6 vuosille Sosiaalihuollon asiakasmaksuihin tehtävät muutokset v Omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikaisen

Samankaltaiset tiedostot
Hoitopalkkio alkaen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40.

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Yhtymähallitus. Aika klo 08:30-11:23. Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Hallitus H 14 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen)

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Sosiaalilautakunta Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna / /2014

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Sotelk (Lisätiedot; vastaava sosiaalityöntekijä, puh )

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Hallitus H 29

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Perhehoitolaki 263/2015

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 3 Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen ja

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Sote Valmistelija: vanhuspalvelujohtaja, puh ; pal ve lu päällik kö (Jämsän Terveys Oy), puh

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Hallitus päättää antaa seuraavat määräykset viranhaltijoiden toimivallan rajois. 1. Sopimusten päätösvaltuuksien ja allekirjoitusoikeuksien delegointi

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/ Veteraaniasiain neuvottelukunta. Aika klo 09:30-10:25

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Sote Valmistelija: omaishoidon ohjaaja, puh

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Johtosääntömuutokset alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 8/ Yhtymähallitus. Aika klo 08:30-11:05. Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

Sosiaali- ja terveyslautakunta Perhehoidon palkkiot ja korvaukset alkaen 65/ /2012

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

Pöytäkirja 14/ (10)

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta.

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Omaishoidon ja perhehoidon kehittäminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 1/ Yhtymähallitus. Aika klo 10:00-11:10. Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

Sote Valmistelija: sosiaali- ja terveysjohtaja, puh ja omaishoi don ohjaaja, puh

Transkriptio:

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 1 Yhtymähallitus Aika 14.12.2016 klo 08:30-10:35 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 113 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 114 Käsiteltävät asiat 5 115 Kallion alueen ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 6 vuosille 2017-2020 116 Sosiaalihuollon asiakasmaksuihin tehtävät muutokset v. 2017 8 117 Omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikaisen 10 sijaishoidon hoitopalkkio 1.1.2017 alkaen 118 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2017 11 alkaen 119 Hoito- ja hoivapalveluiden perhehoidon hoitopalkkiot ja 12 perusteiden tarkistus 1.1.2017 alkaen 120 Indeksitarkistus tehostetun palveluasumisen 16 palvelusetelituotannon hintakattoon 121 Lastensuojelun perhehoidon ja kehitysvammahuollon 17 perhehoidon sekä kehitysvammahuollon tukihenkilötoiminnan korvausperusteet Kalliossa vuonna 2017 122 Toimeentulotuen soveltamisohjeiden tarkistaminen 22 123 Puolisoiden välisten elatussopimusten vahvistamisen kriteerit 23 124 Talouden seuranta 25 125 Hankintavaltuudet ja -rajat vuonna 2017 26 126 Laskujen hyväksyjät 2017 27 127 Yhtymähallituksen kevään 2017 kokousaikataulu 28 128 Pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen 2017 29 129 Sosiaalisen kuntoutuksen ja tuetun kuntouttavan työtoiminnan 30 hankkiminen 130 Sosiaalietuuskäsittelijöiden virkojen lakkauttaminen 32 131 Psykologin virkojen perustaminen 33 132 Psykiatrin viran perustaminen 34 133 Tiedoksiantoasiat 35 134 Muut asiat 36

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 2 Yhtymähallitus 14.12.2016 klo 08:30-10:35 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Hannula Jouko puheenjohtaja Toivola Antti 1. varapuheenjohtaja Mäkelä Risto 3. varapuheenjohtaja Ainasoja Eeva-Leena jäsen Erkkilä Eero jäsen Haapakoski Kaisa jäsen Isokääntä Marja jäsen Kangas Terhi jäsen Korpi-Tassi Pauli jäsen Löytynoja Alpo jäsen Pirnes Satu jäsen Kivioja Jarmo varajäsen Läsnäolo- ja puheoikeus Möller Urho Matikainen Pirjo Peltokorpi Päivi Savikko Leena vs.kuntayhtymän johtaja, talousjohtaja, esittelijä hyvinvointipalvelujohtaja terveyspalvelujohtaja hallintopalvelusihteeri, sihteeri Poissa Kangas Esko 2. varapuheenjohtaja Onnela Marja jäsen Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat 112-134 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kaisa Haapakoski ja Marja Isokääntä. Allekirjoitukset Jouko Hannula puheenjohtaja Leena Savikko pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Kaisa Haapakoski Marja Isokääntä Pöytäkirja yleisesti nähtävillä 30.12.2016 klo 9-14, Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 3 Yhtymähallitus 112 14.12.2016 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Yhall 14.12.2016 112 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 4 Yhtymähallitus 113 14.12.2016 Pöytäkirjan tarkastajien valinta Yhall 14.12.2016 113 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Yhtymähallitus valitsee pöytäkirjan tarkastajat tähän kokoukseen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kaisa Haapakoski ja Marja Isokääntä.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 5 Yhtymähallitus 114 14.12.2016 Käsiteltävät asiat Yhall 14.12.2016 114 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin pää tä. Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole kokous kut sussa mainittu. Yhtymähallitus hyväksyy esityslistan asiat 112-134 kokouksen asialis taksi. Esityslistan asiat 112-134 hyväksyttiin kokouksen asialistaksi.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 6 Yhtymähallitus 115 14.12.2016 Kallion alueen ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma vuosille 2017-2020 Yhall 14.12.2016 115 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys Kallion yhtymähallitus päätti kokouksessaan 16.3.2016 24 Ak tii vinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella vuosille 2014-2016 -suunnitelman päivittämisestä vuosille 2017-2020 ja nime si työryhmän päivittämään suunnitelman. Työryhmä on tehnyt päivitystä kesäkuun ja marraskuun välisenä aika na ja on saanut työnsä valmiiksi. Suunnitelman päivitys on tehty voi mas sa olevan suunnitelman pohjalle sitä selkiyttäen ja päivittäen si tä nykyisillä väestöennusteilla ja huomioiden kansalliset, maa kunnal li set ja alueelliset ikääntyvää väestöä koskevat suunnitelmat paikal li set olosuhteet huomioiden. Suunnitelma on päivitetty siten, että se vastaa ns. vanhuspalvelulain mää räyk siä suunnitelmasta ikääntyvän väestön tukemiseksi. Suunni tel ma on laadittu toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, ter vey den, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi se kä iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen ja omaishoidon jär jes tä mi sek si ja kehittämiseksi. Suunnitelma on laadittu siten, että se on linjassa Kallion ja kuntien strategisten suunnitelmien kanssa. Suun ni tel mas sa on arvioitu vanhuspalvelulain mukaisesti ikään tyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua sekä palvelun tarpeeseen vaikuttavia tekijöitä. Suun ni telmas sa on määritelty tavoitteet ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, toimin ta ky vyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä tavoitteet tar jot ta vis ta palveluista ja peittävyyksistä. Lisäksi siinä on määritelty toi men pi teet tavoitteiden ja päämäärien saavuttamiseksi sekä eri vas tuu ta hot näiden saavuttamiseksi. Suunnitelma sai nimekseen: Kallion alueen ikääntyneiden hy vin vointi suun ni tel ma vuosille 2017-2020. Suunnitelman visio ja arvot on päi vi tet ty. Suunnitelman toteutumisen seurantaan ja arviointiin ei ole teh ty muutoksia. Kuntien vanhus- ja vammaisneuvostoilta on pyydetty lausunnot suun ni tel mas ta ja kuntalaisilla on ollut mahdollista antaa palautetta suun ni tel mas ta Kallion www-sivujen kautta. Saapuneet lausunnot ovat oheismateriaalina. Valmistelija: Palvelujohtaja hoito- ja hoivapalvelut Yhtymähallitus hyväksyy Kallion alueen ikääntyneiden hy vin voin tisuun ni tel man vuosille 2017-2020 ja lähettää sen kuntien valtuustojen käsiteltäväksi.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 7 Yhtymähallitus 115 14.12.2016 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Yhtymähallitus hyväksyy hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mu kaises ti. Hyväksyttiin. Kallion alueen ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman vuosille 2017-2020 lähetetään jäsenkuntien valtuustojen käsiteltäväksi. ------------------------- Merkitään tiedoksi; Kallion alueen ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman vuosille 2017-2020 yhtymähallitukselle esitteli hoito- ja hoivapalveluiden palvelujohtaja Reetta Hjelm. Liitteet Kallion alueen ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma vuosille 2017-2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 8 Yhtymähallitus 116 14.12.2016 Sosiaalihuollon asiakasmaksuihin tehtävät muutokset v. 2017 Yhall 14.12.2016 116 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Hoito- ja hoivapalveluiden tulosalueella on tarve tarkistaa joitakin asia kas mak su ja. Sosiaali- ja terveysministeriö (Kuntainfo 6) on alentanut 1.1. 2017 al kaen osana Suomen 100 -vuotisjuhlavuotta sotainvalidien haittaraja-astetta. Tuolloin kaik ki sotainvalidit (vähintään 10 % haitta-aste) pääsevät mak sut to mien kunnallisten avopalveluiden piiriin. Kallion määrittämistä asiakasmaksuista kotiin kuljetetun aterian nykyi nen asiakasmaksu ei ole vastannut kotiin tarjotun aterian ko konais kus tan nus ta. Erityisesti kuljetusten osuus on noussut ja asiakasmaksua on syytä tarkistaa vastaamaan paremmin tuotantoja kuljetuskustannuksia. Asumispalvelujen piiriin tulevien yksin asuneiden asukkaiden omista mien tai vuokraamien huoneistojensa/kiinteistöjensä kulujen huomioi mi ses ta ei ole ollut aiemmin yhtymähallituksen linjauksia ja se aiheuttaa paljon yh tey den ot to ja ja harkinnalla tehtäviä viranhaltijapäätöksiä. Tämän vuoksi tarvitaan yhtymähallituksen tekemää linjausta siitä, että asiakkaan omistus- tai vuokrakiin teistön/huo neis ton kulut voidaan jättää huomiotta, kun määrätään asumispalvelun asia kas mak sua yksin asuneen henkilön kohdalla kahden kuukauden järjestelyajan jälkeen. Muut maksutaulukkoon tehdyt muutokset ovat lähinnä teks ti tar kennuk sia hoitopäivien ja hoitovuorokausien erojen vuoksi ja tur va pu helin pal ve lu jen laskutusta koskeva muutos laskutuksen siirryttyä Kallion kautta tapahtuvaksi. Sosiaalihuollon asiakasmaksuihin tehtävät muutokset on esitetty liitteessä. Valmistelija: hoito- ja hoivapalveluiden palvelujohtaja Yhtymähallitus vahvistaa sosiaalihuollon asia kas mak sui hin tehdyt muutokset ja tarkennukset pöytäkirjan liitteen mukaisena. Uudet asiakasmaksut tu le vat voimaan 1.1.2017 lukien. Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mukaisesti.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 9 Yhtymähallitus 116 14.12.2016 Hyväksyttiin. Liitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuodelle 2017

