HenriikkaTurtiainen TuulikkiUkkonen-Mikkola KUMPPANUUSPÄIVÄKOTI- VERKOSTOHANKE VÄLIRAPORTTI 13-14
SISÄLLYS 1.Johdanto Kumppanuuspaivakotiverkostontoiminnanlahtokohdat 3.Toiminnantavoitteet,sisa llo jaarviointi 4.Hankkeestatiedottaminen 9.Lopuksi LIITTEET
KUMPPANUUSPÄIVÄKOTIVERKOSTON TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT 1. Johdanto KumppanuuspaivakotiverkostohankeonosaTampereenyliopistonkoordinoimaa varhaiskasvatuksenseudullistatutkimus-jakehitysverkostontoimintaa.3-vuotisen Kumppanuuspa iva kotiverkostohankkeenensimma inenvuosiontakana.tassa va liraportissakuvataanhankkeentaustaa,tavoitteitajatoimintaa.lisaksiarvioidaan hankeentoteutustajasuunnataankatsettatulevaantoimintaan.. Kumppanuuspaivakotiverkostontoiminnan la hto kohdat Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksiko ssa varhaiskasvatuksen koulutuksessa kaynnistettiinsyyskuussa13kolmivuotinenkumppanuuspa ivakotiverkostohanke,mika onosatampereenyliopistonvarhaiskasvatuksenkoulutuksenjatampereenseutukunnan varhaiskasvatuspalveluiden yhteista tutkimus-ja kehitta misverkostoa. Hankkeen keskeisena tehtavana onkehittakumppanuusperustaisesti sellaisia toiminnan muotoja, joiden kautta mahdollistuu varhaiskasvatuksen tyo ela ma ammattilaisten, yliopiston varhaiskasvatuksen tutkijoiden, opettajien seka opiskelijoiden oppiminen, tutkiminen ja kayta nto jenkehittaminen. Suunnitelma yliopistollisen lastentarhanopettajakoulutuksen ja tyoelama yhteistyo tiivistamisesta eiollutuusi.vuosina199 1999Tampereenyliopistonvarhaiskasvatuksen koulutuksessa toteutettiin opiskelijoiden tyo ssaoppimista koulutuspa ivakotihankkeen avulla. Tassa kehittamistyossa tavoitteena oli teorian ja kaytanno integrointi. Pyrittiin myoluomaansellainenvarhaiskasvatuksenohjaajaverkosto,missa ohjaajatsitoutuisivat opiskelijoideohjaukseenpidemmaksiaikaajasaisivatvastavuoroisestikoulutustaja tukea ohjaajana toimimiseen. Tama hankkeen myo ta alettiin jarjesta pa ivakotien ohjaajilleelimentoreillekoulutustaohjaustehtava n. Kun tata koulutuspaivakotihanketta arvioitiin, jouduttiin toteamaan, etta paivakotien sitoutuminen ohjaustehtava ei ollut toteutunut tavoitellulla tavalla. Lisaksi kehittamistoiminnassavuorovaikutustapahtuila hinnakoulutuksenehdoillakoulutuksesta ty elamapain.kehittamistoimintaapaivakodeissaeihankkeenjohdostajuurikaan
KUMPPANUUSPÄIVÄKOTIVERKOSTON TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT havaittueivatka opiskelijoidentutkielmatolleetnivoutuneet koulutuspa ivakotitoimintaan.kokonaiskuvanaarvioitiin,etta yhteistyokoulutuksenja tyoelamavalillaolijanytvahaiseksi.toteutettuamentorienkoulutustasensijaan pidettiinonnistuneena.sittemmin-luvunalustalahtientamamentor-koulutus vakiintuivuosittainjarjestettavaksimentoreidenperuskoulutuksesi.myo teorianja kaytannokohtaamisenpohdintatuottiopetussuunnitelmaansen,ettajokaisessa tyossaoppimisjaksossaonoheiskirjallisuutta,jotaopiskelijatkayttavareflektoinnin tukena.tiedottamiseenkaivattiinmyo parantamista.tamajohdostalaadittiin vuosittaintarkennettavatyo ssa oppimisenopas,missa ononkuvattutyossaoppimisen teoreettisialahto kohtiajakayta nnototeutusta. Aiemmankehittamistyolisaksivarhaiskasvatuksenkoulutuksessaolimyo-luvulla jasennetty opiskelijoiden tyo ssaoppimisen teoreettista perustaa. Yhtena pohdinnan kohteenaoli harjoittelun ja tyossaoppimisen ka sitteidensuhteenselkiyttaminen.osana tata pohdintaa koulutuksessa padyttiin kayttama pedagogisena ka sitteena tyo ssa oppimista ja harjoittelu -ka site jatettiin hallinnollisissa yhteyksissa kaytettavaksikasitteeksi.tyossaoppimisenkasitteenanalyysissailmenierojaharjoittelun kasitteeseenesimerkiksioppimisen,tiedon,opiskelijanjaohjaajanrooliensekaohjauksen jaarvioinninosalta.teoreettiseksiperustaksihahmottuiwengerinsosiaalisenoppimisen teoria ja kaytantoyhteiso yhtena oppimisen sosiaalisena kontekstina tyossaoppimisjaksoilla. Sittemmin teoreettista perustaa on edelleen jasennetty ja tarkennettu, jolloin keskeiseksi kumppanuuspaivakotiverkostohankkeen jasentajaksi on nostettukasitysoppimisestakolmentoimintajarjestelmarajavyo hykkeellatamasisa lta ajatuksensiita ettakaikkikolmetoimijaa-opiskelija,paivakodin/esiopetuksenmentorija koulutuksentuutorioppivatopiskelijantyo ssaoppimisprosessissa.tamaolettamusliittyy ka sitykseen innovatiivisista tietoyhteiso ista (esimerkiksi Engestro ja ekspansiivinen oppiminen, Bereiter ja tiedonrakenteluyhteiso seka Nonaka Takeuchi, hiljaisen ja eksplisiittisentiedonmuuntelu). Kumppanuuspaivakotiverkostohankkeen suunnittelua varten perustettiin syksylla 1 tyoryhmamissa oli opiskelijajasenen lisaksiedustajat kehyskuntien varhaiskasvatuksen toimijoistajatampereenyliopistonvarhaiskasvatuksenkoulutuksesta.lukuvuoden1 13 toiminut tyo ryhma laati suuntaviivat kumppanuuspaivakotiverkostohankkeen toiminnasta ja kriteerit kumppanuuspaivakotien valinnasta. Syksylla 13 kaynnistetyn kumppanuuspaivakotiverkosto-hankkeen lahto ajatuksena oli se, etta
