Työpyöräile! Uusia kulkutapoja elämään. Loppuraportti

Samankaltaiset tiedostot
Taidepyöriä lainattiin työpaikoille Työpyöräile!

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot.

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

kokeile edes kerran LIVE-tilaisuus, Susanna Vanhamäki, Lahden ammattikorkeakoulu p.

Toukokuun parhaat tapahtumat

LIVE-päivät Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

VAASA Liikkumisen ohjauksen loppuraportti 01/2019

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat

Alkuvuoden parhaat tapahtumat

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA2 TULOSKORTTI

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Helsingin seudun liikenne

Liikkujan viikko 2014

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI

Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen Johanna Taskinen

Kainuun liikenneturvallisuustoimija Vuosikertomus 2014

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Loppuraportti

NCC Plaza Business Park Kiinteistö ja sen yritysten verkottaminen. TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Viisaan Liikkumisen projekti

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Fiksusti töihin Jyväskylässä! - Kestävän työmatkaliikkumisen jalkautus työnantajayhteistyön avulla

Hankkeen oma toiminta

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA

LIIKKUJAN VIIKKO 2016 Kuntien ja kaupunkien yhteenveto

Helsingin seudun liikenne

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

SOME-INFO Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle?

akonttinen.fi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Monenlaisia viestikapuloita

Kestävän liikkumisen asema kuntien poliittisessa päätöksenteossa. Kunta kestävän liikkumisen edistäjänä -seminaari Kuntamarkkinat 13.9.

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Vinkkejä hankeviestintään

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.

Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta Ville Voltti

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET. Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Päätösseminaari

PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

Oikeus liikkua omin jaloin Kangasalla myös bussipysäkille Nostot liikkumisenohjauksen teemoista 2015

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Tutkimuksesta Tiivistelmä Vastaajat Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa...

Fiksusti liikkeellä!

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy

- Vaikuttavuuskysely 2013

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

LIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA LOHJELMA2 TULOSKORTTI

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja

Liikkumisen ohjauksen hankehaku ja suunnitteilla oleva valtionavustus liikkumisen ohjaukseen

Hautaako Facebook tahallaan sivun ylläpitäjien julkaisut?

Liikkumisen ohjauksen vaikutuksia

SeAMK / Frami: E kirjasto

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Miksi tiedottaa (median kautta)?

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Click to edit Master title style

Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

PANKKIEN YHTEINEN VIESTINTÄ SUORAVELOITUS- MIGRAATIOSSA. Kristiina Siikala

Löytyikö Salosta työpaikkoja? Tuloksia Yrityssalon työnetsinnästä. Juha Metsänoja, Elina Ilmanen

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikennepalvelut taloyhtiöissä Hankekuvaus Jukka Kero

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén

Transkriptio:

Työpyöräile! Uusia kulkutapoja elämään Loppuraportti

Sisällys Hankekuvaus... 3 Ohjausryhmä... 3 Työpaikkoihin kohdistunut kampanjointi... 4 Lainattavat pyörät... 4 Osallistuneet työpaikat... 4 Viisaan liikkumisen infotilaisuudet... 5 Konsultaatio ja kartoitus... 5 Sähköinen työmatkaliikkumiskysely... 6 Koontiraportit... 6 Lahjoitusten keräys Turkulaisten lastenkotien hyväksi... 6 Työpaikkojen tehdyt toimenpiteet... 7 Media... 8 Facebook... 9 Tempaukset... 9 Pop up pyöränhuoltotempaukset... 10 Tykkääjätempaukset... 10 Jaettu materiaali... 11 Tulokset... 11 Tulokset numeroina... 12 Palautetta osallistujilta... 12 Huomioita... 13 Toteutunut budjetti... 14 Liitteet: Liite 1 Tapahtumien seuranta taulukko Liite 2 Mediaseuranta taulukko Liite 3 Tavoitetut ihmiset taulukko Liite 4 Asetetut ja saavutetut tavoitteet (max sumo) taulukko Liite 5 Yhteenveto loppukyselystä

