Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti.



Samankaltaiset tiedostot
Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti.

Sivistystoimen hallinto/osaston yhteinen toiminta

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

2.1. Hyvinvointipalvelut

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Strategia Koululautakunta

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

Strategia Koululautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Liite sivistyslautakunta

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

KELPO- muutosta kaivataan

Sivistystoimen hallinto / osaston yhteinen toiminta. Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

MYNÄMÄEN KUNNAN TALOUSARVIO 2013 JA -SUUNNITELMA VUOSILLE KH KH KV

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

SIVISTYSVIRASTO 2013 ( tilanne)

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

Arviointikriteerit, mittarit. Koulukiusaamistapausten lukumäärä

Sivistystoimiala opetus

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

TALOUSRAPORTTI II Sivistystoimi 2016

Tavoitteena on sivistynyt, aktiivinen ja osallistuva kansalainen, joka ottaa vastuun omasta ja muiden hyvinvoinnista sekä elinympäristöstä.

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Sivistyslautakunta Liite 80 Tark. /

Arviointikriteerit, mittarit. Sisäilma- ja rakennetutkimukset. resurssointi. Toteutuneet toimenpiteet

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Tavoitetaso ja vastuuhenkilöt. Kiusaamistapausten lukumäärän väheneminen / koulujen ja varhaiskasvatuksen

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

Mynämäen kunnan talousarvion osavuosiraportti

Palvelu: Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%)

TA + muutos. Toteutunut

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Kajaanin varhaiskasvatus SK

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Kasvun ja oppimisen lautakunta Liite nro 1 (1/9)

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa alkaen.

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET. Kirkkokadun koulu

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Ohjausryhmä ja verkosto nimetty 3/2014. Lukioiden tvt-strategiat tiedoksi ltk:lle (digabi) 8/2014. Hankintakäytäntö sovittu 9/2014

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa

Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Vähintään tyydyttävällä tasolla (kouluarvosanalla > 8.5)

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

Laatu perusopetuksessa

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon.

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET

Opetushenkilöstö Punkaharju

Sivistysosasto. Toiminta- ja palveluajatus

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

6,322123(78672,0(1. Suomenkielisen koulutusjaoston lausunto. Jari Alasmäki opetusjohtaja

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET 2016

Opetuspäällikkö 1 vastaa esi- ja perusopetuksen sekä aamu- ja iltapäivä toiminnan sisällön toteuttamiseen ja kehittämiseen kuuluvista asioista,

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Sivistyslautakunnan seminaari Ohjausryhmä Johtoryhmä Sivistyslautakunta Liite no 2

VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS JA LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 ASETETUT TAVOITTEET

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutoimen tasapainotettu strategiakartta

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä Tarja Tuomainen

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Transkriptio:

