"Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi"

Transkriptio

1 "Kieli- ja kulttuuritietoinen koulu" Arto Kallioniemi

2 Suomalainen yhteiskunta ja sen kasvatusjärjestelmät ovat perinteisesti olleet hyvin yksikulttuurisia ja perustuneet ajatukselle kulttuurisesta homogeenisuudesta (ei ole ollut tarvetta erilaisuuden kohtaamiselle) Suomessa monikulttuurisuus keskustelu ankkuroitunut yleensä etnisyyteen, kulttuuriin ja kieleen liittyviin kysymyksiin Monikulttuurisuuskasvatus on Suomessa vähän tutkittu kasvatustieteen osa-alue: sen lähestymistapoja, sisältöjä ja käytäntöjä ollaan vasta luomassa, kehittämässä ja tarkentamassa Monikulttuurisuuteen ja erilaisuuden kohtaamiseen liittyvillä pohdinnoilla on ylipäätänsäkin maassamme hyvin lyhyet perinteet

3 Monikulttuurisuuskasvatusta voidaan lähestyä kahdesta lähtökohdasta käsin: pedagogisesta ja kulttuurisesta. Pedagoginen lähtökohta korostaa kasvua ja kasvatusta. Kulttuurisen lähtökohdan avulla taas pyritään ymmärtämään erilaisten elämänmuotojen ja ajattelutapojen ominaispiirteitä ja niiden moninaisuutta sekä näiden vaikutusta kasvuun ja kasvatukseen

4 Viime vuosina monikulttuurisuuskasvatuksen teoreetikoiden ja tutkijoiden tarkastelussa on noussut esille kriittinen lähestymistapa, jossa pyritään tunnistamaan kulttuurin dynaaminen luonne Sonia Nieto ja Gloria Gay: kriittisen monikulttuurisuuskasvatuksen peruslähtökohtana on oltava kasvatuksen sosiopoliittisen kontekstin tiedostaminen ja ymmärtäminen ja kulttuurisen essentialismin välttäminen

5 Monikulttuurisuuskasvatuksen lähtökohtana on kasvatuksen kontekstin syvällinen tiedostaminen ja reflektointi, ei vain kasvatuksen näkeminen sinällään rikkaana ja monimuotoisena Kriittisessä monikulttuurisuuskasvatuksessa kasvatus nähdään jokapäiväiseen perusopetukseen sisältyväksi jatkuvaksi ja dynaamiseksi prosessiksi Kriittinen monikulttuurisuuskasvatus pyrkii ymmärtämään kulttuureja niiden omista lähtökohdista käsin sekä näkemään eri kulttuurit rikkautena ja niiden välisen dialogin kulttuureja uudistavana mahdollisuutena.

6 Tavoitteena Interkultturaalinen kompetenssi = kyky työskennellä aidossa vuorovaikutuksessa monikulttuurisessa kontekstissa Dynaaminen fleksibilinen käsite Hyväksyy itsensä oman kulttuurinsa tuotteena Hyväksyy diversiteetin rikkautena Ymmärtää kulttuurien merkityksen ihmisten vuorovaikutuksen perustana Antaa valmiuksia kaikille arvostaa omaa kulttuuriaan ja toisten kulttuuria Ymmärtää toiseuden rikkautena On kykenevä luomaan monitasoinen dialogisuus

7 Monikulttuurinen koulu Ei synny tyhjästä, eikä välttämättä itsestään, vaan sitä on aktiivisesti luotava ja rakennettava Kulttuurien, uskontojen ja elämäntapojen erilaisuus tulee nähdä rikkautena Avoin keskustelu ja vuorovaikutus keskeisiä tekijöitä Periaatteita Erilaisuuden ja erojen hyväksyminen Moniarvoisuusajattelu, jonka lähtökohtana on, että vaikka ihmiset ovat erilaisia, he ovat yhdenvertaisia suhteessa toisiinsa Erilaisuus myönteisenä asiana ja voimavarana Voimavaraistaminen erilaisuuden sisältämien mahdollisuuksien, tietojen ja taitojen hyödyntäminen, syrjintävaarassa olevien osallistaminen

