Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017"

Transkriptio

1 Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava yksikköjohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen välisen strategisen sopimuksen asettamien tavoitteiden mukaisesta palvelutoiminnan laajuudesta ja resursseista sekä toimista palvelutuotannon kehittämiseksi. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat: Turun kasvatus- ja opetuslautakunta, jolle sen esittelee toimialajohtaja Timo Jalonen sekä ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen osalta Hannu Immonen Raportointi ja seurattavat mittarit Toimialajohtaja huolehtii siitä, että pääprosessi saa käyttöönsä tarvittavat raportit palvelutuotannon tilasta ja kehittämistarpeiden edistymisestä. Lautakunta seuraa sopimuksen toteutumista kaksi kertaa vuodessa. 1

2 Toiminta ja resurssit TP 2013 (t ) TA 2014 (t ) TA enn 2014 (t ) TA 2015 (t ) Toteuma TS 2016 (t ) TS 2017 (t ) TS 2018 (t ) Menot Tulot Netto josta Taitaja Nuorten ammatillisen koulutuksen menot Nuorten ammatillisen koulutuksen tulot Nuorten ammatillisen koulutuksen laskennalliset valtionosuudet t (tark vos väh) t 3758 x 9667,27 = t 3800 x 9366,60 = t Oppisopimuskoulutuksen menot Oppisopimuskoulutuksen tulot Oppisopimuskoulutuksen laskennalliset t t valtionosuudet Opetustuntien määrä 28 h / ov 28 h / ov 28 h / ov 28 h / ov Vuosiopiskelijat ( ) k.a k.a Oppisopimuksen lisäkoulutusopiskelijat Oppisopimuksen perustutkinto-opiskelijat Oppisopimuksen osaamisohjelman (elokuun lisäkoulutusopiskelijat tilanne) Hojks opiskelijoiden määrä ( ) Henkilöstön määrä (lokakuu) ,8 (henkilökeskuksen htv:t) Henkilöstön sairauspoissaolo % 2,3% 2,3% 1,9% (lokakuun tilanne) (helmikuu) 1,9% 3,1 % (helmikuu) 2

3 Tavoitteet Tarjotaan korkeatasoista kasvatusta ja opetusta joka johtaa aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. Toisen asteen koulutuksen läpäisyä parannetaan ja keskeyttämistä vähennetään Uusissa opetussuunnitelmissa mahdollistetaan yksilölliset opintopolut ja kehitetään opiskelijan osaamisen arviointia. Toisen asteen koulutuksen läpäisyä parannetaan ja keskeyttämistä vähennetään Pedagogiikan kehittäminen työelämälähtöisemmäksi mm. toteuttamalla oppimisprojekteja työelämän kanssa. Tavoitetaso Resurssitarve Toteutuma Keskeyttämisprosentti Läpäisyprosentti 6-7% 78% Tarvitaan lisää opintojen ohjausta ( 3 opintoohjaajaa lisää ) ajalla tilanne 5,9% Työelämälähtöisyys Rehtorit ja koulutuspäälliköt Vahvistetaan työssäoppimisen osuutta tutkinnoissa Rehtorit, koulutuspäälliköt Kuinka suuri osa valmistuvista opiskelijoista on suoritanut työssäoppimista yli 20 viikkoa. 50 % Opettajien työelämäjaksoja vähintään 20 kpl Läpäisy 71,9% ( tilanne) raportoidaan kesäkuussa Uudistamisohjelma toteutuu päätösten Uudistamisohjelman mukaisten tilaratkaisujen toteuttaminen mukaisesti Tilankäyttö Tilankäytön tehostaminen Tommilan koulutalosta luovutaan Siirto toteutunut ja toiminta siirretään Tavoitetaso Resurssitarve Toteuma Toteutuu

