MUHOKSEN KUNTA OAS 1/6 viimeisin päivitys 5/2013 (aikataulu) PÄIVÄRINTEEN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoituksen ja merkityksen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Päivärinteen osayleiskaavalla muutetaan Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaavaa. 1. SUUNNITTELUALUE Osayleiskaava-alueen sijainti Oulun seudun yleiskaavakartalla. Alue sijaitsee Muhoksen Päivärinteellä, Oulujoen pohjoispuolella, noin 12 kilometrin etäisyydellä Muhoksen kuntataajamasta ja n. 28 kilometrin etäisyydellä Oulun kaupungin keskustasta. Suunnittelualueen laajuus on noin 377 hehtaaria. Oulun keskusta Päivärinne Muhoksen keskusta Päivärinteen vireä n. 1000 asukkaan kylä on kehittynyt vanhan keuhkotautiparantolan ympärille maantien 8300 varteen. Kylällä on Hyrkin koulu, jossa on 164 oppilasta, päiväkoti n.70 lapselle ja kauppa, joka siirtyi uudisrakennukseen jokunen vuosi sitten. Kylän liepeillä harjoitetaan maataloutta. Kylällä toimii aktiivinen Jokirinteen kyläyhdistys ry. Suunnittelualue kuuluu valtakunnallisesti merkittävään Oulujoen laakson maisema-alueeseen. Päivärinteen 1930 -luvulla rakennettu parantola (Jussi ja Toivo Paatela) on kulttuurihistoriallisesti valtakunnallisesti arvokas kokonaisuus, joka käsittää myös asuntolakerrostalot. Rantatörmällä sijaitseva sairaala on alueen maamerkki. Sairaala on nykyään pääosin hoivakotikäytössä. Tilaa on yhteensä noin 200:lle hoitopaikalle. Suunnittelualue rajautuu lounaassa Oulujokeen ja Oulujoen pohjoispuolen osayleiskaavaan, luoteessa Oulun kaupungin maa-alueeseen ja koillisessa olevan osayleiskaavan rajaan. Kaakossa suunnittelualue rajautuu siten, että se pitää sisällään Päivärinteen alueen mahdollisine laajentumisalueineen. Alustava kaavarajaus on esitetty viereisessä kuvassa. Päivärinteen asemakaava-alue sijoittuu osayleiskaavaalueen sisälle ja käsittää rantavyöhykkeen eteläosan ja koulun ympäristön. Asemakaavaa on laajennettu koilliseen kunnan maalle samanaikaisesti yleiskaavan laatimisen kanssa. V. 2010 Mikeva 130 hoivapaikkaa, OSEKK 15, Leivo-koti 20, päihdeyksikkö 15 nyt yht 180 asiakaspaikkaa ja tilaa vielä asviolta 20:lle Muhoksen kunta Suunnittelualueen alustava rajaus. Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaavan alue näkyy kuvassa värillisenä ja rakennuspaikat ympyrä- ja kolmiosymboleina. AIRIX Ympäristö Oy
2/6 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄ Yleiskaava on tärkeä kunnan kehitystä ohjaava väline maankäytön suunnittelussa. Sen tehtävänä on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen ja maankäytön yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Oikeusvaikutteinen yleiskaava ohjaa kunnan päätöksentekoa. Päivärinteen oikeusvaikutteisessa osayleiskaavassa osoitetaan asemakaavan laajentumisalueet. Asemakaava-alueen ulkopuolisilla kyläalueilla rakentamista on tarkoitus ohjata yleiskaavalla, joka toimii samalla suunnittelutarveratkaisuharkinnan pohjana. 3. SUUNNITTELUTILANNE Kaava-alueella ovat voimassa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava, jota ollaan muuttamassa, sekä Muhoksen Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaava. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava Ote maakuntakaavasta Osayleiskaavan muutosta ohjaa maakuntakaava, jossa Päivärinne kuuluu Oulun kaupunkiseutuun (kk-1) ja on näin osa Oulun seudun yhtenäistä kaupunkirakenteen aluetta. Päivärinne on osoitettu A-merkinnällä taajamatoimintojen alueeksi, jossa tulee erityisesti kiinnittää huomiota yhdyskuntarakenteen eheyteen, taloudellisuuteen, ympäristön laatuun ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiin. Oulujokivarsi on mk-3 -merkinnällä osoitettu maaseudun kehittämisen kohdealueeksi, jolla kehitetään erityisesti maatalouteen ja muihin maaseutuelinkeinoihin, luonnon- ja kulttuuriympäristöön sekä maisemaan tukeutuvaa asumista, elinkeinotoimintaa ja virkistyskäyttöä. Merkintä korostaa erityisesti riittävien alueiden varaamista virkistystoimintaa ja reittejä varten. Kaava-alue sisältyy Oulujoen laakson maisema-alueeseen, joka on valtakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeä alue (sininen rajaus). Suunnittelualueelle kohdistuu myös kaupunkimaaseutu -vuorovaikutusalueen merkintä (kmk). Alueen koillisosassa kulkee suurjännitelinja. Oulujoen suuntainen viheryhteystarve on osoitettu suunnittelualueen ulkopuolelle, joen eteläpuolelle. Lisätietoja maakuntakaavasta ja sen merkinnöistä saa Pohjois-Pohjanmaan liiton nettisivuilta (www.pohjois-pohjanmaa.fi).