1..1 OSVUOSIRAPORTTI/ Kasvatus- ja sivistyslautakunta Tulosalue Tilivelvollinen Toiminta-ajatus Sivistystoimen hallinto/osaston yhteinen toiminta Kasvatus- ja sivistysjohtaja Laura Päiviö-Häkämies Kehittää ja uudistaa osaston toimialaa kunnan strategisten tavoitteiden suuntaisesti. arvio vuodelle 2014/toteuma 31.8.2014 Lautakunnan alaisen toiminnan tavoitteena on tuottaa laadukkaita palveluja varhaiskasvatuksen, opetustoimen, liikunta- ja nuorisopalvelujen sekä kulttuuripalvelujen alalla. Vuoden 2014 aikana on keskusteltu tulevaisuuden palveluverkkoratkaisusta, joka on ollut tarkoitus tehdä ennen osaston strategian laatimista, sillä nämä asiat liittyvät voimakkaasti yhteen. Tavoitteiden selkeän linjaamisen yhtenä tarkoituksena on ollut pohtia sitä, miten lapset ja nuoret saisivat parhaat mahdolliset kasvun eväät olemassa olevilla resursseilla. Päätöksenteko palveluverkon tulevaisuudesta on vielä kesken. Akseli-kuntien yhteinen etsivä nuorisotyöntekijä aloitti vuoden määräaikaisessa työsuhteessa tammikuussa 2014 Mynämäen toimiessa esimieskuntana. Toiminta on käynnistynyt ja tavoittanut nuoria todella positiivisesti suhteessa siihen, miten aiemmin ostopalveluna toteutettu toiminta tavoitti mynämäkeläiset nuoret. Kaikki osaston ennaltaehkäisevät toiminnot listattiin keväällä 2014 ja niihin pyritään satsaamaan myös jatkossa. Muun muassa liikuntatoimen puolella ikääntyvän väestön liikuntapalvelu on osoittautunut todella hyväksi ja tarpeelliseksi toiminnaksi. Kehittämistyötä on tehty erilaisten hankkeiden avulla, joista käynnissä ovat Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten yhteisen Osaava-hankkeen puitteissa tehtävät opetuksen laadun kehittäminen ja arviointi sekä tieto- ja viestintätekniikan strategian jalkauttaminen. Strategia valmistui kesällä 2014 ja sen jalkauttaminen on tulevaisuuden haaste. Lisäksi Mynämäki on osallistunut TSO:n (Turun Seudun Opetustoimen) Osaava-hankkeeseen, jonka puitteissa on tarjolla seminaareja ja koulutuksia. Lisäksi Mynämäessä on omia pienempiä hankkeita, uutena muun muassa Liikkuva koulu-hanke, jonka pilottina toimi kevään 2014 Tavastilan koulu. Lisäksi on pyritty etsimään sopivia kehittämishankkeita muille sektoreille toiminnan tueksi sekä itsenäisesti että yhdessä Turun seudun toimijoiden kanssa. arvion sitovat strategiset tavoitteet vuonna 2014 Strategiset tavoitteet Henkilöstön osaaminen Motivoitunut henkilökunta Työtyytyväisyys Kriittiset menestystekijät Hyvät oppimistulokset, mahdollisimman pätevä ja osaava henkilökunta Työilmapiiri ja johtaminen Tavoitetaso Mittari Toteuma 31.8.2014 Pätevä henkilökunta Henkilöstön kuunteleminen ja työtyytyväisyyden kehittäminen Pätevyysvaatimusten täyttö 100 %, Oppimistulokset (perusopetus ja lukio) käydään 100% sekä todennetaan epäkohdat ja se, mihin epäkohtiin puututtu 100 % Oppimistulokset hyvät, kts opetustoimen tavoitelistaus käyty 100 % Koulutusta henkilöstölle ja päättäjille koulutusmyönteisyys organisaatiossa Osaava henkilökunta ja luottamushenkilöt Koulutuspäivien määrä ja laatu Henkilökunnalla mahdollisuus osallistua koulutuksiin, käytetty melko

Asiakas Sujuva ja perusteltu päätöksenteko Huolellinen valmistelu ja selvitykset päätöksenteon tukena Päätöksien ripeys, pysyvyys ja tasapuolisuus Läpimenneet muutoksenhaut ja otto-oikeudet kattavasti. Koulutuksiin hankerahaa. Päättäjien koulutukset sijoittuivat valtuustokauden alkuun. Toiveiden mukaan nostettu aiheita esim. kokousten alkuun syventämään käsiteltäviä aiheita. - Palvelut Ajantasainen asioiden valmistelu ja kehittäminen Taloudellisesti ja tehokkaasti järjestetty toiminta Sujuvat kokous- ja neuvottelukäytännöt, päätöksistä tiedottaminen Määrärahojen seuranta ja nopea reagointi talouden muutoksiin Määräaikojen pitävyys Määrärahojen riittävyys Läpimenneet oikaisuvaatimukset ja valitukset euroa / asukas - toteuma lasketaan tilinpäätökseen, toiminta määrärahojen puitteissa 500 Sivistystoimen hallinto TP 2013 TA 2014 tot. 31.8.2014 % Suoritteet lautakunnan kokoukset 10 10 Tunnusluvut euroa/asukas 28 27 Tulosalue Tilivelvollinen Toiminta-ajatus Varhaiskasvatus Päivähoidonjohtaja Erja Santanen/Ulla Luolila Lakisääteisen, lapsen ja perheen tarpeista lähtevän, laadukkaan päivähoidon ja esiopetuksen tarjoaminen. arvio vuodelle 2014/toteuma 31.8.2014: Hoitopaikkojen määrä on pidetty tarvetta vastaavana. Kevättä 2014 leimasi huoli ja pula terveistä ja turvallisista tiloista. Tilaratkaisuissa on päästy eteenpäin ja Tilhentien esikoululaisten muuttoa (ensimmäisenä muuttajien ryhmänä) uuteen päiväkotiin alettiin valmistella elokuussa 2014. Erityisen tuen jatkuvasti lisääntyvään tarpeeseen vastattiin vuonna 2013 palkkaamalla toinen erityislastentarhanopettaja. Molemmat eltot siirtyivät muille paikkakunnille ja kesällä 2014 saatiin rekrytoitua yksi elto vakituiseen virkaan. Toisen osalta on ollut vaikeuksia löytää pätevä henkilö hoitamaan tehtävää asia on ratkaistu väliaikaismenettelyllä ja vakinaisen elton haku tullaan uusimaan keväällä 2015.

