpidossa ja laitoksen on laadittava vuosittain erillinen tilinpäätös. Eriyttämisvelvoite koskee vesihuoltolaitosta kokonaisuutena. Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Lohjan kaupungissa käytetään kirjanpidossa laskennallista, sisäistä eriyttämistä, johon sovelletaan Kuntaliiton laatimaa mallia. Vesihuoltolaitoksen tulos- ja rahoituslaskelmat sekä tase esitetään Lohjan kaupungin tilinpäätöksen liitetietoina. Keskushallinnossa on valmistunut 27.3.2017 Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2016. Ulkoisessa tuloslaskelmassa vuosikatteeksi muodostui 18,6 milj. euroa, joka oli 394 euroa asukasta kohden ja kattoi poistot 110 prosenttisesti. Asukasta kohden laskettuna vuosikate nousi edellisestä vuodesta 187 euroa. Kun kaupunginvaltuuston hyväksymän poistosuunnitelman mukaiset poistot olivat 13,1 milj. euroa ja lisäksi purkupäätöksen saaneiden tai jo purettujen rakennusten (Tytyrin koulun, Hiidenopiston sekä Mäntylän päiväkodin) taseessa olevat summat poistettiin kokonaisuudessaan, yhteensä 3,8 milj. euroa. Yhteensä 16,9 milj. euron poistojen jälkeen muodostui tilikauden tulos 1,7 milj. euroa ylijäämäiseksi. Tarkasteltaessa kaupungin tuloksen muodostumista tulee huomioida kertaluonteiset tulokseen oleellisesti vaikuttavat erät joita olivat, Lohjan Vuokra-asunnoilta saadut myyntivoitot, Kilpailukyky-sopimuksen vaikutus tulokseen jo vuonna 2016 (Lomapalkkavarauksen pienentyminen), HUS:n ylijäämän palautus vuodelta 2015, Loherilta saadut osingot sekä kertaluonteisten poistojen tekeminen purettujen tai purettavien rakennusten takia.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 7 Kaupunginhallitus 102 03.04.2017 Vuoden 2016 tulos muodostui muutettua talousarviota paremmaksi. Toimintatuotot muodostuivat ennakoitua suuremmaksi, toimintakulut olivat ennakoitua pienemmät sekä verotulojen kasvu toteutui alkuperäisen talousarvion mukaisesti. Vuoden aikana lisämäärärahoja myönnettiin opetus ja kasvatuslautakunnalle sekä kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnalle. Kaupungin tulos päätyi 1,7 milj. euroa ylijäämäiseksi. Tulos parani vuoden 2015 tuloksesta 5,5 milj. euroa ja verrattuna alkuperäiseen 2016 vuoden talousarvioon tulos parani 1,6 milj. euroa. Toimintatuotot vähenivät verrattuna edelliseen vuoteen ja samanaikaisesti menojen kasvu oli ennakoitua pienempää. Tuloslaskelman ulkoiset toimintatuotot vähenivät 4,2 % kun taas toimintakulut kasvoivat 0,4 % verrattuna vuoden 2015 tilinpäätökseen, jolloin toimintakate heikkeni edellisestä vuodesta 0,4 %. Kun yhteenlasketut verotulot ja valtionosuudet kasvoivat 3,9 %, kasvoi vuosikate rahoituserien jälkeen 90,4 % edellisestä vuodesta. Rahoituslaskelmassa tulorahoitus oli 15,7 milj. euroa, toteutuneet investoinnit 27,2 milj. euroa sekä rahoitusosuudet ja käyttöomaisuuden myyntitulot 3,8 milj. euroa, jolloin varsinaisen toiminnan ja investointien nettorahavirta muodostui 7,7 milj. euroa alijäämäiseksi. Kaupungin lainakanta kasvoi edelliseen vuodenvaihteeseen verrattuna 11,1 milj. euroa. Vuoden lopussa kaupungin lainakanta oli 118,9 milj. euroa eli 2 521 euroa asukasta kohden. Kassavarat vähenivät verrattuna edellisvuoteen 0,3 milj. euroa. Investointiosan muutettujen määrärahojen toteutumisaste oli 66,4 % ja tuottojen toteutumisaste oli 79,8 % ja kulujen 68,0 %. Investoinnit kasvoivat edellisestä vuodesta 5,8 %. Suurempiin investointeihin olisi ollut mahdollisuudet, kun myönnetyistä määrärahoista jäi käyttämättä runsaat 11,9 milj. euroa. Taseen pysyvissä vastaavissa 16,9 milj. euron poistojen jälkeen aineellisten hyödykkeiden määrä kasvoi 3,6 % eli 8,5 milj. euroa, mikä kohdistui rakennuksiin, kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin sekä keskeneräisiin hankkeisiin. Toimeksiantojen varat laskivat 0,087 milj. euroa. Vaihtuvissa vastaavissa pitkäaikaiset saamiset pienenivät vuoden aikana 0,2 milj. Lyhytaikaiset saamiset nousivat 5,9 milj. euroa ja Rahoitusarvopaperit pysyivät viime vuoden tasossa. Rahat ja pankkisaamiset laskivat 0,3 milj. euroa. Taseen loppusumma kasvoi edellisestä vuodesta 5,0 % eli 14,3 milj. euroa oman pääoman kasvaessa 1,7 milj. euroa tilikauden ylijäämän johdosta ja vieraan pääoman kasvaessa 13,1 milj. euroa. Pitkäaikainen vieras pääoma laski 8,5 milj. euroa ja lyhytaikainen vieras pääoma kasvoi puolestaan 21,6 milj. euroa, kun lainat rahoituslaitoksilta kasvoivat 19,9 milj. euroa, lainat konserniyhtiöiltä 0,02 milj. euroa, ostovelat 3,2 milj. euroa sekä muiden velkojen kasvaessa hivenen ja siirtovelkojen vähentyessä 1,6 milj. euroa. Saadut ennakot kasvoivat vuoden aikana 0,06 milj. euroa. Kaupungin omavaraisuusaste heikkeni edellisestä vuodesta ja oli 45,80 %, kun se edellisenä vuonna oli 47,55 %. Pitkän aikavälin kehitys onkin ollut

