Hanna Korkiala & Susanna Skrabb

Hanna Korkiala & Susanna Skrabb SYLITTELYÄ, PUSUTTELUA, LAULUA JA KATSEKONTAKTEJA Vanhempien kokemuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä sen tukemisesta tehostetussa perhevalmennuksessa Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyön koulutusohjelma Syksy 2008

Rutista, rapsuta, rakasta, silitä pientä päätä. Lähelle ota ja lämmitä älä suukkojasi säästä. - Ole tuhlari hellien sanojen, kosketa poskea, kättä - tuudita, helli ja hyväile, ota syliin empimättä. -Katriina Ahonen-

TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, Kokkola Aika 29.09.2008 Tekijä/tekijät Hanna Korkiala & Susanna Skrabb Koulutusohjelma Hoitotyön koulutusohjelma, Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Työn nimi Sylittelyä, pusuttelua, laulua ja katsekontakteja Vanhempien kokemuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä sen tukemisesta tehostetussa perhevalmennuksessa Työn ohjaaja Sivumäärä Lehtori Soili Vuollo 47+7 liitettä Työn tarkastaja KL, Yliopettaja Maija Maunula Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Voima-hankkeen tehostettuun perhevalmennukseen osallistuneiden ensisynnyttäjäperheiden kokemuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta sekä siitä, miten vanhemmat kokivat perhevalmennuksen tukevan heitä vuorovaikutuksessa vauvansa kanssa. Voima-hanke on pilottihanke, jonka tarkoituksena on kehittää ensisynnyttäjäperheiden hoitopolkua neuvolan ja synnytysyksikön välillä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli saada selville, mikä vanhempien mielestä varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvässä perhevalmennuksessa oli hyvää ja missä oli heidän mielestään kehitettävää. Lisäksi tavoitteena oli saada tulosten kautta tietoa, jonka pohjalta voidaan olla arvioimassa Voima-hankkeen tuloksellisuutta. Tutkimus toteutettiin laadullisena kyselytutkimuksena ja saadut tutkimustulokset analysoitiin sisällön analyysin avulla. Tutkimuksen kohderyhmä oli kaksikymmentä Voima-hankkeessa mukana olevaa ensisynnyttäjäperhettä Kokkolan alueelta. Tutkimustuloksista nousee esiin, että suurin osa vanhemmista koki vuorovaikutuksen vauvansa kanssa miellyttävänä ja luontevana. Perhevalmennus oli tukenut vuorovaikutusta vauvan kanssa ja vuorovaikutus vauvan kanssa oli perhevalmennuksen myötä lisääntynyt. Neuvot ja tieto vauvan hoidosta sekä varhaisesta vuorovaikutuksesta tukivat vanhempia muodostamaan vuorovaikutussuhteen oman vauvansa kanssa. Vanhemmista suurin osa oli tyytyväisiä perhevalmennuksen antiin varhaisen vuorovaikutuksen suhteen, mutta kehittämisehdotuksiakin nousi esiin. Vanhemmat olisivat toivoneet lisää tietoa muun muassa vauvan tarpeisiin vastaamisesta sekä vuorovaikutuksen tehostamisesta vauvan ja äidin joutuessa synnytyksen jälkeen erilleen toisistaan. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että perhevalmennuksesta on hyötyä ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Asiasanat varhainen vuorovaikutus, vanhemmat, perhevalmennus, Voima-hanke

ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Date 29th September 2008 Author Hanna Korkiala & Susanna Skrabb Degree programme Degree Programme in Nursing, The Public Health Nurse Education Name of thesis Holding, kissing, singing, eye contacts Parents Experiences of Early Interaction and its Supporting in an Intensified Family training Instructor Lecturer Soili Vuollo Pages 47+7 appendices Supervisor Lic. Ed., Principal Lecturer Maija Maunula The purpose of this study was to clarify the experiences of early interaction and supporting early interaction in an intensified family training (Voima-project) of families having their first child. Voima-project is a pilot project, whose meaning is to develop the treatment-path between maternity clinic and maternity ward of families having their first child. The aim of this research was to find out what was good in family training in relation to early interaction and how it should be developed. In addition, the aim was to estimate the profitability of Voima-project by receiving the information through the results. The thesis is a qualitative study and the results of the study were analyzed through contents analysis. The target group was twenty families having their first child attending in Voima-project from Kokkola area. According to the results the most of the parents experienced early interaction with their baby as a pleasant and natural thing. The family training had supported interaction with the baby and it had been increased along with the family training. Advice and information about taking care of the baby and early interaction supported parents to create an interaction-relationship with their own baby. Most of the parents were contented with family training in relation to early interaction but there also came up suggestions to develop family training. Parents would have hoped among other things more information about responding to baby s needs and how to intensify the early interaction when the mother and the baby get separated after the delivery. This study indicates that there is a benefit from family training to parents having their first child. Keywords early interaction, parents, family training, Voima-project

SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT JOHDANTO 1 1 VOIMA-HANKE ENSISYNNYTTÄJÄPERHEIDEN HOITOPOLKUA KEHITTÄMÄSSÄ 3 1.1 Voima-hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet 3 1.2 Voima-hankkeen käytännön toteutus 4 2 VARHAINEN VUOROVAIKUTUS 6 2.1 Varhaisen vuorovaikutuksen synty ja mielikuvavauva 6 2.2 Vuorovaikutus vanhempien ja vauvan voimavarana 7 2.3 Vauvan kehittyminen vuorovaikutuksen avulla 9 2.4 Kiintymyssuhdeteoria 10 2.5 Tunteet ja lapsen psyykkinen kehitys 12 2.6 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehitykselle 12 2.7 Haasteellinen vuorovaikutus vanhemman ja vauvan välillä 15 2.8 Varhaisen vuorovaikutuksen havainnointi ja tukeminen 17 3 PERHEVALMENNUS 19 3.1 Perhevalmennuksen tavoitteet ja toteutus 19 3.2 Perhevalmennus vanhempien tukena 20 4 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET 22 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITTEET JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT 26 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 27 6.1 Tutkimusmenetelmät ja aineistonkeruu 27 6.2 Aineiston analysointi 28 6.3 Opinnäytetyön eettisyyteen ja luotettavuuteen liittyvät tekijät 29 7 TUTKIMUSTULOKSET 32 7.1 Vanhemman oma lapsuus ja vanhemmuus 32 7.2 Vanhempien mielikuvat vauvasta raskausaikana 33 7.3 Vuorovaikutus vauvan kanssa raskausaikana 33 7.4 Vanhempien tunteet vauvasta synnytyksen jälkeen 34 7.5 Vuorovaikutus vauvan kanssa synnytyksen jälkeen 35 7.6 Vauvan hoitaminen iloa ja huolta 36 7.7 Perhevalmennuksen tuki varhaisessa vuorovaikutuksessa 36 7.8 Tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta vanhemmille 37 7.9 Kehittämisehdotuksia varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen perhevalmennuksessa 38 8 JOHTOPÄÄTÖKSET 39

