1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 27/1, 31/7, 32/1,2,4, 36/2-3, 83, 299) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.9.2009 Ilmakuva Leviltä (2006) ja suunnittelualueen rajaus (päivitetään)
2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavan laadinnan yhteydessä tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. 2. Suunnittelualue Asemakaavan muutoksen kohteena oleva alue sijaitsee Levin keskustassa Hotelli Levitunturin ja Hissitien alueella. (Kuva 1) Suunnittelualueen koko on noin 13 hehtaaria. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 123/MML/09 Kuva 1. Ote Kittilän osoitekartasta ja suunnittelualueen rajaus
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO Puh 040 356 500, Fax 016-642259 21.9.2009 3 3. Suunnittelun lähtökohdat 3.1 Seutukaava Alue kuuluu Tunturi Lapin seutukaavaan, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut 23.11.1999. Seutukaavassa alue on osoitettu matkailupalveluiden alueeksi (RM). (Kuva 2) Seutukaava tullaan tulevaisuudessa korvaamaan uudella maakuntakaavalla, jonka laatimistyö on parhaillaan käynnissä. Kaavatyö on alkanut vuoden 2005 lopulla. Kaavaluonnokset pidettiin nähtävillä 3.3. 7.4.2008. Maakuntakaavaluonnoksessa alue on osoitettu myös matkailupalvelujen alueeksi (RM) ja keskustatoimintojen alueeksi (C) (Kuva 2). Aikataulun mukaan uusi maakuntakaava valmistuu vuoden 2009 aikana. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Kuva 2. Ote Tunturi-Lapin seutukaavasta ja Tunturi-Lapin maakuntakaavaluonnoksesta (4.2.2008)
4 3.2 Yleiskaava Asemakaavan muutosalue on Levin ympäristön osayleiskaava-alueella, jonka lääninhallitus on vahvistanut 30.11.1992. (Kuva 3) Osayleiskaavassa alueella on keskustatoimintojen aluetta (C), yksityisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PK), urheilu- ja virkistysaluetta, joka on varattu hissi- ja rinnerakentamiseen (VU-1) sekä tieliikenteen alue (LM). Kuva 3. Ote Levin ympäristön osayleiskaavasta (30.11.1992) ja suunnittelualueen sijainti
5 Levin ympäristön uuden osayleiskaavan on kunnanvaltuusto hyväksynyt 25.2.2008 14. Kaavasta on valitettu ja se ei ole saanut vielä lainvoimaa. Levin ympäristön uudessa osayleiskaavassa alueelle on osoitettu keskustoimintojen (C) aluetta ja urheilu- ja virkistysaluetta (VU). Kuva 4. Ote Levin ympäristön osayleiskaavasta (KV 25.2.2008 14)
6 3.3 Asemakaava Suunnittelualue on Kittilän kunnan Levin matkailukeskuksen asemakaava-alueella. (Kuva 5). Alueella on voimassa useita asemakaavoja: Voimassa olevat asema- ja rakennuskaavat on vahvistettu seuraavina ajankohtina: Sirkan rakennuskaavan muutos 22.12.1989 Levikeskuksen asemakaava 14.10.1992 Kouta asemakaava 17.7.1992 Kiertoliittymän asemakaava 27.9.1999 Levin liikekeskuksen asemakaava 28.5.2001 Hotellivyöhykkeen asemakaava 31.5.2004 Kuva 5. Ote Levin ajantasakaavasta ja suunnittelualueen sijainti
7 4. Suunnittelun tavoitteet Asemakaavan muutos on lähtenyt maanomistajien aloitteesta. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on osoittaa tonteille lisärakennusoikeutta liike- ja majoitustiloille sekä mahdollisesti olemassa olevien tonttien laajentaminen, LPY-, VP- alueiden tarkastelu ja katualueiden liikennejärjestelyjen tarkastelu sekä maanalaisen paikoituksen järjestely. Maanomistajien kanssa tehdään tarvittavat maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 91 b ) mukaiset maankäyttösopimukset. 5. Selvitettävät asiat Kaavaa laadittaessa tehdään tarpeelliset MRL 9 :n mukaiset selvitykset sekä luonto- ja maisemaselvitykset. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen alueella selvitetään. 6. Laadittavat vaihtoehdot Kaavoituksen yhteydessä laaditaan tarpeelliset vaihtoehtoiset maankäytön mallit ja suoritetaan niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arviointi. 7. Arvioitavat vaikutukset Kaavoituksen yhteydessä selvitetään ja arvioidaan kaavan toteutumisesta aiheutuvia seuraavanlaisia vaikutuksia. Ympäristövaikutukset (vaikutukset luonnonympäristöön; kasvillisuuteen sekä pinta- ja pohjavesiin) Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Taloudelliset vaikutukset (Yhdyskuntatekniset ja kadunrakentamiskustannukset) Liikenteelliset vaikutukset Sosiaaliset vaikutukset (Työllisyys, liikenneturvallisuus, palvelujen kehittämistarve) Vaikutukset maisemaan ja taajamakuvaan Turvallisuusvaikutukset 8. Osalliset Selvityksen perusteella osallisia ovat: Maanomistajat ja asukkaat: Alueen ja sen lähiympäristön maanomistajat ja asukkaat (valtio, yksityiset, yhteisö)
