Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat"

Transkriptio

1 Menossa myös: Työpyöräile! Uusia kulkumuotoja elämään kampanja Liikkumisen ohjauksen T&K hanke Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat Valonian pilottikohteet Paula Väisänen

2 Turun yliopistollinen keskussairaala, kantasairaalan alue Turun yliopistollinen keskussairaala sijaitsee Turun keskusta alueella tiiviissä kaupunkirakenteessa, lähellä Kupittaan rautatieasemaa sekä korkeakoulu ja teknologiakeskusaluetta. Kyselyyn vastasi 1053 henkilöä 4545:stä, joka oli 23 prosenttia kaikista työntekijöistä. Aloite työn tekemiseen tuli Valonialta ja suunnitelman laati Severi Hokkeri Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta diplomityönään. Liikkumissuunnitelma oli osa Valonian kestävän liikkumisen hankkeita: Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa ja RULLAA kestävä logistiikka ja liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa Tavoitteena kestävien liikkumismuotojen käytön lisääminen: ympäristöhyödyt, kustannusedut, terveyshyödyt, pysäköintiongelmiin ratkaisuja.

3 Turun yliopistollinen keskussairaala, kantasairaalan alue Liikkumissuunnitelman sisältö: Nykytilan selvitys Työmatkaliikkumiskysely henkilökunnalle Kustannus ja päästölaskelmat Toimenpide ehdotukset Työntekijöille suunnattu liikkumiskysely Webropol:lla käynnistettiin tiedotustilaisuudella ja vastauksia kerättiin välisenä aikana. Jatkokysely autoilun kustannuksista tehtiin maaliskuun puolivälissä. Tulokset julkistettiin henkilökuntatilaisuudessa TYKS:ssa. Lisäksi valonia on tavannut Varsinais Suomen sairaanhoitopiirin avainhenkilöitä useita kertoja esitellen työn tuloksia ja auttaen esiin nousseiden kysymysten ratkaisemisessa. Tärkeimmät toimenpide ehdotukset: Työnantajan osittain kustantama joukkoliikennelippu Lukittavat pyörätelineet työpaikan välittömässä läheisyydessä Kävely ja pyöräteiden parempi talvikunnossapito Työnantajan kustantama vuosittainen polkupyörähuolto Pysäköintioikeuden hinnankorotus Vuoden 2012 alun tilanteessa Varsinais Suomen sairaanhoitopiirissä tutkitaan mahdollisuudet työsuhdematkalipun käyttöönottoon, jota tullee helpottamaan mahdollinen työsuhdematkalippusetelin käyttöönottaminen Turun seudullisessa joukkoliikenteessä (selvitys tehdään vuoden 2012 aikana). Lisäksi teknisellä sektorilla on alettu kiinnittää enemmän huomiota pyörien turvalliseen pysäköintiin alueella. Liikkuminen on myös osa organisaation vuonna 2011 päivitettyä ympäristöohjelmaa. Haasteena ja toisaalta etuna on ollut organisaation suuri koko ja hierarkkisuus. Alku on ollut hidasta, mutta toimenpiteiden toivottavasti saadessa kannatusta päättävissä elimissä, ne myös toimeenpannaan laajasti. Turun yliopistollinen keskussairaala on erittäin merkittävä työnantaja Turun seudulla ja siten luonteva esimerkki myös muille työpaikoille.

4 Raisio konserni, Raision toimipaikka Raisio konsernin Raision toimipaikka sijaitsee Turusta Raision kautta Naantaliin johtavan keskusakselin varrella, hieman Raision keskustasta Naantaliin päin. Alueelle liikennöi tiheästi yksi bussilinja eikä tehdasalueella ei ole pulaa turvallisista pyörien tai autojen pysäköintipaikoista. Kyselyyn vastasi 166 henkilöä 405:stä, joka oli 41 prosenttia kaikista työntekijöistä. Kysely tehtiin välisenä aikana. Aloite työn tekemiseen tuli Valonialta ja Työmatkakysely toimenpide ehdotuksineen laadittiin osana Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa hanketta yhteistyössä Raisio konsernin kanssa. Hyväksi havaittu tapa toimia on ollut pitkäjänteinen yhteys työpaikan avainhenkilöihin ja heidän sitoutumisensa työhön. Työn sisältö: Nykytilan alkukartoitus/ Työmatkaliikkumiskysely henkilökunnalle Toimenpide ehdotukset