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 10 Yhtymähallitus 117 14.12.2016 Omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikaisen sijaishoidon hoitopalkkio 1.1.2017 alkaen Yhall 14.12.2016 117 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikainen sijaishoito on voitu 1.8.2011 alkaen järjestää omaishoidon tuesta annetun lain 4 a :n perusteella toimeksiantosopimuksella, jonka palvelun järjestäjä tekee sijaishoitajan kanssa. Hoito- ja hoivapalveluissa toimeksiantosopimuksin järjestetystä sijaishoidosta on maksettu 81,36 euron hoitopalkkio hoitovuorokaudelta v. 2016. Hoitopalkkio on ollut samansuuruinen kuin omaishoidon palveluseteli. Omaishoidon tuen hoitopalkkiot nousevat 1.1.2017 alkaen, jolloin niihin tulee noin 1,17 prosentin korotus. Hoitopalkkioiden noin 1,17 prosentin korotus tehdään myös omaishoidon tukena järjestettävän sijaishoidon palkkioihin. Korotettu sijaishoidon palkkio on 82,30 euroa hoitovuorokaudelta 1.1.2017 alkaen. Valmistelija: palvelujohtaja hoito- ja hoivapalvelut Yhtymähallitus hyväksyy omaishoitajan vapaan tai muun poissaolon aikaisen sijaishoidon hoitopalkkion 82,30 euroa hoitovuorokaudelta käytettäväksi 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 11 Yhtymähallitus 118 14.12.2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot 1.1.2017 alkaen Yhall 14.12.2016 118 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Lakiin omaishoidon tuesta on tullut lakimuutoksia 1.7.2016 alkaen, joka aiheuttaa omaishoidon tuen perusteisiin muutoksia. Lain mukaan kaikilla omaishoitosopimuksen tehneillä omaishoitajilla on oikeus vähintään kahteen vuorokauteen vapaata kalenterikuukautta kohti. Omaishoitajilla, jotka ovat sidottuja hoitoon yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin, oikeus vapaaseen on jatkossakin vähintään kolme vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Kunta ja omaishoitaja voivat sopia, että omaishoitaja pitää vapaansa useampana alle vuorokauden pituisena jaksona. Laissa määrätään omaishoitajan hoitotehtävää tukevista palveluista. Pykälässä säädetään kunnan velvollisuudesta järjestää tarvittaessa omaishoitajalle valmennusta, hoitotehtävää tukevaa koulutusta, hyvinvointi- ja terveystarkastuksia sekä omaishoitajan hyvinvointia tukevia sosiaali- ja terveyspalveluja. Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa tullaan mm. aloittamaan omaishoitajille terveystarkastuksia ja vuonna 2018 valmennukset. Ministeriön antamat hoitopalkkioita koskevat minimikorotukset on tehty nykyisiin hoitopalkkioluokkiin vuodelle 2017. Oheismateriaalina on lakimuutokseen perustuvat omaishoidon päivitetyt perusteet ja päivitetyt hoitopalkkiot 1.1.2017 alkaen. Valmistelija: Palvelujohtaja hoito- ja hoivapalvelut Yhtymähallitus hyväksyy päivitetyt omaishoidon tuen perusteet 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus hyväksyy hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin. Liitteet Omaishoidontuki 2017

