Valmistelija: kehitysjohtaja Anu Vuorinen, puh: Palvelukoti Kiikanpalon ja Simon palvelukotiyhdistys ry:n toiminta

Samankaltaiset tiedostot
Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6689/ /2013

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset

Mielenterveyskuntoutujien asunto- ja palvelutalohanke; Kiinteistöosakeyhtiö Riihimäen Inkilänrinteen

Valmistelija: hankintapäällikkö Jouni Piri, puh:

Yksityisen sosiaalihuollon omavalvonta Pilvi Heiskanen, toiminnanjohtaja Turun Lähimmäispalveluyhdistys ry

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2013

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset/kpk THH

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Käydyissä keskusteluissa esiin nousseen ns. Korolaisen talon kiinteistön koko on m 2. Tontilla on osittain suojeltu rakennus.

Asumisen palvelut mistä uudet innovaatiot? Uudet asuinympäristöt toiminnanjohtaja Sanna Mäkinen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Yhtymähallitus Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/ /2012. Yhall

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän asumispalvelujen siirtäminen Oulun kaupungin toiminnaksi, liitteet. Dno OUKA: 3305 /305.

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi vuodelta 2014

Oulunkaaren järjestämiskeskuksen työsuunnitelma/palvelujen järjestämissuunnitelma ja -sopimus/järjestämissopimuksen yöpartiotoiminta

Ihminen edellä -valinnanvapauskokeilu Ylä-Savossa hankkeen jatkaminen

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017

Asukasvalintojen valvontatapa arava- ja korkotukivuokra-asunnoissa

Varsinainen liittokokous alkaa

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Sote- ja maakuntauudistus: Pirkanmaa2019 Henkilöstöinfot 4.4. ja , Hämeenkyrön kunta

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Savitaipaleen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen rakennusten myynti ja kiinteistöjä koskeva maanvuokraus

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta

Kuntayhtymähallitus Kuntayhtymähallitus Kuntayhtymähallitus

Sirpa Piiroinen HENKILÖSTÖN INFOTILAISUUS

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sitran esitys kuntien ICT- ja talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusten perustamiseksi/aiesopimukset/kpk ICT Oy/Osakkuus

Iitin Vanhustenhuoltoyhdistys r.y:n omaisuuden ja vastuiden siirtäminen Iitin Vuokratalot Oy:lle, tarkennus valtuuston päätökseen

KANGASALAN KUNTA LIITE 8 SOPIMUSLUONNOS KANGASALAN TYÖTERVEYDEN LIIKE- TOIMINNAN SIIRTÄMISESTÄ XXXX OY:LLE

Palvelutalo Attendo Mellunmäki aukeaa

Oulunkaaren toiminnan ja omistajaohjauksen arviointi

5. LÄHIHOITAJA, 1 vakinainen toimi

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

KUUDEN SOTE JA VALINNANVAPAUSKOKEILU PIRJO LAITINEN-PARKKONEN VT. JOHTAJA, KESKI-UUDENMAAN SOTE-KUNTAYHTYMÄ

Henkilöstökyselyn tulokset vuodelta 2013

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Otsikko Sivu. 34 Kokouksen avaus Pöytäkirjan tarkastamisesta päättäminen 5

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista

Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito. Toimenpiteet ja suunnitelmat tavoitteiden saavuttamiseksi

Henkilöstökyselyn yhteenveto

KUUROJEN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3 14

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma PÄIVITYS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Sote- ja maakuntauudistuksen jatko-organisointi ja resursointi 510/04.00.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Kuusankosken aluesairaalan toiminnan siirtäminen Kouvolan kaupungille

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

PHHYKYN VAMMAISTEN ASUMISEN PALVELUSETELI

Kari Aalto, talouspäällikkö Sirkku Hohenthal, kyvan II vpj Eino Järvinen, kyva:n I vpj Harri Kaunisto, kyva:n pj Tuula Koivula, sihteeri

Riitta Voutila (x) kunnanhallituksen edustaja Markku Toikkanen (x) kunnanhallituksen puheenjohtaja Juha Urpilainen (-) kunnanjohtaja

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Talous- ja konsernijaosto , LIITE 2 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/

Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit

Ohjausryhmässä on valmisteltu liiketoiminnan kauppakirja ja vuokrasopimus. Luonnokset ovat nähtävissä portaalissa.

