PSYKODRAAMAMENETELMÄT

12.5.2015 PSYKODRAAMAMENETELMÄT MONITAVOITTEISEN PÄÄTÖKSENTEON TUKENA Pia Rotko Psykodraamaohjaaja koulutus 2013 2015 Helsingin psykodraama instituutti, Ihmissuhdetyö ry Kouluttajat Mari Rautiainen ja Reijo Kauppila

Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Teoria... 3 2.1 Psykodraaman prosessi... 3 2.2 Osallistumisen ydinarvot... 5 2.3 Monitavoitearviointi... 5 2.4 Konfliktin käsittely... 6 3. Case... 7 2.1 Kuvaus prosessista... 9 4. Tulokset... 14 4.1 Virittäminen... 14 4.2 Toiminta, jakaminen ja pohdinta... 16 4.3 Näkemyserot ja vuorovaikutuksen muuttuminen... 17 5. Johtopäätökset... 18 Kiitokset... 20 Lähdeluettelo... 21 1

1. Johdanto Ympäristöalalla nousee helposti esille kysymyksiä, joissa useilla sidosryhmillä on erilaisia toisistaan ristiriitaisia tavoitteita. Näiden käsittely voi olla hankalaa, asiassa edistyminen vaatii paljon taustatyötä ja sidosryhmien välinen vuorovaikutus on toisinaan hyvin haastavaa. Haastavien asioiden jäsentämisessä voidaan käyttää apuna monitavoitearviointia. Sen perusajatuksena on, että kustakin asiasta on tärkeää tietoa sekä paikallisilla sidosryhmillä että asiantuntijoilla. Monitavoitearvioinnin avulla molempien ryhmien tietoa voidaan hyödyntää vuorovaikutteisesti. Menetelmää on paljon sovellettu tekemällä mm. eri osapuolten tietokoneavusteisia yksilöhaastatteluja, jotka toimivat haastateltaville oppimisprosesseina ja koottuina yhteen asiantuntijatiedon kanssa antavat kuvan kokonaisuudesta (esim. Marttunen, 2011). Jos sidosryhmiä on paljon, haastattelut ovat kuitenkin hyvin työläitä. Menetelmän soveltamisen yhteydessä järjestetyissä työpajoissa vuorovaikutus jää helposti vain muutaman osallistujan ja asiantuntijoiden väliseksi vuoropuheluksi. Psykodraamamenetelmien soveltamiskirjo on laaja. Niitä on paljon käytetty asiantuntija- ja tutkimuspuolella esim. koulutuksessa, hankkeiden suunnittelussa, sidosryhmätyöpajoissa ja organisaation kehittämisessä (esim. Suomen ympäristökeskuksessa: tiimien ja ryhmien vuorovaikutuksen kehittäminen, vesienhoidon suunnittelu, tulvakeskuksen palvelutyökalujen suunnittelu, pilaantuneiden maa-alueiden strategian suunnittelu, organisaation muutos). Marjut Partanen-Hertell on julkaissut psykodraamamenetelmien käytöstä ympäristökysymyksissä (esim. Partanen-Hertell, 2010 ja 2011). Tässä työssä tutkittiin laajan asiakokonaisuuden jäsentämistä usean kymmenen hengen työpajoissa hyödyntäen psykodraamamenetelmiä. Caseksi valittiin Kymijoen kalatalouden kehittämisen monitavoitearviointi, jossa sidosryhmien edustajia oli 85. Hankkeen tavoitteena oli edistää vuoropuhelua tilanteessa, jossa tavoitteista ja toimenpiteistä ei ollut keskusteltu yhdessä ja kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi kalatalousintressin edustajat olivat laatineet vuonna 2009 selvityksen Vaelluskalat Kymijoen voimavaraksi (Pautamo & Vanninen, 2009). Esitettyjä toimenpidesuosituksia ei ollut kuitenkaan saatu edistettyä toivotulla tavalla, koska sidosryhmiä ei osallistettu heitä koskevaan päätöksentekoon (Rotko et al. 2015). Sidosryhmillä oli paljon toisistaan ristiriitaisia tavoitteita. Koska yksilöhaastatteluihin ei ollut tässä hankkeessa aikaa eikä resursseja, oli tarve löytää menetelmä, jossa tavoitteista ja näkemyseroista päästäisiin keskustelemaan tuloksellisesti yhteisesti työpajoissa. Tarkoituksena oli siis löytää vastaus kysymyksiin: Miten psykodraamamenetelmillä voi lisätä vuorovaikutusta monitavoitteisessa päätöksentekoprosessissa? Miten psykodraaman perusprosessi tukee näkemyserojen lieventymistä suurryhmässä? Tutkielma on kirjoitettu osana psykodraamaohjaajatutkintoa. 2

2. Teoria Tässä teoriaosuudessa käydään läpi psykodraaman perusprosessi eli virittäminen, toiminta, jakaminen ja pohdinta sekä osallistumisen ydinarvot, monitavoitearvioinnin tavoitteet ja konfliktin käsittelymahdollisuuksia. 2.1 Psykodraaman prosessi Psykodraamassa pyritään luomaan tilaa spontaaniudelle ja tehdä näkyväksi ihmisten mielessä olevia suhteita ja asioita. Tavoitteena on, että suhteissa ja asioiden jäsentämisessä alkaa tapahtua jotain, luodaan uudenlaisia suhteita toisiin ihmisiin ja asioihin. (Rautiainen & Kauppila, luentomateriaali 2014) Virittäminen Virittäminen valmistaa spontaaniuteen, jotta uudet suhteet ja uudenlainen toiminta olisi mahdollista. Spontaanius mahdollistaa Jakob Morenon mukaan uuteen tilanteeseen reagoimisen riittävällä tasolla tai vanhaan tilanteeseen reagoimisen uudella tavalla. Sillä on yhteys sekä automaattiseen toimintaan ja refleksiivisyyteen että tuottavuuteen ja luovuuteen. (Moreno, 1953, s.42) Spontaanius syntyy vuorovaikutuksessa ja se vaatii elävän suhteen, telen (Aitolehti, luentomateriaali 2015). Suhde syntyy vuorovaikutuksessa ja uudessa ryhmässä sen syntyminen vaatii virittämistä. Ennen ryhmän alkua ohjaajan on virittäydyttävä itse. Sen voi tehdä perehtymällä etukäteen aiheeseen ja ryhmän jäseniin riittävällä tasolla, esim. tutkimalla mistä organisaatioista osallistujat tulevat tai haastattelemalla heitä, jolloin virittäminen on jo molemminpuolista. Tapaamista suunnitellessa voi tehdä roolinvaihdon mielessään tilanteeseen ja osallistujiin ja pohtia, mitä he kaipaavat seuraavalta kerralta. Oma suunnitelma on sisäistettävä niin hyvin, että siitä on mahdollista joustaa tarpeen mukaan. (Rautiainen & Kauppila, 2014, luentomateriaali) Ennen ohjausta itsensä voi virittää esim. meditoinnilla tai hengittämisellä, sopivalla liikkeellä, suunnitelman kertaamisella tai jollain muulla itselle sopivalla tavalla. Varsinaisessa ohjaustilanteessa osallistujien virittämistä on tehtävä suhteessa aikaan, paikkaan, itseen, toisiin, teemaan ja menetelmiin. Virittämisen on oltava riittävää, sekä yli- että alivirittämistä tulee varoa. (Rautiainen & Kauppila, 2014, luentomateriaali) Alivirittämisessä osallistujat eivät ole valmiita työskentelemään ja vastustus työskentelyä kohtaan on suurta. Ylivirittämisessä taas odotukset ovat työskentelyn tasoon nähden suuremmat ja ryhmän kokoontumisen jälkeen osallistujat ovat pettyneitä toimintaan. 3