PÖYTÄKIRJA 8/2017 8 Kaupunginhallitus 102 03.04.2017 voimakkaasti negatiivinen, kun omavaraisuusaste vielä vuonna 2004 oli 76,3 %. Lohjan kaupunkikonserniin kuuluu 11 tytäryhtiötä ja yksi säätiö. Kaupungin omistusosuus ja määräämisvalta on 7 yhtiössä 20 % tai suurempi, kuitenkin enintään 50 %. Kaupunki on jäsenenä kuudessa kuntayhtymässä. Kaupungin ja edellä olevien yhtiöiden ja yhtymien tilinpäätösten pohjalta yhdistelemällä ja keskinäiset liiketoiminta- tapahtumat sekä omistukset eliminoimalla on muodostettu konsernitilinpäätös. Konsernituloslaskelmassa tilikauden vuosikate on 24,1 milj. euroa, tulos 26,2 milj. euron poistojen jälkeen 2,4 milj. euroa alijäämäinen. Konsernitaseen loppusumma päätyy 399, 5 milj. euroon, joka on 4,4 % 16,9 milj. euroa enemmän kuin edellisen vuoden taseessa. Konsernitaseessa lainakanta on 180,4 milj. euroa eli 3 826 euroa asukasta kohden. Tarkasteltaessa konsernitilinpäätöstä tuloksen näkökulmasta tulee huomioida kertaluonteiset sisäiset erät, joita olivat HUS:n 2015 ylijäämän palautuksen käsittely, Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle myyty omaisuus, Mäntynummen Lämmön osakekaupat, Loherin osinko kaupungille sekä kertaluonteisten poistojen tekeminen purettujen tai purettavien rakennusten vuoksi. listan oheismateriaali: - Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2016 - Luottamushenkilöluettelo 2016 - Lohjan lähidemokratiatoiminnan toimintakertomus vuodelta 2016 (Talousjohtaja Henri Partanen) Kj Kaupunginhallitus päättää 1. hyväksyä esitettäväksi kaupunginvaltuustolle toimintakertomuksen kohtaan 8.7 sisältyvän esityksen tilikauden 2016 tuloksen, joka ennen varausten muutoksia ja rahastosiirtoja on 1 631 827,95 euroa ylijäämäinen, käsittelemiseksi seuraavaa: - vähennetään investointivarauksella rahoitettujen hankkeiden poistoeroa 81 504,82 euroa; -poistoeron muutoksen jälkeen syntyvä, määrältään 1 713 332,77 euron 2. hyväksyä ja allekirjoittaa Lohjan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätöksen; sekä 3. oikeuttaa talousjohtajan tekemään vuoden 2016 tilinpäätökseen teknisiä korjauksia 4. jättää tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston valitseman tilintarkastusyhteisön tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi sekä esittää tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi sen jälkeen, kun tilintarkastusyhteisön ja

PÖYTÄKIRJA 8/2017 9 Kaupunginhallitus 102 03.04.2017 tarkastuslautakunnan lausunnot on saatu.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 10 Kaupunginhallitus 103 03.04.2017 Lohjan kaupungin henkilöstökertomus 2016 139/02.06.01/2017 KH 03.04.2017 103 Henkilöstökertomuksen tehtävänä on antaa tietoa henkilöstön ke hit tä misen perustaksi ja päätöksenteon tueksi. Se kuvaa osittain toteutunutta kehi tys tä, mutta sisältää myös varautumisen tulevaan ja auttaa päätösten vai ku tus ten ennakoinnissa ja päätösten toteutumisen seurannassa. Keskei siä tunnuslukuja seurataan vuosittain, jolloin voidaan helposti nähdä niis sä tapahtuvat muutokset ja osa-alueet, jotka kaipaavat edelleen ke hittä mis tä. Se antaa kokonaiskuvan, jota voidaan hyödyntää hen ki lös tö po liitti sia päätöksiä tehtäessä ja vuonna 2013 hyväksytyn henkilöstöohjelman seu ran nas sa. Henkilöstökertomuksen tunnusluvut kuvaavat henkilöstön tilannetta lä pileik kaus päi vä mää rän 31.12.2016 mukaisesti. Tiedot sisältävät tiedot paitsi kau pun gin palveluksessa ko. päivänä olleesta henkilöstöstä, osittain tietoa myös siitä henkilöstöstä, joka ei enää ko. päivänä ole ollut kaupungin palve luk ses sa. Mm. sairauspoissaoloihin ja koulutuspäiviin on rekisteröitynyt sel lais ten kin työntekijöiden keskeytykset, jotka eivät enää 31.12.2016 ole ol leet kaupungin palveluksessa. Vuoden 2016 aikana ei tapahtunut merkittäviä rakenteellisia uudistuksia tai muu tok sia, joten tiedot ovat pääosin vertailukelpoisia edellisten vuosien tie toi hin. Yhteistyötoimikunta antoi lausuntonsa Lohjan kaupungin hen ki lös tö ker tomuk ses ta 21.3.2017 (Konsernihallinnon tulosaluejohtaja Sara Rautiainen) listan oheismateriaali - Lohjan kaupungin henkilöstökertomus vuodelta 2016 Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä merkitä tiedoksi Lohjan kaupungin henkilöstökertomuksen vuodelta 2016.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 11 Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Vuoden 2017 talousarvion investointihankkeiden määrärahakorotukset, hankkeiden loppuunsaattamisen rahoitus 11/02.02.00/2017 TEKLA 28.02.2017 25 Vuoden 2016 investointihankkeista seuraavien hankkeiden toteutus on ollut vuoden vaihteessa kesken. Hankkeiden osalta erityisesti tilahankkeissa toteutusta on hidastanut henkilöresurssivajaus. Hankkeiden loppuunsaattamisen turvaamiseksi tulee hankkeille myöntää määrärahankorotus enintään investointihankkeista jäljellä olevan määrärahan verran. Hanke v 2016 kustannusarvio tot2016 jälj2016 v2017 määräraha korotus Anttilan koulu 9 646 080 3 923 869 5 722 211 5 720 000 Routionmäki 6 984 000 6 446 275 537 725 537 000 Nummen yhtenäiskoulu 1 500 000 228 603 1 271 397 1 271 000 Rauhalan koulu 600 000 51 252 548 748 548 000 Muut koulut ja päiväkodit 4 937 000 4 161 707 775 293 775 000 Oinolan koulu (korjaustyöt), Tytyrin koulu (purku), Laurentiustalo (uudishanke), Harjun koulu (peruskorjaus-, laajennussuunnittelu), Mäntylän päiväkoti (purku), Neitsytlinnan koulu (purku), Lohjan yhteislyseon lukio (korjaustyöt), Järnefeltin koulu (korjaustyöt), Karjalohjan koulu (muutostyöt), Onnen omena päiväkoti (erillishankinnat) Muut tilahankkeet hyvinvointi 250 000 198 481 51 519 51 000 Harjula (peruskorjaus) Muut tilahankkeet työikäiset ja ikääntyneiden 1 820 000 1 339 538 386 236 480 000 palvelualue Keskustan terveysasema (muutostyöt), Paloniementie 50 (elementtien siirto), Lohjan palveluskeskus (korjaustyöt), Mäntynummen terveysasema (muutostyöt) Tilahankkeet kaupunkisisällöt 1 270 000 373 051 896 949 896 000 Virkkalan kirjasto (muutos- ja korjaustyöt). Lohjan teatteri (julkisivukorjaus), Sammatin kirjasto (julkisivu korjaus), Hiiden opisto (toimitila suunnittelu), Kaivosmuseo (uudisrakennus), Liikuntakeskus Oy:n käytössä olevat rakennukset (korjaustyöt) Muut hankkeet Elinvoima 700 000 494 708 205 292 205 000 Monkola (muutos- ja korjaustyöt), Keittiöratkaisut (muutostyöt) Tilahankkeet yhteensä 27 707 080 17 217 484 10 489 596 10 483 000 Muut kaavatiet 678 000 119 146 558 854 502 000