KUMPPANUUSPÄIVÄKOTIVERKOSTON TOIMINNAN LÄHTÖKOHDAT kumppanuuspaivakodeiksi valittaisiin tietyin kriteerein paivakoteja Tampereelta ja kehyskunnista, joiden henkilo sto sitoutuisi kolmeksi vuodeksi opiskelijoiden ohjaustehtavajamahdollistaisiosaltaanyhteisenpohdinnanjaarvioinninkoulutuksen kanssa.tarkeananahtiinse,ettapaivakodinhenkilo stoolisikiinnostunutpedagogiikanja tyokaytanto jen kehittamisesta seka uuden tiedon luomisesta. Kehittamis- ja tutkimustoiminnannivoutumistahankkeeseenpidettiintarkeanamentoreiden toivottiin olevan mentor-koulutettuja tai halukkaita osallistumaan mentor-koulutukseen. Nain voitaisiin mahdollisesti turvata ohjauksen tasalaatuisuus seka mentoreiden motivoituneisuus ohjaustehtava n. Paivakodeissa voisi olla erilaisia pedagogisia painotuksia ja eri-ika isten lasten ryhmia Tarkeana pidettiin myos sita etta pa iva kodin johtajasitoutuisitamakaltaiseenkehittamistyo hoyksiko ssan. Varhaiskasvatuksen koulutus tarjoaisi kumppanuuspa ivakodeille pedagogista tukea sanno llisen mentoreiden perus- ja jatkokoulutuksen kautta. Yhtena kumppanuuspaivakotien tiedottamisen, keskustelun ja ohjauksen valineena toimisi blogiymparisto ja kumppanuuspaivakotien toivottiin verkostoituvan. Kumppanuuspaivakotijarjestelma kautta ajateltiin myo saatavan pedagogisen koulutuksen omaavia tyontekija kuntien varhaiskasvatustyo ho n. Opiskelijat voisivat tyssaoppimisjaksojen lisaksi tehda kumppanuuspaivakodeissa eri opintojaksojen oppimistehtavia pitkin vuotta. Myo opinnayteto iden tekeminen olisi mahdollista kumppanuuspaivakodissa. Suunnittelutyo ryhma pohti hankkeen nimea ja patyi lopulta kumppanuus -kasitteeseen. Kumppanuudella voidaan ymma rta yhteista tekemista yhteista keskustelua, osallisuutta seka yhteista oppimiskumppanuutta (Kekkonen1,48). Suunnitteluvaiheenjalkeenluotiinkumppanuuspaivakotiverkostokuudenkunnankanssa (Tampere, Kangasala, Lempala Nokia, Pirkkala ja Ylojarvi). Suunnittelutyo ryhma kuntienedustajatvalitsivatkunnistaankumppanuuspaiva kodit,joitaonyhteensa3.nama kumppanuuspaivakotiverkoston paivakodit toimivat kasvatustieteen kandidaattiopiskelijoiden (lastentarhanopettajakoulutus) tyo ssa oppimisymparistoina Kumppanuuspaivakotiverkostohankkeelle nimettiin ohjausryhma koordinoimaan, arvioimaanjakehittamahankkeentoimintaa.ohjausryhmassaon13ja senta missa on varhaiskasvatuksen vastuuhenkilo kustakin kumppanuuskunnasta, opiskelijaa ja yliopistonedustajaa.
TOIMINNAN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA ARVIOINTI 3Toiminnantavoitteet,sisallojaarviointi Kumppanuuspaivakotiverkostontoiminnantavoitteenaonoppiminenjauudentiedon luominenkolmentoimintaja rjestelmarajavyohykkeellatoimijatrajavyohykkeellaovat opiskelijat,paivakotienammattilaisetjayliopistonopettajatjatutkijat.lisaksiverkoston tavoitteenaonkoulutuksenjatyo elamavuoropuhelunjayhteistentoimintakayta nto jen kehittaminen. Kumppanuuspaivakotiverkostontoiminnansisalto jaonkehitettyyhteistyossahankkeen toimijoidenkanssajasisallo iksiovatnousseettyossa oppimisenkaytantojenjasisaltojen kehittaminen,mentoreidenperus-jajatkokoulutuksentoteuttaminensekatutkimusja kehitta mistoiminta.opiskelijoillaonmyomahdollisuuskerataaineistoajatoteuttaa opinnaytetoita verkostonpa ivakodeissa.lisaksihankkeessatoteutetaanopintojaksoihin liittyvayhteistyo tamuunmuassasiten,ettamentoreillaonmahdollisuusosallistua yliopistollaopiskelijoilleja rjestettavilleluennoillejaopiskelijatvoivattoteuttaaerilaisia opintotehtavia yhdessatyoela makanssa.tassaluvussakuvataanjaarvioidaansisalto jen toteutumistasekamukanaolevienkuntienpaikallistatoimintaa. Kumppanuuspaivakotiverkostontoiminnastaonkerattypalautettaohjausryhmafocusgroup-haastattelullajaopiskelijoille,paivakotienjohtajille,mentoreille,yliopiston opettajillejatutkijoillelahetetylla sahko isellakyselylomakkeella.yksityiskohtaistatietoa tyossaoppimisentoteutuksestaonkerattyomallatyossaoppimisenpalautelomakkeella. Kumppanuuspa iva kotiverkostohankeontoteutunutensimmaisentoimintavuoden aikana(13-14)seuraavasti: KUMPPANUUSKUNTIENPAIKALLINENTOIMINTA KumppanuuspaivakotiverkostoonkuuluvatTampereenseudunkunnat:Tampere, Kangasala,LempalaNokia,PirkkalajaYlo jarvi.kunnatovatkehitta neet Kumppanuusverkostontoimintaaomistalahto kohdistaanjatarpeistaankasin.kunnissa onmuunmuassarakennettuopiskelijoidenperehdytysjarjestelmaluotuomia kumppanuusryhmiajapanostettukumppanuuspaivakotiverkostontoiminnasta tiedottamiseen.
