Tekninen lautakunta 26 15.04.2014 Tekninen lautakunta 9 05.02.2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos, Rantatie ja Orrilanmäki, V076 694/40.401/2014 Tekninen lautakunta 15.04.2014 26 Asemakaava ja asemakaavan muutos, Rantatie ja Orrilanmäki, V076 on kunnan kaavoitusohjelman mukainen kaavahanke. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen suunnittelualueena on Nas to lan Villähteellä sijaitseva kyläasutusalue. Suunnittelualue rajautuu ete läs sä Villähteentiehen sekä sen varressa olevan asutuksen ete lä puo lel le, idässä Haravakyläntien ja Villähteentien risteysalueelle, län nes sä urheilukenttään ja pohjoisessa Lintumäentiehen sekä viher- ja pel to aluei siin. Suunnittelualueen rakennuskanta on eri-ikäistä ulottuen 1900-lu vun alkupuolelta vuoteen 2011. Alueella sijaitsee vanhoja ti la kes kuk sia sekä pientaloasutusta. Näiden lisäksi alueella on myös yksi lii ke kiin teis tö sekä nuorisoseurantalo. Suunnittelualueella on kaksi ra ken ta ma tonta nykyisen asemakaavan mukaista tonttia. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on kaavoittaa kort te lin 232 rakentumattomalle tontille 4 kaksi rakennuspaikkaa sekä kaa voit taa asemakaavoittamaton alue Villähteentien varressa. Alueen ra ken nus pai kat kaavoitetaan tonteiksi, joiden käyttötarkoitus ja ra ken nus oi keu det määritellään. Kaava-alueelle osoitetaan 20 erillis pien ta lo tont tia (AO, AO-4), neljä maatilojen talouskeskukselle tarkoitettua tont tia (AM), yksi asuin-, liike- ja toimistorakennukselle (AL) tarkoitettu tont ti sekä yksi yleiselle rakennukselle osoitetteu tontti (Y). Suun nit te lu alu ee seen kuuluu myös Villähteentiehen liittyvä Rantatie, jonka nykyistä ka tu aluet ta levennetään, koska se ei nykyisellään ole riittävän leveä tur val li sen kevyen liikenteen väylän rakentamiseen. Suunnittelualueella sijaitsee vuonna 1920 valmistunut Villähteen nuo ri so seu ran ta lo Pyrylä, jonka suojelukysymykset tutkitaan kaavoitustyön yh tey des sä. Kaavaluonnoksessa seurantalo on osoitettu suojeltavaksi ra ken nuk sek si yleiskaavamerkinnän mukaisesti. Kaavassa on osoitettu tonttiliittymien paikat yleisillä tiealueilla sekä liit ty mä kiel lot katualueilla. Tonttien reunoilla on istutettavaa aluetta. Vs. yleiskaavoittaja on asettanut asemakaavaa ja asemakaavan muu tos ta koskevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
sekä ase ma kaa va luon nok sen nähtäville ja pyytää niistä lausuntoa tekniseltä lau ta kun nal ta. Teknisten palvelujen lausunnot: Kunnallistekniikan tehtäväalue, kuntatekniikan mestari: Ei lausuttavaa. Paikkatiedon tehtäväalue, maankäyttöinsinööri: Ei lausuttavaa. Tilapalvelu, tilapalveluinsinööri: Ei lausuttavaa. Vesihuoltolaitos, vesihuoltoinsinööri: Ei lausuttavaa. Ehdotus: Päätös: (tekninen johtaja) Tekninen lautakunta esittää lausuntonaan asemakaavaluonnoksesta ja asemakaavan muutosluonnoksesta, ettei sillä ole lausuttavaa. Hyväksyttiin yksimielisesti. Tekninen lautakunta 9 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen laatiminen on tullut vireille 14.3.2014, jolloin kaavahanketta koskeva osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel ma on lähetetty tiedoksi osallisille. Asemakaavaluonnos ja muu tos luon nos on ollut yleisesti nähtävillä 19.3.-17.4.2014. Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on kaavoittaa Vil läh teen korttelin 232 rakentumattomalle tontille 4 kaksi ra ken nuspaik kaa sekä kaavoittaa asemakaavoittamaton aluen Villähteentien var res sa. Suunnittelualueeseen kuuluu myös Villähteentiehen liittyvä Ran ta tie, jonka nykyistä katualuetta levennetään, koska se ei ny kyisel lään ole riittävän leveä turvallisen kevyen liikenteen väylän ra kenta mi seen. Suunnittelualueella sijatsee vuonna 1920 valmistunut Villähteen nuori so seu ran ta lo Pyrylä, jonka suojelukysymykset tutkitaan kaavoitustyön yh tey des sä. Lisäksi kaavassa on osoitettu tonttiliittymien paikat yleisillä tie alueil la sekä liittymäkiellot katualueilla. Asemakaavaehdotus ja muutosehdotus on ollut nähtävillä 16.5.-19.6.2014. Kaavaehdotuksesta ja muutosehdotuksesta saatiin yh teen sä kuusi lausuntoa muttei yhtään muistutusta. Lausunnon
antoivat Lahden kau pun gin mu seo / Päijät-Hämeen maakuntamuseo, sivistyslautakunta, Päijät-Hämeen liitto, Päi jät-hä meen sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymä, Hämeen ELY-keskus, Lah den seudun ympäristöpalvelut. Kaavoitus on valmistellut saatuihin lausuntoihin (sisältö referoituna) seu raa vat vastineet: Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo (lausunto 13.6.2014): Maakuntamuseo viittaa kaavaluonnoksesta 16.4.2014 antamaansa lau sun toon ja toteaa, että sillä ei ole kaavaan huomauttamista. Ei vastattavaa. Sivistyslautakunta (lausunto 17.6.2014): Sivistyslautakunta on kiinnittänyt jo aiemmin huomiota Rantatien kevyt väy län rakentamiseen. Kun kevytväylä saadaan ja sen ohella turval li nen tien ylityspaikka Villähteentielle, voidaan alueen oppilaskuljetuksia vä hen tää ja turvata tältä osin turvallinen koulutie ja hyötyliikunnan li sään ty mi nen koulumatkoilla. Ei vastattavaa. Päijät-Hämeen liitto (lausunto 18.6.2014): Päijät-Hämeen liitolla ei ole tarvetta antaa lausuntoa, koska luon nosvai hees sa on annettu aluesuunnittelupäällikön lausunto 14.4.2014 9. Sii nä todettiin, että Päijät-Hämeen liitolla ei ole huomautettavaa kaa va hank kees ta, koska se sijaitsee lainvoimaisen osayleiskaavan alueella, jo ka ohjaa asemakaavan laatimista. Kaavahanke toteuttaa maa kun ta kaa van taajamatoimintojen alueen A tarkoitusta ja tavoitetta. Ei vastattavaa. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymä (lausunto 19.6.2014): Terveydensuojeluviranomainen on antanut 17.4.2014 lausunnon kaa va hank keen luonnosvaiheen asiakirjoista. Lausunnossa on kiinnitetty huo mio ta mm. melun sekä liikenneperäisen pölyn ja pienhiukkasten tor jun taan. Terveydensuojelun kanta on, että hankkeen tiedossa olevat ter veys- ja viihtyvyyshaitat tulee ensisijaisesti pyrkiä en nal ta eh käi se mään kaavoituksen keinoin. Melun osalta totean edelleen terveydensuojelun yksiselitteisen nä kemyk sen, etteivät valtioneuvoston päätöksen 993/1992 mukaiset
melun oh je ar vot saa ylittyä suunnittelualueella. Koska Villähteentien varteen suun ni tel lun meluaidan rakentamisesta ei ole varmuutta, sitä ei voida kaa va pro ses sia huomioida melua vaimentavana esteenä. Melutaso tu lee kaikilla kiinteistöillä pyrkiä saamaan ohjearvon mukaiseksi esim. laa jen ta mal la kiinteistöjen meluntorjuntaa koskevia mää räyk siä. Terveydensuojelun kannalta on myös tärkeää, että liikenneperäinen pö ly ja pienhiukkaset tunnistetaan mahdolliseksi terveyshaittatekijäksi suun nit te lu alu eel