5 Raisio konserni, Raision toimipaikka Alkukartoituksesta tehdyt huomiot, joiden perusteella ryhdyttiin toimenpiteisiin: Lähes puolet kyselyyn vastanneista asuu alle 10 km päässä työpaikasta Tehdasalueen kevyenliikenteen väylien talvikunnossapitoon toivottiin lisää panostuksia Työmatka aika on 30 minuuttia tai enemmän noin 20 % työntekijöistä Etätyöskentelyyn löytyy kiinnostusta Video ja puhelinneuvottelutekniikan hyödyntämisessä vielä kehitettävää Toimenpiteet Sosiaalitilojen kehitys Ajatuksena luoda positiivista imua työmatkaliikunnalle Sosiaalitilojen katselmus vuoden 2011 loppupuoliskolla Sosiaalitilojen uudistaminen pääsiäiseen 2012 mennessä Vaatesäilytykseen ja kuivaukseen kiinnitetty huomiota Peseytymismahdollisuuksia parannettu Tehdasalueen kevyenliikenteen väylien talvikunnossapito Talvikunnossapidon kannalta keskeiset kevyenliikenteen väylät käytiin läpi joulukuussa 2011 Sovittiin kevyenliikenteen näkökulmasta turvallisista lumenkeräyspaikoista Keskeisten kevyenliikenteen väylien hiekoitukseen erityispanostus Etätyökokeilu Etätyökokeilu aloitettu Aluksi määräaikainen kokeilujakso 3 kk, etätyöskentelyä maksimissaan 1 päivä viikossa Etätyöskentelystä sovitaan kirjallisesti esimiehen ja työntekijän välillä Etätyönä tehtävistä töistä ja työtehtävien raportoinnista sovitaan etukäteen Sopimuksia tehty jo useita Video ja puhelinneuvottelukäytäntöjen kehittäminen Pyritään kannustamaan modernin tekniikan käyttöön neuvotteluissa Videoneuvottelujärjestelmien koulutuksia toteutettu talven aikana Videoneuvotteluihin käytetään kevyitä työasemakohtaisia järjestelmiä Puhelinneuvotteluja varten hankittu konferenssipuhelimia

6 Varsinais Suomen ELY keskus Varsinais Suomen ELY keskus (VarELY) sijaitsee tällä hetkellä pääosin kolmessa pisteessä Turun keskusta alueella tiiviissä kaupunkirakenteessa. Vuoden 2013 alusta ELY keskus siirtyy yhteisiin tiloihin Läänin Virastotaloon, joka sijaitsee Turun keskustassa Aurajoen itärannalla, Kaupunginteatterin välittömässä läheisyydessä. Työmatkakyselyyn vastasi 217 henkilöä 395:stä, joka oli 55 prosenttia kaikista työntekijöistä. Kysely tehtiin välisenä aikana. Aloite työn tekemiseen tuli ELY keskukselta ja työmatkakysely toimenpide ehdotuksineen laadittiin osana Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa hanketta Valonian ja Varsinais Suomen ELY:n yhteistyönä. Työn onnistumiseen on vaikuttanut erityisesti ELY keskuksen avainhenkilöiden sitoutuminen ja innostus liikkumissuunnitelmatyöhön. Haasteena on ollut ja on edelleen TYKSin tapaan hierarkkinen organisaatiorakenne ja siitä johtuva osittainen hitaus päätöksenteossa. Liikkumissuunnitelmatyön sisältö: Työtä valmistelee VarELYn kestävän kehityksen ryhmä sekä sen jäsenistä projektin ajaksi muodostettu pienryhmä. Yhteistyö Valonian kanssa Henkilöstökysely ja raportti Useita henkilökunnan infotilaisuuksia ja käsittelyä eri ryhmissä (esim. YT ryhmä) Toimenpide ehdotukset

7 Varsinais Suomen ELY keskus Liikkumissuunnitelmatyön sisältö: Työtä valmistelee VarELYn kestävän kehityksen ryhmä sekä sen jäsenistä projektin ajaksi muodostettu pienryhmä. Yhteistyö Valonian kanssa Henkilöstökysely ja raportti Useita henkilökunnan infotilaisuuksia ja käsittelyä eri ryhmissä (esim. YT ryhmä) Toimenpide ehdotukset Selvitettävinä olevat toimenpiteet: Kestävien kulkumuotojen arvottaminen ykköseksi Fyysiset ratkaisut (sosiaalitilat, pyöräparkit, videoneuvottelulaitteet) Työsuhdematkalippu Kimppakyytipörssi Etätyö Yhteiskäyttöautot Taloudellisen ajon kurssi Vastausten etsiminen kysymyksiin: mitä, miksi, miten, kuka, koska? Ohjelman seuranta ja päivitys Mitä tulossa vuonna 2012? Jory käsittely Esittely muille virastotalon organisaatioille (AVI, MMT) Tarkennukset ennen muuttoa Seuranta

