IKÄIHMINEN TOIMIJANA VANHUSPALVELULAIN TOIMEENPANOA POHJOIS-SUOMESSA 2013-2014 Ohjausryhmä 20.5.2014 Projektipäällikkö Leila Mukkala
Hankeen tilannekatsaus kunnissa ja kuntayhtymissä Hanketyön päättävät 5/2014: Enontekiö, Kittilä, Kolari, Pello, Ranua, Posio, Kemijärvi, Inari (Muonio 2/2014) Raporttien laadinta käynnissä Jatkavat Salla, Utsjoki, Sodankylä 7-8/2014 Länsi-Pohja ja Rovaniemi 10/2014 Kainuu, Oulunkaari ja Kuusamo 10/2014 Kehittämistyöt ovat edenneet pääsääntöisesti pilotointisuunnitelmien mukaisesti, Kainuun optimointi muuttui toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotoksi ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi, muita pieniä lisäyksiä/tarkennuksia Lapin kunnissa
Hankeen tilannekatsaus kunnissa ja kuntayhtymissä Kuntien ja kuntayhtyminen yhteiset videopalaverit ovat päättyneet. Alueellista yhteistyötä tavoiteltiin ja saavutettiin tiedonvälityksen ja hyvien käytäntöjen jakamisen osalta Kesän ja syksyn aikana vielä palavereita joissa keskitytään lähinnä loppuseminaariin (2-3.9.2014) ja hanketyön päättämiseen Lapin kuntien vanhustyön johtajien työpalaverit vielä jatkuvat: tavoitteena tiivistää alueellista yhteistyötä myös päätöksen tasolla
Valmennussarjat kehittämistyön tueksi ovat päättyneet: Kuntoutus ja kuntouttava työote tukea hyvinvointiin (sosiaalityö + terveydenhuolto)ja palveluohjauksen osata, menossa vielä kuntoutuksen kehittäminen vuodeosastolla ja kotihoidossa Geriatrin palvelut: konsultointi kuntiin jatkuu, koulutuksellista tukea ja ohjausta kuntiin, kuntakierrokset projektipäällikön parina
KUNTIEN JA KUNTAYHTYMIEN VÄLIARVIOINNIT 4/2014 -KUUSAMO -OULUNKAARI -KAINUU -LAPPI
KUUSAMO HANKKEEN TAVOITTEENA ON KEHITTÄÄ MONIALAISIA, HYVINVOINTIA TUKEVIA PALVELUJA (12 ) HANKKEESSA ON RAKENNETTU TOIMINTAMALLIA JULKISEN, JÄRJESTÖJEN JA VAPAAEHTOISEN TOIMIJAN VÄLISELLE YHTEISTYÖLLE (4 ), SEKÄ TOIMINTAMALLIA ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE, TUNNISTETTU RISKIRYHMÄT JA YHTEISTYÖTAHOT. LISÄKSI HANKKEESSA ON VALMENNETTU TYÖTTÖMIÄ HENKILÖITÄ KUNTOAVUSTAJIKSI. KEHITTÄMISTEHTÄVÄNÄ ON VIELÄ VAHVISTAA KANSALAISTOIMINNAN ROOLIA OSANA MONIALAISTA VANHUSTYÖTÄ, SUUNNITELLA JA TOTEUTTAA JÄRJESTÖJÄ VARTEN ETSIVILLE VALMENNUSOHJELMA SEKÄ KUVATA JA MALLINTAA VIELÄ KESKENERÄISET TOIMINTAMALLIT. HANKE ON VALMIS 10/2014 Ikääntyvien ihmisten omatoimisuuden ja arvessa selviytymisen tukeminen HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT Kuntoavustajien valmennus ja koordinointimalli: työttömien rekrytointi avustaviin tehtäviin Etsivä vanhustyön malli: keinot kaikkien yli 75 v. tavoittamiseen Kehittämistöiden painopiste kohdentuu ennaltaehkäisevään ja toimintakykyä ylläpitävään työhön sekä riskiryhmien tunnistamiseen. Tavoitteena on vahvistaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja haastaa monialainen verkosto tukemaan ikääntyviä arjessa. Toimintamallit laajentavat hyvinvointia edistävien palvelujen tarjontaa kunnassa Toimintakyvyn ylläpitäminen Yhteistyö: Monialaisen vanhustyön kehittämisen toimintamalli Riskiryhmien tunnistaminen Ennaltaehkäisevä työ