8 Moninaisuutta arvostava toimiva yhteiskunta ei synny tyhjästä, vaan sen synnyttäminen vaatii muutosta Omia asenteiden ja ajatustapojen syvällinen reflektointi Kansalaisten tietoisuuden avaaminen ymmärtämään ja näkemään kielten, kulttuurien ja uskontojen moninaisuuden merkitys yhteiskunnan toimijuudelle ja demokratian pysymiselle (celebrating of diversity) Käsitteellä ideologinen ja kuvaileva ulottuvuus Micheletti (1996): monikulttuuriseen demokratiaan kuuluu osallistuminen ja suvaitsevaisuus sekä vähemmistöryhmien tietoinen ja järjestelmällinen tukeminen aktiiviseen rooliin yhteiskunnassa Demokraattinen solidaarisuus syntyy osallistumisesta, erilaisuuden kunnioittamisena ilmenevästä suvaitsevaisuudesta ja yhteiskunnan kaikkiin jäseniin kohdistuvasta vastuusta

Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi

Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi Suomalainen yhteiskunta muuttunut Aikaisempaa moniarvoisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi suomalainen

Lisätiedot

Eettiset kysymykset monikulttuurisessa työyhteisössä/kallioniemi

Eettiset kysymykset monikulttuurisessa työyhteisössä/kallioniemi Eettiset kysymykset monikulttuurisessa työyhteisössä/kallioniemi Etiikka (kr.) = käsitys hyvästä ja pahasta Moraali (lat.) = tapa Etiikka määrittelee hyvää ja pahaa eli moraalin luonnetta Etiikassa yhtäältä

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu!

Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu! Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu! Perusopetuksessa 645 oppilasta Lukiossa 290 oppilasta Kansainvälisessä koulussa 160 oppilasta Turun peruskouluissa 1200 monikulttuurista oppilasta, heistä 600

Lisätiedot

Miksi katsomuskasvatusta? Näkökulmana VASU2017 Kommenttipuheenvuoro: TM, KK Silja Lamminmäki-Vartia

Miksi katsomuskasvatusta? Näkökulmana VASU2017 Kommenttipuheenvuoro: TM, KK Silja Lamminmäki-Vartia Miksi katsomuskasvatusta? Näkökulmana VASU2017 Kommenttipuheenvuoro: TM, KK Silja Lamminmäki-Vartia Toteutuuko lapsen oikeus katsomukseen? Varhaiskasvatuksen seminaari 30.9.2016 Suomen Ekumeeninen Neuvosto,

Lisätiedot

SUOMALAINEN KOULU ULKOMAILLA SYNTYNEEN OPETTAJAN SILMIN. Samran Khezri Turun iltalukio

SUOMALAINEN KOULU ULKOMAILLA SYNTYNEEN OPETTAJAN SILMIN. Samran Khezri Turun iltalukio SUOMALAINEN KOULU ULKOMAILLA SYNTYNEEN OPETTAJAN SILMIN Samran Khezri Turun iltalukio 8.11.2013 TAUSTATIETOJA Olen kurdi Iranista Olen syntynyt Mahabadissa Luoteis-Iranissa Karkotetuksi joutuminen perheen

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Valtakunnalliset lastentarhanopettajapäivät 23.9.2017 Helsingin yliopisto SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS Yksilöt ja ryhmät tulisi

Lisätiedot

KASVAMINEN KULTTUURIENVÄLISEEN VUOROPUHELUUN

KASVAMINEN KULTTUURIENVÄLISEEN VUOROPUHELUUN KASVAMINEN KULTTUURIENVÄLISEEN VUOROPUHELUUN Oulu 13.3. 2008 Rauni.Räsänen@oulu.fi AJANKOHTAISTA? Miten vanha/miten uusi? Miten näkyy? Miksi näkyy enemmän? Miksi juuri koulu ja kasvatus merkittävä? Kulttuurin

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen

Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen Monikulttuurisuus ja kulttuurien kohtaaminen Rekar Abdulhamed rekar.abdulhamed@helsinki.fi Luokanopettajaopiskelija (kasvatuspsykologia) Helsingin yliopisto 1 Monikulttuurisuudesta tulee mieleeni... 2

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa

Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa Monikulttuurisuus näyttötutkinnoissa KT 1.9.2016 Taustaa Valtioneuvoston asetus ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta 1.8.2015 Näyttötutkinto-opas 2015 Näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot

Monikulttuurisen työyhteisön haasteet. Organisaatioiden kulttuuriälyä ja taitoa kohdata moninaisuutta voidaan kehittää.