Hankekuvaus Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valonian toteuttama Työpyöräile! uusia kulkumuotoja elämään -hanke oli osa valtakunnallista Liikenneviraston, liikenne- ja viestintäministeriön, ympäristöministeriön ja Kunnossa kaiken ikää -ohjelman rahoittamaa liikkumisen ohjauksen T&K-ohjelmaa 2012 2013. Hankkeen tavoitteena oli lisätä pyöräilyä ja saada uusia ihmisiä pyöräilijöiksi, nostaa pyöräilyn arvostusta ja saavuttaa sekä nopeita että pitkän aikavälin muutoksia asenteissa ja käyttäytymisessä. Työpaikoille lainattiin polkupyöriä ja polkukokemuksia jaettiin sosiaalisessa mediassa ja muissa viestimissä. Hankkeen avulla haluttiin edistää eritoten pyöräilyä antamalla positiivisia pyöräilykokemuksia hauskalla ja osallistavalla tavalla. Varsinaissuomalaisille työpaikoille tarjottiin mahdollisuutta lainata kuukaudeksi taidepolkupyörää käytettäväksi työpaikan yhteiskäyttöpyöränä esimerkiksi työasiamatkoilla. Kampanjan avulla Varsinais-Suomen alueen työntekijöille annettiin positiivisia pyöräilykokemuksia ja heille tarjottiin uusia käsityksiä pyöräilystä. Lisäksi lainauskampanjaan osallistuneille työpaikoille tarjottiin tietoa muista kestävistä kulkumuodoista ja viisaan liikkumisen näkökulmista. Lainaus tapahtui touko-lokakuussa 2012. Hankkeelle perustettiin oma Facebook-sivusto maaliskuussa. Tarkoituksena oli saada kampanjalle näkyvyyttä ja tunnettuutta aktiivisella sosiaalisen median käytöllä, joka sisälsi pyöräilykokemusten jakoa, kampanja- ja tapahtumamainontaa, tykkääjätempauksia sekä arvontoja. Pyörää lainaavien työpaikkojen työntekijöiden sosiaalisen median päivityksillä saatiin positiiviset kokemukset näkyviin reaaliajassa. Kampanjan tapahtumien ja näkyvyyden myötä pyöräilykokemuksia ja näkemyksiä tarjottiin myös muille varsinaissuomalaisille. Facebooksivuston avulla saatiin ihmiset sekä seuraamaan kampanjaa että osallistumaan siihen mm. omia pyöräilykokemuksia jakamalla. Facebook-sivustoa tukien tehtiin tiedottamista myös muissa medioissa, kuten radiossa. Hankkeessa järjestettiin neljä pop up -pyöränhuolto- ja -korjausneuvontatapahtumaa isoimpien ja eniten liikennöityjen pyöräteiden varsilla Varsinais-Suomen alueella. Tapahtumat järjestettiin yhdessä viisaan liikkumisen sidosryhmien ym. paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Pop up -tapahtumissa tarjottiin maksutta pyöräilijöille kumien pumppausta ja paikkausta, ketjujen rasvausta sekä neuvontaa omatoimiseen pyörän huoltoon. Tämän lisäksi osallistuttiin Turun Urheiluliiton järjestämään Naisten Kuntoviitoseen ja Valonian järjestämään Turun Autottomaan päivään, joissa tehtiin pienimuotoista pyörän huoltoa. Kampanjan aikana pop up -tapahtumissa, tykkääjätempauksissa sekä työpaikkojen infotilaisuuksissa jaettiin satulansuojia sekä muuta pyöräilyyn liittyvää ohjeistusta ja materiaalia. Ohjausryhmä Hankkeella oli ohjausryhmä, joka koostui hanketta rahoittavien tahojen edustajista, Valonian ja Turun kaupungin edustajista sekä Yle Turusta, joka oli lainauskampanjan kummimedia. Ohjausryhmään kuuluivat Liikennevirasto: Matti Holopainen Ympäristöministeriö: Kaisa Mäkelä Motiva: Okariina Rauta Motiva: Sara Lukkarinen Turun kaupungin ympäristö- ja kaavoitusvirasto: Tapio Hartikainen Yle Turku: Lassi Lähteenmäki Valonia: Paula Väisänen Valonia: Reetta Taponen / Marja Tommola Valonia: Ville Pyylampi

Työpaikkoihin kohdistunut kampanjointi Hankkeen pääkohderyhmänä olivat varsinaissuomalaiset työpaikat ja niiden työntekijät. Työpaikat voivat vaikuttaa liikkumisen ohjaukseen etenkin kaupunkien keskusta-alueilla paljon. Miten työntekijät liikkuvat työpaikkaansa ja miten he liikkuvat työaikanaan vaikuttaa päästöihin, työtekijöiden terveyteen sekä työnantajan talouteen. Työpaikkojen kautta tavoitetaan työntekijöitä, jotka puolestaan voivat ulottaa viisaan liikkumisensa myös vapaa-ajalleen. Lainattavat pyörät Lainattavana oli viisi eri polkupyörää, joista neljä oli Jopoja ja yksi Le Prince -fiksipyörä. Pyörät ovat syntyneet Valonian toteuttaman Taidepyöriä ja pyörätaiteilijoita -hankkeen tuloksena, osana Turun kaupungin kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaa. Pyöriä tuunanneet taitelijat olivat kuvataiteilijat Saara Ekström, Jukka Hyytiäinen ja Benjamin Orlow, taiteilijaryhmä IC-98, kuvanveistäjät Ann Sundholm ja Mika Natri sekä työryhmä Heini Aho ja Sebastian Ziegler. Helkama Oy lahjoitti jopot ja Pyöräpalvelu Berggren Le Prince - fiksipyörän runkosetin. Valonia huolehti pyörien toimittamisesta työpaikoille ja tarkasti niiden kunnon lainausten välillä. Osallistuneet työpaikat Kampanjaan kutsuttiin mukaan varsinaissuomalaisia työpaikkoja sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta. Kutsulla pyrittiin pääasiassa saamaan työpaikkoja osallistumaan kampanjaan aktiivisesti eli lainaamaan pyöriä, mutta myös seuraamaan sosiaalisen median päivityksiä ja osallistumaan kampanjaan muilla tavoin. Kaikkiaan kutsuja lähetettiin yli 500 ja ne menivät niin yrityksille, järjestöille kuin yksityisille ihmisille. Tavoitteena oli saada hankkeeseen mukaan 20 Varsinais-Suomessa sijaitsevaa työpaikkaa ja tavoite saavutettiin. Kooltaan työpaikat vaihtelivat useamman tuhannen työntekijän organisaatiosta yhden ihmisen yritykseen. Yli puolessa osallistuneista työpaikoista työntekijöitä oli alle 30. Pyöriä lainanneet työpaikat olivat Lastentarvikeliike Laurelin Logomo Mannerheimin lastensuojeluliitto, Paimion yhdistys Mynämäen kunta, kunnanvirasto Paraisten kaupunki, Nauvon aluekonttori Sonera myymälä, Yliopistonkatu Turun yliopisto Turun ammattikorkeakoulu, kehittämisen yksikkö Turun kaupunki, Paattisten päivähoito Turun kaupunki, Puolalan kotihoito Turun kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Turun kaupunki, Strategia- ja viestintäyksikkö Turun kaupunki, Talouspalvelukeskus Turun kaupungin Tilaliikelaitos Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy Turun Tuomiokirkkoseurakunnan henkilökunta Turun Työväentalo Yle Turku Yle Åboland Yrityspalvelukeskus Potkuri

