TAITEEN MAISTERIT 2006 ja 2007 TYÖELÄMÄSSÄ

Samankaltaiset tiedostot
Arkkitehdit, maisemaarkkitehdit maisterit työelämässä 2014

TAITEEN MAISTERIT TYÖELÄMÄSSÄ Kysely vuosina valmistuneille

Hakukohde ennakkotehtävät haastatteluun* valintakokeeseen. Valitaan

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Kasvatustieteellinen tiedekunta 11/12/

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Työelämään sijoittuminen

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Työelämään sijoittuminen

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnonuudistus 2014 Kuvataidekasvatus KANDIT

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Sijoittumisen yhteisseuranta

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

Päättökysely 2018 tulokset

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Opiskelukysely Perustutkintokoulutus Vastaajia / Eliisa Kuorikoski Opiskelukyselyn tulokset perustutkintokoulutus

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Martti Raevaara Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma -koulutus (TaM)

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Palvelunlaatukysely: Tamcat-tietokanta ja kirjojen löytäminen hyllystä

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

OIKEUSTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Päättökysely 2017 tulokset

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

ELÄINLÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Aloituskysely 2016 tulokset

TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Kokoelmien tärkeyden keskiarvot toimipisteittäin

VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTE 2014 TULOSESITTELY AALTO/ENG Pirre Hyötynen, TEK

OPALA ja LÄHTÖKYSELY 2009 Savonia-ammattikorkeakoulu. Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue Amk-tutkinto-opiskelijat. Raportti 14.6.

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tutkinnon suorittajan (TaM) lähtökyselyn loppuraportti / TIIVISTELMÄ. Sara Rönkkönen / OOP

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Kotimainen kirjallisuus

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijabarometri 2007

Yliopistojen opiskelijapalaute (Kandipalaute) Oikeustieteet. Mika Sutela Kesäkuu 2018

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Viisi vuotta työmarkkinoilla Uraseuranta vuonna 2011 Lapin yliopistosta valmistuneista maistereista

Aloituskysely syksyllä 2009 Liiketoiminta- ja kulttuurialan osaamisalue: KuMu, LiKu, LiWa, Marata ja MusiTa. Raportti

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2009 Liiketoiminta- ja kultturiosaamisen osaamisalue LiI, LiKu, LiWa, Marata, KuMu, MusiTA

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Uraseurannat, mitä ne kertovat tutkinnoista

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Sisustuskoulutuksen vaikuttavuus kyselytutkimuksen tuloksia

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: vuosina 2010 ja 2011 Tampereen yliopistosta valmistuneiden tohtorien uraseuranta

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

Kansainvälinen politiikka

Transkriptio:

TAITEEN MAISTERIT 2006 ja 2007 TYÖELÄMÄSSÄ

Aineisto

Kysely: Taustaa Kysely lähetettiin 353:lle vuosina 2006 ja 2007 valmistuneelle Taiteen Maisterille Vastauksia tuli 131, joten vastausprosentiksi muodostui 37 %, joten prosentti on pienentynyt edellisestä kyselystä (44 %) Vastaajista 69 % oli naisia Vastaajista 60 % vuoden 2007 maistereita Vastaajista enemmistö (44 %) ilmoitti kuuluvansa ikäluokkaan 31-35 vuotta Eniten vastauksia tuli kuvataidekasvatuksen (19) ja kuvataiteen muuntokoulutus virt@:n (19) koulutusohjelmista

Taustaa: Vastaajat Vastaajista 37 % suorittanut myös kandidaatin tutkinnon TaiK:ssa Kaikkien vastanneiden keskimääräinen opiskeluaika 4, 5 vuotta 30 % vastanneista sisällytti tutkintoonsa sivuaineen joko TaiK:sta tai muusta korkeakoulusta Edellisen kyselyn tuloksiin verrattuna sivuaineen suorittajien määrä on laskenut merkittävästi. Vuoden 2004 maistereiden keskuudessa prosenttiosuus oli 46 %. 21 % vastaajista sisällytti tutkintoonsa opiskelijavaihdon tai harjoittelujakson ulkomailla 90 % vastaajista teki koulutusalansa töitä opiskeluaikana. Näistä 30 % ilmoitti tehneensä paljon oman koulutusalan töitä. Opiskeluaikana töitä tehneiden osuus on hieman kasvanut edellisen raportin tuloksista. Tilastokeskuksen julkaisun mukaan (1.4.2009) opiskelijoiden työssäkäynti yleistyi vuonna 2007; yliopistoopiskelijoiden kohdalla kasvua oli vajaat kaksi prosenttiyksikköä. Vuosien 2000 ja 2007 välillä työllisten yliopistoopiskelijoiden osuus kaikista yliopisto-opiskelijoista oli keskiarvollisesti 57, 7 %, mediaanin ollessa 56,9;55,7.