Monikulttuurisen työyhteisön haasteet. Organisaatioiden kulttuuriälyä ja taitoa kohdata moninaisuutta voidaan kehittää. Monikulttuurisen työyhteisön haasteet Organisaatioiden kulttuuriälyä ja taitoa kohdata moninaisuutta voidaan kehittää. 1 Perehdytysoppaiden utopia Monikulttuurisuus esitetään ideaalina olotilana * jotain

Lisätiedot

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK

Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa. Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Uskontodialogia monikulttuurisen päiväkodin arjessa Silja Lamminmäki-Vartia KK (lastentarhanopettaja), TK Miten uskontodialogi liittyy päiväkotiin? Varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki

Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat. Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki Uusi opetussuunnitelma ja Taidetestaajat Eija Kauppinen Opetushallitus Mitä mieltä sä oot? -seminaari Helsinki 13.4.2018 17/04/2018 Opetushallitus 2 17/04/2018 Opetushallitus 3 Kulttuurinen osaaminen,

Lisätiedot

Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki

Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO 14.11.2011 Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) Valtioneuvoston

Lisätiedot

Pirkko Pitkänen Koulutuspolitiikan ja monikulttuurisuuskasvatuksen professori Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö

Pirkko Pitkänen Koulutuspolitiikan ja monikulttuurisuuskasvatuksen professori Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö Pirkko Pitkänen Koulutuspolitiikan ja monikulttuurisuuskasvatuksen professori Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö 1 MULTI-TRAIN - Kulttuurien välisen työn valmiuksien kehittäminen sosiaali-

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN Koordinaattoritapaaminen 26.5.2008 Paasitorni, Helsinki Päivi-Katriina Juutilainen Ohjauksen koulutus Koulutuksen laaja-alaisena tavoitteena kehittää toimintamalleja verkostoyhteistyön

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset 2015-2020

Tutkintovaatimukset 2015-2020 TAIDEYLIOPISTO Teatterikorkeakoulu Tanssinopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Teatteriopettajan maisteriohjelman opettajan pedagogiset opinnot (60 op) Erilliset opettajan pedagogiset

Lisätiedot

Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu!

Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu! Turun normaalikoulu interkulttuurinen koulu! Perusopetuksessa 645 oppilasta Lukiossa 290 oppilasta Kansainvälisessä koulussa vajaa 200 oppilasta Turun peruskouluissa 1200 monikulttuurista oppilasta, heistä

Lisätiedot

YLÄKOULUN SUOMI ÄIDINKIELENÄ- JA SUOMI TOISENA KIELENÄ -OPPIMATERIAALIT MONIKULTTUURISUUSKASVATUKSEN VÄLITTÄJINÄ. Maisterintutkielma Ulla Huhtala

YLÄKOULUN SUOMI ÄIDINKIELENÄ- JA SUOMI TOISENA KIELENÄ -OPPIMATERIAALIT MONIKULTTUURISUUSKASVATUKSEN VÄLITTÄJINÄ. Maisterintutkielma Ulla Huhtala YLÄKOULUN SUOMI ÄIDINKIELENÄ- JA SUOMI TOISENA KIELENÄ -OPPIMATERIAALIT MONIKULTTUURISUUSKASVATUKSEN VÄLITTÄJINÄ Maisterintutkielma Ulla Huhtala Suomen kieli Kielten laitos Jyväskylän yliopisto 2015 Tiedekunta

Lisätiedot

Monikulttuurisuus ja moninaisuus kasvatuksessa

Monikulttuurisuus ja moninaisuus kasvatuksessa Monikulttuurisuus ja moninaisuus kasvatuksessa EDUCA 2014 Heini Paavola, PkO, EO, KT Kasvatuksen ja koulutuksen keskeinen tavoite on pyrkimys hyvään kasvatukseen ja opetukseen. Millaista on hyvä kasvatus

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS

MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS MONIKULTTUURINEN TYÖYHTEISÖ JA YHDENVERTAISUUDEN AVAINTEKIJÄT ULLA-KRISTIINA TUOMI, HELSINGIN YLIOPISTO, KIELIKESKUS HELSINGIN YLIOPISTON TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2013 2016 Helsingin yliopisto

Lisätiedot

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 2016 11.11.2016 Elina Nivala YTT, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.

MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl. MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.fi/mod Kenelle MOD on tarkoitettu? * kansalaisjärjestöjen työntekijät

Lisätiedot

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Oman äidinkielen opetus Tiedote 13/2015 www.oph.fi valtionavustusta enintään

Lisätiedot

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1

Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen, osa 1 Annukka Uusitalo 28.2.2006 Mediakasvatuskeskus Soveltavan kasvatustieteen laitos

Lisätiedot

Liite 6. Katsomusaineiden opetus. Katsomusaineiden opetus. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt

Liite 6. Katsomusaineiden opetus. Katsomusaineiden opetus. Opetuksen tavoitteet ja sisällöt 245 Liite 6. Katsomusaineiden opetus Katsomusaineiden opetus Opetuksen tavoitteet ja sisällöt Luostarivuoren yhtenäiskoulun Martin yksikössä järjestetään uskontosidonnaisten ryhmien ja elämänkatsomustiedon

Lisätiedot

Moninaisuuden mentoroinnilla mahdollisuuksia. LEAD-messut Jonna Roos ja Elena Mikhalkina 4.9.2012

Moninaisuuden mentoroinnilla mahdollisuuksia. LEAD-messut Jonna Roos ja Elena Mikhalkina 4.9.2012 Moninaisuuden mentoroinnilla mahdollisuuksia LEAD-messut Jonna Roos ja Elena Mikhalkina 4.9.2012 Työnantajat Kulttuurisesti moniarvoinen työyhteisö -tutkimus Työharjoittelu Yritysvierailut Verkostofoorumit

Lisätiedot

Hiphop kasvun areenana monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Hanna Parviainen

Hiphop kasvun areenana monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Hanna Parviainen Hiphop kasvun areenana monikulttuurisessa yhteiskunnassa Hanna Parviainen Miten hiphop-kulttuuri sijoittuu tähän aikaan paikkaan ja millaisia merkityksiä siihen liittyy? Miten hiphop tukee nuorten kasvua

Lisätiedot

Koulun tehtävänä on yhdistää, ei erottaa. - Opettajien käsityksiä moninaisuuden kohtaamisen taitoja kehittävästä uskonnonopetuksesta

Koulun tehtävänä on yhdistää, ei erottaa. - Opettajien käsityksiä moninaisuuden kohtaamisen taitoja kehittävästä uskonnonopetuksesta T A M P E R E E N Y L I O P I S T O Koulun tehtävänä on yhdistää, ei erottaa. - Opettajien käsityksiä moninaisuuden kohtaamisen taitoja kehittävästä uskonnonopetuksesta Kasvatustieteiden tiedekunta Kasvatustieteiden

Lisätiedot

5.12 Elämänkatsomustieto

5.12 Elämänkatsomustieto 5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa

Lisätiedot

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO

Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna GRADUINFO TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaarien toteuttaminen lukuvuonna 2013-2014 GRADUINFO 23.4.2013 SEMINAARIEN AIKATAULU seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38 (16.9.

Lisätiedot

EK STTK TYÖSUHDEPÄIVÄ TYÖYHTEISÖN MONINAISUUS VOIMAVARANA

EK STTK TYÖSUHDEPÄIVÄ TYÖYHTEISÖN MONINAISUUS VOIMAVARANA EK STTK TYÖSUHDEPÄIVÄ TYÖYHTEISÖN MONINAISUUS VOIMAVARANA 11.02.2010 johtaja, palvelusektori Toimihenkilöunioni TU ry 2 Työyhteisön moninaisuus Mitä tarkoitamme? Mitä siedämme? Mihin sitoudumme? 3 Monimuotoinen

Lisätiedot

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op

Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op Yhteisötyön erityiskoulutus (YTEK), 30 op 8.9.2014 Kirkon työntekijät toimivat yhteistyössä yhteiskunnan erilaisten organisaatioiden, yhteisöjen ja verkostojen kanssa. Työ perustuu kumppanuudelle, tiimityölle