Viisaan liikkumisen infotilaisuudet Kampanjaan osallistuneiden työpaikkojen henkilökunnalle annettiin viisaan liikkumisen neuvontaa, jonka tarkoituksena oli opastaa työpaikkoja kestävämpien kulkumuotojen ja toimintatapojen käyttöönottamiseen organisaatiossa. Infotilaisuus järjestettiin lainausjakson aikana. Tilaisuudessa esiteltiin myös lainaksi tullut taidepyörä, kerrottiin hankkeesta sekä annettiin tarvittaessa opastusta sosiaalisen median käytöstä. Infotilaisuuksia järjestettiin 19 kappaletta ja niihin osallistui 181 henkilöä. 8.5. Turun yliopisto 11.5. Turun kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimen hallinto 16.5. Turun kaupunki, Talouspalvelukeskus 22.5. Yrityspalvelukeskus Potkuri 24.5. Yle Turku 1.6. Mynämäen kunta, kunnanvirasto 6.6. Turun kaupunki, Strategia- ja viestintäyksikkö 7.6. Yle Åboland 7.6. Turun kaupunki, Paattisten päivähoito 11.6. Logomo 6.8. Turun kaupungin Tilaliikelaitos 16.8. Turun ammattikorkeakoulu, kehittämisen yksikkö 22.8. Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy 3.9. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Paimion yhdistys 7.9. Paraisten kaupunki, Nauvon aluekonttori 19.9. Turun Tuomiokirkkoseurakunnan henkilökunta 20.9. Turun kaupunki, Puolalan kotihoito 25.10. Sonera myymälä, Yliopistonkatu 30.10. Turun Työväentalo Lastentarvikeliike Laurelin infotilaisuus vaihdettiin pyöränhuoltotempaukseen. Työpaikassa ei ollut kuin yksi työntekijä, joten tempauksen tarkoituksena oli jakaa pyöränhuollon lisäksi viisaan liikkumisen infoa mm. lastentarvikeliikkeen asiakkaille ja muille ohikulkeville. Tempaus järjestettiin 30.8. yhteistyössä paikallisen pyöräliike Pyöristin kanssa. Tapahtumasta oli mainos paikallislehdessä ja tapahtumasta ja viisaasta liikkumisesta tehtiin haastattelu Yle Turkuun. Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy:n infotilaisuudessa sovittiin lisäksi pidettäväksi neljä viisaan liikkumisen esitystä koko Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy:n noin 800 työntekijän henkilökunnalle tarkoitetuissa yleisissä infotilaisuuksissa. Tilaisuudet pidettiin 7.11., 8.11., 14.11. sekä 15.11. Viisaan liikkumisen esityksiin osallistui kaikkiaan 626 henkilöä. Konsultaatio ja kartoitus Pyörän lainausjakson aikana työpaikkaa neuvottiin ja kannustettiin ympäristön kannalta kestävämpien kulkumuotojen käyttöön. Viisaan liikkumisen infotilaisuuden lisäksi työpaikan tiloissa tehtiin pienimuotoinen kartoitus, jonka aikana mm. katsottiin pyöräpaikat ja sosiaalitilat sekä keskusteltiin kestäviin kulkumuotoihin kannustavista käytännöistä ja mahdollisuuksista. Kartoitustilanteessa täytettiin työpaikan ja Valonian yhteyshenkilön kanssa yhdessä myös kartoituslomake, jossa kysyttiin työpaikan nykyisiä käytänteitä ja tapoja. Kartoitus tehtiin aina ennen tai jälkeen infotilaisuuden. Kartoitus tehtiin jokaisessa pyörää lainanneessa työpaikassa ja niiden tekemiseen osallistui yhteensä 27 henkilöä.