arvion sitovat strategiset tavoitteet 2014 Strategiset tavoitteet Kriittiset menestystekijät Henkilöstön osaaminen Pätevä, oikein Hyvä yhteistyö eri mitoitettu päivähoitoyksikköjen henkilöstö välillä Yhtenäiset työkäytännöt Työtyytyväisyys Työilmapiiri ja johtajuus Tavoitetaso Mittari Toteuma 31.8.2014 Työntekijöillä lain mukainen pätevyys Täydennyskoulutusta vähintään 2 päivää/henkilö Jokaisessa päiväkodissa on pätevä lähiesimies Sairauspoissaolojen määrä ei kasva 100 % Täydennyskoulutus päivien määrä Sairauspoissaolojen määrä Muutoin täyttynyt, toinen erityislastentarhanopettajan ja kahden lastentarhanopettajan paikat täyttämättä 31.8. käyty Asiakas Laadukas esiopetus ja päivähoito koko kunnassa Palvelut Hoitopaikkojen määrän pitäminen tarvetta vastaavana Varhaiskasvatussuun-n itelman ja esiops:n noudattaminen ja ajantasaisuus Asiakastyytyväisyys (joka toinen vuosi lapsille, joka toinen vuosi vanhemmille) Päivähoitotilojen riittävyys Arviointikysely Keskiarvo yli 3 asteikolla 1-5 Päiväkotitiloja riittävästi, turvalliset ja terveelliset Hoitopaikan järjestäminen lain edellyttämässä ajassa Laatukysely toteutetaan marraskuussa Toteutunut lain puitteissa Sähköisten palvelujen käytön lisääminen Ajantasaisen ohjelmiston hankkiminen Sähköinen päivähoitohaku Työaikasuunnitelmat Varautuminen tuntiperusteiseen laskutukseen Sähköisten palveluiden määrä Neuvotellaan parhaillaan Lapsen varhaisen ja oikea-aikaisen tuen havaitseminen ja tuen tarpeen arviointi Erityislastentarhanopettajat lapsiryhmien toiminnassa mukana Kaksi erityislastentarhanopettajaa, tukitoimet aloitetaan heti Erityislastentarhano pettajien määrä Erityislastentarhanopettajia 1 Tehokkaasti ja taloudellisesti järjestetyt palvelut Henkilöstömitoitus oikein kaikissa päivähoitoyksiköissä Nettomenot/hoitopaikka/ vuosi alittaa valtakunnallisen keskiarvon Nettomenot /hoitopaikka/vuosi Tarkentuu tilinpäätöksessä, 31.8. pysytty TA:ssa 505 Varhaiskasvatus