8 Yhdyskuntatekniikka Levin Vesihuolto Oy Rovakaira Oy teleoperaattorit Kunnan hallintokunnat: Rakennus- ja ympäristölautakunta Viranomaiset: Kittilän kunta Lapin ympäristökeskus Lapin Liitto, maankäyttö ja pelastuslaitos Tiehallinto, Lapin tiepiiri 9. Osallistuminen ja vuorovaikutuksen järjestäminen Kaavan vireille tulosta ilmoitus kunnan ilmoitustaululla, Kittilä Lehdessä ja kirjeitse kaavoitettavan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Varataan mahdollisuus tutustua osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan, joka asetetaan nähtäville Kittilän kunnan tekniselle osastolle sekä Internet-sivulle osoitteeseen www.kittila.fi. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus lausua mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Maankäyttö- ja rakennuslain (66 ) mukainen neuvottelu ympäristökeskuksen ja muiden viranomaisten kanssa (tarvittaessa). Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (30 ) mukainen kuuleminen: Kaavan valmisteluaineisto asetetaan nähtäville Kittilän kunnan tekniselle osastolle sekä Internet-sivulle osoitteeseen www.kittila.fi. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus lausua mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Kuulemisesta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla, Kittilä Lehdessä ja kirjeitse kaavoitettavan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Kunnanhallituksen käsittely Maankäyttö- ja rakennuslain (65 ) mukaisesti kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville Kittilän kunnan tekniselle osastolle sekä Internet-sivulle osoitteeseen www.kittila.fi. Nähtävillä olosta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla, Kittilä Lehdessä ja kirjeitse kaavoitettavan alueen ja siihen rajoittuvien alueiden maanomistajille. Osallisilla ja kunnan jäsenillä on mahdollisuus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (26 ) mukainen viranomaisneuvottelu (tarvittaessa). Kunnanvaltuuston hyväksyminen
9 10. Alustava aikataulu OAS:n laadinta 07/2008 Vireilletulo (MRL 63 ) 09/2009 1. viranomaisneuvottelu (MRA 35 ) 10/2009 Kuuleminen (MRL 30 ) 10/2009 Kaavaehdotuksen nähtävilläpito (MRL 65 ) 01/2010 2. viranomaisneuvottelu 02/2010 Kunnanvaltuuston hyväksymiskäsittely 03/2010 11. Kaavoitusprosessin kulku 11.1 Kunnanhallituksen käsittelyt KH 11.3.2008 156 kunnanhallitus päätti, että Levin Matkailukeskus Oy:n kanssa tehdään käynnistämissopimus asemakaavamuutoksesta (Hotelli Levitunturi, kortteli 27 tontti 1) KH 11.3.2008 157 kunnanhallitus päätti, että Oy Levi Ski Resort Ltd:n kanssa tehdään käynnistämissopimus asemakaavamuutoksesta (kortteli 83) KH 27.5.2008 286 kunnanhallitus päätti, että Pasi Koutaniemen kanssa tehdään käynnistämissopimus asemakaavamuutoksesta (kortteli 27 tontti 2) KH 24.6.2008 409 kunnanhallitus päätti, että Ravintola Arran Oy:n kanssa tehdään käynnistämissopimus asemakaavamuutoksesta (kortteli 31 tontti 7) KH 26.8.2008 483 kunnanhallitus päätti valita Sigma Konsultit Oy:n Levin ja kirkonkylän asemakaavamuutosten suunnittelukonsultiksi KH 9.9.2008 521 kunnanhallitus päätti hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja ilmoittaa asemakaavamuutoksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläpidosta KH 13.1.2009 22 kunnanhallitus päätti hyväksyä Oy Levi Ski Resort Ltd:n kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen KH 10.2.2009 77 kunnanhallitus päätti hyväksyä Ravintola Arran Oy:n kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen KH 24.2.2009 103 kunnanhallitus päätti hyväksyä Levin Matkailukeskus Oy:n
10 kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen KH 26.5.2009 256 kunnanhallitus päätti hyväksyä Kiinteistö Oy Sirkan Riekon kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen (kortteli 32 tontti 4) KH 26.5.2009 257 kunnanhallitus päätti hyväksyä Kiinteistö Oy Sirkan Pupun kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen (kortteli 32 tontti 2) KH 9.6.2009 285 kunnanhallitus päätti hyväksyä tilan Poro RN:o 4:91 maanomistajien kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen (kortteli 32 tontti 1) KH 9.6.2009 286 kunnanhallitus päätti, että Levigold Oy:n kanssa tehdään käynnistämissopimus asemakaavan muutoksesta koskien korttelin 36 tonttia 2. Lisäksi asemakaavamuutosalueeseen liitetään kortteli 36 tontti 3 ja rajataan ulkopuolelle kortteli 27 tontti 2. KH 8.9.2009 426 kunnanhallitus päätti hyväksyä tilan Levigold Oy:n kanssa allekirjoitetun käynnistämissopimuksen (kortteli 36 tontti 2) 11.2 Kuulutukset Kittilä-lehdessä 23.9.2009 kuulutus asemakaavamuutoksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläpidosta 12. Yhteystiedot Kaavoituksesta ja maankäytöstä vastaavat Kittilän kunnassa maanmittausinsinööri Marianne Sainio ja maanmittausteknikko Veli-Matti Virtanen. Osoite: Valtatie 15, 99100 Kittilä puhelin: 040 356 500 Marianne Sainio OAS päivitetty 21.9.2009