ASEMAKAAVOITUSOHJELMA VUOSILLE 2011-2015 ASEMAKAAVOITUS Asemakaava laaditaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten. Asemakaavan tarkoituksen on osoittaa tarpeelliset alueet eri käyttötarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Asemakaavan laatii kunta. Kaavoitusohjelmassa on määritelty eri asemakaavahankkeille kaavaprosessin käynnistysajankohdat. Kaavahankkeen laajuudesta ja sisällöstä riippuen kaavaprosessit jatkuvat yleensä noin yhden-kolmen vuoden ajan. Vireillä oleviksi merkittyjen kaavahankkeiden käsittely jatkuu yleensä vielä seuraavana vuonna. Kustakin päätaajamasta on tarkemmin esitelty tärkeimmät kaavahankkeet. Näiden yhteydessä oleva aikataulujana on luonteeltaan suuntaa-antava ja siihen voi tulla oleellisiakin muutoksia mm. kaavoitukseen kuulumattomista seikoista johtuen. Janakaaviossa käytetty termi esivalmistelu päättyy siihen, kun kaavaluonnos viedään ensimmäisen kerran luottamuselinten käsittelyyn. Valmistelu päättyy kaavaehdotuksen ensimmäiseen luottamuselinkäsittelyyn ja hyväksyminen, kun kaava on lainvoimainen. Kaavoitusohjelmaan merkittyjen lisäksi tehdään erikseen ohjelmoitavia eri tahojen aloitteesta käsittelyyn tulevia kaavoitushankkeita. Tällaisia voivat olla mm. yritysten tai yksityishenkilöiden muutos- ja laajentamistarpeet, tieverkon tai muiden liikenneratkaisujen parantaminen, sisällöltään vanhentuneet asemakaavat, maanomistajien tekemät aloitteet tai kunnan rakennushankkeet.
KLAUKKALA Nurmijärven eteläosassa sijaitseva Klaukkala on suurin kunnan taajamista, asukkaita on noin 15 900. Klaukkala on alkujaan keskiajalta peräisen oleva kylä, joka on kasvanut voimakkaasti 1960-70-lukujen suuresta muuttoliikkeestä lähtien. Uusi rakennuskanta antaa taajamalle modernin ilmeen. Taajamalle ovat luonteenomaisia myös maaston korkeuserot. Klaukkalan nauhamainen taajamarakenne tukeutuu sen läpi kulkevaan Klaukkalantiehen. Klaukkalan kaavoittamisen painopisteet ovat keskustaalueen kehittämisessä ja laajentamisessa sekä uusien asuinalueiden suunnittelussa. Klaukkalan kehittämisessä varaudutaan uusiin liikenneratkaisuhin, Klaukkalan ohikulkutiehen ja rautatieyhteyteen. Taajaman länsipuolella sijaitseva Lepsämän asemakaava-alue on osa Klaukkalaa. KLAUKKALA
TÄRKEIMMÄT KAAVOITUSKOHTEET VUONNA 2011 1. Tilantien asemakaava Asemakaava laaditaan Klaukkalan keskustaan Tilantien ympäristöön alueelle, jossa tällä hetkellä ei ole asemakaavaa. Alueelle tullaan sijoittaman kerrostaloasumista. Alue on yksityisten omistuksessa. Alueelle on laadittu alustavia luonnoksia. Kaavahanke on vireillä. 2. Lintumetsän alueen laajennus Lepsämässä sijaitsevaa Lintumetsän asuinaluetta laajennetaan. Alueelle tullaan sijoittamaan pientaloasumista. Alue on yksityisessä omistuksessa. Alueelle on laadittu alustavia luonnoksia. Kaavahanke on vireillä. 3. Viirinlaakson kaavamuutos, vaihe I Viirinlaakso on merkittävä tulevaisuuden rakentamisalue Klaukkalassa. Alueen kautta tulee kulkemaan uusi päätie, ns. Lahnuksentien jatke, joka yhdistää Klaukkalan keskustan tulevaan ohikulkutiehen. Alueen suunnittelussa varaudutaan myös Nurmijärvelle mahdollisesti ulottuvaan raideyhteyteen sekä uusiin rautatie- ja linja-autoliikenteen terminaaleihin. Viirinlaaksoa kehitetään myös keskustatoimintojen, mm. liikerakentamisen, laajenemisalueena. Ensimmäisessä vaiheessa käynnistetään kaavahanke, joka käsittää lähimpänä Klaukkalantietä olevat Viirinlaakson osat. Alueelle tullaan sijoittamaan keskustatoimintoja ja liikenneväyliä. Kaavahanke on vireillä.
4. Vanha-Klaukan alueen (Lepsämäntien eteläpuoli) kaavoitus Lepsämäntien eteläpuolelle Klaukkalan urheilu- ja koulualueiden tuntumaan suunnitellaan uutta asuinaluetta. Alueelle tullaan sijoittamaan kerros-, pienkerros- ja pientaloasumista. Alue rajoittuu etelässä Isosuon Natura-alueeseen. Alue on osittain kunnan ja osittain yksityisessä omistuksessa. Alueelle on laadittu alustavia luonnoksia. MUUT KAAVOITUSKOHTEET VUOSINA 2011-2015 Vireillä olevat kaavat 5. Kisakujan alueen kaavamuutos. 6. Vaskomäen kaavamuutos. Vuosina 2012-2015 aloitettavat kaavat 7. Viirinlaakson kaavamuutos, vaihe II. 8. Lahnuksentien ja Ristipakan välinen alue. 9. Lahnuksentien varsi. 10. Klaukkalan taajaman täydennysrakentaminen (ns. tonttiprojekti). Klaukkalan asemakaavoitusohjelmaan otetaan uusia hankkeita tarpeen mukaan. Vuosina 2011-2015 varaudutaan Klaukkalan osayleiskaavassa esitettyjen uusien asuntoja työpaikka-alueiden kaavoitukseen.
KIRKONKYLÄ Kirkonkylä on noin 7700 asukkaan taajama Hämeenlinnanväylän tuntumassa. Keskeisesti sijaitseva Kirkonkylä on kunnan vanha päätaajama ja nykyinen hallinnollinen keskus. Nimensä mukaisesti taajama on rakentunut kirkon ja kirkonmäen ympärille. Kirkonmäki ja sitä kiertävä kylänraitti (Aleksis Kiven tie ja Pratikankuja) ovat edelleen tärkeitä tekijöitä keskustan rakenteessa. Kirkonkylän rakennuskanta on sekoitus eri aikakausien rakentamista. Kaavoituksen painopisteet Kirkonkylällä ovat ydinkeskustan ja palvelujen kehittämisessä sekä uusien asuin- ja työpaikka-alueiden suunnittelussa. KIRKONKYLÄ
TÄRKEIMMÄT KAAVOITUSKOHTEET VUONNA 2011 1. Krannilan alueen asemakaavanmuutos Kirkonkylän asemakaavaa muutetaan taajaman ns. luoteisneljänneksessä Rajamäentien, Perttulantien ja Krannilantien rajaamalla alueella. Alue sijaitsee keskeisesti Kirkonkylän ydinkeskustan tuntumassa olemassa olevien palveluiden läheisyydessä. Alue on pääosin rakentamatonta. Alueen eteläosassa sijaitsee mm. Krannilan tilakeskus, Helluntaiseurakunnan kirkko ja asuntolarakennus sekä muutamia omakotitaloja ja pienehköjä liikerakennuksia. Alueelle tullaan sijoittamaan asumista ja keskustatoimintoja. Alue on osittain kunnan, osittain yksityisten omistuksessa. Osalla alueesta on rakennuskielto. Kaavan laatiminen on ehdotusvaiheessa. 2. Ilvesvuoren työpaikka-alueen asemakaavanmuutos ja laajennusasemakaava Ilvesvuoren työpaikka-alueen asemakaavaa muutetaan ja laajennetaan. Alue sijaitsee E3-tien ja vanhan Hämeenlinnantien välissä Nurmijärven Kirkonkylällä Ilvesvuoren työpaikka-alueen eteläpuolella. Alue on kunnan omistuksessa. Kaavahanke on vireillä. 3. Varautuminen uuden omakotialueen kaavoitukseen Kirkonkylän alueella varaudutaan uuden omakotialueen asemakaavoituksen käynnistämiseen vuonna 2011. MUUT KAAVOITUSKOHTEET VUOSINA 2011-2015 Vireillä olevat kaavat 4. Puontilanmäen-Ahjolan asuinalueen kaavamuutos. Kaava on ehdotusvaiheessa. 5. Sorvankaaren koulualueen asemakaava. Kaava on ehdotusvaiheessa. 6. Paloaseman eteläpuoli (keskustan asemakaavan muutoksen 2. vaihe).
Vuonna 2011 aloitettavat kaavat 7. Kaavan laatiminen voimalaitosta varten Metsä-Tuomelaan. 8. Kuusimäentien varren kaavamuutos. 9. Kirkonmäen eteläosan kaavamuutos hautausmaan ja Keskustien välisellä alueella. 10. Kaavamuutos Punamullantien ja Pratikankujan varressa sekä Aleksis Kiven puistossa. 11. Einolan asemakaavan ajanmukaistaminen. Vuosina 2012-2015 aloitettavat kaavat 12. Kuusimäen työpaikka-alueen laajennus. 13. Kirkonkylän taajaman täydennysrakentaminen (ns. tonttiprojekti). Kirkonkylän kaavoitusohjelmaan otetaan uusia hankkeita tarpeen mukaan. RAJAMÄKI Rajamäki on noin 7100 asukkaan taajama Nurmijärven pohjoisosassa, lähellä Hyvinkäätä. Taajama on aikoinaan kehittynyt Rajamäen tehtaiden vaikutuksesta ja alueella sijaitsee useita tehtaan ja tehdasyhdyskunnan toimintaan liittyneitä rakennushistoriallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia. Kaavoituksen painopisteet Rajamäellä ovat ydinkeskustan ja palvelujen kehittämisessä sekä uusien asuinalueiden suunnittelussa. Taajaman pohjoispuolella sijaitsevaa pientä Herusten asemakaavaaluetta käsitellään tässä kaavoitusohjelmassa osana Rajamäkeä. TÄRKEIMMÄT KAAVOITUSKOHTEET VUONNA 2011 1. Kylänpään alue Asemakaavaa muutetaan Rajamäen taajaman ns. luoteisneljänneksessä Rajamäentien ja Kiljavantien välisellä alueella. Alue sijaitsee keskeisesti Rajamäen ydinkeskustan tuntumassa olemassa olevien palveluiden vieressä. Alue käsittää mm. entisen Metsäoppilaitoksen alueen ympäristöineen ja se rajautuu Käpylän ja Kylänpään asuinalueisiin sekä Käpylännummen laajaan virkistysalueeseen. Alueelle tullaan tutkimaan mm. kerros- ja pientaloasumista, lähipalveluja sekä keskustatoimintoja. Alue on osittain kunnan, osittain yksityisten omistuksessa. Aloitteen asemakaavan laatimisesta on tehnyt kunta; alueelta on jätetty myös yksityinen kaavoitushakemus. Alueella on rakennuskielto. Koko alueelle tullaan laatimaan kaavarunko, varsinainen asemakaava laaditaan tarkoituksenmukaisina osa-alueina. Kaavahanke on vireillä.
RAJAMÄKI
2. Uudenniityntien alue Rajamäen asemakaavaa laajennetaan taajaman kaakkoisosassa ns. Metistönmäen länsipuolella. Alueelle sijoitetaan pientaloasumista. Alueen kautta tulee kulkemaan uusi kokoojatie, Uudenniityntien jatke, joka yhdistää Rajamäentien ja Metistöntien. Pääosa alueesta on kunnan omistuksessa. Alueen asemakaava laaditaan osissa. Osa I (Vaaratie) on lainvoimainen. Osa II (Metistö) on ehdotusvaiheessa. MUUT KAAVOITUSKOHTEET VUOSINA 2011-2015 Vireillä olevat kaavat 3. Keskustan asemakaavan muutos. Kaava on ehdotusvaiheessa. 4. Asemakaavan tarkistaminen Ratapuiston ympäristössä. Vuonna 2011 aloitettavat kaavat 5. Urttilantien länsipään alueen kaavoittaminen pientaloalueeksi. 6. Ketunpesän työpaikka-alueen laajennus. 7. Tehdasalueen asemakaavan tarkistaminen. 8. Herusten eteläosan asemakaavan ajantasaistaminen. Vuosina 2012-2015 aloitettavat kaavat 9. Asemakaavan tarkistaminen Ylisjoentien ja Kinopolun ympäristössä. 10. Keskustan asemakaavan muutos Kievarintien eteläpään ympäristössä. 11. Asemakaavan muutos ja laajennus Uudenniityn alueella. 12. Herusten pohjoisosan asemakaavan tarkistaminen. 13. Rajamäen taajaman täydennysrakentaminen (ns. tonttiprojekti). Rajamäen kaavoitusohjelmaan otetaan uusia hankkeita tarpeen mukaan. RÖYKKÄ Vireillä olevat kaavat 1. Röykän keskusta, Lopentien eteläpuoli. Asemakaavan tarkistaminen osa-alueittain. Vuosina 2012-2015 aloitettavat kaavat 2. Röykän keskusta, rautatien pohjoispuoli. Asemakaavan ajantasaistaminen.
Asemakaavatuotanto v. 2011 ASEMAKAAVATUOTANTO Pääosalle kunnan asemakaavahankkeita on asetettu tavoitteellinen aikataulu. Aikataulujen toteutumista voivat omalla toiminnallaan auttaa monitahoisen prosessin kaikki osapuolet, niin yksityiset kuin julkisetkin. Asemakaavoituksen aikana arvioidaan myös rakennusoikeuden määrää. Alkuvaiheessa arviot ovat karkeita ja tarkentuvat työn edetessä. Prosessin aikana syntyvät suunnitteluratkaisut vaikuttavat oleellisesti lopputulokseen. Hyväksymisvaiheessa määrät tiedetään tarkasti talotyypeittäin. Asemakaavoituksella luodaan edellytykset rakentamiselle ja kunnan kasvulle valtuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi tavoitteita asetetaan mm. yleiskaavatasoisissa suunnitelmissa sekä lukuisissa asiakirjoissa, kuten Helsingin seudun asuntotuotantoa säätelevässä sopimuksessa. Toteutuessaan tavoiteaikataulujen mukaisesti asemakaavat tuottavat edellytykset jopa oheisen taulukon mukaiselle rakentamiselle. Esitetyt arviot asuntojen määrästä ovat laskennallisia; toteutuvien asuntojen määrä riippuu mm. kunnallistekniikan rakentamisesta ja tontinmyynnistä, mutta ennen kaikkea asuntotuotannosta vastaavien yritysten ja yksityisten talonrakentajien toimista. Alue Tyyppi Selite Määrä Klaukkala Kirkonkylä Rajamäki Muut alueet omakotitalo rivitalo kerrostalo liikerakentaminen työpaikkarakentaminen julkinen rakentaminen Välisumma omakotitalo rivitalo kerrostalo liikerakentaminen työpaikkarakentaminen julkinen rakentaminen Välisumma omakotitalo rivitalo kerrostalo liikerakentaminen työpaikkarakentaminen julkinen rakentaminen Välisumma omakotitalo rivitalo kerrostalo liikerakentaminen työpaikkarakentaminen julkinen rakentaminen Välisumma Kokonaissumma Rak.oikeus (kem2) 36 000 Tontteja (kpl) 120 Rak.oikeus (kem2) 23 100 Tontteja (kpl) 10 Rak.oikeus (kem2) 15 000 Tontteja (kpl) 1 Rak.oikeus (kem2) 74 100 Tontteja (kpl) 131 Rak.oikeus (kem2) 3 600 Tontteja (kpl) 18 Rak.oikeus (kem2) 11 150 Tontteja (kpl) 6 Rak.oikeus (kem2) 31 000 Tontteja (kpl) 7 Rak.oikeus (kem2) 11 000 Tontteja (kpl) 1 Rak.oikeus (kem2) 126 000 Tontteja (kpl) 43 Rak.oikeus (kem2) 14 200 Tontteja (kpl) 2 Rak.oikeus (kem2) 196 950 Tontteja (kpl) 77 Rak.oikeus (kem2) 15 000 Tontteja (kpl) 60 Rak.oikeus (kem2) 8 000 Tontteja (kpl) 4 Rak.oikeus (kem2) 20 000 Tontteja (kpl) 1 Rak.oikeus (kem2) 30 000 Tontteja (kpl) 3 Rak.oikeus (kem2) 1 000 Tontteja (kpl) 1 Rak.oikeus (kem2) 74 000 Tontteja (kpl) 69 Rak.oikeus (kem2) 3 000 Tontteja (kpl) 1 Rak.oikeus (kem2) 15 000 Tontteja (kpl) 3 Rak.oikeus (kem2) 18 000 Tontteja (kpl) 4 Rak.oikeus (kem2) 363 050 Tontteja (kpl) 281 Asuntotuotanto (rt) 112 Asuntotuotanto (kt) 813 Asuntotuotanto (okt) 198 Asuntotuotanto (YHT) 1 123