TP 2013 TA 2014 tot. 31.8.2014 Suoritteet Päiväkodit kokopäivä 188 180 179 osapäivä 84 78 73 esiopetus 76 85 82 Erityispäiväh; 17 17 20 Perhepäiväh; 41 44 21 Ryhmäperhepäivähoito kokopäivä 18 20 23 osapäivä 2 2 8 esiopetus 4 11 Ostopalvelup; 3 3 5 Muu päivähoito kotihoidontuki, perhettä 102 110 99 Tunnusluvut / hoitopaikka Päiväkoti/ koko 7 247 7 998 7 963 Esiopetus 4 968 5 115 5 209 Perhepäivähoito 9 996 9 685 9 746 Ryhmäperhepäiväh. 8 554 9 063 9 758 Kotihoidontuki /perhe 4 339 4 181 4 646 Tulosalue Tilivelvollinen Toiminta-ajatus Opetustoimi Rehtorit ja koulujen luokanopettaja-rehtorit Tarkoituksena on tarjota mahdollisimman laadukasta perusopetusta sekä yleissivistävää toisen asteen tutkintoon (yo-koe) johtavaa lukio-opetusta. arvio vuodelle 2014/ Toteuma 31.8.2014 Perusopetuksen oppilasmäärä on ollut muutaman viime vuoden ajan Mynämäessä hienoisessa laskussa. Palveluverkkoselvitys on laadittu ja sen eri vaihtoehdoissa on haettu tehokkuutta ja innovatiivisia ratkaisuja hinku-kunnan strategisten valintojen mukaisesti tarkoituksena löytää sekä säästöjä että fyysisen oppimisympäristön laadukkuutta rakenteellisten ratkaisujen kautta. Tulevaisuuteen tähtäävät ratkaisut ovat vielä kesken. Tilojen käyttöasteen nostaminen ja yhteistyön lisääminen 3. sektorin kanssa (vanhempainyhdistykset, kylät, lapsineuvosto, järjestöt, jne.) ovat osa selvitystyötä. Niittylinnan erityisopetusyksikkö jatkaa Tavastilan koulun luokanopettaja-rehtorin alaisuudessa siksi, että erityisopetusta on muutoinkin keskitetty Tavastilaan. Niittylinnan kaksi yksikköä sijaitsevat samassa pihapiirissä, jolloin opettajat ja avustajat saavat toisistaan tukea ja ryhmiä on mahdollista jakaa. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistui niin, että uusi lainsäädäntö astui voimaan elokuussa 2014. Tämän osalta tilanne on ollut sekava, sillä lain sovellusta ja yksityiskohtaisempaa ohjeistusta ei ole vieläkään saatu kuntiin. Oppilashuollossa on pyritty Akseli-vetoisen kehittämishankkeen kautta sopimaan yhteisistä linjauksista ja parhaasta mahdollisesta toimintamallista. Kehittämishankkeen ajatuksena on myös parantaa perhekeskeistä oppilashuoltotyötä ja laatia laajempi kohderyhmän hyvinvointisuunnitelma.