Sähköinen työmatkaliikkumiskysely Pyörän lainausjakson aikana työpaikkojen työntekijöille toteutettiin sähköinen työmatkaliikkumiskysely Webropol ohjelman avulla. Toinen kysely toteutettiin vuoden 2013 alussa. Kyselyiden tarkoituksena oli seurata kokeilun tuloksia sekä selvittää työpaikan kulkumuotojakaumaa ja syitä kulkutottumuksiin. Lainausjaksojen aikana toteutettiin 20 kyselyä ja niihin vastasi 440 henkilöä. Hankkeen lopussa toteutettuun kyselyyn vastasi 64 henkilöä. Loppukyselyn vastaajamäärän ollessa vain vajaa kaksi prosenttia kaikista työpaikkojen työntekijöistä, mitään päteviä yleistyksiä ei voitu tehdä. Kyselyyn vastanneiden kulkutottumuksissa ja asenteissa oli tapahtunut jonkin verran muutosta pyöräilyä ja viisasta liikkumista suosivammaksi. (Liite 5) Työpaikat olivat erikokoisia ja sijoittuivat eri alueille, joten vastaukset luonnollisesti vaihtelivat. Kuitenkin jokaisessa työpaikassa työntekijöiden mielestä suosituin työnantajan toteuttama pyöräilyä edistävä keino oli työnantajan kustantama vuosittainen pyörähuolto ja suosituin keino bussimatkailun edistämiseksi oli työnantajan kustantama työsuhdematkalippu. Turun ammattikorkeakoulun kehittämisyksikön pyörän lainausjakson ja sähköisen työmatkaliikkumiskyselyn jälkeen Valoniaan otettiin yhteyttä ja neuvottelut koko ammattikorkeakoulun henkilökuntaa ja opiskelijoita koskevasta työmatkaliikkumiskyselystä käynnistyivät. Työmatkaliikkumiskyselyn toteutus koko ammattikorkeakoulun henkilökunnalle aloitettiin vuoden 2012 marraskuussa ja opiskelijoita koskeva liikkumiskysely toteutetaan opinnäytetyönä vuoden 2013 alussa. Koontiraportit Työpaikalle toteutetusta kartoituksesta sekä henkilöstölle tarkoitetusta työmatkaliikkumiskyselystä koottiin raportti työpaikan työvälineeksi. Raportissa koottiin yhteen työpaikan tärkeimmät kestävään liikkumiseen vaikuttavat kehittämiskohteet sekä -ehdotukset. Lahjoitusten keräys turkulaisten lastenkotien hyväksi Hankkeen yhtenä tavoitteena oli kerätä vapaaehtoisia rahalahjoituksia, jotka ohjataan turkulaisten lastenkotien liikunta- ja harrastusvälinehankintoihin. Lahjoituksia pyydettiin pyöriä lainanneilta työpaikoilta. Tavoitteena oli kerätä 5000 euroa lasten liikunnallisiin harrastuksiin, mutta tavoite jäi saavuttamatta. Yksikään työpaikka tai työntekijä ei lahjoittanut rahaa lastenkotien hyväksi.

Työpaikkojen tehdyt toimenpiteet Hankkeen lopussa soitettiin työpaikoille ja kysyttiin kampanjan vaikutuksista sekä sen herättämästä mahdollisesta keskustelusta. Lisäksi tiedusteltiin, onko työpaikoissa tehty ehdotettuja tai muita viisaaseen liikkumiseen vaikuttavia toimenpiteitä. Alla taulukko, josta selviää työpaikkojen tilanne helmikuussa 2013. Lastentarvikeliike Laurelin Innostunut kovasti pyöräilystä ja mahdollisia yhteistyötempauksia naapuripyöräliikkeen kanssa jatkossakin. Resursseja rajaa se, että kyseessä on yhden ihmisen yritys. Logomo - Mannerheimin lastensuojeluliitto, Paimion yhdistys Mynämäen kunta, kunnanvirasto Voittivat Työpyöräile!-kampanjasta yhteiskäyttöisen pyörän. Yhteiskäyttöpyörän hankinnasta omilla logoilla on tehty suunnitelma. Paraisten kaupunki, Nauvon aluekonttori Yhteiskäyttöpyörän hankinta kesällä 2013. Sonera-myymälä, Yliopistonkatu Turun yliopisto Turun ammattikorkeakoulu, kehittämisen yksikkö Suunnitteilla liikkumista ja etenkin pyöräilyä edistäviä markkinointikampanjoita kevät-kesäaikaan Palaveri keväällä, jossa käsitellään koontiraportin kehitysehdotuksia ja päätetään jatkotoimenpiteistä. Koko Turun ammattikorkeakouluun toteutetaan työmatkaliikkumiskysely sekä työntekijöille että opiskelijoille vuoden 2012 lopussa ja 2013 alussa. ICT-talon yhteisistä yhteiskäyttöpyöristä on käyty keskustelua. Turun kaupunki, Paattisten päivähoito Yhteiskäyttöpyörän hankinta kesällä 2013. Turun kaupunki, Puolalan kotihoito Turun kaupunki, Sosiaali- ja terveystoimen hallinto Yhteiskäyttöpyörän hankinnasta on käyty keskustelua. Muuton myötä olosuhteet, kuten pukuhuoneet ja peseytymismahdollisuudet muuttuneet paremmiksi. Osallistutaan työmatkaliikkumista edistävään hankkeeseen. Turun kaupunki, Strategia- ja viestintäyksikkö - Turun kaupunki, Talouspalvelukeskus Liikkumista edistäviä kampanjoita lisätty entisestään. Turun kaupungin Tilaliikelaitos - Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy - Turun Tuomiokirkkoseurakunnan henkilökunta Turun Työväentalo Säästötoimenpiteistä johtuen, hankintoja joudutaan siirtämään. Yhteiskäyttöpyörä toiveena, mutta sen hankinta voi kestää. Sosiaalitilat remontoitu. Yhteiskäyttöpyörän hankintaa suunnitellaan. Yle Turku - Yle Åboland - Yrityspalvelukeskus Potkuri Yhteiskäyttöpyörän hankintaa suunnitellaan.