la. Kiinteistöjen asukkaiden altistumista lii ken ne pe räi sil le pienhiukkasille tulee pyrkiä vähentämään asettamalla esteitä pölyn le viä mi sel le tiealueilta kiinteistöille. Suunnitellun meluaidan vaikutusta ei voida huomioida myöskään tässä tarkoituksessa, koska sen ra ken ta mi ses ta ei ole varmuutta. Edellä esitetyn lisäksi tulee ehdotusvaiheen kaavakartassa merkityt is tu tet ta vat alueen osat merkitä myös vahvistettavaan kaavakarttaan. "Mer kin nät ovat todennäköisesti epähuomiossa jääneet pois." Asemakaavan yleinen määräys tieliikennemelun huomioimisesta tarken ne taan koskemaan myös korttelin 232 tontteja 4-5 sekä korttelin 433 tonttia 9. Kaava-alueen tiet ovat kaikki päällystettyjä, joten tiestä irtoava pöly on vä häis tä. Tiestä irtoavaan pölyn määrään voidaan vaikuttaa yl läpi dol li sin keinoin kuten puhdistamalla kadut keväällä aikaisin ja tehokkailla pe su me ne tel mil lä. Ajoneuvoliikenteestä aiheutuvia pienhiuk kas pääs tö jä voidaan vähentää mm. kiinteistökohtaisesti tiheillä istutuksilla, jot ka sijoitetaan katu- tai tiealuetta vasten. Päästöille altistumista voidaan vä hen tää myös rakennusten ja asuntojen sijoittelulla ja niiden muo dol la, suojarakennuksilla, viherkaistoilla sekä kiinnittämällä huomiota rakennus ten ilmanoton ja suodatuksen sijaintiin rakennuksessa. Villähteentien varressa olevista nykyisistä asuinrakennuksista ainoas taan yksi (korttelin 434 tontti 4) sijaitsee 10 metrin päässä Villäh teen tien reunasta, kaikki muut asuinkäytössä olevat nykyiset rakennukset si jait se vat kauempana tien reunasta. Asemakaavassa on korttelin 232 ton teil le 4-5 sekä korttelin 433 tonteille 7 ja 9 osoitettu erikseen ra ken nus ala talousrakennuksille, joilla voidaan tieliikenteen haittavaikutuksia pie nen tää. Muutoinkin kaava-alueella lisääntynyt rakennusoikeus mah dol lis taa rakennusten sijoittamisen siten, että asumisesta saadaan ter veel lisem pää ja viihtyisämpää. Asemakaavan mukainen täydennysrakentaminen mahdollistaa asumi sen hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrella, mikä vähentää oman au ton käytön tarvetta ja siten päästöjä.
Asemakaavan yleisiin määräyksiin lisätään melumääräyksen yhteyteen seu raa va määräys: Lisäksi Villähteentien varressa olevien kiinteistöjen suun nit te lus sa tulee huomioida liikenteen aiheuttamat pien hiuk kas pääs töt ja pöly. Hämeen ELY-keskus (Lausunnon antamiseen on osallistunut Uudenmaan ELY-keskuksen liikenneyksikkö) (lausunto 24.6.2014): Osa kortteleista 232 ja 433 on luokiteltu valtakunnallisesti tärkeäksi lin nus to alueek si (FINIBA-kohde). Alueella on tavattu uhanalaisia lajeja mm. valkoselkätikka, pikkutikka ja käenpiika. ELY-keskus esittää, että kort te lin 232 koillisnurkka ja korttelin 433 tontti 7 eteläosa osoitetaan maa- ja metsätalousalueena, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). ELY-keskus edellyttää, että Villähteentie ja Haravakyläntie osoitetaan ase ma kaavaan katuina, sillä Villähteentie st 312 tai Haravakyläntie mt 14047 eivät täytä MRL 83 4 momentin mukaisia edellytyksiä maan tiek si. Villähteentie välittää Uudenmaan ELY-keskuksen selvityksen pe rus teel la pääasiassa Nastolan ja Lahden paikallista liikennettä. Villähteentien varressa on useita liittymiä, joita ei ole tierekisterissä. Ka tu alu eel le tulee osoittaa liittymäkieltomerkintää niihin kohtiin