Opetusryhmäkokojen pienentämiseen on saatu erityistä valtionapurahaa, jolla on palkattu kolme resurssiopettajaa lukuvuodeksi 2014-2015. Osaava-hankkeen puitteissa koulutetaan opettajayhteisöä. Lukion oppilasmäärä pyritään vakauttamaan noin 180 oppilaaseen. Varaudutaan sähköisten ylioppilaskirjoitusten tuloon. Lukion tavoitteena on aikaisempien vuosien tapaan saavuttaa yo-tuloksissa keskiarvo, joka parempi kuin valtakunnallisten kaikkien aineiden keskiarvo. Kehittämisessä panostetaan edelleen sähköisiin oppimisympäristöihin. arvion sitovat strategiset tavoitteet vuonna 2014 (perusopetus) Strategiset Kriittiset tavoitteet menestystekijät Henkilöstön osaaminen Pätevä ja oikein Koulujen välinen mitoitettuhenkilökunta yhteistyö, riittävä täydennyskoulutus Johtajien kouluttaminen Tavoitetaso Mittari Toteuma 31.8.2014 Tehtävien edellyttämä pätevyys kaikilla Kaikilla tehtävien edellyttämä pätevyys Päteviä % 100 % Täydennyskoulutuspä ivät Koulutusta tarjolla runsaasti. Työtyytyväisyys Asiakas Ammattitaitoisesti tuotetut palvelut Palvelut Lain ja opetussuunnitelman mukaiset laadukkaat palvelut Perusopetuspalvelut osallistuvat lasten ja nuorten laadukkaiden hyvinvointipalvelujen kehittämiseen Työilmapiiri ja johtajuus käydään 100 %, puututaan epäkohtiin Opetussuunnitelmien noudattaminen ja ajantasaisuus Selkeät toimintaohjeet ja resurssien oikea kohdentaminen Laadun ja alueellisen yhteistyön ennakkoluuloton kehittäminen Oppimistulokset saavutettu Kaikkien ryhmäkokojen keskiarvo ja tehokkaasti järjestetyt lakisääteiset koulukuljetukset Perusopetuspalvelut ovat mukana perusopetuksen Laatu-hankkeen soveltamisessa käytäntöön. Vanhempien osallistaminen tärkeätä vanhempien ja koulun yhteistyötä mittaavassa kyselyssä tavoitellaan sitä, että selvä enemmistö on Päättötodistusten saaneiden 100 % Kyläkoulujen, Laurin ala- ja yläkoulujen sekä kaikkien koulujen yhteinen ryhmäkokojen keskiarvo ja koulukuljetusreittien määrä Laatu-hankkeen eteneminen Mynämäen kaikissa peruskouluissa. 258-kysely huoltajille keväällä 2014 ja sen tyytyväisten vastaus% Kehityskeskuste-l ut käyty 100 % Kyläkoulut 12 Laurin ak 17 Laurin yk 15 Joukkoliikenne-ty öryhmä kilpailutti koulukuljetuksen keväällä 2014, reittirakenne muuttui niin, että entisten reittien sijaan maksetaan vain oppilaan taksissaolon ajasta/matkasta. Laatu-hankkeen 2 korttia tehty: fyysinen oppimisympäristö ja oppilaiden osallisuus kortit, esitelty lautakunnalle kesäkuussa 2014 Kouluviihtyvyys-k yselyn tulokset esitelty lautakunnalle kesäkuussa 2014

tyytyväisiä palveluun Perusopetuksen kehittämishankkeisiin osallistuminen Sähköisten palvelujen ja oppimisympäristöjen lisääminen perusopetuksessa Hankkeiden koordinointi omana tai ostopalveluna Asianmukainen laitteisto kouluissa määritelty uusittu tvt-strategia, Wilma ohjelman käyttö kaikilla huoltajilla Osaamisen ja laadun lisääminen hankkeiden avulla TVT-strategia valmiina ja kaikkien tiedossa 2014, kouluun ilmoittautuminen Wilma-oppilashallinto -ohjelman kautta (100%), Hankkeiden tulokset käytännössä Uusittu strategia valmiina, sen pohjalta toimenpidesuunnittelu n aloittaminen, Wilman käyttö 100 % Erityisesti TVT-osaaminen kartoitettu ja sitä parannettu tarpeen mukaan Osaava-rahoituks elta TVT strategia sisäiseen käyttöön valmiina ja esitelty lautakunnassa kesäkuussa 2014, julkaistava strategia vielä kesken. Hyvä ja laadukas oppilashuolto on hyvä lähtökohta nuorten yhteiskuntatakuun toteutumiseen. Poikkihallinnollisen yhteistyön lisääntyminen kunnan hallintokuntien, Akselin ja alueen kesken Yhteisten toimintatapojen löytyminen ja kehittäminen Koulujen, varhaiskasvatuksen, kuraattorin, vapaa-aika, sosiaalitoimen ja Akselin yhteistyön lisääminen, oppilashuollon kehittämishankkeen hakeminen yhdessä Akselin ja naapurikuntien kanssa Yhteistyötapaamiset ja ison oppilashuoltoryhmän kokoukset (määrä), onnistuneiden oppilashuollon kehittämishankkeiden määrä Wilman käyttö 100 % Lautakunta päätti kesäkuussa uudesta käytännöstä. Yleisryhmät kokoontuvat säännöllisesti, yksilölliset aina tarpeen mukaan. Nuorten osallistumisen ja yritteliäisyyden lisääminen yhdessä nuorisotoimen kanssa Koulukiusaamisen estäminen Tehokkaasti ja taloudellisesti järjestetyt palvelut Nuorten aktivoiminen osallistumaan ja yrittämään Hyvien toimintamallien löytäminen Määrärahojen seuranta, nopea reagointi muutoksiin ja oikein mitoitetut palvelut Yrittelijäisyyden ja yrittäjyyskasvatuksen lisääminen Kiva-koulun puitteissa kysely henkilökunnalle ja opettajille, lisäksi käytetään ohjelmia Lions-quest ja Turvataito, joilla pyritään parantamaan kouluviihtyvyyttä ja elämän taitoja Toiminta hoidetaan määrärahojen puitteissa Yrittäjyyskasvatusprojektien, koulutusten ja tempausten vaikutukset kouluissa sekä muualla kunnassa Pyritään minimoimaan koulukiusaaminen käytössä olevilla ohjelmilla ja Kiva-koulu -hankkeella euroa / oppilas Mynämäki mukana Yrittäjäkylä-ohjel massa, Yrittäjyyskasvatus huomioidaan kouluissa Kiusaamistapauksiin puututaan Kiva-koulun mukaisesti, samalla toteutetaan oppilaiden osallisuuden lisäämistä ja tutkittiin asiaa/parannusmahdollisuuksia laatu-hankkeessa eurot tarkentuvat tilinpäätöksessä, osavuosiraportin tilanne on keskeneräinen, oppilaslaskenta tehdään 20.9. arvion sitovat strategiset tavoitteet vuonna 2014 (lukio)

