Lohjan Kaavoituskatsaus 2010 Kuva: Muijalan koulun 3.-4. luokkien oppilastyö Kaupunkisuunnittelukeskus, Maankäyttö
Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Kaavoitustilanne Yleiskaavoitus Yksityiskohtainen suunnittelu 3. Lohjan kaupungin kaavoituksen painopistealueet 4. Vireillä olevat tärkeimmät kaava-asiat Maakuntakaavoitus Yleiskaavoitus Asemakaavoitus Kaavoitusohjelma vuosille 2010-2012 5.Kuntalaisen vaikutusmahdollisuudet Suunnittelu, osallistuminen ja päätöksen teko kaavoitusprosessin eri vaiheissa 6. Maankäytön suunnittelun henkilöstö 7. Ympäristölautakunta 2009-2012 8. Muut viranomaiset 9. Kehittämis- ja elinkeinojaosto 1. Yleistä Kaavoitus on kaupungin maankäytön suunnittelua. Yleiskaava laaditaan koko kunnan alueelle. Yleiskaavassa määritellään kunnan maankäytön päälinjat ja kuntarakenne liikenteen, taajamien, kylien ja työpaikka-alueiden sekä maa- ja metsätalouden, virkistys- ja suojelutarpeiden suhteen. Osayleiskaavoissa tarkastellaan alueiden kehittämistä kunnan osaalueella. Yksityiskohtaisia kaavoja eli asemakaavoja laaditaan alueille, joille rakennetaan uutta taajamaa, joko asuntoja tai työpaikkoja. Ranta-alueille maanomistajat voivat laatia ranta-asemakaavoja. Maakuntakaava ohjaa kunnassa laadittavien kaavojen suunnittelua. Maakuntakaava käsittää useamman kunnan alueita. Lohja kuuluu Uudenmaan liittoon, joka vastaa maakuntakaavan laatimisesta. Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. Kaavoituskatsauksessa tiedotetaan kuntalaisille vireillä ja suunnitteilla olevista kaavoitushankkeista sekä niiden lähtökohdista, tavoitteista ja käsittelyvaiheista. Tarkoituksena on edistää kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia kaavoituksessa. Kaavoituskatsauksen laatimisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä. 1
2. Kaavoitustilanne Yleiskaavoitus Rakennuslain nojalla voimaan tullut vahvistettu yleiskaava on voimassa MRL:n mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana ja vahvistamaton yleiskaava oikeusvaikutuksettomana yleiskaavana. -Lohjan kunnan yleiskaava, hyväksytty kunnanvaltuustossa v. 1992. - Lohjanharjun osayleiskaava, vahvistettu ympäristöministeriössä v. 1988. - Gunnarlan osayleiskaava, vahvistettu v. 1992. - Ojamon yleiskaava, hyväksytty v. 1986. - Pappilankorven osayleiskaava, hyväksytty v. 1988. - Hormajärven osayleiskaavaluonnos, ollut alustavasti nähtävillä v. 1994. - Lohjan kaupungin ja kunnan yhteinen maankäytön kehityskuva valmistui v. 1995. - Lohjansaaren ja Karstun osayleiskaavat, hyväksytty v. 1990. - Lehmijärven ja Lieviön osayleiskaavat, hyväksytty v. 1993. - Munkkaan jätekeskuksen osayleiskaava, hyväksytty v. 1999 - Lohjanharjun osayleiskaavan muutos- ja laajennus, hyväksytty v. 2002 - Kaupungin taajama-alueiden yleiskaavoitus on vireillä. - Keskustan osayleiskaavoitus on vireillä. Yksityiskohtainen suunnittelu Asemakaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslaissa asema-, rakennusja rantakaavat on yhdistetty yhdeksi kaavamuodoksi, asemakaavaksi. Vanhat asemakaavat ovat voimassa edelleen asemakaavoina ja rakennuslain nojalla voimaan tulleet rakennuskaavat ovat voimassa MRL:n mukaisina asemakaavoina, joissa ei ole sitovaa tonttijakoa. Ensimmäinen asemakaava on laadittu vuonna 1931 kaupungin keskustaan ja osalle Nummentaustan aluetta. Ensimmäiset rakennuskaavat vahvistettiin Lohjan kunnan alueelle vuonna 1965 ja 1966 Etelä-Lohjalle ja Röylän kylään. Ranta-asemakaavoitus Ensimmäinen rantakaava