9 POHDINTA 42 LÄHTEET 44 LIITTEET

1 JOHDANTO Tänä päivänä nuorten aikuisten vallitsevaan kulttuuriin ja elämäntapoihin liittyy piirteitä, joille ominaista on minäkeskeisyyden korostaminen. Tämä näkyy myös vanhempien suhteessa lapseen. Omia tarpeitaan korostavan vanhemman on hankalaa asettua vanhemmaksi vauvaa varten, ja siksi vauvan tarpeet voivat tuntua hänestä liialliselta. (Korhonen 2007, 310.) Hyvinvoivat vanhemmat rakastavat lastaan, ovat myönteisesti virittyneitä häneen ja luovat sen enempää ajattelematta vauvansa elämälle suotuisat edellytykset. Kaikilla vanhemmilla ei ole resursseja kohdata lapsensa asettamia suuria vaatimuksia. Ilon puuttuessa lapsen ja vanhempien välisestä vuorovaikutuksesta on se merkki ongelmista. Satunnaiset vastoinkäymiset ja epäonnistumiset eivät kuitenkaan vahingoita lasta, mutta on tärkeää, että hyvä yhteys vanhemman ja lapsen välillä ei katkea pitkäksi ajaksi. (Kivirauma 2007, 5.) Nyky-yhteiskunnan perheillä erilaiset paineet ja yleinen pahoinvointi ovat lisääntyneet. Hyvä alku elämälle mahdollistaa vauvan hyvinvoinnin ja tasapainoisen kehityksen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 40.) Vauva luo itse oman maailmansa ja on aktiivinen osapuoli kaikissa ihmiskontakteissaan (Sinkkonen 2007, 9). Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea vauvan ja vanhempien yhdessä tekemistä, kokemista ja olemista lapsen ensivuosina. Aiheena varhainen vuorovaikutus on ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Nykyään ymmärretään, että varhaisella vuorovaikutuksella on osuutensa vauvan kehityksessä ja näin ollen sen laadulla on vaikutusta lapsen tulevaan elämään sekä sen laatuun (Kemppinen 2007, 117). Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää ensisynnyttäjäperheiden kokemuksia varhaisesta vuorovaikutuksesta ja sen tukemisesta tehostetussa perhevalmennuksessa. Perhevalmennus toteutettiin tehostettuna ensisynnyttäjäperheille Keski-Pohjanmaan, Vaasan ja Etelä- Pohjanmaan alueilla. Perhevalmennus pohjautui Voima-hankkeeseen, jonka tarkoituksena on mallintaa synnyttävien perheiden hoitopolkua neuvolan ja synnytysyksikön välillä saumattomammaksi. Opinnäytetyömme tutkimusjoukko oli kaksikymmentä ensisynnyttäjäperhettä Kokkolasta.

2 Tutkimuksemme lähestymistapa on laadullinen. Tutkimusmenetelmänä opinnäytetyössämme käytimme kyselytutkimusta ja vastaukset analysoimme sisällönanalyysiä käyttäen. Tavoitteena oli saada selville, mikä vanhempien mielestä varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvässä perhevalmennuksessa oli hyvää ja missä oli kehitettävää. Halusimme myös selvittää millaisia kokemuksia vanhemmilla oli varhaisesta vuorovaikutuksesta oman vauvansa kanssa sekä raskausaikana että synnytyksen jälkeen. Lisäksi tavoitteena on pystyä arvioimaan Voimahankkeen tuloksellisuutta opinnäytetyömme pohjalta. Opinnäytetyöstämme on hyötyä lasten, lasta odottavien- ja lapsiperheiden parissa työskentelevälle henkilöstölle sekä meille itsellemme tulevan terveydenhoitajan ammattimme kannalta.

3 1 VOIMA-HANKE ENSISYNNYTTÄJÄPERHEIDEN HOITOPOLKUA KEHITTÄMÄSSÄ 1.1 Voima-hankkeen lähtökohdat ja tavoitteet Voima-hanke on kehittämishanke, jonka tarkoituksena on parantaa ensisynnyttäjäperheen hoitoa, sen suunnittelua ja toteutusta yksilöllisempään ja asiakaslähtöisempään suuntaan. Hankkeen avulla pyritään edistämään lapsiperheiden terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi tavoitteena on myös ennaltaehkäistä syrjäytymistä. (Voima-hanke 2007, 2-3.) Alkunsa Voima-hanke sai vuonna 2003 Vaasan läänin alueella toimivasta Vauvamyönteisyystyöryhmästä, joka toteutti hankkeen Äitien ja isien saama tuki raskauden, synnytyksen ja vauvan neljän ensimmäisen kuukauden aikana. Huhtikuussa 2007 käyntiin lähtenyt Voimahanke on jatkoa aiemmin toteutetulle hankkeelle ja se toteutetaan yhteistyössä Keski- Pohjanmaan, Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien, Kokkolan seudun terveyskeskus kuntayhtymän sekä Seinäjoen seudun terveysyhtymän kanssa. Hankkeen on tarkoitus kestää vuoden 2008 loppuun. Hankkeeseen osallistuvat myös ammattikorkeakoulut Keski-Pohjanmaalta, Vaasasta ja Seinäjoelta. Tampereen yliopiston hoitotieteen laitokselta hankkeen kehittämisessä ja arvioinnissa on mukana professori Eija Paavilainen. Projektista, sen toteutuksesta ja arvioinnista vastaa hankkeen ohjausryhmä. Lisäksi jokaiselta hankkeeseen kuuluvalta alueelta on valittu projektityöntekijä. (Voima-hanke 2007, 3, 5.) Projektiryhmät muodostuvat hankkeeseen kuuluvien sairaanhoitopiirien sekä neuvoloiden yhteistyöhenkilöistä ja osastonhoitajista. Jokaisesta kunnasta valitaan niin sanotut pilottineuvolat. Yhteensä hankkeessa on mukana kuusikymmentä perhettä yhtä projektityöntekijää kohden kaksikymmentä perhettä. Yhteistyö perheiden kanssa alkaa raskauden alussa ja jatkuu kuusi kuukautta synnytyksen jälkeen, päättyen lokakuussa 2008. Synnytysten lasketut ajat perheillä olivat lokakuusta joulukuuhun 2007. (Voima-hanke 2007, 6, 7.)

4 Hankkeen tarkoituksena on tehostaa neuvolan ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä niin, että synnyttävän perheen hoitopolku saataisiin saumattomammaksi. Hoitotyössä toimivien asiantuntemusta pyritään synnyttäjien valmennuksessa hyödyntämään niin, että neuvolan ja sairaalan tehtävät selkiytyisivät. Tarkoituksena on tukea perhettä varhaiseen vuorovaikutukseen ja imetykseen sekä ottaa myös isät huomioon enemmän raskauden ja synnytyksen aikana. Kehittämiskohteena ovat myös terveysneuvonta vanhemmille sekä vertaistukiryhmien muodostaminen. Perheiden hoitoa pyritään kehittämään yksilöllisemmäksi laatimalla synnyttäjälle hoitosuunnitelma, arvioimalla jatkohoitoa sekä tukemalla vanhempia. (Voima-hanke 2007.) Yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa henkilökuntaa koulutetaan imetysohjaukseen ja varhaiseen vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa. Hoitohenkilökunnan ja perheiden käyttöön laaditaan potilasoppaita, joihin sisällytetään tiivistettynä ohjeet perheiden valmennuksesta, imetyksestä sekä perhekeskeisyydestä. Näillä toimenpiteillä toivotaan olevan myönteinen vaikutus varhaiseen vuorovaikutukseen, vanhemmuuden ja parisuhteen tukemiseen sekä mahdollisuuksien mukaan kuuden kuukauden täysimetyksen toteutumiseen. (Voima-hanke 2007.) 1.2 Voima-hankkeen käytännön toteutus Varhaisen vuorovaikutuksen tukemisessa käytettiin VaVu-haastattelua ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen. Asiakaskyselyn perusteella muodostettiin pienryhmiä ja järjestettiin neljä perhevalmennustilaisuutta sekä tutustumiskäynti synnytysyksikköön. Neuvolan terveydenhoitajien kanssa perheet kävivät läpi perhevalmennuksen sisällön. Tarkoitus oli selvittää, kuinka perhevalmennusta olisi mahdollista kehittää ja mitä asioita olisi kannattavaa toteuttaa myös projektin jälkeen. Hankkeen arvioinnissa projektityöryhmä käytti avointa kyselykaavaketta sekä haastattelua, joiden avulla oli tarkoitus selvittää vastasivatko perhe- ja imetysvalmennus odotuksia ja kokivatko perheet saaneensa vanhemmuuteen tukea. Synnytyksen jälkeen terveydenhoitajat toteuttivat kotikäynnin, jolloin seurattiin varhaista vuorovaikutusta ja imetystä. (Voima-hanke 2007.)

5 Tehostettua imetysohjausta ensisynnyttäjäperheet saivat hankkeen aikana tarpeen mukaan. Vanhemmat saivat tietoa varhaisesta vuorovaikutuksesta ja heitä pyrittiin tukemaan vanhemmuuteen. Vanhemmilla oli valmennuksessa mahdollisuus keskustella vauvan tarpeista, vauvan hoidosta sekä vanhempien ja vauvan välisestä vuorovaikutuksesta. Neuvolassa muodostettiin myös äiti- vauvaryhmiä. Ensisynnyttäjäperheiden seurantaa jatkettiin siihen saakka, kunnes vauvat olivat kuuden kuukauden ikäisiä. (Voima-hanke 2007.) Voima-hankkeen toteuttamisen aikana on tarkoitus luoda yhtenäinen ja käyttökelpoinen toimintamalli, joka pohjautuu perhevalmennukseen, varhaisen vuorovaikutussuhteen ja imetyksen tukemiseen sekä perheiden terveyttä tukevaan neuvontaan. Hankkeen aikana suoritetaan jatkuvaa arviointia ja tuloksellisuuden arvioinnissa käytetään myös opiskelijoiden opinnäytetöitä. (Voima-hanke 2007.)

6 2 VARHAINEN VUOROVAIKUTUS 2.1 Varhaisen vuorovaikutuksen synty ja mielikuvavauva Se alkaa pienestä siemenestä, pienestä hymystä, iloisesta sanasta, nauravasta suusta, hellästä katseesta. -tuntematon- Vanhemman ja vauvan välinen suhde luo lapsen kaikkien myöhempien suhteiden perustan. Vauva vaikuttaa vanhempiinsa ja päinvastoin. (Schmitt 2003, 316.) Varhainen vuorovaikutus on arjen puuhia vauvan kanssa, vanhemmat tarjoavat lapselleen kiintymyssuhteen ja suojan. Tähän suojaan sisältyy huolehtiminen lapsen fyysisestä hyvinvoinnista, oppimaan auttamisesta ja tunteiden kehittymisestä. Lapsen uusien taitojen ihasteleminen ja surussa tukeminen kuuluvat myös varhaiseen vuorovaikutukseen. (Ivanoff, Risku, Kitinoja, Vuori & Palo. 2001, 36.) Vauvan ja äidin varhainen vuorovaikutus alkaa jo raskausaikana, sikiön ollessa vielä kohdussa. Tällöin on kysymys äidin ja vauvan fyysisestä dialogista. Mielikuvat vauvasta, omasta äitiydestä, vauvan isästä, omista vanhemmista sekä omasta itsestä, ovat kaikki rakentamassa vuorovaikutusta ja mukana tässä fyysisessä dialogissa. (Siltala 2003, 16, 19.) Raskaudenaikaisen vuorovaikutuksen kulmakivi on, että vanhemmat näkevät kehittyvän sikiövauvan yksilönä, jonka kanssa he voivat kommunikoida jo raskausaikana. Äidit tyynnyttävät usein luonnostaan vilkkaasti liikehtivää vauvaansa esimerkiksi sivelemällä vatsaansa, puhelemalla rauhoittavasti tai laulamalla vauvalleen. (Korhonen 2007, 311.) Isä voi olla fyysisessä dialogissa sikiövauvansa kanssa koskettelemalla tämän liikkeitä äidin vatsanpeitteiden läpi ja ottamalla esimerkiksi sikiön potkuja vastaan (Siltala 2003, 19). Lapsi tulee todeksi vanhempien mielessä, tunteissa ja ajatuksissa raskauden aikana. Tässä prosessissa vanhemmat luovat sisäisen mielikuvan lapsesta, ja sen myötä alkaa myös suhde vanhempien odottamaan lapseen. Kuvitelmien avulla vanhemmat valmistautuvat selviämään

7 erilaisista tilanteista lapsensa kanssa. Useimmilla raskaana olevilla naisilla on mielikuvia tulevasta vauvastaan vaikka ne eivät aina ole tietoisia. Raskauden ensimmäisellä kolmanneksella nainen sitoutuu aluksi mielikuvaan raskaana olemisesta. Vähitellen myös lapsi tulee mukaan mielikuvaan ja äiti kiinnittyy odottamaansa lapseen. (Brodén 2006, 77, 79, 84.) Myös isällä on mielikuvia sikiövauvasta. Nämä mielikuvat ovat syntyneet hänen vuorovaikutuskokemuksistaan itselleen merkittävien ihmisten kanssa. (Siltala 2003, 19.) 2.2 Vuorovaikutus vanhempien ja vauvan voimavarana Vauvan synnyttyä tämä sopeutuu kohdun ulkopuolisen tilan vaatimaan vuorovaikutukseen äidin tuttujen hajujen, kosketusten, äänien, liikkeiden, rytmien ja makujen avulla (Siltala 2003, 16). Lapsen syntymän jälkeen myös vanhemmat ovat virittyneitä vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Erityisesti äidin hormonaalinen toiminta herkistää häntä vauvan viesteille. (Korhonen 2007, 311.) Vanhempien ja vauvan välisessä vuorovaikutuksessa molemminpuoliset kehitysmahdollisuudet kohtaavat, jolloin monenlaiset tunteet vaihtelevat laidasta laitaan (Siltala 2003, 16). Varhainen vuorovaikutus vauvan kanssa ravitsee vanhemmuutta ja on myös sen kehittymisen edellytys. Riittävän tyydyttävässä suhteessa omaan lapseen vahvistuvat vanhempien kokemukset omasta vanhemmuudestaan. (Korhonen 2007, 310.) Vanhemmat ja vauva löytävät omanlaisensa tavan vuorovaikuttaa, ei ole olemassa vain yhtä ainutta oikeanlaista tapaa (Siltala 2003, 16, 19). Vanhemmuuden kehittyminen alkaa jo vanhempien omassa varhaislapsuudessa ja jatkuu koko heidän elämänsä ajan (Korhonen 2007, 310). Vanhempien omat varhaiset vuorovaikutuskokemukset ovat tallentuneita heidän persoonallisuuteensa ja valmiina tulemaan psyykkiselle näyttämölle juuri silloin, kun vuorovaikutussuhde omaan vauvaan on rakentumassa. Monet äidit sekä isät ovat kokeneet vaikeita tilanteita omissa lapsuutensa varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. Oman vauvansa kanssa he saattavat kuitenkin olla kyllin hyviä vuorovaikutuksen rakentajia. (Siltala 2003, 17-18.)

8 Mäntymaan (2006) mukaan äidin lapsuudenaikainen suhde omaan äitiinsä oli yhteydessä äidin vuorovaikutukselliseen ja tunteelliseen käyttäytymiseen, mutta ei äidin tungettelevuuteen ja välinpitämättömyyteen vauvaansa kohtaan. Äideillä, joilla oli ollut huono lapsuudenaikainen suhde omiin äiteihinsä, oli huomattavasti enemmän puutteita vuorovaikutuskäyttäytymisessä, kuin äideillä, jotka kuvasivat lapsuudenaikaista suhdetta omiin äiteihinsä positiiviseksi. Äidin lapsuudenaikainen suhde omaan äitiinsä on siis yhteydessä äidin vuorovaikutukselliseen käyttäytymiseen kahden kuukauden ikäisen vauvan kanssa. Varhaisen vuorovaikutuksen tavoitteena vanhempien ja vauvan välillä on edistää ja varmistaa vauvan mahdollisimman optimaalinen kehittyminen. Ravinnonsaannin ohella on vauvoille tärkeintä turvata pysyvä suhde vähintään yhteen hoitavaan aikuiseen, jonka seurassa hänelle varmistuu positiivinen vuorovaikutus. (Puura 2001, 1118.) Vastasyntyneellä on valmiudet ottaa vastaan puhetta. Vauvan reagointi tuttujen ja tuntemattomien puheeseen on erilaista. Vauva käyttää apunaan myös haju- ja makuaistiaan. Muutaman päivän ikäisenä vauva osaa jo tunnistaa oman äitinsä maidon tuoksun. (Salo 2003, 54.) Äidin ja vastasyntyneen välisen varhaisen vuorovaikutuksen kehittymistä tukevat myönteiset tunteet ja positiiviset kokemukset onnistuneesta imetyksestä sekä lapsen tarpeisiin vastaamisesta (Hannula 2007, 303). Ensimmäisistä elinpäivistään lähtien vauvalla on jo vahva pyrkimys vuorovaikutukseen. Hän kykenee biologisten, kognitiivisten, sosiaalisten ja emotionaalisten taitojensa avulla säätelemään käyttäytymistään suhteessa ympäristöönsä. (Schmitt 2003, 316.) Vauva havainnoi ympäristöään ja kiinnittää katseensa ensisijaisesti muihin ihmisiin. Jo kuukauden iässä vauva pystyy tunnistamaan äitinsä valokuvan perusteella ja erottamaan ympäristön eri ihmisiä toisistaan. (Salo 2003, 54.) Kahden kuukauden ikäisenä vauva on aktiivinen osapuoli varhaisessa vuorovaikutuksessa (Mäntymaa 2006, 80).

9 2.3 Vauvan kehittyminen vuorovaikutuksen avulla Onni on pienen käden ensimmäinen kosketus, hauras ja hento, mutta se kertoo paljon: olen olemassa, rakasta minua. -tuntematon- Jokainen lapsi kehittyy täysin omalla tavallaan, johtuen sekä perimästä, hoivaympäristöstä, virikkeistä että tavasta, jolla lapsi työstää kokemuksiaan. Lapsen kehitykseen kokemuksia suurempi vaikutus on sisäistetyillä malleilla (representaatioilla), joita lapsi kokoaa mieleensä todellisten kokemusten pohjalta. Kokemus hoivasta muuntuu mielikuvaksi inhimillisestä vuorovaikutuksesta, jolla taas on kauaskantoisia vaikutuksia yksilön kehitykseen. Vuorovaikutuksellinen kehitys ei pääty vauva- ja pikkulapsi-ikään vaan mielensisäisten representaatioiden muokkaus voi jatkua läpi elämän. (Kalland 2007, 63.) Alle kahden kuukauden ikäinen vauva ei vielä ymmärrä kovin hyvin tuntemuksiaan, näkemäänsä, haistamaansa tai kuulemaansa. Hän pystyy synnynnäisesti tunnistamaan, mitkä asiat kuuluvat yhteen ja mitkä eivät. Yhden aistinalueella oppimansa asian vauva osaa yhdistää toiseen asiaan. Vauva pyrkii seuraamaan tarkasti aikuisen viestinnän rytmiä ja intensiteettiä. Vauvalle luontevinta on vanhemman johdonmukaisuus ilmaisuissaan. Vanhemman on parasta säädellä tunnetilaansa niin, että vauva pysyy valppaana, mutta ei yliinnostuneena. (Salo 2003, 54-55.) Vanhempi rikastuttaa luonnostaan lapsen maailmaa liioittelemalla kasvojen ilmeitä, kuvaamalla sanallisesti eri tapahtumia sekä säätelemällä etäisyyttä lapseen. Lapsi kykenee aluksi ilmaisemaan tarpeitaan vain itkun ja kehon kielen avulla. Viestinnän keinot lisääntyvät kun taidot monipuolistuvat. Lapsi jokeltelee, itkee ja hymyilee eri tavoin ja esimerkiksi hänen itkunsa eri merkityksiä voi tunnistaa. (Korhonen 2007, 311-312.) Pieni vauva oppii kokonaisvaltaisesti kokemastaan. Tässä oppimisprosessissa vauvalle ensisijaisen tärkeää on vanhempien ilmaisema tunnetila. Kosketus on pienelle vauvalle mitään sanoja tai ilmeitä merkityksellisempi. Vanhempi käyttäytyy eri tavoin aktivoidessaan kuin

10 rauhoitellessaan vauvaa. Pienelle vauvalle nämä vuorovaikutuksen tunnesävyt eli vitaaliaffektit ovat ympäristön perusviestejä. Niiden avulla hän tunnistaa sekä mukavat kokemukset, että toisaalta pelkoa aiheuttavat ja uhkaavat kokemukset. Kosketuksen lisäksi vauvaa kiinnostavat vanhempien kasvonilmeet sekä vanhempien kyky kommunikoida näiden avulla. Vauvat matkivat kasvonilmeitä spontaanisti ja siksi vanhemman olisi tärkeää reagoida tähän joko vahvistamalla omaa ilmettään tai muuttamalla sitä niin kuin keskustelisi vauvansa kanssa. (Salo 2003, 54-55.) 2.4 Kiintymyssuhdeteoria Kiintymyssuhde on vauvan ja vanhemman välinen erityinen tunneside ja se alkaa kehittyä vauvalle varhaisten kokemusten pohjalta vauvan ollessa muutaman kuukauden ikäinen, ehkä aikaisemminkin. Vanhemmille kiintymyssuhde kehittyy jo raskausaikana. (Tamminen 2004, 51.) Kiintymyssuhteen ensimmäinen tavoite on tuottaa lapselle tunne perusturvallisuudesta. Ensimmäiset merkit kiintymyssuhteen muotoutumisesta ilmenevät jo vastasyntyneellä erilaisina kiintymyskäyttäytymisen muotoina, kuten esimerkiksi itkuna, tarttumisena ja myöhemmin hymynä. Tällä tavoin vauva pyrkii varmistamaan läheisen hoitajan saatavillaolon. Vauvalla on jo ensimmäisistä päivistä lähtien vahva pyrkimys vuorovaikutukseen. Kiintymyssuhde syntyy arkisissa hoivatilanteissa, jolloin vauva aktiivisesti hakee läheisyyttä ollessaan rauhaton. (Salo 2003, 53-54.) Kiintymyssuhdemallit siirtyvät sukupolvelta toiselle. Sisäiset mielikuvat ja kokemukset lohdutuksen tarpeesta ja hätään vastaamisesta ovat sekä aikuisella että lapsella kiintymyssuhdemallin taustalla. Aikuisen lapsena kokema kiintymyssuhde sekä hänen nykyiset tärkeimmät ihmissuhteensa ja niiden laatu vaikuttavat kykyyn muodostaa laadullisesti hyvä kiintymyssuhde omaan lapseen. Kiintymyssuhteen laatu on pysyvä, mutta kiintymyssuhde ei ole lapsen luonteenpiirre. Tästä johtuen samalla lapsella voi eri ihmisten kanssa olla erilaisia kiintymyssuhdemalleja. Kun lapsi kasvaa ja kehittyy, hänen tarpeensa muuttuvat ja vanhempien kyky vastata eri-ikäisen lapsen tarpeisiin voi myös olla erilainen. (Tamminen 2004, 51.)

11 Noin yhden vuoden iästä alkaen voidaan lapsella erottaa turvallinen, turvaton ristiriitainen, turvaton välttelevä tai kaoottinen kiintymyssuhde (Tamminen 2004, 51). Turvallisesti kiintyneet lapset ilmaisevat tunteitaan ja osaavat ihmissuhteissaan käyttää sekä järkeä että tunnetta. He ovat myös empaattisia ja toveripiirissäkin usein suosittuja. Välttelevälle kiintymyssuhteelle on ominaista, että lapsen tunteiden ilmaiseminen on vähäistä, koska lapsi on kokenut jääneensä selviämään yksin niistä. Hädän hetkellä lapsi välttää turvan hakemista kiintymyshahmolta. (Sinkkonen 2004, 1867.) Ristiriitaisessa kiintymyssuhteessa lapsi puolestaan hakee aktiivisesti turvaa kiintymyshahmolta, mutta ei pysty rauhoittumaan ja käyttäytyy ristiriitaisesti suhteessa läheisyyteen. Lapsi viestittää toisaalta kaipaavansa läheisyyttä ja turvaa, mutta toisaalta hän torjuu sitä. (Salo 2003, 73.) Jotkut lapset eivät kasvuympäristönsä kaoottisuuden vuoksi löydä minkäänlaista toimivaa kiintymysstrategiaa. Nämä lapset saattavat stressaavissa tilanteissa käyttäytyä hyvin poikkeavasti. Sen sijaan että he hakisivat turvaa aikuisesta, saattavat he olla kauhuissaan ja jähmettyä paikoilleen. (Sinkkonen 2004, 1867.) Varhaisella kiintymyssuhteella ja sen laadulla on merkitystä lapsen psyykkiselle kehitykselle. On havaittu, että vahvasti turvaton kiintymyssuhde voi johtaa lapsen käytösongelmiin, huonoon itsetuntoon, impulsiivisuuteen sekä riitoihin ja vaikeuksiin huoltajien ja ystävien kanssa. Nykykäsityksen mukaan lähinnä kaoottinen kiintymyssuhde on voimakkaimmin yhteydessä lapsuuden ja aikuisiän psyykkisiin häiriöihin. (Tamminen 2004, 51-52.) Kiintymyksen antamisen ja saamisen tarve on kasvavalle lapselle välttämätön elinehto. Pieni lapsi kiintyy varauksetta aikuiseen, joka hoivaa häntä ja on hänen lähellään. Aikuisella kiintymys on mielen sisällä tapahtuvaa tunnetta ja kokemusta. Aikuinen voi tuntea vahvaa kiintymystä lapseensa myös silloin, kun hän ei ole lapsensa kanssa. Pienellä lapsella kiintymys on toisenlaista, rakkaus on vain konkreettista läsnäoloa, joten poissaoleva vanhempi vie myös rakkauden pois. (Tamminen 2004, 74-75.) Vanhemman fyysinen läsnäolo ei pelkästään riitä, vaan edellytyksenä kiintymyssuhteen muodostumiselle on vanhemman tarjoama riittävä varhainen vuorovaikutus (Salo 2003, 45). Ensimmäisten elinkuukausien aikana lapsella on vain läsnäoleva kiintymisen lähde ja kohde. Kun lapsi kasvaa, kykenee hän vähitellen itse muistelemaan ja kaipaamaan poissaolevaa vanhempaansa. (Tamminen 2004, 74-75.)

12 Vain äärimmäisen poikkeavissa olosuhteissa hoivaajan kiinnittyminen jää kokonaan puuttumaan. Vauvan ja hoivaajan välille syntyy yleensä jonkinlainen kiintymyssuhde, vaikka se valitettavasti ei aina olekaan niin myönteinen. Vauvat sopeutuvat monenlaisiin hoivakokemuksiin, mutta pitkäkestoinen stressi ja vaikeat varhaiset traumat voivat kuitenkin vahingoittaa kehittyvää keskushermostoa. (Sinkkonen 2004, 1866.) 2.5 Tunteet ja lapsen psyykkinen kehitys Vauvan ja vanhempien välinen varhainen vuorovaikutus ja siihen liittyvät tunnekokemukset ohjaavat aivojen toiminnallista kehitystä ja siten luovat pohjan lapsen koko myöhemmälle kehitykselle. Ihmisen psyykkinen kehitys etenee monen eri tekijän yhteisvaikutuksen kautta. Se pohjautuu geneettisiin ja biologisiin tekijöihin, psykososiaalisen ympäristön tapahtumiin, varhaislapsuuden vuorovaikutuskokemuksiin sekä kaikkien näiden tekijöiden yhteisvaikutukseen. Yhä keskeisemmäksi ovat tulleet emootioiden ja tunnekokemusten merkitys tässä kehitysprosessissa. Tunteet ohjailevat aivojen energia- ja informaatiovirtaa, integroivat aivojen toimintoja ja vaikuttavat aivojen sekä mielen toiminnalliseen järjestäytymiseen. Ne säätelevät ihmisten vuorovaikutusta ja päinvastoin. Tiedot vuorovaikutuksen, tunteiden ja aivojen kehityksen sekä toiminnan yhteydestä ovat vielä jokseenkin rajalliset. Silti on todennäköistä, että nämä kaikki kolme tekijää yhdessä säätelevät ja ohjaavat toinen toisiaan ja lapsen psyykkistä kehitystä. (Mäntymaa, Luoma, Puura & Tamminen 2003, 459.) 2.6 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehitykselle Varhaisella vuorovaikutuksella on suuri merkitys vauvan ruumiin eri järjestelmiin. Kullekin vauvalle kehittyvät aivot ovat tulosta hänen omista ja ainutlaatuisista kokemuksistaan toisten ihmisten kanssa. (Gerhardt 2007, 31.) Hippokampus, ohimolohkon ja etuotsalohkon aivokuori sekä pihtipoimun etuosa ovat kaikki vielä syntymässä kehittymättömiä. Vauvan hyvien kokemusten määrästä riippuu, kuinka niiden kasvu onnistuu ja kuinka kehitys sujuu.

13 Synaptisia eli hermosolujen välisiä yhteyksiä syntyy valtavasti vauvan iän ollessa kuuden ja kahdentoista kuukauden välillä. Kun vauvan kiintymyssuhteet ovat vahvistumassa ja mielihyvän värittämä suhde vanhempiin on kiihkeimmillään, saavuttavat myös hermosolujen väliset yhteydet silloin suurimman tiheytensä. (Gerhardt 2007, 56.) Tiettyjen biokemiallisten järjestelmien kehitys voi alkaa epäsuotuisasti, jos vielä herkät ja muotoutumattomat varhaiset kokemukset ovat ongelmallisia (Gerhardt 2007, 31). Vaikka aivojen plastisuus mahdollistaakin sopeutumisen monenlaisiin tilanteisiin, ovat vauvan aivot kuitenkin erityisen haavoittuvat traumaattisille tapahtumille. Varhaisessa kehitysvaiheessa aivot eivät ainoastaan muuta, vaan ne myös luovat ja jäsentävät kehittyvien aivojen toimintaa. (Mäntymaa 2007, 43.) Lapsen aivot kasvavat kaikkein nopeimmin ensimmäisen puolentoista vuoden aikana (Gerhardt 2007, 56). Aivojen varhaiskehitykseen sisältyy herkkyyskausia, jolloin erityiset kokemukset vaikuttavat aivojen kehittymiseen ja kypsymiseen (Glaser 2005, 75). Jos vauvalla ei ole suotuisia kehitysolosuhteita, saattavat aivotkin jäädä kehittymättä iänmukaisesti (Gerhardt, 2007, 31). Hoiva ja hyvä vuorovaikutus vanhemman kanssa näyttävät edistävän vauvan aivojen ja mielen suotuisaa kehitystä. Toisaalta ne antavat myös suojaa traumaattisissa kokemuksissa tai muissa haitallisissa tilanteissa. Aivojen plastisuus mahdollistaa syntyneiden haitallisten yhteyksien ja integroimatta jääneiden prosessien korjaamisen, lisäksi se merkitsee kykyä sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin sekä mahdollisuutta oppia läpi elämän. (Mäntymaa 2007, 43.) Ensimmäisen elinvuoden aikana vauvan aivojen paino yli kaksinkertaistuu. Yhteyksiä aivoissa syntyy nopeaan tahtiin ja ne antavat mahdollisuudet mielen kehittymiselle. Aivot säilyttävät vain tarpeellisen informaation ja antavat ylimääräisten yhteyksien hiipua. Aivoihin alkaa muodostua sisäisiä malleja. Käyttämättömäksi jääneet yhteydet alkavat surkastua ja tiheästi toistuneet kokemukset painuvat selkeiksi poluiksi. Vauvan aivot muotoutuvat. On syytä muistaa, että orbitofrontaalinen aivokuori, joka on olennainen ihmisyyden tekijä, kehittyy melkein kokonaan vasta syntymän jälkeen ja alkaa kypsyä vasta lapsen ollessa taapero-iässä. Ensimmäisenä kehittyvät aivotoiminnot kehittyvät vasteena vauvan sosiaaliseen kokemukseen. Vauvan kehitystason mukaisesti on tärkeää pitää häntä sylissä ja vain nauttia

14 hänestä. Suhde kasvokkain rakastavaan aikuiseen tämän vaiheen aikana mahdollistaa myös vauvan orbitofrontaalisen aivokuoren kehittymisen, jota ilman tämä osa aivokuoresta ei todennäköisesti kehity hyvin. (Gerhardt 2007, 51-52, 56-57.) Kahden kuukauden ikäisen vauvan sosiaalinen vireys nousee aivan uudelle tasolle, tällöin hän on tavattoman kiinnostunut ympäristöstään ja erityisesti ihmisistä. Lähellä olevan ihmisen kasvot ja katse jäsentävät kehittyvää keskushermostoa voimakkaasti. Vauva kykenee uppoamaan häntä hoitavan vanhemman katseeseen ja kasvojen eleisiin, sekä matkimaan näitä. Tätä kautta vauvalle muodostuu sisäinen malli ilmeiden kuvaamista sisäisistä mielikuvista ja hoitavan ihmisen tunnekokemus leimautuu osaksi vauvan omaa rakentuvaa tunnekenttää. Toisin sanoen se siirtää aikuisen kokemistavan osaksi lapsen toiminnallista limbistä järjestelmää. (Mäkelä 2003, 24-25.) Vauvan ensimmäiset mielihyvän lähteet ovat kosketus, tuoksut ja ääni. Alusta alkaen vauva tunnistaa vanhempiensa äänet ja asettaa ne tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi. Sylin merkitystä kehityksen vauhdittajana ei voida väheksyä. Vanhemman autonominen hermojärjestelmä kommunikoi vauvan hermojärjestelmän kanssa sitä kosketuksella rauhoittaen. Kun äidin ja vauvan suhdetta hallitsee mielihyvää lisäävä vuorovaikutus, ovat vanhempi ja vauva tiedostamatta kehittämässä vauvan kykyä itsesäätelyyn ja monimutkaiseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Samalla tämä vuorovaikutus on rakentamassa vauvan otsalohkon etuosan aivokuorta. Tämä järjestelmä äidin ja vauvan välillä on erityisen herkkä. Se voi helposti ajautua huonoon suuntaan sisäisten ja ulkoisten voimavarojen ollessa vähissä. Onneksi tämänkin tilanteen korjaamiseen on keinot, oikea apu oikeaan aikaan usein palauttaa tilanteen suotuisille raiteille. (Gerhardt 2007, 53-54.) Kehittyvän vauvan kanssa vuorovaikutuksessa ollessaan on vanhemman pystyttävä arvioimaan vauvan tunnetila tarkasti, jotta hän voi reagoida tämän tarpeisiin. Pienen lapsen affektejen, kiihtymyksen ja käyttäytymisen säätelyn kannalta tämä on välttämätöntä. Vauvan tunnetilan arvioiminen on tärkeää myös siksi, että vanhempi pystyy tätä kautta auttamaan vauvaa käsittelemään turhautumistaan sekä ohjata ja kohdentaa tämän huomiota. Pienet lapset tarvitsevat apua oppiakseen suunnittelemaan tekojaan, eivätkä he pysty itse saavuttamaan

15 omaa mielihyväänsä. Myöskään kyky säädellä tunteen purkausten ja impulssien tasoa ei ole kehittynyt. Näiden toimintojen kehittyminen edellyttää aivojen otsalohkojen kypsymistä, joka alkaa lapsen ensimmäisen ikävuoden lopulla. Otsalohkojen säännönmukainen kehitys edellyttää sopivia ärsykkeitä ja vastaanottavaista vuorovaikutusta vanhempien kanssa herkkyyskauden aikana. (Glaser 2005, 79-80.) 2.7 Haasteellinen vuorovaikutus vanhemman ja vauvan välillä Varhaisella vuorovaikutuksella on merkitystä lapsen psyykkiselle terveydelle. Puutteet vauvan omassa vuorovaikutuskäyttäytymisessä saattavat aiheuttaa lapselle kroonisia tai toistuvia terveysongelmia, jotka ilmaantuvat kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. (Mäntymaa 2006, 52, 80.) Laadullisesti ja määrällisesti puutteellinen vanhempien ja vauvan välinen vuorovaikutus voi pahimmassa tapauksessa johtaa vauvan depressio-oireiden kehittymiseen (Puura 2001, 1116). Äidin mielenterveysongelmat sekä parisuhteen vaikeudet voivat myös osaltaan vaikeuttaa varhaista vuorovaikutusta. Jos äiti käyttäytyy vauvaansa kohtaan tungettelevasti tai vauvan vuorovaikutuskäyttäytymisessä on puutteita, saattaa se aiheuttaa sen, että äiti arvioi vauvansa temperamentin vaikeaksi. (Mäntymaa 2006, 13-14, 80.) Vastasyntynyt vauva tarvitsee inhimillisessä vuorovaikutuksessa pitkään jatkuvaa emotionaalista tukea ja säätelyä aikuisen puolelta. Vanhemman tehtävänä on pitää lapsen tunnetila sopivana tai vähintäänkin lapsen kestämissä rajoissa. (Tamminen 2001, 241.) Pieni vauva tasapainottaa oman järjestelmänsä ympärillä olevien ihmisten mukaan, löytämättä yksin normaalitilaa (Gerhardt 2007, 31). Vauvalle parasta vuorovaikutuspohjaa ovat positiiviset ja neutraalit tunnetilat, jotka puolestaan ovat masentuneelle äidille kaikkein vaikeimpia. Masentunut äiti ei tunne aitoa iloa äitiydestään ja vuorovaikutuksestaan lapsensa kanssa. Masentuneen äidin yrittäessä jakaa positiivisia, mutta epäaitoja tunteita vauvalleen, ne joko yli- tai alivirittyvät helposti lapsen tarpeiden kannalta. Masentuneen äidin vauva joutuu harmittavan usein ja liian varhain selviämään yksin tunnetilojensa säätelemisestä. Tämän lapsi kokee mahdottomana vaatimuksena ja emotionaalisena orpoutena. (Tamminen 2001, 241).

16 Lohdutuksen tarve, pelko ja kipu ovat vauvalla keskeisimpiä aistimuksia, joissa hän tarvitsee säätelyapua. Näissä tilanteissa vauvalle on tarjolla vain kaksi vaihtoehtoa, joko avun pyytäminen vanhemmalta tai kääntyminen sisäänpäin hoivaamaan itse itseään. (Mäkelä 2003, 29.) Masentuneiden äitien vauvat sopeutuvat ajan mittaan alhaiseen ärsyketasoon ja tottuvat positiivisten tunteiden puuttumiseen (Gerhardt 2007, 31). Vauvalle on tuskallisempaa pyytää apua ja olla saamatta sitä, kuin olla ilmaisematta omaa avuntarvettaan (Mäkelä 2003, 29). Varhaista vuorovaikutusta häiritsevät tekijät voivat johtua joko lapsesta, vanhemmista, perheestä tai sen sosiaalisesta ympäristöstä. Vauvan vuorovaikutuskykyä heikentävät tekijät ovat usein yhteydessä vauvan terveydentilaan. Vauvan kykyä olla vuorovaikutuksessa vanhemman kanssa voivat heikentää esimerkiksi keskosuus, vähäinen aktiivisuus, heikommat motoriset taidot, ärtyisyys, synnynnäinen sairaus tai vamma sekä pitkäaikainen sairaus. Terveen vauvan temperamentti voi myös häiritä varhaista vuorovaikutusta. Huolta herättäviä piirteitä varhaisessa vuorovaikutuksessa ovat muun muassa vanhemman vähäinen tai täysin puuttuva vuorovaikutuspuhe, vähäinen tai puuttuva katsekontakti vauvan kanssa tai vauvan kasvojen kääntäminen toistuvasti vanhemmasta pois. Esineenomainen tai mekaaninen tapa hoitaa lasta voi lisäksi olla merkki vanhemman huonosta vuorovaikutussuhteesta. (Korhonen 2007, 313-314.) Vauva on enimmäkseen vuorovaikutuksessa äitinsä kanssa ja sitä kautta myös altistuu tämän mielialanvaihteluille. Varhainen puuttuminen äidin masennukseen on tärkeää, koska äidin mielenterveysongelmat vaikuttavat kielteisesti myös varhaiseen vuorovaikutukseen, jolla taas voi olla ikävät seuraukset lapsen tulevaisuutta ajatellen. Seppälän, Materon ja Rahkosen (2005) tutkimuksen mukaan äidin masennus näkyy sekä äidin tunteissa että vauvan huomioinnissa ja käsittelyssä. Terveydenhoitajien mukaan masentuneet äidit käsittelevät vauvaa konemaisesti, vauvaa ei oteta syliin eikä tälle jutella. Katsekontakti ja hymy puuttuvat. Samoin äidin ja vauvan keskinäinen läheisyys puuttuu, vuorovaikutus on yksipuolista ja vähäistä. Äiti voi käyttäytyä kärsimättömästi eikä siedä vauvansa pahaa oloa. Lisäksi äidin tunteet vauvaa kohtaan voivat olla sekavia ja suhtautuminen vauvaan epärealistista.

17 2.8 Varhaisen vuorovaikutuksen havainnointi ja tukeminen Neuvoloissa ja sairaaloissa kohdataan yhä useammin vanhempia, joille oma vauva on ensimmäinen vauva, jota he hoitavat. Toisinaan voi olla, että nämä vanhemmat tarvitsevat ammattilaisen mallia vauvan kanssa toimimisesta. (Korhonen 2007, 315.) On tärkeää havaita ja huomioida mahdolliset riskitekijät, jotka voivat estää varhaisen vuorovaikutuksen syntymisen (Ivanoff ym. 2001, 36). On äitejä, isiä ja vauvoja, joiden välinen hyvä vuorovaikutus ei vain ota syntyäkseen (Siltala 2003, 33). Vanhempien ja syntyvän vauvan välille on tärkeää jo raskauden aikana tukea mahdollisimman hyvän vuorovaikutussuhteen syntymistä. Lapseen liittyvistä mielikuvista, vanhempien ennakoimista vaikeuksista vauvan hoidossa sekä perheen tilanteessa ja erityisesti keinoista, joilla vanhemmat uskovat voivansa ratkaista vaikeudet on tärkeää keskustella jo raskausaikana. (Puura 2001, 1118.) Vanhempia ohjataan vastaamaan vauvan tarpeisiin ja havaitsemaan ne. Ohjaus kiintymyksen osoittamiseen, vuorovaikutuksessa myötäeläminen ja lapsen suojelu ovat asioita, jotka hoitohenkilökunnan on huomioitava. (Ivanoff ym. 2001, 37.) Jokaisen vauvoja ja vanhempia työssään kohtaavan on kyettävä tunnistamaan varhaisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia arkisissa hoivatilanteissa sitä tukeakseen. Myönteisen palautteen antaminen lapsen ja vanhemman välisistä onnistuneista vuorovaikutustilanteista on tärkeää. Ammattihenkilön havaitessa jotakin huolestuttavaa vauvan ja vanhemman välisessä suhteessa, voi avoin keskustelu apuvälineenä olla hyvä vaihtoehto. Vanhempien olisi hyvä ymmärtää omaa toimintaansa vauvan näkökulmasta ja kyetä sitä kautta muuttamaan käyttäytymistään vuorovaikutusta suosivaksi. (Korhonen 2007, 315.) Neuvolan terveydenhoitajan on tärkeä tukea vanhempien ja vauvan välisen varhaisen vuorovaikutussuhteen syntymistä (Kauppinen-Karlsson & Lindholm 2005, 103). Kemppisen (2007) tutkimuksen mukaan äiti-vauva pareista enemmän kuin yksi viidestä tarvitsi normaalien neuvolakäyntien lisäksi enemmän tukea varhaiseen vuorovaikutukseen ja enemmän kuin joka kymmenes tarvitsi vielä intensiivisempää apua. Storbackan ja Koivumäen (2007) opinnäytetyön perusteella terveydenhoitajat tunnistivat riskitekijät varhaisessa

18 vuorovaikutuksessa ja he kykenivät luomaan luottamuksellisen suhteen vanhempaan. Terveydenhoitajat myös tunnistivat, milloin vuorovaikutus äidin ja vauvan välillä on riittävää ja mitkä voivat olla vuorovaikutuksen kannalta haitallisia tekijöitä. Terveydenhoitajat eivät kuitenkaan ota havaitsemiaan ongelmia herkästi puheeksi vanhempien kanssa, vaan tavoitteena on saada vanhempi itse ymmärtämään mahdolliset puutteet. Kotikäynnit antavat terveydenhoitajalle mahdollisuuden havainnoida vanhempien ja vauvan välistä käyttäytymistä heille tutussa ympäristössä. Molemmat vanhemmat olisi hyvä tavata yhdessä vauvan kanssa. Terveydenhoitajan on kiinnitettävä huomiota vanhemman ajatuksiin vauvasta, tunnetilojen jakamiseen ja vanhemman ja vauvan keskinäiseen sävyyn. Hyvin toimivaa vuorovaikutusta terveydenhoitaja tukee antamalla myönteistä palautetta ja puuttuu korjaavasti vanhemman ja vauvan kannalta huonosti toimiviin tilanteisiin. (Kauppinen- Karlsson & Lindholm 103-104.) Terveydenhoitajan on hyvä kehottaa vanhempia viettämään aikaa katse- ja kosketuskontaktissa vauvan kanssa (Puura 2001, 1118). Vauvan äänenä toimiminen, malliksi tekeminen sekä avoin ihmettely ovat hyviä esimerkkejä korjaavasta puuttumisesta varhaisen vuorovaikutuksen ongelmiin (Kauppinen-Karlsson & Lindholm 2005, 103-104). Keskeinen tavoite varhaiseen vuorovaikutukseen kohdistuvassa hoidossa on pitää vauva äidin mielessä. Lisäksi äitiä on ohjattava huomaamaan ja tulkitsemaan vauvan viestejä sekä myös vastaamaan niihin. (Pajulo 2003, 1341.)

19 3 PERHEVALMENNUS 3.1 Perhevalmennuksen tavoitteet ja toteutus Lapsen saaminen merkitsee suuria muutoksia vanhempien elämässä. Vanhemmat tarvitsevat tällöin paljon tiedollista, emotionaalista ja konkreettista tukea. Erityisesti silloin, kun kyseessä on ensimmäinen lapsi, on neuvonnan ja tuen tarve suuri. Esikoislapsen syntymän myötä vanhemmat käyvät läpi sekä parisuhteen muutosta että vanhemmuuteen liittyvää yksilöllistä kasvukriisiä. Raskaus ja synnytys merkitsevät eri asioita äidille ja isälle. Kummankaan sukupuolen vanhemmuuteen liittyvien tarpeiden ei kuitenkaan tulisi olla ensisijaisia toisiinsa nähden. On tärkeää että löydetään sellaisia valmennuksen sisältöjä, menetelmiä ja keinoja opettaa, joilla sekä äitiä että isää voidaan auttaa muodostamaan monipuolisia ja totuudenmukaisia näkemyksiä äitiydestä ja isyydestä. (Haapio & Pietiläinen 2007, 201-203.) Perhevalmennus toteutetaan äitiysneuvolassa sekä suunnitelmallisesti kokoontuvissa ryhmissä että yksilöneuvontana terveystarkastusten yhteydessä. Valmennuksen tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset raskauden, synnytyksen ja vauvan syntymän jälkeiselle ajalle sekä perheen hyvinvoinnille. (Eskola & Hytönen 2002, 124.) Valmennuksen ajankohdan tulisi olla sellainen, että molemmat vanhemmat voisivat osallistua siihen. Kun vanhemmat osallistuvat valmennukseen yhdessä, on perhe valmennuksen keskeinen asiakas. Tavoitteena on vahvistaa tarvittavia tiedollisia ja emotionaalisia valmiuksia sekä tukea parisuhteen kehittymistä perheeksi, jotta perheen kasvu toimivaksi yhteisöksi helpottuisi lapsen synnyttyä. (Haapio & Pietiläinen 2007, 202.) Käytännössä perhevalmennus käsittää kaksi vaihetta. Raskauden alkupuolella vanhempia opastetaan vanhemmuuteen ja raskauden loppupuolella neuvontaa annetaan synnytykseen liittyvissä asioissa. Vanhempia opastetaan myös vauvan hoitoon. Alkuvalmennusta järjestetään ensimmäisten 20 raskausviikon aikana yleensä 3-5 kerran kokonaisuutena. Tilaisuuksissa käsitellään vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyviä asioita, raskauden aiheuttamia muutoksia sekä raskausajan terveydenhoitoa. Synnytykseen valmentautuminen

20 aloitetaan yleensä raskauden viimeisellä kolmanneksella. Synnytysvalmennuksen tavoitteena on luoda mahdollisimman myönteinen ja turvallinen synnytyskokemus, johon vanhemmat aktiivisesti osallistuvat sen kaikissa vaiheissa. Perhevalmennus tarjoaa vanhemmille mahdollisuuden myös vertaistuen saantiin. (Eskola & Hytönen 2002, 124-125.) Neuvolassa on runsaasti mahdollisuuksia tukea odottavia pareja. Tukeminen edellyttää perheiden moninaisuuden näkemistä ja kunnioittamista sekä kuuntelevaa ja kuulevaa työotetta. (Mäkinen 2006, 29.) 3.2 Perhevalmennus vanhempien tukena Perhevalmennuksessa vanhempien tulisi saada konkreettista tietoa asioista, jotta niiden sisäistäminen helpottuisi. Valmennuksessa voidaan esimerkiksi käytännössä käydä läpi vauvahieronnan ja sylihoidon otteita, jotka edistävät varhaista vuorovaikutusta lapseen. (Lappi & Luoma 1999, 42.) Tutkimusten mukaan äidit toivovat perhevalmennuksessa saavansa ajankohtaista ja totuudenmukaista tietoa synnytyksestä, sen normaalista ja epänormaalista kulusta sekä lapsen kehityksestä ja hoidosta. Isät toivovat synnytystiedon lisäksi tietoa synnytyksenjälkeisestä ajasta ja vastasyntyneen hoidosta. Lisäksi he toivovat tukea isyyteen kasvussa. (Eskola & Hytönen 2002, 124.) Mesiäislehto-Soukan (2005) tutkimuksen mukaan miehet kokivat perheenlisäyksen yhteydessä tärkeäksi lapsuudenaikaisen oman isän mallin tai sen puuttumisen. He odottivat perhevalmennukselta tiedon saamista, valmentautumista isyyteen sekä ennen synnytystä että sen jälkeen, ja tunteiden ja kokemusten käsittelyä. Valmennusryhmien toiminnan isät kokivat puutteellisina johtuen siitä, että niissä ei riittävästi keskusteltu tai käytetty kokeneiden isien tietopohjaa hyväksi. Huttusen ja Mikkolan (2005) tutkimuksen mukaan vanhemmat toivoivat perhevalmennuksessa saavansa enemmän konkreettista tietoa vauvan hoitoon ja synnytykseen liittyen. Lisäksi he kaipasivat vertaistukea samassa elämäntilanteessa olevilta perheiltä. Porthanin, Niemimaan ja Nuutilan (2004) mukaan ensisynnyttäjät toivoivat perhevalmennuksessa enemmän tukea imetykseen, vanhemmuuteen sekä parisuhteeseen. Uudelleensynnyttäjät kaipasivat lisää tukea vastasyntyneen hoitoon ja vanhemmuuteen.

21 Paavilaisen (2002) tutkimuksen mukaan äitiyshuollon seuranta edistää vanhempien turvallisuuden tunnetta tietojen, huolenpidon, ammattitaidon ja erilaisten palvelujen kautta. Neuvolassa saatu tieto raskauden kehityksestä, terveydenhoidosta ja seurantakäytänteistä auttaa vanhempia raskauden ajan suunnittelussa. Vanhemmat saavat paljon tietoa raskaudesta myös itse lukemalla, mutta neuvolassa käyntien odotetaan paikkaavaan omiin tietoihin jääneitä aukkoja. Viljamaan (2003) tutkimuksen mukaan vanhemmat pitävät neuvolasta saatua tukea vanhemmuuteen riittämättömänä. Mikkanen (2000) toteaa tutkimuksessaan, että terveydenhoitajat näkevät perhevalmennuksen tärkeänä perheiden tukiverkostojen lisäämisessä. Perhevalmennuksen kautta voidaan vaikuttaa pelkojen vähentämiseen ja luoda turvallisuuden tunnetta sekä lisätä perheiden rohkeutta. Perheet voivat perhevalmennustilaisuuksissa tutustua toisiin perheisiin ja jakaa yhteisiä kokemuksia muiden kanssa. Terveydenhoitajien mielestä perhevalmennus antaa myönteisen alun vanhemmuudelle ja siihen kasvulle.

22 4 AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Valitsimme keskeisesti opinnäytetyömme aiheeseen liittyviä tutkimuksia aikaisempien tutkimusten taulukkoon. Varhaista vuorovaikutusta ovat tutkineet lastenpsykiatri Mirjami Mäntymaa (2006) Tampereen yliopistosta ja lastenpsykiatri Kaarina Kemppinen (2007) Kuopion yliopistosta. Pirkko Mikkanen (2000) Kuopion yliopistosta on lisensiaattitutkimuksessaan tutkinut perhevalmennuksen nykytilaa ja kehittämistarpeita. Ensisynnyttäjäperheiden kokemuksia perhe- ja synnytysvalmennuksesta ovat selvittäneet Huttunen ja Mikkola (2005). Koivumäki ja Storbacka (2007) ovat tutkineet, kuinka varhaista vuorovaikutusta voidaan tukea ja kuinka se voidaan tunnistaa lastenneuvolassa. Molemmat opinnäytetyöt ovat Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta. TAULUKKO 1/4 Tutkija(t), Vuosi, Työn nimi Mäntymaa, 2006. Early mother-infant interaction: Determinants and Predictivity. Tutkimuksen tarkoitus/tausta - Muodostuu neljästä osatyöstä: tarkoitus selvittää varhaisen vuorovaikutuksen yhteyttä äidin mielenterveyteen, läheisiin ihmissuhteisiin, vauvan temperamenttiin sekä varhaisen vuorovaikutuksen ennustettavuus lapsen käyttäytymisen ja tunneelämän oireisiin sekä yleiseen terveydentilaan kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. - Aineistona laajemman tutkimuksen suomalaiset vauvaperheet. Keskeisimmät tulokset - Varhaisen vuorovaikutuksen pulmat ennustivat lapsen toistuvia sairasteluja kahden ensimmäisen vuoden aikana. - Äidin vihamielisyys tai tunkeilevuus lisäävät lapsen riskiä käyttäytymisen ja tunne-elämän oireisiin 2 vuoden iässä. Riskiä lisäävät myös vanhempien mielenterveysongelmat ja varhain aloitettu päiväkotihoito. - Varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat olivat yhteydessä siihen, että äiti koki vauvan temperamentin vaikeaksi. - Äidin läheiset ihmissuhteet vaikuttavat käyttäytymiseen vauvan kanssa.

23 TAULUKKO 2/4 Tutkija(t), Vuosi, Työn nimi Kemppinen, 2007. Early Maternal Sensitivity. Contunuity and Related Risk Factors. Tutkimuksen tarkoitus/tausta - Tarkastella äidin herkkyyttä vauvan viesteille, äidin ja vauvan välisen vuorovaikutustavan pysyvyyttä ja vaikutusta lapsen kehitykseen sekä siihen liittyviä riskitekijöitä. - Selvittää tunnistivatko lastenneuvolan terveydenhoitajat äiti lapsivuorovaikutukseen liittyvät huolet. - Koostuu kolmesta seuranta-aineistosta: vauvahavainnointi-, lastenneuvolaja kielenkehitysaineistosta. Keskeisimmät tulokset - Erityisesti kontrolloivan, tunkeutuvan sekä vähäistä sitoutumista viestivän äidin vuorovaikutuskäyttäytymisen todettiin vaikuttavan epäedullisesti lapsen kehitykseen. - Äidin herkkyydellä havaittiin olevan vaikutusta erityisesti lapsen kielenkehitykseen. - Synnytystä edeltävän ja synnytyksen jälkeisen masentuneisuuden todettiin vaikuttavan äidin tapaan toimia vuorovaikutuksessa vauvan kanssa. - Suurin osa äideistä onnistui luomaan lapsen kanssa miellyttävän vastavuoroisen vuorovaikutuksen. Viidesosa äiti lapsi-pareista arvioitiin tarvitsevan tukea normaalien neuvolakäyntien lisäksi, ja useamman kuin joka kymmenennen vielä intensiivisempää apua. - Terveydenhoitajilta jäi suurin osa masentuneista äideistä tunnistamatta, ja he olivat varovaisia arvioimaan vuorovaikutusta ongelmalliseksi - Äidit, joilla oli ongelmia luoda miellyttävä vuorovaikutussuhde lapsensa kanssa, olivat itse vähemmän huolissaan lapsen käyttäytymisestä kuin ne äidit, joilla oli vähäisempiä ongelmia vastata vauvan viesteihin.