Strategiset Kriittiset tavoitteet menestystekijät Henkilöstön osaaminen Pätevä henkilöstö Rekrytoinnin onnistuminen Tavoitetaso Mittari Toteuma 31.8.2014 Henkilöstö pätevää Epäpätevien osuus % Pätevät 100 % Täydennyskoulutus 1 päivä / vuosi Täydennyskoulutuspäivä t Tutkinnot Työtyytyväisyys Työilmapiiri ja johtajuus Kyselyjen keskiarvo vähintään 3 / 4 Asiakas Ammattitaitoisesti tuotetut palvelut Lukiolainsäädännön ja opetussuunnitelman toteutuminen Opetussuunnitelma toteutuu, ei läpimenneitä valituksia Kyselyjen keskiarvo Läpimenneet valitukset - 1,5 pv/kevät Kehityskeskusteluje n mukaan työilmapiiri hyvä Asiakastyytyväisyys Palvelut Lain ja opetussuunnitelman mukaiset palvelut Ammattitaitoinen ja riittävä henkilöstö Selkeät toimintaohjeet ja resurssien oikea kohdentaminen Kyselyjen keskiarvo vähintään 3 / 5 Opetusryhmät keskimäärin < 20 Kyselyjen keskiarvo 1,28 (1 = tyytyväinen, 4= ei ole tyytyväinen) Ryhmäkokojen keskiarvo 19,6 Yo-tulokset paremmat kuin valtakunnallinen keskiarvo Yo-tuloksien keskiarvo KA 2014:4,63/4,11 (Myn/valtak), tavoite toteutui hyvin Alueellisen yhteistyön syventäminen lukio-opetuksessa Monipuolinen ja laajentuva kurssitarjonta Koulukiusaamisen estäminen Alueellisten hankkeiden ennakkoluuloton kehittäminen Opiskelijoiden motivoiminen sekä verkko-opetuksen vaatima tietotaito ja teknologia Hyvien toimintamallien löytyminen Syvenevän yhteistyön malli lähikuntien kesken Kaikki tarjottavat kurssit toteutuvat Kiusattujen määrällinen % < valtakunnallinen keskiarvo Alueelliset hankkeet Toteutuneiden kurssien % Kiusaamiskyselyjen % keskiarvo opiskelijahuolto suunnitelma, yhteistyö sote-alueella, varautuminen laajenevaan yhteistyöhön Kaksi kurssia peruttu vähäisen opiskelijamäärän vuoksi, osa toteutettu itsenäisenä opiskeluna 2,5 % opiskelijoista kokenut kiusaamista Tehokkaasti ja taloudellisesti järjestetyt palvelut Määrärahojen seuranta, nopea reagointi ja oikein mitoitetut palvelut < Samankokoisten lukioiden keskiarvo < 7000 euroa / opiskelija euroa / opiskelija Pysytty TA:ssa, tarkentuu tilinpäätöksen yhteydessä 510 Opetustoimi TP 2013 TA 2014 tot. 31.8.2014 %