Lemin Vanamokodin asukkaiden omaisille ja läheisille tiedotus- ja keskustelutilaisuus tiistaina klo 17.00

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

YT-menettely liikkeen luovutuksessa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Aiesopimuksen allekirjoittaminen KPK THH:n ja KPK ICT:n perustamisesta

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Paikka Keskussairaala, M-talo, 1. kerroksen kokoustila 1, Tikkamäentie 16, Joensuu

Valtuustotalo, Vihreiden ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

1. Sopimuksen osapuolet

Kokouksen puheenjohtajana toimi Merja Koski ja muistion laatijana Olli Laaksonen.

ASPA Palvelut Oy Pähkinänkuoresssa 2010

SOPIMUS KEHITYSVAMMAISTEN YMPÄRIVUOROKAUTISESTA ASUMISPALVELUSTA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 7694/ /2016. Kirje Savonia-ammattikorkeakoulu

Ympärivuorokautista hoiva-asumista palvelutaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Asumispalvelut 24/7

Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet

Oulunkaaren seutuvaltuusto on hyväksynyt kuntayhtymän hallintosäännön ja täydentänyt sitä yhtymävaltuustossa.

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN ESITYSLISTA 03/2016

Selvitys toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhdistämisestä

PÖYTÄKIRJA 10/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma Päivitys

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

Espoon kaupunki Pöytäkirja 185. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 93. Valtuusto Sivu 1 / 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

Perusturvakeskus, Turuntie 639, Riihikoski

Varsinainen liittokokous alkaa

Terveyskeskuslääkärien palkkaratkaisu ja suunnitelma vastaanottomallista

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 / klo

Asuntojen hankinta. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALAN VARASTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Transkriptio:

Yhtymähallitus 58 11.05.2011 Yhtymähallitus 148 12.10.2011 Yhtymähallitus 203 14.12.2011 Kiikanpalon kunnallistaminen Simossa YhtHall 58 11.5.2011 Johtotiimi 27.4.2011 Valmistelija: kehitysjohtaja Anu Vuorinen, puh: 08 5875 6122 Palvelukoti Kiikanpalon ja Simon palvelukotiyhdistys ry:n toiminta Palvelukoti Kiikanpalon toiminnasta vastaa Simon Palvelukotiyhdistys ry (perustettu 1964). Yhdistyksen tarkoituksena on toimia vanhusten, eläkeläisten ja vammaisten elin- ja asuinolojen parantamiseksi ja heidän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvointinsa edistämiseksi. Yhdistys omistaa vuonna 2005 perustetun Kiinteistöosakeyhtiö Simon Kiikanpalon (rahoitus Raha-automaattiyhdistykseltä). Palvelutalo Simon Kiikanpalo valmistui 15.11.2006. Palvelukotiyhdistyksen tarjoamiin palveluihin kuuluvat hoiva-, terveydenhuolto- ja kodinhoitopalvelut sekä muut tukipalvelut (esim. ateria- ja asiointipalvelut). Palvelutalon henkilökuntaan kuuluvat toiminnanjohtaja, sairaanhoitaja, laitoshuoltaja, keittiötyöntekijä sekä 17 hoitajaa. Yhteisellä sopimuksella viisi edellä mainituista työntekijöistä on aiempiin henkilöstöjärjestelyihin liittyen siirtynyt Oulunkaaren palvelukseen 1.1.2011 alkaen. Palvelutalossa on neljä tehostetun palveluasumisen yksikköä, jossa kussakin on 5-7 ryhmäasuntoa. Yhteensä asuinpaikkoja on 24 vanhukselle. Asunnot ovat kooltaan 19,6-22,4 m 2. Talossa on myös mielenterveyskuntoutujille ja vammaisille kuusi tukiasuntoa, joista kolme 30 m 2 :n yksiöitä ja kolme 40 m 2 :n kaksioita. Yksi kaksio toimii yhteistilana ja intervallihuoneena. Toiminnanjohtajana yhdistyksessä on Sirpa Vuorimaa. Hallituksen puheenjohtajana toimii Jari Miettunen. Palvelukotiyhdistyksen talousarvio vuodelle 2011 on 1.037.927 euroa (sisältäen Hyve-toiminnan 26.576 euroa ja naistoimikunnan toiminnan 1.250 euroa). Vuonna 2010 talousarvio alittui 77.379,06 eurolla. Ostopalvelusopimus Sopimus vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden asumis- ja hoitopalvelujen ostamisesta solmittiin Simon Palvelukotiyhdistyksen ja Simon kunnan välillä 3.7.2006. Simon kunnan osalta sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2011 Oulunkaaren kuntayhtymälle. Kuntayhtymän ja yhdistyksen välinen ostopalvelusopimus on voimassa 31.12.2011 saakka (+