Virittäminen aikaan ja paikkaan tapahtuu yleensä kutsun tai mainoksen myötä. Virittämistä voi vahvistaa lähettämällä muistutuskutsu vähän ennen ryhmän kokoontumista. Suuressa ryhmässä osallistujien virittämistä itseen voi tukea pienellä rentoutuksella, liikkeellä, äänellä, osallistujien esittäytymisellä tms. Virittämisessä osallistujia toisiinsa on hyvä kuunnella ryhmää siinä, millä kaikilla tavoilla ihmiset tänään virittäytyvät toisiin (Rautiainen & Kauppila, luentomateriaali 2014). Virittämistä tuetaan ohjaamalla osallistujat mahdollisimman paljon suhteeseen, esim. keskustelemalla vaihtuvissa pienissä ryhmissä, kartta-, kuvakortti- tai janatyöskentelyillä, liikkeillä tai äänillä, jotka liittävät ihmisiä toisiinsa, tekemällä patsaita jostain aiheesta ryhmissä jne. Virittäminen teemaan tapahtuu jo kutsun tai alkuhaastattelun yhteydessä, kun aiheesta kerrotaan. Varsinaisessa ryhmän kokoontumisessa virittäminen teemaan voi tapahtua alustusten avulla, pari- tai ryhmäkeskusteluilla aiheeseen liittyvistä kysymyksistä, aluksi helpommista ja myöhemmin syvemmältä aiheesta. Virittäminen toiminnallisiin menetelmiin tehdään aloittamalla toiminnallisuus mahdollisimman pian (Williams, 2000, s.219) Toiminta vähentää vastustusta ja lisää toimintaa. Virittämiset ovat osittain päällekkäin ja virittämistä tapahtuu koko työskentelyn ajan. Virittymistaso voi myös vaihdella työskentelyn kuluessa ja ohjaajan on tarpeen mukaan reagoitava ja muutettava työskentelyä. Toiminta Virittämisen jälkeen ja osittain jo sen loppupuolella siirrytään toimintaan. Toiminnassa on tärkeää ryhmän kunnioittaminen, joka tarkoittaa ennen kaikkea kuuntelemista ja ryhmästä huolehtimista (Rautiainen & Kauppila, luentomateriaali 2014). Ohjaajan on syytä olla jokaisen ryhmäläisen puolella. Toiminnan tarkoituksena on tutkia asioita ja ilmiöitä, ei välttämättä ratkaista ongelmia. Tutkiminen on mahdollista tekemällä asioita, ilmiöitä ja piilossa olevia näkemyksiä näkyväksi. Toiminnan avulla nostetaan esim. näkemyserot esiin siten, että niistä on mahdollista puhua samalla tasolla. Tutkimisen seurauksena asiat ja ongelmat saattavat liikahtaa johonkin suuntaan ryhmän kokoontumisen jälkeen, mutta aina se ei ole vielä mahdollista tai tarpeen. Liikahtaminen mahdollistetaan spontaanilla toiminnalla, joka kaipaa suhteessa olemista ja toimimista, leikillisyyttä ja iloa. Jakaminen Jakamisen tehtävä on liittää ryhmäläiset jälleen toisiinsa ja osaksi ryhmää työskentelyn jälkeen. Erityisesti jos joku ryhmäläisistä on tehnyt päähenkilötyön, muiden ryhmäläisten omien vastaavien kokemusten jakaminen tuo tämän henkilön jälleen osaksi ryhmää. Jakamisessa voidaan myös tuoda esiin, miten kukin edistää asiaa esim. omassa organisaatiossa. (Rautiainen & Kauppila, luentomateriaali 2014) 4

Pohdinta Pohdinnan tavoite on lisätä ymmärrystä siitä mitä tehtiin, mitä tuli näkyväksi. Pohdinta voi tapahtua työskentelyn lopuksi tai seuraavalla kerralla. Pohdinnassa ohjaaja tekee havaintoja ja kysymyksiä. Ohjaaja käsitteellistää sitä mitä tehtiin, mikä tuli näkyväksi. (Rautiainen & Kauppila, luentomateriaali 2014) 2.2 Osallistumisen ydinarvot Jotta sidosryhmät voivat hyväksyä ympäristökysymysten ratkaisut, on heillä oltava mahdollisuus myös osallistua päätöksentekoon. Seuraavat osallistumisen ydinarvot (International Association for Public Participation, IAP2) auttavat ymmärtämään, mistä osallistumisessa oli kyse myös Kymijoki-hankkeessa: 1. Kansalaisilla on mahdollisuus sanoa kantansa asioihin, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. 2. Osallistumiseen sisältyy lupaus siitä, että osallistuminen vaikuttaa päätöksiin. 3. Osallistuminen edistää kestäviä päätöksiä, koska päättäjien lisäksi kaikkien osallistujien tarpeet ja intressit tunnistetaan ja niistä keskustellaan. 4. Osallistuminen hakee ja auttaa niitä osallistumaan, joihin vaikutuksia voi kohdistua ja joita päätökset saattavat kiinnostaa. 5. Osapuolten panokset työskentelyyn varmistetaan suunnittelemalla osallistumistavat. 6. Osallistumiseen kuuluu riittävän informaation toimittaminen osapuolille, jotta osallistuminen on mielekästä. 7. Osallistujille kerrotaan, kuinka heidän kannanottonsa vaikuttivat päätöksiin. Osallistumisen ydinarvojen taustalla on paljon samaa ajatusmaailmaa kuin psykodraaman taustalla. Tavoitteena on, että kaikkia kuullaan tasapuolisesti. Virittämällä voidaan auttaa niitä osallistumaan, joihin vaikutuksia voi kohdistua ja aiheeseen virittämisen yhteydessä annetaan myös tarpeellinen tieto osallistujille. Työskentelyt suunnitellaan etukäteen siten, että kaikkien panos varmistetaan, ja suunnitelmista joustetaan tarpeen mukaan. Psykodraama voi olla avuksi, jotta asioista voidaan puhua samalla tasolla ja avoimesti. Voidaan ajatella, että psykodraamaprosessin pohdinta-vaiheessa käydään yhteisesti läpi osallistumisen vaikutukset päätöksiin. 2.3 Monitavoitearviointi Monitavoitearviointi on lähestymistapa asiantuntijatiedon ja paikallistiedon vuorovaikutteiseen hyödyntämiseen. Se tarjoaa erilaiset näkökulmat yhdistävän jäsentely- ja keskustelukehikon, jonka avulla eri osapuolet voivat arvioida järjestelmällisesti vaihtoehtoja, niiden vaikutuksia ja näkemyserojen syitä. Sen avulla voidaan tukea erilaisten tavoitteiden tunnistamista ja yhteensovittamista sekä laajalti hyväksyttävien 5