Suoritteet kouluja 9 9 9 oppilaita/perusopetus 872 869 853 aloituspaikkoja/lukio 70 70 70 opiskelijoita/lukio 186 185 178 muista kunnista 43 45 43 Tunnusluvut euroa/oppilas 8 129 8 268 5 357 euroa/opiskelija 6 585 6 710 4 584 Tulosalue Tilivelvollinen Toiminta-ajatus Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Liikunta- ja nuorisopalveluvastaava, kulttuuri- ja kirjastopalveluvastaava Tuottaa kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja kuntalaisille kilpailukykyiseen hintaan (liikunta, kulttuuri ja kirjasto, nuoriso ja ap/ip-toiminta) arvio vuodelle 2014/ toteuma 31.8.2014 Kylätalo vakiinnuttaa toimintaansa vuoden 2014 aikana Mietoisten entisessä kunnantalossa nuorisotoimen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, kirjaston ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Vaski-kirjasto yhteistyötä jatketaan. Mietoisten itsepalvelukirjastoa kehitetään yhdessä kirjastokäyttäjien kanssa. Etsivän nuorisotyön osalta aivan vuoden 2013 lopulla päätettiin yhdessä Maskun ja Nousiaisten kanssa hakea omaa etsivän nuorisotyön tekijää, jonka on tarkoitus aloittaa vuoden 2014 alusta. Tätä varten haettiin rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöstä rahoituspäätös tulee vasta keväällä 2014. Eri yksiköissä kehitetään aamu- ja iltapäivätoiminnan, perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä huomioiden eri toimipaikkojen edellytykset yhteistyölle. Vapaa-ajan kenttätyöhön haetaan lisäarvoa ostopalveluiden ja kunnallisen työn kustannusvertailun kautta korostaen ennaltaehkäisevän työn merkitystä. arvion sitovat strategiset tavoitteet vuonna 2014 Strategiset Kriittiset tavoitteet menestystekijät Henkilöstön osaaminen Työhyvinvoinnin ja osaamisen aktiivinen ylläpitäminen Tavoitetaso Mittari Toteuma 31.8.2014 Esimiehet päteviä Asiantunteva johtajuus Johtamiskyselyt Johtamiskyselyitä ei ole tehty, työtyytyväisyyskysely tehtiin edellisen vuoden aikana Pätevät työntekijät 100 % Tutkinnot Toteutunut Asiantunteva henkilöstö Työtyytyväisyys Henkilöstön pysyvyys Vaihtuvuus < 5 % henkilöstöstä Työilmapiiri ja johtaminen Kyselyjen keskiarvo vähintään ¾ Vaihtuvuus % Kyselyjen keskiarvo Vaihtuvuus alle 5 % ja kehityskeskustelut pidetty Asiakas

