Sosiaalilautakunta Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna / /2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalilautakunta 8 22.01.2015. Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 752/05.09.00/2014"

Transkriptio

1 Sosiaalilautakunta Lastensuojelun perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna / /2014 SOSLA 8 Perhehoitoa toteutetaan sosiaalihuoltolain 17 :n mukaisena kunnan järjestämän sosiaalipalveluna tai lastensuojelulain 37 :n mukaisena avohuollon tukitoimena ja 49 :n mukaisena sijaishuoltona. Perhehoitoa voidaan järjestää lyhyt- tai pitkäaikaisesti. Perhehoidossa voi olla lapsi, nuori, vammainen tai kehitysvammainen henkilö, pitkäaikaissairas, mielenterveyskuntoutuja tai vanhus. Perhekodissa voidaan samanaikaisesti hoitaa enintään neljä henkilöä. Näihin luetaan hoitajan omat alle kouluikäiset lapset ja muut erityistä hoitoa ja huolenpitoa vaativat henkilöt. Silloin kun perhekodissa asuu vähintään kaksi perhehoitajalain edellyttämää ammatillisen koulutuksen ja muun kelpoisuuden omaavaa perhehoitajaa, voi perhehoidossa olla samanaikaisesti enintään seitsemän henkilöä. Erityisestä syystä voidaan enimmäismääristä poiketa täysi-ikäisten henkilöiden kohdalla. Perhehoitajalaissa 1992/312 säädetään perhehoitajasta, hoitopalkkiosta ja kustannusten korvaamisesta. Perhehoitajan kanssa tehtävässä toimeksiantosopimuksesta sovitaan maksettavan palkkion määrästä ja suorittamisesta, kustannusten korvaamisesta, hoidettavan käyttövaroista, hoidon kestosta, hoidettavan oikeuksista ja tukitoimista, perhehoitajan vapaasta, perhehoitajan valmennuksesta, työnohjauksesta ja koulutuksesta, sopimuksen irtisanomisesta sekä tarvittaessa muista seikoista. Perhehoitajan eläketurvasta säädetään kunnallisen eläkelain muuttamisesta annetussa laissa 713/2004 sekä tapaturmavakuutuksesta tapaturmalaissa 608/1948. Sosiaali- ja terveysministeriön Kuntainfon 7/ mukaan perhehoidon palkkiot ja korvaukset nousevat lukien. Hoitopalkkion vähimmäismäärä nousee perhehoidossa olevaa henkilöä kohden 686,25 euroon kalenterikuukaudessa. Perhehoitajalain mukaisen hoitopalkkion vähimmäismäärä on vuonna 2014 ollut 679,71 /kk. Hoitopalkkioiden määrää tarkistetaan kalenterivuosittain työntekijän eläkelain 395/ :ssä tarkoitetulla palkkakertoimella. Vuodelle 2014 vahvistettu palkkakerroin on 1,350 ja vuodelle 2015 vahvistettu palkkakerroin on 1,363, jolloin muut kuin vähimmäismääräiset hoitopalkkiot nousevat