4 Tulosaluejohtaja Aninkaisetn koulutaloon. Kasvatus ja opetuspalvelut ovat korkeatasoisia, vetovoimaisia ja kilpailukykyisiä Vuosittaiset tulosaluekohtaiset asiakastyytyväisyys-kyselyt ovat käytössä ja tavoitetasot on määritelty operatiivisissa sopimuksissa Tavoitetaso Resurssitarve Toteutuma Palvelualue arvioi toimintansa laatua kattavasti ja havaittuihin epäkohtiin puututaan ja arviointitiedon perusteella tehdään kehittämistoimia. Palvelualueen johtoryhmän hyväksymän toiminnan arviointisuunnitelman mukaisesti asiakastyytyväisyyttä: opiskelijatyytyväisyys, työssäoppimiskysely, tasa-arvokysely, huoltajien mahdollisuus antaa palautetta, ym. Toiminnan arviointisuunnitelman mukaiset kyselyt ja muut toimenpiteet on tehty. Arviointisuunnitelma sisältää mm. seuraata arviointitoimet aikatauluineen: Sisäiset auditoinnit Kyselyt (mm. asiakaskyselyt) Kerättävät tilastotiedot Navigoinnit Opiskelijoiden kuulemiset Kuvataan prosessi, miten arviointien tuloksista tiedotetaan ja miten valitaan lukuvuoden aikana tehtävät kehittämistoimet Jokaisessa koulutusyksikössä on järjestetty opiskelijoiden kuulemistilaisuudet toiminnan arviointisuunnitelman mukaisesti kaksi kertaa lukuvuodessa. Kuulemistilaisuuksissa kuullaa jokaisen ryhmän ryhmänedustajia Toiminnan arviointisuunnitelman mukaiset kyselyt on tehty. Toteutuu aikataulun mukaan Kehittämistoimet arviointitiedon perusteella on käynnistetty / toteutettu. Arviointien tulokset on käsitelty toiminnanohjausryhmässä ja 4

5 Opiskelijoiden osallistaminen Palvelualueen toiminnan laatu on valtakunnallisessa vertailussa hyvällä tasolla Palvelualuejohtaja, rehtorit, koulutuspäälliköt, Laatukoordinaattori, Opiskelijakuntatatoimintaa kehitetään Opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuuksia lisätään Rehtorit, koulutuspäälliköt Osallistutaan valtakunnallisiiin arviointeihin: Amisbarometri ja OPH:n laatujärjestelmien arviointi Tehdään käsikirja opiskelijakuntatoiminnasta. Jokaisessa koulutalossa on nimetty yhdyshenkilö talokohtaiselle opiskelijakunnalle. Ryhmien edustajien kuulemistilaisuudet jokaisella koulutusalalla. OPH:n suoritaman laatuarvioinnin taso ( asteikko: puuttuva. alkava, kehittyvä, edistynyt) johtoryhmässä. Tulosten perusteella tehtävät kehittämissuunnitelmat on laadittu ja niihin kirjatut toimenpiteet on toteutettu/käynnistetty. Valmis. Nimetty Järjestetty joka koulutusyksikössä Olemme tasolla kehittyvä Toteutuu aikataulun mukaan Valmis Nimetty Jo toteutunut tai päivät on sovittu keväälle Toteutunut: Taso on välillä kehittyvä edistynyt Rehtorit, laatukoordinaattori Amisbarometrin lopputulos Valtakunnallista keskitasoa Raportti ei ole vielä saatavilla Palveluverkko mahdollistaa tehokkaan palvelutuotannon Palveluverkon jatkuva arviointi suhteessa kysyntään ja tarpeeseen sekä tarvittavien muutosten toteuttaminen Tilankäytön tehostaminen Käytössä olevat tilat Tavoitetaso Resurssitarve Toteutuma 5

