NUORTEN TYÖTTÖMIEN MIESTEN ANTAMAT MERKITYKSET ANSIOTYÖLLE JA MIEHISYYDELLE

NUORTEN TYÖTTÖMIEN MIESTEN ANTAMAT MERKITYKSET ANSIOTYÖLLE JA MIEHISYYDELLE ANNIINA SAVOLAINEN Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Sosiaalityön pro gradu -tutkielma Marraskuu 2016

Tampereen yliopisto Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö SAVOLAINEN, ANNIINA: Nuorten työttömien miesten antamat merkitykset ansiotyölle ja miehisyydelle Pro gradu -tutkielma, 66 sivua, 3 liitesivua Sosiaalityö Ohjaaja: Leena Autonen-Vaaraniemi Marraskuu 2016 Tutkielma käsittelee nuorten työttömien miesten antamia merkityksiä työlle, miehisyydelle ja työn ja miehisyyden suhteelle. Tutkielman ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä tarkastellaan, mitä työ merkitsee nuorille työttömille miehille. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkastellaan nuorten työttömien miesten kerrontaa miehisyydestä ja siitä, minkälaisen roolin he antavat työlle miehisyyden rakentamisessa. Tutkielmassa käsitteellä työ tarkoitetaan ansiotyötä. Tutkielma on laadullinen tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin erään suuren suomalaisen kaupungin työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) asiakkaista. Tutkielmaa varten haastateltiin seitsemää 20 26-vuotiasta miestä. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluin puolistrukturoitua teemahaastattelua käyttäen. Tutkielman tulokset analysoitiin teoriasidonnaisella sisällönanalyysilla. Tutkielmassa selvisi, että nuorille työttömille miehille, työ ensisijaisesti merkitsee tavoitteiden saavuttamisen ja mieluisan tekemisen mahdollistajaa. Elämän eri osa-alueita verrattaessa perhe- ja vapaa-aika arvotettiin työn edelle. Miehisyyden kuvattiin määrittyvän tiettyjen ominaisuuksien kautta. Miehisyyspuheessa korostui se, kuinka paljon tämän päivän miehisyyttä määrittää ulkonäkö. Lisäksi miehisyyspuheessa korostui miehen vapaus olla sellainen kuin hän haluaa olla. Tämän päivän miehisyyteen kuulumattomiksi asioiksi kuvattiin ominaisuudet, jotka ennen on vahvasti liitetty olennaiseksi osaksi suomalaisen miehen miehisyyttä. Miehisyyden ei nähty enää tänä päivänä olevan riippuvainen työstä ja olevan sidoksissa työhön. Avainsanat: nuoret, miehet, ansiotyö, merkitys, miehisyys, maskuliinisuus

University of Tampere School of Social Sciences and Humanities SAVOLAINEN, ANNIINA: Meanings that young unemployed men gives to the work and masculinity Master s Thesis, 66 pages, 3 appendix pages Social Work Supervisor: Leena Autonen-Vaaraniemi November 2016 This study deals with the importance that young unemployed men give to work, masculinity and the relationship between work and masculinity. The first research task is to examine what work means to young unemployed men. The second research task is to examine what young unemployed men reveal about masculinity and what kind of role they give work while building their masculinity. In this study the term work refers to paid work. This study is qualitative. The research data is gathered from clients of an employment advancement service called TYP in a large city in Finland. The research data consists seven interviews with 20 26-year-old men. The interviews were executed as half-structured theme interviews. The results of the study are analyzed with a theory directive analysis. The study shows that young unemployed men perceive work as an enabler of pleasant activity and reaching ones goals. Comparing different fields in life, time with family and free-time are valued ahead of work. The definition of masculinity is revealed to be a compilation of certain qualities. Talking about what determines masculinity today, appearance and freedom of being oneself were highlighted. The qualities that were strongly related to the masculinity of Finnish men before aren t experienced as relevant today. Today s masculinity isn t seen depended of employment. Keywords: youth, men, paid work, importance, masculinity