2 lukien vuoden 2014 tasosta 0,96 %. Kunnat voivat maksaa myös 686,25 euron vähimmäismäärää suurempia hoitopalkkioita. Hoitopalkkio voidaan erityisestä syystä sopia maksettavaksi säädettyä vähimmäismäärää pienempänä. Jos hoitopalkkio on sovittu toimeksiantosopimuksessa vähimmäismäärää suuremmaksi tai pienemmäksi, korotetaan hoitopalkkiota indeksitarkastuksen johdosta lukien 0,96 %. Kulukorvauksen tarkoituksena on korvata perhehoidossa olevan henkilön ravinnosta, asumisesta, harrastuksista, henkilökohtaisista tarpeista ja muusta elatuksesta aiheutuvat tavanomaiset menot sekä ne tavanomaiset terveydenhuollon kustannukset, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Lisäksi kulukorvaus sisältää lastensuojelulain nojalla perhehoitoon sijoitetulle lapselle tai nuorelle hänen omaan käyttöönsä mainitun lain nojalla annettavat käyttövarat. Kulukorvauksen lisäksi maksetaan korvaus sellaisista perhehoidossa olevan henkilön yksilöllisistä tarpeista johtuvista terapian ja terveydenhuollon sekä alle 21-vuotiaan lapsen ja nuoren opinnoista aiheutuvista erityisistä kustannuksista, joita muun lainsäädännön nojalla ei korvata. Lisäksi voidaan korvata perhehoidossa olevan henkilön lomanvietosta johtuvat ja erityisten harrastusten tai harrastusvälineiden aiheuttamat ja muut jatkuvaluontoiset tai kertakaikkiset erityiset kustannukset. Perhehoitajille maksettavia kulukorvauksia tulee perhehoitajalain (312/1992) 3 :n mukaan tarkistaa kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin (lokakuu 1951=100) edellisen vuoden lokakuun vuosimuutoksen mukaisesti. Kulukorvauksen vähimmäismäärä oli vuoden 2014 alusta lukien 406,58 euroa perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Kulukorvauksen vähimmäismäärä on lukien 410,66 perhehoidossa olevaa henkilöä kohti kuukaudessa. Määrä on noussut vuoden 2014 tasosta noin 1,0 %. Myös muita kulukorvausmääriä tulee tarkistaa vastaavasti lukien. Käynnistämiskorvaus Perhehoitajalain 3 :n 5 mom mukaan käynnistämiskorvauksen lähtötaso oli 2440 (2005 lokakuun elinkustannusindeksin pisteluku). Käynnistämiskorvausta tulee nyt korottaa elinkustannusindeksin pisteluvun nousua vastaavasti. Lokakuun 2014 pisteluku oli Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä oli lukien 2.887,51 perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on lukien

3 2916,43 perhehoidossa olevaa henkilöä kohti. Määrä on noussut vuoden 2014 tasosta noin 1,0 %. Uudessakaupungissa lastensuojelun perhehoitajat hankitaan Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksiköstä tehdyn sopimuksen mukaisesti. Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikkö, jota Kaarinan kaupunki hallinnoi, on vahvistanut lasten ja nuorten perhehoidon korvaukset vuodelle Hoitopalkkiot esitetään vahvistettavaksi yhteneväisiksi Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikön maksamien korvausten ja palkkioiden kanssa ja ne perustuvat sijaishuoltoyksikön vahvistamaan toimintaohjeeseen vuodelle Jatykossa Uudessakaupungissa makssetaan kaikille perhehoitajille seuraavassa esitetyt korvakset riippumatta siitä, milloin perhehoitosopimus on tehty. Lisätietoja: Sosiaalityön johtaja Maria Silver, puh Ehdotus: Sosiaalilautakunta hyväksyy korotetut perhehoidon palkkiot, kulu- ja käynnistämiskorvaukset ja ohjeet noudatettavaksi alkaen seuraavasti: 1. Hoitopalkkiot Lastensuojelun perhehoito /kk/lapsi Pitkäaikainen perhehoito Pääsääntöisesti sijaisperheessä asuvan alle 21-vuotiaan lapsen/nuoren hoidosta maksetaan perhehoitajalle pitkäaikainen hoitopalkkio. Vähimmäismäärän mukainen hoitopalkkio 686,25 /kk/lapsi - yli 18-vuotias nuori asuu viikot opiskelupaikkakunnalla ja käy viikonloppuisin sijaisperheessä - yli 18-vuotias nuori on yli 2 kk sairaalahoidossa, maksetaan 3. sairaalassaolokuukaudesta eteenpäin hoitopalkkio tämän suuruisena - nuori on varusmies- tai siviilipalvelusta suorittamassa ja käy viikonloppuisin sijaisperheessä Hoitopalkkiota voidaan yhteisestä sopimuksesta korottaa, mikäli lapsi saa korotettua Kelan hoitotukea tai erityistukea. Korotus palkkioon on enintään 40 %, mikäli lapsesta maksetaan korotettu hoitotuki ja enintään 70 %, mikäli lapsesta maksetaan erityishoitotuki. Korotus tarkistetaan hoitosuunnitelman yhteydessä. Korotettu hoitopalkkio (max 50 %) 1879 /kk/lapsi Hoitopalkkiota korotetaan perushoitopalkkiosta 50 %, kun hoivan ja huolenpidon tarve poikkeaa lapsen normaalista kehitysiästä ja lapsi vaatii hoitoa enemmän kuin sijaishuollossa oleva lapsi keskimäärin.

