Älä ole kyllästyttävä, kypsymätön tylsimys: Elämäntaito-oppaiden suomennosten käännösstrategiat Elisa Kapanen Tampereen yliopisto Kieli-, käännös-, ja kirjallisuustieteiden yksikkö Käännöstiede (englanti) Pro gradu -tutkielma toukokuu 2013
Tampereen yliopisto Kieli-, käännös-, ja kirjallisuustieteiden yksikkö Käännöstiede (englanti) KAPANEN, ELISA: Älä ole kyllästyttävä, kypsymätön tylsimys: Elämäntaito-oppaiden suomennosten käännösstrategiat Pro gradu -tutkielma, 77 sivua, ja englanninkielinen lyhennelmä, 7 sivua Kevät 2013 Tiivistelmä Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millaisia erilaisia käännösstrategioita elämäntaitooppaiden suomennoksissa on käytetty. Suomen markkinoilla elämäntaito-oppaat ovat verrattain tuore, mutta sitäkin menestyneempi genre; elämäntaito-oppaiden suomentaminen on aloitettu todenteolla vasta 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, mutta kyseessä on silti nykysuomen myydyin tietokirjallisuuden laji. Vuonna 2011 Suomen markkinoilla oli yli 900 eri nimikettä elämäntaito-oppaita, osa näistä käännöksiä ja osa suomeksi tuotettuja teoksia. Käännöstieteellistä tutkimusta elämäntaito-oppaiden parissa on tehty vain vähän. Anna Maurasen vuonna 2006 julkaisemassa artikkelissa Genre, käännös ja korpus; elämäntaito-oppaat tarkastelussa tutkittiin rinnakkain elämäntaito-oppaiden suomennoksia ja suomalaisessa kulttuuripiirissä tuotettuja elämäntaito-oppaita korpustutkimuksen keinoin. Mauranen toteaa artikkelinsa johtopäätöksenä, että sekä Suomessa tuotetut että suomennetut elämäntaito-oppaat osoittivat paljon vieraannuttavia piirteitä. Suomennoksissa tämä piirre oli läsnä voimakkaammin kuin Suomessa tuotetuissa teoksissa. Maurasen löydösten lisäksi myös Douglas Robinsonin jälkikoloniaalisen käännösteorian valossa tutkielmani hypoteesina olikin, että elämäntaito-oppaat on suomennettu enemmän vieraannuttavaa kuin kotouttavaa kokonaiskäännösstrategiaa noudattaen. Tutkielmaani varten laadin lähinnä Jan Pedersenin, mutta jonkin verran myös Ritva Leppihalmeen teorioihin nojaavan käännösstrategioiden luokittelun, jossa paikallisstrategiat jaetaan ensin kahteen pääluokkaan, kotouttaviin ja vieraannuttaviin strategioihin, ja sitten vielä kuuteen luokkaan, joista jokainen jakaantuu kahteen alaluokkaan. Tämän luokittelun avulla analysoin aineistoni, jonka olin kerännyt vertailemalla kolmea valitsemaani elämäntaito-oppaan suomennosta niiden lähdeteksteihin. Tutkielmani aineiston muodostivat kaksi amerikkalaista elämäntaito-opasta, Richard Carlsonin Don t Sweat the Small Stuff About Money ja Phillip McGraw n Family First, sekä brittiläisen Allen Carrin teos Easy Way to Stop Smoking suomennoksineen. Aineistostani löytyi monia erilaisia käännösstrategioita, mutta se ei kuitenkaan tukenut alkuperäistä hypoteesiani vieraannuttavan käännösstrategian ylivoimaisuudesta; jokaisessa analysoimassani teoksessa oli käytetty runsaasti myös erilaisia kotouttavia strategioita. Avainsanat: elämäntaito-oppaat, käännösstrategiat, käännösnormit, paikallisstrategiat, kotouttaminen, vieraannuttaminen
Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Elämäntaito-oppaista... 3 2.1. Elämäntaito-oppaat ja käännöstieteellinen tutkimus... 7 2.2. Elämäntaito-oppaiden suomennokset jälkikoloniaalisen käännösteorian valossa... 8 3. Käännösstrategiat... 11 3.1. Käännösstrategioiden kahtiajako: kokonaisstrategiat ja paikallisstrategiat... 13 3.1.1. Kokonaisstrategiat... 14 3.1.2. Paikallisstrategiat... 14 3.2. Kotouttavat ja vieraannuttavat käännösstrategiat... 15 3.2.1. Siirto... 19 3.2.2. Siirto ja määrittely... 20 3.2.3. Suora käännös... 21 3.2.4. Yleistys... 23 3.2.5. Korvaus... 24 3.2.6. Poisto... 25 3.2.7. Muita käännösstrategioihin liittyviä kysymyksiä: viralliset vastineet ja transeditointi... 