6 Tilojen tehokas käyttö Luovutaan mahdollisuuksien mukaan tiloista, joita ei välttämättä tarvita Palvelualuejohtaja, rehtorit Tilojen käyttöaste ( klo 8-16) Tarkoituksenmukaiset tilaratkaisut 80% Amiraalistonkadulla toimiva logistiikkakoulutus on siirretty toimivimpiin tiloihin raportoidaan kesäkuussa Odotetaan kilpailun käynnistämistä Lasten ja oppijoiden hyvinvointia lisätään kestävällä tavalla Opiskelijoita kohdellaan Tasa-arvokyselyn tulosten tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti perusteella päivitetään tasa-arvosuunnitelma Opiskelijoilla on riittävä tuki Koulutuspäälliköt, laatukoordinaattori Opiskelijoilla on riittävät tukipalvelut Rehtorit, koulutuspäälliköt Tulosalueilla on määritelty tasa-arvotavoitteiden mukaiset toimenpiteet ja ne toteutuvat Tavoitetaso Resurssitarve Toteutuma Tasa-arvokysely Tasa-arvosuunnitelma Kuraattorien, psykologien ja terveydenhoitajan palvelut saatavilla kaikissa koulutaloissa Kysely tehty, mahdolliset korjaavat toimenpiteet käynnistetty Tasa-arvosuunnitelma on päivitetty Palvelut ovat saatavilla kaikissa koulutaloissa Toteutuu syksyllä 2015 toteutunut 6

7 Henkilöstön osaamista kehitetään Henkilöstön kokee työhyvinvointinsa hyväksi Kunta10- kyselyn tulosten perusteella sovitaan kehittämistoimista Osallistetaan henkilöstö palvelun ja organisaation kehittämiseen Henkilöstön työhyvinvoinnin tukeminen arjessa Henkilöstöresurssit kohdennetaan ydinprosesseihin Tavoitetaso Resurssitarve Toteutuma Kunta10 kysely Kyselyn tulokset on käsitelty koulutusyksiköissä ja yhdessä tiimien kanssa on sovittu kehittämistoimista Toteutunut, jatkokäsittely navigointikeskustelussa kesäkuussa Kehittämistoimet on määritelty ja käynnistetty/tehty. Määritellään mennessä Henkilöstö on osaavaa Kehityskeskustelut Esimiehet, laatukoordinaattori Yhteistyössä hanketoiminnan kanssa järjestetään henkilöstölle täydennyskoulutusta ja sen lisäksi kannustetaan opetushenkilöstöä osallistumaan pätevöitymiskoulutukseen. Koulutuspäälliköt Kehityskeskusteluihin osallistunut osuus henkilöstöstä Kunta10 kyselyn perusteella arvioidaan henkilöstön tyytyväisyyttä kouluttautumismahdollisuuksiinsa. 70 % Koulutusmahdollisuudet koetaan hyviksi. Kunta 10: koulutusyksiköt 61,8% ja yhteiset palvelut 66,2% Kunta 10: 57,6 % kokee täydennyskoulutusmahdollisuudet hyviksi 7 Muodollisesti

8 Pätevän opetushenkilöstön osuus 85 % pätevän henkilöstön souus 90,94% ja kokoaikaisista 92,24% 8

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava toimialajohtaja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 25.11.2013

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 25.11.2013 Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 25.11.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Strategisen sopimuksen raportti tilanne

Strategisen sopimuksen raportti tilanne SIVISTYSTOIMIALAN STRATEGISEN SOPIMUKSEN 31.7.2014 RAPORTTI Tällä raportilla raportoidaan heinäkuun lopun tilanteen mukaan TAE 2014 luvun alle tai viereen punaisella värillä. 1. TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN/MUUTOKSEEN

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8. Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, heinäkuun 2014 raportti, 19.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 4.12.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake

Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake Ammatillisen koulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake Toiminta ja resurssit Toteuma Tavoite 2013 Menot t ¹ 23 401 t 41 330 t 41 214 t Tulot t ¹ 1 174 t 2 206 t 2 524

Lisätiedot

Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 luonnos 26.11.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutuksen Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja johtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 14.1.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 2.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016

Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016. 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja johtoryhmä 17 6 2015

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016. 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja johtoryhmä 17 6 2015 Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2015-2016 17.6.2014 Ammatilinen koulutus Toiminnanohjausryhmä 26 5 2015 ja 17 6 2015 SIVISTYSTOIMIALA AMMATILLINEN KOULUTUS ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Ammatillisen

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Lukiokoulutus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,

Lisätiedot

Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit

Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit 1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Hyväksytty lautakunnassa 1.4.2015, raportointi 1-3/2015, 15.4.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella LUONNOS 1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 LUONNOS 26.3.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 1 Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit

Sopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet. Raportointi ja seurattavat mittarit 1 Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Hyväksytty lautakunnassa 1.4.2015, raportointi koko vuosi 2015, 5.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella

Lisätiedot

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 Sisällys Sopimuksen tarkoitus ja osapuolet... 3 Toimintaympäristö

Lisätiedot

Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016

Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 luonnos 12.3.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/

Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/ Aikuiskoulutuksen tulosalueen operatiivisen palvelusopimuksen 2013 seurantalomake/ Päivi Lehtinen 4.2.2014 Toiminta ja resurssit Toteuma 31.7. 31.12. Tavoite 2013 Menot /tulosalue, sis tilat 6.128.637/64%

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016, Toteuma 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016, Toteuma 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016, Toteuma 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 raportti tilanteesta

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 raportti tilanteesta OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 raportti 30.6.2016 tilanteesta Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella luonnos Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 luonnos 12.3.2013 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava

Lisätiedot

Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 1 Sopimus ammatillisen koulutuksen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus lukiopalvelujen tuottamisesta vuonna 2013 ja taloussuunnitelmakaudella 2014 2016 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa

Lisätiedot

Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 1 Sopimus ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja

Lisätiedot

Tilinpäätös Sivistystoimiala toimialajohtaja Timo Jalonen

Tilinpäätös Sivistystoimiala toimialajohtaja Timo Jalonen Tilinpäätös Kasvatus- ja opetuslautakunta Lautakunnan toiminta-ajatus: Turun sivistystoimialan henkilöstö järjestää laadukkaita ja monipuolisia kasvatus- ja opetuspalveluita yhteiskuntavastuullisesti asiakkaan

Lisätiedot

Eriyttäminen ja kolmiportainen

Eriyttäminen ja kolmiportainen Operatiivisen sopimuksen tavoitteet perusopetuksen tulosalueella 2014 seuranta Strategisen sopimuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova tavoite Tulosalueen keskeiset strategisen sopimuksen toimenpiteet

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella

Lisätiedot

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella , vuoden 2014 raportti,

Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella , vuoden 2014 raportti, Sopimus aikuiskoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2014 ja taloussuunnitelmakaudella 2014-2017, vuoden 2014 raportti, 2.2.2015 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi Ammatillinen koulutus johtoryhmä

Arviointisuunnitelma Lukuvuosi Ammatillinen koulutus johtoryhmä Arviointisuunnitelma Lukuvuosi 2016-2017 Ammatillinen koulutus 3.5.2016 1 SIVISTYSTOIMIALA AMMATILLINEN KOULUTUS ARVIOINTISUUNNITELMA Ammatillisen koulutuksen palvelualueen toimintajärjestelmä Ammatillisen

Lisätiedot

SOPIMUS TURUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTA- MISESTA 2013 (OPTS)

SOPIMUS TURUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTA- MISESTA 2013 (OPTS) LIITE 1 SOPIMUS TURUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTA- MISESTA 2013 (OPTS) 1. Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella palvelutuotantosopimuksella (OPTS) ydinprosesseja edustavat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 Operatiivinen sopimus Turun kaupungin lasten kasvatuksen ja opetuksen pääprosessin suomenkielisten perusopetuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 Sopimuksen tarkoitus ja osapuolet Operatiivinen sopimus