PÖYTÄKIRJA 8/2017 12 Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 Pappilankorven kaava-alue, Kisakallion kevytliikenneväylä, Suninhaan aluesaneeraus, Nummen kirkonkylän kevytliikenneväylä Kaupunkitekniikka yhteensä 678 000 119 146 558 854 502 000 Tytyrin vesilaitos 100 000 10 785 89 215 89 000 Muut vesihuoltohankkeet 1 289 000 556 078 732 922 476 000 Pappilankorven kaava-alue, Taka-Roution kaava-alue, Maksjoen alueen saneeraus, Leskelännotkon kaava-alue, Suninhaan aluesaneeraus, Teilinummen vesihuolto Vesihuolto yhteensä 1 389 000 566 863 822 137 565 000 Tietotekniikkapalvelut irtain omaisuus 600 000 483 984 116 016 116 000 HR järjestelmän käyttöönotto Tietotekniikkapalvelut yhteensä 600 000 483 984 116 016 116 000 Ej Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavaa Valtuusto päättää myöntää vuoden 2017 investointihankkeiden määrärahakorotukset hankkeiden toteutuksen loppuunsaattamiseksi seuraavasti: Hanke v 2016 kustannusarvio tot2016 jälj2016 v2017 määräraha korotus proj 9527 Anttilan koulu 9 646 080 3 923 869 5 722 211 5 720 000 proj 9520 Routionmäki 6 984 000 6 446 275 537 725 537 000 proj 9522 Nummen yhtenäiskoulu 1 500 000 228 603 1 271 397 1 271 000 proj 9526 Rauhalan koulu 600 000 51 252 548 748 548 000 proj 9529 Muut koulut ja päiväkodit 4 937 000 4 161 707 775 293 775 000 Oinolan koulu (korjaustyöt), Tytyrin koulu (purku), Laurentiustalo (uudishanke), Harjun koulu (peruskorjaus-, laajennussuunnittelu), Mäntylän päiväkoti (purku), Neitsytlinnan koulu (purku), Lohjan yhteislyseon lukio (korjaustyöt), Järnefeltin koulu (korjaustyöt), Karjalohjan koulu (muutostyöt), Onnen omena päiväkoti (erillishankinnat) proj 9599 Muut tilahankkeet hyvinvointi 250 000 198 481 51 519 51 000 Harjula (peruskorjaus) proj 9510 Muut tilahankkeet työikäiset ja 1 820 000 1 339 538 480 462 480 000 ikääntyneiden palvelualue Keskustan terveysasema (muutostyöt), Paloniementie 50 (elementtien siirto), Lohjan palveluskeskus (korjaustyöt), Mäntynummen terveysasema (muutostyöt)

PÖYTÄKIRJA 8/2017 13 Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 proj 9540 Tilahankkeet kaupunkisisällöt 1 270 000 373 051 896 949 896 000 Virkkalan kirjasto (muutos- ja korjaustyöt). Lohjan teatteri (julkisivukorjaus), Sammatin kirjasto (julkisivu korjaus), Hiiden opisto (toimitila suunnittelu), Kaivosmuseo (uudisrakennus), Liikuntakeskus Oy:n käytössä olevat rakennukset (korjaustyöt) proj 9550 Muut hankkeet Elinvoima 700 000 494 708 205 292 205 000 Monkola (muutos- ja korjaustyöt), Keittiöratkaisut (muutostyöt) Tilahankkeet yhteensä 27 707 080 17 217 484 10 489 596 10 483 000 proj 9649 Muut kaavatiet 678 000 119 146 558 854 502 000 Pappilankorven kaava-alue, Kisakallion kevytliikenneväylä, Suninhaan aluesaneeraus, Nummen kirkonkylän kevytliikenneväylä Kaupunkitekniikka yhteensä 678 000 119 146 558 854 502 000 Proj 9650 Tytyrin vesilaitos 100 000 10 785 89 215 89 000 Proj 9699 Muut vesihuoltohankkeet 1 289 000 556 078 732 922 476 000 Pappilankorven kaava-alue, Taka-Roution kaava-alue, Maksjoen alueen saneeraus, Leskelännotkon kaava-alue, Suninhaan aluesaneeraus, Teilinummen vesihuolto Vesihuolto yhteensä 1 389 000 566 863 822 137 565 000 Tietotekniikkapalvelut irtain omaisuus 600 000 483 984 116 016 116 000 HR järjestelmän käyttöönotto Tietotekniikkapalvelut yhteensä 600 000 483 984 116 016 116 000 KH 03.04.2017 104 Vuonna 2016 investointeja tehtiin yhteensä 23,4 milj. eurolla (netto) ja käyttämättä jäi yhteensä 11,8 milj. euroa. Teknisen lautakunnan päätöksessä ehdotetaan 11,7 milj. euron siirtämistä käytettäväksi vuonna 2017. Lisäksi määrärahojen siirrossa tulisi huomioida Kasvatus- ja opetuslautakunta/irtain omaisuus. Määrärahan korotus olis 50 000 euroa ja se kohdistuu Ojaniittutaloon hankittavaan taiteeseen. v. 2017 Hanke V. 2016 kustannusarvio tot2016 jälj.2016 määrärahan korotus Ojaniittutalo; toimintavarustus 1 000 000 919 221 80 779 50 000 Kj Yhteensä investointien siirtäminen määrärahan korotuksena olisi 11 710 000 euroa ja kokonaisuudessaan vuoden 2017 investoinnit olisivat toteutuessaan 34 376 784 euroa.(henri Partanen) Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösehdotuksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä

PÖYTÄKIRJA 8/2017 14 Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 talousarviossa hyväksyttyjen valtuuksien puitteissa investointihankkeiden ajoituksesta johtuen myöntää keskeneräisille hankkeille vuoden 2017 talousarvioon määrärahan korotukset seuraavasti: Hanke v 2016 kustannusarvio tot2016 jälj2016 v2017 määräraha korotus proj 9527 Anttilan koulu 9 646 080 3 923 869 5 722 211 5 720 000 proj 9520 Routionmäki 6 984 000 6 446 275 537 725 537 000 proj 9522 Nummen yhtenäiskoulu 1 500 000 228 603 1 271 397 1 271 000 proj 9526 Rauhalan koulu 600 000 51 252 548 748 548 000 proj 9529 Muut koulut ja päiväkodit 4 937 000 4 161 707 775 293 775 000 Oinolan koulu (korjaustyöt), Tytyrin koulu (purku), Laurentiustalo (uudishanke), Harjun koulu (peruskorjaus-, laajennussuunnittelu), Mäntylän päiväkoti (purku), Neitsytlinnan koulu (purku), Lohjan yhteislyseon lukio (korjaustyöt), Järnefeltin koulu (korjaustyöt), Karjalohjan koulu (muutostyöt), Onnen omena päiväkoti (erillishankinnat) proj 9599 Muut tilahankkeet hyvinvointi 250 000 198 481 51 519 51 000 Harjula (peruskorjaus) proj 9510 Muut tilahankkeet työikäiset ja 1 820 000 1 339 538 480 462 480 000 ikääntyneiden palvelualue Keskustan terveysasema (muutostyöt), Paloniementie 50 (elementtien siirto), Lohjan palveluskeskus (korjaustyöt), Mäntynummen terveysasema (muutostyöt) proj 9540 Tilahankkeet kaupunkisisällöt 1 270 000 373 051 896 949 896 000 Virkkalan kirjasto (muutos- ja korjaustyöt). Lohjan teatteri (julkisivukorjaus), Sammatin kirjasto (julkisivu korjaus), Hiiden opisto (toimitila suunnittelu), Kaivosmuseo (uudisrakennus), Liikuntakeskus Oy:n käytössä olevat rakennukset (korjaustyöt) proj 9550 Muut hankkeet Elinvoima 700 000 494 708 205 292 205 000 Monkola (muutos- ja korjaustyöt), Keittiöratkaisut (muutostyöt) Tilahankkeet yhteensä 27 707 080 17 217 484 10 489 596 10 483 000 proj 9649 Muut kaavatiet 678 000 119 146 558 854 502 000 Pappilankorven kaava-alue, Kisakallion kevytliikenneväylä, Suninhaan aluesaneeraus, Nummen kirkonkylän kevytliikenneväylä Kaupunkitekniikka yhteensä 678 000 119 146 558 854 502 000 Proj 9650 Tytyrin vesilaitos 100 000 10 785 89 215 89 000 Proj 9699 Muut vesihuoltohankkeet 1 289 000 556 078 732 922 476 000 Pappilankorven kaava-alue, Taka-Roution