Lisätiedot

Kohti inhimillistä vallankumousta

Kohti inhimillistä vallankumousta Kohti inhimillistä vallankumousta Ville Särkelä KRIGO ry Valtakunnalliset etsivän nuorisotyön päivät 2019 Tampere 6.2.2019 Banksy The Banality of the Banality of Evil Pahan arkipäiväisyyden arkipäiväisyys

Lisätiedot

Monikulttuurisuus työyhteisössä. Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen

Monikulttuurisuus työyhteisössä. Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen Monikulttuurisuus työyhteisössä Kontulan vanhustenkeskus, osasto 5 Eeva Oinonen 31.5.2011 Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen suurin haaste ei ole vieraan kulttuurin tuntemus, vaan oman kulttuurin tuntemus

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Monikulttuurisen koulun johtajuus 2

Monikulttuurisen koulun johtajuus 2 Monikulttuurisen koulun johtajuus 2 inklusiivinen koulukulttuuri (Walker 2004) rehtori kiinnittää huomion kaikkia oppilaita osallistaviin rakenteisiin ja ulottaa osallisuuden myös koulun ulkopuoliseen

Lisätiedot

Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka. Lataa

Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka. Lataa Lataa Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen - Hanna Vilkka Lataa Kirjailija: Hanna Vilkka ISBN: 9789524514620 Sivumäärä: 190 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.49 Mb Millaiset käsitykset ja millaiset

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA

KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ EDISTÄVÄ OPETUS AMMATTIKORKEAKOULUSSA Lahden ammattikorkeakoulun opetussuunnitelmien ja opetuksen tarkastelua kestävän kehityksen näkökulmasta Muotoiluinstituutin sekä sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö. Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Pro gradu seminaareihin ilmoittautuminen lukuvuonna 2013-2014 SEMINAARIEN AIKATAULU syksyllä käynnistyvät seminaarit (36 h) alkavat aikaisintaan viikolla 38

Lisätiedot

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18

Sisällys. Johdanto... 11. I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17. 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Sisällys Johdanto... 11 I Monikulttuurisuus ja maahanmuutto...17 1 Maastamuutto Suomesta ja maahanmuutto Suomeen... 18 Siirtolaisuus ja maastamuutto Suomesta... 18 Maahanmuutto Suomeen...23 Mitä monikulttuurisuus

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

TERVETULOA YRITYSTÄ URALLE-KOULUTUSHANKKEESEEN LEENA NUUTILA

TERVETULOA YRITYSTÄ URALLE-KOULUTUSHANKKEESEEN LEENA NUUTILA TERVETULOA YRITYSTÄ URALLE-KOULUTUSHANKKEESEEN LEENA NUUTILA 25.4.2018 ALKUORIENTAATION SISÄLTÖÄ KATSOTAAN VIELÄ YHDESSÄ Millaisia työskentelytapoja ja työvälineitä käytämme Miten osoitat osaamistasi Mitä

Lisätiedot

Esikoulun siirtymä. Ylivieska

Esikoulun siirtymä. Ylivieska Esikoulun siirtymä Ylivieska 31.3.2011 Hannele Karikoski, KT Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto hannele.karikoski@oulu.fi Sisältö: 1. Esiopetuksen taustaa 2. Lapsen esikoulun aloittaminen * on

Lisätiedot

MITÄ ON KULTTUURISESTI KESTÄVÄ KEHITYS?

MITÄ ON KULTTUURISESTI KESTÄVÄ KEHITYS? MITÄ ON KULTTUURISESTI KESTÄVÄ KEHITYS? Kasvatustyön kehittäjä Marja Laine KULTTUURISESTI KESTÄVÄ KEHITYS VARHAISKASVATUKSESSA seminaari 14.2.2013 ry avoin kansalaisjärjestö, joka on perustettu 2006 Opetushallituksen,

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoisen opettajuuden ja opettajankoulutuksen edistäminen. Kiia Kuusento

Kieli- ja kulttuuritietoisen opettajuuden ja opettajankoulutuksen edistäminen. Kiia Kuusento Kieli- ja kulttuuritietoisen opettajuuden ja opettajankoulutuksen edistäminen Kiia Kuusento kiia.k.kuusento@utu.fi DivEd buokcal gillii ja kultuvrii sukella kieleen ja kulttuuriin dyk i diversitet 2 Mikä