ja toteuttamiskelpoisten ratkaisujen löytymistä monenlaisissa päätöstilanteissa. Monitavoitearvioinnin avulla lisätään myös osallistujien ymmärrystä kokonaisuudesta. (Rotko et al., 2015 ) Monitavoitearvioinnin vaiheet ovat (Marttunen, 2011, s.18 ja Dufva ja Marttunen, 2010, s.16): Sidosryhmien tavoitteiden tunnistaminen Toimenpiteiden tunnistaminen Toimenpidevaihtoehtojen muodostaminen Mittareiden määrittäminen vaikutusten arviointia varten Vaihtoehtojen vaikutusten arviointi Osapuolten näkemysten selvittäminen Myös monitavoitearvioinnin ajatuksena on psykodraaman tavoin, että kaikkien osallistujien näkemykset ovat yhtä arvokkaita. Esim. tavoitteiden tunnistaminen, jos se tehdään yhteisesti kaikkia kuullen vastaa virittämistä aiheeseen, työskentelyyn ja toisiin. Monitavoitearviointia voi toteuttaa monen tasoisesti. Siinä voidaan esim. haastatella sidosryhmien edustajia ja käyttää haastattelun tukena sitä tarkoitusta varten kehitettyä tietokoneohjelmaa (Marttunen, 2011, s.18). Tässä työssä monitavoitearviointia sovellettiin kevyemmin työpajatyöskentelyssä osittain työn ajallisten ja taloudellisten rajojen vuoksi, mutta samalla voitiin tutkia tämän kaltaisen soveltamisen toimivuutta. Työskentelyssä ei esim. jokainen osallistuja laittanut vaihtoehtoja paremmuusjärjestykseen eikä antanut eri kriteereille painotuksia. Monitavoitearvioinnissa on paljon taustalla olevaa työskentelyä esim. vaikutusten asiantuntija-arviointia ja asioiden uudelleen jäsentämistä, jonka tulokset tuotiin työpajoihin. Niiden esittämiseen ymmärrettävästi kului työpajoissa paljon aikaa. Silti tässä työssä keskityttiin aiempaa enemmän koko ryhmän yhteiseen keskusteluun ja osallistujien verkostoitumisen tukemiseen. 2.4 Konfliktin käsittely Ympäristökysymyksissä on usein konfliktin mahdollisuus. Kellermannin mukaan konfliktin ratkaisuun on neljä eri lähestysmistapaa (Kellermann, 2007. s. 125): 1. Emotionaalinen: Olette vihaisia, koska olette turhautuneita. Jos jokainen saa purkaa aggressioitaan ulos kehostaan, tulette paremmin toimeen keskenänne. 2. Sisäinen: Olette vihaisia toisillenne, koska ette voi sietää toisianne. Molempien on otettava vastuu omasta vihastaan, joka kertoo enemmän itsestä kuin toisesta. Jos ymmärrätte, ettei toinen ole kaikki mitä haluatte hänen olevan, voitte paremmin hyväksyä toisenne sellaisinaan ja tulla toimeen keskenään. 6

3. Ihmisten välinen: Olette toisillenne vihaisia, koska ette tule kovin hyvin toimeen. Ongelma on vuorovaikutuksessa ja vastavuoroisuudessa. Ratkaisukin löytyy vuorovaikutuksen parantamisesta sekä antamisen ja ottamisen harjoittelemisesta. 4. Ryhmien välinen: Olette vihaisia heidän takiaan, koska olette tilanteessa, joka laittaa teidät konfliktiin. Jos opitte tunnistamaan ja erottamaan tämän ulkoa tulevan paineen omista suhteistanne ja käsittelemään niitä, tulette paremmin toimeen keskenänne. Ympäristökonfliktien lähestymiseen voidaan kuvitella sopivan useimmiten kohdat kolme ja neljä. Ne liikkuvat sosio-tasolla. Jos eri sidosryhmien edustajat eivät ole kunnolla tutustuneet toisiinsa tai aiemmissa tapaamisissa on tullut näkemyseroja, kyse on ihmisten välisestä konfliktista. Toisaalta voi olla, että ihmiset eivät edes tunne toisiaan, mutta heidän edustamien tahojen kuuluu olla eri mieltä kyseisestä asiasta. Kun päästää puhumaan asioista asioina ja huomataan, ettei kyse ole henkilöistä, on ratkaisukin mahdollista syntyä. Toisaalta kohta yksi voi tulla kyseeseen suunnittelun aikajänteeltään pitkäkestoisissa hankkeissa, esim. Vuotos ja Kollaja. 3. Case Tarkempi case-kuvaus on raportissa Kymijoen kalatalouden kehittämisen monitavoitearviointi ja toimenpidesuositukset vaelluskalakantojen elvyttämiseksi (Rotko et al. 2015), josta on poimittu tähän tutkielmaan liittyvät oleelliset asiat. Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämistä edistävässä hankkeessa tarkasteltiin monipuolisesti mahdollisuuksia Kymijoen alaosan tilan ja käytön kehittämiseksi pääpainon ollessa kuitenkin vaelluskalakantojen elvyttämisessä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena oli lisätä ja parantaa vuoropuhelua Kymijoen alaosan keskeisten toimijoiden välillä. Tähän pyrittiin neljän työpajan sarjalla, joihin kutsuttiin kaikki sidosryhmien edustajat. Selvitystyön suunnittelu alkoi keväällä 2014 ja se toteutettiin pääosin syksyllä 2014. Työ valmistui keväällä 2015. Hankkeen prosessin suunnittelua ja läpivientiä varten koottiin työryhmä, johon kuuluivat Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL, nykyinen luonnonvarakeskus, LUKE) sekä Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten asiantuntijat. Monitavoitearviointityöhön Suomen ympäristökeskuksessa osallistuivat Mika Marttunen (projektipäällikkö) ja Pia Rotko. Marttunen vastasi monitavoitearvioinnin suunnittelusta, arvioinnin eri vaiheiden ohjeistuksesta ja osasta 7