missä ei sal li ta ajoneuvoliittymää. Liittymäpaikkojen näkemäalueiden riittävyys tu lee selvittää ja saattaa turvallisiksi. Kaavalla osoitettavat uudet tontit sijaitsevat melulta suojassa. Joillekin me lu alu eella sijaitseville nykyisille kiinteistöille sallitaan kaavassa li sä ra ken nus oi keut ta tai mahdollistetaan kaksi asuntoa käsittävän eril lis pien ta lon toteuttaminen. Uudenmaan ELY-keskus katsoo, että uutta asu tus ta ja asuntojen uudisrakennuksia ei tule sijoittaa maanteiden me lu alu eel le ilman, että huolehditaan riittävästi melun ohjearvojen täyt ty mi ses tä. Suunnittelualueella on perusteltua käyttää olemassa olevan alueen melun ohjearvoja, sillä uudet rakentamispaikat täy den tä vät olemassa olevaa asutusaluetta ja kaavalla halutaan mahdollistaa ole mas sa olevien rakennusten uudistaminen (vnp 993/1992 ulkona päi vä 55 db ja yö 50 db). Kaava-alueella ja määräyksissä on ul ko aluei den osalta huomioitava, että melulähteenä on maantien 312 lisäksi val ta tie 12. Melua koskevaan määräystekstiin ehdotetaan lisättäväksi myös yöajan ohjearvo. ELY-keskus on laatinut yleissuunnitelman val ta tiel le 12 sisältäen meluntorjuntatoimenpiteitä, mutta hanke ei ole eden nyt tiesuunnitteluun. ELY-keskuksessa ei ole tietoa vt 12 toi men pi tei den toteuttamisen aikataulusta tai rahoituksesta. ELY-keskus ei vas taa uusien asuinrakennusten meluntorjuntakustannuksista.
Maantien 312 suoja-alue on 30 metriä tien keskilinjasta lähes koko kaa va-alu een kohdalla (30 m tieosoitteissa 312/1/7087-2/339, 2/445-885 ja 20 metriä 2/340-444 sekä 2/886-tieosan loppuun). ELY-kes kus katsoo, että rakennukset, jotka eivät aiheuta vaaraa liiken ne tur val li suu del le ja toimivat samalla melua torjuvina rakenteina, voi daan sijoittaa lähemmäs kuin 30 metriä tien keskilinjasta. Vil lähteen tien rooli katuna puoltaa suoja-alueen etäisyydestä tinkimistä. Asemakaavassa osoitetaan korttelin 232 tontin 5 pohjoisosa sekä kort te lin 433 tontin 6 (lausunnossa virheellisesti tontti 7) eteläosa maa- ja met sä ta lous alu eek si, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY). Asemakaavassa on osoitettu AO-4-määräyksellä mahdollisuus raken taa kaksi asuntoa käsittävä erillispientalo. Määräys koskee korttelia 433, jonka tontit 1-7 sijaitsevat olemassa olevan meluaidan kohdalla. Myös korttelin 433 tonttia 9 sekä korttelin 435 tonttia 1 koskee AO-4 -mää räys. Jälkimmäistä kuitenkin koskee asemakaavan yleinen mää räys tieliikennemelun huomioimisesta, joka tarkennetaan koskemaan myös korttelin 433 tonttia 9. Korttelin 433 tontille 7 on osoitettu talous ra ken nuk sen rakennusala tontin itärajalle, josta muutoin kantautuu lii ken ne melua tontille. Samalla talousrakennus rauhoittaa tontin piha-aluet ta viereisen nuorisoseurantalon toiminnalta. Tieliikennemelua koskevaan yleiseen määräykseen lisätään yöajan oh je ar vo (50 db). ELY-keskuksen lausunnossa on edellytetty Villähteentien ja Ha ra vaky län tien osoittamista kaduiksi. Kunta ei kuitenkaan pidä vaatimusta pe rus tel tu na. Kunta toistaa kaavaluonnosvaiheessa esitetyn vastineen Vil läh teen tien osalta ja täydentää sitä. Asemakaavaa on käsitelty kunnan ja ELY-keskuksen välisessä työneu vot te lus sa 19.3.2014, jossa ELY-keskuksen kanta Villähteentien kaa voit ta mi ses ta kaduksi on tullut esiin. Asemakaava ei lisää merkittävästi alu een asutusta, minkä vuoksi kunta vastustaa Villähteentien kaa voit ta mis ta kaduksi. Villähteentielle ei myöskään osoiteta kaavalla uusia liit ty miä, vaan todetaan olemassa olevat liittymät. ELY-keskus ei ole ai em mas sa lausunnossaan tai työneuvotteluissa esittänyt Ha ra va ky län tien muuttamisesta kaduksi asemakaavassa. Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmassa (2014) maantien 312 parantaminen on nostettu esiin täsmäkohteena toi men pi de oh jelmas sa kohdassa Lahden seudun logistiikkakeskuksen kehittäminen, lo gis tiik ka pal ve lui den tarjonnan keskittäminen ja yhteistyön vah vis tami nen. Tiellä kulkee päivittäin elinkeinoelämän kuljetuksia niin Lahden kuin Kouvolankin suuntaan. Villähteentiellä on myös
seudullista jouk ko lii ken net tä (Nastola-Lahti-Hollola) sekä kaukoliikenteen vakiovuoroja (Lah ti-kou vo la). Liikennejärjestelmäsuunnitelman toi men pi de oh jel mas sa on esitetty joukkoliikenteen palvelutason nostoa Nastolasta Lah teen, mikä käytännössä tarkoittaa lisävuoroja verrattuna ny ky ti lan tee seen. Kunta katsoo, ettei Villähteentie palvele ainoastaan paikallista lii kennet tä vaan että se on seututie, johon paikallinen liikenne kyt key tyy. ELY-keskus on laatinut valtatie 12 yleissuunnitelman vuonna 2010, jos sa on esitetty meluntorjuntatoimenpiteinä meluaita korttelin 232 koh dal le sekä meluvalli valtatien liittymän itäpuolelle, mikä suojaisi Or ri lan mä en (korttelit 434-435) asutusta valtatien liikenteen aiheuttamalta me lul ta. Yleissuunnitelma ei kuitenkaan ole edennyt tiesuunnitteluun. Kun nal la ei ole resursseja Villähteentien ylläpitoon saati me lun torjun ta toi men pi tei den toteuttamiseen. Kunta on huolissaan siitä, to teu tu vat ko meluntorjuntatoimenpiteet, mikäli Villähteentie kaavoitetaan ka duk si. Kunta katsoo, että tieverkoston yhtenäisyyden kannalta ase ma kaavas sa olevaa Villähteentien eikä Haravakyläntien osuuksia ei ole tarkoi tuk sen mu kais ta kaavoittaa kaduksi. Kuten luonnosvaiheen vastineessa to det tiin, Villähteentie on muutoinkin osittain asemakaavoittamaton ja niil tä osin, kun se on asemakaavoitettu, on se poikkeuksetta osoitettu ylei sen tien alueeksi. Kunnan kaavoitusohjelmassa ei ole sellaisia ase ma kaa vo ja tuleville vuosille, jotka rajautuisivat Villähteentiehen tai Ha ra va ky län tie hen. Kaavassa esitetyille katualueille on esitetty tarvittavat liittymäkiellot. Ylei sen tien alueelle on osoitettu ajoneuvoliittymien likimääräiset sijain nit. Lahden seudun ympäristöpalvelut (lausunto 26.6.2014): Ympäristöpalveluiden asemakaavaluonnoksesta 24.4.2014 antama lau sun to on osittain huomioitu asemakaavaehdotuksessa. Kaavoituksen kohteena oleva alue on lähes kokonaan liikennemelun häi rit se mää aluetta. Yleisissä kaavamääräyksissä oleva määräys liiken ne me lun huomioimisesta rakennuksissa ja oleskelualueilla tulee ulot taa koskemaan kaikkia Villähteentien varressa olevia asuin ra kennus ten rakennuspaikkoja. Lisäksi ympäristöpalvelut toteaa uudelleen, että kaava-alueen ja kort te lin 232 länsireunassa tulee varmistaa että urheilukentän itäluiskan ala reu nas sa kulkevan polun alue säilyisi riittävän leveänä VL-VU-alueena. Näin varmistetaan, että polkua käyttävät ulkoilijat (koirien ul koi lut ta jat?) eivät kulje aivan tontin rajan vieressä ja mahdollisesti aiheuta häi riö tä AO-tontin asukkaille.