3/6 Yleiskaavat Voimassa olevat yleiskaavat: Suunnittelualue sisältyy Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaavaan ja Päivärinteen pohjoispuolisen rantaalueen osalta v. 2004 osayleiskaavamuutos- ja laajennusalueeseen. Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaava Suunnittelualueelle on laadittu Muhoksen Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaava, joka on alun perin laadittu v. 1996, osittain vahvistettu 6.7.1998, ja jota on muutettu ja laajennettu v. 2004. Kaava on jätetty voimaan Oulun seudun yleiskaavassa. Päivärinteen osayleiskaavalla muutetaan Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaavaa. Kuvassa on esitetty värillisenä yleiskaavayhdistelmän sisältö suunnittelualueella ja värittömänä sisältö suunnittelualueen ulkopuolella. Oulujokivarren pohjoispuolen oyk-muutos ja laajennus 2004 Päivärinteen parantola sijaitsee jokitörmällä palveluille (P) varatulla keltaoranssilla alueella. Asemakaavoitetut ja asemakaavoitettavat alueet on esitetty AP-1 merkinnällä ja maatilat AM - merkinnällä. Suunnittelualueella on säilytettäviä peltoaukeita (MT/s) ja suunnittelualueen ulkopuolella rannan tuntumassa säilytettäviä maisemallisesti arvokkaita peltoja (MA). Oulun kaupungin Oulujokivarren osayleiskaava Suunnittelualue rajautuu pohjoisosaltaan Oulun kaupunginvaltuuston 21.5.2007 hyväksymään Oulujokivarren osayleiskaavaan. Ote voimassa olevasta Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaavasta. Suunnittelualue on näytetty värillisenä. Vuonna 2004 muutettu ja oikeusvaikutteisena laadittu kaava-alue sijaitsee rannan tuntumassa ja siinä on esitetty rakennuspaikat kohdemerkinnöillä. Oulun seudun yleiskaava 2020 Seudun yleiskaava ei ole voimassa suunnittelualueella, koska Oulujokivarren pohjoispuolen osayleiskaava on siinä jätetty voimaan. Maakuntakaava ohjaa yleiskaavan muutosta suunnittelualueella. Seudun yleiskaava kuitenkin tarkentaa kuitenkin maakuntakaavaa ja esimerkiksi viheryhteystarpeita Oulun raja-alueella koilliseen Sanginojan suuntaan. Seudun yleiskaavassa Päivärinne on pääosin rakennettua asuinaluetta (A), jonka pohjoispuolella on maa- ja metsätalousaluetta, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Rantapellot Oulun rajalla ovat maisemallisesti arvokkaita (MA). Ote Oulun seudun yleiskaavasta. Ote Oulun kaupungin Oulujokivarren osayleiskaavasta
4/6 Asemakaavat ja rakennusjärjestys Päivärinteen asemakaava laajennuksineen on laadittu 1980-2000 -luvulla ja koottu numeeriseksi kaavayhdistelmäksi. Muhoksen rakennusjärjestys on hyväksytty valtuustossa vuonna 2002. Liikenneturvallisuussuunnitelma Muhoksen liikenneturvallisuussuunnitelma on vuodelta 2008. Suunnitelman perusteella maantien 40 km/h nopeusrajoitusaluetta on laajennettu. Maantielle on tehty kevyen liikenteen turvallisuutta parantavia rakenteellisia toimenpiteitä, kuten korotettuja suojateitä. 4. SUUNNITTELUN TARKOITUS JA TAVOITTEET Tavoitteena on laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jossa osoitetaan asemakaavan laajentumisalueet ja muut rakennuspaikat suunnittelutarveratkaisujen perustaksi. Yleiskaavaa ei käytetä ohjaamaan suoraan rakentamista. Rantarakentamista ei lisättäne asemakaavoitetuille alueille. Suunnittelun tavoitteena on tiivis ja toimiva yhdyskuntarakenne. Kunnan tavoitteena on lisätä hallitusti alueen tontti- ja asukasmäärää ja monipuolistaa kunnan tonttitarjontaa. Päivärinteen alueen asukasmäärää on ajatuksena kasvattaa noin 300:lla henkilöllä. Suunnittelussa sekä toteuttamisen ajoituksessa otetaan huomioon nykyinen palvelukapasiteetti. Asemakaavaa pyritään laajentamaan nykyisestä rakenteesta laajentaen, mikä vaatii sopimuksia ja kustannusten jakamista maanomistajien kanssa. Asemakaavoitettavaa tai asemakaavan muutosaluetta osoitetaan erityisesti kunnan omistamalle