176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. Yhtiölle rakennettuja tiloja koskevien, jäljellä olevien lunastussopimusten pääomat per 31.7.2012 ovat Teollisuushalli 85.473,52 + korot ja viivästyskorot Keittiö / ruokala 47.371,96 Yhtiön kanssa on teollisuushallin lunastuksen osalta sovittu maksuaikataulut siten, että se tulee maksetuksi 30.9.2012. Tuotantotilat ovat jääneet tyhjiksi 2010-2011 Incap Oyj:n siirrettyä tuotantotoimintansa Intiaan ja Viroon. Incap Oyj on sopimassa uuden toiminnan käynnistämisestä tyhjiksi jääneissä tiloissa. Toiminta liittyy matkailuteollisuuteen ja sen käynnistämistä on valmisteltu vuoden 2012 ajan. Toiminnan käynnistyminen edellyttää, että Incap Oyj saa kunnalta voimassa olevan lunastussopimuksen ehdon 5.2. mukaisesti luvan vuokrata tilat kolmannelle. Uuden toiminnan käynnistäminen edellyttää myös Incap Oyj:n ja kunnan välisiä, tuotantotilojen käyttöön ja omistukseen liittyviä järjestelyjä. Kustannusarvio tuotantotilojen muuttamiseksi uutta toimintaa vastaavaksi on 400.000 euroa. Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa antaa Incap Oyj:lle lunastussopimuksen mukaisen luvan edelleen vuokrata tuotantotilat. valtuuttaa kunnanjohtajan neuvottelemaan Incap Oyj:n kanssa tuotantotilojen muutostöiden rahoituksesta ja sopimuksista, jotka tuodaan erikseen kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Otteet KHALL 186 Incap Oyj, Valuraudankuja 7, 00700 Helsinki Kunnankamreeri Irene Toppinen Incap Oyj:n teollisuushallin jatkokäytön valmisteluun liittyvät neuvottelut on käyty kunnanhallituksen linjausten mukaisesti. Tuotantotilojen muutostöiden rahoitukselle ja jatkopäätösten perustaksi on valmisteltu seuraavanlainen malli: Incap Oyj perustaa kiinteistöyhtiön ja suuntaa tämän jälkeen osakkeita Sotkamon kunnalle. Kiinteistöyhtiön omistukseen tulevan kiinteistön arvo perustuu 23.1.2012 päivättyyn Catella Property Oy:n tekemässä arviokirjassa esitettyyn arvoon 3,300.000 euroa sekä kiinteistöön tehtävän sisäremontin kustannuksista 400.000 euroa. Näin ollen kiinteistön arvoksi muodostuu 3,700.000 euroa. Incap Oyj sijoittaa kiinteistöyhtiöön apporttina 3/10 kiinteistöstä (arvo 3,7 M ) eli 1,11 M. Loppuosan kiinteistöstä (7/10) Incap myy perustettavalle kiinteistöyhtiölle 2,19 miljoonan euron kauppahinnasta. Tämä 2,19 miljoonan euron kauppasumma kirjataan kiinteistöyhtiössä velaksi Incap Oyj:lle. Toiminnan käynnistyessä kiinteistöyhtiöllä ei ole muita ulkopuolisia velkojia. Sotkamon kunta käyttäisi 400.000 euroa yhtiön osakkeiden merkitsemiseen. Kiinteistöyhtiön osakepääomaksi muodostuisi 1,51 M. Järjestelyn jälkeen kiinteistöyhtiön omistus jakautuisi seuraavasti: Osakas Omistusosuus Incap Oyj 73,5 % Sotkamon kunta 26,5 % Yhteensä 100 % Kunta vuokraa kiinteistöön liittyvän ja kunnan omistuksessa olevan maa-alueen erillisellä vuokrasopimuksella kiinteistöyhtiölle. esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntäisi määrärahan 400.000 euroa perustettavan kiinteistöyhtiön osakkeiden merkitsemiseksi.