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 12 Yhtymähallitus 119 14.12.2016 Hoito- ja hoivapalveluiden perhehoidon hoitopalkkiot ja perusteiden tarkistus 1.1.2017 alkaen Yhall 14.12.2016 119 Hoito- ja hoivapalveluissa järjestetään perhehoitoa, jota säädellään Per he hoi to lail la (263/2015). Korvausperusteet koskevat vain per hehoi ta jan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona järjestettävää per hehoi toa, jolloin perhehoitajan kanssa tehdään toimeksiantosopimus. Per he hoi ta jat eivät ole työsopimussuhteessa kuntaan. Per he hoi tolain (263/2015) 16 :n mukaan hoitopalkkioiden määrää tulee tar kistaa kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 :ssä tarkoi te tul la palkkakertoimella. Kulukorvausta ja käynnistämiskorvausta tulee Per he hoi to lain 19 :n mukaan tarkistaa elinkustannusindeksin (lo ka kuu 1951=100) edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mu kai ses ti. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen (marraskuu 2016) mukaan Per he hoi ta jal le maksetaan perhehoidon aloittamisvaiheessa käynnis tä mis kor vaus, joka on kertakorvaus. Käynnistämiskorvauksen tarkoi tuk se na on kattaa hoidon ja perhekodin käynnistämisen kannalta vält tä mät tö mät muutoskustannukset. Käynnistämiskorvauksen määrä arvioidaan ennen hoidon alkamista. Hankinnoista sovitaan toimek si an to so pi muk ses sa. Käynnistämiskorvaus on perhehoidossa ole vaa henkilöä kohti enintään 2922,52 euroa v. 2017. Jatkuva perhehoito Perhehoitolain (263/2015) 16 :n mukaisen hoitopalkkion vä himmäis mää rä nousee perhehoidossa olevaa henkilöä kohden 784,03 eu roon kalenterikuukaudessa 1.1.2017 lukien. Hoitopalkkioiden määrää tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän elä ke lain (395/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Vuodel le 2016 vahvistettu palkkakerroin on 1,373 ja vuodelle 2017 vahvis tet tu palkkakerroin on 1,389, jolloin vähimmäismääräiset hoi topalk kiot nousevat 1.1.2017 lukien vuoden 2016 tasosta 1,17 prosent tia. Jos hoitopalkkio on sovittu toimeksiantosopimuksessa vähim mäis mää rää suuremmaksi tai pienemmäksi, korotetaan hoi topalk kio ta indeksitarkistuksen johdosta 1.1.2017 lukien 1,17 pro senttia. Yhtymähallitus on 27.11.2015 110 päättänyt jatkuvan per hehoi don palkkioksi 1030 /kk/asiakas, jolloin jatkuvan per he hoi don palkkio on 1042,05 /kk/asiakas 1.1.2017 alkaen. Kulukorvauksen vähimmäismäärä on 1.1.2017 lukien 411,52 euroa per he hoi dos sa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Määrä on noussut vuoden 2016 tasosta 0,47 prosenttia. Myös muita ku lu kor vausmää riä tulee tarkistaa 1.1.2017 lukien elinkustannusindeksin muutos ta vastaavasti. Yhtymähallitus on 27.11.2015 110 päät tä nyt jatkuvan perhehoidon kulukorvaukseksi 552, jolloin per he hoi don kulukorvaus on 554,59 /kk v. 2017.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 13 Yhtymähallitus 119 14.12.2016 Hoito- ja hoivapalveluissa ei ole jatkuvaa perhehoitoa toistaiseksi ollut. Lyhytaikainen perhehoito Lyhytaikaisen perhehoidon (vuorohoito) palkkiota maksetaan 14 vrk as ti hoitajan kotona tapahtuvasta perhehoidosta. Erityistapauksissa si tä voidaan harkinnalla jatkaa 21 vuorokauteen saakka. Per he hoitoa voidaan perhehoitolain 3 :n mukaan antaa myös hoidettavan ko to na. Säännöksen tarkoituksena on monipuolistaa erityisesti ly hytai kai sen perhehoidon järjestämismahdollisuuksia. Kunnan käy tös sä voi olla erimerkiksi perhehoitajien sijaistuksiin erikoistuneita kier tä viä perhehoitajia, jotka voivat antaa perhehoitoa hoidettavan ko to na. Kulukorvauksia ei korvata asiakkaan kotona tapahtuvan hoi don ajalta. Perhehoitolakiin on tehty muutoksia, jotka ovat tulleet voimaan 1.7.2016. Perhehoitajan oikeudesta vapaaseen säädetään per hehoi to lain 13 :ssä. Jatkossa kunnan tulee järjestää perhehoitajalle mah dol li suus vapaaseen, jonka pituus on kaksi vuorokautta kutakin sel lais ta kalenterikuukautta kohden, jonka aikana hän on toiminut toi mek si an to so pi muk sen perusteella vähintään 14 vuorokautta perhe hoi ta ja na, jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu. Perhehoitolain 14 :n mukaan kunta tai kuntayhtymä voi järjestää per he hoi ta jan vapaan tai muun tilapäisen poissaolon ajaksi tar vit tavan sijaishoidon tekemällä 6 :ssä säädetyt edellytykset täyttävän hen ki lön kanssa toimeksiantosopimuksen, jolla tämä sitoutuu huoleh ti maan sijaishoidosta perhehoitajan tai hoidettavan kotona. Si jaishoi to voidaan järjestää edellä tarkoitetulla tavalla, jos perhehoitaja suos tuu siihen ja järjestely arvioidaan hoidettavan edun mukaiseksi. Toimeksiantosuhteisen sijaishoidon edellytyksenä on siis muun ohel la, että sijaishoitaja on suorittanut ennakkovalmennuksen. Sijais hoi ta ja ei ole työsuhteessa sopimuksen tehneeseen kuntaan tai kun ta yh ty mään. Sijaishoitajalle maksettava hoitopalkkio ja kus tannus ten korvaus ei ole sidottu perhehoitajan saamiin palkkioihin, vaan niistä sovitaan erikseen sijaishoitajan kanssa tehtävässä toimek si an to so pi muk ses sa. Yhtymähallitus on 27.11.2015 110 päättänyt lyhytaikaisen per hehoi don palkkioksi 53 /vrk/asiakas ja kulukorvaukseksi 19 /vrk/asiakas. Omaishoidon sijaishoidon palkkioksi vuodelle 2017 tu lee sosiaali- ja terveysministeriön määrittämän nousuprosentin mu kaan ja yhtymähallituksen määrittämän omaishoidon si jais hoi don palvelusetelikorotuksen jälkeen 82,30 /vrk, joten perhehoitajan hoito palk kio jäisi tehtävän korotuksen jälkeenkin huomattavasti pie nemmäk si kuin omaishoidon sijaishoidon palkkio, mikä saattaa es tää lyhytaikaisen perhehoitajan tehtävään ryhtymistä. Samoin per he hoita jan sijaisen palkkio (ollut 53 /vrk v. 2016) jäisi tehtävän ko ro tuk-