4 Erityishoitopalkkio (max 100 %) 2504 /kk/lapsi Hoitopalkkiota korotetaan perushoitopalkkiosta erityishoitopalkkioksi 2504 euroa/kk/lapsi (korotus 100 %) Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikön toimintaohjeen 2015 mukaisissa tapauksissa. 2. Kulukorvaukset Lastensuojelun perhehoidon kulukorvaukset, jotka sisältävät lapsille maksettavat käyttövarat, ovat pitkäaikaisessa perhehoidossa: 0-12-vuotiaasta 556 /kk/lapsi vuotiaasta 686 /kk/lapsi, vähimmäismäärän mukainen kulukorvaus on 410,66 /kk/lapsi. 3. Käyttövarat Sijoitetun lapsen ja nuorten käyttövarat sisältyvät kulukorvaukseen. Lapselle tai nuorelle on annettava hänen omaan käyttöönsä kk:ssa käyttövaroja seuraavasti: alle 15-v. lapselle se määrä, joka vastaa hänen yksilöllistä tarvettaan v. lapselle tai nuorelle vähintään se määrä, joka vastaa yhtä kolmasosaa lapselle suoritettavasta valtion elatustuen määrästä, vuonna ,72 /kk. 4. Korvaus oman auton käytöstä Perhehoitajalle korvataan lapsen/nuoren terveydenhuoltomatkat oman auton käytöstä maksettavan sv-taksan mukaisesti. Muista erikseen sosiaalityöntekijän kanssa sovituista matkoista maksetaan korvaus KVTES:n mukaisesti. 5. Harrastusten korvaaminen Asiakassuunnitelmassa sovittuja, säännöllisestä harrastuksesta aiheutuvia kustannuksia korvataan enintään 500 /vuosi. Tämän lisäksi korvataan erityisistä harrastuksista tai harrastuvälineistä aiheutuvat kulut asiakassuunnitelmassa sovitun mukaisesti, esim. polkupyörä, sukset ja luistimet. 6. Sairauskustannukset Normaalit sairauskulut sisältyvät kulukorvaukseen. Erikseen korvataan sellaiset yksilöllisistä tarpeista johtuvat terveydenhuoltomenot (esim. silmälasit) ja terapian erityiset korvaukset, joita ei muun lainsäädännön nojalla korvata. Lapsen mahdollinen hoitotuki maksetaan perhehoitajalle ja se

5 huomioidaan sairaudesta aiheutuvia kuluja korvattaessa 7. Käynnistämiskorvaus Hoidon käynnistämisestä aiheutuvia kustannuksia korvataan tarvittaessa enintään 2916,43 perhehoidossa olevaa henkilöä kohden sosiaalityöntekijän harkinnan mukaan. Mikäli perhehoitosopimus päättyy vuoden kuluessa sijoituksen alkamisesta perhehoitaja sitoutuu palauttamaan 50 % maksetusta käynnistämiskorvauksesta. 8. Itsenäistymisvarat Jollei lapsella tai nuorella ole sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaisia (14 ) tuloja, korvauksia tai saamisia taikka jos ne ovat riittämättömiä, on sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tuettava sijoituksen päättyessä itsenäistymässä olevaa nuorta. Itsenäistymisvaroilla voidaan tukea nuoren asumista, koulutusta tai muita itsenäistymiseen liittyviä menoja, jotka katsotaan tarpeelliseksi jälkihuoltosuunnitelmaa laadittaessa. Itsenäistymisvaroina voidaan maksaa enintään euroa nuoren muuttaessa itsenäisesti asumaan ja viimeistään silloin, kun jälkihuoltovelvoite päättyy. Itsenäistymisvarat niille nuorille, joille ei ole sijoituksen aikana kertynyt omia varoja, annetaan sijoituksen keston mukaan seuraavasti: 5 vuotta ja pidempään euroa 4-5 vuotta euroa 3-4 vuotta euroa 2-3 vuotta 800 euroa 1-2 vuotta 400 euroa alle 1 vuosi, ei itsenäistymisrahaa. 9. Korvaus pitämättömästä vapaaoikeudesta Perhehoitajan täysimääräinen vapaa on 12 vrk/ kalenterivuosi. Perhehoitajalle maksettava korvaus pitämättömästä vapaaoikeudesta on 30 kuukausi. 10. Lyhytaikaisen perhehoidon korvaus Lapsen lyhytaikaisesta hoidosta korvataan lomaperheelle hoitopalkkiona: - kun hoito kestää alle 14 vrk 46 /vrk/lapsi ja kulukorvauksena 35