TOIMINNAN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA ARVIOINTI Arvioinninjapalautteenperusteellavoidaantodeta,ettapaivakoditovathyvin sitoutuneitakumppanuuspaivakotiverkostontoimintaan.hankekoetaanpositiivisena voimavaranapa ivakotityo llejaseonhyva yhteistyo areena. TYO SSA OP PIMISENKA YTA NTA JENJASISA LTO JENKEHITTA MINEN Lastentarhanopettajienkoulutukseensisa ltyyyhteensa1opintopistetta tyossaoppimista.kuluneenalukuvuonnatyossoppimisenjaksojaonollutkuusijaneovat toteutuneetopetussuunnitelmanmukaan.toteutuneetjaksotovatkasvart1, Lapsuudenjavarhaiskasvatuksentoimintaymparisto t,(syksy13,1.vuosikurssija LIKO),KASVART,Varhaiskasvatuksenjaesiopetuksenpedagogiikka(keva14. vuosikurssijaliko)jakasvart3,varhaiskasvatuksenkehittyva asiantuntijuus.(syksy 133.vuosikurssijaLIKO1).Ohjattaviaopiskelijoitaoliseuraavasti:1. tyossaoppimisjaksollaopiskelijaa,.tyo ssaoppimisjaksolla4opiskelijaaja3. tyossaoppimisjaksollaopiskelijaa. Tyossaoppimisenohjauksessajatoteutuksessaonhyo dynnettyvarhaiskasvatuksen koulutuksessalaadittuatyo ssaoppimisenopasta (http://www.uta.fi/edu/opiskelu/harjoittelu_varhaiskasvatus/tyo ssa %oppimisen% opas%1-14_paivitetty4113.pdf).tyo ssaoppimisentoteutuksestatehtiin yksityiskohtainenprosessinkuvaus.(liite1).tyossaoppimisenmentoreilleja opiskelijoillejarjestettiinyhdessa opiskelijoidenkanssayhteinenperehdytystilaisuus yliopistollaennenjokaistatyo ssaoppimisenjaksoa. Tyo ssoppimisentoteuttamisestakera ttiinpalautettaopiskelijoiltajamentoreilta.palaute olipasanto isestimyonteistajaopiskelijatkokevattyossaoppimisellaolevanta rkea merkityslastentarhanopettajanasiantuntijuudenkehittymisenkannalta.mentoritnakiva pedagogisetkeskustelutopiskelijoidenkanssamielenkiintoisiksijaantoisiksi. Palautteestailmeni,ettayhteiso ulkopuoleltatulevaopiskelijavoinahdapaivakodin totuttujatoimintakaytanto ja uusistajaerilaisistanako kulmista.ta nakriittinentarkastelu sisalta paljonmahdollisuuksiatoiminnankehittamiseen.kehittamisenkohteiksi nostettiintiedottaminensekatyo ssaoppimisessakaytettavienlomakkeiden ymmarrettavyydenlisaminen.yhteenvetopalautteestaonliitteena(liitejaliite3
TOIMINNAN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA ARVIOINTI Erityisestiymparistokunnatilmaisivattyytyvaisyytensa siihen,ettapaivakoteihinon saatulastentarhaopettajaopiskelijoita.tamasanottiinmerkitsevatulevaisuude kannaltauusienlastentarhanopettajienrekrytointiamyoymparistokuntiin. MENTOREIDENPERUS-JAJATKOKOULUTUS Mentoreidenperuskoulutuja rjestettiinkeva lla 14jjatkokoulutussyksylla13. Mentoreidenperuskoulutuksensisalto inaolivatohjauksellinenvuorovaikutus, tietoisuudenkehaohjauksessa,ohjaamisenerilaisettavatsekaopiskelijanarviointija palautteenantaminen.koulutustoteutettiinneljanailtapaivana Iltapaivaaluksioli kaikilleyhteinenluentojata majalkeenjakauduttiinpienryhmiin,joissaosallistujien pa ivaaiheeseenliittyviava litehtaviakasiteltiinyhdessakeskustellen.mentoreiden peruskoulutuksessaoli3osallistujaa.opiskelijatjamentoritkokevatmentorkoulutuksetmerkityksellisenatyossaoppimisenohjauksenkannalta.koulutuksenja lkeen mentoritkokivatolevansavalmiimpiaottamaanopiskelijoitaohjaukseen.mentoreiden peruskoulutuksenrakennetta(yhteinenluento-pienryhmat)pidettiinerittain onnistuneena. Mentoreidenjatkokoulutukseensisalto naolilastenosallisuus.koulutukseenosallistujat toteuttivatpaivakodeissaanlastenosallisuuteenliittyvakehittamishankkeet. Jatkokoulutustapahtuiosittainverkko-opetuksenajajatkokoulutuksessaoli osallistujaa.jatkokoulutussaierittainmyo nteisenpalautteen.siita tuliesille,etta opiskelijanohjaustaitojenlisaksimentoreidenjatkokoulututuottaalaajempaakin osaamistavarhaiskasvatuksesta TUTKIMUS-JAKEHITTA MISTOIMINT Kumppanuusverkostohankkeenensimmaisentoimintavuodenaikanaonkaynnistynyt useitatutkimuksia.opiskelijattekevahankkeeseenliittyenkolmekasvatustieteen kandidaatintutkielmaanyhdenpro-gradu-tutkielmanjaaineistoakerata useaan tutkielmaan.dosentti,ftniinarutanen,ktpaivikupilajayliopisto-opettaja,kmjonna LeinonenovataloittaneettutkimuksenaiheestaMentoreidenjatuutoreidenoppimisenja tiedonrakentumisenprosessi,jonkakohteenaonlastenosallisuus.yliopistonlehtori,kt HenriikkaTurtiaisenjayliopisto-opettaja,KTTuulikkiUkkonen-Mikkolantutkimuksen kohteenaonoppiminenkolmentoimintajarjestelmarajavyo hykkeellayliopistonlehtori, KTPa ivikupilaonkerannytaineistonaiheestamentorinakehittyminen.professori,kt