Rajoitukset Vastausprosentti alle 50 % Animaatioelokuvan, elektronisen kuvajournalismin, valokuvailmaisun ja ympäristötaiteen koulutusohjelmista ei yhtään vastausta Vaikuttaa siltä, että kyselyyn ovat vastanneet pääasiassa hyvin työllistyneet, joten tulos voi esimerkiksi koulutukseen tyytyväisyyden kannalta olla parempi kuin todellisuudessa Tulokset eivät täysin vertailukelpoisia aiempien kyselyiden kanssa, sillä kysymyksiä on lisätty, poistettu ja muokattu. Keskeiset teemat kuitenkin samat Vastaajamäärä/kysymys vaihtelee Kyselyn tuloksia pyritään vertaamaan edellisen kyselyn tuloksiin aina kun se on mahdollista, mutta vertailuaineistoa ei kaikkien kysymysten kohdalla ole. Kyselyyn vastanneet ovat nimenomaan valmistuneita, joten kysely ei ota huomioon tutkintonsa keskeyttäneiden mielipiteitä. Tilastokeskuksen mukaan (24.3.2009) syyskuun 2006 ja syyskuun 2007 välillä opintonsa keskeytti TaiK.ssa 6,1 % opiskelijoista.

Vastaajat koulutusohjelmittain Vastanneet koulutusohjelmittain Koulutusohjelma vastanneet n % vastanneista Animaatioelokuva 0 0 % Elektroninen kuvajournalismi 0 0 % Elokuvataide 11 8, 4 % epedagogy Design 1 0, 8 % Graafinen suunnittelu 6 4, 6 % Kalustesuunnittelu 6 4, 6 % Kuvataide 3 2, 3 % Kuvataidekasvatus 19 14, 5 % Kuvataidekasvatuksen 19 14, 5 % Muuntokoulutus virt@ Lavastustaide 2 1, 5 % Taideteollinen muotoilu 9 6, 9 % Tekstiilitaide 14 10,7 % Teollinen muotoilu 13 9, 9 % Tilasuunnittelu 1 0, 8 % Uusi media 12 9, 2 % Vaatetussuunnittelu ja pukutaide 8 6, 1 % Valokuvailmaisu 0 0 % Valokuvataide 3 2, 3 % Visuaalinen kulttuuri 2 1, 5 % Ympäristötaide 0 0 % Muu mikä 2 1,5 % Yhteensä 131 100 %

Opintojen kesto Sekä ylemmän että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa keskimääräinen opiskeluaika oli 7 vuotta Pelkän ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden keskuudessa keskimääräinen opiskeluaika oli 3, 5 vuotta Opintojen kesto ei näytä vaikuttaneen tyytyväisyyteen koulutuksesta; sekä nopeasti että hitaammin valmistuneiden keskuudessa oltiin keskimäärin jokseenkin tyytyväisiä koulutukseen Aineiston perusteella opiskeluaikainen työskentely ei ole myöskään vaikuttanut opintojen kestoon

KOKEMUKSET TYÖELÄMÄSSÄ

Talouden sektori Yksityisellä sektorilla Osuus vastan neista, % Vastannei den luku määr ä 48,1 63 Julkisella sektorilla 26,7 35 Molemmilla 23,7 31 En ole ollut palkallisessa työssä 1,5 2 Yhteensä 100 % 131

Oletko tällä hetkellä töissä, jos olet niin millaisissa tehtävissä? (N=112) 7,1 % 28,6 % 27,7 % Taide- tai design-osaamista edellyttävä suunnittelu Asiantuntija Opetus Tutkimus Muu En ole tällä hetkellä töissä 6,3 % 2,7 % 27,7 %