8 Työpyöräile! kampanjassa Lainataan polkupyöriä varsinaissuomalaisille työpaikoille toukolokakuussa (poislukien heinäkuu) Annetaan neuvontaa ja konsultointia viisaampaan liikkumiseen Jaetaan positiivisia pyöräilykokemuksia eri medioissa Järjestetään tapahtumia ja tempauksia Haastetaan ihmisiä mukaan osallistumaan ja seuraamaan

9 Lainapyörät Taiteilijoiden tuunaamia jopoja ja Le Prince fiksipyörä Asfalttikukka AKU fiksipyörä Yönuudeli Easy Rider E.T. E.T.

10 Työpyöräile! Uusia kulkumuotoja elämään Kampanjan nettisivut löytyvät osoitteessa: Tykkää kampanjan FB sivusta osoitteessa:

11 Työpaikka ja teollisuusalueiden selvitykset vuosina Työpaikkojen liikkumissuunnitelmatyön lisäksi Valoniassa on toteutettu seuraavat selvitykset: Liedossa sijaitsevalla Avanti Tuulissuo Littoinen teollisuusalueella toteutettiin logistiikka ja työmatkaliikkumiskyselyt (2010) sekä yritysyhteistyön kehittämiseksi Renkaita vedessä projekti ( ). Turun lentokentän ympäristössä sijaitsevalle logistiikka ja teollisuusalueelle toteutettiin logistiikka ja työmatkaliikkumiskyselyt vuonna Vuonna 2012 ollaan toteuttamassa selvitystyötä kestävän työmatkaliikenteen ratkaisuista Turun lentokentän ympärille muodostuvalle tulevaisuuden logistiikka ja teollisuusalueelle (LogiCity). Selvitys valmistuu huhtikuun 2012 aikana. Lisätiedot selvityksistä:

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile!

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012. Työpyöräile! Taidepyöriä lainattiin työpaikoille 1.5. 31.10.2012 Työpyöräile! Kuinka työasiamatkapyöräily voi sosiaalisen median avulla voi nousta aivan uudelle tasolle. Työpyöräile!-kampanja Varsinaissuomalaisille

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus liikkumisen ohjauksesta työpaikoilla

Ajankohtaiskatsaus liikkumisen ohjauksesta työpaikoilla Ajankohtaiskatsaus liikkumisen ohjauksesta työpaikoilla Sisältö Miksi työpaikoilla kannattaa edistää viisasta liikkumista? Yritysten potentiaali Miten työpaikoilla voidaan edistää viisasta liikkumista?

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

Liikkumiskyselyn tulokset ja toimenpide-ehdotukset. Severi Hokkeri, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2011

Liikkumiskyselyn tulokset ja toimenpide-ehdotukset. Severi Hokkeri, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2011 Liikkumiskyselyn tulokset ja toimenpide-ehdotukset Severi Hokkeri, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 2011 Esityksen sisältö 1/2 Tausta Vastaajatiedot Työmatkan pituudet ja kulkumuodot Päästöt ja kustannukset

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA

LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA LIIKKUMISEN OHJAUS OPPILAITOKSESSA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot.

Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Työpyöräile! Uusia kulkumuotoja elämään, pyöräilyn edistämishanke 1.2.2012 28.2.2013 Työpaikoille lainataan polkupyöriä ja lainauskokemuksia jaetaan Facebookissa

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ

LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ LIIKKUMISEN OHJAUS YRITYKSISSÄ SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista suomalaisten

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA

LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA LIIKKUMISEN OHJAUS KUNNAN TYÖPAIKALLA SUOMALAISET LIIKKEESSÄ Liikenne aiheuttaa viidenneksen (20%) Suomen hiilidoksidipäästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat viisinkertaiset junaan verrattuna Kaikista

Lisätiedot

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Kohti kestävämpää liikennekulttuuria Työpaikkojen liikkumisenohjaus Marja Tommola Mitä on liikkumisen ohjaus Kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kutsutaan liikkumisen ohjaukseksi

Lisätiedot

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy

TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA. Sara Lukkarinen, Motiva Oy TYÖPAIKKOJEN LIIKKUMISEN OHJAUS OPPIA MARKKINATUTKIMUKSESTA Sara Lukkarinen, Motiva Oy AIHEET Tausta Markkinatutkimuksen tuloksia Kärkiviestit Tulosten hyödyntäminen TYÖPAJAOSUUTTA AJATELLEN: Kiinnostavimmat