vaikutusarviointeja. Rotkon vastuulla oli sidosryhmäanalyysi, työpajojen toiminnallisten menetelmien suunnittelu ja ohjaaminen, yhteydenpito sidosryhmiin, työpajojen käytännön järjestelyt sekä loppuraportin kokoaminen. Luonnonvarakeskuksesta vastaavana tutkijana toimi Teppo Vehanen. Kahdessa työpajassa sihteereinä olivat Anni Toiviainen ja Anna Lindgren Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta. Hankkeen tavoitteet olivat (kuva 1): Laatia yhdessä Kymijoen alueen toimijoiden kanssa suositukset toimenpiteistä, joilla edistetään Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämistä ja eri osapuolten tavoitteiden yhteensovittamista. Luoda foorumi ja strukturoitu prosessi, jossa asianosaiset yhdessä keskustelevat Kymijoen käytön kehittämisen tavoitteista, tulevaisuuskuvista ja keinoista niiden saavuttamiseksi. Laatia kokonaisvaltainen eri osapuolten näkemyksiä kokoava ja yhteensovittava toimintaohjelma, jossa esitetään jatkotoimenpiteet ja niiden kiireellisyysjärjestys. Kehittää myös muissa vesistöissä hyödynnettävä lähestymistapa. Hyödyntää toiminnallisia ryhmätyötekniikoita ja monitavoitearvioinnin työkaluja ensimmäistä kertaa yhdessä Kuva 1. Tavoitteita Kymijoen monitavoitearvioinnin suunnittelussa (Rotko et al. 2015) 8

2.1 Kuvaus prosessista Hankkeen päävaiheet olivat (kuva 2): Hankkeen toteutuksen suunnittelu ja tiekartan laadinta Keskeisten sidosryhmien tunnistaminen o Organisaatioita ja henkilöitä, joiden osallistumista selvitykseen pidettiin tärkeinä sekä heidän informoimisen vuoksi että heiltä saatavan tiedon vuoksi. o Yhteensä sidosryhmien edustajia tunnistettiin 85 ja sidosryhmiä 55 kpl. o Sidosryhmiin kuuluivat mm. kalaviranomaiset, kalatutkijat, voimayhtiöt, teollisuuslaitokset, kunnat, melojat, vapaa-ajan kalastajat, ammattikalastajat, ranta-asukkaat, museoviranomaiset ja kalastusalueet. Eri osapuolten tavoitteiden jäsentäminen o Kaikki sidosryhmien tavoitteet tuotiin esille. o Saatiin yhteinen kuva Kymijoen kehittämisestä keskustelujen pohjalle. o Jäsentämisen jälkeen muodostettiin 19 tavoitetta (kuva 3). Toimenpiteiden tunnistaminen ja niiden vaikutusten arviointi => työpajat 1-3 o Kaikki toimenpiteet tuotiin esille ja niitä lisättiin keskustelujen kuluessa. o Etukäteen ei voi tietää, mitkä toimenpiteet liittyvät hankkeen tavoitteita edistäviin ja mitkä ovat muuten kokonaisuutta tukevia. o Yli 50 toimenpidettä, joiden vaikutukset tavoitteisiin arvioitiin. Toimenpideyhdistelmien muodostaminen o Toimenpiteistä tehtiin 3 toimenpideyhdistelmää, kiireellisyyden ja toteuksen helppouden perusteella. Tutkimustarpeiden priorisointi => työpajat 2-3 o 25 tutkimustarvetta priorisoitiin tärkeyden ja kiireellisyyden mukaan. Näkemyserojen tunnistaminen ja niistä keskustelu. 9

Kuva 2. Hankkeen päävaiheet (Rotko et al. 2015). Kuva 3. Eri osapuolten tavoitteita Kymijoen tilalle ja käytölle (Rotko et al. 2015) Riittävän vuoropuhelun aikaansaamiseksi hankkeessa järjestettiin neljä työpajaa Cursor Oy:n auditoriossa Kotka Karhulassa. Osallistujia työpajoissa oli 34-43. Kaikista työpajoista kirjoitettiin muistio, joka lähetettiin 10

yhdessä alustusten kanssa kaikille sidosryhmille. Työpajojen kytkeytyminen hankkeen eri vaiheisiin on esitetty kuvassa 2. 1.Työpaja 30.9.2014 Alustukset: Kymijoen tilannekatsaus, Kauko Poikola Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämisen mahdollisuudet, Panu Orell RKTL Hankkeen tavoitteet, rajaus, suunnitelma ja mitä uutta tämä prosessi tuo aiempiin hankkeisiin verrattuna, Mika Marttunen SYKE Ryhmätyöt: Osallistujat esittelivät itsensä ja kertoivat suhteestaan Kymijokeen. Tämä tehtiin toiminnallisesti kuvakorttien ja huoneen lattialle hahmotetun Kymijoen kartan avulla. Kortti kuvasi odotuksia hankkeelle ja kartalta osallistujat saivat valita jonkun itselleen tärkeän paikan. Parikeskusteluissa käytiin läpi tärkeät paikat ja odotukset. Tämän jälkeen kaikkia kuultiin yhteisesti. Kuva 3. Työpajoissa käytetyt kuvakortit aktivoivat ja virittivät keskustelua (kuva Rotko). Iltapäivällä n. 5 hengen ryhmissä keskusteltiin ja kirjattiin osallistujien tavoitteita Kymijoen kehittämiselle suhteessa 1. Ekologiseen tilaan ja kalakantoihin, 2. Kalastukseen, 3. Vesivoimaan, teollisuuteen ja matkailuun sekä 4. Virkistyskäyttöön sekä ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Viimeisessä harjoituksessa keskusteltiin kiertävissä ryhmissä tunnistettujen tavoitteiden mukaan jaoteltujen toimenpiteiden vaikutuksista: Mitä toimenpide tarkoittaa käytännössä? Minkälaisia vaikutuksia (hyötyjä/haittoja) toimenpiteellä on? Mikä on toimenpiteen toteutettavuus ottaen huomioon taloudelliset, tekniset ja oikeudelliset näkökohdat? 11

2. Työpaja 29.10.2014 Esittely ja alkukeskustelu: Kuvakorttien avulla keskusteltiin ensin pareittain ja sitten yhdessä osallistujien mielessä olleista asioista/kysymyksistä liittyen Kymijoen kehittämiseen ja hankkeen lopputulokseen. Samalla osallistujat esittelivät itsensä. Alustukset: Kymijoen padot ja lisääntymisalueet, Vesa Vanninen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Lohen nousuvaelluksen seuranta Kymijoessa, Petri Karppinen Kala- ja vesitutkimus Oy Hankkeen eteneminen, tavoitteet Kymijoen tilan ja käytön parantamiselle sekä toimenpiteiden arviointiprosessi, Mika Marttunen, SYKE Ryhmätyöt: Lyhyehkön sähkökatkon ja lounaan jälkeen keskusteltiin ensin pareittan ja lopulta yhteisesti siitä, miten voidaan parantaa vuoropuhelua, yhteistoimintaa ja eri intressien yhteensovittamista. Lopuksi osallistujat kiersivät neljällä rastilla kommentoimassa 1. yhteenvetoa tavoitteista, 2. toimintaohjelman runkoa, 3. tapaa jaotella toimenpiteitä eri koreihin (esim. kiireellisyyden tms. suhteen) sekä 4. lisäämässä ja priorisoimassa tutkimus ja selvitystarpeita. Kuva 4. Pienryhmäkeskusteluja Kymijoen työpajassa 29.10.2014 (kuva Marttunen) 12