OULUNKAARI HANKETYÖNÄ ON KIRJATTU OULUNKAAREN SOSIAALI JA TERVEYSPALVELUIDEN SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI SEKÄ HANKETYÖNÄ ON YHTENÄISTETTY KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTAMALLI JONKA AVULLA TOTEUTETAAN VANHUSPALVELULAIN OSALTA 1) SUUNNITELMA IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TUKEMISEKSI ( 5 ) VELVOITETTA SEKÄ TARJOTAAN 2) HYVINVOINTIA EDISTÄVIÄ PALVELUJA (12 ) KEHITTÄMISTEHTÄVÄNÄ ON VIELÄ TARKOITUS KEHITTÄÄ PALVELUOHJAUSTA JA NEUVONTAA SÄHKÖISIÄ VÄLINEITÄ HYÖDYNTÄEN SEKÄ KIRJATA PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN JA PALVELUSUUNNITELMIEN PROSESSIT TOIMINNAN SUUNNITTELUVAIHE MENOSSA TOIMINTAMALLIT VALMIIT 10/2014 Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi Ohjaa yhdessä Oulunkaaren strategisen suunnittelun kanssa Oulunkaaren vanhuspalveluiden tulevaisuuden suuntaviivoja Yhteistyö kuntien vanhusneuvostojen sekä hyvinvointityöryhmien kanssa Hyvinvointia tukevat palvelut: Palveluohjaus ja neuvonta Kuntouttava päivätoiminta Tavoitteellinen ja kuntouttava toiminta Asiakasta osallistava ohjaus ja neuvonta Monikanavaisuus ja yhteistyö Hanketyö vahvistaa ikääntyneen kuntalaisen omaa osallisuutta sekä kannustaa huolehtimaan omasta hyvinvoinnista kokonaisvaltaisesti. Hanketyö vahvistaa palveluohjauksen ja palvelutarpeen arvioinnin kautta asiakkaan voimavaralähtöisyyttä tavoitteellisen, suunnitelmallisen ja monikanavaisen palvelukokonaisuuden kautta. Palvelutarpeen selvittäminen Palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnitelmat: sähköiset työvälineet ja prosessien kuvaukset Voimavarat osallisuus Oikeat palvelut oikeaan aikaan Asiakkaat ja omaiset
KAINUU HANKEEESSA TURVATAAN IKÄÄNTYNEIDEN KOTIIN ANNETTAVAT PALVELUT ( 14) SEKÄ RIITTÄVÄ JA OSAAVA HENKILÖSTÖ ( 20) UUDISTAMALLA JA TEHOSTAMALLA KOTIHOIDON TOIMINTATAPOJA JA KEHITTÄMÄLLÄ TYÖHYVINVOINTIA. HANKKEESSA KESKITYTÄÄN KIIREEN KESYTTÄMISEEN KOTIHOIDOSSA MOBIILIKOTIHOITOSOVELLUKSEN KÄYTTÖÖNOTON TUKEMISELLA JA TYÖHYVINVOINNIN KEHITTÄMISELLÄ. HANKKEESSA ON KARTOITETTU KAINUUN SOTEN KOTIHOITOJEN NYKYTILANNETTA TYÖNSUUNNITTELUN, HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMIEN PÄIVITTÄMISEN SEKÄ TYÖHYVINVOINNIN OSALTA. KARTOITUSTEN POHJALTA ON SELVITELTY ONGELMAKOHTIA TYÖKÄYTÄNTEISSÄ (KIIRE, RUUHKAHUIPUT, EPÄTASAINEN TYÖN JAKO) SEKÄ TYÖHYVINVOINTIIN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ (KIIRE, TYÖTILAT, TURVA- JA ASIAKASPUHELUJEN KUORMITTAVUUS). KOTIHOIDON HENKILÖSTÖLLE JÄRJESTETÄÄN KOULUTUSTA. SUUNNITTEILLA ON TURVA- JA ASIAKASPUHELUJEN UUDELLEEN JÄRJESTELYJEN MALLI/EHDOTUS, TYÖHYVINVOINTIRYHMÄT, TYÖRYHMÄ TYÖNJAKAJILLE OPTIMOINTIOSAAMISEN LISÄÄMISEKSI. Mobiilikotihoitosovelluksen käyttöönoton tukeminen: Myönteisen muutosilmapiirin luominen, Ymmärryksen ja optimointiosaamisen lisääminen Työntekijöiden motivointi, osallistaminen ja sitouttaminen Muutoksen tuomat hyödyt Osallistaminen Tiedon lisääminen (koulutus) Kotihoidon toimintatapoja uudistamalla ja tehostamalla pyritään lisäämään välitöntä asiakasaikaa ja näin lisäämään asiakkaiden tyytyväisyyttä palvelun laatuun sekä vähentämään hoitajien kokemaa kiireen tuntua työssään. Työhyvinvoinnin kehittäminen: Myönteisen työilmapiirin luominen Työhyvinvointikyselyjen tulosten hyödyntäminen Työntekijöiden osallistaminen ja sitouttaminen Yhteisökehittämien Osallistaminen ja sitouttaminen Muutosajattelu