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 14 Yhtymähallitus 119 14.12.2016 sen jälkeen huomattavasti alemmaksi kuin omaishoidon si jais hoi don palkkio, joten halukkuus perhehoidon sijaiseksi jäänee vä häi sek si. Kuitenkin suurin osa lyhytaikaisen perhehoidon asiakkaista on omais hoi don asiakkaita aikana, jolloin omaishoitaja viettää va paitaan. Lyhytaikaisen perhehoidon palkkioita tulee yhdenmukaistaa omais hoi don sijaishoidon palkkioiden kanssa. Seuraavassa taulukossa on esitetty lyhytaikaisen perhehoidon palk kiot ja kulukorvaus 1.1.2017 alkaen. Hoitopaikka Hoitopalkkio / vrk Kulukorvaus / vrk Perhehoitajan kotona 63,20 19,10 Asiakkaan kotona 82,30 - Viranhaltija voi erityisharkinnallaan korottaa hoitopalkkioita. Esi merkik si tilanteessa, jossa perhehoidon katsotaan korvaavan raskaan lai tos hoi don, hoitopalkkio lyhytaikaisessa perhe hoidossa on mak simis saan 82,30 /vrk ja kulukorvaus 25,00 /vrk. Osavuorokautinen perhehoito voi olla määräaikaista tai toistaiseksi voi mas sa olevaa. Hoitoaika vähintään 6 tuntia ja enintään 10h/ hoi to päi vä tai alle 12 h kestävä yöhoito. Seuraavassa taulukossa esitetään osavuorokautisen hoidon hoitopalkkiot ja kulukorvaus 1.1.2017 alkaen. Hoitopaikka Hoitopalkkio / vrk Kulukorvaus / vrk Perhehoitajan kotona 37,65 15,35 Asiakkaan kotona 53,00 - Matkakorvausta perhehoitajalle voidaan maksaa, kun on ky sy mykses sä palveluesimiehen kanssa ennalta sovittu matka. Per he hoi tajal le maksetaan oman auton käytöstä kilometrikorvaus, joka käsittää Kal lion perhehoitajalle järjestämiin ja myöntämiin tilaisuuksiin, vertais ta paa mi siin, koulutuksiin sekä asiakkaan siirtoihin toiseen per heko tiin, palveluasumiseen tai laitoshoitoon aiheutuneet matkakulut. Ki lo met ri kor vaus on Kelan oman auton käytöstä korvaaman ki lo metri kor vauk sen suuruinen 0,21 / km. Asiakkaan luona tapahtuvan perhehoidon tosiasialliset ki lo met ri korvauk set perhehoitajan kodin ja asiakkaan kodin välillä korvataan per he hoi ta jal le ennalta sovitun perhehoitojakson mukaisesti 0,44 /km. Yli kuuden (6) kuukauden vanhoja matkakorvauksia ei korvata. Kallio ei vakuuta perhe hoidossa olevaa henkilöä matkalla sattuneiden ta pa tur mien varalta. Oheismateriaalina olevaan hoito- ja hoivapalveluiden perhehoidon kä si kir jaan on tehty esittelytekstissä mainitut muutokset. Valmistelija: Palvelujohtaja hoito- ja hoivapalvelut

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 15 Yhtymähallitus 119 14.12.2016 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymäjohtajan ehdotus Yhtymähallitus hyväksyy hoito- ja hoivapalveluiden perhehoidon perus teet ja esitetyt hoitopalkkiot ja -korvaukset 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mu kaises ti. Hyväksyttiin. Liitteet Perhehoidon käsikirja 2017

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 16 Yhtymähallitus 120 14.12.2016 Indeksitarkistus tehostetun palveluasumisen palvelusetelituotannon hintakattoon Yhall 14.12.2016 120 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Kallion yhtymähallitus päätti kokouksessaan 29.1.2016 4 hin ta katon käyttöönotosta pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen pal velu se te li tuo tan nos sa. Hintakatto tarkoittaa palvelusetelituottajalle maksettavaa hoi to vuo ro kau den enimmäishintaa, johon sisältyy kunnan maksama osuus (palvelusetelin arvo) ja asiakkaan omavastuu. Yhtymähallitus päät ti kolmen luokan hintakatosta v. 2016: tehostettu ympärivuorokautinen pal ve lu asu mi nen 103 /vrk, vaativa tehostettu ympärivuorokautinen pal ve lu asu mi nen vaikeasti käytöshäiriöisten yksikössä on 122 /vrk, jolloin pal ve lu se te li on määräaikainen ja arvio tehdään vähintään kerran vuo des sa, sekä vaativassa saattohoidossa te hos te tus sa ympärivuorokautisessa palveluasumisessa hintakatto on 122 /vrk. Asumispalveluiden palvelusetelin korotusindeksistä ja ko ro tus ajankoh das ta päättää kunta. Yhtymähallitus päätti 23.6.2014, että asumis pal ve lui den indeksikorotus tehdään vuosittain 1. helmikuuta ja ko ro tuk ses sa käytetään sosiaalipalvelujen ansiotasoindeksiä pai noar vol la 70 % ja elinkustannusindeksiä painoarvolla 30 %. Samassa suhteessa kuin asumispalveluiden palveluseteliä ko ro te taan, tulee myös pitkäaikaisen tehostetun palveluasumisen pal ve lu se te li tuo tannon hintakattoa korottaa. Korotuksen laskemisessa käy te tään samaa indeksiä kuin asumispalvelussakin (oheismateriaali). Valmistelija: Palvelujohtaja hoito- ja hoivapalvelut Yhtymähallitus hyväksyy hoito- ja hoivapalvelujen tehostetun pal velu asu mi sen palvelusetelien ja hintakattojen indeksikorotukset otet tavak si käyttöön 1.2.2017 alkaen oheismateriaalin mukaisesti. Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mu kaises ti. Hyväksyttiin. Liitteet Palveluseteli-indeksitarkistukset 2017 Tehostetun palveluasumisen kattohinnat 1.2.2017

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 17 Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Lastensuojelun perhehoidon ja kehitysvammahuollon perhehoidon sekä kehitysvammahuollon tukihenkilötoiminnan korvausperusteet Kalliossa vuonna 2017 Yhall 14.12.2016 121 Lastensuojelussa ja kehitysvammahuollossa järjestetään perhehoitoa, jota säädellään Perhehoitolailla (263/2015). Korvausperusteet koskevat vain perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona järjestettävää perhehoitoa, jolloin perhehoitajan kanssa tehdään toimeksiantosopimus. Perhehoitajat eivät ole työsopimussuhteessa kuntaan. Perhehoitolain (263/2015) 16 :n mukaan hoitopalkkioiden määrää tulee tarkistaa kalenterivuosittain työntekijän eläkelain (395/2006) 96 :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Kulukorvausta ja käynnistämiskorvausta tulee Perhehoitolain 19 :n mukaan tarkistaa elinkustannusindeksin (lokakuu 1951=100) edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteen (marraskuu 2016) mukaan hoi to palk kion vähimmäismäärä on 1.1.2017 lukien 784,03 euroa per he hoi dos sa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa, kun per he hoi taja lain mukainen hoitopalkkion vähimmäismäärä on 1.7.2016 alkaen ol lut 775,00 euroa, joten hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee 1,17 prosenttia. Hoitopalkkion vähimmäismäärä on määritelty Per hehoi ta ja lais sa (263/2015). Kulukorvauksen vähimmäismäärä on 1.1.2017 lukien 411,52 euroa per he hoi dos sa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Määrä on noussut vuoden 2016 tasosta 0,47 prosenttia. Myös muita ku lu kor vausmää riä tulee tarkistaa 1.1.2017 lukien elinkustannusindeksin muutos ta vastaavasti. LASTENSUOJELUN PALVELUNA TOTEUTETTAVA PERHEHOITO Perhe- ja sosiaalipalvelujen tulosalueella on tavoitteena per he hoidon osuuden kasvattaminen laitoshoidon sijaan. Lastensuojelulain muu tos (LsL 50 ), joka on tullut voimaan 1.1.2012, korostaa per hehoi don ensisijaisuutta, kun lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Hoitopalkkio 1.1.2017 alkaen 1. 784,03 euroa/kk, perushoitopalkkio lapsesta, joka tarvitsee tavan omais ta hoitoa ja huolenpitoa 2. 964,78 euroa/kk palkkio lapsesta, jonka huolenpitoon liittyy yksi korottava tekijä 3. 1255,52 euroa/kk palkkio lapsesta, jonka huolenpitoon liittyy kak si tai useampaa korottavaa tekijää Hoitopalkkio määrä perustuu lapsen hoitoon käytettävään aikaan ja hoi don vaativuuteen. Perushoitopalkkio maksetaan, jos per he hoi ta-