TOIMINNAN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA ARVIOINTI KirstiKarilanjohdollatarkastellaankokoverkostontoimintaaotsikolla Kumppanuuspaivakotitoimintamahdollisuutenavarhaiskasvatuksenammattilaisten, kouluttajien,tutkijoidenjaopiskelijoidenyhteiseenoppimiseen. Kumppannuspaivakotiverkostotarjoaamoniakiinnostaviatutkimuskohteitaja mahdollisuuksiatutkimusaineistonkera miseen.verkostonkauttavoidaankayda vuoropuheluakoulutuksenjatyoelamakesken.ajankohtainentutkimustietojakaytanto kohtaavatkoettiin,ettakyseonvarhaiskasvatuksenkokonaislaadunparantamisesta. Hankehaastaatyoela makehittamaseka arjenvarhaiskasvatustyota ettaopiskelijoiden perehdytystajaohjausta. YLIOPISTOLLAJA RJESTETYTLUENNOTJAKOULUTUSTILAISUUDETSEKA OPINTOJAKSOIHINLIITTYVA YHTEISTYO Kumppanuuspaivakotiverkostonhenkilosto llaonollutmahdollisuusosallistuayliopistolla jarjestettyihinluentoihinjakoulutustilaisuuksiin.syksylla 13tyoelama edustajiaoli mukanaopintojaksonmoniammatillisuus,yhteisojavuorovaikutusluennoillasekamaarit Alasuutarindokumentointiavarhaiskasvatuksessakasitteleva lla luennolla.keva lla 14 toteutettiinkohtaamisiavarhaiskasvatuksessakumppanuusverkostonkevatpaivajossa esiteltiintampereenyliopistonvarhaiskasvatuksenkoulutuksessatehtya ajankohtaista tutkimusta.(liite4) OpintojaksollaMoniammatillisuus,yhteiso javuorovaikutus3.vuosikurssinopiskelijat kavivatpaivakodeissahaastattelemassatulevantyossaoppimisenjaksonmentoreita pa ivakodinmoniammatillisestayhteistyostalisaksiopintojaksollaleikkikulttuurisena, kehityksellisenajapedagogisenailmio nalastentarhanopettajienlisa koulutuksen opiskelijattoteuttivatleikkipaivakumppanuusverkostoonkuuluvassapaivakodissa. Kohtaamisiavarhaiskasvatuksessa-kumppanuuspaivakotiverkostonkevatpaiva saihyva palautetta.luennotolipasa nto isestikoettusisallo lta rikkaiksijapituudeltaan sopiviksi.tutkimuksenesittelytrinnakkaisissasessioissakoettiinhyvaksi.jotkut kuulijoistakaipasivatpidempiatutkimustenesittelyjajolloinaihettavoisikasitella syvallisemminjaaikaaja isimyo keskustelulle. Opiskelijatovatkokeneetopintojaksoihinliittyvatyo elamayhteistyoantoisanaja merkittavanaoppimisenkannalta.kumppanuuspaivakotihankkeentoimintaja osallistujamaraonkuvattuliitteessa.
HANKKEESTA TIEDOTTAMINEN 4Hankkeestatiedottaminen HankeetoiminnastatiedotetaanSeudullisenyhteistyoverkostonverkkosivustonkautta http://seutuvarha.wordpress.com/blogiympa risto ssaonnahtavissa kumppanuuspaivakodit,kumppanuusverkostohankeenohjausryhmakokousmuistiot, tyossaoppimiseenliittyvamateriaalitsekatietoaajankohtaisistakoulutuksistaja tilaisuuksista.lisaksisivustollajulkaistaanyliopistonopintojaksojenkuvauksia,ja opiskelijoidenopiskeluunliittyviateksteja Sivustollaonmyotietoavarhaiskasvatuksen tutkimus-jakehittamishankkeistasekajulkaisuistablogissaonmyo linkkeja varhaiskasvatustakasittelevillesivustoille. Kumppanuuspaivakotiverkostohankkeestatiedotetaanmyoerilaisissatapahtumissa, kutenopiskelijoidenjamentoreidenperehdytystilaisuuksissa,mentor-koulutuksissaja Kumppanuusverkostonyhteistyo paivissa Lisaksihankettaka sitella nmyo varhaiskasvatuksenkoulutuksentiimikokouksissa. JonnaLeinonenjaTuulikkiUkkonenMikkolaolivatesittelemassa Tampereenalueen varhaiskasvatuksenseudullistayhteistyotasekakumppanuuspa ivakotiverkostohanketta Peda-forum-paivilla Lappeenrannassa7.-8..14.
LOPUKSI.Lopuksi Kumppanuuspaivakotihankkeeenensimmaisentoimintavuodenkokemustenjapalautteen perusteellavoidaantodeta,ettahankeeteneetavoitteidensuuntaisesti.tampereen kehyskuntienmukanaolohankkeessakoetaanmerkitykselliseksi.koulutuksenja tyo elamatiivistynytyhteistyo mahdollistaaeritahojenuudentiedonvalittamisen tulkitsemisenjaluomisen.koulutusvoihyo dynta paiva kotienkaytanno kehittamistyo ta jasaadakasityksenvarhaiskasvatuksenarjesta.opiskelijallemahdollistuulaadukas tyossaoppimisenympa risto jaohjaus.tyoelamllehanketarjoaamahdollisuuden uusimmantutkimustiedonvalittymiseenjahyodyntamiseen. Kumppanuuspaivakotiverkostonyhtena kehittamiskohteenaonkokohankeen tunnettavuudenlisa minen.haasteenontiedottamisentehostaminen.mahdollisuutena tahaonseutuvarha-sivustontoteutuksenjamuodonkehittaminenosallistavampaan suuntaan.lisaksiopiskelijama rakasvaessaonajankohtaistaarvioida,tulisiko Kumppanuuspaivakotiverkostoalaajentaa. Tulevaisuudessaonmyosyyta pohtia,onkomahdollistaloytaeritoimijoidenyhteinen kehittamisenkohdekumppanuudenhengessakumppanuuspa ivakotiverkostontulevan toimintakaudentavoitteenaonkinrajavyo hyketoiminnansyventaminenjosovittuja