Lisätiedot

Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta Ville Voltti

Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta Ville Voltti Fiksusti töihin hyödyt työnantajan näkökulmasta 9.5.2018 Ville Voltti Tavoitteena resurssiviisas työmatkaliikkuminen Olosuhteet Käytännöt Edut Viestintä ja kannustus Olosuhteet ja käytännöt vaikuttavat

Lisätiedot

Viisaan Liikkumisen projekti

Viisaan Liikkumisen projekti Viisaan Liikkumisen projekti Elisa Oyj 2018 Nina Karisalo Viisas työmatkaliikkuminen Elisalla haluamme löytää uusia tapoja tehdä asioita Elisa arvot: Vastuullisuus, yhteistyö, uusiutuminen, asiakaskeskeisyys

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 13.11.2014 Työmatkojen kulkutapajakauma, keskussairaala 0 % 8 % Auto, yksin Auto, kimppakyyti

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä

Lisätiedot

Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy

Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina. Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työpaikan liikkumissuunnitelman hyödyt euroina Webinaari Mari Päätalo Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta, jota rahoittavat Liikenteen

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Ympäristöystävälliset liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 7.6.2013 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja

Lisätiedot

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta kestävän liikkumisen muotoihin ja työmatkojen liikkumiseen tulokset 2018 Yritys- ja kuntapäättäjien näkemyksiä kestävästä liikkumisesta 2016 Liikennevirasto Motiva

Lisätiedot

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy

Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Mitä on viisas liikkuminen ja miksi se koskee myös työpaikkoja? Taneli Varis, Motiva Oy Työmatkaliikenne Suomessa Suomalaiset tekevät keskimäärin 2,9 matkaa päivässä, matkoista joka neljäs on työmatka

Lisätiedot

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 17.11.2016 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä

Lisätiedot

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni

Lisätiedot

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja

Lisätiedot

Viisaat valinnat työmatkaliikenteessä

Viisaat valinnat työmatkaliikenteessä Viisaat valinnat työmatkaliikenteessä miten työnantaja voi edistää kestäviä kulkutapoja? Energiatehokkuus logistiikassa ja liikkumisessa -seminaari 19.4.2011 Anna Ruskovaara, ympäristöasiantuntija Helsingin

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8. Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 -hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.2016 Liikkumisen ohjauksen valtionavustus, Liikennevirasto Valtionavustuksen

Lisätiedot

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011. Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011. Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö 17.3.2011 Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara 14.3.2011 Työpaikat aiheuttavat 27 % henkilökilometreistä 28 % 18 % 4 % työ koulu, opiskelu työasia 6

Lisätiedot

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa 2017 hanke. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, päivitetty

Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa 2017 hanke. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, päivitetty Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa 2017 hanke Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, päivitetty 20.1.2017 Liikkumisen ohjaus Valtionavustuksen myöntämisestä päättää Liikennevirasto ja sitä

Lisätiedot

Fiksun liikkumisen edistäminen työpaikoilla. Peloton työpaja 14.-15.12.2010

Fiksun liikkumisen edistäminen työpaikoilla. Peloton työpaja 14.-15.12.2010 Fiksun liikkumisen edistäminen työpaikoilla Peloton työpaja 14.-15.12.2010 Liikenne aiheuttaa viidenneksen Suomen hiilidioksidipäästöistä Liikenne vie tilaa ja aikaa Kustannuksia Stressiä Epäviihtyisää

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

Fiksusti töihin Jyväskylässä! - Kestävän työmatkaliikkumisen jalkautus työnantajayhteistyön avulla

Fiksusti töihin Jyväskylässä! - Kestävän työmatkaliikkumisen jalkautus työnantajayhteistyön avulla Fiksusti töihin Jyväskylässä! - Kestävän työmatkaliikkumisen jalkautus työnantajayhteistyön avulla Kari Ström Jyväskylän kaupunki 28.3.2018 Hankkeessa: Tartuttiin kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin

Lisätiedot

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen

Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan! Tutkittua tietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä Kuvaaja: Pertti Nisonen Kilsat kasaan -työmatkaliikkumishanke Helsingin kaupungin henkilöstölle (n. 40.000) suunnattu poikkihallinnollinen

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö,

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea

Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea Työmatkaliikkumissuunnitelma kestävä liikkuminen osaksi yrityksen arkea HSL:n ja Motivan työnantajaseminaari 14.3.2013 Päivi Huhtala Tuko Logistics Osuuskunta Päivittäistavarakaupan valikoima-, hankinta-

