AAPASOIDEN SYDÄMESSÄ Kemihaaran suot Luiron suot Pyhä-Luoston suot
päivi posio SUOMELLA VASTUU AAPASOISTA Soita esiintyy pääasiassa pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeissa ja viileissä osissa, joissa sataa kohtalaisen paljon, mutta haihtuminen on vähäistä. Suomen lisäksi aapasoita on muodostunut Ruotsiin, Kanadaan ja Venäjälle. Kokoonsa nähden Suomi on Euroopan soisin maa. Suot ovat peittäneet kolmanneksen maapinta-alastamme eli noin 10 miljoonaa hehtaaria. Soiden runsaus ja suokasvillisuuden monipuolisuus kuvastuu meillä yli satana suotyyppinä. Suomessa erotetaan kaksi useamman suotyypin muodostamaa suoyhdistymää: Etelä-Suomeen sijoittuvat sadeveden varassa elävät keidassuot ja Keski- ja Pohjois-Suomeen painottuvat aapasuot, joiden vedensaanti ja ravinteisuuden vaihtelu on keidassoita monipuolisempaa. Vuosisatojen saatossa soita on käytetty hyväksi monella tavalla. Perinteisesti soilta niitettiin jänkäheinää karjalle 1950-luvulle saakka. Soilta on saatu myös leivänjatketta marjastamalla ja metsästämällä. Pelloiksi soita alettiin raivata 1600- luvulla Pohjanmaalla. Vähitellen raivaaminen yleistyi ja kiihtyi etenkin 1800-luvun lopulla ja toisen maailmansodan jälkeen, kun uutta peltoalaa tarvittiin menetettyjen tilalle. 1950-luvulla alkanut soiden koneellinen ojitus metsänkasvatuksen tarpeisiin kouraisi soita haavoittavasti. Li-
päivi posio Karpalo ja hilla tarjoavat terveyttä. Lisäksi hyvänä marjavuonna hillastelu tuo mukavia lisäansioita. säksi soita on hukutettu tekoaltaiksi ja soilta on nostettu turvetta energian tuottamiseksi. Jäljet näkyvät useiden suotyyppien ja -lajien tuhoutumisena ja uhanalaistumisena. Alkuperäisestä suoalasta luonnontilaisia soita on enää kolmisen miljoonaa hehtaaria. 1970-luvulle asti kestänyt laajamittainen soidenojitus ajankohtaisti toimenpiteet luonnontilaisten soittemme säilyttämisestä. Arvokkaiden suokokonaisuuksien suojelemiseksi laadittiin valtakunnallinen soidensuojeluohjelma, johon kuuluu noin 600 suokohdetta. Lisäksi soita on suojeltu kansallis- ja luonnonpuistoissa sekä muihin suojeluohjelmiin sisällytettyinä. Euroopan unionissa aapasuot on luokiteltu ensisijaisen tärkeäksi luontotyypiksi, jota on suojeltava. Suojelun välineeksi on muodostettu Natura 2000 -verkosto, johon myös Kemihaaran, Luiron ja Pyhä-Luoston aapasoita on liitetty. Suomella on suurin vastuu aapasoiden monimuotoisuuden säilyttämisessä ja suojelussa Euroopassa, koska alueen aapasuot keskittyvät maahamme. päivi posio Suopursu on rämeiden varpu, suokukka viihtyy sekä kuivilla mättäillä että kosteilla nevoilla.