tilaisuuksiajakoulutuksiaovatkumppaneidensyyspa ivamentoreidenperus-ja jatkokoulutussekakaikilleavoinperlan(tampereenyliopistonlapsuuden,nuoruudenja perheentutkimusyksikkostudiageneralialuentosarja Tutkimuksenna ko kulmia lapsuuteen,nuoruuteenjaperheeseen.tyo ssaoppimisentoteutusta,tutkimus-ja kehittamishankkeitajaopintojaksokohtaistayhteistyo tajatketaanedelleen Kumppanuusverkostossa. Kumppanuuspaivakotiverkostohankkeenensimma isentoimintavuodenkokemukset osoittavat,ettaverkostollaonmahdollisuudetkehittya oppimisenjauudentiedon luomisenyhteiso ksi. Opiskelijakiteyttatyo ssaoppimiskokemuksensaseuraavasti: Meilläopiskelijoillaonkylläihanatäälläopiskella,ettäontämmönenmahdollisuus Kumppanuuspäiväkotiverkostonpäiväkodeissaharjotella,koskasittentaasjosjoutuismennätuonnekentälle ilmansellastamentoria,nioliskylläaikakaruajajotenkinsemmonenturvatonolosinnemennä. Niseon kyllähienotilaisuu
La hteet: Bereiter,C..Educationandmindintheknowledgeage.Mahwah.NJ:Erlbaum. Engestrom,Y.4.Ekspansiivinenoppiminenjayhteiskehittelytyo ssa Tampere: Vastapaino. Engestrom.Y.1987.Learningbyexpanding.Anactivity-theoretricalapproachto developmentalresearch.helsinki:orienta-konsultit. Kekkonen,M.1.Kasvatuskumppanuuspuheena.Varhaiskasvattajat,vanhemmatja lapsetpa ivahoidondiskurssiivisillanaytto mo illaakateeminenvaito skirja,tampereen yliopisto.tampere:juvenesprint. Nonaka, I. & Takeuchi, H. 199. The knowledge-creating company. How Japanese Companies Create the Dynamics of Innovation. Mew York: Oxford University Press. 11
LIITE1 TYÖSSÄOPPIMISENPROSESSIKUVAUS(TurtiainenUkkonen-Mikkola14) TOIMIJAT ELOKUU SYYSKUU LOKAKUU MARRASKUU JOULUKUU KUMPPANUUSPÄIVÄKOTI- VERKOSTONOHJAUSRYHMÄ PÄIVÄKODIN JOHTAJAT MENTORIT TUUTORIT Tyo ssa oppimisen kayta nno ja rjestelyt. Esimerkiksiosa perehdytyksesta Tyo ssa oppimisen oppaan pa ivitta minen Ohjausryhma kokous Tulevanvuoden tyo ssaoppimisen tarkentaminenmuun muassaka sitella luonnos tyo ssaoppimisen oppaasta, paikkatilanne Tyo ssa oppimisen ka yta nno ja rjestelyt. Vastaavat tyo sa oppimisen perehdytyksen kutsuun. Tyoyhteiso ssa tiedottaminen. Kutsutmentoreiden jaopiskelijoiden tapaamiseen. Tyo ssa oppimisen kaytanno ja rjestelyt Orientaatioja perehdytys yliopistolla. Opiskelijan ohjauskasvart1 KASVART3 Tyo ssa oppimisen orientaatio mentoreidenja opiskelijoiden kanssa. Ohjausryhma kokous Ajankohtaiset tyo ssa oppimisen kysymyksia Mentorkoulutusten arviointiaja suunnittelua. Tyo ssa oppimisen kayta nno jarjestelyt. Opiskelijan ohjauskasvart1 KASVART3. Palaute tyo ssaoppimisesta Tyo ssa oppimisen ohjaus. Tyo ssaoppimisenkayta nno ja rjestelyt Palautetyo ssaoppimisesta 1
TYÖSSÄOPPIMISPAIKKOJEN ORGANISOIJAT OHJAUSRYHMÄNPUHEEN- JOHTAJAJASIHTEERI OPISKELIJAT MENTOR-KOULUTTAJAT BLOGINYLLÄPITÄJÄ Tyo ssa oppimispaik kojen varmistaminen. Ohjausryhma kokouksen valmisteluja koollekutsuminen. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. Opiskelijoiden orientointi tyo ssaoppisjaksoon. Tyossaoppimispaikkojen jako. Listat tyo ssaoppimispaikois tatoimitetaan tuutoreille. Kokousmuistio Tyo ssa oppimispaikko jenvalinta, orientaatio tyo ssaoppimiseen. Mentoreiden jatkokoulutuksen suunnitteluja koulutuksesta tiedottaminen Ajankohteisista asioista Tyo ssa oppimisen ohjaus pa ivakodissaja yliopistolla. Mahdollisten lisapaikkojen hankkiminen. Vahvistaminen? Ohjausryhma kokouksen valmisteluja koollekutsuminen. Opiskelijoidenja mentoreiden tapaaminen, tehda tyo ssa oppimisen sopimusmentorin jatuutorinkanssa. Mentoreiden jatkokoulutus. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. Kokousmuistio Tyo ssa oppisjakson tehtaviinja kirjallisuuteen perehtyminen. Tyossaoppiminen. Palaute tyo ssaoppimisesta. Mentoreiden jatkokoulutus. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. tiedottaminen. Palautetyo ssaoppimisesta 13
TYÖSSÄOPPIMISENPROSESSIKUVAUS TOIMIJAT TAMMIKUU HELMIKUU MAALISKUU HUHTIKUU TOUKOKUU KUMPPANUUSPÄIVÄKOTI- VERKOSTON OHJAUSRYHMÄ PÄIVÄKODIN JOHTAJAT MENTORIT TUUTORIT Tyo ssa oppimisen kaytannojarjestelyt Vastaavat tyo sa oppimisen perehdytyksen kutsuun. Tyoyhteisossa tiedottaminen. Orientaatioja perehdytys yliopistolla. Opiskelijan ohjaus KASVART3 Kutsutmentoreiden jaopiskelijoiden tapaamiseen. Opiskelijoiden orientointi tyo ssa oppisjaksoon. Tyossaoppimispaikkojen Ohjausryhma kokous. Mentoreiden jatkokoulutuksen palaute. Tiedotetaan mentorkoulutuksesta. Tyo ssaoppimisen kaytanno ja rjestelyt Opiskelijan ohjaus KASVART3. Tyo ssaoppimisen ohjaus.kasvart3. Tyo ssaoppimisen orientaatio mentoreidenja opiskelijoiden kanssa. Ohjausryhma kokous. Kuluneen toimintakauden arviointiajauuden suunnittelua. Tyo ssa oppimisen kaytanno ja rjestelyt Palaute tyo ssa oppimisesta. Orientaatioja perehdytys yliopistolla. Opiskelijan ohjaus KASVART Tyo ssaoppimisen ohjaus pa ivakodeissaja yliopistolla. Tyo ssa oppimis enkaytanno ja rjestelyt Opiskelijan ohjaus KASVART Palaute tyo ssaoppimise sta Tyo ssa oppimis enohjaus paivakodissaja yliopistolla. Palaute tyo ssaoppimise sta Tyo ssaoppimisen kaytanno ja rjestelyt 14