PÖYTÄKIRJA 8/2017 15 Tekninen lautakunta 25 28.02.2017 Kaupunginhallitus 104 03.04.2017 kaava-alue, Maksjoen alueen saneeraus, Leskelännotkon kaava-alue, Suninhaan aluesaneeraus, Teilinummen vesihuolto Vesihuolto yhteensä 1 389 000 566 863 822 137 565 000 Tietotekniikkapalvelut irtain omaisuus 600 000 483 984 116 016 116 000 HR järjestelmän käyttöönotto Tietotekniikkapalvelut yhteensä 600 000 483 984 116 016 116 000 v. 2017 Hanke V. 2016 kustannusarvio tot2016 jälj.2016 määrärahan korotus Ojaniittutalo; toimintavarustus 1 000 000 919 221 80 779 50 000

PÖYTÄKIRJA 8/2017 16 Kaupunginhallitus 105 03.04.2017 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n osakkeita koskeva lahjakirja Mondi Lohja Oy 392/02.07.02/2017 KH 03.04.2017 105 Mondi Lohja Oy on 27.3.2017 päivätyllä lahjakirjalla lahjoittanut Lohjan kaupungille Lohjan Uimahalli Oy:n osakkeet n:ot 495-504, 505-514, 4105-4124, 4125-4144, 4145-4164, 4165-4184 sekä 4185-4204 yhteensä 7 sarjaa, 120 kappaletta. Yhtiön nimi on sittemmin muutettu Lohjan Liikuntakeskus Oy:ksi, josta Lohjan kaupungin omistusosuus vuoden 2016 tilinpäätöksessä on ollut 82,39 %.Osakkeiden lahjoituksen jälkeen Lohjan kaupungin omistusosuus on 83,50 %. Kj Kaupunginhallitus päättää ottaa lahjakirjan vastaan.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 17 Kaupunginhallitus 106 03.04.2017 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kehittämisohjelma vuosille 2016-2020 237/10.04.00/2017 KH 03.04.2017 106 Lohjan kaupunginvaltuusto päätti 9.12.2015 167 hyväksyä Lohjan kaupungin asuntopoliittisen ohjelman 2016-2019. Ohjelmassa asetettiin tavoitteita Lohjan Vuokra-asunnot Oy:lle. Lovan hallitus päätti päivittää kehittämisohjelman kokouksessaan maaliskuussa 2016. Lohjan Vuokra-asunnot Oy teki kehittämisohjelman vuosille 2016-2020. Yhtiön hallitus on hyväksynyt Kehittämisohjelma kokouksessa 16.11.2016 kokouksessa 12/2016 (tekstiosuudet, salkutus ja tulokset). Kehittämisohjelman Pitkän tähtäimen suunnitelma (rakentaminen ja peruskorjaukset) vahvistettiin kokouksessa 14.2.2017 kokouksessa 2/2017, jonka jälkeen kehittämisohjelma lähetettiin Lohjan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Kehittämisohjelmassa käydään läpi asuntokantaa ja sen tarvetta, kiinteistökannan salkuttamista ja korjausvelka-arviota, uudisrakentamista, peruskorjausta ja lisärakentamista sekä Lohjan kaupungin Lovalle asettamiin tavoitteisiin vastaamista. (Talousjohtaja Henri Partanen) Kj Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedokseen Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kehittämisohjelman vuosille 2016-2020. Liite 1/kh 3.4.2017 -Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n kehittämisohjelma vuosille 2016-2020.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 18 Kaupunginhallitus 107 03.04.2017 Länsi-Uudenmaan Järjestöjen Yhteisö ry:n rahoitushakemus työllistämiseen 393/02.05.01/2017 KH 03.04.2017 107 Länsi-Uudenmaan Järjestöjen Yhteisö ry (LJY) hakee kaupungilta tukea työllistymiseen seuraavansisältöisellä anomuksella: Länsi-Uudenmaan Järjestöjen Yhteisö ry (LJY) hakee Lohjan kaupungilta tukea työllistämiseen 6 000 euroa (3:n henkilön palkat+sivukulut+lomarahat), seuraavin perustein. LJY työllistää 2-3 pitkäaikaistyötöntä sekä tarjoaa vapaaehtoisille toimisto- ja varastointitilaa sekä neuvottelu- ja koulutustilan toistuviin tapahtumiin/kerhoihin ja erilaisiin kokouksiin. Palkkatuella työllistetyt henkilöt 2 kpl nyt ja toukokuusta alkaen 3 kpl (palkat+sivukulut ja lomakorvaukset) yli 700:n pitkäaikaistyöttömien ryhmästä muuttuvat sakkorasitteesta kaupungin kannalta nettomaksajiksi (normaaleiksi palkansaajiksi). TE palkkatuki korvataan jälkikäteen ja sitoo käyttöpääomaa. LJY on syntynyt tarpeesta erityisesti Sote- ja Hyvinvointiyhdistysten elinvoimaisuuden vahvistamiseen. LJY toimii tila- ja henkilöresurssien järjestäjänä ja tuottaa järjestöille toimisto- ja järjestöpalveluista, mikä mahdollistaa keskittymään varsinaiseen toimintaansa. Hyötyjiä ovat jäsenjärjestöjen jäsenet vammaiset ja pitkäaikaissairaat sekä terveydenedistämistyötä ja vertaistukea tekevät vapaaehtoiset ja Lohjan kaupunki sekä HUS. Toimistotilat ja toiminta mahdollistavat myös paremman henkilökohtaisen neuvonnan, tiedon jaon henkilöiden arkeen liittyvissä asioissa, kuten mahdolliset oikeudet eri tukimuotoihin, käytännöt tukimuotojen hankkimisessa ja erilaiset keinot selvitä hankalissa arjen tilanteissa. LJY:n toiminta on mahdollisuus hankkia paikkakunnalle lisää ulkopuolista tukirahoitusta ja pystyä luomaan jatkossa uusia työpaikkoja. Toiminnan ulkoisina esikuvina ovat Espoon Järjestöjen Yhteisö ry EJY (82, ytimenä Sote-järjestöjä), Vantaan Järjestörinki (68, ytimenä Sote-järjestöjä), Hyvinkään Vammaisjärjestöjen Yhteistyöelin Vaje ry (25 Sote-järjestöä), Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry (48, ytimenä Sote-järjestöt), Loviisan järjestöjen Yhteisö ry (7 Sote-järjestöä) ja Salossa toimiva SYTY (34 Sote-järjestöt). Erona niissä on mm. alusta asti kaupungin ja lähikuntien ymmärrys toiminnan hyödyistä ja mukanaolo, mikä mahdollistaa paremmin muunkin rahoituksen KELA- ja STEA-lähteistä sekä muista lähteistä. Jäseninä ovat nyt Lohjan Seudun Invalidit ry, Lohjan Reuma ja Tules ry, Lohjan Sydän ry, Länsi-Uudenmaan Neuris ry ja Länsi-Uudenmaan Näkövammaiset ry edustaen lähes 1500 henkilön jäsenkuntaa, joista 60 % naisia ja 40 % miehiä. LJY:llä on jäsenineen yhteistyötä Laurean ammattikorkeakoulun, Liikuntakeskuksen, Luksian ja Keskuspuiston ammattioppilaitosten kanssa sekä Apuoman Kanske- ja Laurentius