maalle. Jonkin verran uusia rakennuspaikkoja osoitettaneen myös asemakaavoitettavan alueen ulkopuolelle. Tätä varten tehdään pinta-alapohjaista tarkastelua, mihin liittyen otetaan huomioon myös ympäristöarvot, palveluiden tarve, sekä etäisyys ja kulkuyhteydet palveluihin. Yleiskaavalla tuetaan myös yritystoiminnan kehittymistä ja maatalouden toimintaedellytysten säilymistä, turvataan virkistysmahdollisuudet kasvava asukasmäärä huomioon ottaen ja kiinnitetään huomiota suunnittelun myötä asuinympäristön laatuun kohdistuviin vaikutuksiin. Maanomistajien ja asukkaiden tavoitteet tarkentuvat kaavatyön edetessä esimerkiksi nähtävilläolojen yhteydessä ja mahdollisissa kaavakokouksissa. Kaavatyössä on tavoitteena ottaa huomioon hyväksytyt ylempiasteiset tavoitteet ja kaavat (kuten esim. valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet ja maakuntakaava), kestävän kehityksen periaatteet, alueen luonto-, maisema- ja kulttuuri- ym. arvot, sekä muut rakentamista rajoittavat tai edistävät tekijät. 5. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Kaavan toteuttamisen vaikutuksia arvioidaan vuorovaikutuksessa kaavahankkeen osallisten kanssa. Kaavalla ei ennakoida olevan merkittäviä vaikutuksia suunnittelualueen ulkopuolelle. Vaikutuksia kuvataan sanallisesti ja mahdollisten tunnuslukujen avulla ja verrataan niitä nykytilan kehittymiseen siinä tapauksessa, että yleiskaavaa ei laadittaisi. Vaikutusten arvioinnin yhteydessä otetaan kantaa myös mahdollisten haittojen lieventämismahdollisuuksiin. Vaikutuksia arvioidaan MRL 9 ja MRA 1 :n mukaisesti liittyen 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. 6. OSALLISET, OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS Kaikilla niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään (osallinen), on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä asiasta (MRL 62 ). Osallisia Päivärinteen osayleiskaavoituksessa ovat esimerkiksi seuraavat tahot: o asukkaat, maanomistajat ja yrittäjät, sekä yritysten työntekijät o Jokirinteen kyläyhdistys ry sekä muut alueella toimivat yhdistykset ja yhteisöt, kuten kyläkoulu o alueella toimivat sähkö-, vesihuolto- ja energiayhtiöt o Kunnan toimielimet ja viranhaltijat, joiden toimialaa asia koskee o Viranomaiset, joiden toimialaa suunnittelu koskee:
5/6 Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat, sekä liikenne ja infra vastuualueet Pohjois-Pohjanmaan museo Oulun seutu Oulun seudun ympäristötoimi Museovirasto Oulu Koillismaan pelastuslaitos Oulun kaupunki rajanaapurina Kaavatyötä ohjaavat Muhoksen kunnan viranhaltijat sekä maankäyttö- ja kaavoitusjaos. Kaavakonsulttina toimii AIRIX Ympäristö Oy. Kaavaprosessin aikana järjestetään MRL:n mukaiset julkiset nähtäville asettamiset, jolloin kunnan jäsenillä ja osallisilla on mahdollisuus tutustua kaava-aineistoon ja jättää siitä mielipiteitä ja muistutuksia. Kaavatyön aikana järjestetään myös tavoitevaiheen kysely. Maankäyttö- ja rakennuslain 64 :n mukaan osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Yhteystiedot: Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue, Veteraanikatu 1, PL 124, 90101 OULU: arkkitehti Antti Huttunen, 040 753 2437, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi 7. SUUNNITTELUN SISÄLTÖ JA ALUSTAVA AIKATAULU Lähtötiedot ja selvitykset, sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Aikataulu: 4-12 / 2010 Lähtötietojen täydentäminen. Kartta- ja ilmakuvatarkastelut sekä maastokäynnit. 