LAPPI: 8kk/50% ja Länsi-Pohja ja Rovaniemi 100% Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston roolia (11 ) päätöksenteossa on vahvistettu ja vanhusneuvostojen toimintaedellytyksiä on tarkistettu. Palveluneuvontaa (12 ) kehitetään ja palvelutarpeen selvittäminen prosessina (15 ) toteutuu yhdessä kunnassa. Palveluohjauksen ja palvelutarpeen selvittämisen työvälineitä (15 ) kehitetään kuntakohtaisten tarpeiden mukaan. Hyvinvointia edistäviä (12 ) palveluja kehitetään ennaltaehkäisevien kotikäyntien osalta ja kerho-/päivätoimintaa lisätään huomioiden kuntouttava työote. Yhteistyötä (4 ) eri toimijoiden välillä vahvistetaan. Kotihoitoa (13 ja 14 ) kehitetään ja käyttöön otetaan toiminnanohjausjärjestelmä. Palveluiden riittävyyden ja laadun (6 ) arviointijärjestelmiä kehitetään. Omavalvontasuunnitelmien (23 ) laadinta käynnistetään toimintayksiköissä. Alueellisesti geriatrin asiantuntijapalvelua (10 ) kehitetään etäpalveluna Suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi: 8 kuntaa. Omavalvontasuunnitelma 2 kuntaa Palveluneuvonta: 6 kuntaa Palvelutarpeen selvittäminen prosessina: yksi kunta Palveluohjauksen ja palvelutarpeen selvittämisen työvälineet: 4 kuntaa Kotona asumisen tukeminen: mobiili kotihoito yhdessä kunnassa Vanhusneuvosto: 8 kuntaa kehittänyt toimintaroolia ja kaksi kuntaa ottanut vanhusneuvoston ohjausryhmäksi vanhussuunnitelman laadinnassa Yhteistyö: henkilöstön työ- ja toimintatapojen muutoksia kehitetään 2 kunnassa (palveluohjaus, KSH + kotipalvelu), kolmannen sektorin roolia ikääntyneiden arjen tukemisessa vahvistavat 8 kuntaa Vanhussuunnitelma ohjaa kuntien vanhuspalveluiden tulevaisuuden suuntaa. Omavalvontasuunnitelmat tukeva yksittäisten toimintayksiköiden strategista toimintaa. Ikääntyvien osallisuutta ja omatoimisuutta tuetaan vanhusneuvostojen roolin vahvistamisella, hyvinvointia edistävillä kotikäynneillä, kuntouttavilla kerho- ja päivätoiminnoilla, palvelutarpeen selvittämisen ja palveluiden laadun ja riittävyyden arviointijärjestelmiä kehittämällä. Monitoimijaisen palvelujärjestelmän ja yhteistyön kehittämisen avulla samoin kuin asiantuntijapalveluja lisäämällä parannetaan palveluiden laatua ja riittävyyttä Hyvinvointia edistävät palvelut: hyvinvointia ja terveyttä edistäviä kotikäyntejä kehittävät 2 kuntaa, kerho- /päivätoimintaa 4 kuntaa Asiantuntijapalvelut: alueellisesti: geriatri Palveluiden laatu ja riittävyys: asiakaspalautejärjestelmän kehittämistä toteuttavat 8 kuntaa
Hankeen tilannekatsaus kunnissa ja kuntayhtymissä Hanketta koskevaa tietoa löytyy sosiaalikollegan sivulta www.sosiaalikollega.fi Taloudellinen tilanne hankkeessa hyvä Hanketyö etenee tavoitteiden mukaisesti lokakuun loppuun asti