Lisätiedot

Kriittinen pedagogiikka monikulttuurisessa koulutuksessa. Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden laitos

Kriittinen pedagogiikka monikulttuurisessa koulutuksessa. Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden laitos Kriittinen pedagogiikka monikulttuurisessa koulutuksessa tuukka.tomperi@uta.fi Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden laitos Mitä tarkoittaa olla......kriittinen?...radikaali? Kriittinen erottelukykyinen,

Lisätiedot

EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2

EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää

Lisätiedot

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla Miikka Niskanen 18.3.2017 Onko meidän tarpeen keskustella osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukemisesta?

Lisätiedot

Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut

Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Eliisa Soirila Marjo Oksanen Liisa Lehtinen Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut MISTÄ SATAKIELIPEDAGOGIIKKA SAI ALKUNSA? Kuntaliitos 2009 Tulevaisuuden pedagogiikka? Intoprojekti Reggio Emilia

Lisätiedot

Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa

Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa Yhteistyö lastensuojelun erityiskysymysten parissa Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 0015 0 Hels ink i Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Erityisestä

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

KEINÄNEN MIA Opettajan interkulttuurinen kompetenssi ja sen merkitys oppilaan identiteetin kehittymiselle

KEINÄNEN MIA Opettajan interkulttuurinen kompetenssi ja sen merkitys oppilaan identiteetin kehittymiselle KEINÄNEN MIA Opettajan interkulttuurinen kompetenssi ja sen merkitys oppilaan identiteetin kehittymiselle Kasvatustieteen kandidaatintyö KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Luokanopettajan koulutus 2017 Kasvatustieteiden

Lisätiedot

PALUUMUUTTAJAN HAASTEET

PALUUMUUTTAJAN HAASTEET PALUUMUUTTAJAN HAASTEET YKSI PERHE MONTA KULTTUURIA Siirtolaisuusinstituutti, Turku 16.-17.11.2010 Päivi Oksi-Walter psykologi Tampereen kaupungin perheneuvola Monikulttuurisuus kasvava pääoma Suomessa

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA Kuva: Ville Asuma, Friitalan koulu, Ulvila. SataGlobalin kuvataidekilpailu 2002, I palkinto, 1. 2. lk. KANSAINVÄLISYYS Ote tasavallan presidentin

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Kohtaamisen kolme E:tä

Kohtaamisen kolme E:tä Kohtaamisen kolme E:tä Anita Malinen 1. marraskuuta 2013 Kohtaamisen kolme E:tä viittaa sivistysopettajan - episteemiseen vastuuseen, - eksistentiaaliseen vastuuseen ja - eettiseen vastuuseen I EPISTEEMINEN

Lisätiedot

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja

Lisätiedot

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet Osaamispyörä työkalu Tavoitteet Osaamispyörän avulla voidaan tehdä näkyväksi ja hyödyntää organisaation monimuotoisuuden ja erilaisuuden johtamiseen liittyvää osaamista. Osaamispyörä toimii työkaluna kuvattaessa

Lisätiedot

Nuoret ympäristökansalaisina. Sanna Koskinen, Ympäristökasvatuksen asiantuntija, FT WWF Suomi

Nuoret ympäristökansalaisina. Sanna Koskinen, Ympäristökasvatuksen asiantuntija, FT WWF Suomi Nuoret ympäristökansalaisina Sanna Koskinen, Ympäristökasvatuksen asiantuntija, FT WWF Suomi Kestävän kehityksen toteutuminen on riippuvaista sellaisen sukupolven kasvattamisesta, joka ymmärtää ihmisen

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAINEN KULTTUURI

KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAINEN KULTTUURI KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAINEN KULTTUURI Kasvatustyön kehittäjä Marja Laine KESTÄVÄ KEHITYS AMMATTIKOULUTUKSEN KÄYTÄNNÖISSÄ KOULUTUS 8.4.2013 KULTTUURISESTI KESTÄVÄN KEHITYKSEN MÄÄRITTELYJÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö,

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Turvallisuusosaaminen opettajan pedagogisissa opinnoissa Itä-Suomen yliopistossa