Media Kampanjan viestinnällä pyrittiin saamaan näkyvyyttä, niin että työpaikat tarttuisivat lainauskampanjan kutsuun. Mediaa kutsuttiin myös paikalle tempauksiin ja tapahtumiin, jotta Työpyöräile!-kampanjan sanoma tavoittaisi myös eri medioiden kuulijat ja lukijat. Työpyöräile-hankkeen viestintätiimi oli aktiivisesti yhteydessä mediaan ja lähetti mediatiedotteita. Tiedotteita lähetettiin hankkeen aikana yhdeksän ja ne lähetettiin kaikille varsinaissuomalaisille medioille. Eri medioiden journalistisia julkaisuja oli hankkeen aikana 66. (Liite 2) Kampanjassa lähetetyt mediatiedotteet: 10.04.2012 Kannusta työpaikkasi mukaan työpyöräilemään! 26.04.2012 Työpyöräile!-kampanja polkaisee käyntiin toukokuussa 7.5.2012 Pop up -pyöränhuoltoa tänään Vähätorilla 16.5.2012 Pop up -pyöränhuoltoa maanantaina Naantalissa 18.06.2012 Gorilla ja Bansku pumppaavat ilmaa pyörien kumeihin 20.08.2012 Gorilla ja Bansku muodostavat kunniakujan Turussa 27.08.2012 Varustaudu viisaaseen syysliikkumiseen Paimiossa 5.11.2012 Gorilla ja Bansku tarjoilevat lämmintä mehua Kupittaalla 10.12.2012 Taidepyörän voittajaksi Paimion MLL Jokaisesta lainaajatyöpaikasta tehtiin käyttäjähaastattelu. Haastatteluissa saatuja tietoja voitiin käyttää tiedotteissa ja Valonian omissa julkaisuissa. Hankkeella oli myös oma kummimedia, Yle Turku. Yle Turku lainasi Jukka Hyytiäisen tuunaamaa E.T.- pyörää heti toukokuussa. He seurasivat koko lainauskampanjan ajan pyörien ja etenkin E.T.- pyörän matkaa. Kummimedian saaminen muodostui medianäkyvyyden kannalta melko olennaiseksi seikaksi. Lainauskausien aikana toteutettiin radiomainonta Radio Cityssä. Radiomainokset soivat Radio Cityn aamuohjelmassa työmatka-aikaan (7.30 8.30) touko elokuussa, pois lukien lomakuukausi heinäkuu. Radiokampanja tavoitti 19 000 eri kuulijaa, ikäryhmästä 20 60 v. Bruttokontaktien määrä samassa ikäryhmässä oli 70 000.

Facebook Työpyöräile!-kampanjan Facebook-sivusto luotiin 26.3.2012. Sivustolla oli suuri rooli kampanjan viestinnässä sekä koko kampanjan toiminnassa. Sivuston tarkoituksena oli toimia viestimenä ja paikkana, jossa jaetaan pyöräilykokemuksia lainaajatyöpaikkojen kuin muidenkin kampanjaa seuraavien kesken. Facebook- sivustolla kerättiin kampanjalle tykkääjiä, joita oli lainauskampanjan loputtua 750. Sivustolla julkaistiin alusta lähtien paljon Valonian päivityksiä sekä näyttäviä kuvia. Toukokuusta lähtien lainaajatyöpaikat tulivat mukaan ja alkoivat päivittää sivustolle omia kokemuksiaan ja valokuviaan taidepyörillä liikkumisesta. Pyörää lainaavat työpaikat oli velvoitettuja tekemään yhden päivityksen Facebook-sivuille per lainaviikko. Päivityksiä kertyi lopulta yli 120. Porkkanana päivitysten teolle oli kilpailu mieleenpainuvimmasta päivityksestä. Voittajatyöpaikka sai valita yhden lainapyöristä itselleen. Tykkääjätempaukset olivat kiinteä osa Facebook-kampanjaa. Niitä järjestettiin, kun kokoon saatiin 100, 300 ja 550 tykkääjää. Lisäksi järjestettiin kampanjan päätöstempaus 750 tykkääjän kunniaksi. Tempauksissa Gorilla ja Bansku liikkuivat kaupungilla ja jakoivat banaaneja, satulansuojia, kuumaa mehua yms. Tempausennakot ja tapahtumista tehdyt kuva-albumit keräsivät lähes poikkeuksetta useita kymmeniä tykkäyksiä, jakoja ja kommentteja. Facebook-sivusta tuli kampanjan aikana aidosti interaktiivinen: Käyttäjät kirjoittivat sivuille, laittoivat valokuvia, jopa runoja. Valonian kampanjatiimi tykkäsi ja kommentoi lähes jokaista lainaajatyöpaikkojen päivitystä. Myös toisilleen aiemmin tuntemattomat käyttäjät keskustelivat sivustolla aktiivisesti keskenään. Sympaattiset taidepyörät herättivät käyttäjissä suuria tunteita, joiden ilmaisemiseen sosiaalinen media sopii hyvin. Fanipohjaltaan pienen (vain muutamia satoja) Työpyöräile!-Facebook-sivun kattavuus oli suuren osan kampanjaajasta poikkeuksellisen suuri, kymmeniä tuhansia ihmisiä. Suurimmillaan kokonaiskattavuus oli kesäkuussa Salon gorillatempauksen aikaan, jolloin sivuston päivitykset tavoittivat yhteensä n. 58 000 ihmistä. Turun tempaukset tavoittivat yleensä reilut 40 000 ihmistä. Facebook-kampanjaa tuettiin klikkausmaksupohjaisella Facebook-mainonnalla sekä Radio Cityn taajuudella pyörineellä alueellisella radiomainonnalla. Facebook-mainokset keräsivät reilulla neljällä miljoonalla näyttökerralla 1001 klikkausta. Yhteensä 422 Facebook-käyttäjää päätyi Työpyöräile!-sivun tykkääjäksi 24 tunnin sisällä mainoksen näkemisestä tai 28 vuorokauden sisällä mainoksen klikkaamisesta. Tempaukset Hankkeen toissijainen kohderyhmä olivat kaikki varsinaissuomalaiset. Pyörän lainauskampanjan aikana järjestettiin erilaisia tempauksia, joilla haluttiin tavoittaa varsinaissuomalaisia ihmisiä, työ- tai opiskelupaikasta riippumatta. Tempauksissa tärkein elementti oli jakaa informaatiota hauskalla ja huomiota herättävällä tavalla. Erilaisia tempauksia järjestettiin kaikkiaan 12. Pop up -pyöränhuoltotempausten ja tykkääjätempausten lisäksi osallistuttiin Turun Urheiluliiton järjestämään Naisten Kuntoviitoseen ja Valonian järjestämään Turun Autottomaan päivään, joissa tehtiin pienimuotoista pyörän huoltoa. Tapahtumat järjestettiin yhdessä viisaan liikkumisen sidosryhmien ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. (Liite 1)