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Paikallisliikennepäivät Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Resurssiviisautta työmatkoihin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Paikallisliikennepäivät 18.9.2015 Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Työryhmä monensuuntaista viestintää Sairaanhoitopiiri: Eeva Aarnio, henkilöstöjohtaja

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 1

LIIKKUMISEN OHJAUS 1 LIIKKUMISEN OHJAUS 1 Liikkumisen ohjaus Mobility Management Liikkumisen ohjaus (engl. Mobility Management) on kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kuten neuvonnalla, markkinoinnilla,

Lisätiedot

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin

Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin Työpaikkojen kestävä liikkuminen - päättäjäkyselyn tuloksia -webinaarin 28.6.2016 Aloitamme klo 9.00 Kysymykset viestitoiminnon kautta Webinaari tallennetaan AIKATAULU JA OHJELMA Linjat aukeavat klo 8.45

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

TYÖMATKA- JA TYÖASIAMATKAKYSELY

TYÖMATKA- JA TYÖASIAMATKAKYSELY TYÖMATKA- JA TYÖASIAMATKAKYSELY TAUSTATIEDOT Sukupuoli mies nainen Syntymävuosi: 1926 1927 1928 1929 1930 1931 1932 1933 1934 1935 1936 1937 1938 1939 1940 1941 1942 1943 1944 1945 1946 1947 1948 1949

Lisätiedot

Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki

Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki Jyväskylä Fiksujen liikkujien kaupunki Liikkumisen ohjauksen hankesuunnitelma 2018 Jyväskylän kaupunki Hankkeen tausta Jyväskylän kaupunki on viime vuosina vienyt määrätietoisesti eteenpäin liikkumisen

Lisätiedot

Työpaikan liikkumissuunnittelun hyödyt euroina

Työpaikan liikkumissuunnittelun hyödyt euroina Työpaikan liikkumissuunnittelun hyödyt euroina Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen projekti Valpastin Oy Työn tausta ja tavoitteet Työ on osa Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen T&K - hankekokonaisuutta,

Lisätiedot

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Painatus maaliskuussa, jako huhtukuussa Pyörällä töihin -kilpailun esite ja lomake Maaliskuu Valonian kuukausitiedote 3/202 Otsikko/aihe Työpyöräile!-kampanjalla

Lisätiedot

NCC Plaza Business Park Kiinteistö ja sen yritysten verkottaminen. TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä

NCC Plaza Business Park Kiinteistö ja sen yritysten verkottaminen. TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä NCC Plaza Business Park Kiinteistö ja sen yritysten verkottaminen TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä Sisältö Pilotin aikataulu ja toimijat Pilotin tavoitteet ja kohderyhmä Pilotin sisältö

Lisätiedot

Liikkeellä parempaan

Liikkeellä parempaan Liikkeellä parempaan MISTÄ KYSE? Organisaatio tukee työntekijöidensä ekologisia liikkumisvalintoja ottamalla käyttöön CO2MMUTING bonusjärjestelmän työpaikalla. Kyseessä pysyvä ohjelma, joka edistää tervellisiä

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Kevassa työmatkaliikkuminen on arkipäivää - Viisas liikkuminen osaksi yrityskuvaa

Kevassa työmatkaliikkuminen on arkipäivää - Viisas liikkuminen osaksi yrityskuvaa Kevassa työmatkaliikkuminen on arkipäivää - Viisas liikkuminen osaksi yrityskuvaa Sonja Helin henkilöstöpäällikkö 11.5.2017/VILI-tilaisuus Keva julkisen alan työeläkeosaaja Keva on Suomen suurin eläkevakuuttaja,

Lisätiedot

Fiksusti töihin aamiaisseminaarin Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio

Fiksusti töihin aamiaisseminaarin Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Henkilöstöjohtaja Eeva Aarnio Fiksusti töihin aamiaisseminaarin 28.11. 2017 Case Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Työmatkaliikkumisen herätyksemme K-S shp Puolet matkoista tehdään autolla automatkat voisivat vähentyä 35 % Puolet työmatkoista