Kirjasto- ja vapaa-aikapalvelut kehittyvät Uusien innovaatioiden toteuttaminen kirjastoja vapaa-aikapalveluissa Olemassa olevia sähköisiä palveluja kehitetään Asiakastyytyväisyys Uusia sähköisiä palveluita ei ole hankittu. Asiakastyytyväisyys säilyy nykytasolla Palvelulaatu Asiakastyytyväisyyden keskiarvo yli 3 asteikolla 1-5 Asiakaskyselyt Asiaskastyytyväisyytt ä mitattu aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Palvelut Uusia aktiivisia toimintamalleja kolmannen sektorin toimijoiden ja muiden palvelutuottajien kesken Olemassa olevien toimintatapojen ylläpitäminen ja uusien toimintamallien luominen Yhdistysten ja kunnan yhteistyön vahvistaminen Yhteinen toiminta ja tapahtumat Uusia palvelumuotoja aloitettu. Kylätalo Mietolassa 4Hyhdistys vastaa nuorisotalon sisällön tuotannosta. Kirjasto ja kulttuurin sekä liikunnan ja nuorisotoimen yhteistyön lisääminen Kuntalaisten osallisuuden lisääminen Tehokkaasti ja taloudellisesti järjestetyt palvelut Kirjasto- ja vapaa-aikapalvelujen ennakkoluuloton tarkastelu Asukkaiden aktivoiminen osallistumaan Määrärahojen seuranta, nopea reagointi ja oikein mitoitetut palvelut Uudet innovaatiot Mietoisten kylätalossa ja kyläkouluissa Nuorien ja nuorisoparlamentin osallistumisen lisääminen kunnan päätöksenteossa Toiminta hoidetaan määrärahojen puitteissa Hankkeiden määrä Edustajan osallistuminen lautakunnan kokouksiin Asukkaiden tekemien aloitteiden määrä euroa/ asiakas euroa / asukas Yhteisenä hankkeena on aloitettu vapaa-aikatoimen yhteinen tiedotuslehti. Ensimmäinen lehti julkaistaan vuoden 2015 alussa. Uusi valittu edustaja ei ole vielä osallistunut kokouksiin. Nuoret ovat tehneet aloitteen nuorten toimitilasta, sekä Laurin yläkoulun pihan kunnostuksesta. Toteuma määrärahojen puitteissa 530 Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi TP 2013 TA 2014 tot. 31.8.2014 % Suoritteet nuorisotiloja 2 2 2 kävijöitä 2 231 2 500 1 400 ap/ip -asiakkaat 68 70 75 liikuntatilat 11 11 11 uimahallikävijät 20 500 6 700 kirjastot 2 2 2 lainaukset 106 311 111 000 78 111 museot 2 2 2 kulttuuritapaht. 12 10 12 Tunnusluvut /nuoriso 84 82 59 /ap-ip-asiakas 2 350 2 423 1 277 liikunta /asukas 33 46 22 kirjasto /asukas 43 41 17 kulttuuri /asukas 3 7 1

Kasvatus- ja sivistyslautakunta yhteensä KASVATUS- JA SIVISTYS LAUTAKUNTA TA 2014 31.8.2014 tot % Lisämää-r äraha UUSI TA 2014 Toteuma 31.8.2013 TP 2013 tot % 500 Sivistystoimen hallinto Tuotot 400 65 108 400 541 1 079 50,1 Kulut -209 530-129 610 61,9-209 530-139 109-221 406 62,8 Netto -209 130-64 502 30,8-209 130-138 568-220 327 62,9 505 Varhaiskasvatus Tuotot 594 500 361 904 60,9 594 500 358 597 625 944 57,3 Kulut -4 027 587-2 648 962 65,8-4 027 587-2 564 986-3 894 412 65,9 Netto -3 433 087-2 287 058 66,6-3 433 087-2 206 389-3 268 469 67,5 510 Opetustoimi Tuotot 326 007 469 493 144,0 326 007 368 794 449 211 82,1 Kulut -8 830 627-5 855 106 66,3-8 830 627-5 739 362-8 606 357 66,7 Netto -8 504 620-5 385 613 63,3-8 504 620-5 370 568-8 157 146 65,8 530 Kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi Tuotot 204 235 159 293 78,0 204 235 129 456 197 411 65,6 Kulut -1 369 153-825 125 60,3-1 369 153-898 874-1 350 479 66,6 Netto -1 164 918-665 832 57,2-1 164 918-769 418-1 153 068 66,7 KASVATUS- JA SIVISTYSLAUTAKUNTA YHTEENSÄ Tuotot 1 125 142 1 055 798 93,8 0 1 125 142 857 388 1 273 645 67,3 Kulut -14 436 897-9 458 803 65,5 0-14 436 897-9 342 331-14 072 654 66,4 Netto -13 311 755-8 403 005 63,1 0-13 311 755-8 484 943-12 799 009 66,3