Välitehtävä Ennen kolmatta työpajaa sidosryhmille lähetettiin kommentoitavaksi tavoitteet, taulukot, joihin asiantuntijat olivat arvioineet toimenpiteiden vaikutuksia ja toteutettavuutta sekä mittarit, joilla arviot tehtiin. Toimenpiteitä oli yhteensä yli 50 kpl. Kommentteja antoi 16 tahoa. 3. Työpaja 3.12.2014 Esittely ja alkukeskustelu: Ensin keskusteltiin pareittain ja myöhemmin yhdessä osallistujia askarruttavista kysymyksistä tai aiheista ja samalla käytiin esittelykierros. Lisäksi kaikille jaettiin palautelomake, johon voi kirjata päivän aikana mieleen tulleita asioita. Alustukset: Kymijoen vesivoima, Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ranta- ja vesialueiden arkeologinen kulttuuriperintö, Sallamari Tikkanen Museovirasto Rakennetun ympäristön kulttuuriperintö Kymijoella, Timo Lievonen Kymenlaakson museo Kalastus- ja vesilain reunaehdoista, Vesa Vanninen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kymijoen neuvottelukunnan perustaminen, Mikko Koivurinta Uudenmaan ELY-keskus, Miten palautteet otetaan huomioon, Pia Rotko SYKE Toimenpidevaihtoehdot sekä näkemyserot ja mahdollisuudet niiden yhteensovittamiseen, Mika Marttunen SYKE Ryhmätyöt: Alustusten jälkeen käytiin pienryhmäkeskusteluja siitä, mitkä näkemyserot vaativat lisää yhteensovittamisen suunnittelua. Keskustelujen jälkeen pohdittiin yhteisesti ensimmäisiä askeleita kohti näkemyserojen yhteensovittamista, niiden vastuutahoja ja aikatauluja 4. Työpaja 27.1.2015 Esittelykierroksen yhteydessä pyydettiin osallistujia kertomaan missä Kymijokeen liittyvässä työssä osallistujat ovat tämän työn lisäksi viimeksi olleet mukana. Alustusten yhteydessä kannustettiin osallistujia keskustelemaan, ja keskustelua syntyikin paljon. Alustusten aiheet olivat: Monitavoitearviointi, Mika Marttunen, SYKE 13

o Tavoitteiden analyysi o Vesivoima o Toimenpideyhdistelmät EkoEnergia, EKOenergia-vastaava Riku Eskelinen, Suomen luonnonsuojeluliitto Lohimalli ja sen hyödyntäminen, Panu Orell, Luonnonvarakeskus LUKE Kunnostukset helikopterin avulla 2015 Kymijoella, Kari Taimisto Cursor Oy Toimenpidesuositukset, Teppo Vehanen, RKTL Lopuksi pyydettiin osallistujia sekä kirjoittamaan post-it lapulle että kertomaan miten itse/edustamansa organisaatio haluaa olla mukana jatkotyössä. Sen lisäksi pyydettiin jokaiselta lyhyt suullinen palaute hankkeesta ja jaettiin vielä palautelomakkeet täytettäväksi. 4. Tulokset Monitavoitearvioinnin tulokset on kuvattuna raportissa Kymijoen kalatalouden kehittämisen monitavoitearviointi ja toimenpidesuositukset vaelluskalakantojen elvyttämiseksi (Rotko et al. 2015). Tässä luvussa käydään läpi sitä, miten psykodraaman perusprosessit tukivat monitavoitearviointia ja miten niiden soveltaminen onnistui tällaisessa prosessissa. 4.1 Virittäminen Työpajoissa kiinnitettiin erityistä huomiota virittämiseen. Virittäminen ohjaajaan ja aiheeseen aloitettiin jo edellisenä keväänä, kun osaa osallistujista haastateltiin aiheen tiimoilta. Samalla heiltä kysyttiin vinkkejä sidosryhmien täydentämiseksi. Osallistujiksi valittiin edustajat hyvin laajasti kaikista eri tahoista, joilla on Kymijokeen joku suhde. Kaikille sidosryhmille lähetettiin jo keväällä tieto työpajoista ja niiden ajankohdista sekä varsinaiset kutsut ja vielä muistutus ilmoittautumisesta vähän ennen sen päättymistä ennen jokaista työpajaa. Näin osallistujia viritettiin myös suhteessa tilaan ja aikaan. Tämä vaikutti osallistumiseen siten, että lähes kaikista sidosryhmistä oli edustaja työpajoissa ja osallistujien määrä pysyi lähes vakiona läpi prosessin. Näin tuettiin osallistumisen ydinarvojen kohtien 1 ja 4 toteutumista eli osallistujilla oli mahdollisuus sanoa kantansa asioihin, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä ja pyrittiin myös saamaan mukaan kaikki tahot, joita asia jotenkin koskettaa. Virittämistä toisiin osallistujiin ja toiminnallisiin menetelmiin tuettiin myös tilan valinnalla. Tilassa pöydät ja tarvittaessa tuolitkin voitiin siirtää pois työskentelyn tieltä ja seinille voitiin kiinnittää keskusteluja varten materiaalia. Vaikka osallistujia oli välillä lähes 50, tuolit pyrittiin järjestämään siten, että osallistujat näkivät toisiaan mahdollisimman paljon esitysdiojen lisäksi, käytännössä siis yhteen tai kahteen puolikaareen. Tällä 14