PÖYTÄKIRJA 8/2017 19 Kaupunginhallitus 107 03.04.2017 -hankkeen kanssa. Toivomme, että hakemukseemme suhtaudutaan myötämielisesti. Lohjalla 06.03.2017 Reijo Perkiömäki, hallituksen puheenjohtaja Kun yhdistys, säätiö tai rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, joka ei harjoita elinkeinotoimintaa, palkkaa vähintään kaksi vuotta työttömänä olleen henkilön, tukijakson enimmäiskesto on 12 kuukautta. Palkkatuki on 100 % aina 65 %: een työaikaan saakka. Enimmäismäärä on 1800 /kk. (Työllisyyskoordinaattori Tuija Rantala) Kj Kaupunginhallitus päättää seuraavaa: - Länsi-Uudenmaan Järjestöjen Yhteisö ry:lle ei myönnetä heidän anomaansa 6.000 euron avustusta työllistymiseen, koska järjestöllä on mahdollisuus saada palkkatukea 100 %. Kaupunki voi tarvittaessa myöntää määräaikaista rahoitusta kattamaan palkkatuen jälkikäteisen korvaamisen tuottamaa vajetta erikseen sovittavalla tavalla. Valtuuston 2. varapuheenjohtaja Kari Kyttälä ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta ja poistui kokouksesta klo 18.50 eikä näin ollen ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Esteellisyyden syynä toimiminen vuokranantajana. Kyttälä palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn jälkeen klo 18.55.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 20 Kaupunginhallitus 108 03.04.2017 AV-laitteiden KL-Kuntahankintojen puitesopimuksen hyväksyminen 352/02.08.00/2017 KH 03.04.2017 108 Kuntaliiton omistaman KL-Kuntahankinnat yhtiön periaatteena on toimia yh teis työs sä kuntien hankintayksikköjen kanssa voittoa tuottamattomana se kä mahdollisimman tehokkaana ja osaavana että markkinoita kehittävänä yhtiönä. Yhtiön toiminta on aloitettu 2008. Hankintayhtiön pääasiallinen tar koi tus on kilpailuttaa ja neuvotella puitesopimuksia sekä resurssien puitteis sa tarjota kunnille osaamispalveluita. KL-Kuntahankinnat on kilpailuttanut puitesopimuksen, joka mahdollistaa AV-lait tei den hankinnan puitesopimuksen kautta: Puitesopimus AV-laitteet ja niihin liittyvät palvelut 2015 2019, Sopimusnumero KLKH096 AV-puitesopimus sisältää seuraavat AV-laitteet: - Projektorit - Dokumenttikamerat - Näytöt ja televisiot - Kosketusnäytöt ohjelmistoineen - Interaktiiviset esitystaulut ohjelmistoineen + niiden projektorit - Muut laitteet (kaiuttimet, huoneenvaraustaulut, kaapelit, valkokankaat, BYOD-sovitteet jne.) Lohjan kaupunki on hankkinut AV-laitteita yksittäin tai kilpailuttamalla esim. ra ken nus hank kei den yhteydessä. Hankintatapa on johtanut laitekirjon kasvuun, jonka seurauksena varaosa- ja huoltosopimuksien määrä on kas vanut. Liittymällä sopimukseen Lohjan kaupunki saa laitteet ja palvelut kil pailu ky kyi sem pään hintaan, lisäksi kilpailuttamiseen sidotut henkilöresurssit va pau tu vat ja laitekanta yhdenmukaistuu. Tietotekniikkapalvelut esittää kaupungin AV-laitteiden hankkimista KL-Kun tahan kin nat Oy:n kautta. (Palvelutuotantojohtaja Pasi Perämäki) Kj Kaupunginhallitus päättää hyväksyä KL-Kuntahankinnan kilpailutuksen ja val tuut taa tietotekniikkapalvelut hankkimaan kaupungin AV-laitteet Lyreco Fin land Oy:n kautta puitesopimuksen aikana kaudella 16.6.2015-16.5.2019.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 21 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 4 06.02.2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 9 08.02.2017 Tekninen lautakunta 33 28.03.2017 Kaupunginhallitus 109 03.04.2017 Tennarin tarveselvitys 230/10.03.02/2017 LIIKKE 06.02.2017 4 Lohjan kaupunki on aloittanut tulevaisuuden Laurentiustalon suunnittelun. Suun nit te lus sa on linjattu, että Laurentiuskoulun liikuntatilat eivät mahdu ta lon tontille ja liikunta keskitetään Taimisto - Tennarin alueelle. Taimiston liikuntapuiston jo v. 2015 hyväksytty tarveselvitys kä sit tää Ranta ken tän korvaavien ulkoliikuntapaikkojen sijoittumisen alueelle. LLK Oy käynnisti Tennarin tarveselvitystyön alkuvuonna 2016 kuulemalla loh ja lai sia liikuntajärjestöjä ja yksityisiä liikuntapalvelutuottajia, joilla ei täl lä het kel lä ole joko kunnallisia sisäliikuntatiloja tai omia pidempiaikaisia py syviä toimitiloja. Laurentiuskoulun liikunnanopetuksen tarveselvitys, joka on osa koko Tenna rin tarveselvitystä alkoi 26.11.2016, jolloin yhtiö kuuli nyt jo Tennarin ti loja käyttäviä ja uuden Laurentiustalon rehtoreita. Liikunnanopettajista koottu työryhmä kokoontui 12.12.2016 ja 12.1.2017. Työn tuloksena koottiin yh tei nen näkemys Laurentiuskoulun liikunnanopetuksen tulevista tar peis ta Tennarissa. Edellä mainittujen käyttäjäryhmien tarpeiden lisäksi LLK Oy:n halusi saada sel vil le yleisesti lohjalaisten mielipiteitä Tennarin kehittämiseksi. Laadittiin asu kas ky se ly, jonka vastausaika oli 11. - 26.1.2017. Kyselyyn vas ta si yhteen sä 258 lohjalaista. Tämän lisäksi järjestettiin yleisötilaisuus kau pun ginta lo Monkolan valtuustosalissa 17.1.2017, mihin tilaisuuteen osal lis tui lähes 40 kuulijaa. LLK Oy on laatinut liitteen 3 mukaisen Tennarin tarveselvityksen. Tar ve selvi tyk ses sä on keskitytty lähes yksinomaan toiminnallisiin tarpeisiin ja tek niset tarpeet on keskeneräisten kuntotutkimusten vuoksi jätetty huo mioi matta. Teknisiin tarpeisiin palataan kevään aikana. Tj. Hallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen Tennarin tarveselvityksen ja esit tää sen hyväksymistä Lohjan kaupungin kulttuuri- ja vaa pa-ai ka lau takun nal le. KUVALK 08.02.2017 9 Ej Erikseen jaettavat asiakirjat - Tennarin tarveselvitys Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