Lisätiedot

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen

Lisätiedot

RULLAA - KESTÄVÄ LOGISTIIKKA JA LIIKKUMISEN OHJAUS VARSINAIS-SUOMESSA Loppuraportti

RULLAA - KESTÄVÄ LOGISTIIKKA JA LIIKKUMISEN OHJAUS VARSINAIS-SUOMESSA Loppuraportti RULLAA - KESTÄVÄ LOGISTIIKKA JA LIIKKUMISEN OHJAUS VARSINAIS-SUOMESSA 1.10.2009 30.9.2012 Loppuraportti Sisällys 1.OSAPROJEKTIN PERUSTIEDOT... 1 2. OSAPROJEKTIN TOTEUTTAJAN TIEDOT... 1 3. LOMAKKEEN TÄYTTÄJÄN

Lisätiedot

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen

Lisätiedot

Ympäristö- ja kaavoitusvirasto

Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Ympäristö- ja kaavoitusvirasto Yleiskaavatoimisto Asemakaavatoimisto Suunnittelutoimisto Joukkoliikennetoimisto Rakennusvalvontatoimisto Ympäristönsuojelutoimisto Hallintotoimisto toimialana on viihtyisän,

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

Työmatkaliikkumissuunnitelman taustakysely

Työmatkaliikkumissuunnitelman taustakysely Työmatkaliikkumissuunnitelman taustakysely Organisaation nimi: Toimipaikka: Katuosoite: Työntekijöiden määrä toimipaikassa: Lomakkeen täyttöpäivämäärä: Yhteyshenkilön nimi: Työtehtävä: Puhelin: Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Syyt liikkumissuunnitelman tekoon ja tavoitteet suunnitelmalle

Syyt liikkumissuunnitelman tekoon ja tavoitteet suunnitelmalle Sivu 1 / 1 Taustakartoitus: Henkilöstön työmatkaliikkuminen Tähdellä *) merkityt kysymykset ovat pakollisia. 1) Organisaation tiedot Organisaation nimi * Toimipaikka * Katuosoite * Työntekijöiden määrä

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 2010 2012 Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut Ajotapakoulutus Pysäköintipalvelut Joukkoliikenne

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa. Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Jämsän tavoitteet ja toimenpiteet 1 Kestävän liikkumisen visio Kestävän liikkumisen tavoitteet Jämsästä tunnettu liikuntakaupunki Kaupunki on

Lisätiedot

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat

Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Tampereen kaupungin päiväkotimatkat Kyselyn tuloksia 1 Yhteenveto Vastauksia kerätty 16.4. 2.5.2018 välisenä aikana Surveypal-kyselyllä. Vanhemmille suunnattuun kyselyyn saatu yhteensä 1291 vastausta 92

Lisätiedot

Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa

Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet. Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkumisen ohjauksen aktivointi Keski-Suomen kaupungeissa 1 Äänekosken kestävän liikkumisen tavoitteet Kaupungin päättäjät ja virkamiehet ovat

Lisätiedot

Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma

Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma Tarja Jääskeläinen, HSL Miksi yhteiskäyttöautoilua kannattaa tukea? Osa kestävää liikennejärjestelmää Ympäristöhyödyt: vähemmän ja uudempia autoja vähemmän hiilidioksipäästöjä

Lisätiedot

Työnantajayhteistyö Lahdessa -kokemuksia. Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo, Lahden kaupunki Viisaan liikkumisen verkosto VILIn tilaisuus 11.5.

Työnantajayhteistyö Lahdessa -kokemuksia. Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo, Lahden kaupunki Viisaan liikkumisen verkosto VILIn tilaisuus 11.5. Työnantajayhteistyö Lahdessa -kokemuksia Liikenneinsinööri Kristiina Kartimo, Lahden kaupunki Viisaan liikkumisen verkosto VILIn tilaisuus 11.5.2017 Esityksen sisältö 1. Lahden viisaasti liikkuvat työpaikka

Lisätiedot

Liite 8. Työmatkaliikkumiskysely

Liite 8. Työmatkaliikkumiskysely Liite 8. Työmatkaliikkumiskysely Pääasiallinen liikkumismuoto kesäkaudella (huhti-syyskuu) Mitkä seuraavista ratkaisevat kulkumuodon työmatkalla kesäkaudella (huhti-syyskuu)? * Voit valita useamman kohdan

Lisätiedot

HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET. Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen

HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET. Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen HARTWALL LAHTI MUKANA VIISAAN LIIKKUMISEN EDISTÄMISESSÄ KOKEMUKSET Työpaikkojen aamupalaseminaarissa Lauri Kulonen 19.4.2017 Lauri Kulonen 19.4.2017 2 TAUSTA Hartwall Lahdessa on luotu hyvät edellytykset

Lisätiedot

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän LIVE-päivät 15.4.2015 Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Viranomainen