26 3.3. Kääntämisen normit ja niiden vaikutus käännösstrategioihin... 27 3.4. Tekstilajit ja käännösstrategia... 29 4. Aineisto ja menetelmät... 31 4.1. Alkukieliset teokset ja niiden suomennokset... 31 4.2. Menetelmä... 34 5. Aineistossa esiintyneitä käännösstrategioita... 35 5.1. Omistuskirjoitusten suomennokset... 35 5.2. Rahasummat ja -yksiköt... 37 5.3. Luvut ja numerot... 41 5.4. Hengelliset ja uskonnolliset elementit... 43 5.5. Sukupuoli... 46 5.6. Nimien suomennokset... 48 5.7. Sanonnat ja sananlaskut... 52 5.8. Muut kulttuurisidonnaisuudet... 57 5.9. Poistot... 65 5.10. Eikö suomeksi voi rakastaa käännösstrategiana latistaminen... 67 6. Johtopäätökset... 70 AINEISTO... 75 LÄHTEET... 75
1. Johdanto Elämäntaito-oppaat ovat tämän päivän Suomessa myydyin tietokirjallisuuden laji. Niiden avulla pistetään elämä kuntoon: hankitaan parempi työpaikka, laihdutetaan viisitoista kiloa, koulutetaan koira, löydetään elämänkumppani, ollaan yhteydessä siihen todelliseen minään, kasvatetaan pahatapaisista lapsista onnellisia aikuisia ja opitaan päästämään oravanpyörästä irti. Vuonna 2011 Suomessa markkinoilla oli yli 900 eri nimikettä erilaisia elämäntaito-oppaita, osa näistä oli käännettyjä teoksia ja osa alun perin suomen kielellä tuotettuja teoksia. Maailmanlaajuisesti elämäntaito-oppaiden avulla omasta itsestä muokataan parempaa versiota vuosittain arviolta miljardin euron arvosta. Elämäntaito-oppaat sinällään eivät ole nykyaikainen ilmiö, vaikka ne ovatkin viime vuosikymmeninä kasvattaneet suosiotaan ja myyntilukujaan huimasti. Elämäntapoihin liittyviä ohjeita ja neuvoja on kirjattu ylös kaikissa kulttuureissa niin pitkään kuin kirjoitustaito on tunnettu, ja eräiden arvioiden mukaan Raamattu onkin maailmanhistorian vanhin ja parhaiten tunnettu elämäntaito-opas. Tarkoituksenani on tässä tutkielmassa tarkastella laadullisen tutkimuksen keinoin kolmen eri elämäntaito-oppaan käännöksiä rinnakkain niiden lähdetekstien kanssa ja selvittää millaisia käännösstrategioita suomennoksissa on käytetty. Ovatko kääntäjät pysytelleet lähellä lähdetekstin kulttuuripiiriä ja sisältöä vai ovatko he pyrkineet tuomaan teokset lähemmäs suomalaista kulttuuria, jolloin lukijan voisi ajatella olevan alttiimpi hyväksymään teoksessa esitetyt väitteet ja neuvot ja toimimaan niiden mukaisesti? Onko kulttuurisidonnaisuuksia siirretty muotoon, jossa suomalaislukijan on ne helppo ymmärtää, onko niitä mahdollisesti avattu suomalaislukijalle vai onko ne käännetty suoraan ilman sen kummempia selvennyksiä? Kääntäminen ei ole mahdollista ilman lähdetekstin uudelleen kirjoittamista, ja tähän uuteen tekstiin siirtyy väistämättä uusia tulkintoja ja sävyjä. Näihin tulkintoihin vaikuttaa muun muassa kääntäjän käännösnäkemys, joka voi olla joko tiedostettu, tiedostamaton tai jotain siltä väliltä sekä hänen valitsemansa käännösstrategia: päättääkö kääntäjä pysyä lähellä lähdetekstiä vai tuoda käännöksen lähemmäksi lukijaa? Onko käännöksessä tärkeämpää tarkkuus vai tyyli? Nämä valinnat eivät välttämättä ole puhtaasti henkilökohtaisia ja lähtöisin ainoastaan kääntäjästä, vaan myös useat 1
ulkopuoliset tahot voivat ohjata niitä. Elämäntaito-oppaiden tapauksessa esimerkiksi kustannustoimittaja on varmasti yhteistyössä kääntäjän kanssa ollut mukana päättämässä millaisia käännösstrategioita työssä milloinkin käytetään. Tutkielmassani esittelen ensin lyhyesti elämäntaito-oppaiden genren, kerron sitten elämäntaitooppaiden parissa jo tehdystä käännöstieteellisestä tutkimuksesta ja esittelen hypoteesini. Teoriaosuuden lopuksi esittelen erilaisia käännösstrategioita ja kuvaan niistä muodostamaani luokittelua sekä kerron käännösstrategioiden yhteydestä tekstilajeihin. Tämän jälkeen kuvailen aineistoani sekä työssä käyttämääni menetelmää. Aineiston analyysissä kerron erilaisista elämäntaito-oppaiden suomennoksista löytyneistä käännösstrategioista ja lopuksi kuvailen niiden pohjalta vetämiäni johtopäätöksiä. 2