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 SUOMALAISET NUORET JA TYÖ... 3 2.1 Työelämän muutokset... 3 2.2 Suomalaiset nuoret työmarkkinoilla... 4 2.3 Työn merkitys nuoruudessa... 6 3 MIESSUKUPUOLI TUTKIMUKSEN KOHTEENA... 10 3.1 Sosiaalinen sukupuoli ja maskuliinisuudet... 11 3.2 Hegemoninen maskuliinisuus... 15 3.3 Miesten ja työn välinen suhde miessukupuolen näkökulmasta... 17 4 TUTKIELMAN TOTEUTUS... 22 4.1 Tutkimustehtävä ja -kysymykset... 22 4.2 Sosiaalinen konstruktionismi ja merkitysten tutkiminen... 22 4.3 Teemahaastattelu ja aineisto... 24 4.4 Sisällönanalyysi... 28 4.5 Tutkielman eettisyys ja nainen tutkimassa miehiä... 29 5 ANSIOTYÖN MERKITYS... 32 5.1 Työ tavoitteiden saavuttamisen ja mieluisan tekemisen mahdollistaja... 32 5.2 Työ viimeisellä sijalla elämän eri osa-alueista... 37 6 MIEHISYYS JA MIEHISYYDEN JA TYÖN SUHDE... 42 6.1 Ei ryyppäämiselle, kyllä kädentaidoille... 42 6.2 Työtönkin mies on mies... 47 7 JOHTOPÄÄTÖKSET... 52 LÄHTEET... 60 LIITE 1: TIEDOTE PRO GRADU -TUTKIELMAAN OSALLISTUMISESTA... 67 LIITE 2: PUOLISTRUKTUROITU TEEMAHAASTATTELURUNKO... 68

1 JOHDANTO Viime vuosina työllisyys ja työ ovat olleet suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä. Luonteenomaista tälle keskustelulle on ollut ajatus siitä, että hyvinvointia voi syntyä vain työstä. Politiikassa tehdyt ratkaisut vaikuttavat keskeisesti työhön ja työllisyyteen. Yksilötasolla tarkasteltuna omasta toiminnastaan päättävillä suomalaisilla on kuitenkin paljon vapautta ja vastuuta työhön liittyvissä asioissa. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle nuoremmat sukupolvet tulevat saamaan nopeassa tahdissa lisää vastuuta niin yhteiskunnassa kuin työelämässä. (Haavisto 2010, 7 25.) Kandidaatintutkielmassani (Savolainen 2015) tutkin, mitä työ merkitsee suomalaisille miehille. Miehet veivät minut niin sanotusti mukanaan tutkimuskohteena ja halusin jatkaa heidän tutkimistaan myös pro gradu -tutkielmassani. Kandidaatintutkielmaa (mt.) tehdessä kävi ilmi, että miehen ja työn suhteen tarkastelu laadullisin tutkimusmenetelmin on keskittynyt Suomessa keskiikäisiin miehiin. Kandidaatintutkielmani (mt.) tulokset korostivat sitä, kuinka tärkeä tekijä työ on miehen elämässä ja kuinka monia merkityksiä se voi miehen elämään tuoda. Tulokset herättivät kiinnostukseni tutkia pro gradu -tutkielmassani, mitä työ merkitsee nuorille suomalaismiehille: saako se yhtä tärkeän ja samanlaisen roolin heidän elämässään kuin se on saanut heidän isiensä tai isoisiensä elämässä? Miehiä ja poikia tutkitaan useissa oppialoissa, mutta suuri osa tutkimuksesta ei kiinnitä huomiota sukupuoleen. Sen sijaan mies- ja maskuliinisuustutkimus tekee miesten ja poikien sukupuolta näkyväksi. (Jokinen, Ahlbäck & Kinnarinen 2012, 175.) Kandidaatintutkielmani (Savolainen 2015) aineistoa analysoidessani esiin nousi mielestäni vahvasti se, että miehen ja työn suhteeseen vaikuttaa myös miessukupuoli. Tässä tutkielmassa on tarkoitus tarkastella työlle annettujen merkitysten lisäksi miesten antamia merkityksiä miehisyydelle ja työn ja miehisyyden suhteelle. Collinsonin ja Hearnin (2005, 302) mukaan miehisyyden ymmärtämiseksi on tärkeää tutkia yksilöiden ja sosiaalisten rakenteiden esimerkiksi työn vuorovaikutusta ja yhteyttä. Nuorten miesten tutkiminen on oman kiinnostukseni lisäksi myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta tarkasteltuna tärkeä ja ajankohtainen aihe. Julkunen (2010, 267) nostaa esiin sen, kuinka suomalaisen sosiaalipolitiikan tavoitteena on pitää inhimilliset resurssit mahdollisimman tuottavassa käytössä. Käytännössä tämä näkyy korkean työllisyyden, pitkän työuran, työelämän vetovoiman, työ- ja toimintakyvyn ylläpidon, aktivoinnin ja kannustamisen tavoitteissa. Näihin 1