6 /vrk/lapsi - kun hoito kestää yli 14 vrk, päiväkorvaus on pitkäaikaisen perhehoidon palkkio jaettuna kk:n päivillä ja kulukorvaus pitkäaikaisen hoidon kulukorvaus jaettuna kk:n päivillä - kun hoito kestää yli 30 vrk, korvataan pitkäaiakisen perhehoidon palkkio ja kulukorvaus 11. Tukiperhehoito Tukiperheelle korvataan 46 /vrk/lapsi ja kulukorvauksena 35 /vrk/lapsi. 12. Perhehoitajan ilmoitusvelvollisuus Perhehoitajan tulee ilmoittaa sosiaalityöntekijälle välittömästi esim. palkkioiden ja korvauksen maksuperusteissa tapahtuneet muutokset. 13. Lapsilisä Lapselle maksettava lapsilisä maksetaan perhehoitajalle. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017

Kunnanhallitus PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 316 12.12.2016 PERHEHOIDON JA TUKIPERHEIDEN HOITOPALKKIOT SEKÄ KULU- JA KÄYNNISTÄMISKORVAUKSET VUODELLE 2017 Kunnanhallitus 12.12.2016 316 Perhehoitopalkkion määrä on tarkistettava kalenterivuosittain

Lisätiedot

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio

1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET. 1. Hoitopalkkio 1(6) Sosiaalilautakunta 7.2.2012 4 LASTENSUOJELUN AVO- JA SIJAISHUOLLON OHJEET 1. Hoitopalkkio 1.1.2012 voimaan tulleen perhehoitajalain muutosten mukaisesti perhehoidossa maksettavan hoitopalkkion määrä

Lisätiedot

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819

Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Sosiaali- ja terveyslautakunta 38 06.05.2014 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KULUKORVAUKSET 118/302/2014 SOSTERV 38 Valmistelu: Johtava sosiaalityöntekijä Juha Kähkönen, p. 050-3168 819 Lastensuojelun

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito

Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2015 Lasten ja nuorten perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1252 e/kk/lapsi 0 12v. 556 e/kk/lapsi 13 20 v. 686 e/kk/lapsi

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.3.2014 lukien. Kriteerit. perushoitopalkkioon LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 3.2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2015 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2015 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit

Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 1.1.2014 lukien. Kriteerit LASTEN JA NUORTEN PERHEHOITO Perhehoitajalle suoritettava hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus sekä erityismaksuluokat 2014 lukien. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.12006/ 948 Hoitopalkkion

Lisätiedot

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki

Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki Perhehoitolain uudistuminen - Uusi perhehoitolaki 1.4.2015 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoidon

Lisätiedot

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän

263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän 263/2015 Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Perhehoitolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015

Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 Perusturvalautakunta 19.5.2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.4.2015 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET JA SOVELTAMISALA...

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito. Perhehoitolaki 263/2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus ja tavoite Tämän lain tarkoituksena on turvata hoidettavalle perheenomainen ja hoidettavan tarpeiden mukainen perhehoito.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia.

HE 134/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 ja 3 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi perhehoitajalakia. Perhehoitajalle maksettavan hoitopalkkion vähimmäismäärä korotettaisiin

Lisätiedot

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Perusturvalautakunta , liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 15.12.2016 149, liite 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2017 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS, TAVOITTEET

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2016 Sisältö Hoitopalkkio... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus... 3 Terveydenhoito... 5 Päivähoitomaksut... 5

Lisätiedot

HE 183/2009 vp. 1. Nykytila

HE 183/2009 vp. 1. Nykytila HE 183/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan perhehoitajalakia muutettavaksi väliaikaisesti. Ennakkoarvioiden mukaan vuoden

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEISTUS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2014 1. HOITOPALKKIO Perhehoitajalain (312/1992) 2 :n mukainen hoitopalkkion vähimmäismäärä nousi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40.

Perusturvalautakunta LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA /40. Perusturvalautakunta 5 08.01.2019 LASTEN, VAMMAISTEN JA IKÄÄNTYNEIDEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN KORVAUSPERUSTEET VUONNA 2019 315/40.05/2018 PLTK 5 Perhehoito on hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON MAKSUT VUONNA 2015 Sisältö Hoitopalkkio... 2 0-3-vuotias lapsi... 2 3-17-vuotias lapsi... 2 Hoitopalkkion korottaminen... 3 Lapsilisä ja vammaistuki... 3 Kustannusten korvaus...