Pop up -pyöränhuoltotempaukset Pop up -tapahtumissa tarjottiin maksutta pyöräilijöille kumien pumppausta ja paikkausta, ketjujen rasvausta sekä neuvontaa omatoimiseen pyörän huoltoon. Pienimuotoisia pyöränhuoltotempauksia järjestettiin neljä kampanjan aikana: Turussa, Naantalissa, Kaarinassa ja Paimiossa. Tempauksissa pumpattiin ohikulkijoiden pyöränkumeja ja rasvattiin ketjuja. Pop up - tempausten tarkoituksena oli kiittää pyöräilijöitä ja kannustaa heitä siihen jatkossakin. Mukana ja apuna tempauksissa oli Recykkeli (Monipalvelukeskus Tsemppi ry), joka huolsi pyöriä ja antoi huoltoneuvontaa. Tempauksissa huollettiin yhteensä 180 pyörää ja jututettiin n. 600 ihmistä. Turun Vähätorin Pop-Up - pyöränhuoltotempaus Valonia järjesti pyöränhuoltotapahtuman Pyörällä töihin -kilpailuviikon aloituspäivänä maanantaina 7.5. klo 14-17 välisenä aikana Turun Vähätorilla. Tapahtumassa sai pyöräänsä ilmaisen kumien pumppauksen ja ketjujen rasvauksen kiitoksena kestävästä liikkumisvalinnasta. Lähes 200 pyörää sai pikahuollon tapahtuman aikana ja muutama pyörä myös tarroja ja spraymaalia koristeekseen. Tykkääjätempaukset Tykkääjätempaukset liittyivät Facebookissa järjestettyihin tykkäystavoitteisiin. Kampanjan sivuilla ilmoitettiin, että kun tietty määrä tykkääjiä tulee täyteen, Gorilla ja Banaani lähtevät tekemään erilaisia asioita. Toukokuussa Gorilla ja Banaani jakoivat satulansuojuksia ja pumppasivat pyöränkumeja Salossa (300 tykkääjää). Elokuussa he järjestivät apureineen banderollikunniakujan Aurajokirannassa pyöräilijöille ja kävelijöille (550 tykkääjää), jossa ensimmäiset 96 ohikulkijaa saivat heijastimen, ja jossa myös merkittiin ohikulkeneet pyörät ja kävelijät suureen tauluun. Viimeisessä tykkäystempauksessa marraskuussa tarjoiltiin kuumaa mehua ja keksejä Turun Kupittaalla (750 tykkääjää). Tempauksissa otettiin paljon kuvia, ne saivat paljon suosiota Facebookissa ja kohtuullisen paljon huomiota mediassakin. Gorillasta, Banaanista ja heidän tempauksistaan pidettiin paljon. Gorilla oli myös jakamassa banaaneja ja satulanpäällisiä muissa tempauksissa sekä luovuttamassa parhaan Facebook-päivityksen tehneelle työpaikalle heidän valitsemansa taidepyörän. Tykkääjätempauksissa tavoitettuja ihmisiä oli noin 600. Tykkääjiä 550 Tempaus 21.8., kun 550 tykkääjää tuli täyteen. Gorilla ja Bansku kumppaneineen muodostivat kunniakujan kiittäen siten pyöräilijöitä ja kävelijöitä. Samalla jaettiin 90 heijastinta. Tunnin aikana kunniakujasta kulki noin 250 pyöräilijää ja 200 kävelijää.