PÖYTÄKIRJA 8/2017 22 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 4 06.02.2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 9 08.02.2017 Tekninen lautakunta 33 28.03.2017 Kaupunginhallitus 109 03.04.2017 1. pyytää tekniseltä lautakunnalta teknis-taloudellisen lausunnon Tennarin tarveselvityksestä; 2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Tennarin tarveselvitys hyväksytään; 3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Tennarin suunnittelua jatketaan tarveselvityksen pohjalta. TEKLA 28.03.2017 33 Tekninen lautakunta toteaa, että Tennarin tarveselvitys on tehty olemassa olevien tietojen perusteella painottuen toiminnallisiin tarpeisiin. Tarveselvityksessä on kuultu laajasti nykyisiä käyttäjiä sekä pyritty ennakoimaan Laurentiustalon rakentamisesta aiheutuvia liikuntatilojen lisärakentamistarpeita. Jatkosuunnitelmissa tulisi kuitenkin ennakoida myös se, mitä toimintoja on sijoitettavissa kuvataidekoululta mahdollisesti vapautuviin tiloihin. Tarveselvitystä tulisi täydentää teknisellä osiolla, jossa kartoitetaan kiinteistön tekninen kunto ja lähivuosien korjaustarve kustannusarvioineen. Lisäksi pitäisi arvioida millaisia mahdollisuuksia ja vaatimuksia valtuuston viimeaikaiset päätökset Hiidensalmen alueen jatkokehittämisestä (asuntomessut) antavat Tennarin rakennuksille ja sen lähiympäristölle. Tällaisia voisivat olla esim. Tennaria että asuntomessuja palvelevat pysäköintipaikat sekä Tennarin yhteyteen rakennettavat kahvila-, lastenhoito- yms. palvelut. Myös Tennarin julkisivujen ehostaminen tulisi nostaa jatkosuunnitelmissa esille, koska rakennus toimii porttina Roution suunnasta kaupunkia lähestyville. Tennarin jatkosuunnittelu ja rakentaminen tulee sovittaa Laurentius-koulun rakentamiseen niin, että pystytään vastaamaan alueen oppilaitosten tarpeeseen. Tennarin lisätilatarpeet (mm. Laurentiustalon tuleva käyttö) tulee suunnitella huomioiden kiinteistön nykyinen kunto ja korjaustarpeet sekä valtuuston viime aikaiset päätökset Hiidensalmen alueen jatkokehittämisestä. (Lisätiedot: palvelutuotantojohtaja Pasi Perämäki) Ej vs Tekninen lautakunta toteaa teknistaloudellisessa lausunnossaan, että tehtyä tarveselvitystä ja tulevaa hankeselvitystä tulee täydentää seuraavin osin: 1) mahdollisten laajennusten sijoittuminen, tilojen monikäyttöisyys ja Tennarin rooli liikunnan monitoimitalona tulee kuvata alustavien ehdotuspiirustusten avulla, 2) Tennarin kiinteistön kunto-, korjaustarpeet ja kustannukset tulee selvittää erillisellä teknisellä osiolla,

PÖYTÄKIRJA 8/2017 23 Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallitus 4 06.02.2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 9 08.02.2017 Tekninen lautakunta 33 28.03.2017 Kaupunginhallitus 109 03.04.2017 3) laaditaan koko Hiidensalmen alueelle kokonaisvaltainen käyttösuunnitelma, joka huomioi tulevan asuntomessuhakemuksen, Taimiston tulevan liikuntapuiston rakentamisen ja Tennarin roolin liikunnan monitoimitalona. Suunnitelmassa tulee huomioida riittävien pysäköintialueiden toteutus, 4) selvitetään liikuntapaikkarakentamisen rakentamisessa myös ns. kumppanuushanke - ja rahoitusmallit. Jäsen Tapani Kopra poistui kokouksesta klo 18.58 ja palasi kokoukseen klo 19.01 ennen päätöksentekoa. ---------------------------------- KH 03.04.2017 109 Kj listan oheismateriaali - Tennarin tarveselvitys Kaupunginhalitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä Tennarin tarveselvitys hyväksytään jatkovalmistelun pohjaksi siten, että suunnittelussa huomioidaan teknisen lautakunnan lausunnossa mainitut asiat.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 24 Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 29.03.2017 Kaupunginhallitus 110 03.04.2017 Lintulan ryhmäperhepäiväkoti Satakielen muuttaminen päiväkotiryhmäksi 1.8.2017 lähtien 373/05.10.00/2017 KOPLK 29.03.2017 28 Lintulan päiväkodissa toimii ryhmäperhepäiväkoti Satakieli. Ryhmäperhepäiväkoti Satakieli on mahdollista muuttaa päiväkotiryhmäksi, koska yksi Lintulan lastenhoitaja on jäänyt eläkkeelle marraskuussa 2016. Tällä hetkellä tehtävässä on sijainen 15.4.17 saakka. Päiväkotiryhmäksi muuttaminen edellyttää lastenhoitajan tehtävän muuttamista lastentarhanopettajan tehtäväksi. Tämä muutos on varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksen mukainen (PALRYH 12.02.2015 38, KOPLA 01.04.2015 35). Palveluverkkoselvityksessä on linjattu, että ryhmäperhepäiväkodit muutetaan mahdollisuuksien mukaan päiväkotiryhmiksi. Kustannusarvio vuositasolla lastenhoitajan tehtävän muuttamisesta lastentarhanopettajan tehtäväksi ajalle 1.8.2017-31.12.2017 on noin 1500 euroa. Kustannus voidaan hoitaa varhaiskasvatuksen talousarvion sisällä. (Anu Koivumäki) Hj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää: KH 03.04.2017 110 1) lakkauttaa ryhmäperhepäiväkoti Satakielen toiminnan 31.7.2017; 2) muuttaa ryhmäperhepäiväkotiryhmän 1.8.2017 alkaen päiväkotiryhmäksi; 3) esittää kaupunginhallitukselle, että se muuttaa lastenhoitajan tehtävän lastentarhanopettajan tehtäväksi 1.8.2017 lähtien. Kj Kaupunginhallitus päättää muuttaa lastenhoitajan tehtävän lastentarhanopettajan tehtäväksi 1.8.2017 lähtien.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 25 Kasvatus- ja opetuslautakunta 29 29.03.2017 Kaupunginhallitus 111 03.04.2017 Erityisopettajan viran muuttaminen erityisluokanopettajan viraksi 357/01.01.00/2017 KOPLK 29.03.2017 29 Perusopetuksen erityisopetusta antavat erityisopettajat ja erityisluokanopettajat. Perinteisesti erityisopettajat ovat ns. laaja-alaisia erityisopettajia, jotka tukevat yleisopetuksen oppilaita. Erityisluokanopettajien työnkuva on ollut luokkamuotoisessa erityisopetuksessa. Erityisluokanopettaja voi tehdä myös ns. laaja-alaisen erityisopettajan työtä. Erityisopettajan ja erityisluokanopettajan opetusvelvollisuudessa on 2 tunnin ero; erityisopettajalla opetusvelvollisuus on 24h/viikko ja erityisluokanopettajalla 22 h /viikko. Kustannusvaikutus on kaksi vuosiviikkotuntia/ virka, vuositasolla n. 2500 euroa./virka. Erityisopetuksen vuosia jatkunut integraatiokehitys on yhtenäistänyt näiden kahden virkanimikkeen työnkuvia. Lohjalla on koulujen erityisopettajien virkoja päätetty esittää muutettavaksi ja muutettu erityisluokanopettajan viroiksi sitä mukaa, kun erityisopettajan virkoja vapautuu tai erityisopettajan virkaa hoitaa erityisluokanopettajan kelpoisuuden omaava erityisopettaja. Tällä hetkellä Lohjalla on tehtävänimikkeillä 7 erityisopettajaa ja 53 erityisluokanopettajaa. Muijalan koulun rehtori on esittänyt, että Muijalan koululle sijoitettu erityisopettajan virka muutetaan 1.8.2017 alkaen erityisluokanopettajan viraksi. Ko. virka laitetaan avoimeen hakuun keväällä 2017.(Kiti Ikonen) Hj Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se KH 03.04.2017 111 1. perustaa kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalveluiden perusopetukseen erityisluokanopettajan viran 1.8.2017 alkaen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisin kelpoisuusvaatimuksin ja kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisin palkkausehdoin; 2. lakkauttaa perusopetuksen erityisopettajan viran 1.8.2017 alkaen Kj Kaupunginhallitus päättää 1. perustaa kouluikäisten, nuorten ja heidän perheidensä peruspalveluiden

PÖYTÄKIRJA 8/2017 26 Kasvatus- ja opetuslautakunta 29 29.03.2017 Kaupunginhallitus 111 03.04.2017 perusopetukseen erityisluokanopettajan viran 1.8.2017 alkaen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisin kelpoisuusvaatimuksin ja kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisin palkkausehdoin; 2. lakkauttaa perusopetuksen erityisopettajan viran 1.8.2017 alkaen

PÖYTÄKIRJA 8/2017 27 Tekninen lautakunta 34 28.03.2017 Kaupunginhallitus 112 03.04.2017 Aloite kouluruoan puolesta 367/00.01.03/2017 TEKLA 28.03.2017 34 Metsolan koulun ja Harjun koulu / varttivaltuuston puolesta Kirsi-Marja Heino on tehnyt seuraavan sisältöisen aloitteen, joka on saapunut 1.12.2016: Teemme aloitetta kouluruuan puolesta. Toivomme! - Chilikalan tilalle uunilohta ja perunamuusia - Kiinteämpää makaronilaatikkoa - Enemmän lihaa jauhelihakeittoon - Pienimuotoinen salaattipöytä, jossa on kulhoissa esim. kurkkua, tomaattia, jäävuori-salaattia, porkkanaa, hedelmiä, oliivia, fetajuustoa tai muuta terveellistä - Parannusta kalakeittoon Sakari ja Aake Metsolan koulun oppilaskunnanhallituksesta / varttivaltuuston puolesta Kirsi-Marja Heino on tehnyt seuraavan sisätöisen aloitteen, joka on saapunut 1.12.2016: Tässä aloitteessa käsittelemme hernekeittoa ja chilikalaa. Viime kerralla hernekeitossa oli raakoja herneitä. Olisi ollut parempi, jos olisi ollut pehmeitä herneitä, sekä paksumpaa keittoa. Chilikala Chilikala pitäisi poistaa koulun ruokalistalta, koska vain osa pitää siitä. Sekä siinä on myös makuja jotka eivät sovi kalan kanssa esim. chili. Chilikalan tilalle voisi tulla, vaikka uunikalaa perunamuusin kanssa. Lohjan kaupungin ruokapalvelut ovat saaneet yllämainitut aloitteet kouluruoan puolesta. Allaolevat toimenpiteet jo tehty. Appelsiini-chilikalan olemme poistaneet listalta ja tilalle on tullut kuorrutettu kala. Kalakeitto ei ole enää koululistalla laatuongelmien vuoksi. Kehitämme reseptiikkaa löytääksemme toimivan uuden reseptin. Hernekeiton ja lihamakaronilaatikon valmistukseen on kiinnitetty erikoishuomiota, laadun tasaisuuden varmistamiseksi. (Ei ole talousarvio vaikutteinen) Olemme aloittaneet salaattikomponenttikokeilun yläasteilla sekä lukioissa sekä koko Mäntynummen yhtenäiskoulussa. Keräämme asiakaskokemuksia ja budjettivaikutuksia kevään ja syksyn 2017 aikana. Oppilasyhteistyö eli uudessa kouluruokasuosituksessakin mainittu Oppilaiden osallistaminen on aloitettu Lohjalla hienolla yhteistyöllä. Aloitimme Itsenäisyyden juhlavuoden Juhla-aterian suunnittelusta ja jatkamme ruokalistasuunnittelulla. (Talousarviovaikutteinen) (Lisätiedot: aluepäällikkö Nina Virta, palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen) Ej vs Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kau pun gin val tuus tol le valtuustoaloitteen Kouluruoan puolesta loppuun

PÖYTÄKIRJA 8/2017 28 Tekninen lautakunta 34 28.03.2017 Kaupunginhallitus 112 03.04.2017 käsitellyksi. KH 03.04.2017 112 Kj Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen: V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä 1. merkitä teknisen lautakunnan toimenpiteet tiedokseen; 2. että aloite Kouluruoan puolesta todetaan loppuun käsitellyksi.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 29 Kaupunginhallitus 113 03.04.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 15.2.2017 päätösten laillisuuden toteaminen 251/00.01.01/2017 KH 03.04.2017 113 Kuntalain 56 :n mukaan, jos kaupunginhallitus katsoo, että valtuuston pää tös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylit tä nyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kun nan hal lituk sen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatet ta va valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kuntalain 23 :n mukaan kaupunginhallituksen on myös huolehdittava valtuus ton tekemien päätösten täytäntöön panemisesta. 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajat 20 Lastensuojelun sijaishuollon palvelujen hankinta/hankintaoikaisupyyntö - ote 20.2.2017 Jarkko Lämsä edelleen Aseman Kotipesä Oy:lle toimitettavaksi 21 Lohjan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen - ote/email Pekka Puistosalo, Tapio Ruutiainen, Risto Murto, ympäristönsuojelu 22 Paikkatietohinnasto ja palvelutaksa v. 2017 - ote 22.2.2017 Pekka Puistosalo, Tapio Ruutiainen, rakennusvalvonta, Sirkka Maula 23 Eron myöntäminen Antti Grönlundille luottamustoimista - ote 22.2.2017 Antti Grönlund, valitut luottamushenkilöt, kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja 24 Jäsenen ja kahden varajäsenen valitseminen keskusvaalilautakuntaan - ote 22.2.2017 Pasi Virtanen, Jaana Ahonen, Anni Laine, valitut henkilöt, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja 25 Valtuustoaloite sakokaivo ja umpisäiliöiden lietteen käsittelymaksuista - ote 22.2.2017 vesihuoltopäällikkö Jorma Lehtonen, Liisa Anttila 26 Valtuustoaloite A 2 -kielen opiskelun mahdollistamisesta - valmistelua varten palvelupäällikkö Kiti Ikoselle 27 Valtuustoaloite lupakäytännön helpottamiseksi vapaa-ajan asunnon muuttamisessa ympärivuotiseksi asunnoksi - valmistelua varten johtava rakennustarkastaja Paula Mäenpää 28 Valtuustoaloite ilmanvaihdon käyttöaikojen muuttamiseksi - valmistelua varten palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen 29 Valtuustoaloite mahdollisuuksien selvittämiseksi joukkoliikenteen käytön edistämiseksi ja linjaverkoston parantamiseksi ja selvittämiseksi