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2016 ALKAEN Perusturvalautakunta 27.1.2016 8 Sivu 1 / 12 1 PERHEHOIDON HOITOPALKKIO Hoitopalkkio Laki perhehoitajalain muuttamisesta 8.4.2011/317)

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2018 Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1279 e/kk/lapsi 0 12v. 562 e/kk/lapsi

Lisätiedot

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN MAAKUNNALLINEN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Perhehoitajan sukunimi ja etunimet Maakunnallinen vammaisten ja ikäihmisten koordinointi-pilotti 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen n hallitus! T 1 21! T 2 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset tarkistetaan Sosiaali- ja terveysministeriön 3.12.2015 laatiman

Lisätiedot

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito

Perhehoidon korvaukset v Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoidon korvaukset v. 2019 Lasten ja nuorten toimeksiantosuhteinen perhehoito Perhehoitomuoto Hoitopalkkio Kulukorvaus Pitkäaikainen perhehoito Perushoitopalkkio 1303 e/kk/lapsi 0 12v. 621 e/kk/lapsi

Lisätiedot

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen

Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)

Lisätiedot

KYMENLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ

KYMENLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Hallitus ESITYSLISTA N:o 2 25.1.2019 KYMENLAAKSON SOSIAALI- JA Asialuettelo: 28 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 29 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 3 30 OIKAISUVAATIMUS YKSILÖASIAT/VAMMAISPALVELUT 4 Liite nro 1 (ei

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoito

Lastensuojelun perhehoito Lastensuojelun perhehoito 12.12.2012 Perhehoidon lakimuutoksia 1.1.2012 Perhehoidon ensisijaisuus (Lsl 50 ) Ennakkovalmennus pakollinen (Perhehoitajalaki 1 ) Sijaishoitaja (Perhehoitajalaki 6 a ) Vastuutyöntekijän

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE

Sosiaalilautakunta / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE Sosiaalilautakunta 1.9.2015 / Liite nro 2 LASTENSUOJELUN TOIMINTAOHJE Johtava sosiaalityöntekijä 21.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Perhehoito... 1 1.2. Kulukorvaus... 2 1.3. Kulukorvauksen lisäksi korvattavat

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan perhehoidon yhteyshenkilön nimi, virka-asema ja

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN Perusturva Perusturvalautakunta 31.3.2010 LIITE 4 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on sosiaalipalvelua

Lisätiedot

KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015

KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015 KITEEN LASTENSUOJELUN OHJEISTUS 2015 Perusturvalautakunta 12.3.2015 1 Sisällys 1. LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2015... 3 Hoitopalkkio... 3 Perushoitopalkkio...

Lisätiedot

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan ikäihmisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan ikäihmisten perhehoidon yhteyshenkilön

Lisätiedot

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS PIRKANMAAN PERHEHOIDON YKSIKÖN TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virka-asema ja yhteystiedot Kunnan

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS

PIRKANMAAN KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMEKSIANTOSOPIMUS 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon järjestämisestä vastaavan edustajan nimi, virkaasema ja yhteystiedot Kunnan kehitysvammaisten perhehoidon

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET ALKAEN

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON PALKKIOT JA KORVAUKSET 1.1.2017 ALKAEN Perusturvalautakunta 15.3.2017 Sivu 1 / 12 1 PERHEHOIDON HOITOPALKKIO Hoitopalkkio Jollei toimeksiantosopimuksessa ole toisin sovittu,

Lisätiedot

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1.

HE 133/2005 vp. indeksillä korotettuna. Lisäksi muutkin hoitopalkkion perusteita ja määrää koskevat säännökset siirrettäisiin asetuksesta. 1. HE 133/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perhehoitajalain 2 :n muuttamisesta Perhehoitajalakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että perhehoitajalle maksettavan palkkion määrää tarkistettaisiin

Lisätiedot

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016

Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Perusturvalautakunta 5 16.02.2016 Perhehoidon ja tukiperheiden palkkioiden ja kulukorvausten tarkistaminen vuodelle 2016 Petula 16.02.2016 5 (Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö 044-7591 271) Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella

Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella Lastensuojelun perhehoidon ohjeet, palkkiot ja kustannusten korvaaminen 2016 Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin alueella 1 (22) Sisältö 1 PERHEHOITOA SÄÄTELEVÄT LAIT JA ASETUKSET 1 1.1 Perhehoidon