laadittiin vuonna 1975 Karnaisiin. Vanhat rantakaavat ovat voimassa MRL:n mukaisina asemakaa voina, joihin sovelletaan rantaasemakaavaa koskevia säännöksiä. Kaikkiaan ranta-asemakaavoja (sisältää rakennuslain aikana laaditut rantakaavat) ja rantaasemakaavojen muutoksia on laadittu 62 kpl ja yhteensä noin 1768,5 ha:n alueelle. Vohloisten kartanon ranta-asemakaava hyväksyttiin valtuustossa 10.2.2010. Päätöksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen. Isotalon ranta-asemakaava laatiminen Talpelan kylässä on vireillä. Rakennuskiellot Taajamaosayleiskaavan laatimista varten kaupunginhallitus on 19.6.2005 määrännyt länsitaajaman alueelle 970 hehtaarin suuruisen rakennuskiellon 3 vuoden ajaksi. Rakennuskielto ei koske rakennusten korjaus- ja muutostöitä, vähäistä laajentamista eikä jo olevaan asuntoon tai maatilaan kuuluvan talousrakennuksen rakentamista. Kaupunginhallitus jatkoi 18.5.2009 rakennuskieltoa, joka on voimassa 19.6.2012 saakka. Vappulan kaava-alueella on kaupunginhallituksen 21.1.2008 määräämä kunnallistekninen rakennuskielto 1.2.2011 saakka. Lisäksi erikseen on vireillä rakennus- ja toimenpidekiellon määrääminen Lieviön - Paunin maaseutualueille. Kaikkiaan asemakaavoja ja asemakaavan muutoksia (sisältää rakennuslain aikana laaditut rakennuskaavat) on laadittu yli 500 kpl. Asemakaavoitetun alueen pinta-ala on 3382 ha, eli noin 12,1 % kaupungin maapinta-alasta. 2
3. Lohjan kaupungin kaavoituksen painopistealueet 1. Lohjan kaupungin keskustan kehittämiseen liittyvä kaavoitus 2. Taajamaosayleiskaavoitus 3. Muijalan / Nummenkylän alueen kehittämiiseen liittyvä kaavoitus 4. Virkkalan alueen kehittäminen 5. Paloniemen alueen kehittäminen 4. Vireillä olevat tärkeimmät kaava-asiat Maakuntakaavoitus Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava on hyväksytty. Ympäristöministeriön 8.11.2006 vahvistamaa Uudenmaan maakuntakaavaa on täydennetty 1. vaihemaakuntakaavalla. Vaihekaavan keskeisen sisältö muodostuu jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeista, kiviaineshuollon aluevarauksista, laajoista yhtenäisistä metsätalousalueista, moottoriurheiluja ampumaradoista sekä liikenteen varikoista ja terminaaleista. Maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan joulukuussa 2008 ja se on parhaillaan ympäristöministeriössä vahvistettavana. Uudenmaan maakuntakaavan uudistaminen (2. vaihemaakuntakaava) on käynnistynyt Maakuntakaavan uudistamistyössä on kyse Uudenmaan maakuntakaavan ja 1. vaihemaakuntakaavan uudelleen tarkastelusta. Maakuntakaavan uudistamisen tavoitteena on lisätä kaavan ohjaavuutta ja vaikuttavuutta. Kaavatyön pääpaino on yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen liittyvissä aluerakenteellisissa kysymyksissä. Rakenteen painopisteitä tarkastellaan erillisellä rakennemallitarkastelulla. Lisäksi selvitetään virkistys- ja viheryhteystarpeet, kulttuurimaisema-alueet ja luontokohteet sekä maatalousalueet. Käsittelyyn tulevat myös energiaverkkojen ajantasaistaminen ja energiavarojen kartoitus, tulvariskien ehkäisemiseen ja logistiikkaan liittyvät aiheet sekä Malmin lehtokentän sijaintiin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman lentomeluun liittyvät kysymykset. Maakuntahallitus on hyväksynyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman 25.5.2009. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan sekä kaavan käsittelyvaiheisiin ja selvityksiin voi käydä tutustumassa Uudenmaan liiton nettisivuilla www.uudenmaanliitto.fi/ maakuntakaavoitus. Valmistelutyötä jatketaan yhteistyössä Itä-Uudenmaan liiton kanssa ja kaavaluonnos valmistuu vuonna 2011. Yhteyshenkilöinä Uudenmaan liitossa toimivat: Kaavan kokonaisvastuu: kaavoituspäällikkö Pekka Normo (puh. 09-4767 4355) Lohjan aluevastaava: maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen (puh. 09-47674354) 3
Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava 4
Yleiskaavoitus 1. Taajamaosayleiskaava Lohjan taajamaosayleiskaava laaditaan kaupungin taajama-alueen maankäytön kehittämiseksi siten, että kaupunkiin suuntautuvat väestön kasvu, uudet työpaikat ja palvelut muodostavat olevan taajamarakenteen kanssa toimivan kokonaisuuden, sopivat ympäristöön, maisemaan ja kaupunkikuvaan ja alueiden toteuttaminen on kaupungin kannalta taloudellista ja hallittua. Taajamaosayleiskaavan suunnittelualue käsittää yhte-näisen taajamanauhan etelästä Kirkniemesta pohjoisessa Nummenkylään ja lännessä Paloniemeen ja Karnaisiin saakka. Taajamaosayleiskaavaa varten on laadittu useita erillisselvityksiä, joista tärkeimmät ovat Kaupan selvitys, Viher- ja virkistysaluejärjestelmä, Selvitys uuden Helsingin ja Turun välisen radan linjausvaihtoehdoista Lohjan kaupungin alueella ja Espoo - Lohja taajamaliikenneradan asemapaikkojen selvitys. Taajamaosayleiskaavan laatimiseksi on laadittu vaihtoehtoja, jotka valmistuivat joulukuussa 2008. Vaihtoehdot ovat: A Tasapainoilun tiellä, B Taajamaradan asemat, C Liityntähelminauha, D1 Tulevaisuuden kaupunkirata ja D2 Tulevaisuuden asemakaupunkirengas.kaikissa vaihtoehdoissa Helsingin ja Turun välisen radan maastokäytävä on moottoritien pohjois-puolella ja kaikissa vaihtoehdoissa varaudutaan Espoo - Lohjan taajamaliikenneradan toteuttamiseen. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 10.6.2009: * huomioidaan mahdollisuuksien mukaan asumiseen, työpaikka-alueisiin sekä viher- ja virkistysalueisiin liittyviä hyviksi katsottuja ominaisuuksia vaihtoehdosta C ja * ennen lopullisen kaavaluonnoksen valmistumista selvitetään toimitila- ja työpaikkarakentamisen lisäämisen mahdollisuudet valtatie E 18 eteläpuolisille alueille Karnaisten liittymän ympäristössä sekä välillä Lempola -Muijala. Taajamaosayleiskaavan alustavat luonnokset valmistuivat joulukuussa 2009 ja niitä käsiteltiin kehittämis- ja elinkeinojaostossa. Edelleen valmistelluista alustavista luonnoksista jaosto piti seminaarin 25.3.2010. Jaosto on osaltaan hyväksynyt 12.4.2010 päivätyn kaavaluonnoksen ja esittänyt sen kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi osallistumismenettelyä varten. Kaavaluonnos on tarkoitus käsitellä kaupunginhallituksessa toukokuussa, minkä jälkeen se on nähtävillä ja siitä on mahdollisuus tehdä muistutuksia. Luonnoksesta pyydetään lausunnot lukuisilta sidosryhmiltä, mm. asukasyhdistyksiltä. Taajamaosayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, selvityksiin ja vaihtoehtoihin voi tutustua kaupungin verkkosivulla: www.lohja.fi - asukas - kaavat ja rakentaminen - kaavoitus - yleiskaavoitus - taajamaosayleiskaava. Yleiskaavoittaja Leena Iso-Markku 044-374 0147 kaavatyötä voi kommentoida myös nettisivulla olevan lomakkeen kautta. että taajamaosayleiskaavan laatimista jatketaan vaihtoehdon B, Taajamaradan asemat, pohjalta siten, että pidetään vaihtoehtoa D1, Tulevaisuuden kaupunkirata, sen jatkumona tulevaisuudessa, kuitenkin seuraavin poikkamin: * Paloniemeä kehitetään korkeatasoisena asumisen alueena, * Lempolan mahdolliseen Helsingin ja Turun välisen oikoradan asemaan liittyvien Lempolan nykyisen taajaman pohjoispuolen ja Iloniemen alueiden osoittaminen taajamatoimintoihin jätetään toistaiseksi tulevaisuuden mahdollisuudeksi siten, että taajamaosayleiskaavalla ei vaikeuteta alueiden myöhempää suunnittelua ja maankäyttöä, 5