kahden vuoden optiomahdollisuus). Sopimuksen mukaan Oulunkaari varaa etuoikeuden kaikkiin yhdistyksen palveluasumista varten hallitsemiin vuokra-asuntoihin kiinteistöosakeyhtiö Simon Kiikanpalon kiinteistöstä. Oulunkaari osoittaa asukkaat varaamiinsa palveluasuntoihin. Esitys selvitystyön ja neuvottelujen käynnistämisestä palvelukoti Kiikanpalon kunnallistamiseksi Oulunkaaren kuntayhtymän järjestämiskeskus on laatinut Simon sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta palvelujenjärjestämissuunnitelman. Selvityksen tiimoilta on noussut esiin kysymys Palvelukotiyhdistyksen ja Oulunkaaren välisen sopimuksen jatkosta. On todettu, että palvelut kilpailutetaan sopimuskauden päätyttyä, ellei asiassa päädytä muihin yhteistyöratkaisuihin. Muutamat ulkopuoliset palveluntarjoajat ovat olleet yhteydessä Oulunkaareen ja esittäneet kiinnostuksensa osallistua mahdolliseen tulevaan kilpailutukseen. Vaihtoehtona on esitetty selvitystyön ja neuvottelujen käynnistämistä Palvelukotiyhdistyksen toiminnan kunnallistamiseksi eli siirtämiseksi osaksi Oulunkaaren toimintaa. Raha-automaattiyhdistykseltä on myös varmistettu, ettei esteitä asialle ole. Asian tiimoilta on käyty alustavia neuvotteluja Oulunkaaren, Simon palvelukotiyhdistyksen ja Simon kunnan välillä. Osapuolet ovat alustavasti ilmaisseet suhtautuvansa myönteisesti neuvottelujen ja selvitystyön käynnistämiseen. Saavutettavina höytyinä mahdollisesta kunnallistamisesta voidaan esittää mm. seuraavaa: Johtamisen tehostuminen, kun mm. tukipalvelut voidaan hankkia kuntapalvelutoimistosta Hallintorakenteen keveneminen Vakinaisen ja sijaishenkilöstön yhteiskäyttö Oulunkaaren yksiköiden välillä Henkilöstön työsuhteiden jatkuvuus kilpailutukseen verrattuna Kahden eri henkilöstöjärjestelmän poistuminen (Kiikanpalon oma henkilöstö ja Oulunkaaren henkilöstö) Asiakasohjauksen tehostuminen ja joustavampi hoidon porrastus sekä kehittämismahdollisuudet Oulunkaaressa, ja siitä aiheutuvat kustannussäästöt Seudullinen osaaminen tukena: mm. asiantuntijat, hankinnat, kehittäminen, koulutus jne. Järjestämiskeskus esittää, että Simon Palvelukotiyhdistykselle saatetaan tiedoksi neuvottelu- ja selvitystyöpyyntö palvelukoti Kiikanpalon toiminnan mahdollisesta kunnallistamisesta. Neuvottelut eivät koske erillisen kiinteistöosakeyhtiön toimintaa. Tavoitteena on käynnistää selvitystyö mahdollisimman pian Palvelukotiyhdistyksen hallituksen hyväksyttyä neuvotteluesityksen. Lähteet: Toimintakertomus 2010, Simon palvelukotiyhdistys ry Talousarvio 2011, Simon palvelukotiyhdistys ry Tasekirja 2010, Simon palvelukotiyhdistys ry http://www.majakkatalo.fi/simonpalvelukotiyhdistys/ Merkittiin, että kehitysjohtaja Anu Vuorinen oli paikalla asiantuntijana tämän asian käsittelyn aikana.