järjestelyllä saatiin nopeasti järjestettyä parikeskustelu alustusten lomassa mahdollisimman tuntemattoman kanssa, kun pyydettiin etummaisia kääntymään takana olevan puoleen. Ensimmäisessä työpajassa kiinnitettiin erityistä huomiota virittämiseen suhteessa toisiin, menetelmiin ja aiheeseen. Kartta- ja korttityöskentelyn tavoite oli kuulla jokaista osallistujaa, avata erilaisia odotuksia hankkeelle sekä kuulla kaikkien tarinat jokaisen omasta Kymijoesta. Näin osallistujat ja Kymijoen moniilmeisyys tulivat näkyväksi muille. Harjoitus sujui hyvin, ja vaikka menetelmä oli varmasti kaikille uusi, osallistujat lähtivät siihen mukaan hienosti. He valitsivat hyvin nopeasti lempipaikkansa Kymijoelta ja kertoivat elävästi sekä siitä että odotuksistaan hanketta kohtaan. Eräs osallistuja oli esim. kahluuhousut jalassa kalastamassa Kymijoessa toisen ollessa poikittain merellä koko Kymijoen suulla. Ryhmän virittämisprosessi (Howiea ja Bagnall, 2014, s.16 ) eli virittäminen työskentelyyn, aiheeseen ja toisiin tuntui onnistuvan ensimmäisessä työpajassa hyvin. Sen jälkeen osallistujien ajatukset olivat odottavaisia ja innostuneita eli ryhmän virittämistaso eli mahdollisuudet työskentelyyn olivat hyvät (Howiea ja Bagnall,2014, s. 16 ) (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto): Tavoitteet ovat korkealla. Kymijoki pilottikohde vesiluonnon monimuotoisuuden palauttamiseksi? Hanke erinomainen, toivottavasti myös Langinkosken haara muistetaan. Kymijoen tilanne liikkumassa parempaan suuntaan. Alueen kehittäminen tärkeää, Kymijoki keskeisessä asemassa. Samalla tuotiin esiin avoimesti myös huolia: Puolesta-vastaan asetelmat myös tässä hankkeessa läsnä. Korkeakosken kalatien toimivuus huolettaa. Taloudellisuus huolestuttaa, muitakin arvoja kuin raha. Virittäminen myöhemmissä työpajoissa oli haastavaa, koska paikalla oli joka kerta uusia ihmisiä, jotka eivät olleet aiemmissa työpajoissa. Niissä virittäminen aloitettiin aina alussa esittelykierroksen lisäksi parikeskusteluilla, joko korttien avulla tai ilman, jotka kaikki purettiin. Näin pyrittiin liittämään myös uudet osallistujat mukaan ryhmään. Lisäksi työpajojen alussa kerrattiin aiempien työpajojen tuloksia. Kaikki materiaali lähetettiin aina kaikille sidosryhmien edustajille. Näin hankkeen edistymistä saattoi myös seurata osallistumatta työpajoihin ja lisäksi oli helpompi tulla mukaan kesken prosessin. Aiheeseen virittämistä tehtiin jokaisessa työpajassa alustusten avulla. Ne syvensivät tietoa ja yhdessä muun toiminnan avulla loivat yhteistä mielenmallia (Partanen-Hertell, 2011, s.251), jotta keskustelua oli 15

mahdollista käydä samalla tasolla. Osa alustuksista liittyi aina monitavoitearviointiprosessin eli tavoitteiden, toimenpiteiden, vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten esittelyyn. Tiedon tasoa tarkkailtiin ohjaajien toimesta prosessin edetessä ja täydentävien alustusten aiheita valittiin sen perusteella. Tässä pyrittiin toteuttamaan osallistumisen ydinarvoa 6 eli riittävän informaation toimittamista osapuolille, jotta osallistuminen on mielekästä. Haasteena oli tiedon valtava määrä ja käytettävissä olevan ajan rajallisuus. 4.2 Toiminta, jakaminen ja pohdinta Työpajojen toimintaosuudessa käytettiin hyväksi psykodraaman ajatusmaailmaa eli esim. ryhmän kunnioittamista, kuuntelemista, ryhmästä huolehtimista ja ryhmäläisen puolella olemista. Kaikkien sidosryhmien ajatuksia kuultiin yhtä paljon arvostaen. Näin toimien tuettiin arvostavan ilmapiirin syntyä. Erään osallistujan palautekommentti 2. työpajan jälkeen hyvin kuvasi tasapuolisuuden merkitystä: Jotta Kymijoesta tulee todellinen menestys, täytyy tehdä yhteistyötä ja kaikkien täytyy jollain tavalla hyötyä ja saada iloa (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto). Ensimmäisessä työpajassa kerättiin pienryhmäkeskusteluilla osallistujien tavoitteet Kymijoen kehittämiselle ja niitä täydennettiin myöhemmin muissa työpajoissa. Samoin lähdettiin jo pohtimaan toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä vaihe, joka on osa monitavoitearviointia, oli sekä toimintaa että aiheeseen virittämistä. Osallistumisen ydinarvon 3. mukaisesti kaikkien osallistujien tarpeet ja intressit siis tunnistettiin ja niistä keskusteltiin. Osuuden tavoitteena oli johdatella osallistujia näkemään omaa intressiä laajemmin kokonaisuus; sen laajuus, monimuotoisuus eli myös muiden intressit ja jopa vaikeaselkoisuus. Osallistujien koko hankkeesta antaman palautteen perusteella tähän myös päästiin: Päällimmäisenä jäi kokonaisuuden laajuus ja monimutkaisuus (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto). Myöhemmissä työpajoissa toimintaosuus oli pari- tai pienryhmäkeskusteluja sekä learning cafemenetelmällä keskustelua eri aiheista. Pareja ja ryhmiä sekoitettiin mahdollisimman paljon, jolloin viritettiin osallistujia toisiinsa ja tuettiin verkostoitumista. Työpajat oli suunniteltu etukäteen (osallistumisen ydinarvo 5), mutta toteutuksesta joustettiin suhteessa suunnitelmiin sekä kokonaisuutena hankkeen aikana, että myös työpajojen aikana. Rentous ja jousto loivat keskustelevaa ilmapiiriä. Myös tuloksia muutettiin tarpeen mukaan keskustelujen perusteella, jolloin osallistumisen ydinarvojen kohdan 2 mukaisesti osallistumiseen sisältyi lupaus siitä, että osallistuminen vaikuttaa päätöksiin. Palautteissa ajantasaisuutta pidettiinkin hyvänä asiana (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto). Jakamisen ja pohdinnan vaiheissa käytiin esim. läpi eri sidosryhmien huolia tai hankaluuksia Kymijoen kehittämisen suhteen tai pohdittiin laajemmin esimerkiksi erilaisten kalastuksen säätelytapojen vaikutuksia Kymijoella ja koko Suomessa. Tämä tehtiin sekä pienryhmä- että yhteisissä keskusteluissa. Pohdintaan voidaan katsoa kuuluvan myös hankkeen tuloksena syntyneet suositukset toimenpiteistä, joilla edistetään 16

Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämistä ja eri osapuolten tavoitteiden yhteensovittamista. Suositukset syntyivät työpajoissa käytyjen keskustelujen tuloksena, niistä keskusteltiin vielä viimeisessä työpajassa ja myös raporttiluonnokseen oli mahdollisuus ottaa kantaa sähköpostitse. 4.3 Näkemyserot ja vuorovaikutuksen muuttuminen Työpajoissa keskusteltiin paljon näkemyserojen yhteensovittamisesta. Ensin yleisemmin siitä, miten voidaan parantaa vuoropuhelua, yhteistoimintaa ja eri intressien yhteensovittamista. Myöhemmin keskityttiin siihen, mitkä näkemyserot vaativat lisää yhteensovittamisen suunnittelua ja mietittiin ensimmäisiä askeleita kohti näkemyserojen yhteensovittamista, niiden vastuutahoja ja aikatauluja. Keskustelun kuluessa kävi ilmi, että osa näkemyseroista ei ollutkaan niin syviä, kun etukäteen oli luultu. Kyse oli ennemminkin peloista ja tietämättömyydestä. Näihin toimi Kellermanin konfliktin käsittelytavoista sekä ihmisten että ryhmien välisten konfliktien ratkaisut (Kellermann, 2007. s. 125). Vuorovaikutusta ja vastavuoroisuutta parannettiin käymällä keskustelua ensin turvallisemmissa pienissä ryhmissä, jonka seurauksena yhteinen keskustelu oli vilkasta. Toisaalta kaikkia ryhmiä tasapuolisesti arvostava tavoitteiden käsittely sekä tiedon lisääminen edesauttoi osallistujia pohtimaan, mitkä näkemyserot johtuivat taustaorganisaatioista ja mitkä ehkä olivat omia. Näin heidän oli helpompi puhua toisilleen samalla tasolla. Jokaisen työpajan jälkeen osallistujia pyydettiin täyttämään palautelomake. Hankkeen aikana viimeisen työpajan osallistujat kokivat saaneensa uutta tietoa keskimäärin 6,9 arvon edestä, asteikolla nollasta kymmeneen (Keskihajonta oli 1,1, vastausvaihtoehdot olivat 0= en yhtään 10=todella paljon). Myös ymmärrys muiden tavoitteista oli lisääntynyt. Viimeisen työpajan palautekyselyssä kysymykseen Kuinka paljon ymmärryksesi muiden osapuolten tavoitteista on lisääntynyt hankkeen aikana? vastattiin keskimäärin 7,1 keskihajonta oli 1,4 (vastausvaihtoehdot olivat nollasta kymmeneen: 0=ei yhtään 10=erittäin paljon). (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto) Vuorovaikutuksen paranemisen huomasi myös siitä, että keskustelut tauoilla lisääntyivät paljon työpajaprosessin edetessä ja joitakin asioita pystyttiin edistämään jo samantien. Työpajoilla oli tärkeä merkitys vesialueen omistajien ja kunnostajien välisessä tiedonkulussa (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto). Esim. voimayhtiöt kokivat, että he eivät yleensä vastaavissa työpajoissa tule kuulluiksi, mutta olivat nyt sitä mieltä, että eri osapuolet olivat tulleet omista poteroistaan vähän pois keskustelemaan toistensa kanssa. Koko hankkeen palautteissa tuli myös esiin sekä oppimisprosessi että muiden näkemysten parempi ymmärtäminen (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto): Opettavainen prosessi, yhteensovittamista edistävä. 17

Hyödyllistä katsoa myös muista näkökulmista. Syventänyt tietoa laajasta kokonaisuudesta. Sekä koko hankkeen että erillisten työpajojen palaute oli aina hyödyllisen ja erittäin hyödyllisen välillä. Myös työpajoissa käytyjen keskustelujen koettiin keskimäärin olevan hyödyllisen ja erittäin hyödyllisen välillä. Hyödyttömiksi työpajoja tai niiden keskusteluja ei kokenut kukaan. (vastausvaihtoehdot olivat 5=Erittäin hyödyllinen, 4=Hyödyllinen, 3=Melko hyödyllinen, 2=Hyödytön, 1=Vaikea arvioida) (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto). Hankkeen toimenpidesuosituksiin oltiin keskimäärin tyytyväisiä, vastausten jakautuessa melko tyytyväisten ja erittäin tyytyväisten välille. (Keskiarvo 3,9; vastausvaihtoehdot olivat 5=Erittäin tyytyväinen, 4=Tyytyväinen, 3=Melko tyytyväinen, 2=Tyytymätön, 1=Vaikea arvioida). (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto). Ajatuksia osallistujilta koko hankkeesta (Rotko, 2015. Palautteiden yhteenveto): Mielenkiintoinen hanke. Jäsentänyt kokonaisuutta. Vesivoimataloutta ei ole pahasti haukuttu. Hyvä perusta jatkolle. Positiivinen kokonaisuus, paljon uutta tietoa, vielä puuttuu tietoa, jopa perustavanlaatuista. Hyvää oli asioiden edistyminen. Uusia näkökulmia asioihin. Vaikutusmahdollisuudet parantuneet. 5. Johtopäätökset Tässä hankkeessa psykodraamamenetelmiä ja monitavoitearviointia sovellettiin ensimmäistä kertaa samassa hankkeessa. Kokemusten perusteella menetelmät tukivat hyvin toisiaan. Hankkeessa löydettiin hyvä tasapaino vapaamuotoisemman vuoropuhelun sekä jäsennetyn ja järjestelmällistä arviointia eteenpäin vievän keskustelun välillä. Virittäminen esimerkin tasoiseen työskentelyyn sujui hyvin, mutta jos asioissa haluttaisiin päästä vielä syvemmälle, olisi harkittava työpajaryhmien pitämistä suljettuina. Tällöin olisi mahdollista käyttää laajemmin psykodraamamenetelmiä esim. sosiodraamaa, koska virittämistä ei tarvitsisi aloittaa aina alusta. Tämä taas edesauttaisi esim. näkemyserojen syvemmän käsittelyn ja kenties ratkaisuvaihtoehtojen paremman löytymisen. Käytännöstä olisi kuitenkin informoitava sidosryhmiä tarpeeksi ajoissa ja ilmoittautumiset olisi pyydettävä kaikkiin työpajoihin samalla kertaa. Nykyisellä työtahdilla ihmiset eivät tosin uskalla etukäteen välttämättä sitoutua koko prosessiin tai sitten he peruvat osallistumisen viime 18