Pääasiallinen työtilanne PALKKATYÖ 63 % vastaajista palkkatyössä vastaushetkellä, mikä on hieman vähemmän kuin edellisessä kyselyssä 43 % palkkatyössä olevista työskennellyt valmistumisen jälkeen yksityisellä sektorilla Keskimääräiset vuositulot 24 000-29 000. Joka neljäs vastaaja ilmoitti tienaavansa yli 40 000 vuodessa. Palkkatyössä olevista keskimäärin jokseenkin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen 35 % opetustyössä, 31 % taide- tai designosaamista edellyttävässä suunnittelutyössä 70 % vakituisessa työsuhteessa, 84 % kokopäivätöissä Keskimäärin 2 työnantajaa valmistumisen jälkeen N. Puolet tunsivat työnantajansa entuudestaan FREELANCERIT 11 % vastaajista freelancereita vastaushetkellä 50 % työskennellyt valmistumisen jälkeen yksityisellä sektorilla, 50 % sekä yksityisellä että julkisella Keskimääräiset vuositulot 20 000-24 000, yli 40 000 tienaavia 29 % vastanneista Freelancerit keskimäärin jokseenkin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen Keskimäärin 4-6 työnantajaa valmistumisen jälkeen Yleisin tapa muodostaa suhdeverkko ovat suositukset ystäviltä ja entisiltä asiakkailta

Pääasiallinen työtilanne YRITTÄJÄT 16 % vastaajista yrittäjinä vastaushetkellä 81 % vastaajista työskennellyt valmistumisen jälkeen yksityisellä sektorilla 81 % yrittäjistä taide- tai designosaamista edellyttävissä suunnittelutehtävissä Asiakaskunta muodostunut pääasiallisesti suositusten kautta Keskimääräiset vuositulot 20 000-24 000 Yrittäjät keskimäärin jokseenkin tyytyväisiä koulutukseen Keskimäärin 10-15 asiakasta valmistumisen jälkeen TYÖTTÖMÄT 5, 3 % työttömänä vastaushetkellä Työttömät olivat sitä mieltä, että työnsaannin vaikeus johtuu pääasiallisesti alan yritysten heikosta taloudellisesta tilanteesta ja työntekijöiden ylitarjonnasta alalla Kaikki vastaajat olivat joko hyvin tai jokseenkin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen Tilastokeskuksen mukaan korkeakoulutettujen työttömyysaste 4, 3 % vuonna 2007. Koko työvoimasta 8, 5 % Edellisessä, vuosina 2001 ja 2002 valmistuneiden kyselyssä yksikään ei ilmoittanut olevansa työttömänä.

TAIK:N OPETUS

Tyytyväisyys koulutukseen TaiK:n antamaan koulutukseen oltiin vastaajien keskuudessa keskimäärin jokseenkin tyytyväisiä. Asteikolla 1-5 (1= Hyvin tyytyväinen,,5=hyvin tyytymätön) TaiK:n tarjoama koulutus sai keskimääräisen arvosanan 2,1. 76 % vastaajista oli hyvin tai jokseenkin tyytyväisiä TaiK:ssa saamaansa koulutukseen. Hyvin tyytyväisten osuus oli 21 %. Jokseenkin tai hyvin tyytymättömiä vastaajista oli 9 %, joista 1 % hyvin tyytymättömiä.

Tyytyväisyys koulutukseen osastoittain Asteikolla 1-5, jossa 1=erittäin tyytyväinen ja 5=erittäin tyytymätön TKO: Jokseenkin tyytyväinen (ka: 2) VISKU: Jokseenkin tyytyväinen (ka:2,1) ELO: Jokseenkin tyytyväinen (ka:2,2) MUOTOILU: Jokseenkin tyytyväinen (ka: 2,2) MEDIALAB: Jokseenkin tyytyväinen (ka: 2,2)

Top 5 tyytyväisimmät koulutusohjelmat 1. Valokuvataide 2. Kuvataidekasvatus 3. Vaatetussuunnittelu ja pukutaide 4. Kuvataidekasvatuksen muuntokoulutus virt@ 5. epedagogy Design