Lisätiedot

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta

Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta AIKA 23.1.2019 14:00 PAIKKA Toimistotalo Ruori, C6 kokoushuone, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE. Palkkio ja korvaukset. Luonnos

Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE. Palkkio ja korvaukset. Luonnos 1 Perusturvalautakunta PERHEHOIDON OHJE Palkkio ja korvaukset Luonnos 2 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. HOITOPALKKIO... 3 2.1. Lapsen kokoaikainen hoito sijoituksen alussa... 3 2.2. Työntekijän arvioon perustuva

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2012

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2012 1/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2012 www.pslastensuojelu.fi/ohjeistus 1/26 2/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE

KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE KUOPION KAUPUNKI PERUSTURVA LAPSIPERHEPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Voimaan 16.3.2016 1 Sisällys 1 PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoito... 4 1.2 Perhehoitaja... 4 1.3 Perhehoitajalle järjestettävä

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 145 Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.7.2016 alkaen (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen) Hallitus on antanut esityksen lain muuttamiseksi. Kuntayhtymän on ryhdyttävä toimenpiteisiin

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON, TUKIPERHETOIMINNAN JA TUKIHENKILÖTOIMINNAN SUOSITUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON, TUKIPERHETOIMINNAN JA TUKIHENKILÖTOIMINNAN SUOSITUS JJR / Juvan kunta Perusturvan yhteislautakunta 51900 Juva LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON, TUKIPERHETOIMINNAN JA TUKIHENKILÖTOIMINNAN SUOSITUS PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.7.2010 alkaen Hyväksytty

Lisätiedot

VIHANNIN KUNTA Nro Sivu Perusturvalautakunta 2 / 2009 28. Palvelukeskuksen ruokasali

VIHANNIN KUNTA Nro Sivu Perusturvalautakunta 2 / 2009 28. Palvelukeskuksen ruokasali Nro Sivu Perusturvalautakunta 2 / 2009 28 Kokousaika Torstai 26.2.2009 klo 18.30 20.10 Kokouspaikka Palvelukeskuksen ruokasali Jäsen Varajäsen Haapakangas Ulla, pj. (x) Matkaselkä Elina ( ) Hautajoki Eila,

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2013

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2013 1/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA 2013 www.pslastensuojelu.fi/ohjeistus 1/26 2/27 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS VUONNA

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS 1 2 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJESUOSITUS PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN VUONNA 2011 1 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON KÄSITTEITÄ 1.1 Perhehoito Sosiaalihuoltolaki 25

Lisätiedot

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen

Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan. alkaen Lastensuojelun perhehoidon sekä varhaisen tuen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan maksujen soveltamisohje alkaen 1.1.2017 1 Sisällysluettelo Kotkan sijaishuollossa maksettavat perhehoidon ja tukiperhe-

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 31.3.2010 Perusturva LIITE 3 KEHITYSVAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.5.2010 ALKAEN 2 PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään sosiaalihuoltolain 17 :ssä. Perhehoito on

Lisätiedot

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN

MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN MAAKUNNALLINEN IKÄIHMISTEN, PITKÄAIKAISSAIRAIDEN JA VAMMAISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE ALKAEN 1.1.2019 (1/15) (2/15) 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Julkisten alojen eläkelaki (81/2016) (3/15) 2.1 Perhehoidon

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta

VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011. Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 4.-6.10.2011 Sijaishuollon ajankohtaiset muutokset ja haasteet lainsäädännön näkökulmasta Lotta Hämeen-Anttila Neuvotteleva virkamies, STM Lastensuojelua ja perhehoitoa

Lisätiedot

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA

ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA ESITYS OULUNKAAREN KUNTAYHTYMÄN PERHEHOIDON PALKKIOISTA JA KORVAUKSISTA Oulunkaaren kuntayhtymän lastensuojelun strategisena tavoitteena on tehostaa ja lisätä perhehoidon osuutta lastensuojelun sijaishoidossa.