2. Elämäntaito-oppaista Maailmanhistorian ensimmäisten elämäntaito-oppaiden voidaan ajatella syntyneen heti kirjoitustaidon kehityttyä. Ensimmäiset elämäntaito-oppaat olivat tekstejä, joihin oli koodattu käytösohjeita ja neuvoja henkilökohtaista kehitystä varten. Eräiden arvioiden mukaan Raamattu onkin maailmanhistorian ensimmäinen ja todennäköisesti myös kaikkien aikojen menestynein elämäntaito-opas. (McGee 2005, 5.) Ihan näin laajalla mittakaavalla elämäntaito-oppaiden genreä ei kuitenkaan ole tapana nykyään määritellä, vaan elämäntaito-oppaiksi mielletään tavallisesti teokset, jotka myyvät henkilökohtaista muutosta: parempaa elämää, suurempaa menestystä ja kasvua ihmisenä. Keinot näiden tarkoitusperien saavuttamiseksi ovat laajat ja vaihtelevat laidasta laitaan aina meditaatiosta maalaisjärkeen nojaaviin neuvoihin. (Hallamaa 2011.) Varsinaista elämäntaito-oppaista ensimmäisenä suuren suosion saavuttaneena teoksena ja genren esi-isänä pidetään Dale Carnegien Yhdysvalloissa vuonna 1936 julkaistua opasta How to Win Friends and Influence People, jota on maailmanlaajuisesti myyty yli 15 miljoonaa nidettä ja josta edelleen otetaan uusia painoksia. Teos on käännetty likipitäen jokaiselle nykykielelle, ja sen suomennos Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1939. Teoksen englanninkielisestä versiosta julkaistiin nykyaikaistettu versio vuonna 1981, ja uusi suomennos tuotiin markkinoille vuonna 1984. Todenteolla elämäntaito-oppaiden katsotaan kuitenkin rantautuneen Suomeen vasta 1980- ja 1990- luvuilla, lähinnä amerikkalaista alkuperää olevien teosten käännösten myötä, joiden vanavedessä tosin pian alkoi ilmestyä myös suomalaista alkuperää olevia elämäntaito-oppaita. Itsensä kehittäminen ja rajattomien mahdollisuuksien hyödyntäminen tuntuvat konsepteilta, jotka istuvat erityisen hyvin amerikkalaiseen kulttuuriin, ja elämäntaito-oppaiden genren katsotaankin olevan lähtöisin Yhdysvalloista. Erityisen hyvin elämäntaito-oppaat menestyivät Yhdysvaltain markkinoilla viime vuosisadan viimeisellä neljänneksellä ja etenkin sen viimeisellä vuosikymmenellä: American Bookseller -tilastojen mukaan elämäntaito-oppaiden myynti kasvoi vuosien 1996 ja 1998 välillä huimat 96 prosenttia. On myös varsin kuvaavaa, että varovaisten arvioiden mukaan joka kolmas amerikkalainen on elinaikanaan ostanut ainakin yhden elämäntaitooppaan. (Paul 2001, 60.) Myyntilukujen lisäksi myös genren eri niteiden lukumäärä on paisunut valtavaksi. Yhdysvalloissa elämäntaito-oppaita onkin saatavilla kaikkiin tarpeisiin ja kaiken ikäisille lukijoille vasta lukemaan opettelevista lapsista eläkeläisiin saakka. (McGee 2005, 11 12.) 3
McGeen arvion mukaan amerikkalaisten lisääntynyt kiinnostus elämäntaito-oppaita kohtaan on suoraan verrannollinen kulttuurissa vallalla olevan yleisen epävarmuuden kanssa. 2010-luvun alun talouskriisin vuoksi amerikkalaisten on pysyteltävä kilpailukykyisinä ja kehitettävä itseään jatkuvasti säilyttääkseen työpaikkansa. Tämän lisäksi perinteinen yhdysvaltalainen avioliittoinstituutio ja perhekeskeinen elämäntapa ovat jo pitkään kärsineet inflaatiosta, ja siksi monet kokevat entistä tärkeämmäksi sen, että parisuhteen ja laadukkaan perhe-elämän eteen tehdään lujasti töitä. Elämäntaito-oppaista haetaan ratkaisuja siihen, kuinka omasta itsestä kehitetään parempi ja, paradoksaalista kyllä, aidompi minä. (McGee 2005, 5 12.) Sosiologian tohtori Suvi Salmenniemi kertoo elämäntaito-oppaiden kotimaisen suosion nojaavan pitkälti samankaltaisiin syihin. Ensinnäkin suomalaisessa työkulttuurissa on tapahtunut muutos, jonka seurauksena sopivan koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi myös työnhakijan persoonan on vastattava työnantajan kriteereitä ja tarpeita. Tästä syystä suomalaiset kaipaavat neuvoja siitä, kuinka oma persoona optimoidaan ja tuotteistetaan ja kuinka näin syntynyttä tuotetta sitten markkinoidaan tehokkaasti potentiaalisille työnantajille. Toisekseen Salmenniemen mukaan nykysuomessa elämäntaito-oppailla täytetään hyvinvointivaltion alasajon jättämää aukkoa: sosiaalihuollon sijaan apua arjen ongelmiin haetaan nyt kirjakaupan hyllyiltä. (Hallamaa 2011.) Kyseessä ei ole yksittäinen, tai ainoastaan Suomeen rajoittunut ilmiö, sillä Yleisradion tammikuussa 2013 julkaiseman uutisen mukaan skottitutkimus osoittaa, että elämäntaito-oppaiden määrääminen potilaille osana julkista terveydenhuoltoa on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi masennuksen hoitoon. (Yle uutiset 20.1.2013.) Kolmanneksi syyksi genren suosioon Salmenniemi listaa sen, että suomalainen yhteiskunta on viimeisen 50 vuoden aikana liukunut yhteisöllisestä yhteiskunnasta enemmän ja enemmän kohti yksilökeskeistä yhteiskuntaa. Elämäntaito-oppaiden punaisena lankana on väittämä, että ongelmat ovat pääsääntöisesti lähtöisin yksilöstä, ja täten ne voidaan myös ratkaista yksilöä kehittämällä ja muokkaamalla. (Hallamaa 2011.) Kenelle elämäntaito-oppaat oikeastaan on suunnattu? Suomalaisen kirjakaupan tietokirjoista vastaavan tuotepäällikön Nona Ratian mukaan Suomessa näitä teoksia lukevat yleensä keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset. Suomalaisia miehiä genre ei niinkään tunnu kiinnostavan. (Hallamaa 2011.) Vaikka elämäntaito-oppaat ovatkin lähtöisin Yhdysvalloista ja valtaosa suomennetuista elämäntaito-oppaista on yhä edelleen amerikkalaista alkuperää, on ilmiö toki levinnyt myös muualle 4
maailmaan. Tämän tutkielman aineistossa käytetty Allen Carrin elämäntaito-opas Easy Way to Stop Smoking on osa Iso-Britanniasta maailmanlaajuiseen menestykseen ponnistanutta kirjasarjaa. Australialaisen tv-tuottaja Rhonda Byrnen elämäntaito-opas Secret julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2006 ja tähän mennessä teos on myynyt liki 21 miljoonaa kappaletta ja se on käännetty 45 kielelle. Oppaan suomennos nimeltään Salaisuus on yltänyt Suomessa viiden parhaiten myydyn tietokirjan joukkoon. Tähän mennessä Secret on saanut jo neljä jatko-osaa, joista kolme on jo suomennettu. (Hallamaa 2011.) Suomessa elämäntaito-oppaat eivät kuitenkaan ole pelkästään käännöskirjallisuuteen nojaava genre, vaan myös suomalaisia elämäntaito-oppaita on markkinoilla runsaasti, ja osa niistä on menestynyt kotimaan markkinoilla varsin hyvin. Monille suomalaisille tuttuja kotimaisia elämäntaito-oppaita ovat esimerkiksi Tommy Helstenin vuonna 1991 julkaisema Virtahepo olohuoneessa, joka lanseerasi lähimmäisriippuvuuden käsitteen, ja Jari Sarasvuon Sisäinen sankari. Tommy Helstenin tuorein teos Saat sen mistä luovut on Suomen menestynein yksittäinen elämäntaito-opas, myytyjä kappaleita oli vuonna 2011 kertynyt yli 90 000. (Hallamaa 2011.) Anna Mauranen (2006) nostaa artikkelissaan Genre, käännös ja korpus esiin sen tärkeän seikan, että suomalaiset elämäntaito-oppaat ovat hyvä esimerkki niin kutsutusta kulttuurisesta tuontitavarasta. Kyseessä on siis kirjallisuuden laji, joka alun perin tuotiin Suomen markkinoille käännöskirjallisuutena ja vasta myöhemmin genren kirjoja alettiin tuottaa myös kotimaisin voimin. Lisäksi elämäntaito-oppaiden genren rantautuminen Suomeen tapahtui suhteellisen lyhyen ajanjakson kuluessa ja siksi Maurasen mukaan voidaan turvallisesti olettaa, että genreen on lainattu lähdekulttuurin konventioita kielellisen ilmaisutason elementtejä myöten. (Mauranen 2006, 224.) Psykologian dosentti Laura Pulkki-Råback antaa artikkelissa Osta parempi elämä ohjeita siitä, kuinka elämäntaito-oppaiden laajasta kirjosta voi tunnistaa laadukkaat teokset puhtaasti viihteellisestä roskatuotannosta. Ensimmäisenä kannattaa katsoa teoksen kustantajaa: kaupallisen kustantajan tuottamaan teokseen Pulkki-Råback kehottaa suhtautumaan suuremmalla varauksella kuin jonkin yliopiston, tunnetun terveystoimijan tai hyvämaineisen järjestön julkaisemaan niteeseen. Myös laaja lähdeluettelo, johon tekstissä todella viitataan, on merkki laadukkaasta teoksesta. Kolmantena vinkkinä Pulkki-Råback kehottaa tarkkailemaan teoksen kolmea ensimmäistä sivua: jos niillä luvataan, että kirjan avulla olet muuttunut ihminen, kannattaa kirja jättää hyllyyn. (Hallamaa 2011.) 5
Yksi nykypäivän elämäntaito-oppaiden erityispiirteistä on se, että ne ovat harvoin täysin itsenäisiä teoksia, vaan niiden taustalta löytyy usein tv-sarjoja, dvd-julkaisuja, kursseja, seminaareja ja sisarjulkaisuja. Tämän tutkielman aineistokin toimii tästä hyvänä esimerkkinä: Dr. Phil -opas Family First (2004) on syntynyt tekijänsä nimeä kantavan tv-sarjan vanavedessä useamman elämäntaito-oppaan sarjaan. Allen Carrin (2004) teoksen Easy Way to Stop Smoking lisäksi hänen tupakasta vieroittautumiseen tähtäävää Easyway-menetelmäänsä sovelletaan sadoilla Easywayklinikoilla ympäri maailman, myös Suomessa. Keväällä 2013 pelkästään Helsingissä järjestettiin useita Easyway-seminaareja. Näiden lisäksi Carr on myös soveltanut menetelmäänsä mm. painonpudotukseen ja lentopelkoon, joista julkaistut Easyway-oppaat on myös suomennettu. Aineiston kolmas teos, Richard Carlsonin (2001) Don t Sweat the Small Stuff about Money on niin ikään osa laajaa kirjasarjaa, ja elinaikanaan sen laatija oli myös suosittu seminaariluennoitsija ja puhuja. Millaisesta genrestä elämäntaito-oppaiden kohdalla lopulta on kyse? Elämäntaito-oppaita tarkastelleet tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että sekä uskonnollisväritteisten että maallisten elämäntaito-oppaiden menestys on aina ollut suoraan riippuvainen niiden kyvystä inspiroida ja innostaa ihmisiä. (McGee 2005, 5.) Kyseessä voidaan siis ajatella olevan jossain määrin informatiivinen, eli tietoa välittävä tekstilaji, mutta ennen kaikkea elämäntaito-oppaiden tarkoituksena on vaikuttaa voimakkaasti lukijoidensa ajatusmaailmaan ja toimintamalleihin. Tekstilajille tyypillisiä piirteitä ovat argumentointi, retorinen ja kohosteinen kieli, lukijan suora puhuttelu sekä runsas kielikuvien ja huumorin käyttö. Nida ja Reyburn pureutuvat teoksessaan Meaning Across Cultures mm. kielikuvien ja kuvainnollisen ilmaisun käyttöön. He toteavat, että kielikuvien käyttö on universaali ilmiö, niitä siis esiintyy kaikissa kielissä. Suhteellisesti kuvainnollista kieltä esiintyy kaikissa teksteissä vähemmän kuin suoraa ilmaisua ja siksi niillä on enemmän vaikutusta. Kuvainnollinen kieli on tiukasti sidoksissa kulttuurisidonnaisiin piirteisiin ja asenteisiin, ja siksi sen käyttö nostaa viestinnän emotionaalista arvoa ja tekee tekstistä merkityksellisemmän ja henkilökohtaisemman. (Nida ja Reyburn 1981, 41.) Tässä valossa ei siis ole mikään ihme, että elämäntaito-oppaiden genressä kielikuvat ja kuvainnollinen ilmaisu ovat erittäin tavallisia vaikutuskeinoja. Toini Rahtu kirjoittaa artikkelissaan Tekstilaji on työkalu, että yksi tekstilajin olemassaolon kriteeri on se, että yhteisö on antanut tekstilajille vakiintuneen nimen (Rahtu 2011, 15). Tehdessäni tätä tutkielmaa varten taustatutkimusta löysin elämäntaito-oppaille useita erilaisia nimiä, joista osa oli 6
minulle entuudestaan täysin vieraita; lähdemateriaaleissa puhuttiin niin elämäntaito-oppaista, elämäntapaoppaista kuin itsehoito-oppaista, self help -kirjoista ja jopa oma apu -kirjoista. Näistä vaihtoehdoista päätin kuitenkin käyttää tutkielmassani vaihtoehtoa elämäntaito-opas, sillä se on mielestäni lukuisista vaihtoehdoista kaikkein kuvaavin ja neutraalein. Itsehoito-opas termi on kyllä tässä yhteydessä myös paljon käytetty, mutta siinä mielessä harhaanjohtava, että sitä käytetään myös lääketieteellisissä julkaisuissa kuvaamaan tiettyjen pitkäaikaissairauksien, kuten diabeteksen kotihoitoa. Termi self help -kirjat taas kuvaa todella hyvin genren amerikkalaisia lähtökohtia, muttei todellista nykytilannetta, ja oma apu -kirjat on paitsi ontuva käännös myös ajatukset kokonaan väärille urille johtava nimi. 2.1. Elämäntaito-oppaat ja käännöstieteellinen tutkimus Elämäntaito-oppaista on tehty myös jonkin verran käännöstieteellistä tutkimusta, joskaan ei tähän mennessä vielä kovin paljoa. Vuonna 2006 ilmestyneessä artikkelikokoelmassa Genre tekstilaji julkaistiin Anna Maurasen artikkeli Genre, käännös ja korpus; elämäntaito-oppaat tarkastelussa, jossa Mauranen tarkastelee rinnakkain elämäntaito-oppaiden käännöksiä ja suomalaisessa kulttuuripiirissä tuotettuja elämäntaito-oppaita korpustutkimuksen keinoin. Artikkelissaan Mauranen (2006, 221) toteaa, että elämäntaito-oppaiden kääntäminen suomeksi yleistyi voimakkaasti 1980- ja 1990-luvuilla ja johti myös alan kotimaisen tuotannon kasvuun. Genren nopea rantautuminen Suomeen onkin hyvä esimerkki kulttuurisesta tuontitavarasta, joka on nopeasti vakiinnuttanut asemansa myös uudessa kulttuurisessa kontekstissaan. Koska elämäntaito-oppaiden genre on Suomessa verrattain nuori ja pohjaa pitkälti amerikkalaisesta lähtökulttuurista suomennettuihin teoksiin, oli Maurasen (2006, 221 239) tutkimuksessa lähtökohtaisena oletuksena se, että genren konventiot ovat pitkälti lainaa alkuperäiskulttuurista. Korpusmenetelmällä toteutetussa tutkimuksessaan Mauranen vertaili elämäntaito-oppaiden suomennoksia alun perin suomeksi kirjoitettuihin elämäntaito-oppaisiin, ja tulokset tukivatkin jossain määrin hänen hypoteesiaan: käännetyissä elämäntaito-oppaissa henkilöviitteiset, persoonapronomia käyttävät ilmaisut olivat moninkertaisesti tavallisempia kuin supisuomessa, jossa vastaavasti nollapersoonaiset ilmaisut olivat tavallisempia kuin käännöksissä. Käännöksissä siis noudateltiin pitkälti lähdetekstissä olevia ilmaisuja, mikäli ne suinkin olivat kohdekielessä mahdollisia, vaikkeivät ne välttämättä olisikaan olleet kohdekielelle tyypillisimpiä ratkaisuja. Tästä 7
lähdetekstille uskollisesta käännösstrategiasta seuraa kuitenkin ristiriita. Kielen rakenteesta johtuen englanninkielisessä tekstissä henkilöviitteiden käyttö on pakollista. Suomeksi näin ei ole, ja siksi runsas henkilöviitteiden käyttö suomeksi käännetyssä tekstissä johtaa usein korosteisiin merkityksiin, joita lähdetekstissä ei ole. Tästä seuraa se surullinen paradoksi, että käännös ei itse asiassa ole uskollinen lähdetekstille sen paremmin kuin kohdekulttuurin konventioillekaan. Mauranen (2006, 225 236) toteaa, että elämäntaito-oppaiden englanninkielisissä lähdeteksteissä käytetään yksikön toista pronominia you runsaammin kuin kirjoitetussa englannissa yleensä ja että englannissa persoonapronominit ovat ominaisempia puhutulle kuin kirjoitetulle kielelle. Voidaankin siis olettaa, että runsas pronominin you käyttö elämäntaito-oppaissa on tarkoitettu luomaan tekstille jutustelunomaista tunnelmaa ja tuomaan kirjoittajaa ja lukijaa lähemmäs toisiaan, jolloin teokseen luodaan luottamuksellisen keskustelun ilmapiiri. Mauranen kuitenkin huomauttaa, ettei vaikutelma suinkaan ole sama, jos you-pronomit siirretään käännöksessä uskollisesti suomeen. Runsaan sinäpronominin viljelyn seurauksena on pikemminkin opettavainen ja vanhahtava sävy, joka luo kirjoittajan ja lukijan välille paremminkin korostetun hierarkkisen kuin luottamuksellisen suhteen. Erityisen mielenkiintoista Maurasen löydöksissä on se, että sinä-pronomia näytettään käytettävän runsaammin myös supisuomalaisissa elämäntaito-oppaissa verrattuna muuhun alun perin suomeksi kirjoitettuun populaaritietokirjallisuuteen. Vaikuttaakin siltä, että lukijan suorasta puhuttelusta on tullut käännössuomen kautta elämäntaito-oppaiden genrelle ominainen piirre, joka on hyväksytty tähän kyseiseen genreen kuuluvaksi. Johtopäätöksissään Mauranen toteaakin, että tällainen vahvasti tuontitavaran leiman omaava genre osoittaa sekä lähdetekstien että kohdekulttuurin läsnäoloa. Hänen tutkimansa käännökset ilmensivät enemmän vieraita piirteitä kuin suomalaisessa kulttuurissa tuotetut teksti, mutta tutkimus osoitti silti, että lainautuessaan genre muokkaantuu ja sovittautuu osaksi paikallista kulttuuria. (Mauranen 2006, 239.) 2.2. Elämäntaito-oppaiden suomennokset jälkikoloniaalisen käännösteorian valossa Douglas Robinson (1997) kirjoittaa jälkikoloniaalista kääntämistä käsittelevässä teoksessaan Translation and Empire angloamerikkalaisen kulttuurin ja englanninkielen valtaannoususta ja yliasemasta Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen maailmanvalloituksen seurauksena. Jälkikoloniaalisessa käännösteoriassa alistetussa ja ylivallassa olevan kulttuurin ero näyttäytyy muun muassa käännösvolyymeissa: ylivallassa olevan kulttuurin kirjallisuutta käännetään alistetun 8
kulttuurin kielelle paljon enemmän kuin alistetun kulttuurin kirjoja ylivallassa olevan kulttuurin kielelle. Sama ero toistuu myös siinä mitä käännetään: alistetun kulttuurin teoksista käännetään yliasemassa olevaan kulttuurin lähinnä erikoisalan teoksia asiantuntijakäyttöön, ja lisäksi nämä teokset ovat yleensä niiden normien ja ennakkokäsitysten mukaisia, joita yliaseman kulttuurissa alistetusta kulttuurista on vallalla. Usein alistetun kulttuurin kirjoittajat kirjoittavat jo teosta luodessaan sen vastaamaan ylivallassa olevan kulttuurin odotuksia saadakseen teokselleen mahdollisimman laajan lukijakunnan. Ylivallassa olevasta kulttuurista sen sijaan käännettään alistetulle kulttuurille teoksia, jotka on tarkoitettu suurelle yleisölle. Seurauksena tästä kaikesta on se että, yliasemassa oleva kulttuuri ja kieli vaikuttavat merkittävästi alistetussa asemassa olevan kulttuurin ja kielen kehitykseen. (Robinson 1997, 31 33.) Robinsonin (1997, 36) mukaan myös käännöstapa vaihtelee suuresti sen mukaan käännetäänkö ylivallassa olevan kulttuurin tekstiä alistetulle kulttuurille vai päinvastoin. Käännettäessä ylivallassa olevan kulttuurin tekstiä alistettuun kulttuuriin kääntäjät ovat Robinsonin mukaan nöyriä lähdetekstin välittäjiä, jotka vievät myös vieraita elementtejä omaan kulttuuriinsa ilman sen suurempaa kyseenalaistamista. Alistetusta kulttuurista ylivallassa olevaan kulttuuriin käännettäessä kääntäjät sitä vastoin ovat autoritaarisessa roolissa: he pitävät alistetun kulttuurin piirteet turvallisella etäisyydellä omasta kulttuuristaan ja kielestään ja sen sijaan, että siirtäisivät vieraita elementtejä suoraan ylivallassa olevaan kulttuuriin, he selittävät ne auki. Toisin sanoen, Robinsonin teorian mukaan käännettäessä ylivallassa olevan kulttuurin tekstiä alistetulle kulttuurille käytetään vieraannuttavaa käännösstrategiaa. Vastaavasti käännettäessä alistetun kulttuurin tekstiä ylivallassa olevalle kulttuurille toteutetaan kotouttavaa käännöstapaa. Jälkikoloniaalisen käännösteorian valossa voidaan hyvin tarkastella myös asetelmaa, jossa ylivallassa olevasta angloamerikkalaisesta kulttuurista peräisin olevia teoksia, tässä tapauksessa elämäntaito-oppaita, käännetään alisteisessa asemassa olevaan kulttuurin, Suomen, kielelle, vaikkei näiden kahden kulttuuripiirin välillä koskaan ole varsinaista siirtomaaisäntäsuhdetta ollutkaan. On selvää, että angloamerikkalaisesta kulttuuripiiristä käännetään suomeksi valtavan paljon suurempi määrä teoksia ja tekstiä kuin suomesta englanniksi. Myös Maurasen huomio siitä, että Suomessa tuotetut elämäntaito-oppaat lainaavat paljon lähdekulttuurinsa piirteitä aina kielellisiä elementtejä myöten (Mauranen 2006, 224) tukee hyvin jälkikoloniaalista teoriaa siitä, että ylivallassa oleva kulttuuri vaikuttaa käännösten kautta alistetussa asemassa olevaan kulttuuriin ja kieleen. 9