Jaettu materiaali Kampanjan aikana pop up -tapahtumissa, tykkääjätempauksissa sekä työpaikkojen infotilaisuuksissa jaettiin yhteensä noin 420 satulansuojaa sekä yli 500 erilaista esitettä, ohjetta tai karttaa, kuten pyöränkuminpaikkausohjeita, pyöränhuolto-ohjeita tai pyöräilykarttoja. (Liite 1) Tulokset Pyöriä lainasi 20 työpaikkaa ja pyöriä käytti 63 henkilöä. Ajokilometrejä kertyi 1173. Keskimäärin joka kuukausi ajettiin 236 kilometriä. Touko- ja kesäkuussa pyöriä oli lainassa viisi, elo- ja syyskuussa neljä. Lokakuussa oli kuitenkin enää vain kaksi lainaajaa. Suosittu pyöräilykuukausi heinäkuu ei ollut lainakuukausi kesälomien takia. Keskimäärin jokainen työpaikka ajoi 58 kilometriä kuukauden aikana. Tosiasiassa pyörän käyttö jakautui niin, että joissain työpaikoissa kilometrejä ei kertynyt kuin reilu kymmenen, toisissa taas yli sata. Pyörällä saatettiin ajaa myös huvikseen, mikä on hyvä asia, mutta kertyneet kilometrit eivät tällöin korvanneet muuta kulkuneuvoa. Merkittävämpää on, että pyörällä ajettiin 393 kilometriä matkoja, jotka muuten olisi kuljettu autolla. Kaikkiaan korvattuja matkoja oli 88. Korvatut automatkat olivat pituuksiltaan lyhyitä, lyhyimmät jopa alle kilometrin mittaisia. Keskimääräinen korvatun matkan pituus oli 4,5 kilometriä. Yhteiskäyttöpyörän tarkoituksena työpaikalla olisi korvata auto juuri lyhyillä työasiamatkoilla. Viisaan liikkumisen infotilaisuuksien kautta tietoa viisaan liikkumisen mahdollisuuksista ja sen hyvistä vaikutuksista saatiin jaettua tehokkaasti. Infotilaisuudet järjestettiin työpaikoilla, mutta työntekijöiden kautta tiedolla on mahdollisuus välittyä myös muualle ja työntekijät pystyvät toteuttamaan viisasta liikkumista myös vapaa-ajallaan. Viisaan liikkumisen infotilaisuuksiin osallistui kaikkiaan 807 henkilöä. Kampanjan jälkeen yhteiskäyttöpyörä on hankinnassa (kevät 2013) kolmessa pyörää lainanneessa työpaikassa ja sen hankkimista harkitaan viidessä paikassa. Myös muita toimenpiteitä ehdotettiin ja osa työpaikoista on niitä jo toteuttanut, kuten sosiaalitilojen kevyt remontointi. Turun yliopistolla pidetään keväällä palaveri, jossa käsitellään koontiraportin kehitysehdotuksia ja päätetään jatkotoimenpiteistä. Turun ammattikorkeakoulun kehittämisen yksikön kampanjaan osallistumisen kautta Valoniaa pyydettiin toteuttamaan sähköinen työmatkaliikkumiskysely ja liikkumissuunnitelma koko Turun ammattikorkeakouluun. Kampanjan saama palaute oli erittäin positiivista. Facebook-sivujen toimivuus onnistui ennakoitua paljon paremmin ja sivujen kautta jaettiin runsaasti hauskoja pyöräilykertomuksia. Työpaikkojen, tapahtumien ja median avulla tavoitettiin satojatuhansia ihmisiä. Hankkeen perimmäisenä tavoitteena ollut halu edistää eritoten pyöräilyä antamalla positiivisia pyöräilykokemuksia hauskalla ja osallistavalla tavalla toteutui erinomaisesti. (Liite 4)

Tulokset numeroina Pyörää lainanneita työpaikkoja 20 Työpaikkojen työntekijöiden määrä n. 3900 Pyörää käyttäneitä henkilöitä 63 Pyörällä ajettuja kilometrejä 1173 Pyörällä korvattuja autokilometrejä 393 Korvattujen automatkojen määrä 88 Infotilaisuuksien määrä 19 Infotilaisuuksissa sovittuja jatkoinfotilaisuuksia 4 Infotilaisuuksiin osallistuneiden määrä 181 Jatkoinfotilaisuuksiin osallistuneet 626 Kartoitusten lukumäärä 20 Kartoitusten tekoon osallistuneet 29 Sähköisiä työmatkaliikkumiskyselyitä toteutettu 40 Työmatkaliikkumiskyselyyn vastanneet 440 Loppukyselyyn vastanneet 64 Pop up -tempauksia tehty 4 Pop up -tempauksissa huollettuja pyöriä 295 Pop up -tempauksissa tavoitettuja ihmisiä n. 600 Pop up -tempauksissa jaetut ohjeet, kartat, heijastimet ym. n. 500 Kampanjan aikana jaetun materiaalin määrä n. 920 Kaikissa tempauksissa tavoitettuja ihmisiä n. 1200 Kampanjan aikana jaetut satulansuojat 420 Mediaosumat (sisältäen maksetut mainokset ja Valonian omat tiedotteet) 73 Mediaosumat (eri medioiden journalistiset julkaisut) 67 Valonian lähettämät kampanjatiedotteet medioille 9 Tykkääjiä Facebook-sivuilla 761 Lainaajatyöpaikkojen päivityksiä Facebook-sivuilla 124 Kokonaiskattavuus Facebook-sivuilla suurimmillaan 58000 Tavoitettuja ihmisiä n. 395 000 Palautetta osallistujilta Yleisesti ottaen, työpaikat olivat erittäin innoissaan kampanjasta ja kiittelivät hauskasta ja erilaisesta ideasta. Kampanja sai hieman myös kritiikkiä, josta on opittavaa seuraavaa kampanjaa organisoitaessa: Palautteena kampanjasta haluan sanoa, että mielestäni erittäin hyvästä asiasta on tehty ihan liian hankala ja isotöinen. Tämän päivän valitettavan kiireisessä työelämässä on kampanjaan liittyvää jatkuvaa raportointia ja kirjaamista (ajopäiväkirja, Facebook, kartoitus, info ja muu tiedottaminen) melkoisen paljon. Olin iloisesti yllättynyt, kun huomasin, että kyselyssä mainitsemiani epäkohtia ts. pyöräteiden vaaranpaikkoja oli korjattu. Tieto oli siis mennyt eteenpäin.