Määräraha lisätään vuoden 2012 talousarvioon investointiosan menokohtaan 17891 Arvopaperit. Menokohdan menojen loppusumma muutoksen jälkeen on 405.000 euroa. Käydyn keskustelun aikana Juha Mustonen Marko Niskasen kannattamana ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Koska oli tehty pöydällepanoehdotus, puheenjohtaja määräsi keskustelun rajattavaksi pöydällepanoon. Puheenjohtajan hyväksyttämässä kädennostoäänestyksessä pöydällepanoa koskeva ehdotus sai kaikki kokoukseen osallistuneiden eli kymmenen (10) ääntä. Puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen jättäneen asian yksimielisesti pöydälle. KHALL 254 254 6.11.2012 Incapin teollisuustilojen käyttöä koskeva neuvottelutulos jätettiin 21.8.2012 kunnanhallituksen kokouksessa pöydälle mallin tarkentamista ja mahdollista muuttamista varten. Sotkamon kunnan ja Incap Oyn:n välillä on voimassa oleva tehtaan tuotantotilaa koskeva lunastussopimus. Lunastussopimuksen ehtojen mukaisesti tuotantotilat siirtyvät Incap Oyj:n omistukseen viimeisen lunastuserän maksamisen jälkeen ja kun tiloja koskeva loppuselvitys on tehty. Edellisen lisäksi Sotkamon kunta omistaa edelleen tuotantotiloista ruokala- ja ravintola tilat. Sotkamon kunnan on perusteltua osallistua hankkeeseen, joka muutenkin toteuttaa kunnan itselleen asettamia elinkeinopoliittisia tavoitteita mm. matkailun toimintaympäristöä vahvistamalla. Neuvotteluissa on päädytty selkeään malliin, jossa Sotkamon kunta sijoittaa kiinteistöön sen käyttötarkoituksen muutostöihin omalta osaltaan kertakaikkisena avustuksena 300.000. Kiinteistön omistukseen liittyvä lunastussopimuksen mukainen loppuselvitys tehdään kiinteistön mahdollisen myyntitilanteen yhteydessä. Järjestelyn ehtona on, että Sotkamon kunnan saanto kiinteistön kauppasummasta on edellä mainittu 300.000 euroa, joka kuitataan myyntihinnasta. päättää ottaa asian käsiteltäväksi hallintosäännön 29 :n
tarkoittamana sellaisena asiana, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. esittää järjestelyn kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto varaa tarvittavan määrärahan 300.000 euroa vuoden 2012 talousarvion muutoksena menokohtaan avustukset. Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi, että käytännön järjestelyjen edellyttämästä sopimisen yksityiskohdista ja asiakirjoista päättää kunnanhallitus. Osmo Polvinen Marko Niskasen kannattamana esitti, että asiaa ei oteta käsittelyyn. Helmi Kemppainen Marja-Leena Korhosen kannattamana esitti, että asia otetaan käsiteltäväksi. Koska oli tehty käsittelyyn ottamista koskevat toisistaan poikkeavat kannatetut ehdotukset puheenjohtaja totesi, että asiasta on äänestettävä. Puheenjohtajan määräämässä kädennostoäänestyksessä käsittelyyn ottamista vastaan annettiin neljä (4) ääntä (Osmo Polvinen, Marko Niskanen, Päivi Korhonen, Vesa Tolonen). Käsittelyyn ottamisen puolesta annettiin viisi (5) ääntä (Helmi Kemppainen, Marja-Leena Korhonen, Mirja Okkonen, Anna Rossi, Kari Sirviö). Puheenjohtaja totesi, että asia otetaan käsittelyyn. Merkittiin, että puheenjohtaja Aimo Korhonen ei osallistunut asian käsittelyyn ottamista koskevaan äänestykseen. Merkittiin, että puheenjohtaja Aimo Korhonen ilmoitti olevansa esteellinen asian sisällölliseen käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn varsinaisesti alettua. Merkittiin, että puhetta asian käsittelyssä johti varapuheenjohtaja Kari Sirviö. Käydyn keskustelun aikana Osmo Polvinen esitti, että vuoden 2012 talousarvioon ei esitetä talousarvion muutoksena kyseistä 300 000 euroa. Päivi Korhonen kannatti Osmo Polvisen esitystä. Mirja Okkonen, Anna Rossi ja Helmi Kemppainen kannattivat kunnanjohtajan ehdotusta. Koska oli tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja määräsi suoritettavaksi äänestyksen. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä kunnanjohtajan ehdotus sai kuusi (6) ääntä (Marja-Leena Korhonen, Helmi Kemppainen, Mirja Okkonen, Anna Rossi, Vesa Tolonen, Kari Sirviö). Osmo Polvisen esitys sai kaksi (2) ääntä (Osmo Polvinen, Päivi Korhonen), yksi (1) äänesti tyhjää (Marko Niskanen).
Varapuheenjohtaja Kari Sirviö totesi kunnanjohtajan ehdotuksen tulleen päätökseksi. Merkittiin, että tämä pykälä tarkastettiin ja hyväksyttiin välittömästi kokouksessa. Otteet Kunnanvaltuusto