Johtotiimi merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. Yhtymähallitus 11.5.2011 Hallitus hyväksyy, että järjestämiskeskus käynnistää neuvottelut Simon Palvelukotiyhdistyksen kanssa palvelukoti Kiikanpalon toiminnan mahdollisesta kunnallistamisesta. Neuvottelut eivät koske erillisen kiinteistöosakeyhtiön toimintaa. Tavoitteena on käynnistää selvitystyö mahdollisimman pian Palvelukotiyhdistyksen hallituksen hyväksyttyä neuvotteluesityksen. Hyväksyttiin. Merkittiin, että kehitysjohtaja Anu Vuorinen oli paikalla asiantuntijana tämän asian käsittelyn aikana aikana. Anu Vuorinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 14.50. YhtHall 148 12.10.2011 Johtotiimi 5.10.2011 Valmistelija: kehitysjohtaja Anu Vuorinen, puh: 08 5875 6122 Yhtymähallituksen (11.5.2011) päätöksen mukaisesti Järjestämiskeskus on neuvotellut Simon palvelukotiyhdistyksen kanssa palvelukoti Kiikanpalon toiminnan kunnallistamisesta. Tavoitteena on, että palvelukoti Kiikanpalon toiminta siirtyy Oulunkaaren kuntayhtymän palvelutuotannon piiriin 1.1.2012 alkaen. Palvelukotiyhdistyksen taholta neuvotteluihin ovat osallistuneet hallituksen puheenjohtaja Jari Miettunen, varapuheenjohtaja Maiju Tihinen sekä toiminnanjohtaja Sirpa Vuorimaa. Henkilöstön osalta kyseessä on ns. liikkeen luovutus eli henkilöstö siirtyy työsopimuslain 1 luvun 10 2 mom mukaan luovutuksensaajan palvelukseen 1.1.2012 alkaen. Valmistelevien neuvottelujen pohjalta on laadittu aiesopimusluonnos (liitteet). Palvelukotiyhdistyksen hallitus on hyväksynyt aiesopimuksen 22.9.2011 esitettäväksi yhdistyksen ylimääräiselle kokoukselle, joka kokoontuu 6.10.2011. Yhtymähallituksen 12.10.2011 hyväksynnän jälkeen käytännön toimet kunnallistamisprosessin osalta voidaan käynnistää aiesopimuksen mukaisesti.

Prosessin edetessä sopijaosapuolet sitoutuvat laatimaan erillisen sopimuksen ennen palvelutalon toiminnan siirron vahvistamista. Mainitun sopimuksen ehdot neuvotellaan erikseen ja se tulee hyväksyttää Raha-automaattiyhdistyksellä, Simon palvelukotiyhdistyksen hallituksella sekä Oulunkaaren kuntayhtymän hallituksella. Merkitään tiedoksi. Merkittiin tiedoksi. Yhtymähallitus 12.10.2011 Liitteenä aiesopimus. Yhtymähallitus hyväksyy Simon palvelukotiyhdistyksen ja Oulunkaaren kuntayhtymän välisen aiesopimuksen. Hyväksyttiin. Liite nro 6. Merkittiin, että kehitysjohtaja Anu Vuorinen oli asiantuntijana paikalla tämän asian käsittelyn aikana. YhtHall 203 14.12.2011 Palvelukotiyhdistyksen kanssa on jatkettu hyväksytyn aiesopimuksen mukaisesti kunnallistamiseen liittyviä neuvotteluja. Neuvotteluihin ovat osallistuneet palve lukotiyhdistyksen puolelta hallituksen puheenjohtaja Jari Miettunen, varapuheenjohtaja Maiju Tihinen ja toiminnanjohtaja Sirpa Vuorimaa. Kuntayhtymän puolelta neuvotteluihin ovat osallistuneet kehitysjohtaja Anu Vuorinen, sosiaalijohtaja Leena Pimperi-Koivisto ja ylilääkäri Olavi Timonen. Käydyissä neuvotteluissa on tarkennettu toiminnan luovutussopimusta liitteineen. Yhtymähallitus hyväksyy Kiikanpalon kunnallistamiseen liittyvän luovutussopimuksen liitteineen siten, että sopimuksen mukainen Kiikanpalon toiminta siirtyy Oulunkaaren kuntayhtymälle 1.1.2012 alkaen. Kiikanpalon henkilöstö siirtyy työsopimuslain 1 luvun 10 2 momentin mukaisesti luovutuksensaajan palvelukseen 1.1.2012 lähtien luovutussopimuksen liitteenä olevan henkilökuntaluettelon mukai sesti. Hyväksyttiin Liitteet n:o 1-2

Merkittiin, että kehitysjohtaja Anu Vuorinen oli kokouksessa läsnä asiantuntijana tämän asian käsit telyn ajan.