TaiK:n plussat ja miinukset Koulutusohjelmien opetuksen kannalta keskimääräisesti tyytyväisimpiä oltiin opetusvälineisiin ja tiloihin sekä arvioinnin oikeudenmukaisuuteen + Opintoja koskevien väittämien kanssa eniten samaa mieltä oltiin siitä, että opetus oli motivoivaa, opetus kannusti luovuuteen, opiskeluilmapiiri oli hyvä ja opintoihin sisältyi riittävästi vapaasti valittavia opintojaksoja Hyödyllisimpinä opintoina pidettiin muun muassa lopputyötä ja käytännön kursseja

TaiK:n plussat ja miinukset - Yli puolet (56 %) vastaajista oli sitä mieltä, että heiltä puuttui valmistuttuaan sellaisia työelämässä tarpeellisia taitoja tai valmiuksia, jotka tutkinnon olisi mielestäsi pitänyt antaa Taidot tai valmiudet, joiden koettiin puuttuvan olivat pääasiassa oman ammattialan käytännön taitoja, markkinointitaitoja, yrittäjätaitoja ja neuvottelutaitoja Koulutusohjelmien opetuksen kannalta keskimääräisesti tyytymättömimpiä oltiin kritiikin laatuun ja määrään, sekä yhteisten palautekeskustelujen määrään Opintoja koskevien väittämien kanssa vähiten samaa mieltä oltiin siitä, että opinnot antaisivat valmiudet tehdä oman koulutusalan tutkimusta ja siitä, että opinnot antaisivat realistisen kuvan työelämästä. Vastanneiden mielestä opetuksessa olisi pitänyt painottaa enemmän omaa tyyliä, persoonallisuutta ja erilaisuutta sekä kokonaisvaltaista tuotenäkemystä. 10 % oli sitä mieltä, että painotuksia TaiK:n opetuksessa ei tarvitse muuttaa. Vähiten hyödyllisiksi opinnoiksi mainittiin muun muassa kurssi Introduction to joint master studies ja muut maistereiden yhteiset opinnot

Mitä mieltä olet seuraavista koulutusohjelmasi opintoja koskevista väittämistä? (N=131) Opiskeluilmapiiri oli hyvä Opetus oli motivoivaa O pettajien opetustaidot olivat keskimäärin hyviä Opintoihin sisältyi riittävästi koulutusohjelman aineopintoja S eries 1 O pettajat edustivat alansa huippua Opintoihin sisältyi riittävästi taideaineita O pintojaksot olivat sisällöllisesti vaativia O pinnot antoivat realistisen kuvan työelämästä 0 1 2 3 4 5

K uinka tyytyväinen olet koulutusohjelmasi opetukseen seuraavien asioiden kohdalla? (N=130) Arvioinnin oikeudenmukaisuus L ukujärjestysten toimivuus K urssien muodostamat opintokokonaisuudet Opetuksen laatu S eries 1 T ietojen ja teorian ajanmukaisuus O petta ja va linna t K ritiikin laatu K ritiikin määrä 0 1 2 3 4 5

TYÖLLISTYMI NEN

YLEISTÄ 2006 ja 2007 valmistuneet Taiteen Maisterit näyttäisivät työllistyneen erittäin hyvin. 94 % vastanneista ilmoitti olevansa työssä vastaushetkellä Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2007 korkeasti koulutettujen työllisyysaste oli koko maassa 84, 8 %.

Työnsaantiin vaikuttaneet seikat (kysymys 38) Väittämien kanssa oltiin eniten samaa mieltä siitä, että työnsaantiin vaikuttavat tasokas portfolio ja hyvä kielitaito sekä Taideteollisen Korkeakoulun maine Vähiten samaa mieltä oltiin siitä, että opintojen ripeä suorittaminen hyvin arvosanoin auttaisi työpaikan saamisessa, sekä siitä, että opiskeluaikaiset harjoittelupaikat olisivat tuottaneet työpaikan myöhemmin

Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat Sinulle työelämässä menestymisen kannalta? Valitse vastauksesi asteikolla yhdestä viiteen (keskiarvot, N=804). 0 1 2 3 4 5 Tasokas portfolio edesauttaa työpaikan löytämistä 4,038 Hyvä kielitaito edesauttaa työpaikan saamisessa 3,933 TaiK:n maine on helpottanut työn saamista 3,886 Opintojen laaja-alaisuus auttaa työn löytämisessä 3,697 Taiteellinen näkemys vaikuttaa ratkaisevasti työnsaantiin 3,371 Ulkomailla opiskelu edesauttaa työn löytämistä 3,304 Opintoihin sisältyneet harjoittelut ovat tuottaneet työpaikan myöhemmin 3,076 Opintojen ripeä suorittaminen hyvin arvosanoin auttaa mielekkään työn saamisessa 2,586 Yhteensä 3,509

Työelämässä menestymisen kannalta tärkeät taidot Kaikkien vastaajien keskuudessa vaihtoehdoista tärkeimpinä taitoina työelämän kannalta pidettiin yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja, tietokonetaitoja ja laaja-alaista ammattitaitoa Vähiten tärkeinä pidettiin yrittäjyystaitoja ja kapeaa, mutta syvää ammattiosaamista Muotoilun osastolla tärkeimpänä pidettiin yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä tietokonetaitoja Taidekasvatuksen osastolla tärkeimpänä pidettiin yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä laaja-alaista ammattitaitoa Elokuva- ja lavastustaiteen osastolla sekä visuaalisen kulttuurin osastolla tärkeimpänä pidettiin yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä suhdeverkkoa ja kontakteja

Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat Sinulle työelämässä menestymisen kannalta? Valitse vastauksesi asteikolla yhdestä viiteen (keskiarvot, N=1099). 0 1 2 3 4 5 Yhteistyökyky ja vuorovaikutustaidot 4,825 Laaja-alainen ammattitaito 4,486 Tietokonetaidot 4,386 Itsensä kehittäminen, kouluttautuminen 4,351 Suhdeverkko ja kontaktit 4,324 Kielitaito Hyvä tuotantomenetelmien ja - prossessien tuntemus 3,773 3,89 Markkinointitaidot 3,7 Yrittäjyystaidot 3,457 Kapea, mutta syvä ammattiosaaminen 3,427 Yhteensä 4,069

UUDEN OPPIMINEN JA TÄYDENNYSKOULUTUS

Taitojen kehittäminen valmistumisen jälkeen Lähes kaikki (96 %) vastaajista ilmoittivat valmistumisensa jälkeen kehittäneen osaamistaan tai opetelleen uusia taitoja paljon tai jonkin verran Tärkeimmiksi tavoiksi mainittiin työnteko (83 %), yhteydenpito kollegoihin ja alan ihmisiin (68 %), sekä ammattikirjallisuus (67 %) Taideteollisen Korkeakoulun järjestämään täydennyskoulutukseen osallistui vastaajista 10 % Vastaajien mielestä täydennyskoulutuksessa tulisi opettaa muun muassa markkinointi-, myynti- ja yrittäjyystaitoja sekä tietoteknisiä taitoja ja mediataitoja. Vastaukset vaihtelivat suuresti.

Vertailua ikähaarukoissa Alle 25 30 vuotiaat olivat jokseenkin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Keskimääräisesti he kaipasivat koulutukselta lisää markkinointi- ja neuvottelutaitoja. Ikäluokan vuositulot sijoittuivat keskimääräisesti haarukkaan 20 000-29 999. 31-45 vuotiaat olivat myös jokseenkin tyytyväisiä saamaansa koulutukseen. Heidän keskuudessaan koulutukselta kaivattiin enemmän oman ammattialan käytännön taitoja, sekä markkinointitaitoja. Vuositulot asettuivat edellisen ryhmän kanssa lähes samaan luokkaan, mutta painottuivat haarukkaan 25 000-29 999. 46 61+ -vuotaat olivat koulutukseen keskimäärin jokseenkin tyytyväisiä, mutta huomionarvoista on, että 47 % kyseiseen ikähaarukkaan kuuluvista oli hyvin tyytyväisiä koulutukseen. Taidot, joita kaivattiin eniten olivat oman ammattialan käytännön taidot ja oman ammattialan teoriaosaaminen. 46-61+ -vuotiaiden vuositulot sijoittuivat asteikon yläpäähän ja olivat keskimääräisesti 30 000-39 000.