Jälkikoloniaalisen käännösteorian ja Maurasen tutkimustulosten valossa voikin esittää hypoteesin siitä, että elämäntaito-oppaiden suomennokset sisältävät runsaasti lähdetekstistä suoraan lainattuja elementtejä, ja vallitseva kokonaiskäännösstrategia näissä teoksissa on vieraannuttava kääntäminen. Tässä tutkielmassa lähden siis liikkeelle sillä odotuksella, että elämäntaito-oppaiden suomennoksissa käytetyt käännösstrategiat tulevat todennäköisesti olemaan luonteeltaan enemmän vieraannuttavia kuin kotouttavia. 10
3. Käännösstrategiat Jos elämäntaito-oppaat ovat verrattain vähän tutkittu osa-alue käännöstieteen parissa, käännösstrategiat ovat sitäkin käsitellympi ja perinteisempi tutkimuskohde. Tosin, kuten Leppihalme (2007, 365) artikkelissaan Kääntäjän strategiat huomauttaa, termiä käännösstrategia on käytetty käännöstieteellisessä tutkimuksessa vasta 1980-luvulta lähtien. Tätä ennen, ja osittain myös rinnakkain termin käännösstrategia kanssa, ilmiöstä käytettiin sellaisia termejä kuin metodi, menettelytapa, käännösratkaisu tai tieteellisemmissä yhteyksissä käännösvaihto ja käännösmuunnos. Termin käännösstrategia etuna näihin muihin käsitteisiin nähden on se, että termi korostaa yksittäisen kääntäjän roolia käännösprosessin päätöksentekijänä. Haittapuolena Leppihalme näkee sen, että terminologian vakiintumattomuudesta johtuen käsitteen merkitys on lievästi epämääräinen. Eri tutkijat ovat nähneet käännösstrategian käsitteen hyvinkin erilaisin ja toisistaan poikkeavin tavoin. Toisaalta käännösstrategian voidaan katsoa vastaavan suuriin ja yleislinjaisiin ongelmiin, ja toisaalta sen avulla voidaan tarkastella myös sanatasolla liikkuvia käännösratkaisuja. Tässä tutkielmassa miellän paikallistason käännösstrategian käsitteen tarkoittamaan kääntäjän tapaa ratkaista tietty ongelmakohta, johon hän törmää kääntäessään jonkin tekstin osaa yhdeltä kieleltä toiselle. Käännösstrategiat voidaankin mieltää kääntäjän käsitteellisiksi työkaluiksi, joita suurin osa kääntäjistä käyttää päivittäisessä työssään. (Lörscher 1991, 76.) Leppihalme (1994) havainnollistaa käännösstrategian käsitettä teoksessaan Culture Bumps: On the Translation of Allusions kuvaamalla käännösstrategiat osana kääntäjän jokapäiväistä työtä: kääntäjä kohtaa käännösprosessin aikana hankalan kohdan ja tunnistaa sen käännösongelmaksi, joka hänen tulee ratkaista. Perimmäisenä tavoitteena tämän ongelman ratkaisussa kääntäjällä on toimivan käännöksen luominen. Jotta tähän tavoitteeseen päästäisiin, kääntäjän tulee punnita useita tekstin sisäisiä ja ulkoisia seikkoja ja tehdä monia sekä suuren että pienen mittakaavan päätöksiä, kuten esimerkiksi kuka tekstin kirjoitti ja miksi, kenelle teksti on tarkoitettu, mikä on käännöstekstin funktio, miksi lähtötekstin kirjoittaja päätti laittaa juuri nämä sanat juuri tähän kohtaan tekstiä, mitä ne merkitsevät juuri tässä tilanteessa ja tekstuaalisessa kontekstissa. Seuraavaksi kääntäjä harkitsee erilaisia tapoja ratkaista ongelma. Hän voi pohtia erilaisia strategioita joko abstraktilla tasolla, esimerkiksi käyttäisikö tässä kohdassa minimaalista ratkaisua tai korvaisiko lähdetekstin elementin kohdekulttuurin vastaavalla aineksella, tai kokeilla erilaisia ratkaisuja käytännön tasolla. Sitten kääntäjä tekee päätöksensä: hän valitsee tietyn käännösstrategian ja arvioi sitten, vastaako näin 11