6
2. Keskustan osayleiskaava Lohjan keskustan kehittämisen pohjaksi laaditaan osayleiskaavaa. Tarkoituksena on saada selville yhteiset suuntaviivat Lohjan keskustan kehittämiselle ja yksityiskohtaisemmalle asemakaavoitukselle. Kaavan tavoitteet on hyväksytty kehittämis- ja elinkeinojaostossa ja kaupunginhallituksessa marraskuussa 2009. Keskeisimpinä tavoitteina on suunnitella ja osoittaa kaava-alueelle: * lisärakentamismahdollisuudet ja kehittämisen reunaehdot * kävelykeskustan, monipuolisen liikerantamisen ja asiointipysäköinnin mahdollisuuet * liikenneverkon kehittäminen; auto- ja kevyt liikenne sekä kävelypainoitteiset alueet * palvelujen sijoittuminen; kaupalliset ja julkiset * kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kokonaisuudet ja niiden kehittäminen * Moision- ja Pappilanpeltojen kaupunkirakenne osana keskustaa. Luodaan yleiskaavallinen ratkaisu - osoitetaan rakentamiselle soveltuvat alueet, virkistysalueet, alueen katuverkko ja taajamaliikenneradan asemaan liittyvät liikenneratkaisut jne. * erityistä rakentamistapaa edellyttävät alueet (esim. pientaloalueet, erityisen korkean tehokkuuden tontit tai alueet, joilla suojeluarvoja ja samanaikaisesti rakentamisen painetta) * ranta-alueiden kehittämistarpeet. Keskustan kehittäminen on ollut vilkasta ja muutospaineita on purettu viime vuosikymmeninä laatimalla yksittäisiä asemakaavanmuutoksia, sillä moni voimassa olevista asemakaavoista on vanhentunut. Osayleiskaavan avulla voidaan kuitenkin ratkaista laajempia kokonaisuuksia ja siten luoda pysyvä perusta pitkäjänteiselle kehittymiselle. Osayleiskaava-alueeseen kuuluvat ydinkeskusta ja ne lähiympäristön alueet, joihin kohdistuvat suurimmat muutospaineet tai joiden toimivat keskeiset yhteydet tulisi ratkaista - erityisesti keskustan, harjun ja järven väliset yhteydet. Rajaukseen kuuluvat Aurlahden, Moisionlahden, harjun laella kulkevan Vt 25:n sekä Porlan väliset alueet. Kaupunginarkkitehti Katariina Haigh 050-357 7928 7
3. Paloniemen alueen osayleiskaava Suunnittelualue käsittää Paloniemen Sammatintien ja Hiidensalmen välisen alueen. Tarkoituksena on erityisesti varmistua siitä, että Paloniemen alueelta on tarjottavissa rakennusmaata asuntotuotantoon E 18 -tien ja Routionsisääntulotien rakentamisen jälkeen. Kaavoitustyö keskeytyi 2006 rataselvi-tysten johdosta. Selvitys uuden Helsingin ja Turun välisen radan linjausvaihtoehdoista Lohjan kaupungin alueella valmistui vuonna 2007 ratahallintokeskuksen, Lohjan kaupungin ja Uudenmaan liiton yhteistyönä. Ratalinjausvaihtoehtojen tarkempi selvitystyö ja ratavaihtoehton valinta tapahtuu v. 2009-2010. Muutettavanniemi kaakosta luoteeseen Paloniemen suuntaan Osayleiskaavaluonnos ja ehdotus on tarkoitus laatia v. 2010 ja 2011. Valtuuston hyväksyttäväksi kaava on tarkoitus saada v. 2011. Asemakaava-arkkitehti Leena Snellman-Kihlman 044-369 3351 Paloniemi luoteesta kaakkoon keskustan suuntaan 8