Napakymppijuttu! Pidin banaanista ja gorillasta ja toivon että he liikkuvat jatkossakin kaupungilla! Oli mahtavaa liittää fb tiedotus- ja kokemuskanavaksi, näin sain julistettua kampanjaa ja sen luomia kokemuksia laajalle ystäväpiiriini. Haluaisimme hankkia työpyörän töihin kokeilun jälkeen, koska pyörä osoittautui hyödylliseksi. Huomioita Kampanjan aikana tehdyistä joistain toimenpiteistä selvisi vasta toteutushetkellä toimenpiteen haastavuus tai muu seikka, jota ei ollut otettu huomioon. Näistä pienistä vastoinkäymisistä ja haasteista on kerätty lista, jotta ne osataan ottaa huomioon vastaavanlaista kampanjaa suunniteltaessa. Heini Ahon ja Sebastian Zieglerin tuunaama AKU-fiksipyörä osoittautui vaikeakäyttöiseksi ja soveltui huonosti työpaikan yhteiskäyttöpyöräksi. Pyörää ei lainattu työpaikoille kuin touko- ja kesäkuussa. Turun ulkopuolisten varsinaissuomalaisten työpaikkojen saaminen mukaan kampanjaan oli haasteellista. Työpaikkojen rekrytointi mukaan kampanjaan oli vaikeampaa ja työläämpää kuin mitä etukäteen ajateltiin. Työpaikkojen avainhenkilöiden kiinni saaminen lainausjakson aikana oli joissain työpaikoissa hankalaa. Viestintää hankaloitti muutamassa työpaikassa myös yhteyshenkilön vaihtuminen. Yhteyshenkilön vaihtuessa ja työntekijöiden innostamisen unohtuessa saattoi työpaikka kadottaa koko motivaation kampanjaa kohtaan. Työntekijöiden innostamisen puuttuessa myös lainapyörä jäi vähäiselle käytölle. Moni pyörää lainaava työpaikka oli pieni, alle 30 työntekijää. Tällaiselle henkilömäärälle tehty kysely ei anna kovin kattavia tuloksia, vaikka vastausprosentti olisi yli 60. Pienen työntekijämäärän vuoksi oli myös muutama työpaikka, joka ei vastannut kyselyyn lainkaan. Muutamilla työpaikoilla infotilaisuuksiin osallistuneita oli vain muutamia. Infotilaisuuden ollessa yhdistettynä työpaikan viikkopalaveriin tai muuhun jo olemassa olevaan palaveriin, saatiin paikalle aina suurin osuus työpaikan työntekijöistä. Infotilaisuudet synnyttivät vähäiselläkin osallistujamäärällä keskustelua ja jatkotoimenpiteitä, kuten lisätilaisuuksien järjestämistä tai työmatkaliikkumiskyselyn kohderyhmän laajentumista, joten infotilaisuuksien hedelmällisyyttä ei voida mitata vain osallistuneiden lukumäärällä. Jos kartoituslomaketta ei saatu yhteisessä kartoitustilanteessa täytettyä, lomakkeen palautus saattoi jäädä roikkumaan, eivätkä vastaukset olleet niin tarkkoja ja perusteellisia. Facebook-päivitysten saaminen joiltakin työpaikoilta sopimuksesta ja muistutuksesta huolimatta oli haasteellista.

Toteutunut budjetti Työpyöräile!-hankkeen resurssit olivat alussa arvioitu hieman väärin. Työpaikoille tehtävien raporttien tekemiseen sekä Facebook-sivujen ylläpitoon kului ajateltua huomattavasti enemmän työaikaa. Tämän vuoksi palkkakustannukset nousivat. Markkinointikuluissa ja tapahtumien järjestämisissä tehtiin kuitenkin säästöjä, joten ylittyneet palkkakustannukset saatiin kompensoitua. Kuitenkin, ilman harjoittelijoiden ilmaista työpanosta tai muista hankkeista saatuja synergiaetuja olisi budjetissa pysyminen ollut haastavaa. Yhteensä % Liikennevirasto, liikenne- ja viestintäministeriö, ympäristöministeriö ja Kunnos kaiken ikää (KKI) 40000,00 87,5 Oma rahoitus 5000,00 12,5 Muu rahoitus Kustannuserittely Kustannuslaji (ilman arvonlisäveroa) Yhteensä Toteutunut Palkkakustannukset 27 000,00 31622,57 Hankinnat ja alihankinnat mainokset: sosiaalinen media 1 500,00 691,20 lehti- ja radiomainonta 3 000,00 2607,80 neuvontamateriaali (esitteet): 500,00 796,25 polkupyörän huolto 500,00 107,97 tapahtumat ja tapahtumaluvat 1 150,00 823,99 mainoskyltit 350,00 sisältyvät neuvontamateriaaleihin Muut kustannukset 500,00 0,00 Yhteensä 7 500,00 5 027,21 Muut kulut Matkat 500,00 222,36 Postitus 600,00 87,43 Siivous 200,00 sisältyy vuokraan Puhelin 300,00 0,00 ATK 1 800,00 909,98 Tilavuokra 1 800,00 2 188,68 Erittelemättömät 300,00 0,00 Yhteensä 5 500,00 3 408,45 Yhteensä (ilman alv.) 40000,00 40058,23 Alv. 23% 9200,00 9213,39 Yhteensä (sis. alv.) 49200,00 49271,62