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 18 Yhtymähallitus 121 14.12.2016 jan käyttämä aika lapsen huolenpitoon on osa-aikaista, esimerkiksi lap si opiskelee toisella paikkakunnalla. Hoitopalkkion määrää korottavia tekijöitä ovat: Lapsella on sairaus tai vamma, joka edellyttää päivittäin ta vanomais ta enemmän hoitoa ja huolenpitoa Lapsella on säännöllinen terapia tai hoito, joka edellyttää sijais van hem man osallisuutta hoidon toteutumiseen Ainakin toinen sijaisvanhemmista on kotona kokopäiväisesti lap sen hoidettavuuden perusteella. Jos perhehoitoon sijoitettava lapsi on alle 3-vuotias ja toinen si jaisper heen vanhemmista jää kotiin häntä hoitamaan, hoitopalkkiona mak se taan KVTES.n mukaisen minimipalkan suuruinen palkkio (31.1.2017 saakka 1569,57 euroa) siihen saakka, että lapsi täyttää 3 vuot ta. Minimipalkan suuruista palkkiota voidaan maksaa myös erittäin vaikeahoitoisen tai vaikeavammaisen lapsen hoidosta, jos Kela on myöntänyt lapselle tason 3 mukaisen vammaistuen. Loma-ajan korvauksena sijaisvanhemmalle maksetaan yhden kuukau den hoitopalkkio, jos sijaisvanhemmat itse järjestävät lapsen hoidon hoitajien loman aikana. Tämä ylimääräinen hoitopalkkio mak setaan heinäkuun maksatuksen yhteydessä. Perhehoitolakiin on tehty muutoksia, jotka ovat tulleet voimaan 1.7.2016. Perhehoitajan oikeudesta vapaaseen säädetään perhehoitolain 13 :ssä. Jatkossa kunnan tulee järjestää perhehoitajalle mahdollisuus vapaaseen, jonka pituus on kaksi vuorokautta kutakin sellaista kalenterikuukautta kohden, jonka aikana hän on toiminut toimeksiantosopimuksen perusteella vähintään 14 vuorokautta perhehoitajana, jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu. Perhehoitolain 14 :n mukaan kunta tai kuntayhtymä voi järjestää perhehoitajan vapaan tai muun tilapäisen poissaolon ajaksi tarvittavan sijaishoidon tekemällä 6 :ssä säädetyt edellytykset täyttävän henkilön kanssa toimeksiantosopimuksen, jolla tämä sitoutuu huolehtimaan sijaishoidosta perhehoitajan tai hoidettavan kotona. Sijaishoito voidaan järjestää edellä tarkoitetulla tavalla, jos perhehoitaja suostuu siihen ja järjestely arvioidaan hoidettavan edun mukaiseksi. Toimeksiantosuhteisen sijaishoidon edellytyksenä on siis muun ohella, että sijaishoitaja on suorittanut ennakkovalmennuksen. Sijaishoitaja ei ole työsuhteessa sopimuksen tehneeseen kuntaan tai kuntayhtymään. Sijaishoitajalle maksettava hoitopalkkio ja kustannusten korvaus ei ole sidottu perhehoitajan saamiin palkkioihin, vaan niistä sovitaan erikseen sijaishoitajan kanssa tehtävässä toimeksiantosopimuksessa.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 19 Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Kulukorvauksen vähimmäismäärä ja käyttöraha 1.1.2017 alkaen Lapsen ikä v. Kulukorvaus /kk Käyttöraha /kk 0-6 411,52 15,00 7-11 428,75 23,00 12-14 503,36 35,00 15-595,84 50,00 Kulukorvauksen tarkoituksena on korvata perhehoidossa olevan hen ki lön ravinnosta, asumisesta, harrastuksista, henkilökohtaisista tar peis ta ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä ne tavanomaiset terveydenhuollon kustannukset, joita muun lainsää dän nön nojalla ei korvata. Kulukorvauksella katettavia menoja ovat harrastuksista ja lomista syntyneet kustannukset, mm. har rastus vä li neet, kurssimaksut, leirit, lomamatkat. Kulukorvauksen ohella mak se taan lastensuojelulain 55 :n mukaista lapsen käyttöön tar koitet tua käyttörahaa. Lapsesta maksettava lapsilisä ohjataan sijaisvanhemmalle. Perhehoitajille voidaan korvata sijaislapsen asioiden hoitoon liit ty vinä matkakuluina enintään 0,21 euroa/kilometri. Tilapäinen perhehoito toimeksiantosopimuksena 1.1.2017 alkaen Hoitopalkkio 53,46 euroa/vrk Kulukorvaus 28,84 euroa/vrk Tukiperhetoiminta toimeksiantosopimuksena 1.1.2017 alkaen Hoitopalkkio 40,09 euroa/vrk Kulukorvaus 28,84 euroa /vrk Tukiperhetoiminnasta korvataan viikonlopun ajalta (pe-su) kaksi vuo ro kaut ta. Tukiperhetoiminnasta aiheutuneita matkakorvauksia voidaan kor vata enintään 0,21 euroa/kilometri. Perhehoidon käynnistämiskustannukset 1.1.2017 alkaen Perhehoidon käynnistämisestä korvataan perhehoitajille tarpeen mu kaan kokonaistilanne ja lapsen tarpeet huomioon ottaen enintään Per he hoi ta ja lain 3 :n mukainen euromäärä. Käyn nis tä mis kor vaukseen sisältyvät kodin irtaimistohankinnat, mahdolliset sijaiskodin muu tos työs tä aiheutuvat kustannukset, perhehoidon aloittamisesta joh tu va osittainen ansionmenetys sekä lisäksi sijoituksen al ku vaihees sa tarvittavat vaatetus- ja muut perushankinnat, jotka korvataan to del lis ten kulujen perusteella ensimmäisen vuoden aikana si joi tuksen käynnistymisestä. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä Sosi aa li- ja terveysministeriön ohjeen mukaan on 2922,52 euroa perhe hoi dos sa olevaa henkilöä kohden.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 20 Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Muu tuki Perhehoitajalle tarjotaan mahdollisuus osallistua kerran vuodessa kou lu tuk seen sekä työohjausta tarpeen mukaan. KEHITYSVAMMAHUOLLON PALVELUNA TOTEUTETTAVA PER HE HOI- TO Hoitopalkkio ja kulukorvaukset 1.1.2017 1. 784,03 euroa/kk, perushoitopalkkio lapsesta, joka tarvitsee tavan omais ta hoitoa ja huolenpitoa 2. 871,84 euroa/kk palkkio lapsesta, jonka huolenpitoon liittyy yksi korottava tekijä 3. 1038,65 euroa/kk palkkio lapsesta, jonka huolenpitoon liittyy kak si tai useampaa korottavaa tekijää Kelan maksama vammaistuki maksetaan perheelle. Perhehoitajan hoitopalkkion määrä perustuu hoitoon käytettävään ai kaan ja hoidon vaativuuteen. Palkkio maksetaan suoritetusta työstä jälkikäteen. Kehitysvammahuollon hoitopalkkio määräytyy yk si löl lises ti hoitoisuuden ja päivittäisen hoitoajan perusteella. Hoitopalkkion ja kulukorvauksen yhteenlaskettu määrä kuukaudessa ei voi olla korkeampi kuin ammatillisen ryhmäkodin tai laitoshoidon kus tan nus kuukaudessa. Hoitopalkkio maksetaan myös hoidon tilapäisen keskeytyksen ajalta, ei kuitenkaan siltä osin, kun hoito keskeytyy kalenterikuukaudessa yh des sä tai useammassa jaksossa yhteensä yli seitsemäksi päi väksi. Perhehoitolakiin tehdyt muutokset perhehoitajan vapaaseen liittyen ovat vastaavat kuin lastensuojelun perhehoidossa. Kulukorvaus maksetaan, kun hoito tapahtuu muualla kuin hoi det tavan kotona. Tilapäinen perhehoito ja tukiperheille maksettavat korvaukset Hoitopalkkio 53,46 euroa/vrk Kulukorvaus 28,84 euroa /vrk Korotettua hoitotukea saavasta kehitysvammaisesta Hoitopalkkio 58,80 euroa/ vrk Erityishoitotukea saavasta kehitysvammaisesta Hoitopalkkio 66,82 /vrk Mahdollinen tuntikorvaus tilapäisestä hoidosta (enintään 8 t) Hoitopalkkio 10,00 /tunti Kulukorvaus 11,48 /kerta