päivi posio MONIMUOTOISET AAPASUOT Aapasuot ovat kehittyneet alueille, joissa lumen sulamisvesiä on paljon, ilmasto viileä ja veden haihtuminen vähäistä. Aapasuovyöhyke alkaa Keski-Suomen pohjoisosista ja ulottuu männyn metsärajalle Inariin ja Enontekiölle. Aapasuo muodostuu useista suotyypeistä: suon keskusta on puutonta ja vetistä rimpinevaa tai -lettoa, reunat yleensä varpuja ja mäntyä kasvavaa rämettä tai kuusikkoista korpea. Aapasoiden puuttomassa keskustassa vuorottelevat märät ja usein myös upottavat rimmet ja kuivemmat jänteet. Osa soiden kasveista menestyy vain tietyn tyyppisessä ravinnealustalla ja kosteudessa, kun taas toiset ns. yleislajit eivät ole niin nirsoja elinpaikastaan. Vaateliaita suokasveja ovat mm. runsasravinteisella kasvualustalla viihtyvät kämmekät. Soiden olemassolo on linnuille elintärkeää, sillä puolet maassamme pesivistä lintuajeista pesii soilla ja niiden metsäsaarekkeissa. Usealle harvinaiselle lintulajille ne ovat Euroopan ainoita lisääntymispaikkoja. Lisäksi suot tarjoavat elin- ja suojapaikan monelle uhanalaiselle kasville. päivi posio Vähä- ja keskiravinteisilla rimmillä viihtyvän raatteen lehdet ovat hirven, poron, metsähanhen ja laulujoutsenen herkkua. Aapasoiden keskiosa on reunoja alempana. Suot saavat ravinteensa pohjavedestä ja ympärillä olevilta mineraalimailta tulevana pintavaluntana. Keväisin aapasoiden keskustaan kerääntyvät lumen sulamisvedet tuovat mukanaan ravinnelisää ympäristöstä. Ravinteisuuden vaihtelun ansiosta aapasoiden kasvillisuus on monimuotoisen rikasta. Tyypillisten runsasravinteisten rimpien lajeja ovat valkoisen villapääluikan lisäksi luhtakuusio.
Kolmen päivän ikäinen kurjenpoikanen laajalla Sudenvaaranaavalla. Aapasuot ovat monen suojeluun valitun luonnonvaraisen lintulajin pesimä-, ruokailu- ja levähdysaluetta. jorma luhta AAPASOIDEN SYDÄMESSÄ Pelkosenniemen ympäristöön sijoittuu useita laajoja aapasoita, joiden monimuotoisuus on sekä valtakunnallisesti että eurooppalaisittain merkittävää ja erityisen suojelun arvoista. Pelkosenniemen seutu on tunnettu etenkin näyttävistä ja laajoista koivuletoista ja linnustollisesti rikkaista soista. Seudulla esiintyy lettosuotyyppejä, jotka ovat muualla Suomessa jo hävinneet tai uhattuina. Pelkosenniemen suoalueet kuuluvat Peräpohjolan aapasoihin, joille on tyypillistä rimpisyys ja säännölliset, yhdensuuntaiset jänteet. Valtaosa näistä aapasoista on ruohoisia soita. Karuille suoyhdistymille ovat luonteenomaisia korkeat isovarputai ruskorahkasammaljänteet, ruohoisille ja lettoisille soille taas saraa tai siniheinää kasvavat välipinnat. Avosuolle ominaisia suotyyppejä ovat ruohoiset sirppisammal- ja ruopparimpinevat, lettolierosammalrimpiletot ja rimpiset koivuletot. Pelkosenniemen seudun aapasuot sijoittuvat myös Keski-Lapin liuskekivivyöhykkeelle, jonka ansiosta soiden joukossa on poikkeuksellisen paljon ravinteisia ja runsasravinteisia soita. 5
päivi posio KEMIHAARAN SUOT Kemihaaran Natura-alueeseen kuuluvat aapasoina Kilpiaapa, Kokonaapa, Jänkäläisenaapa, Katosaapa, Murtoaapa, Siulioaapa, Säynäjäjärvi- Neulikkoaapa sekä niihin sijoittuvat pienemmät suoalueet. Suurin osa aapasoista on luonnontilassa. Kemihaaran suot edustavat monimuotoisuudellaan maamme parhaimmistoa ja siksi alue on muodostunut merkittäväksi suoluonnon suojelualueeksi. Suoluonnon rikkaus on laaja aina vähä- ja keskiravinteisista soista reheviin, runsasravinteisiin lettotyyppeihin. Alueen suotyypeistä 11 on uhattuja Suomessa. Soiden arvoa lisäävät useat uhanalaiset kasvilajit, linnut sekä soihin liittyvät luontotyypit, kuten Vuotosja Jaurujokivarsien rehevät ruoho- ja lehtokorvet sekä neva- ja korpirämeet. Kemihaaran laajat suokokonaisuudet - Kokonaapa ja Kilpiaapa - edustavat alueen karumpia suotyyppejä. Molemmilla soilla esiintyy myös runsasravinteisia koivulettoja. Kilpiaapa on vähä- tai keskiravinteista raatteen ja lyhytkorsisarojen hallitsemaa nevaa, jota ympäröivät rämeet ja sekapuustoiset korvet. Kokonaapa on keskiravinteista rimpinevaa. Suon reunoilla on rahkasammalrimpiä, sara- ja kalvakkanevoja. 6
Uhanalaisia lettotyyppejä esiintyy muun muassa Katosaavalla, Murtoaavalla ja Säynäjäjärven-Neulikkoaavan ympäristössä. Vuotosjoen itäpuolella sijaitsevat Katosaapa ja Murtoaapa ovat molemmat suotyypeiltään hyvin vaihtelevia. Katosaapaa hallitsee laaja välipintainen koivulettokeskusta, jonka reunoilla esiintyy lettorämettä ja rimpistä koivulettoa. Arvokkaiden lettojen väliin jäävät kohtalaisen ravinteikkaat nevat, rämeet ja korvet. Murtoaapa on rehevä puustoinen suoalue, jossa esiintyy useiden suotyyppien lisäksi ravinteikkaita lähteikköjä. Suoympäristössä on koivuleton lisäksi edustavaa lettokorpea, -rämettä ja -nevaa sekä rimpilettoa. Lisäksi suokokonaisuudella esiintyy useita keskiravinteisia rämeitä ja nevoja. aarno torvinen Punakämmekkä Kultasammal on runsasravinteisten lettojen yleisiä sammallajeja. Säynäjäjärven ja Neulikkolammen välissä on laajasti koivulettoa. Aluetta halkoo puro, jonka ympärillä esiintyy kaistale harvinaista luhtalettoa sekä yleisempää luhtanevaa, jota on myös runsaasti järven eteläosan rannoilla. Alueen muita luonteenomaisia suotyyppejä ovat lettorämeet ja -korvet sekä ruohoiset nevarämeet ja rimpinevat. Soiden uhanalaisia lajeja Kemihaaran suot ovat monien uhanalaisten kasvien elinympäristöä. Suurin osa niistä on ravinteisimpien suotyyppien, lettojen ja keskiravinteisten korpien, nevojen ja rämeiden lajeja. Koivuletoilla esiintyy mm. letto- ja röyhysaraa, lettorikkoa, soikkokaksikkoa sekä useita kämmekkälajeja: puna-, kaita-, lapin- ja verikämmeköitä. Keskiravinteisilla nevoilla ja rämeillä esiintyviä uhanalaisia ovat veltto- ja lettosara sekä punakämmekkä, vastaavasti korvissa mm. viitasara ja siperiankirjosara. Uhanalaisista sammalista alueen soilla viihtyvät kiiltosirppisammal, silmuhiirensammal- ja pohjanhuurresammal. Luonnonsuojelulain nojalla kasvilaji voidaan säätää uhanalaiseksi, jos sen kannan luontainen säilyminen on vaarantunut. päivi posio 7
jorma luhta Maamme merkittävimpiä lintualueita Kemihaaran alueella on runsas pesimälinnusto ja se on useille lajeille myös tärkeä muutonaikainen levähdysalue. Soilla pesii ja liikkuu noin 40 Euroopan unionissa tärkeäksi ja suojeltavaksi katsottua lintulajia. Linnustollisesti edustavimpia aapasoita ovat Kilpiaapa, Kokonaapa, Jänkäläisenaapa ja Vasa-aapa, lintuvesistä Säynäjäjärvi. jorma luhta Laajat aapasuot ovat maamme parhaimpia suurten lintujen, joutsenen, metsähanhen ja kurjen, pesimäalueita. Aavoista nauttii myös isokuovi. Maamme uivelokannasta yli viisi prosenttia pesii alueen soilla. Muita alueen suorimmikoissa ja allikoissa viihtyviä vesilintuja ovat mm. tavi, tukkasotka ja sinisorsa. Uivelo Uivelokoiraan tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestään. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa. Uivelo pesii Lapin järvien ja kosteikkojen rannoilla puun koloissa. Se viihtyy pienillä, vähäkalaisilla, suo- ja harjulammilla. Suomessa pesii noin tuhat uiveloparia, mikä on yli 80 prosenttia EU-maiden uivelomäärästä. 8
Liro Liro on runsain kahlaajalinnuistamme. Se nauttii tähystellä soiden harvoilla puilla. Pohjoisen soille se saapuu pesimään huhti-toukokuun vaihteessa ja toukokuussa. Lintu on saanut nimensä soidinääntelystään liro-liro-liro-liro. Noin 20 senttinen ja alle 100 grammaa painava liro talvehtii Afrikassa ja Aasian eteläosissa sekä Austaliassa asti. Maassamme soilla ja kosteikoilla pesii 75 prosenttia EU:n alueella pesivistä liroista. markku aikioniemi Kosteilla avosoilla esiintyvät yleiset kahlaajalinnut liro, suokukko, taivaanvuohi, jänkäsirriäinen ja vesipääsky. Musta- ja valkoviklot ovat levittäytyneet alueella tasaisesti. Avosoille ja niiden reunoille ominaisia varpuslintuja edustavat niittykirvinen ja keltavästäräkki. Petolintuista alueella pesivät suopöllö ja uhanalaiset sinisuohaukka ja muuttohaukka. Ampu-, tuuli- ja nuolihaukat ovat tyypillisiä soiden ruokailijoita, jotka pesivät usein soiden metsäsaarekkeissa tai lähimetsissä. Saalistusalueena avosoita käyttävät hiirihaukka, piekana ja kotka. jorma luhta Kurki Kurjet ovat näyttäviä soidintanssissaan trumpettiääntelyineen. Ne muodostavat elinikäisen parisuhteen. Pesä rakennetaan usein suon tai ruoikon vaikeapääsyisimpään kolkkaan. Poikaset oppivat lentämään 2,5 kuukauden ikäisinä. Suomessa pesii joka kolmas Euroopan kurjista. Kokonaiskantamme on noin 15 000 paria. 9
!A!A!A Kemihaaran soiden Natura 2000 -alueet Lintutorni 0 5 10 km Genimap Oy, lupa L4659/02 Kilpiaavan lintutorni sijoittuu Kemijoen länsipuolelle ja Kokonaavan torni joen itäpuolelle. 10
päivi posio Havaintopaikkoja Kemihaaran soille päivi posio Kilpiaavan lintutorni Pelkosenniemen yläasteelta lähtee 2,7 km pituinen pääosin pitkostettu luontopolku aapasuon reunassa olevalle tornille. Opasteet kirkonkylän keskustasta koululle. Monipuolinen suolinnusto, mm. joutsen, metsähanhi, kurki, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, pikkusirkku, myös merilokki pesii alueella. Huippuhavaintoja: ruskosuohaukka ja nuolihaukka. Paras lintuaika: Toukokuun puolivälistä heinäkuulle. Kokonaavan lintutorni Pelkosenniemen kirkonkylältä ajetaan sillan yli joen itäpuolle, josta vasemmalle lähtevää Vuotoksentietä noin 6 km. Ennen Vuotosjoen siltaa tulee tienhaara, josta käännytään oikealle ja ajetaan 1,1 km, jonka jälkeen taas oikealle pienempää metsäautotietä etelän suuntaan noin 4 km. Tie kulkee Kokonvaaran länsipuolelta ja torni on tien vieressä oikealla. Paikalla on iso Vapaa Vuotos -kyltti. Monipuolinen suolinnusto: kuikka, metsähanhi, joutsen, uivelo, kurki, kotka, sinisuohaukka, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, vesipääsky ja pikkusirkku, huippuhavaintoja: tundrahanhi, valkoposkihanhi ja lyhytnokkahanhi. Paras lintuaika: Toukokuun puolivälistä heinäkuulle. 11
päivi posio LUIRON SUOT Luiron soiden Natura-alue koostuu useasta aapasuo- ja muutamasta keidassuokokonaisuudesta. Aapasoina alueeseen kuuluvat Sakkalaaapa, Sudenvaaranaapa, Sokanaapa, Hirviaapa Keikkuma-aapa ja Kairanaapa. Pohjois-Suomessa harvinaisempaa keidassuotyyppiä edustavat yhtenäinen Lämsänaapa ja Sakkalaaavan eteläosa. Luiron suot ovat pääosin luonnontilassa. Luirojoen itäpuolen aapasoita, Sakkala-aavan pohjoisosaa ja Sudenvaaranaapaa, hallitsevat laajat ja ravinteikkaat rimpiset koivuletot. Luiron soista lettoja on lähes kolmannes ja alueen koivuletot ovat maamme laajimpia. Koivulettoalueen ympärillä on ruohoinen nevarämevyöhyke. Luiron suot ovat runsasravinteisia, mikä mahdollistaa kasvuympäristön monille harvinaisille ja vaateliaille kasvilajeille. Koivuletoilla kasvaa useita uhanalaisia lajeja, kuten lettorikkoa laajoina kasvustoina, kaita- ja verikämmeköitä sekä sammalista kiiltosirppisammalta. Havaintoja on tehty myös harvemmin näillä leveysasteilla tavattavasta sääskenvalkusta ja harvinaisesta ja uhanalaisesta lapinsirppisammaleesta. 12
Lettorikko Lettorikko viihtyy runsasravinteisilla kalkkipitoisilla soilla, usein lähteisillä lettosoilla ja koivuletoilla. Se kukkii yleensä heinäkuun lopulla laajoina keltaisina mattoina. Lettorikko on hyvin herkkä kasvupaikan vesitalouden muutoksille. Lettorikon kanta on voimakkaasti taantunut Euroopassa. Meilläkin lajia on kasvanut koko maassa, mutta suurin osa Etelä- ja Keski-Suomen kasvupaikoista on tuhoutunut. Eniten lettorikon kasvupaikkoja ovat hävittäneet lettosoiden raivaaminen pelloiksi sekä ojittaminen metsätalouskäyttöön. Lettorikko on luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu, joten sen poiminen ja maasta ylös kaivaminen on kielletty. Se on luokiteltu Euroopan unionissa tärkeäksi kasvilajiksi, jonka suojelusta päävastuu kuuluu Suomelle. päivi posio Luirojoen pohjoispuolella sijaitsevat Lämsänaavan itäinen osa ja Hirviaapa ovat keski- ja runsasravinteisia soita. Hirviaavalta löytyy reheviä koivulettoja sekä monipuolista rämeja korpikasvillisuutta. Sokanaapa on varsinaisten ja ruohoisten rimpinevojen muodostama suokokonaisuus. Luiron kylän läheisyydessa sijaitseva Kairanaapa on suurelta osin karu suo, jonka pohjoisosassa ja eteläpäässä on ruohoisia rimpinevoja ja saranevoja. päivi posio Kiiltosirppisammal Kiiltosirppisammal on harvinainen sammallaji. Se kasvaa emäksisillä ja ruosteisilla lettosoilla. Kiiltosirppisammal on keskikokoinen ja haaroo säännöllisesti. Sen lehdet ovat kiiltävät, pitkittäispoimulliset. Kiiltosirppisammal on Euroopan unionin alueella arvioitu suojeltavaksi lajiksi, jonka säilyttämisen päävastuu kuuluu Suomelle ja Ruotsille. Suomessa se on lettorikon tapaan uhanalainen ja rauhoitettu laji. 13
Kansainvälisesti tunnustettu kosteikkoalue Luiron suot ovat erittäin elintärkeitä linnustolle, minkä vuoksi ne luokitellaan kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen joukkoon ja kansainvälisesti merkittäviksi lintualueiksi. Luiron soilla on tehty havaintoja lähes sadasta lintulajista, joista noin puolet on kosteikoille tyypillisiä lajeja. Uivelo edustaa pohjoisuutta muiden yleisesti koko maassa esiintyvien vesilintujen joukossa. Sinisorsa, tavi, haapana, jouhisorsa ja telkkä ovat yleisesti tavattavia alueen vesilintuja. Metsähanhi- ja joutsenkannat ovat alueella vahvat. Isot linnut viihtyvät muun muassa Sudenvaaranaavalla, Sakkala-aavan Jouttenrimmillä ja Nivatunturin puoleisilla soilla. Myös Luiron kahlaajalajistossa on vahva pohjoinen leima. Alueella havaitusta kahlaajalajeista, kurki mukaan luettuna, noin puolet on levinneisyydeltään pohjoisia. Lajistoon kuuluvat esimerkiksi jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, vesipääsky ja suokukko. Yleisin kahlaaja niin Luiron soilla kuin muuallakin maassamme on liro. Varpuslintuja alueella on havaittu yli nelisenkymmentä lajia, joista kosteikoille ominaisia ovat mm. kiuru, Metsähanhi on pohjoisten aapasoiden arka pesimälintu. Se rakentaa pesänsä suolla pensaan tai puun juureen. Euroopan pesimäkannasta valtaosa pesii Suomessa. jorma luhta 14
Suokukko Suokukkokoiraan valtti on sen korea ulkoasu, sillä ääneltään kahlaaja on vaitelias. Soidinkentällä pörhistelevän koiraan tunnistaa näyttävästä kaulusröyhelöistä, jonka väri vaihtelee yksilöittäin mustasta ruskeansävyjen kautta valkoiseen. Naaras ja nuori suokukko ovat sen sijaan vaatimattomia ruskeansävyisiä. Suokukoille on tyypillistä metsojen ja teerien kaltainen ryhmäsoidin, jossa naaras valitsee parittelukumppanin. Suokukkojen soidinmenot ovat muista poiketen äänettömiä. Suomessa suokukko pesii pohjoisen soilla. Suokukkojen kanta on voimakkaasti taantunut käsittäen noin 10 000 paria. Se on neljännes EU-maiden kokonaiskannasta. markku aikioniemi niittykirvinen ja keltavästäräkki. Soiden yllä voi havaita liitelevän uhanalaisluokitukseltaan silmälläpidettävän sinisuohaukan ja yleisemmän suopöllön. Linnuston monipuolisuutta lisäävät alueeseen kuuluvat metsäiset osat ja metsäsaarekkeet. Niistä löytyy monta vanhoja metsiä suosivaa lajia, kuten pohjantikka, lapintiainen ja kuukkeli. Luiron monipuoliseen linnustoon voi tutustua Kairanaavalla ja Sokanaavalla, jossa voi tehdä havaintoja myös Sokanharjuissa pesivistä tikoista ja pöllöistä. jorma luhta Vesipääsky Vilkas jä värikäs vesipääsky on erityisesti Lapin soiden pesimälintu. Kahlaajana se on poikkeuksellinen, sillä se ruokailee uidessa eikä matalaa rantaa tepastelemalla. Ruokaillessaan vesipääsky ui pientä ympyrää. Näin se saa liikkeelle vesihyönteisiä, joita se käyttää ravinnokseen. Vesipääsky on erikoinen myös siinä, että naaras on isompi ja värikkäämpi kuin koiras. Suomessa pesii 10 000 vesipääskyparia, mikä on noin puolet EU-alueen kokonaiskannasta. 15
!A!A Luiron soiden Natura 2000 -alueet!a Lintutorni 0 5 10 km Genimap Oy, lupa L4659/02 Sokanaavan lintutorni sijoittuu Savukoskelle menevän tien varrelle, Kairanaavan torni on Luiron kylän pohjoispuolella. 16
päivi posio Lintutornista aukeaa laaja näkymä Sokanaavalle. Vaivattomasti lintuja bongaamaan Kairanaavan lintutorni Luiron kylän pohjoispäästä alkavaa metsäautotietä ajetaan noin 3 km pohjoiseen, tien länsipuolella on lintutornia osoittava kyltti, kävelyä 800 metriä suoraan metsäojan penkalle tehtyä polkua pitkin tornille. Monipuolinen lintusuo: metsähanhi, joutsen, uivelo, kalasääski, kurki, jänkäsirriäinen, jänkäkurppa, vesipääsky, isolepinkäinen ja pikkusirkku. Kesäaamuisin suolla on usein hirviä. Paras lintuaika: Toukokuun lopusta heinäkuulle. päivi posio päivi posio Sokanaavan lintutorni Savukoskelle menevää tietä nro 965 ajetaan noin 4 km, tienlaidassa vasemmalla on P-levike, josta lähtee 600 metrin pitkospuut lintutornille, leveillä pitkoksilla on vaivaton liikkua myös pyörätuolilla tai lykkiä lastenvaunuja. Aapasuolajistoa: kaakkuri, joutsen, metsähanhi, uivelo, kurki, jänkäsirriäinen, vesipääsky, pikkusirkku, myös tikkoja ja pöllöjä. Paras lintuaika: Toukokuu-heinäkuu. Leveä pitkos vie Sokanaavalle. 17
päivi posio PYHÄ-LUOSTON SUOT Pyhä-Luoston Natura-alueiden suoalueet painottuvat Pyhätunturilta Luostolle jatkuvan 35 kilometrin tunturiketjun lounais- ja eteläpuolelle. Vallitsevia ovat laajat ja yhtenäiset aapasuokokonaisuudet, kuten Pyhälatva-aapa, Siurunaapa, Joutsenenpesänaapa ja Tunturiaapa, jonka Tunturilammen eteläpuolella on myös pieni keidassuo. Alueen suot ovat pääosin luonnontilaisia. Maaperän ravinteisuuden vaihtelu on tuottanut suuren kirjon erilaisia suotyyppejä alueelle. Pyhä-Luoston alueelta löytyvät lähes kaikki Peräpohjolan suotyypit, ja alueelta on kirjattu 35 suotyyppiä. Puolet suoalasta on puutonta ja aukeaa nevaa, puolet koostuu puustoisista rämeistä, korvista ja erilaisista letoista. Soiden vallitseva nevatyyppi on varsinainen saraneva, jota on laajoina alueina Siurunaavalla ja Pyhälatva-aavalla. Suotyyppiä luonnehtivat yhtenäisiä kasvustoja muodostavat suursarat kuten jouhi-, pullo- ja juurtosarat. Myös luhta- ja tupasvillaa esiintyy. Sen sijaan ruohojen osuus on vähäinen, lähinnä raatetta ja järvikortetta esiintyy. 18
Aapojen laidoilla ja suosaarekkeiden laidoilla on varsinaista sararämettä. Puusto on mäntyvaltaista ja matalilla mättäillä kasvaa rämevarpuja, etenkin vaivaiskoivua ja väli- ja tasapinnoilla suursaralajistoa. Alueen korvissa luhtaisuus on yleistä. Pyhä-Luoston suomaisemassa tyypillisiä ovat rämeiden lettolaikut. Lettoja esiintyy varsinkin Luostotunturin eteläpuolella virtaavan Siurunjokivarressa sekä Pyhätunturin lounaskulman suoalueilla. Letoilla liikkuessa voi löytää tyypillisten lettolajien - lettorikon ja erilaisten kämmeköiden lisäksi myös uhanalaista laaksoarhoa, joka viihtyy mm. tulvaisilla jokivarsilla. Jouhisara on hyvin yleinen soiden suursara. päivi posio päivi posio Suoniityt Entisaikoina Pyhä-Luoston aukeilta soilta niitettiin viikatteilla saroja ja heiniä karjanrehuksi. Niitos korjattiin talteen latoihin tai heinäsuoviin, joista ne talvella sitten kuljetettiin karjalle. Suoniitto oli hyvin yleistä Pohjois-Suomen nevoilla ja letoilla aina sotien jälkeiseen aikaan asti. Toisinaan soita vesitettiin rakentamalla suon laskuojan suuhun tammi eli pato, joka nosti vedenpinnan suolla. Tällä tavoin saatiin pajujen ja puiden määrä vähenemään, jolloin ruohot ja sarat valtasivat alaa. Lisäksi niitosta hyötyivät lyhytikäiset ruohot kuten suohorsma, vilukko, lettorikko ja kellosinilatva. 19
Monipuolinen suo- ja metsälinnusto Pyhä-Luostolla on edustavan monipuolinen linnusto, joka koostuu niin metsä- kuin suolinnustosta. Lisäksi lukuisat tunturilinnut lisäävät rikkautta. Alueella on tavattu liki 130 lintulajia, joista arviolta 80 pesii ja 23 lajia talvehtii säännöllisesti alueella. Suomessa uhanalaiseksi luokiteltuja lintulajeja alueella on kymmenisen, silmälläpidettäviä 21 lajia. Lintulaji voidaan säätää luonnonsuojelulain nojalla uhanalaiseksi, jos sen kannan luontainen säilyminen on vaarantunut Suomessa. Silmälläpidettäväksi luokiteltujen lajien elinympäristön tilannetta ja kantojen kehitystä tulee seurata. jorma luhta Laulujoutsen Laulujoutsen on Suomen kansallislintu ja syystäkin. Sitä uhkasi sukupuutto 1950- luvulla tehokkaan metsästyksen ja pesänryöstelyn takia. Laulujoutsen rauhoitettiin vuonna 1934. Siitä huolimatta 20 vuotta myöhemmin maassamme pesi enää 15 paria Lapin ja Kuusamon erämaissa. Valistustyön ansiosta kanta saatiin vähitellen elpymään ja on tällä hetkellä yli 5 000 paria. Joutsenta tavataan nykyisin koko maassa eteläisintä rannikkoa myöten, mutta lajin pesimäkanta on edelleen vahvin Pohjois-Suomessa. Joutsenen pariutuminen tapahtuu jo nuorena. Se solmii elinikäisen liiton kihlautumalla jo ennen ensimmäistä pesintää. Pari pesii kasvillisuuden suojissa märillä soilla ja metsäseutujen pienillä järvillä. EU-maiden laulujoutsenista joka toinen pesii Suomessa. 20
markku aikioniemi Suopöllö Suopöllön tunnistaa sen voimakkaista keltaisista pyöreistä silmistä, joita kehystää mustat ympyrät. Pöllö rakentaa yksinkertaisen pesän maahan varpujen suojaan. Muutenkin linnun löytää usein päiväsaikaan maassa istumasta tai metsästämässä avosoilla. Suopöllö on muuttolintu, joka vuosittain valitsee pesimäalueensa myyrätilanteen mukaan. Siten kannan vuosittaiset vaihtelut voivat olla paikallisesti huomattavia. Suomessa pesivien suopöllöjen määrä vaihtelee 2 000-10 000 parin välillä. Pyhä-Luoston soilla ovat hyvin yleisinä vetisten soiden ja allikoiden lajit kuten joutsen, metsähanhi, suokukko, pikkukuovi ja mustaviklo. Jänkäsirriäinen ja jänkäkurppa edustavat Pyhä-Luoston soiden tyyppilintuja. Yleisiä ovat myös tutut liro, keltavästäräkki ja niiittykirvinen. Petolinnuista soilla voi kohdata muun muassa sinisuohaukan, suopöllön tai taivaalla liitävän kotkan. Pyhä-Luosto on erityisen tunnettu havumetsien linnustostaan. Soille kulkiessa voi tavata metsälintuja esimerkiksi jykevissä ja korkeissa ikimetsissä ennen Pyhälatva-aapaa. Vanhojen metsien lajistoa edustavat muun muassa metso, kulorastas, taviokuurna ja palokärki. Myös kuusimetsissä viihtyviä lajeja kuten käpylintuja on alueella runsaasti. Mustaviklo Mustaviklo on levinneisyydeltään Suomen vikloista pohjoisin. Se onkin tyypillinen Lapin vetisten ja rimpisten aapasoiden asukki. Juhlapukuinen vanha lintu on musta, siivet ja takaselka valkopilkulliset. Koivet ovat pitkät ja mustat. Talvipuku on sen sijaan vaalea. Nuori lintu muistuttaa punajalkavikloa, mutta vatsapuoli on poikkijuovainen. Mustaviklo tekee pesän metsään kymmenien tai satojen metrien päähän suolta. Suomessa pesii noin 17 000 paria. markku aikioniemi 21
Reittejä Pyhä-Luoston soille Luoston vaellusluontopolku, Pyhälatva-aavan laavu, noin 14,5 km Reitin lähtö- ja päätepisteenä on Luoston portti Torvisen kylästä Luostolle menevän tienvarrella. Reitti kulkee halki ikimetsien sekä laajojen aapasoiden ja nousee loppuosuudellaan Ukko-Luoston laelle. Reitti on viitoitettu ja osittain pitkostettu vaellusreitti, jonka varrella on alueen metsä-, tunturi- ja erityisesti suoluonnosta kertovia opastauluja. Kaksi tulentekopaikkaa tarjoavat hyvät mahdollisuudet evästauon pitämiseen. Reitin kiertämiseen kannattaa varata aikaa 6-8 tuntia. päivi posio Hyvät opasteet ohjaavat liikkujaa reitistöillä ja kertovat ympärillä avautuvasta luonnosta ja linnustosta. päivi posio Tunturiaavan luontopolku, laavu ja lintutorni, noin 5,5 km Lähtöpaikkana toimii Pyhätunturin luontokeskus. Luontopolulla pääsee tutustumaan alueen luontoon opastetaulujen avulla. Polun varren kosteikot on pitkostettu ja jyrkimmissä rinteissä on portaat. Tunturiaavan lintutorni on erinomainen paikka tarkkailla aapasuon lintujen elämää. Isokurun kota reitin alkupuolella ja Tiaislaavu lintutornin lähistöllä tarjoavat hyvän tilaisuuden pysähtyä tulistelemaan ja nauttimaan eväitä luonnonrauhassa. Tunturiaavalla esiintyy Lapissa harvinaisempaa, mutta etelässä yleistä keidassuota. Luontopolun kiertämisessä vierähtää pari tuntia. 22
Pyhä - Luosto Pyhätunturin kansallispuisto Luosto!A Lintutorni Laavu!0!0!0!A 0 5 10 Genimap Oy, lupa L4659/02 km Pyhälatva-aavan laavu sijaitsee kartassa vasemmassa laidassa, Tunturiaavan lintutorni ja Tiaislaavu paikantuvat oikeaan reunaan. 23
Lisätietoja: Lapin ympäristökeskus/ Pelkosenniemi Life -hanke PL 8060, 96101 Rovaniemi Puh. 020 690 173 LAPIN YMPÄRISTÖKESKUS 24 PELKOSENNIEMI LIFE -hanke teksti ja taitto: päivi posio kuvien käsittely: hannu lehtomaa paino: lapin yliopistopaino 2009