Lisätiedot

Eriyttäminen ja kolmiportainen

Eriyttäminen ja kolmiportainen Operatiivisen sopimuksen tavoitteet perusopetuksen tulosalueella 2014 seuranta Strategisen sopimuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova tavoite 2.1.1 Tarjotaan korkeatasoista kasvatusta ja opetusta, joka

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2020 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Ympäristötoimiala Lautakunta: Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta Sopimuksen tarkoitus: Tällä sopimuksella lautakunta ja Turun kaupungin ympäristötoimialan johto sekä ympäristönsuojelun

Lisätiedot

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella

Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella Sopimus sivistystoimialan yhteisten hallintopalvelujen ja yhteisten toimintojen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016-2018 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Toiminto: Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään tavoitteet palveluiden järjestämiseen, resurssien käyttämiseen ja henkilöstön hyvinvointiin

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Toimialan hallinto ja yhteiset palvelut Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava palvelualuejohtata/yksikköjohtaja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA

OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA OPISKELIJOIDEN TASA-ARVOSUUNNITELMA Mikkelin ammattikorkeakoulu Hyväksytty johtoryhmässä 26.4.2011/7.6.2011 Hyväksytty amk-hallituksessa 14.6.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 TASA-ARVOTYÖN KEHITTÄMISKOHTEITA...

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Sivistystoimialan hallinto ja yhteiset palvelut Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Perhe ja sosiaalipalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivisessa sopimuksessa määritellään palvelualueen tavoitteet palveluiden järjestämiseen,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017

Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Rovaniemen kaupungin Tilaliikelaitoksen strategia 2017 Tilannekatsaus Johtokunta 26.4.2017 Arvot Strategian toteuttaminen perustuu Rovaniemen kaupungin yhteisiin arvoihin Osallisuus Luovuus Turvallisuus

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa

Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaaja ohjauksen kehittäjänä ja koordinaattorina Luksiassa Opinto-ohjaajien ja ryhmänohjaajien tehtävänkuvien, yhteistyön ja työnjaon kehittäminen Yhdessä-hankkeen loppuseminaari 7.11.2014 Opinto-ohjaaja

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen

Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä. Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen laatukriteerityö Jyväskylässä Perusopetuksen laatukriteerityö-seminaari Jyväskylä 9.5.2011 Tarja Tuomainen Perusopetuksen tulosalueen taustatietoja Perustehtävä: perusopetuslain mukaisen

Lisätiedot

TUTKINTOJEN AUDITOINNIT

TUTKINTOJEN AUDITOINNIT Keskeyttämisen ehkäisyn toimenpideohjelma TUTKINTOJEN AUDITOINNIT Keskeyttämisen ehkäisyn toimenpideohjelma Vahvistettu sekä määrällisen seurannan että keskeyttämisen ehkäisemiseen vaikuttavien ennakoivien

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA

PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 SODANKYLÄNTIEN ALUELAUTAKUNTA PALVELUSOPIMUS 2018 1. Sopimusosapuolet Tämän sopimuksen osapuolia ovat Rovaniemen kaupungin Alueelliset palvelut/ ja Sivistyspalvelut. 2. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Sivistystoimialan hallinto ja yhteiset palvelut Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI

KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI KORKEAKOULUJEN LAATUJÄRJESTELMIEN SEURANTA- JA KEHITTÄMISSEMINAARI 31.10.2018 Tampereen ammattikorkeakoulu Päivi Karttunen, vararehtori Susanna Saarinen, kehittämispäällikkö TAMK numeroina yhteensä noin

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Toimialan hallinto ja yhteiset palvelut Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava palvelualuejohtata/yksikköjohtaja

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi

Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi NAANTALIN KAUPUNKI Henkilöstöstrategian toimenpidesuunnitelma 2015 Henkilöstöstrategian toteuttaminen, seuranta ja arviointi Johtoryhmä 1.12.2014 ja 8.12.2014 Yhteistyötoimikunta 18.12.2014 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Hallitus 21.9.2012 LIITE 1 VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1-2 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen, RAMK, LAO, LAMO ja Urheiluopisto mittarit 3-4 Yhteenveto tulosalueiden tuloksista /31.8.2011-10,

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen

27.11.2009. Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Eila Mäkinen ja Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti

Lisätiedot

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet...

Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti. 1 Hankkeen tavoitteet... 1 (6) Päivämäärä: Osahankkeen nimi Suunnitelman laatija(t): Ritva Vartiainen Työssäoppimisen laajentaminen ja kehittäminen ongelmaperustaisen oppimisen pedagogiikan lähtökohtien mukaisesti Valtionavustus

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Lark työpaja

Lark työpaja Lark työpaja 21.11.2016 Osallistaminen Palautejärjestelmän kehittäminen jaksopalaute Tuuli Ovaska Hanna-Liisa Ollila Kerätyn tiedon läpikäynti KEHITTÄMISKOHTA JA OSATAVOITTEET 3.3.2015 Mitä tietoa pitäisi

Lisätiedot

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin kunnallisten suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta

Operatiivinen sopimus Turun kaupungin kunnallisten suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta Operatiivinen sopimus Turun kaupungin kunnallisten suomenkielisten varhaiskasvatuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 1 Sisällys Sopimuksen osapuolet ja tarkoitus... 3 Toimintaympäristö ja sen mahdolliset

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Kouvolan seudun ammattiopisto

Kouvolan kaupunki Kouvolan seudun ammattiopisto Kouvolan kaupunki Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2015 Vastuuhenkilö Rehtori Timo Olli Toiminta ja siinä tapahtuneet olennaiset muutokset KSAO järjestää Opetus- ja kulttuuriministeriön alaista nuorten ja

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016/ Osavuosikatsaus 2/2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016/ Osavuosikatsaus 2/2016 OPRATIIVINN SOPIMUS 2016/ Osavuosikatsaus 2/2016 Sivistystoimiala Palvelualue: Sivistystoimialan hallinto ja yhteiset palvelut Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja

Lisätiedot

Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St)

Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St) Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 6568-2014 (011, 010) Sivistystoimialan johtosäännön muuttaminen (St) Tiivistelmä: Kasvatus- ja opetuslautakunta on esittänyt kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus TILINPÄÄTÖS Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Oulun Aikuiskoulutuskeskus. www.oakk.fi. Tervetuloa!

Oulun Aikuiskoulutuskeskus. www.oakk.fi. Tervetuloa! Oulun Aikuiskoulutuskeskus www.oakk.fi Tervetuloa! 1 2 OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 3500 opiskelijaa 113 eri maasta 2010 maahanmuuttajatiimissä 51 486 opiskelijatyöpäivää,

Lisätiedot

1. Sivistystoimialan johtaminen

1. Sivistystoimialan johtaminen Sivistystoimiala Johtamisen kuvaus Ammatillisen koulutuksen palvelualue Toiminnanohjausryhmä 26.2.2015 ja 2.4.2015 1. Sivistystoimialan johtaminen Sivistystoimialan organisaatio on esitetty alla olevassa

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPRATIIVINN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Ammatillinen koulutus Sopimuksen tarkoitus: Sivistystoimialan tavoitteena on järjestää korkeatasoisia ja laadukkaita kasvatus- ja opetuspalveluja,

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Sivistystoimiala Palvelualue: Varhaiskasvatus Sopimuksen tarkoitus: Tällä operatiivisella sopimuksella kunnallisen suomenkielisen varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja sopii

Lisätiedot

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa

ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa ARVIOINTI Esiopetuksen opsin perusteissa OPStuki 2016 TYÖPAJA 3 Rauma 23.9.2015 Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet: luku 4.2. Arviointi opetuksen ja oppimisen tukena Opetushallituksen esiopetuksen

Lisätiedot