TYÖSSÄOPPIMIS- PAIKKOJEN ORGANISOIJAT OHJAUSRYHMÄN PUHEEN- JOHTAJAJASIHTEERI OPISKELIJAT jako. Tyo ssa oppimisen ohjaus.kasvart3 Tyo ssaoppimisen ohjauspaivakodissa ja yliopistolla.kasvar T. Yhteenvet toteutuneista tyo ssaoppimisjaksoista. Kyselyjavastaukset tulevanlukuvuoden tyo sa oppimisen paikoistatouko- kesa kuussa. Ohjausryhma kokouksen valmisteluja koollekutsuminen. Tyo ssa oppimispaikk ojenvalinta, orientaatio tyo ssa oppimiseen. Opiskelijoidenja mentoreiden tapaaminen,tehda tyo ssa oppimisen sopimusmentorinja tuutorinkanssa. Tyo ssa oppimisjakso tehtaviinja kirjallisuuteen perehtyminen. Tyo ssa oppiminen KASVART3 Ohjausryhma kokous. Kokousmuistio Tyo ssaoppiminen KASVART3. Opiskelijoidenja mentoreiden tapaaminen, tehda tyo ssa oppimisen sopimusmentorin jatuutorinkanssa. KASVART. Ohjausryhma kokouksen valmisteluja koollekutsuminen. Tyossaoppiminen. Tyo ssa oppimin en. Palaute tyo ssaoppimise sta. Ohjausryhma kokous. Kokousmuistio 1
MENTOR-KOULUTTAJAT BLOGINYLLÄPITÄJÄ Mentoreiden peruskoulutuksen suunnitteluja koulutuksesta tiedottaminen. Ajankohteisista asioista Mentoreiden peruskoulutus. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. Mentoreiden peruskoulutus. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. Mentoreiden peruskoulutus. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. tiedottaminen. Mentoreiden peruskoulutus. Palaute koulutuksesta. Ajankohteisista asioista tiedottaminen. 1
TyössäoppiminenOpiskelijat(N=44),Mentorit(N=) LIITE TyössäoppimisenajankohdansopivuusOpiskelijat(N=4 työssäoppimisen ajankohta / opiskelijat 3 1 7 8 1 -hyvaetta tyossaoppiminenonhetiopiskelunalussa-selkeyttaalanvalintaa -tyo ssaoppiminenoliliianaikaisin-tarvitaanenemmateoriatietoaennentyo ssaoppimista(1) -ajankohtahaittasiharrastusta(1) TyössäoppimisenajankohdansopivuusMentorit(N=) työssäoppimisen ajankohta / mentorit 1 11 mentoreiden määrä (f) 8 4 7 työssäoppimisen ajankohta 17
TyössäoppimisenkestonsopivuusOpiskelijat(N=4 työssäoppimisen kesto / opiskelijat 1 1 1 4 työssäoppimisen kesto -tuntiapaivassaonliianvahatyossaoppimista(1) sirpaleisuus,irrallisuus,eirealististakuvaalasten arjestajalastentarhanopettajantyosta -jaksovoisiollapidempi() TyössäoppimisenkestonsopivuusMentorit(N=) työssäoppimisen kesto / mentorit mentoreiden määrä (f) 7 4 3 1 -tuntiapaivassaonliianvahatyossaoppimista(9) eiselkea kuvaalapsenpa ivastavaikealoyta keskustelu-jaohjausaikaa -jaksovoisiollapidempi() 1 3 työssäoppimisen kesto 18
TiedottamisentoimivuusOpiskelijat(N=41) tiedottaminen / opiskelijat 1 1 14 1 1 tiedottaminen -selkea mpiaohjeitasekaopiskelijoilleetta mentoreille(1) -tulisiollatehtavalistapalautettavistato istajaajankohdista() -josmentorvaihtuu,hanettulisipikakouluttaa(1) TiedottamisentoimivuusMentorit(N=18) tiedottamisen toimivuus / mentorit mentoreiden määrä (f) 9 8 4 1 -sahkopostiongelmia(1)-viestieitullutoikeallehenkilolle -tiedottamistalisa() -epa tietoisuuttasiitamitakirjallisiato itaopiskelijantulisinayttamentorille(1) tiedottaminen 19
TyössäoppimispaikansoveltuvuusOpiskelijat(N=4) työssäoppimispaikka / opiskelijat 1 1 1 9 työssäoppimispaikka -mentorillaeiollutkoulutusta() -ryhmassa olivainalle3-vuotiasta() -ryhmassa olimontaopiskelijaayhtaaikaa() TyössäoppimispaikansoveltuvuusMentorit(N=) työssäoppimispaikan sopivuus / mentorit mentoreiden määrä (f) 8 8 8 4 4 -ryhmassa olivainalle3-vuotiastalasta(1) -ryhmassa olimuitaopiskelijoitayhta aikaa(1) -vainopiskelijaryhma () työssäoppimispaikka
TyössäoppimisjaksontavoitteidensopivuusOpiskelijat(N=4) tavoitteiden sopivuus / opiskelijat 1 19 1 8 tavoitteiden sopivuus TyössäoppimisjaksontavoitteidensopivuusMentorit(N=) tavoitteiden sopivuus / mentorit mentoreiden määrä (f) 14 1 8 4 13 1 tavoitteiden sopivuus -hyvaetteiollutpelkkahavainnointia,vaanosallistuvaahavainnointiajaohjausta() 1