hetkellä muiden kiireiden vuoksi. Silloin kyseinen sidosryhmä jäisi kokonaan ilman edustusta, jos sijaista ei voisi nimetä. Toisaalta voidaan nähdä toteutetun kaltainen prosessi asiaa avaavana ja tarvittaessa voi jatkotyöskentelynä toimia syvemmälle menevä työpaja tai tiettyyn aiheeseen liittyvät ad hoc palaverit, mieluiten puolueettomasti ohjattuna. Monitavoitearviointi on melko työläs prosessi ja sen tulosten (kuten tavoitteiden ryhmittely, usein kymmenien toimenpiteiden vaikutusten arviointi tavoitteisiin nähden, vaihtoehtojen muodostaminen ja puuttuvan tiedon listaaminen) läpikäymiseen kuluu paljon aikaa, eikä sitä ole helppo tehdä muuten kuin alustusten muodossa. Jatkossa vastaavissa hankkeissa olisikin tärkeää pohtia, miten sidosryhmien tavoitteita ja eri toimenpiteitä voidaan tuoda esiin menemättä liikaa yksityiskohtiin. Toisaalta yksityiskohtien ymmärtäminen helpottaa kokonaisuuden jäsentämistä. On vaikea keskustella samalla tasolla rakentavasti, jos esim. kaikilla ei ole samaa tietoa jonkun toimenpiteen vaikutuksista kaikkien sidosryhmien tavoitteisiin. Koska arviointiprosessin vaiheet ja tulokset ovat usein hyvin monimutkaisia, vaaditaan työskentelyssä toisaalta erityisen huolellista virittämistä ja osallistujien kuulemista. Työssä tasapainoillaan siis aina ajan, haluttujen tavoitteiden sekä osallistujien määrän ja pysyvyyden kanssa. Ongelman strukturointimenetelmien hyödyntäminen, esim. miellekartat (cognitive maps) ja vaikutuskaaviot, voisi olla kannattavaa. Erityyppisten menetelmien (pehmeä ja kova esim. psykodraama ja mallit) soveltamisesta samassa hankkeessa löytyy kirjallisuudesta myönteisiä kokemuksia (mm. Kotiadis ja Mingers, 2006). Psykodraamaprosessi edesauttoi tässä työssä sekä monitavoitearvioinnin tavoitteiden että osallistumisen ydinarvojen toteutumista. Esimerkiksi psykodraaman ja sen taustalla olevan arvomaailman avulla toteutui osallistujien kuuleminen tasapuolisesti kaikkia yhtälailla arvostaen. Se vaikutti vuorovaikutuksen muuttumiseen siten, että ihmiset verkostoituivat, puhuivat toisilleen vapautuneemmin myös tauoilla ja pystyivät edistämään osaa asioista saman tien. Myös näkemyseroista pystyttiin keskustelemaan avoimesti ja rakentavasti psykodraaman tukiessa ryhmäytymistä ja luottamuksen lisääntymistä. Samalla huomattiin, että osassa näkemyseroista ei ollut niin suurta vastakkainasettelua kuin työn alussa ehkä ajateltiin. Työn seurauksena eri osapuolet sopivat jo alustavasti jatkotapaamisista aiheen tiimoilta. 19

Kiitokset Kiitokset opettajilleni, jotka avasivat oven psykodraamaan ja sen yhteisöön ja lisäsivät spontaaniutta ja tutkivaa otetta työhöni ja yleensä elämään! Kiitos Mari Rautiainen, Reijo Kauppila, Reijo Rautiainen, Sirkku Aitolehti, Arne Husjord ja Antti Soikkanen. Kiitos kanssaoppijoilleni tästä hienosta matkasta! Yhdessä olemme käyneet aallonharjoilla ja pohjilla ja jakaneet sen kaiken. Ryhmän tuki on aina ollut vankkumaton ja lähiopetusjaksot intensiivisiä; joskus virkistäviä ja joskus väsyttäviä, mutta aina antoisia! Kiitos Kristiina Aaltonen, Anni-Veera Aitolehti, Laura Elo, Irma Hyvönen, Marja Kumpulainen, Terhi Ogbeide, Jari Partanen, Eeva Pitkänen, Kirsikka Soikkeli, Tiina Viheriälä ja Lotta Vihtonen. Kiitos avoimesta mielestä uutta kohtaan ja erinomaisesta monimutkaisen kokonaisuuden jäsentämisestä Kymijoki - projektin vetäjälle Mika Marttuselle. Kiitos myös kunnioitettavasta asiantuntemuksesta ja hauskoista kokouksista Teppo Vehanen, Panu Orell, Ari Saura, Mikko Koivurinta, Vesa Vanninen, Tapani Pakarinen ja Markku Kaukoranta. Ja kiitos koko Kymijoki-projektiin ja työpajoihin osallistuneet sidosryhmien edustajat innostuneesta ja avoimesta suhtautumisesta tätä työtä ja kohtaan. 20

Lähdeluettelo Aitolehti, Sirkku luentomateriaali 18.4.2015 Howiea, P.C., Bagnall, R.,2014. The Transmogrification of Warm-up: From Drama to Psychodrama. The Arts in Psychotherapy Dufva, M. ja Marttunen, M., 2010. Monitavoitearviointi Mustionjoen kunnostuksessa, Simpukka- ja lohikantojen elvyttämisvaihtoehtojen arviointi. Suomen ympäristö 20/2010, Suomen ympäristökeskus.147 s Kellermann, P.F., 2007. 7 Conflict transformation in sociodrama. kirjassa Sociodrama and Collective Trauma, s. 117 143. London: Jessica Kingsley Publishers. Kotiadis, K. ja Mingers, J., 2006. Combining PSMs with hard OR methods: the philosophical and practical challenges. Journal of the Operational Research Society (2006) 57, s. 856 867. Marttunen, M., 2011. Interactive multicriteria decision analysis in the collaborative management of watercourses. Aalto University publication series, Doctoral dissertations 75/2011. 42 s. + 6 artikkelia Moreno, J. L., 1953. Who Shall Survive? Beacon House Inc, Beacon N.Y. 763 s. Partanen-Hertell, M., 2011. Sociodrama in Finland an environmental context. kirjassa Wiener, R., Adderley, D., Kirk K., (toim.) 2011. Sociodrama in changing world. s.249-262. Lulu.com Partanen-Hertell, M., 2010. Morenian tools save time and deepen environmental collaboration processes. 11 pages + 24 powerpoint. In the Publication of 1st IAGP Latin American Regional Congress and 17th Brazilian Psychodrama Congress. Aguas de Lindoia, Brazil September 3th-7th, 2010. Pautamo, J. & Vanninen, V. (toim.) 2009. Vaelluskalat Kymijoen voimavaraksi. Kymijoen kalataloudel-linen kehittämissuunnitelma. Kymijokityöryhmä. 19 s. + liitteet. Rotko, P., 2015. Palautteiden yhteenveto Rotko, P., Marttunen, M., Vehanen, T., Orell, P., Saura, A., Koivurinta, M., Vanninen, V., Pakarinen, T., Kaukoranta M., 2015. Kymijoen kalatalouden kehittämisen monitavoitearviointi ja toimenpidesuositukset vaelluskalakantojen elvyttämiseksi. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 32/2015, Luonnonvarakeskus (http://jukuri.luke.fi/handle/10024/486224) Rautiainen, Mari ja Kauppila, Reijo 2014. luentomateriaali 27.11. 28.11.2014 Osallistumisen ydinarvot http://www.iap2.org/?page=a4, Haettu 15.1.2015 Williams, Antony, 2000. Visuaalinen ja toiminnallinen työnohjaus. Resurssi, Tampere. 274 s. 21