410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) KT Veli-Matti Ulvinen - Osa III - Kasvatussosiologia osana kasvatustieteitä Kasvatustiede tieteiden välistä kasvatuksen tutkimusta Ihmisyhteisössä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvan toiminnan tutkimusta lapsen tai nuoren "maailmasta vastuulliseksi tulemisen", "kulttuuriolennoksi tulemisen" tutkimusta Kasvattajan ja kasvatettavan vuorovaikutuksen tutkimusta inhimillisen kasvun ja kehityksen "välineellisen, manipulatiivisen" ohjaamisen tutkimusta
Kasvatussosiologia kasvatuksen sosiaalisten ympäristöjen tutkimusta Kasvatustoiminta muuttaa muotoaan eri maissa ja eri aikoina, eri kulttuureissa ja eri yhteiskunnallisissa tilanteissa Kulttuurien sisältämät arvot ohjaavat tavalla tai toisella kasvatusta è kasvatus on sosiaalistumista siihen kulttuuriin ja ympäristöön, jossa ihminen elää kasvattaja edustaa kasvatuksessaan sosiaalisia rakenteita ja instituutioita tahaton kasvatus, oheiskasvattajat (kaverit, harrastukset, vapaa-aika), sukupolvien välinen "kuilu" sosiaalistaa, luo valmiuksia Kasvatussosiologisia väitteitä kasvatuksesta kasvatus on moraaliin pohjautuvaa systemaattista, metodista sosiaalistamista; yhteisö(t) on kasvattajana merkityksellisempi kuin yksittäinen kasvatussuhde; kasvatus on aina yhteydessä yhteiskunnalliseen muutokseen, historiaan; kasvatus on kulttuurisesti mallittunut ja yhteiskunnallisesti säädelty sosiaalinen prosessi ja järjestelmä; kasvatusprosessi on sosiaalisten suhteiden yksi alaluokka
kasvatus on spontaania, eittämätöntä, sydämellistä vuorovaikutusta, joka tapahtuu sisäisesti ja ulkoisesti itseohjautuvana yksilöiden ja tilanteiden välisenä dynaamisena prosessina luonnollisessa sosiaalisessa järjestelmässä; kasvatus on kehitystä yhteisön ja yhteiskunnan jäseneksi kasvatus on sekä sosiaalistumista kouluyhteisössä ja muussa sosiaalisessa ympäristössä että tarkoituksellista välillistä ja välitöntä opettamista (oppimista); lapsen ja nuoren elämässä ryhmiin ja yhteisöihin liittyvä (re)sosialisaatio on ensisijainen prosessi, kasvatus toissijainen; kasvatus sisältää sekä koulutettavuuden että opetettavuuden problematiikan, sosialisaatio sisältää koko elämän
kasvatuksen erityisiä näkökulmia ovat sekä lapsuus ja nuoruus yhteiskunnallisina ilmiöinä että lasten ja nuorten sosiaalinen sukupuoli; kasvatuksen ohjaaminen ja järjestäminen on politiikkaa, jossa ihmiselämän eri ikäkausilla on erilainen painoarvo; kasvatus on sosiaalisessa toiminnassa rakentuvaa ja historiallisesti muuttuvaa tavoitteista toimintaa uuden sukupolven sosiaalisen ja yksilökehityksen auttamiseksi ja ohjaamiseksi Kasvatussosiologisen kasvatustutkimuksen ytimet: Yhteisö Yhteiskunta Kulttuuri Kehitys Prosessi Sosialisaatio Sukupolvi- ja ikäkausipolitiikka
Sosiaalistuminen ja sosiaalistaminen Mitä on sosialisaatio? Mitä on sosiaalinen? Keskeisesti kysymys on kulttuurista, yhteisöstä ja yhteiskunnasta; kasvun ja kasvatuksen toteuttajina ovat ihmiset, joten kasvatuksessa kohtaavat ihmisyksilön elämänkulku ja sosiaalisen elämänmuodon uusintamisen ehdot. Psykologisesti kysymys on yksilöllisestä kehityksestä, sosiologisesti sosialisaatiosta ja kulttuuriantropologisesti kulttuurin omaksumisesta; ei ole olemassa sosiaalista rakennetta (yhteisöä, yhteiskuntaa) ilman kulttuuria (arvoja, normeja, kulttuurituotteita), eikä kulttuuria ilman sosiaalista rakennetta. Sosialisaatioteoreettisesti yleisellä (metateoreettisella) tasolla kysymys on: sosiaalisen vaikutuksen kokonaisuudesta (totaliteetista, laajuudesta) sosialisaatioprosessin subjektista tai kokonaistoimijasta sosialisaation rakenteellisista ehdoista ja riippuvuuksista yhteisössä tai yhteiskunnassa Ihmisen sosiaalistuminen tapahtuu (sosiaalisessa) toiminnassa, siis koko ajan; sosialisaatio on vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa (interaktioteoreettinen näkökulma).
Psykologisemmin ihmisen sosiaalinen kehitys tapahtuu: sosialisaation kautta yksilön muihin liittymisessä, integraatiossa yhteisöön ja yhteiskuntaan yksilöitymisen kautta ihmisen minuuden (minätunteen) ja persoonallisen identiteetin kehittymisessä Sosiologisemmin ihmisen sosiaalinen kehitys tapahtuu yksilöllistymisessä suhteessa yhteisöön ja yhteiskuntaan: lapsen ja nuoren primaarisosialisaation kautta minuuden ja persoonallisen identiteetin muodostumisessa nuoren ja aikuisen eri rooleihin sosiaalistumisen kautta yhteisön ja yhteiskunnan jäsenyyteen osallistumisessa, eri toiminta-areenoilla (sekundaarisosialisaatiossa)
è Sosialisaatioprosessin todellisuutta tuottava kaksoisrakenne: sosiaalistuminen + (sosiaalistumisessa tarvittavien) valmiuksien kehittyminen = yhteisön ja yhteiskunnan rakenteen uusintaminen ja tuottaminen Sosiaalisen maailman havaitseminen (vrt. mm. E. Erikson, S. Freud, A. Giddens, G.H. Mead, J. Piaget)? Sosiaalisen maailman oppimiskokemukset (myös kielen oppiminen); esimerkiksi normien, arvojen, roolien, tietorakenteiden ja sosiaalisten käytäntöjen yksilökohtainen merkityksellistäminen (merkitysten "sisäistämisen" tai "samastumisen" avulla) Sosiaalisen maailman kontekstuaalisuus eli erilaiset toimintaympäristöt; esimerkiksi perhe, vertaisryhmät, "koulu", "media", "yhteiskuntaluokka" tai "sosiaalinen sukupuoli", jonka suhteen yksilö voi yrittää tarkastella toimintaansa Sosiaalisen maailman vuorovaikutteisuus eli yksilön ja ympäristön vastavuoroiset suhteet; jäsentyvät toiminnassa, jossa yksilön apuna ovat omat oppimiskokemukset ja aiempi mukautumisprosessi (ongelmana interaktiivisten toimintaympäristöjen virtuaalisuus?) Sosiaalisen maailman optimointi eli erilaiset yksilön subjektiiviset toimintaintressit, intentiot ja mieltymykset; ihminen on intentionaalinen, toimiva, ajatteleva ja tunteva olento (sosiaalinen on poliittista, ihminen on poliittinen eläin; esim. elämänpolitiikka-käsitteen käyttö!)