TyössäoppimisjaksonsisältöjensopivuusOpiskelijat(N=4) sisältöjen sopivuus / opiskelijat 1 1 1 9 1 sisältöjen sopivuus TyössäoppimisjaksonsisältöjensopivuusMentorit(N=) sisältöjen sopivuus mentorit mentoreiden määrä (f) 1 1 sisältöjen sopivuus
TyössäoppimisjaksonmenetelmiensopivuusOpiskelijat(N=4) menetelmien sopivuus / opiskelijat 1 3 1 1 menetelmien sopivuus -liikaapaperito ita(3) TyössäoppimisjaksonmenetelmiensopivuusMentorit(N=) menetelmien sopivuus / mentorit mentoreiden määrä (f) 14 1 8 4 1 1 menetelmien sopivuus 3
MentorinohjausOpiskelijat(N=4) mentorin ohjaus / opiskelijat 1 17 13 7 3 mentorin ohjaus -mentoriltasaivahaohjaustataimentorieiollutkiinnostunuttehtava sta() -opiskelijaakaytettiintyovoimana(1) TuutorinohjausOpiskelijat(N=4) tuutorin ohjaus / opiskelijat 1 13 1 11 tuutorin ohjaus 3 -tuutoriltatoivottiinenemmaohjaustalomakkeidentayttamiseenjatyo ssaoppimisentoteuttamiseen(4) -epa tietoisuussiita mitakirjallisiato itamentorillenayteta(1) 4
TyössäoppimisenarvioinnintoteutusOpiskelijat(N=38 arvioinnin toteutus / opiskelijat 1 1 9 arvioinnin toteutus -arviointilomakkeentulisiollasahko inen(1) -arviointilomakkeessatulisiollaeriteltyjaarvioinninkohteita(1) TyössäoppimisenarvioinnintoteutusMentorit(N=18) arvioinnin toteutus / mentorit mentoreiden määrä 14 1 8 4 1 4 arvioinnin toteutus
SuunnittelulomakkeidentoimivuusOpiskelijat(N=44) lomakkeet / opiskelijat 1 18 14 9 3 lomakkeet -lomakkeetolivatsekavia(4) -lomakkeetolivatliianpikkutarkkoja,kahlitseviajaturhia() -enemmaohjaustalomakkeidentaytta miseen(4) Suunnittelulomakkeidentoimivuusmentorit(N=17) lomakkeiden toimivuus / mentorit -lomakkeetohjaavatoikeaansuuntaan(1) -lomakkeidentayttamiseenenemmaohjeita(3) mentoreiden määrä (f) 7 4 3 1 1 4 lomakkeet
Oppimiskokemukset(opiskelijat) -lastenohjaaminen(13) -kokemuksetlastenarjestapa ivakodissa(13) -lastentarhanopettajantyo (7) -havainnointi() -perustoimintatilanteetesim.vaipanvaihto() -eriika isetlapset() -keskustelutmentorinkanssa() -tilanteidenpedagoginenmerkitys(1) -teorianjakaytannoyhteys(1) -lytaulunkaytto (1) Havaintojaopiskelijanoppimisesta(mentorit) -perustoimintatilanteidenmerkitys(3) -lastentarhanopettajantyo () -varhaiskasvatuksenarvostus() -varmuuttaalle3-vuotiaidenlastenkanssatoimimiseen() -lastenkehitystasonhavainnoiminen() -sisarusryhmahaasteellisuus(1) -onmontatapaatoimia oikein (1) Muitakommentteja(opiskelijat) -itsenaistatyo tasuunnitteluunjaarviointiinliianvaha(7) -poissaolojenkorvaaminen pa ivia pidenta ma lla (4) -lukupiirijairralliseksi(1) -kulkeminenla hikuntaan-kustannukset(1) Muitakommentteja(mentorit) -hyvakokemusaktiivisistaopiskelijoista(4) -pareittainharjoitteluhyvaasia(1) -mentor-tapaaminenhuonoperjantai-iltapa ivalle 7
TyössäoppiminenIIIOpiskelijat(N=3),Mentorit(N=33) LIITE3 TyössäoppimisenajankohdansopivuusOpiskelijat(N=3 Työssäoppimisen ajankohta / opiskelijat 3 1 1 8 4 opiskelijat työssäoppimisen ajankohta -ajankohtahuono-kandityo kannalta(4) TyössäoppimisenajankohdansopivuusMentorit(N=31) Työssäoppimisjakson ajankohta / mentorit mentoreiden määrä (f) 1 19 3 4 opiskelijat työssäoppimisen ajankohta 8
TyössäoppimisenkestonsopivuusOpiskelijat(N=3) työssäoppimisen kesto / opiskelijat 1 14 1 9 -tyo ssaoppiminenpidemmaksi() -pidemma pa iva (1) TyössäoppimisenkestonsopivuusMentorit(N=3) työssäoppimisen kesto työssäoppimisen kesto / mentorit mentoreiden määrä (f) 1 14 11 1 1 työssäoppimisen kesto -tyo ssaoppiminenpidemmaksi(13) -paiviinpituuttalisa ()-vaikeuttaakasvatuskumppanuutta 9
TiedottamisentoimivuusOpiskelijat(N=34) tiedottaminen / opiskelijat 14 1 8 4 13 11 8 tiedottaminen -tiedottaminenparemmaksi(9) TiedottamisentoimivuusMentorit(N=3) mentoreiden määrä (f) tiedottaminen / mentorit 1 14 1 3 3 -aikaisemmintietoaopiskelijoista(4) -yhteisetkokoontumisetantoisia() -mentor-koulutusantoisaa() tiedottaminen 3
TyössäoppimispaikansoveltuvuusOpiskelijat(N=34) työssäoppimispaikka / opiskelijat 1 14 8 3 työssäoppimispaikka -sisarusryhmaeimahdollistanuttavoitteidentoteuttamista()(suunnittelunongelmat) -pienryhmatoiminnankaavamaisuusvaikeuttitavoitteidentoteuttamista(1) -ryhmassa eiotettuvastaankehittamisehdotuksia(1) -tiiminongelmatvaikeuttivattoimintaa(1) -tyo ssaoppimisryhmavaliaikainen-heijastuitoimintaan(1) -montessoriryhmahankalajaksontavoitteidenkannalta(1) TyössäoppimispaikansoveltuvuusMentorit(N=3) työssäoppimispaikka / mentorit mentoreiden määrä (f) 1 työssäoppimispaikka 31