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 21 Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Tilapäisenä perhehoitona korvataan viikonlopun ajalta (pe-su) kolme vuo ro kaut ta. Tilapäishoidon osalta tehdään toimeksiantosopimus ja hoitajalta edellytetään, että tämä on suorittanut perhehoitolain mukai sen valmennuksen. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä Sosiaali- ja ter veys mi niste riön ohjeen mukaan on 2922,52 euroa perhehoidossa olevaa henki löä kohden. KEHITYSVAMMAHUOLLON TUKIHENKILÖTOIMINTA tukihenkilöpalkkio 75 /kk kulukorvaus todellisten kulujen mukaan kuittien perusteella kui ten kin enintään 50 /kk Hyvinvointipalvelujohtajan esitys Kuntayhtymän johtajan ehdotus Tukihenkilöperhetoiminnasta aiheutuneita matkakorvauksia voidaan kor va ta enintään 0,21 euroa/kilometri. Palkkion maksaminen edellyttää tukihenkilötoimintaa vähintään 10h/kk Valmistelija: Perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Yhtymähallitus hyväksyy Peruspalvelukuntayhtymä Kallion lastensuojelun ja kehitysvammahuollon perhehoidon ja tu ki hen ki lö toimin nan korvausperusteet. Uudet perhehoidon korvaukset tulevat voi maan 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 22 Yhtymähallitus 122 14.12.2016 Toimeentulotuen soveltamisohjeiden tarkistaminen Yhall 14.12.2016 122 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa on ollut käytössä omat toi meentu lo tu ki la kia sekä sosiaali- ja terveysministeriön soveltamisopasta täy den tä vät toimeentulotuen soveltamisohjeet. Perustoimeentulotuki siirtyy Kelan hoidettavaksi 1.1.2017 ja kuntien hoi det ta vak si jää edelleen täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki. Sa mas sa yhteydessä toimeentulotukilakiin on tullut muutamia tarken nuk sia ja muutoksia, joissa osa nykyisin täydentävän toi meen tulo tuen menoista siirtyy otettavaksi huomioon pe rus toi meen tu lo tu essa. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion aikuissosiaalityössä on päivitetty Kal lion täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen soveltamisohjeet vas taa maan toimeentulotukilain ja toimeenpanon muutoksia. Päi vite tyt toimeentulotuen soveltamisohjeet ovat esityslistan oheismateriaalina. Valmistelija: Perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Yhtymähallitus hyväksyy Peruspalvelukuntayhtymä Kallion toi meentu lo tuen soveltamisohjeet vastaamaan lakia toi meen tu lo tues ta. Uudet soveltamisohjeet tulevat voimaan 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin. Liitteet Toimeentulotuen soveltamisohjeet