Turvallisuusosaaminen opettajan pedagogisissa opinnoissa Itä-Suomen yliopistossa Turvallisuusosaaminen opettajan pedagogisissa opinnoissa Itä-Suomen yliopistossa Oppilaitosturvallisuuden III symposium, Turun opettajankoulutuslaitos, Rauma 26.-27.9.2018 Kari Sormunen, dos., yliopistonlehtori

Lisätiedot

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись

Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä. Живи и учись. Век живи - век учись Valtakunnalliset ammattikorkeakoulujen liiketalouden koulutusalan kehittämispäivät 7. 8.11.2012 Näkökulmia ja haasteita Venäjäliiketoimintaympäristössä Живи и учись. Век живи - век учись Mitä on Venäjä-osaaminen?

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi

Varhaiskasvatuksen. laadunarvioinnin. perusteet ja suositukset. Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Varhaiskasvatuksen laadunarvioinnin perusteet ja suositukset Laura Repo, arviointineuvos, Karvi Janniina Vlasov, arviointiasiantuntija, Karvi Luennon sisältö 1. Laadun arvioinnin tausta ja tavoitteet 2.

Lisätiedot

Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista?

Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista? Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista? Minna Haapasalo 27.9.2012 Voimaa taiteesta -seminaari Havainto Moniammatillista työskentelyä

Lisätiedot

VISUAALISEN KULTTUURIN MONILUKUTAITO? Kulttuuri? Visuaalinen kulttuuri?

VISUAALISEN KULTTUURIN MONILUKUTAITO? Kulttuuri? Visuaalinen kulttuuri? VISUAALISEN KULTTUURIN MONILUKUTAITO? Kulttuuri? Visuaalinen kulttuuri? Kulttuuri = jonkin ryhmän ominaislaatu, joka ilmenee erilaisina arvoina ja toimintatapoina sekä aineellisina ja aineettomina tuotteina.

Lisätiedot

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä Quick Tim e ja Rakkaalla lapsella on monta nimeä Miten luovia eri käsitteiden keskellä menestyksekkäästi? 3.12. 2009 Tarja Heinonen Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy p ak k auk s en purk uo hjel m a

Lisätiedot

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ 1 Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit 3. - 4.5.2013 Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ REGGIO EMILIAN PÄIVÄKOTIEN KASVATUSAJATTELUN OMINAISPIIRTEITÄ: PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä

Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Monipuolinen tiedottaminen, kulttuuriset rajanvedot ylittävän dialogin edistäminen ja rasisminvastaisuus nuorisotyössä Antti Kivijärvi Nuorisotutkimusverkosto & Kanuuna verkosto 11.3.2010 31.3.2010 www.nuorisokanuuna.fi

Lisätiedot

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden

Lisätiedot

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op

SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op SUOMALAISIIN AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOIHIN VALMENTAVA KOULUTUS MAAHANMUUTTAJILLE, 32 op OPPIMINEN JA OPPIMISYMPÄRISTÖT, 5op tuntee ammattikorkeakoulun opiskeluympäristönä omaa ammattikorkeakouluopintojen

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Mikä ihmeen Global Mindedness?

Mikä ihmeen Global Mindedness? Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,

Lisätiedot

YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus. Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN!

YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus. Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Tutkimus yhteisön synnystä ja yhteisön merkityksestä yksinyrittäjille yrittäjänä

Lisätiedot

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä

HENKILÖTUNNUS: KOKONAISTULOS: / 45 pistettä TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Hakukohde: Elinikäinen oppiminen ja kasvatus VALINTAKOE 4.6.2015 Vastaa jokaiseen kysymykseen selvällä käsialalla. Artikkeleita ei saa pitää esillä kokeen

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VL.7-9

OPPILAANOHJAUS VL.7-9 OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Moninaiset oppijat, moninaiset opettajat opettajan uudet osaamisvaateet

Moninaiset oppijat, moninaiset opettajat opettajan uudet osaamisvaateet Moninaiset oppijat, moninaiset opettajat opettajan uudet osaamisvaateet Liisa Timonen ja Ritva Kantelinen Moninaisuus ilmiönä ja käsitekokonaisuutena on yhä selkeämmin läsnä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lisätiedot