1. viranomaisneuvottelu OAS nähtäville Kaavatyössä hyödynnetään alueella aiemmin mm. asemakaava- ja yleiskaavatöissä tehdyt selvitykset sekä kunnan teettämä luontoselvitys. Kunnan kanssa yhteistyössä selvitetään mm. tekninen huolto, väestörakenne, työpaikat, palvelut ja niiden kapasiteetti, ympäristön häiriötekijät ja suunnittelutilanne. Tietoja kyläkuvasta, kulttuuriympäristöstä ja maisemasta täydennetään maastokäyntien avulla. Muinaisjäännösten inventointi tehdään erillistyönä. Ensimmäinen viranomaisneuvottelu pidetään kaavatyön tavoitevaiheessa. Kunta ilmoittaa kaavatyön vireilletulosta ja yleisötilaisuudesta, sekä asettaa OAS:n nähtäville. Osallisilla on maankäyttö- ja rakennuslain 64 2 mom:n mukaisesti mahdollisuus ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville esittää Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä OAS:n riittävyydestä. Yleiskaavatyö keskeytettiin tässä vaiheessa. Osayleiskaavaluonnos, tavoitteiden tarkentaminen ja vaikutusten arviointi Aikataulu: 9 / 2011-8 / 2012 Lähtötietojen täydentäminen tarvittaessa Asukkaille suunnattu kysely Kiinteistötarkastelu Yleiskaavaluonnos ja vaikutusten arviointi Nähtävilläpito, lausunnot, mielipiteet, vastineet. Yleisötilaisuus tarvittaessa. Suunnittelun tavoitteita tarkennetaan kaavatyön kuluessa vuorovaikutuksessa tilaajan, viranomaisten ja muiden osallisten kanssa. Tavoitteellinen maankäyttö hahmotellaan rakennemallina, jossa näytetään mm. asemakaava-alueiden laajentuminen ja voidaan tarvittaessa laatia mitoitukseltaan erilaisia vaihtoehtoja. Asemakaavoitettavien alueiden ulkopuolella, rakentamiseen käytettävissä olevilla alueilla tehdään pinta-alapohjaista kiinteistötarkastelua, jotta rakennusmahdollisuuksien tarkastelu olisi tasapuolinen maanomistajien kesken. Tarkastelussa oltetaan huomioon alueen eri osien ominaisuudet ja arvot sekä tilalla olevat ja siitä lähimenneisyydessä erotetut rakennuspaikat. Tavoitevaiheessa järjestetään osallisten tavoitteita koskeva nettikysely. Kyselyssä osallisilta on tarkoitus selvittää mm. kylän kehittämisajatuksia, palveluiden tarvetta ja niiden järjestämistä, kylän laajentumisalueita jne. Osayleiskaavaluonnoksen laatiminen, sekä vaikutusten arviointi tapahtuu MRL 9 :n ja MRA 1 :n mukaisesti.
6/6 Kaavaluonnos asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi ja siitä pyydetään viranomaislausunnot. Nähtävilläoloaikana järjestetään tarvittaessa yleisötilaisuus, jossa täydennetään osallisten tavoitteita. Osalliset voivat jättää kaavaluonnoksesta mielipiteensä. Osayleiskaavaehdotus ja kaavan hyväksyminen Aikataulu: 10 / 2012-9 / 2013 2. viranomaisneuvottelu nähtävilläpito lausunnot ja muistutukset sekä vastineet valtuuston hyväksymispäätös lainvoima Luonnosvaiheessa saatu palaute käsitellään. Tämän jälkeen konsultti täydentää ja muokkaa kaavaluonnoksen kaavaehdotukseksi. Ennen osayleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamista pidetään 2. viranomaisneuvottelu. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ja osalliset voivat jättää muistutuksen siitä. Kunnanhallitus käsittelee lausunnot, mahdolliset saadut muistutukset ja niiden vastineet ja päättää voidaanko kaavaehdotus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi. Kunnanvaltuusto tekee hyväksymispäätöksen. Hyväksymispäätöksistä on 30 pv:n valitusoikeus. Valitus osoitetaan Oulun hallinto-oikeudelle. Jos valituksia ei jätetä, kaava astuu voimaan kunnan kuulutettua asiasta. Kaava saanee lainvoiman vuoden 2013 syksyllä, jonka jälkeen suunnittelutarveratkaisuja voidaan tehdä yleiskaavaan tukeutuen. 8. YHTEYSTIEDOT AIRIX Ympäristö Oy, Mäkelininkatu 17 A, 90100 OULU, puh. 010 241 4600: projektipäällikkö Kristiina Strömmer, e-mail: etunimi.sukunimi@airix.fi, www.airix.fi Muhoksen kunta: tekninen johtaja Mikko Kari ja kaavoitusteknikko Eero Airaksinen, e-mail: etunimi.sukunimi@muhos.fi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat vastuualue, PL 124, 90101 OULU: arkkitehti Antti Huttunen e-mail, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh 020 636 0020 Meneillään olevista kaavahankkeista saa lisätietoa Muhoksen kunnan nettisivuilta: www.muhos.fi