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 23 Yhtymähallitus 123 14.12.2016 Puolisoiden välisten elatussopimusten vahvistamisen kriteerit Yhall 14.12.2016 123 Avioliittolain 50 :n (10.12.2010/1078) mukaan puolisot voivat tehdä kes ke nään sopimuksen 47 tai 48 :n nojalla toiselle puolisolle suo ritet ta vas ta elatusavusta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti sekä esi tettä vä sen kunnan sosiaalilautakunnan vahvistettavaksi, jossa puo lisol la tai toisella heistä on asuinpaikka. Ennen sopimuksen vah vis tamis ta sosiaalilautakunnan on harkittava, voidaanko sopimusta pitää koh tuul li se na ottaen huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puoli son maksukyky sekä muut asiaan vaikuttavat seikat. Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös. Puolisoiden välisen elatussopimuksen tekemistä ei ole rajoitettu vain ti lan tei siin, joissa elatusvelvollisuus on laiminlyöty tai puolisot asuvat eril lään, vaan elatussopimus voidaan tehdä myös vastaisuuden varal le. Elatuksen määrää tai tasoa ei säännellä avioliittolaissa. Puo lisoi den välisen elatuksen määrän arvioinnista ei ole olemassa saman kal tais ta ohjetta kuin lasten elatuksesta on. Puolisoiden välistä elatusasiaa on selvitelty yhteistyössä Pe rus palve lu kun ta yh ty mä Kallion perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä hoito- ja hoi va pal ve lui den kanssa. Lisäksi lastenvalvojat ovat selvittäneet Espoon, Helsingin, Nokian, Rovaniemen, Tampereen ja Turun kau punkien lastenvalvojien käytäntöjä kohtuullisen elatusavun arvioinnin sekä elatussopimusten vahvistamisen osalta. Asian osalta ollaan oltu yh tey des sä myös Suomen Kuntaliittoon, joka ei puolisoiden välisiin ela tus so pi muk siin ottanut virallista kantaa. Selvitysten perusteella päädyttiin ratkaisuun, jossa elatusavun kohtuul li suus ar vioin nis sa käytetään Tampereella käytössä olevaa tu lo sidon nais ta laskutapaa. Sen mukaisesti lasketaan puolisoiden net totu lot yhteen ja jaetaan kahdella, jolloin saadaan selville las ken nal linen nettotulo. Kohtuullisena määränä siten pidetään laskennallisen net to tu lon ja toisen puolison (elatusavun saajan) nettotulon välistä ero tus ta. Kohtuullisen elatusavun määrä ei kuitenkaan saa ylittää ela tus vel vol li sen puolison nettotulon puolikasta. Huomioon tulee ottaa lisäksi se, ettei kohtuullisena voida pitää elatussopimusta, jossa ela tus vel vol li nen joutuisi lisätoimeentulotuen varaan (KHO 2004:63). Vahvistettavan elatusavun määrän alarajaksi ehdotetaan 50 euroa/kk, koska oikeuskäytännössä on katsottu, ettei ns. 0-sopimus, jos sa puoliso luopuu avioliittolain (10.12.2010/1078) mukaisesta oikeu des taan elatukseen, ole pätevä, jos elatuksen tarve on kuitenkin ole mas sa. Mikäli tulosidonnaisella laskutavalla arvioitu elatusapu jää vä häi sek si, ei ole estettä vahvistaa kohtuullisen pientä elatusapua. Vah vis tet ta van elatusavun yläraja on 1000 euroa/kk.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 24 Yhtymähallitus 123 14.12.2016 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Asiakasmaksulain 10 c :n mukaan pitkäaikaisen laitoshoidon maksus sa puolisoiden välistä elatussopimusta ei erikseen huomioida. So si aa li huol to lain mukaisen tehostetun palveluasumisen maksuista ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa tai -asetuksessa, joten ela tus so pi muk sen huomioon ottamisestakaan ei ole säädetty. Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa pitkäaikaisen laitoshoidon ja tehos te tun palveluasumisen asiakasmaksua tai palvelusetelin omavas tuu ta määrättäessä ei puolisoiden välistä elatussopimusta huomioi da. Valmistelijat: perhe- ja sosiaalipalveluiden ja hoiva- ja hoi to pal ve luiden palvelujohtajat Yhtymähallitus päättää 1. hyväksyä Peruspalvelukuntayhtymä Kallion puolisoiden väliset ela tus so pi muk set vahvistettaviksi esittelytekstissä esitetyllä tulo si don nai sel la laskutavalla. Puolisoiden välistä ela tus so pi musta ei huomioida määrättäessä pitkäaikaisen laitoshoidon tai tehostetun palveluasumisen asiakasmaksua tai pal ve lusete lin omavastuuta. 2. delegoida lastenvalvojille oikeuden vahvistaa puolisoiden vä lisen elatussopimuksen yhtymähallituksen hyväksymien kri teerien mukaisesti. Yhtymähallitus hyväksyy hyvinvointipalvelujohtajan esityksen. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 25 Yhtymähallitus 124 14.12.2016 Talouden seuranta Yhall 14.12.2016 124 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Yhtymähallitukselle annetaan tilannekatsaus talousarvion toteumasta 1-11/2016 kokouspäivän kirjanpidon toteuman mukaisesti. Toimialajohtajat antavat ajankohtaiskatsaukset kuntayhtymän toiminnasta. Yhtymähallitus merkitsee talouden toteuman ja ajankohtaiskatsaukset tiedoksi. Merkittiin tiedoksi.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 26 Yhtymähallitus 125 14.12.2016 Hankintavaltuudet ja -rajat vuonna 2017 Yhall 14.12.2016 125 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Vuoden 2013 alussa voimaan tulleen hallintosäännön 23 :n mukaan kuntayhtymän johtaja sekä toimialajohtajat ja tulosyksikköjen esimiehet päättävät talousarvion asettamissa rajoissa toimivaltaansa kuuluvista hankinnoista. Yhtymähallituksen vahvistama hankintaohje täsmentää hankintalain soveltamista, kilpailuttamista ja hankintojen käytännön menettelyä. Yhtymähallitus vahvistaa hyväksytyn talousarvion puitteissa käytettävät hankintavaltuudet seuraavasti: 1) kuntayhtymän johtaja ja toimialajohtajat 500.000 euroa 2) tulosaluejohtajat 30.000 euroa 3) tulosyksiköiden esimiehet 15.000 euroa Talousjohtaja päättää alueellisen hankintayhteistyön yhteishankintoina ja kuntayhtymän tukipalveluihin kautta keskitetyistä hankinnoista. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 27 Yhtymähallitus 126 14.12.2016 Laskujen hyväksyjät 2017 Yhall 14.12.2016 126 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Voimassa olevan sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti laskujen hyväksyjien nimeäminen on osa kuntayhtymän sisäisen valvonnan toteuttamista. Laskujen hyväksyjät nimetään tilikausittain. Palvelukeskus Heta vastaa kirjanpidosta ja siihen liittyen käsittelee kaikki ostolaskut sähköisen Workflow -kierrätysjärjestelmän avulla. Laskujen hyväksyjillä on keskeinen rooli varmistaa, että maksettavat laskut perustuvat tehtyihin sopimuksiin ja että laskutetut tavarat ja palvelut on saatu kuntayhtymän käyttöön. Talousarvion- ja kustannusten seurannan kannalta on tärkeää, että laskun hyväksymisen yhteydessä tarkistetaan myös tiliöinti ja määrärahan riittävyys. On myös tärkeää, että laskujen käsittely tehdään viivytyksettä, tämä on perusedellytys sille, että kuntayhtymä pystyy tuottamaan ajantasaisia raportteja päätöksenteon pohjaksi. Valmistelija: talousjohtaja Kuntayhtymän johtaja ja toimialajohtajat vastaavat kokonaisuutena kuntayhtymän laskujen hyväksymisestä. Yhtymähallitus valtuuttaa talousjohtajan vahvistamaan toimialajohtajien valmistelemat listat laskujen hyväksyjistä toimialoittain. Toimialajohtajat vastaavat siitä, että laskujen hyväksyjille on määritelty myös sijaiset. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 28 Yhtymähallitus 127 14.12.2016 Yhtymähallituksen kevään 2017 kokousaikataulu Yhall 14.12.2016 127 Yhtymähallituksen kevään kokousaikataulu: ke 1.2.2017 klo 8.30 pe 24.2.2017 klo 8.30 pe 17.3.2017 klo 8.30 ke 26.4.2017 klo 8.30 ke 17.5.2017 klo 8.30 ti 20.6.2017 klo 8.30 ti 9.5.2017 klo 16.00 yhtymäkokous vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Tarvittaessa yhtymähallitus kokoontuu myös muuna erikseen sovittavana aikana. Yhtymähallitus vahvistaa kevään 2017 alustavan kokousaikataulun. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 29 Yhtymähallitus 128 14.12.2016 Pöytäkirjojen nähtävillä pitäminen 2017 Yhall 14.12.2016 128 vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Kuntalain 17.3.1995/365 63 mukaan on valtuuston, kun nan hal li tuksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oi kai su vaa ti mus oh jeineen tai valitusosoituksineen pidettävä tarkastamisen jälkeen yleises ti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Muun vi ranomai sen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asian omai nen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi. Kuntalain 85 :ssä säädetään, että kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyt tä vän toimielimen pöytäkirja on siihen liitettyine va li tus osoi tuk sineen tarkastamisen jälkeen pidettävä yleisesti nähtävänä. Ennen pöy tä kir jan nähtävänä pitämistä siitä on lähetettävä jokaisen jä senkun nan kunnanhallitukselle jäljennös. Jäsenkuntien ja niiden jä senten katsotaan saaneen pöytäkirjassa mainituista päätöksistä tiedon si nä päivänä, jona pöytäkirja on asetettu nähtäväksi. Kuntayhtymän muun viranomaisen pöytäkirja on pidettävä näh tä vänä, jos yhtymäkokous tai perussopimuksessa määrätty jäsenkuntien va lit se ma toimielin (yhtymävaltuusto) niin päättää tai asianomainen vi ran omai nen katsoo sen tarpeelliseksi. Yhtymäkokouksen pöytäkirjan nähtävillä pidosta ilmoitetaan ko kouskut sun yhteydessä. Kuntayhtymän toimielinten pöytäkirjat asetetaan julkisesti nähtäville kun ta yh ty män kotisivuille internetissä. Yhtymähallitus asettaa vuoden 2017 kokousten pöytäkirjat yleisesti näh tä vil le kokousta seuraavan toisen viikon perjantaina klo 9-14 kun ta yh ty män hallintokeskuksessa. Yhtymähallitus kehottaa hallintosäännön mukaan päätösvaltaisia viran hal ti joi ta asettamaan päätöspöytäkirjansa yleisesti nähtäville seuraa vas ti: Ympäristöterveydenhuollon tulosalueen viranhaltijoiden päätökset pää tös tä seuraavan viikon maanantaina klo 12:00-15.30 ym pä ris töter vey den huol lon toimistossa. Muut viranhaltijapäätökset kutakin päätöskuukautta seuraavan kuukau den ensimmäisen täyden viikon perjantaina klo 9-14. Pöy tä kir jojen nähtävillä pidosta ilmoitetaan kuntalain 29 ja 64 :ien mukaisesti. 1.6.2017 lukien sovelletaan uuden Kuntalain (410/2015) säädöksiä ja mm. kokouspöytäkirjat julkaistaan Kallion internet sivuilla. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 30 Yhtymähallitus 129 14.12.2016 Sosiaalisen kuntoutuksen ja tuetun kuntouttavan työtoiminnan hankkiminen Yhall 14.12.2016 129 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio kilpailutti työpajapalvelut syksyllä 2015 ja palvelun tuottajaksi valittiin Nuorten Ystävät ry. Toinen tarjouksen jättäjä Sytyke-Centre/Hengitysliitto ry valitti hankintapäätöksestä markkinaoikeuteen, joka kumosi hankintapäätöksen 27.9.2016. Uutta kilpailutusta on valmisteltu ja tarjouspyynnössä hankinta on jaettu osakokonaisuuksiin A-C seuraavasti: A. Sosiaalinen kuntoutus B. Tuettu kuntouttava työtoiminta C. Sosiaalihuoltolain mukainen työllisyyttä edistävä toiminta ja työtoiminta Kilpailutuksesta on julkaistu hankintailmoitus 3.11.2016 sekä korjausilmoitus 23.11.2016 osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi sekä Kallion www-sivuilla. Tarjouspyyntöön sai jättää kysymyksiä ositteessa kirjaamo@kalliopp.fi. Vastaukset kysymyksiin on julkaistu osoitteessa http://www.kalliopp.fi/hankinnat. Tarjouksen mukaan Tilaaja sitoutuu hankkimaan palveluja keskimäärin 16 asiakkaalle päivässä yhteensä 3840 henkilötyöpäivää vuodessa. Eri palveluiden määrät eivät ole hankintayksikköä sitovia; palveluiden vuosittainen kokonaismäärä on hankintayksikköä sitova. Hankintayksiköllä on oikeus vuosittain muuttaa palvelun kokonaismäärää +/- 20 %. Tarjouspyynnön mukaan sopimuskausi on kaksi (2) vuotta ja sopimuskausi alkaa erikseen ilmoitettavana ajankohtana viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluttua hankintapäätöksen tekemisestä. Lisäksi tilaajaa varaa mahdollisuuden kahteen yhden (1+1) vuoden mittaiseen optiokauteen. Hankintatyöryhmä (vs. kuntayhtymän johtaja, hyvinvointipalvelujohtaja, perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja ja hallintopalvelusihteeri) avasi tarjoukset 7.12.2016 klo 12.50 ja totesi, että työpajapalveluita koskevassa kilpailutuksessa oli saatu määräaikaan 7.12.2016 kello 10 mennessä kaksi (2) tarjousta: Sytyke Centre/Hengitysliito ry Nuorten Ystävät ry Hankintatyöryhmä arvioi hakemukset ja totesi 8.12.2016 pitämässään kokouksessa, että molemmat tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia ja molemmilla tarjoajilla on tarvittava kelpoisuus hankinnan toteuttamiseksi.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 31 Yhtymähallitus 129 14.12.2016 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Hankintatyöryhmä totesi, että halvimman tarjouksen on tehnyt Sytyke Centre/Hengitysliitto ry. Vertailu tarjotuista hinnoista, tarjouspyyntöasiakirjat sekä pöytäkirjat 7.12.2016 ja 8.12.2016 pidetyistä hankintatyöryhmän kokouksista ovat oheismateriaalina. Valmistelija: perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Yhtymähallitus hyväksyy halvimman tarjouksen jättäneen Sytyke Centre/Hengitysliitto ry:n tarjouksen sosiaalisen kuntoutuksen ja tuetun kuntouttavan työtoiminnan palveluiden tuottamisesta Ylivieskassa ja valtuuttaa hyvinvointipalvelujohtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Yhtymähallitus hyväksyy hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin Sytyke Centre/Hengitysliitto ry tuottamaan sosiaalisen kuntoutuksen ja tuetun kuntouttavan työtoiminnan palvelut Ylivieskassa. Valtuutettiin hyvinvointipalvelujohtaja allekirjoittamaan sopimus. Liitteet Hintavertailu, Sosiaalisen kuntoutuksen ja tuetun kuntouttavan työtoiminnan hankinta