PÖYTÄKIRJA 8/2017 30 Kaupunginhallitus 113 03.04.2017 - valmistelua varten henkilöliikennelogistikko Tapio Heinonen 30 Valtuustoaloite Väinämöisenkadun alapään pysäköinnistä - valmistelua varten talous- ja velkaneuvoja Lea Rautiainen 31 Valtuustoaloite kaupungintalon Karstuntien puoleisen oven pitämisestä auki virka-ajan ulkopuolella - valmistelua varten palvelutuotantopäällikkö Jere Jantunen 32 Valtuustoaloite palvelubussista liikuntarajoitteisille ja ikäihmisille - valmistelua varten palvelualuejohtaja Tuula Suominen 33 Valtuustoaloite rakennustöiden valvojan palkkaamisesta investointi- ja korjausrakennuskohteille - valmistelua varten palvelutuotantojohtaja Pasi Perämäki 34 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksujen poistamiseksi - valmistelua varten palvelualuejohtaja Mira Uunimäki Kj Kaupunginhallitus päättää 1. todeta kaupunginvaltuuston edellä selostetun kokouksen päätösten synty neen lail li ses sa järjestyksessä ja kuuluvan valtuuston toimivaltaan ja et tä pää tök set eivät ole lainvastaisia; sekä 2. panna edellä mainitut kaupunginvaltuuston päätökset täytäntöön.

PÖYTÄKIRJA 8/2017 31 Kaupunginhallitus 114 03.04.2017 Lautakuntien ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset 173/00.01.01/2017 KH 03.04.2017 114 Kuntalain 51 :n mukaan kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kaupunginhallituksen alaisen viranomaisen tai kaupunginhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. 28.3.2017 mennessä ovat saapuneet seuraavat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijapäätökset: Lautakunnat ja jaostot: - Ympäristö- ja rakennuslautakunta 16.3.2017 - Ympäristö- ja rakennuslautakunnan ympäristöterveysjaosto 14.3.2017 Viranhaltijapäätökset: - Kaupunginjohtajan päätös 8 - Palvelussuhdepäällikön päätökset :t 83-94 - Pysäköinninvalvojan yrityspysäköintipäätökset :t 10-12 - Talousjohtajan päätökset :t 26-28 sekä veronpoistopäätökset :t 3-7 - Tietohallintopäällikön päätökset :t 6-10 - Palvelutuotantojohtajan päätös 9 Lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien asialistat ovat kokouksen oheismateriaalina, täydelliset pöytäkirjat ja työryhmien muistiot ovat nähtävänä kokousasiakirjoissa. Kaupunginjohtaja on tarkastanut 20.3.2017 aikaisempien viranhaltijapäätösten osalta, ettei niiden ottamiseen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ole aihetta. listan oheismateriaali: - asialistat lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjoista - viranhaltijoiden päätösluettelot Kj Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja toimikuntien pöytäkirjat sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan. ----------------------------------

PÖYTÄKIRJA 8/2017 32 Kaupunginhallitus 115 03.04.2017 Tiedotusluonteiset asiat KH 03.04.2017 115 Helsingin hallinto-oikeus, päätös 21.3.2017 kunnallisvalitukseen Valittaja: Hem och Skola vid Virkby skola r.f., josta valitetaan: Lohjan kaupunginvaltuusto 28.10.2015 132 Kaupunginvaltuusto on päättänyt lakkauttaa linjauksesta, jonka mukaan kouluverkkoa kehitetään muun ohella (kohta 6) siten, että Virkby skola nimisen koulun toiminta siirretään Källhagens skola nimiseen kouluun 1.8.2017 alkaen. Hallinto-oikeuden ratkaisu: Hallinto-oikeus poistaa Lohjan kaupunginvaltuuston päätökseen 28.10.2015 132 liitetyn virheellisen valitusosoituksen eikä tutki valitusta. 125/00.01.00/2015 Helsingin hallinto-oikeuden päätös 21.3.2017 Asia: Kunnallisvalitus Valittaja: Mirle Koivisto ja Mikko Koivisto, josta valitetaan: Lohjan kasvatus- ja opetuslautakunta 2.9.2015 97 Lautakunta oli päätöksellään 3.6.2015 75 päättänyt siirtää Neitsytlinnan koulun toiminnan lukuvuoden 2015-2016 alusta Ojamon kouluun. Lautakunta on päätöksellään 2.9.2015 hylännyt valittajien oikaisuvaatimuksen. Päätökseen on liitetty hallintovalitusta koskevat muutoksenhakuohjeet. Hallinto-oikeuden ratkaisu: Hallinto-oikeus oikaisee Lohjan kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseen 2.9.2015 97 liitetyn virheellisen valitusosoituksen ja tutkii valituksen kunnallisvalituksena. Hallinto-oikeus hylkää valituksen. 206/00.01.00/2015 Aluehallintovirasto, päätös 15.3.2017 talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottamisesta maksettava perus- ja lisäkorvaus vuonna 2017 Lohjan kaupungille peruskorvaus vuodelle 2017 33.147 euroa, lisäkorvaus 7.805 euroa, valtion korvaus yhteensä 40.952 euroa. Palvelun tuottajan tulee käyttää koko valtionkorvaus talous- ja velkaneuvojien palkkaukseen ja neuvonnasta aiheutuvien kohtuullisten yleiskulujen kattamiseen. 390/02.05.01/2017 Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunta 16.3.2017 20 Jätelain 126 :n mukainen määräys roskaantuneen kiinteistön 444-471-1-68 siivoamiseksi sekä uhkasakon asettaminen asetetun velvoitteen tehostamiseksi. 85/11.03.01/2017 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 16.3.2017 21 Jätelain 126 :n mukainen määräys Mozer Oy:lle roskaantuneen kiinteistön 444-538-2-1 siivoamiseksi ja uhkasakon asettaminen asetetun velvoitteen tehostamiseksi 205/11.03.04/2017 Kj Kaupunginhallitus päättää merkitä asiat tiedoksi.