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma Liite III Päättäjäkyselyn tulokset Vastaajien jakautuminen 33 vastaajaa 23 kaupunginvaltuutettua 10 muuta luottamushenkilöä Eri lautakuntien edustus Lasten

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( )

Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein ( ) Taulukko 1. Hankkeen yleiset tiedot. I Hanke: Hankkeen nimi ja kuvaus (mm. kesto ja tyyppi) Kävelyn ja pyöräilyn edistäminen Joensuun seudulla liikkumisen ohjauksen toimenpitein (2012-2013) Hanke on toiminnallinen:

Lisätiedot

SEURANTAMITTARIT Mitä tietoja kerätään? Mitä tekijöitä seurataan? Mitkä ovat keskeiset ulkoiset tekijät,

SEURANTAMITTARIT Mitä tietoja kerätään? Mitä tekijöitä seurataan? Mitkä ovat keskeiset ulkoiset tekijät, Taulukko 2. Hankkeen seuranta- ja vaikutusten arviointisuunnitelma. HUOM. Täytä ne tasot, jotka koet tämän hankkeen kannalta keskeisiksi. *) Ensisijaisesti täytettävät tasot ovat A, C, F ja H. Hanke: Hankkeen

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille

Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Viisaan liikkumisen edistäminen työpaikoilla, Vinkit työnantajille Termit tutuiksi Viisas liikkuminen? Missä asun, minne kuljen, kuljenko ollenkaan? Asuinpaikka Toimitilan sijainti Sähköinen asiointi Etätyö-

Lisätiedot

Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Juhani Bäckström Trafix Oy,

Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Juhani Bäckström Trafix Oy, Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa Juhani Bäckström Trafix Oy, 5.12.2017 Esityksen teemat Epävarmuuden hallinta - Ihmisten valinnat muuttuvat, pysäköintiratkaisut vaikuttavat pitkään Pysäköinti

Lisätiedot

Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset

Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset Taustatyöpaja energia- ja materiaalikatselukset, ulkomaiset työpaikkojen liikkumisen ohjauksen toimintamallit, kotimaiset kokemukset Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI 4.3.2011 Miksi työpaikoilla

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea

ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 Koho Reino 9.05.2017 Mitä saimme aikaan: Väline Asenne CO2 2 Koho Reino Miksi onnistuimme?

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tavoitteet markkinapaikka työnantajille tuotteiden ja palvelujen löytäminen liikkumissuunnitelma ja kokeilut osallistuvissa yrityksissä työmatkakysely liikkumisagenttien koulutus

Lisätiedot

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi

Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta. Hautaniemi Päivi Ylivieskan viisaan liikkumisen suunnitelma koululaisten näkökulmasta 11.09.2018 Viisas liikkuminen Mitä se on ja miksi sitä edistetään? 2 Viisas liikkuminen tarkoittaa turvallista, tarkoituksenmukaista,

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne

Tampereen kestävä kaupunkiliikenne Tampereen kestävän liikkumisen ideointikeskustelu 20.11.2014 Tampereen kestävä kaupunkiliikenne 20.11.2014 Suunnittelupäällikkö Tampere kasvaa voimakkaasti liikennejärjestelmän kehittäminen on välttämätöntä

Lisätiedot

Miten kuljet työmatkasi?

Miten kuljet työmatkasi? Taustatiedot Sukupuolesi? * Nainen Mies Syntymävuotesi? * 1975 Asuinpaikkasi postinumero? * esim. 00100 * Toimenkuvasi? * Työntekijä tai toimihenkilö Esimies 11% valmis https://www.webropolsurveys.com/preview/previewquestions.aspx[23.2.2011

Lisätiedot

Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja

Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja Viisaan liikkumisen askelmerkit Työnantajan kannalta ei ole yhdentekevää, miten työpaikalle ja työasiamatkoille kuljetaan. Ohjaamalla liikkumista kestäviin kulkumuotoihin

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Työpaikkojen viisaan liikkumisen markkinapaikan ja palvelu- ja tuotekokeilujen toimintamallin kehittäminen 2 Esittäjän nimi Hankkeen tavoitteet markkinapaikka työnantajille verkkosivuille

Lisätiedot

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Loppuraportti

Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke. Loppuraportti Fiksujen liikkujien Jyväskylä Jyväskylän kaupungin vuoden 2018 liikkumisen ohjauksen hanke Loppuraportti 30.1.2019 Hankkeen osatehtävät 1. Fiksun liikkumisen kokonaisvaltaisen brändin rakentaminen ja visuaalisen

Lisätiedot

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa?

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Jyväskylän Liikenne ja ilmasto seminaari 22.9.2009 Kuinka liikenteen kysyntään / kulkumuotojakaumiin

Lisätiedot

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? 2 Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista,

Lisätiedot

Vesa-Matti Eura Raision kaupunki (noin 11 asti)

Vesa-Matti Eura Raision kaupunki (noin 11 asti) TURUN KAUPUNKISEUDUN LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ TYÖRYHMÄN KOKOUS MUISTIO AIKA: 7.9.2017 KLO 8.30-11.30 PAIKKA: Varsinais-Suomen liitto, kokoushuone Aura, 2. kerros LÄSNÄ: Jyrki Lappi Kaarinan kaupunki Paajanen

Lisätiedot

Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla

Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla Viisaasti työmatkaliikenteessä liikkumisen ohjaus työpaikoilla Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Noora Airaksinen / Sito 4.9.2012 Kuopion seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Laaditaan Ely-keskuksen

Lisätiedot

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S A j a t u k s i a s t r a t e g i s e s t a s u u n n i t t e l u s t a - L i i k e n t e e n, p a l v e l u j e n j a

Lisätiedot

Työmatkakysely Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen

Työmatkakysely Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen Eija Peltonen ja Urpo Huuskonen Yleistä Työmatkakysely toteutettiin 16.9. 20.10.2011 Vastaajia 230, työmatkakyselysivustolla kävijöitä oli 481 Kouvolaan työhön tulevia vastaajista oli 72 Kouvolalaisia

Lisätiedot

ECOMM 2015 valittuja paloja

ECOMM 2015 valittuja paloja ECOMM 2015 valittuja paloja Utrecht 20. 22.5. Tarja Jääskeläinen Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Pysäköinti: keppiä ja porkkanaa Minimiautopaikkanormista maksimiautopaikkanormiin Parhaiten toimii

Lisätiedot

Tiivistelmä. Tiivistelmä 1 (5)

Tiivistelmä. Tiivistelmä 1 (5) Tiivistelmä 1 (5) Tiivistelmä Selvityksessä on arvioitu yhdyskuntarakenteen vaikutusta liikenneturvallisuuteen Espoon kaupungissa sekä kahdeksassa muussa kaupungissa Suomessa. Työn tavoitteena on löytää

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 21.11.2017 Kanta-Hämeen liikenneturvallisuusfoorumi TAUSTAA Koulujen

Lisätiedot

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET

JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Kuva: Juha-Pekka Vartiainen JOENSUUN ASEMANSEUDUN KEHITTÄMINEN KÄYTTÄJÄKYSELYN TULOKSET Lisätietoja: Hanna Herkkola, hanna.herkkola@ramboll.fi, 5 51 55 VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT 1. Sukupuolenne?. Ikäryhmänne

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

Työpyöräile! Uusia kulkutapoja elämään. Loppuraportti

Työpyöräile! Uusia kulkutapoja elämään. Loppuraportti Työpyöräile! Uusia kulkutapoja elämään Loppuraportti Sisällys Hankekuvaus... 3 Ohjausryhmä... 3 Työpaikkoihin kohdistunut kampanjointi... 4 Lainattavat pyörät... 4 Osallistuneet työpaikat... 4 Viisaan

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 30.9.2014 Tutkimuksen perustiedot 2236 vastausta, 8680 työmatkaa (arkiviikon matkat)

Lisätiedot

Toukokuun parhaat tapahtumat

Toukokuun parhaat tapahtumat Toukokuun parhaat tapahtumat - Pyörällä töihin -kilpailu 7. 14.5. Koulut voivat puolestaan osallistua Pyörällä kouluun -kampanjaan. - Työpyöräile!-kampanja starttaa. Valonian lainapyörät lähtevät maailmalle

Lisätiedot

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin. Velo-city ja ECOMM jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy Katsaus eurooppalaisin kampanjoihin Velo-city ja ECOMM 2012 -jälkiseminaari Sara Lukkarinen, Motiva Oy Kampanjat osana liikkumisen ohjausta Kampanjoiden kohteina eri kulkumuotojen käyttäjät ja/tai kohderyhmät

Lisätiedot

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä Taneli Varis 5.10.2017 Viisas liikkuminen Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävä talous.

Viisas liikkuminen. Kestävä talous. Viisas liikkuminen. Kestävä talous. Fiksu liikkuminen = hyvinvointia, kustannussäästöjä ja vähemmän päästöjä Ekokompassi koulutus 22.9.2016 Anna Ruskovaara, liikkumisen ohjauksen asiantuntija, HSL Helsingin

Lisätiedot