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 32 Yhtymähallitus 130 14.12.2016 Sosiaalietuuskäsittelijöiden virkojen lakkauttaminen Yhall 14.12.2016 130 Hyvinvointipalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Peruspalvelukuntayhtymä Kallion perhe- ja aikuissosiaalityössä on ol lut kolme (3) sosiaalietuuskäsittelijän virkaa. Etuuskäsittelijät ovat pää sään töi ses ti tehneet toimeentulotukipäätöksiä. Perustoimeentulotuen siirtyessä Kelan hoidettavaksi 1.1.2017 alkaen sosiaalietuuskäsittelijöiden toimeentulotukitehtävät päättyvät. Työn te ki jöis tä yksi on jäänyt eläkkeelle ja kaksi työntekijää siirtyy toisiin tehtäviin Kalliossa. Sosiaalietuuskäsittelijöiden virat (72903001, 72903002, 72903003) voidaan lakkauttaa. Valmistelija: perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Yhtymähallitus lakkauttaa 1.1.2017 alkaen perhe- ja ai kuis so si aa lityön kolme sosiaalietuuskäsittelijän virkaa (virkanumerot: 72903001, 72903002, 72903003) Yhtymähallitus päättää hyvinvointipalvelujohtajan esityksen mu kaises ti. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 33 Yhtymähallitus 131 14.12.2016 Psykologin virkojen perustaminen Yhall 14.12.2016 131 Terveyspalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa on talousarvioon vuodelle 2017 sisällytetty kahden psykologin virka. Toinen psykologi tulee sijoittumaan aikuispsykososiaalisen tulosalueen nuorisopsykiatriseen yksikköön ja toinen työterveyshuoltoon. Psykologin lisääminen mahdollistaa moniammatillisen työskentelyotteen ja psykologi on tärkeä osa työryhmää. Psykologi tekee nuorten ja työikäisten psykologisia tutkimuksia. Kysyntä psykologin palveluihin on lisääntynyt. Psykologin virkojen täyttäminen säästää psykologin ostopalveluja. Työterveyshuollon psykologin tekemästä työstä työnantajalta laskutettava tulo kattaa palkkauksesta johtuvat kustannukset. Määrärahat on varattu talousarvioon. Valmistelija: psykiatri-ylilääkäri, työterveyshuollon ylilääkäri Yhtymähallitus perustaa kaksi psykologin virkaa 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus päättää terveyspalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin.

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 12/2016 34 Yhtymähallitus 132 14.12.2016 Psykiatrin viran perustaminen Yhall 14.12.2016 132 Terveyspalvelujohtajan esitys vs. Kuntayhtymän johtajan ehdotus Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa, aikuispsykososiaalisessa yk sikös sä on 2 psykiatrin virkaa. Näiden lisäksi on käytetty os to pal ve lupsy kiat ria. Psykiatrille on tarvetta muutoksien myötä mitä lähialueelle on tu lossa mm. Visalan sairaalan lakkautuminen. Visalan sairaalan lak kautu mi nen lisää avohoidon ja akuutin hoidon tarvetta alueella. Uutena toi min to na aloitetaan kotikuntoutuksen toimintamalli, jonka avulla po ti lai ta pystytään paremmin auttamaan selviämään arjessa mahdol li sim man itsenäisesti. Tämä toiminta tarvitsee myös psykiatrin työ pa nos ta. Määrärahat on talousarviossa. Valmistelija: johtava ylilääkäri ja psykiatri-ylilääkäri Yhtymähallitus perustaa psykiatrin viran 1.1.2017 alkaen. Yhtymähallitus päättää terveyspalvelujohtajan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin.