Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille. Piia Murto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille. Piia Murto"

Transkriptio

1 Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille Piia Murto

2 Taustaa Ryhmäneuvola isille ja vauvoille on toteutunut Nortamon Perhekeskuksessa maaliskuusta 2016 lähtien Malli syntyi kehittämistyönä ylemmän ammattikorkeakoulun opinnoissa Ryhmäneuvolaa pilotoitiin aluksi viisi kertaa. Neljä lastenneuvolan terveydenhoitajaa osallistui pilotointiin ja kaikki lastenneuvolan terveydenhoitajat kutsuivat isiä ryhmäneuvolaan. Suunnittelussa oli mukana myös yksi isä Pilotoinnin jälkeen osallistuneilta isiltä ja terveydenhoitajilta pyydettiin palautetta ryhmäneuvolasta Malli päätettiin ottaa lastenneuvolan toimintaohjelmaan Ryhmäneuvola korvaa 6 kk ikäisen yksilökäynnin Vaihtoehtona on isän ja vauvan yksilökäynti neuvolassa Piia Murto 2

3 Ryhmäneuvolan tavoitteet Tavoitteena on Huomioida isät paremmin neuvolatoiminnassa Lisätä tietoa terveysneuvonnan avulla Mahdollistaa vertaistuki Vahvistaa isyyttä Säästää terveydenhoitajien työaikaa Piia Murto 3

4 Tulokset (isät) Pilotointiin osallistui 21 isää vauvoineen. Kahdeksalle isälle vauva oli ensimmäinen ja muilla oli jo entuudestaan lapsi/lapsia. Isät kokivat ryhmäneuvolan vastanneen odotuksia ja olivat valmiit suosittelemaan ryhmäneuvolaa muillekin Asiasisältö koettiin vauvan ikään nähden sopivaksi. Parisuhdeasiaa toivottiin lisää Suurin osa isistä koki saavansa ryhmäneuvolasta vertaistukea Kaikki isät kokivat ryhmäneuvolan vaikuttavan isien parempaan huomioimiseen lastenneuvolatoiminnassa Ryhmäneuvolaan käytetty aika (2 tuntia) oli suurimman osan mielestä sopiva aika Pilotoinnissa ryhmäneuvola toteutui joko klo tai Kellonajalla ei ollut suurta merkitystä isille Piia Murto 4

5 Tulokset (terveydenhoitajat) Pilotointiin osallistui 4 terveydenhoitajaa Ryhmäneuvola nähtiin hyvänä vertaistuen mahdollistajana Asiasisältö nähtiin kattavana vauvan ikään nähden Ryhmäneuvolan kesto (2 tuntia) koettiin hyväksi, yksi terveydenhoitajista ehdotti lyhyempää aikaa Terveydenhoitajia mietitytti yksilöllisyyden toteutuminen sekä isien tuttuus tai vieraus, erityisongelmat sekä vaitiolovelvollisuus ryhmän sisällä Terveydenhoitajan työajan säästyminen mietitytti Piia Murto 5

6 Ryhmäneuvola Ryhmäneuvolan etuja on ennen kaikkea vertaistuen mahdollistaminen jakamalla kokemuksia ja arjen tilanteita Ryhmässä on mahdollista oppia toisilta ja huomata toisilla olevan samoja arjen pulmia Ryhmäneuvolan avulla voidaan säästää aikaa ja taloudellisia resursseja Isä- vauvaryhmässä tavoitteena on antaa isille hyvä kokemus vauvan kanssa olemisessa ja näin voidaan vahvistaa isän ja vauvan välistä suhdetta sekä vuorovaikutusta Isä- vauvaryhmässä on mahdollista lisätä isän roolin kiinnostavuutta ja arvostusta Isä- vauvaryhmän tavoitteena on jakaa isäksi tulemisen ja vauvaperheen arkeen liittyviä asioita Murto Piia 6

7 Osallistuvasta Isyydestä Yhteiskunnallisten muutosten ja perherakenteiden myötä perinteinen isyys on muuttunut viime vuosikymmenten aikana kohti tasavertaista, osallistuvaa vanhemmuutta Nykyään puhutaan hoivaavasta isästä, joka on sitoutunut isänä olemiseen ja osallistuu lapsen hoitoon heti syntymästä lähtien Isät haluavat olla läheisempiä isiä lapsilleen kuin mitä heidän omat isänsä ovat olleet Psyykkinen ja fyysinen läheisyys ovat ominaispiirteitä, jotka eivät ole kuuluneet niin sanottuun perinteiseen isyyteen Yhteiskunta kannustaa isiä ja perheitä osallistuvaan isyyteen esimerkiksi perhevapaiden mahdollistamisena Osallistuva isyys ilmenee vahvana kiintymyksenä ja vuorovaikutuksena sekä läsnäolona lapsen kanssa Murto Piia 7

8 Osallistuvan isyyden merkitys lapselle Osallistuvasta isyydestä hyötyy koko perhe, erityisesti lapsi, mutta myös puoliso ja isä itse Suhde isään vaikuttaa lapsen kognitiiviseen, emotionaaliseen ja sosiaaliseen kehitykseen Sitoutunut isä vähentää lasten häiriökäyttäytymistä; tytöillä on vähemmän tunne-elämän ongelmia ja pojilla vähemmän käytösongelmia Lapselle syntyy vahvempi tunne siitä, että voi itse vaikuttaa elämäänsä Lapsella on enemmän ystäviä ja hän noudattaa paremmin sääntöjä Lapsi sietää paremmin stressiä ja kykenee empaattisuuteen ja hänellä on vahvempi itsetunto Murto Piia 8

9 Osallistuvan isyyden merkitys isälle Isä saa iloa ja sisältöä elämään esimerkiksi lapsen kehitystä seuraamalla Isä motivoituu pitämään omasta terveydestään huolta Kokonaisvaltainen kasvu ihmisenä Itsetunnon vahvistuminen Irtaantuminen työhön liittyvistä ajatuksista Työssäkäynti koetaan merkittävämmäksi Enemmän sosiaalisia suhteita ja positiivisia tunteita Vähentää isän itsekeskeisyyttä ja lisää isän empaattisuutta Vanhempien on helpompi jakaa keskenään vastuuta perheen arjessa Murto Piia 9

10 Osallistuvan isyyden merkitys äidille Äidille osallistuva isyys merkitsee muun muassa mahdollisuutta antaa isälle enemmän vastuuta vauvanhoidossa Parisuhteelle jää enemmän aikaa Isä on voimavarana äidille Psyykkinen hyvinvointi lisääntyy Äidillä on mahdollisuus olla muutakin kuin äiti Äidin epätasa-arvon tunteet vähentyvät Äidin riski masentua vähenee/ masennuksesta toipuminen nopeutuu Murto Piia 10

11 Ryhmäneuvolan toteutus Ryhmäneuvola toteutuu noin kolmen viikon välein Aikaa varataan kolme tuntia valmisteluineen Isäneuvolalle on oma ajanvarauskirja, jolta terveydenhoitajat varaavat ajan isille Isät kutsutaan kirjeellä ryhmäneuvolaan 5 kk neuvolakäynnillä Kaikki lastenneuvolan 11 terveydenhoitajaa osallistuvat parityönä ryhmäneuvolan vetämiseen Sopiva määrä on 5 isää ja 5 vauvaa kerralla, enintään 6 isää ja 6 vauvaa/ vähintään 3 isää ja vauvaa Tila Tarvikkeet Toimintaohje löytyy intranetistä- Majakasta Piia Murto 11

12 Murto Piia 12

13 Kutsu isille Murto Piia 13

14 Isäneuvolan kulku Kahvi ja esittäytyminen (nimet, perheenjäsenet, vauvan ikä) Vauvan ruokailuun liittyvät asiat Vauvan hampaiden hoito Vauvan kehitys Tapaturmavaarat Vauvan vuorokausirytmi Vuorovaikutus vauvan kanssa Isä ja vauva Mittaaminen ja punnitseminen ja yhdessä keskusteleminen Mukaan diasarja, hammasharja ja esitteitä Murto Piia 14

15 Murto Piia 15

16 Murto Piia 16

17 Murto Piia 17

18 Murto Piia 18

19 Kokemuksia ja kehittämistarpeita Ajanjaksolla 3/16-10/17 on 108 isää osallistunut ryhmäneuvolaan Isäneuvolakertoja on ollut 24 tähän mennessä Tällä hetkellä kaikille ei ole tarjota ryhmäneuvolaa, mahdollisuus osallistua vauvan ollessa 7 kk ikäinen Isät vaikuttavat tyytyväisiltä, palaute on ollut pääasiassa positiivista Isät voivat jatkaa tapaamisia keskenään Isien ehdottamia muutoksia on kokeiltu Opinnäytetyön aihe: Isien kehittämisideoita isäneuvolaan Perhevalmennuksen kehittäminen kokonaisuudessaan ja siihen liittyen isien huomioiminen toteutetaan keväällä Murto Piia 19

20 Pohdittavaksi Miten tuen isyyttä omassa työssäni? Minkälaista tukea ja rohkaisua isät saavat vuorovaikutukseen lapsensa kanssa? Äideillä on yleensä paremmat sosiaaliset verkostot, jotka tukevat vanhemmuutta äidin päästessä keskustelemaan tunteistaan. Isillä mahdollisuudet eivät aina ole yhtä runsaat vaikka tarvetta tuelle ja keskustelulle olisi Miten huomioin isät käynnillä? Miten organisaatiomme huomioi isyyttä? Isyyslähtöinen toimintakulttuuri Murto Piia 20

21 Kiitos! Murto Piia 21

22 Lähteet Kekkonen, Lilja, Nieminen: Isätietoa. Asiaa isyydestä ja sen merkityksestä, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä isien kohtaamisesta lapsiperheiden palveluissa. Lahden amk 2013 Murto Piia. Opinnäytetyö: Isä ja puolivuotias lapsi ryhmäneuvolassa 2016 Miessakit ry. Tikka & Saneri: Isätyön ohjaajakoulutus Helsingissä Murto Piia 22

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

Miten sinä voit? Miten

Miten sinä voit? Miten VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2- VUOTISRYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 30.8.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä kokeilu:

Lisätiedot

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA Projektityöntekijä Sirpa Kumpuniemi Sateenvarjo-projekti Rovaniemi 4.2.2009 Taustaa Synnytyksen jälkeistä masennusta 10-15 % synnyttäneistä Vanhemman

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 3. lokakuuta 2012 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI 3.10.2012 Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Olipa kerran kunta Perhevalmennus kaipasi uudistusta. Tarve tuli sekä ASIAKKAILTA että henkilökunnalta erilaiset tavat työskennellä neuvoloissa ja työntekijöillä vanhentuneet

Lisätiedot

KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM

KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM 10. maaliskuuta 2009 Miessakit ry KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM NTSÄLÄSSÄ Ilmo Saneri Isyyden tueksi hanke Jarna Elomaa Neuvolatoiminnan vastaava Mäntsälä Annankatu

Lisätiedot

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA) 22.9.2017 Teologi-toimittaja, vanhemmuusvalmennuksen kouluttaja ja ohjaaja Tellervo Uljas Miten Miten sinä voit? MIKÄ VAVA? Porvoon ketterä

Lisätiedot

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI 24.9.2015 Ilmo Saneri Isätyöntekijä työnohjaaja Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa

Lisätiedot

Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke.

Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke. Rosoinen isyys Miestyön foorumi, 22.-23.5.2019 Isän näköinen -hanke Isän näköinen hanke STM rakennerahaston (ESR) rahoittama Hankeaika 1.3.2018 29.2.2020 Miessakit ry:n ja Suomen Setlementtiliitto ry:n

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Kehitetty Tampereen kaupungin

Lisätiedot

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI 17. huhtikuuta 2013 Miessakit ry ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI Isätyöntekijä Ilmo Saneri Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi MIKSI?

Lisätiedot

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA Neuvolan perhetyö Kaarinassa Vuonna 2014 neuvolan perhetyö on vakiinnuttanut paikkansa osana ennaltaehkäisevää palvelujärjestelmää. Neuvolan perhetyössä toimii kaksi perheohjaajaa

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Päivitetty 1.5.2016 / Marja Leena Nurmela Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Hyvinvointia koko perheeseen. 20.10.2015 Osa 2/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Hyvinvointia koko perheeseen. 20.10.2015 Osa 2/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus Miehen kohtaaminen asiakastyössä Hyvinvointia koko perheeseen 20.10.2015 Osa 2/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus Miestyö Työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse. Miehille suunnattua

Lisätiedot

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen

PSYKOLOGI- PALVELUT. Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen PSYKOLOGI- PALVELUT Varhaisen vuorovaikutuksen edistäminen Psykologipalveluiden vauvaperhetyö on suunnattu lastaan odottaville ja alle vuoden ikäisten lasten perheille. Se on yhtäaikaa ennaltaehkäisevää

Lisätiedot

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne

Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne Lapsen hyvä arki- hankkeen rakenne PaKaste Pohjois-Pohjanmaa Lapsen hyvä arki Kallion kehittämistiimi Selänteen kehittämistiimi Kuusamo-Posio- Taivalkoski kehittämistiimi Varhaiskasvatuksen työryhmä Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin

ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin ROVANIEMEN PILOTTI 2014 /8 2015/12 Tavoitteena edistävän ja ehkäisevän työotteen vahvistaminen moniammatillisesti ryhmätoiminnan keinoin LAPSIPERHEIDEN PALVELUISSA RYHMÄMUOTOINEN TOIMINTA MENETELMÄOSAAJAT

Lisätiedot

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa

Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Sinusta tulee isä! - Isäksi kasvamista tukemassa Tieto isäksi tulemisesta voi olla iloinen, hämmentävä, odotettu tai pelottava. Ajatus itsestä isänä konkretisoituu miehelle hitaasti mutta varmasti, kun

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI

TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI TOIVEITA ISIEN KOHTAAMISIIN - Suoraan isien suusta Isiä pitäs vaan niinku rohkaista enemmän, niin siihen, että mee ja tee ja oo mukana vihjeiden antaminen tai ehdottaminen,

Lisätiedot

ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET

ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET 22.9.2010 OULU TUKEVA-HANKE ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET ILMO SANERI MIESSAKIT RY Miessakit ry 1 Miessakit ry 20. lokakuuta 2010 2 SOTA-AIKA JA ISYYS sodan aikana isät rintamalla sodan

Lisätiedot

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ

TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ TYÖKALUJA, TIETOA JA UUDENLAISTA NÄKÖKULMAA - RASKAANA OLEVIEN JA SYNNYTTÄNEIDEN ÄITIEN KOKEMUKSIA ILOA VARHAIN- RYHMISTÄ Terveydenhoitaja Reetta Koskeli ja sairaanhoitaja Noora Kapanen 27.9.2011 OPINNÄYTETYÖN

Lisätiedot

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio.

SYNNYTYSKESKUSTELU. Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. SYNNYTYSKESKUSTELU Kätilöopiston Sairaala synnytysosasto 14. 1/2015. N. Harjunen. M-L. Arasmo. M. Tainio. Synnytyskeskustelu käydään lapsivuodeosastoilla ennen perheen kotiutumista ja tähän hetkeen on

Lisätiedot

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA

NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA NEUVOLAN JA LASTENSUOJELUN PERHETYÖ VANTAALLA Outi Ingberg Marja-Liisa Tirronen 05/2009 PERHETYÖ Suunnitelmallista / tavoitteellista Määräaikaista Muutokseen tähtäävää Tavoitteena tukea ja edistää erityistä

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella

Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Kulttuurilähete pienten lasten perheille Tampereella Marianna Lehtinen Lastenkulttuurin johtava koordinaattori Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut 1 Kuka, miksi ja kenelle? Tampereen kaupungin neuvolapalveluiden

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2016 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Imatra 10.10.2012 Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla Liisa Ollikainen Espoo Yleistietoa Espoosta www.espoo.fi Suomen toiseksi suurin kaupunki Pinta-ala, 528 km², asukkaita >250

Lisätiedot

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti

Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa. Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskeytyneen raskauden ja kohtukuoleman puheeksi ottaminen neuvolassa Marjo Flykt, PsT, psykoterapeutti Keskenmeno Raskauden keskeytyminen ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai vauvan ollessa alle 500g

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE 10/2016 Lasten kuntoutuspalvelut KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Tämä kyselylomake on Lasten kuntoutuspalveluiden puhe- ja toimintaterapeuttien sekä lasten psykologien yhteinen esitietokaavake, joka pyydetään

Lisätiedot

TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi

TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi "Just like a plant needs light and space to grow, a child needs love and freedom to unfold. - Sigrid Leo Oma lapsuus ja vanhemmat Vanhempana olemiseen

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Ryhmän perustamisen taustalla on perhepalveluiden työntekijöiden kokema palveluaukko isän kohtaamisessa.

Ryhmän perustamisen taustalla on perhepalveluiden työntekijöiden kokema palveluaukko isän kohtaamisessa. Isän paikka -vertaisryhmä (Päivitetty: 26.1.2009 14:18) Aihealue: lapset, nuoret, perheet varhaiskasvatus Tyyppi: ehkäisevä toiminta varhainen tuki ja puuttuminen Syntynyt osana: kehittämishanketta Hyvä

Lisätiedot

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA Sinusta tulee isä! ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA Isä on lapselle tärkeä ja isyys on elämänmittainen tehtävä. Isät osallistuvat aikaisempaa enemmän perheen arkeen ja lastensa elämään. Isien vastuualueet

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS

OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUS JA YHTEISÖLLISYYS OSALLISUUDEN JA YHTEISÖLLISYYDEN VAHVISTAMINEN JA TUKEMINEN RYHMÄMUOTOISILLA TOIMINNOILLA v AVOIMET RYHMÄTOIMINNOT Avoin päiväkoti ja alueelliset perheryhmät Isä lapsi toiminta

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi

Lisätiedot

Alle vuoden ikäiset lapset kirjastoon

Alle vuoden ikäiset lapset kirjastoon 1.10.2018 Alle vuoden ikäiset lapset kirjastoon Miten hanke muutti kirjaston toimintaa? 1.10.2018 2 Valkeakoski - Sijaitsee Pirkanmaalla, noin 20 000 asukasta. - Alle kouluikäisten ja perusopetuksessa

Lisätiedot

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1

Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä. Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 Kiintymyssuhteen vahvistaminen päihdeongelmaisessa perheessä Marja Nuortimo Rovaniemi 2.11.2007 2.11.2007 1 1. Yleistä Pidä kiinni-projektista, Talvikista ja Tuuliasta 2. Äiti ja perhe päihdekuntoutuksessa

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Päihteet ja vanhemmuus

Päihteet ja vanhemmuus Miten auttaa päihderiippuvaista äitiä ja lasta 14.3.2016 Pirjo Selin Vastaava sosiaalityöntekijä Avopalveluyksikkö Aino Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry www.ksetu.fi Päihteet ja vanhemmuus Päihdeäiti

Lisätiedot

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ

ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ ÄIDIN JA LAPSEN VARHAINEN SUHDE KESKOSPERHEISSÄ Riikka Korja PIPARI-projekti Lastenklinikka, TYKS 24.11.2009 Lastenpsykiatriyhdistys, Helsinki 24.11.2009/Korja Varhainen vuorovaikutus lapsen kehityksen

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS

HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS HELSINGIN ENSIKODIN PERHEKUNTOUTUS Sisällysluettelo: 1. Vanhemmuus 2. Odotus ja synnytys 3. Vauva 0-2kk 4. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva 2kk 5. Vauva 2-6kk 6. Vanhemmuuden väliarviointi kun vauva

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen

KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen KOHTUVAUVAN ÄÄNI Matkalla vanhemmuuteen 0 Hyvät tulevat vanhemmat, Raskaus ja vanhemmaksi tulo on yksi merkittävimpiä elämän siirtymävaiheita. Tulevan uuden roolin omaksuminen on molemmilla vanhemmilla

Lisätiedot

Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014

Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014 Vauvan Taika projektin loppuseminaari 10.10.2014 Dila Timantit vauvaperheiden vuorovaikutusyksikkö taustaorganisaatio Diakonialaitos Lahti kehittämisprojekti päihdeperheiden kuntouttavaa työtä v. 1998-2012

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland

Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Mitä kuuluu isä? Isäseminaari 5.3 2009 Mirjam Kalland Teoreettinen lähtökohta Raskausaikana vanhemman varhaiset, tiedostamattomat, esi-verbaaliset kokemukset aktivoituvat ja vaikuttavat mielikuviin vauvasta

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Lasten kuntoutuspalvelut Kyselylomakkeen tarkoituksena on saada tietoa lapsen kehityshistoriasta ja arjen sujumisesta. Vanhempien näkemys lapsestaan ja hänen toiminnastaan on tärkeä

Lisätiedot

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa. 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa 5.3.2009 Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy Kyselyllä haluttiin tietoa Millainen toiminta kiinnostaa

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Asiakastyö miehen näkökulmasta. 11.02.2016 Osa 4/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Asiakastyö miehen näkökulmasta. 11.02.2016 Osa 4/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus Miehen kohtaaminen asiakastyössä Asiakastyö miehen näkökulmasta 11.02.2016 Osa 4/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus Miestyö Työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse. Miehille

Lisätiedot

Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse

Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse MIESTYÖ Miestyön keskus Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse Myyteissä mies on... itsenäinen, ei tarvitse muiden apua ei näytä tunteitaan, ei pelkää vahva ja osaava käyttää tarvittaessa

Lisätiedot

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa

Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Sosioemotionaalisen terveyden kehityskulkujen muotoutuminen ja vahvistaminen neuvolassa Valtakunnalliset neuvolapäivät 22.10.2014, Helsinki Minna Rytkönen, TtT, Th minna.rytkonen@uef.fi Sosioemotionaalinen

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen

Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Ryhmämuotoinen työskentely lasten ja vanhempien tukena eron jälkeen Pirpana ry:n koulutuspäivä Kuntatalo 13.5.2013 Riitta Mykkänen-Hänninen kouluttaja, työnohjaaja Samanaikaiset ryhmäprosessit Vanhempia

Lisätiedot

Havaintoja ja käytäntöjä isien kohtaamisesta ja isyyden tukemisesta

Havaintoja ja käytäntöjä isien kohtaamisesta ja isyyden tukemisesta Havaintoja ja käytäntöjä isien kohtaamisesta ja isyyden tukemisesta Mitä vauva toivoo- hankkeen seminaari 13.3.2013 Sari Hellstén Miestyönkehittäjä Ensi- ja turvakotien liitto ry Mikä haastaa muutokseen

Lisätiedot

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014

Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Hyvä läheisyhteistyö ja sen merkitys hyvä elämän mahdollistajana Askeleita aikuisuuteen seminaari 28.11.2014 Eija Stengård, johtava psykologi Mielenterveys- ja päihdepalvelut Tampereen kaupunki Omaisten

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Perhe on enemmän kuin yksi

Perhe on enemmän kuin yksi Perhe on enemmän kuin yksi Koko perheen huomioiminen perhekeskuksissa Emilia Säles, hankepäällikkö, Perhehoitoliitto ry Karolina Lamroth, projektityöntekijä, Leijonaemot ry Jaana Ylönen, yksikön vastaava,

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen

Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Lähelläsi. Muistisairaus ja muuttuva parisuhde. Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas

Lähelläsi. Muistisairaus ja muuttuva parisuhde. Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas Lähelläsi Muistisairaus ja muuttuva parisuhde Muistikonferenssi 2017 Maaret Meriläinen ja Minna Kangas Lähelläsi-kurssi Lähelläsi-kurssi on tarkoitettu pariskunnille, joista toisella puolisoista on todettu

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo

SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012. Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo SYNNYTYKSEN JÄLKEINEN MASENNUS 29.2.2012 Riitta Elomaa Kirsti Keskitalo UUPUMUS /MASENNUS/AHDISTUS SYNNYTYKSEN JÄLKEEN n. 10% synnyttäjistä alkaa ensimmäisen vuoden kuluessa synnytyksestä tai ulottuu raskauden

Lisätiedot

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen 25.9.2015

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen 25.9.2015 RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA Kirsi Otronen 25.9.2015 Toimintaa ohjaavat Imetyksen edistäminen Suomessa Toimintaohjelma 2009-2012 Vauvamyönteisyysohjelma Neuvolan 7 askelta Imetyksen edistäminen

Lisätiedot

Piia Murto ISÄ JA PUOLIVUOTIAS LAPSI RYHMÄNEUVOLASSA. Terveyden edistämisen koulutusohjelma Ylempi AMK 2016

Piia Murto ISÄ JA PUOLIVUOTIAS LAPSI RYHMÄNEUVOLASSA. Terveyden edistämisen koulutusohjelma Ylempi AMK 2016 Piia Murto ISÄ JA PUOLIVUOTIAS LAPSI RYHMÄNEUVOLASSA ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMINEN NORTAMON PERHEKESKUKSESSA Terveyden edistämisen koulutusohjelma Ylempi AMK 2016 ISÄ JA PUOLIVUOTIAS LAPSI RYHMÄNEUVOLASSA

Lisätiedot

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen

Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Anne-Mari Hartikainen Liisa Kemppainen Mari Toivanen Selvittää lasten perheiden ja terapeuttien välistä yhteistyötä ja arjen voimavaroja Tuleeko perhe kuulluksi ja huomioidaanko vanhempien mielipiteitä

Lisätiedot

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena

Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta

Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Perhevapaalta työelämään - Terveiset Tampereen varhaiskasvatuksesta Sari Salomaa-Niemi ohjaajien haastattelun kautta Ohjaajien ajatuksia Tampereella päivähoitovetoista ylilääkäri Tuire Sannisto kuuluu

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOKEMUKSIA HYVINVOINTITIEDON KERUUSTA LAAJOISSA 4- VUOTISTERVEYSTARKASTUKSISSA, Oulu, Kempele, Liminka.

LAPSIPERHEIDEN KOKEMUKSIA HYVINVOINTITIEDON KERUUSTA LAAJOISSA 4- VUOTISTERVEYSTARKASTUKSISSA, Oulu, Kempele, Liminka. LAPSIPERHEIDEN KOKEMUKSIA HYVINVOINTITIEDON KERUUSTA LAAJOISSA 4- VUOTISTERVEYSTARKASTUKSISSA, Oulu, Kempele, Liminka. Salmi Sirpa ja Jurmu Tiina Opinnäytetyö, syksy 2012 Opinnäytetyön tarkoitus, tavoite

Lisätiedot

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä Uusi isyyslaki - koulutustilaisuus Marjaana Pelkonen 6.10.2015 6.10.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Tuovi Hakulinen,

Lisätiedot

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki

Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Taavetti Laitisen katu 4, Helsinki Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille 2018 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 4.- 18.3.2018 Kysely saavutti 95 vastaanottajaa, joista 53 vastasi ja vastausprosentti oli 56%

Lisätiedot

Perheen ja työn yhteensovitus

Perheen ja työn yhteensovitus Perheen ja työn yhteensovitus Mitä työpaikan perheystävällisyys tarkoittaa käytännössä? 18.4.2013 Anna Kokko, Projektipäällikkö, Väestöliitto etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi Miten työpaikan perheystävällisyys

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Hyvät vanhemmat!

Hyvät vanhemmat! Hyvät vanhemmat! Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä iloa että huolenaiheita. Olisi hienoa jos näiden lomakkeiden avulla pääsette keskustellen syventämään ajatuksianne ja tuntemuksianne tämän touhukkaan

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot ammatillinen viitekehys/oma

Lisätiedot

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA?

PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? PERHEVAPAAT MITÄ ON VANHEMPIEN RATKAISUJEN TAKANA? Johanna Närvi erikoistutkija, YTT Pikkuparlamentti 30.11.2018 3.12.2018 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mihin perhevapaita tarvitaan? Perhevapaat ja miten äidit ja

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

Tunne-elämän ja taitojen kehityksen lisääntyvä huomioiminen lapsen ja nuoren kehityksen aikana

Tunne-elämän ja taitojen kehityksen lisääntyvä huomioiminen lapsen ja nuoren kehityksen aikana Tunne-elämän ja taitojen kehityksen lisääntyvä huomioiminen lapsen ja nuoren kehityksen aikana Terveydenhoitajien työotteen muutos Salon terveyskeskuksessa Sofia Maleike-Ruohola Perinteinen työ terveydenhoitajalla

Lisätiedot

Raskausajan tuen polku

Raskausajan tuen polku 1 Raskausajan tuen polku Hyvinvointiarviointi ja kotikäynti parityöskentelynä Valtakunnalliset neuvolapäivät 3-4.11.2010 Helsinki Marita Väätäinen, terveydenhoitaja Koskelan neuvola 2 Taustaa TUKEVA 1-hankepilotointi

Lisätiedot

ASIANTUNTIJA- TERVEYDENHOITAJA TOIMINTA HÄMEENLINNASSA

ASIANTUNTIJA- TERVEYDENHOITAJA TOIMINTA HÄMEENLINNASSA ASIANTUNTIJA- TERVEYDENHOITAJA TOIMINTA HÄMEENLINNASSA Terveydenhoitaja/ seksuaalineuvoja Anu Halinen Terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Miten toiminta sai alkunsa? Työhyvinvointiryhmässä nousi esiin ajatus

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

KUTSU LASTA ODOTTAVILLE PERHEILLE JA NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN VANHEMMILLE NEUVOLAN LAAJOIHIN TERVEYSTARKASTUKSIIN

KUTSU LASTA ODOTTAVILLE PERHEILLE JA NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN VANHEMMILLE NEUVOLAN LAAJOIHIN TERVEYSTARKASTUKSIIN KUTSU LASTA ODOTTAVILLE PERHEILLE JA NEUVOLAIKÄISTEN LASTEN VANHEMMILLE NEUVOLAN LAAJOIHIN TERVEYSTARKASTUKSIIN Äitiys- ja lastenneuvoloiden tarkastukset yhdenmukaistuvat koko Suomessa 1.1.2011 lähtien

Lisätiedot

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa

Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa Satakunnan ammattilaiset yhteistyössä lasta odottavan päihdeperheen kanssa 8.6.2018 Tarja Sosala, kätilö, Satakunnan shp Heli Mäkelä, projektisuunnittelija, LAPE Satakunta Monialainen työskentely Monitoimijaista

Lisätiedot

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet

Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Vahvuutta vanhemmuutteen vaikuttavuustutkimuksen tavoitteet Tuovi Hakulinen-Viitanen, Tutkimuspäällikkö, Dosentti, TtT 28.9.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Taustaa tutkimukselle Vuorovaikutus on turvallisen

Lisätiedot

Aktiivisena eläkkeellä

Aktiivisena eläkkeellä Aktiivisena eläkkeellä Kaisa Kirves, erikoistutkija Labquality Days 2016 12.2.2016 12.2.2016 Työterveyslaitos Kaisa Kirves www.ttl.fi 1 Syntyvyys laskenut Ikääntyneiden osuus kasvanut 12.2.2016 Työterveyslaitos

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

SUHAT 2012 / verkostopäivä Thea Mandelin Shg, Kirkkonummi. Ryhmäneuvolasta yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Ryhmäneuvola -case

SUHAT 2012 / verkostopäivä Thea Mandelin Shg, Kirkkonummi. Ryhmäneuvolasta yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Ryhmäneuvola -case SUHAT 2012 / verkostopäivä 16.2.2012 Thea Mandelin Shg, Kirkkonummi 1 Ryhmäneuvolasta yhteisöllisyyttä ja vertaistukea Ryhmäneuvola -case Toiminnan kehittämishanke SUHAT-INNO:n Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %

Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 % 1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:

Lisätiedot