Lisätiedot

Hoitopalkkio alkaen

Hoitopalkkio alkaen Yhtymähallitus 121 14.12.2016 Lastensuojelun perhehoidon ja kehitysvammahuollon perhehoidon sekä kehitysvammahuollon tukihenkilötoiminnan korvausperusteet Kalliossa vuonna 2017 Yhall 14.12.2016 121 Lastensuojelussa

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 22.11.2017 liite nro 8 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Perusturva / Sosiaalityö LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2018 ALKAEN LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON SÄÄDÖSPERUSTA Perhehoidosta säädetään

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEET, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ALUEELLA

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEET, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ALUEELLA 1 (12) 26.3.2014 LUONNOS LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJEET, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN ALUEELLA ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Puhelin (05)

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 2 Sisällysluettelo 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3. PERHEHOIDON TOTEUTUS... 4 3.1 Perhehoitaja... 4 3.2

Lisätiedot

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta

Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Viite: STM052:00/2014 Perhehoitoliitto ry:n lausunto hallituksen esityksestä perhehoitolaiksi ja laiksi perhehoitajalain kumoamisesta Perhehoitoliitto ry kiittää sosiaali-

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 1/38 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 www.pslastensuojelu.fi 2/38 www.pslastensuojelu.fi/tuki-ja-sijaisperhetoiminta/perhehoidon-tietopaketti-ja-toimintaohjesuositus/

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 31 Vammaistyön perhehoitajien palkkioiden ja korvausten tarkistus vuonna 2016 HEL 2016-000454 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että vammaistyön perhehoitajille

Lisätiedot

Hallitus PÖYTÄKIRJA N:o Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Hallitus PÖYTÄKIRJA N:o Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Hallitus PÖYTÄKIRJA N:o 2 25.1.2019 Asialuettelo: 28 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 29 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 3 30 OIKAISUVAATIMUS YKSILÖASIAT/VAMMAISPALVELUT 4 Liite nro 1 (salainen) 31 OIKAISUVAATIMUS

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015

LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 1/38 LASTEN JA NUORTEN PERHEHOIDON JA TUKIPERHETOIMINNAN TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 www.pslastensuojelu.fi 2/38 www.pslastensuojelu.fi/tuki-ja-sijaisperhetoiminta/perhehoidon-tietopaketti-ja-toimintaohjesuositus/

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 23.01.2012 KOKOUSAIKA 23.01.2012 klo 17.00-18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 ITSENÄISTYMISVAROJEN MÄÄRÄ 2 2 PERUSTURVATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 3

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 1/ (17) Perusturvalautakunta

Laihia Pöytäkirja 1/ (17) Perusturvalautakunta Laihia Pöytäkirja 1/2018 1 (17) Aika 17.01.2018, klo 18:00-18:32 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 Kokouksen asialistan

Lisätiedot

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSASIAKKAIDEN PERHEHOIDON OHJEISTUS, PALKKIOT JA KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN 1.1.2014 ALKAEN 1 Perusturvalautakunta 17.12.2013 179 Sisällys PERHEHOITO... 3 PERHEHOITAJA... 3 PERHEKOTI...

Lisätiedot

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VUONNA 2015. Perusturvalautakun ta 16.12.201a S /5b

LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VUONNA 2015. Perusturvalautakun ta 16.12.201a S /5b LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VUONNA 2015 Perusturvalautakun ta 16.12.201a S /5b 2 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. PERHEHOIDON SAADOSPERUSTA Perhehoito on sosiaalihuoltolain 17 $:n mukaista sosiaalipalvelua,

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen 1 (13) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2019 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2019 alkaen. Vertailutietona suluissa on aikaisemmin

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk

Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: 1063,46 /kk 1276,16 /kk. 53,18 /vrk 63,80 /vrk. 26,59 /vrk 31,90 /vrk NYT VOIMASSA OLEVAT HOITOPALKKIOT: Ikäihmisten perhehoidosta maksettavat hoitopalkkiot Varsinais-Suomen kunnissa: Palkkioluokka 1 * ikäihmiset: RAVA 16 Palkkioluokka 2 * 1063,46 /kk 1276,16

Lisätiedot

Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille

Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille Lastensuojelun jälkihuoltotyön prosessimalli itsenäistyville nuorille 6. Kokonaisvaltainen tieto nuoren elämänvaiheista 5. Jälkihuollon arvionti 1. Nuorelle oikeus jälkihuoltoon 2. Jälkihuollon suunnittelu

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa Perusturvalautakunta 93 13.11.2013 Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa 1011/05.19.03/2013 Petu 93 Heinäkuun alusta 2013 voimaan tullut