TyössäoppimisjaksontavoitteidensopivuusOpiskelijat(N=3) tavoitteiden sopivuus / opiskelijat 1 7 4 tavoitteiden sopivuus TyössäoppimisjaksontavoitteidensopivuusMentorit(N=3) tavoitteiden sopivuus / mentorit mentoreiden määrä (f) 1 1 1 1 3 tavoitteiden sopivuus 3
TyössäoppimisjaksonsisältöjensopivuusOpiskelijat(N=34) sisältöjen sopivuus / opiskelijat 3 1 1 3 4 sisältöjen sopivuus arvo -sisallo liianlaajojajaeparealistisiatyo ssaoppimisjaksonkestoonnahden() -kasvatuskumppanuuttavaikeatoteuttaa() -pedagogistajohtajuuttavaikeatoteuttaa(3) TyössäoppimisjaksonsisältöjensopivuusMentorit(N=33) sisältöjen sopivuus / mentorit mentoreiden määrä (f) 1 1 14 3 sisältöjen sopivuus -paljonsisa lto jasuhteessajaksonpituuteen(4) -ensimmainenviikkovoisiollatutustumistajaosallistuvaahavainnointia-lapsilahto isyys() 33
TyössäoppimisjaksonmenetelmiensopivuusOpiskelijat(N=3) menetelmien sopivuus / opiskelijat 1 8 1 menetelmien sopivuus TyössäoppimisjaksonmenetelmiensopivuusMentorit(N=31) menetelmien sopivuus / mentorit 19 mentoreiden määrä (f) 1 1 menetelmien sopivuus 34
MentorinohjausOpiskelijat(N=33 14 1 8 4 -mentorolikiireinen,ohjaustavaha () -mentorillaeikoulutusta() -mitentoimia,josmentoreituleetapaamiseen(1) TuutorinohjausOpiskelijat(N=3) 1 mentorin ohjaus / opiskelijat 7 1 13 mentorin ohjaus tuutorin ohjaus / opiskelijat 1 18 1 1 tuutorin ohjaus -tuutorinohjausaiheuttiepavarmuutta(1) 3
TyössäoppimisenarvioinnintoteutusOpiskelijat(N=33) arvioinnin toteutus / opiskelijat 1 3 arvioinnin toteutus TyössäoppimisenarvioinnintoteutusMentorit(N=3) arvioinnin toteutus / mentorit mentoreiden määrä (f) 1 17 9 4 arvioinnin toteutus 3
SuunnittelulomakkeidentoimivuusOpiskelijat(N=34 lomakkeet / opiskelijat 14 1 8 4 13 1 7 1 1 lomakkeet -hyvakunlomakkeitaeitarvinnutorjallisestinoudattaa() -eikayttanytlomakkeita() -ajattelunjasentajia(1) -sekavia(1) Suunnittelulomakkeidentoimivuusmentorit(N=19 lomakkeet / mentorit mentoreiden määrä (f) 8 4 7 7 lomakkeet -hyvaetta opiskelijavoivalita,mitenlomakkeitakaytta -jokaisellaomatyyli(3) -tyo ssaoppimisensopimuskaavaketulisiuudistaa( 37
Oppimiskokemukset(Opiskelijat) -ohjausvarmuudenlisantyminen(11) -kokonaisuudenhahmottaminen(9) -tiimityo skentely(9) -lastentarhanopettajantyo jaidentiteetti() -vuorovaikutuslastenkanssa() -lastenkehitystasonhavainnointi() -omankasvatusajattelunjasentyminen() -kasvatuskumppanuus(3) -pedagoginenjohtajuus(3) -palavereihinosallistuminen(3) -reflektionkehittyminen(3) -teorianjakaytannoyhteys() -lytaulunkaytto (1) Havaintojaopiskelijanoppimisesta(Mentorit) -kokonaisuudenhahmottaminen() -tiimityo skentely() -reflektiojasiitajohtopato ksia seuraavaantoimintaan() -pienryhmatoiminnanymmarta minen(4) -lastentarpeidenhavainnointi(4) -lastentarhanopettajanrooli,pedagoginenjohtajuus(4) -vuorovaikutusvanhempienkanssa() -palavereihinosallistuminen() Muitakommentteja(Opiskelijat) -lisapaivakoteja,ettaopiskelijoillavalinnanmahdollisuutta(1) Muitakommentteja(mentorit) -yksipedagoginenkehitta mistehtava jaksolleriitta (1) -tuutorinkayntieisaisiollaliianaikaisessavaiheessa(1) -opiskelijantulisiharjoitellaristiriitatilanteidenratkaisemista 38
KUMPPANUUSVERKOSTONTOIMINTA13-14 TOIMINTA Ohjausryhmänkokoukset kokousta Työssäoppiminen KASVART1,Lapsuudenja opiskelijaa varhaiskasvatuksen toimintaymparisto KASVART 4opiskelijaa Varhaiskasvatuksenja esiopetuksenpedagogiikka KASVART3, opiskelijaa Varhaiskasvatuksen kehittyva asiantuntijuus Mentor-koulutus peruskoulutus 3mentoria jatkokoulutus mentoria Tutkimus-ja Meneilla olevat kpl kehittämistoiminta kandidaatintutkielmat pro-gradu-tutkielmat kpl Meneilla olevatyliopiston tutkimukset kpl MaaritAlasuutari: Dokumentointi varhaiskasvatuksessa Yliopistollajärjestetyt luennotja koulutustilaisuudet Opintojaksoihinliittyvä yhteistyö Kohtaamisia varhaiskasvatuksessa- kumppanuusverkoston keva tpa iva Mentoreiden perehdytystilaisuudet tyo ssa oppimisenjaksoihin Moniammatilisuus,yhteiso ja vuorovaikutusopintojakso Leikkikulttuurisena, kehityksellisenaja 17tyo ela ma edustajaa 7opiskelijaa opetus-ja tutkimushenkilo sto edustajaa 48tyo ela maedustajaa 1opetus-ja tutkimushenkilo sto edustajaa perehdytystilaisuutta 18opiskelijaa 1mentoria opetus-ja tutkimushenkilo sto edustajaa 17opiskelijaa(LIKO) maisteriopiskelija
VERKOSTONKUNTIEN PAIKALLINENTOIMINTAJA TILAISUUDET(esim. tiedotus,kehittäminen, arviointi) pedagogisenailmio na Leikkipa iva Pappilan pa ivakodissa. Nokia opettaja kpl Ylo jarvi kpl Kangasala kpl Pirkkala kpl Tampere kpl Lempala kpl