Asemakaavoitus 1. Anttilan korttelin 101 (Harjun ammattikoulun) asemakaavan muutos Tarkoituksena on tehdä koulurakennuksen laajentaminen mahdolliseksi vt 25 puolelle rakennusoikeutta nostamalla. Kaavanmuutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 22.2.-15.3.2010. Kaavanmuutos on tarkoitus hyväksyä keväällä 2010. Kaupunginarkkitehti Katariina Haigh 050-357 7928 2. Ahtsalmen korttelin 26 tonttien 11 ja 12 asemakaavan muutos Tarkoituksena on tonttien kaavan tehostaminen nostamalla rakennusoikeutta. 3. Keskustan korttelin 42, 47 ja 53 asemakaavan muutos Korttelialueelle järjestettiin v. 2007 asemakaavallinen ideakilpailu, jonka voittivat arkkitehdit Järvinen ja Kuorelahti ehdotuksellaan Viilto. Asemakaavanmuutoksen laatiminen on vireillä voittaneen ehdotuksen pohjalta. Asuntorakennusoikeutta korttelissa on yhteensä 8 525 sekä myymälä- ja liikerakennusoikeutta 1 850 k-m². Asemakaavan muutosluonnos oli alustavasti nähtävillä MRA 30 :n mukaisesti 11.12.2009-22.1.2010. Kortttelista on tarkoitus järjestää tontinluovutuskilpailu. Alustava kiinnostuskysely rakennusalan toimijoille järjestettiin kevättalvella 2010. Arkkitehti Miia Ajo 044-3740105 9
4. Vappulan korttelien asemakaavan muutos Vappulantien eteläpuolelle 1.2.1990 vahvistetun toteutumattoman asemakaavan tarkistaminen kokonaisuudessaan kaupungin ja yksityisten omistamien alueiden osalta tapahtuu huomioiden taajamaosayleiskaava ja mahdolliset muut muuttuneet maankäyttötarpeet. Muutosalueeseen kuuluu myös v. 2007 aloitetusta muutoksesta pois jätetty Tynninharjunpolkuun rajoittuva eteläinen osa. Kaavanmuutos edellyttää sopimusta yksityisen maanomistajankanssa. Luonnos v. 2010-2011. Asemakaava-arkkitehtiLeena Snellman-Kihlman 044-369 4451 6. Gunnarlan teollisuusalueen asemakaavan muutos- ja laajennus Alue on tarkoitus kaavoittaa työpaikkarakentamista varten. Samassa yhteydessä tarkistetaan Gunnarlan teollisuusalueen asemakaavaa. Kaavoitus on tiiviissä yhteydessä alueen liikennejärjestelyjen suunnitteluun (vt 25:n Tynninharjun liittymä ja Gunnarlan golf-keskuksen kohdalla toteutettavaksi suunniteltu radanalitus). Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan ja asemakaavan muutoksen 9.12.2009. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 5. Tynninharjun sairaalan alueen kaavoitus Sairaalan alueen kehittäminen edellyttää voimassa olevan asemakaavan rakennusoikeuden nostamista. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 10
7. Hiidensalmen korttelien 190, 191 ja 195 asemakaavan muutos Hiidensalmen pohjoisosan asemakaavoituksen pohjana on vuonna 2006 ratkaistun yleisen arkkitehtuurikilpailun voittajaehdotus Verso. Suunnittelua on jatkettu voittajaehdotuksen pohjalta. Pääosa rakentamisesta tulee olemaan asuinkerrostaloja. Alueen maamerkiksi on hahmoteltu 16-kerroksista asuinrakennusta. Asuinkorttelien ympärille on tarkoitus osoittaa virkistyskäyttöä ja rannan tuntumaan kevyen liikenteen yhteys. Asemakaavan laatimista edeltävää suunnittelua on jatkettu tutkimalla tarkemmin mm. katutilaa, kortteliratkaisuja ja pysäköintiä. Kaavanmuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 7.8.-5.9.2008. Alueesta on laadittu tärinäselvitys valmistui loppuvuodesta 2009. Luonnos on määrä asettaa nähtäville 2010. Arkkitehti Miia Ajo 044-374 015 ja kaupunginarkkitehti Katariina Haigh 050-357 7928 8. Paloniemen asemakaava Paloniemen laadittavana olevan osayleiskaavatyön yhteydessä alueelle laaditaan helposti kunnallistekniikan yhteyteen toteutettava asemakaavoitettu alue, luonnos v. 2010 ja edotus 2011. Kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi kaava on tarkoitus saada vuonna 2011 osayleiskaavan aikataulun kanssa samanaikaisesti. Asemakaava-arkkitehti Leena Snellman-Kihlman 044 369 4451 9. Paloniemen ns. Rajaportin asemakaava Sammatintien pohjoispuolelle kaupungin v. 2003 ostamalle alueelle ja sen lähiympäristöön laaditaan asemakaava pientalorakentamista varten. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 16.-30.6.2005. Sen jälkeen kaavoitusta vaikeutti ja aikataulua pidensi ns. Espoo -Turku radan mahdollinen linjausvaihtoehto. Kaavoitustyö keskeytyi lokakuussa 2006 rataselvitysten johdosta. Selvitys uuden radan linjausvaihtoehdoista valmistui loppuvuonna 2007 ratahallintokeskuksen, Lohjan kaupungin ja Uudenmaan liiton yhteistyönä. Asemakaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 6.10.-21.11.2008. Ratalinjausvaihtoehdon valinta tapahtuu v. 2010-2011.Kaava edellyttää maankäyttösopimusten tekemistä. Asemakaava-arkkitehti Leena Snellman-Kihlman 044-369 4451 10. Roution korttelien 659 ja 660 asemakaavan muutos Tuulimyllynkujan varrella Elsa-varaus on syytä poistaa Roution asemakaavasta ja uudistaa osin vanhentunut asemakaava. Kaavoitus mahdollistaa liikerakentamisen kehittämisen entisellä liikerakennuspaikalla.samalla tehdään mahdolliseksi kevyen liikenteen väylän toteuttaminentuulimyllynkujalle. Alueelle voidaan sijoittaa veneilijöitä palveleva polttoaineiden jakeluasema. Muutosluonnos on ollut alustavasti nähtävillä 12.11.-11.12.2008. Asemakaavan muutos edellyttää maankäyttösopimuksia. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 11. Roution Takaroution asemakaava Taka-Routiolla tutkitaan asemakaavan laajentamista Routiontien varrella. Alueelle on hyväksytty kaavoituksen käynnistämissopimus yksityisen maanomistajan kanssa. Asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos on ollut alustavasti nähtävillä 6.10.-4.11.2008. Ympäristölautakunta on hyväksynyt huomautusten pohjalta tarkistetun kaavaluonnoksen 24.9.2009. Kaavan on tarkoitus valmistua talvella 2011.K a a - voituksen jatkaminen vaatii useiden maanomistajien kanssa sopimusten laatimisen. Asemakaava-arkkitehti Leena Snellman-Kihlman 044 369 4451 12. Takaroution ranta-alueen kaavoittaminen Taka-Roution ranta-alueelle tutkitaan asemakaavan laajennusta Routiontien itäpuolelle kaupungin ja yksityisten omistamalle alueelle. Luonnos v. 2011 alkupuolella. Asemakaava-arkkitehti Leena Snellman-Kihlman 044-369 4451 13. ja 13a Roution Ratsutilantien asemakaavan laatiminen Ratsutilantien pohjoispuolelle uuden sisääntulotien läheisyyteen on tarkoitus kaavoittaa noin 20 tontin omakotialue. Ratsutilantien eteläpuolelta on tarkoitus tutkia toteuttamattomien rivi- ja kerrostalokortteleiden muuttamista pientaloalueeksi. Yhteensä kaupungin omistamille maille voidaan sijoittaa noin 50 omakotitonttia. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 11
14. Kisakallion asemakaava Asemakaavan laatimisella on tarkoitus kehittää Kisakallion liikunta-, matkailu- ja vapaa-ajan käyttöä. Kaavoituksesta on laadittu käynnistämissopimus. Ympäristölautakunta asetti kaavaluonnoksen alustavsti nähtäville 18.1.-16.2.2010. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 15. Pappilankorven teollisuusalueen laajentaminen Tarkoituksena on laajentaa teollisuusaluetta varaamalla alueelle 5-7 uutta työpaikkatonttia kaupungin omistamille maille. Asemakaavan muutos- ja laajennusehdotus oli julkisesti nähtävillä 11.12.2009-22.1.2010. Kaava hyväksyttiin valtuustossa 14.4.2010. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 12
16. Vieremän ranta-alueen asemakaavan muutos Vieremän vanhentuneen ranta-alueen kaavaa tarkistetaan vastaamaan nykyisiä maanomistusoloja ja rannan virkistysalueiden laajuus tarkistetaan, Vappulantien varaus muutetaan vastaamaan laadittua tien yleissuunnitelmaa. Kaavoitusjohta Heikki Rouvinen 050-567 5910 17. Ventelän korttelin 96 asemakaavan muutos Lempolan kauppakeskuksen 4. vaihe edellyttää mahdollisesti asemakaavan muutosta kaavan käyttötarkoituksesta (tilaa vaativa kauppa). Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 18. Sammatin korttelin 300 E18 liittymän asemakaava (Haarjärven liittymä) Asemakaava laaditaan uudelleen E18 tien eteläpuolelle, koska aikaisempi kaava kumoutui muotovirheeseen. Kesko Oyj:n on tarkoitus rakentaa alueelle liikennepalvelualue. Kaavoitusta varten laaditaan uudet kaavoitussopimukset. Kaavaehdotus oli julkisesti näytävillä 28.9..27.10.2009. Kaava on tarkoitus viedä kaupunginhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi keväällä 2010. Kaavoitusjohtaja Heikki Rouvinen 050-567 5910 13
Kaavoitusohjelma vuosille 2010-2012 14
5. Kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet Kaavaa valmisteltaessa on oltava vuorovaikutuksessa niiden henkilöiden ja yhteisöjen kanssa, joiden oloihin tai etuihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Kaavoja valmistelevien viranomaisten on tiedotettava kaavoituksesta sillä tavoin, että niillä, joita asia koskee on mahdollisuus seurata kaavoitusta ja vaikuttaa siihen. Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia ns. osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Suunnitelma laaditaan kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellisessa laajuudessa. Jos osallinen katsoo osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittämättömäksi, hän voi esittää asiasta alueelliselle ympäristökeskuk selle neuvottelun käymistä. Lohjan alueesta vastaa Uudenmaan ympäristökeskus. Kaavoituksen vireille tulosta on ilmoitettava sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. Kaavaa valmisteltaessa tulee huolehtia siitä, että osallisilla on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiassa. Käytännössä kunta ilmoittaa kaavojen vireille tulosta, osallistumis- ja arviointisuunnitelmista, kaavaluonnoksista ja keskustelutilaisuuksista paikkakunnan sanomalehdissä. Alueeltaan pienillä kaava-alueilla voidaa ilmoittaa myös esim. kirjeellä. Kaupunki järjestää keskustelutilaisuuksia, joissa osalliset voivat tuoda julki omia tavoitteitaan ja kannanottojaan. Keskustelutilaisuuksia järjestetään esim. kaavan tavoitteiden asettamisesta ja kaavaluonnoksesta. Kaavaehdotus on asetettava julkisesti nähtäville. Kunnan jäsenille ja osallisille varataan tilaisuus esittää mielipiteensä (muistutus). Edellä esitetyn lisäksi kaupunkilaiset ja osalliset voivat koska tahansa kääntyä kaupungin kaavoitustoimen henkilökunnan puoleen. Yhteystiedot löytyvät tästä kaavoitus katsauksesta. Kaavoitusprosessin alkaessa tai sen aikana voivat asukkaat myös esim. kylätoimikunnissa, asukasjärjestöissä tai muuten keskuudestaan valita työryhmiä tai edustajia, jotka ovat tiiviimmin mukana kaavaprosessissa. Menettelytavoista voi sopia kaavoittajan kanssa ja tarvittaessa tehdä kaupungille aloitteita yhteistyöstä. Kaavan käsittelee eri vaiheissa kaupungin ympäristölautakunta, kehittämis- ja elinkeinojaosto (yleiskaavat) ja kaupunginhallitus. Lopuksi kaavan hyväksyy kaupunginhallitus tai kaupunginvaltuusto. Alueellinen ympäristökeskus ohjaa kunnan alueiden käytön suunnittelua ja valvoo, että kaavoituksessa mm. otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja lain säännökset. Kaavan hyväksymispäätöksestä voi valittaa Helsingin hallinto-oikeuteen. Maankäytön suunnittelu toimii Lohjan kaupungin kaupunkisuunnittelukeskuksessa osoitteessa Karstuntie 4, IV-kerros, Lohja. Postiosoite: PL 71, 08101 Lohja Vaihde (019) 3690, Fax (019) 369 4406 15
Suunnittelu, osallistuminen ja päätöksenteko kaavaprosessin eri vaiheissa 16
6. Maankäytön suunnittelun henkilöstö Kaavoitus Heikki Rouvinen kaavoitusjohtaja puh. 050-567 5910 heikki.rouvinen(a)lohja.fi Katariina Haigh kaupunginarkkitehti puh. 050-357 7928 katariina.haigh(a)lohja.fi Leena Iso-Markku yleiskaavoittaja puh. 044-3740147 leena.iso-markku(a)lohja.fi Leena Snellman-Kihlman asemakaava-arkkitehti puh. 044-369 4451 leena.snellman-kihlman(a)lohja.fi Miia Ajo arkkitehti puh. 044-3740105 miia.ajo(a)lohja.fi Pertti Piirilä ympäristöinsinööri puh. 050-543 9357 pertti.piirila(a)lohja.fi Sirkka-Liisa Manninen suunnitteluavustaja puh. 044-369 4404 sirkka-liisa.manninen(a)lohja.fi Tuija Savela suunnitteluavustaja puh. 044-369 4458 tuija.savela(a)lohja.fi Teija Liuska projektisuunnittelija puh. 369 4418 teija.liuska(a)lohja.fi Toimistopalvelut Margit Hietamäki toimistosihteeri puh. 044-369 4454 margit.hietamaki(a)lohja.fi Joukkoliikenne Anja Siilanto-Parviainen erikoissuunnittelija puh. 044-369 4341 anja.siilanto-parviainen(a)lohja.fi Kiinteistö- ja kartastopalvelut Ari Piirainen kaupungingeodeetti puh. 044-374 3793 ari.piirainen(a)lohja.fi Karttapalvelu Raija Nurmi toimistosihteeri puh. 369 4456 raija.nurmi(a)lohja.fi Maanhankinta/maankäyttösopimukset Erkki Eskola kiinteistöinsinööri puh. 369 4400 erkki.eskola(a)lohja.fi 17
7. Ympäristölautakunta 2009-2012 Jäsenet Erkki Alhopuro, pj Markku Karppinen, vpj Raimo Karjalainen Erkki Lanne Tiina Liimatainen Tuija Lindén-Nirvi Aslak Palenius Panu Ruoste Oili Seppälä Nina Välimäki Sirkka Warvas Sabina Wright Jari Åström Varajäsen Antti Viita Juha Lipponen Harri PeltomaaA Mia Holopainen Anu Uusimaa Markku Kaukoranta Hannu Ansas Johan Holmström Tuula Hiltunen Liisa Lehtinen Pirjo Ivanoff Suvi Väisänen Niko Mikkonen Kaupunginhallituksen edustaja Erja Vaarala Ympäristölautakunnan sihteeri Raija Rönkä-Nieminen 8. Muut viranomaiset Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) PL 36, 00521 Helsinki Käyntiosoite: Asemapäällikönkatu 14 puh. 020 636 0070 Fax 020 sähköposti: kirjaamo(a)ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/uusimaa Lohjan alueesta vastaavat: Paavola Anita ylitarkastaja anita.paavola(a)ely-keskus.fi Helsingin hallinto-oikeus: PL 120, 00521 Helsinki Käyntiosoite:Ratapihantie 9 puh. (09) 173 531 Uudenmaan liitto Aleksanterinkatu 48 A 00100 HELSINKI Kristiina Rinkinen maakunta-arkkitehti kristiina.rinkinen(a)uudenmaanliitto.fi 9. Kehittämis- ja elinkeinojaosto 2009-2012 Juhani Viljanen, pj Leo Rintanen, vpj Nina Granath Päivi Kuitunen Hannu Mikkonen Marja Salminen Ismo Voutilainen Asiantuntijajäsen Antero Sarakivi Pekka Luoma Jari Väre Panu Ruoste Tuija Piekka Matti Pajuoja Leena Levonperä Erja Vaarala Tuija Piekka Kaupunginhallituksen edustaja Jussi Patinen 18
Margit Hietamäki LOHJAN KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS PL 71 08101 LOHJA Käyntiosoite Karstuntie 4, 4. krs 08100 LOHJA Vaihde (019) 3690 Faksi (019) 369 4406 Sähköpostiosoite kaupunkisuunnittelukeskus.kirjaamo(a)lohja.fi etunimi.sukunimi(a)lohja.fi Avoinna ma, ke, to 9-16, ti 9-17, pe 9-15