Liikennemelua koskevaa yleistä määräystä ei ole tarpeen laajentaa kos ke maan kaikkia Villähteentien varressa olevia asuinkäyttöön osoi tet tu ja tontteja, koska korttelin 433 tonttien 1-7 kohdalla on meluaita. ELY-kes kuk sen lausunnon pohjalta laajennetaan liikennemelua kos ke va yleinen määräys koskemaan korttelin 433 tonttia 9 sekä korttelin 232 tontteja 4-5 sekä lisätään määräykseen yöajan ohjearvo (50 db). Ase ma kaa vas sa on osoitettu osalle tonteista erikseen ta lous ra ken nuk sil le osoitettu rakennusala, jonka tavoitteena on ohjata asuin ra ken nus ten ja talousrakennusten sijoittumista tontilla. Rakennusten sijoittelulla voi daan pienentää liikenteen meluhaittoja ja tontille tiealueelta leviäviä pien hiuk kaspääs tö jä sekä muodostaa viihtyisiä oleskelupihoja. Korttelin 232 länsipuolella sijaitsevan urheilukentän reunassa kulkee pol ku kentän itäreunan keskivaiheilta Kalevantielle. Ym pä ris tö pal velui den lausunnon vuoksi polun sijainti käytiin mittaamassa 31.7.2014. Pol ku kulkee asemakaavan mukaisella VU -alueella lähimmillään noin 1,5 met rin päässä korttelin tontin 1 rajasta. Kunta katsoo, että polun etäi syys tontin rajasta on riittävä etenkin, kun tontin reunoille on esitetty 4 met riä istutettavana pidettävää aluetta. Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksen nähtävillä olon jäl keen on kaavaehdotusta muutettu seuraavasti: Yleistä määräystä melun osalta on tarkennettu ja täydennetty muotoon Korttelin 232 tonteilla 4-5, korttelin 433 tontilla 9, korttelin 434 tonteilla 1-10 ja korttelin 435 tontilla 1 tulee huomioida tieliikennemelu. Vil läh teen tien, sitä 35 metriä lähempänä sijaitsevien asuinrakennusten ul ko kuo ren äänieristys tieliikennemelua vastaan on oltava vähintään 35 db. Oles ke luun tarkoitetut piha-alueet on suojattava liikennemelua vas taan rakennuksilla ja/tai rakenteilla siten, ettei melutaso ylitä 55 db päiväl lä eikä 50 db yöllä. Lisäksi Villähteentien varressa olevien kiin teis tö jen suunnittelussa tulee huomioida liikenteen aiheuttamat pien hiuk kas pääs töt ja pöly. Asemakaavassa on korttelin 232 tontin 5 pohjoisosa sekä korttelin 433 ton tin 6 eteläosa muutettu MY-alueeksi. Muutoksen myötä kortteli- ja tont ti nu me roin ti muuttuu siten, että edellä mainitusta tontista tulee kort te lin 436 tontti 1. Nähtävillä olon jälkeen kaavaehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olen nai sia eikä kaavaehdotusta ole tarpeen asettaa uudelleen näh tä vil le. Esitys: (yleiskaavoittaja) Tekninen lautakunta päättää - antaa vastineet ehdotusvaiheen lausuntoihin edellä esitetyn
mukaisina ja - esittää asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hy väk sy mis tä kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle. Ehdotus: Päätös: (tekninen johtaja) Tekninen lautakunta hyväksyy yleiskaavoittajan esityksen. Hyväksyttiin yksimielisesti. Jäsen Rauno Grönroos poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.