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 23.4.2013 25 LIITE nro 1 Sivu 2 / 14 Sivu 3 / 14 SISÄLLYS 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2011 Jämsä Kuhmoinen yhteistoiminta-alue/ Vanhusten avohoito

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2011 Jämsä Kuhmoinen yhteistoiminta-alue/ Vanhusten avohoito VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2011 Jämsä Kuhmoinen yhteistoiminta-alue/ Vanhusten avohoito SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella

Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Omaishoitajan vapaa sijaishoitajatoimeksiantosopimuksella Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Päivitetty 20.12.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 18.12.2018 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA TERVON KUNTA 1/2012. Tiistai 24.1.2012 klo 18:30-19:35. Kunnanviraston kahvio. Kumpulainen Tanja, varapj.

KOKOUSPÖYTÄKIRJA TERVON KUNTA 1/2012. Tiistai 24.1.2012 klo 18:30-19:35. Kunnanviraston kahvio. Kumpulainen Tanja, varapj. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 1/2012 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 24.1.2012 klo 18:30-19:35 Kunnanviraston kahvio Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1. Mitä perhehoito on 2. Perhehoitoasioiden hoito Enontekiön kunnassa - Perhehoidosta päättävän ja vastaavan tehtävät 3. Perhehoidon muodot 4. Perhehoitajan ja perhekodin hyväksymisen

Lisätiedot

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski

Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella. Taivalkoski Omaishoitajan vapaa sijaishoitaja toimeksiantosopimuksella Taivalkoski 20.10.2015 Taivalkosken sosiaali- ja terveyspalvelut Hyväksytty 04.08.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 1.1 Omaishoitajan vapaan

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito 1 (14) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.1.2017 alkaen sekä lasten ja nuorten perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2017 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus

Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Sosiaalihuollon lupa ja ilmoitus Näkökulmia sijaishuollon lastensuojelutyöhön 29.10.2014 Petrea 4.11.2014 1 Vastuumme lapsista on suuri ja yhteinen Huostaanotetun, sijoitetun lapsen kohdalla pelkkä huostaanotto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten palvelualue

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten palvelualue Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen mukaiset maksut ja taksat 2018 Lasten ja nuorten lautakunta 12.12.2017 Hallintokatu 2, PL 41, 04401 Järvenpää Vaihde (09) 27 191 www.jarvenpaa.fi

Lisätiedot

Lyhytaikaisen perhehoidon palkkio 1058 (35,30 /vrk)

Lyhytaikaisen perhehoidon palkkio 1058 (35,30 /vrk) LIITE PERHEHOIDON KÄSIKIRJAAN Perhehoitoyksikkö Pessin käytännöt vuonna 2014 Perhehoitoyksikkö Pessi kuntien työntekijöillä (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala ja Rantasalmi)

Lisätiedot

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki

Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Perhehoitolaki ja omaishoitolaki Työsopimuslaki Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Työsopimuslain 4 lukuun on lisätty uusi 7 a Poissaolo perheenjäsenen tai muun läheisen

Lisätiedot

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2.

Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Huoltajat ja tapaamisoikeus (2. Perhehoitoliitto ry Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Perhehoitoliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 PERHEHOITAJA 3 3.2 PERHEHOITOKOTI

Lisätiedot

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa.

Tätä ohjeistusta sovelletaan sopimusten tarkistamisen yhteydessä ja jatkossa laadittaessa uusia sopimuksia laadittaessa. 2296/05.09.00/2015 LASTENSUOJELUN PERHEHOIDON OHJE Yleistä: Pääpiirteissään Salon kaupungin lastensuojelussa noudatetaan Varsinais-Suomen sijaishuoltoyksikön (Sihu) ohjeistusta, joka vahvistetaan vuosittain

Lisätiedot

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3.

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3. VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Jämsä Kuhmoinen Sote- yhteistoiminta-alue Vanhusten avohoito 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1

Lisätiedot

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3.

1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3. 3.1 Perhehoitaja 3. 3.2 Sijaishoitaja 4. 3. VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Jämsä Kuhmoinen Sote- yhteistoiminta-alue Vanhusten avohoito 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN

PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN Laukaan kunta Vanhusten palvelut VANHUSTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1.1.2014 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS...

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen

Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset alkaen 1 (13) Perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2018 alkaen Seuraavissa taulukoissa on perhehoitajille maksettavat palkkiot ja korvaukset 1.3.2018 alkaen. Vertailutietona suluissa on aikaisemmin

Lisätiedot