tavoitteisiin pyrittäessä ongelmana on 2000-luvulla nähty nuoret miehet: koulupudokkaat, syrjäytyvät, lihavat, asevelvollisuuden keskeyttävät ja riittämättömästi kouluttautuneet nuoret miehet. (Mt., 267.) Nuorten miesten ja työn suhdetta tarkasteltaessa sukupuoli on mielenkiintoinen tekijä myös siksi, että suomalaisnuoriin liitetty kuva menestyjistä ja syrjäytyneistä on sukupuolittunut (Nikunen 2015). Nikunen (mt.) avaa tätä ajatusta seuraavasti: ajatellessamme syrjäytynyttä nuorta ensimmäinen mielikuvamme on usein nuori mies, mutta samalla liitämme usein myös menestyjiin maskuliinisiksi miellettyjä ominaisuuksia. Työn tuomia merkityksiä nuoren miehen elämään ei juurikaan ole tutkittu. Heinonen (2011, 43) kuvaa sitä, kuinka suomalaisen miehen elämä on neljän A:n kamppailua; kilpailua ansiosta, akasta, asunnosta ja autosta. Myös suomalaisen miehen syrjäytymiskierre alkaa näiden neljän A:n menettämisestä usein vielä juuri tässä järjestyksessä (mt., 43). Jokiranta (2003, 16) kertoo miehen menetyskierteessä työn, perheen, terveyden sekä elämän sosiaalisten yhteyksien kietoutuvan yhteen. Heinosen (mt., 43) ja Jokirannan (mt., 16) huomiot siitä, että miehen syrjäytymiskierre saa usein alkunsa työn menetyksestä ja sen vaikutuksen olevan koko miehen elämänhallintaa uhkaava tekijä korostaa mielestäni sitä, kuinka tärkeää nuorten miesten tutkiminen on sosiaalityön viitekehyksestä. Suomessa ollaan tutkittu eri oppialojen puitteissa nuorten työttömyyttä. Vaikka tätä tutkielmaa varten on haastateltu nuoria työttömiä miehiä, tutkielman tarkoituksena ei ole pureutua työttömyyden problematiikkaan. Sen sijaan olen tutkielmassa kiinnostunut nuorten miesten antamista merkityksistä työlle, miehisyydelle ja työn ja miehisyyden suhteelle. Tutkielman tarkoituksena on antaa ääni nuorille miehille työhön ja miehisyyteen liittyvissä asioissa. Samalla tutkielma tarjoaa mahdollisuuden tarkastella, onko miehisyydelle ja työlle sekä niiden suhteelle annetut merkitykset muuttuneet eri sukupolvien miesten välillä. Seuraavissa luvuissa, luvuissa kaksi ja kolme, kuvaan tutkielmani teoreettista viitekehystä. Luvussa kaksi esittelen ympäristöä, jossa nuoret suomalaismiehet rakentavat suhdettaan työhön. Luvussa kolme käsittelen teoriaa sosiaalisesta sukupuolesta (gender), maskuliinisuuksista ja hegemonisesta maskuliinisuudesta ja paikannan tutkielmaani aiempiin miehen ja työn suhdetta käsitelleisiin tutkimuksiin. Luvussa neljä kerron, kuinka toteutin tutkielmani. Luvuissa viisi ja kuusi esittelen tutkielmani tulokset ja keskustelutan niitä teoriatiedon sekä aiempien tutkimusten kanssa. Tutkielmani viimeinen luku, luku seitsemän, koostuu johtopäätöksistä. 2

2 SUOMALAISET NUORET JA TYÖ Tässä luvussa kuvaan Suomessa tapahtunutta työelämän muutosta 1990-luvulta tähän päivään sekä sitä, miten nämä muutokset kohdistuvat suomalaisiin nuoriin. Kuvaan muuttunutta työelämää ja nuorten asemaa työmarkkinoilla siksi, että ne vaikuttavat olennaisesti myös siihen, mitä työ voi nuorille miehille merkitä. Lisäksi kerron tässä luvussa, mitä nuoruus on elämänvaiheena ja mikä rooli työllä on nuoruudessa. Luvun lopuksi avaan teoriaa työn merkityksestä. 2.1 Työelämän muutokset Ennen 1990-lukua työmarkkinat toimivat Suomessa varsin vakaasti. Yksilöt pysyivät työmarkkinoilla sinne kerran siirryttyään. Työttömyyskään ei juuri haitannut, koska laajamittainen työttömyys oli lähinnä vain ohimenevä ilmiö. 1990-luvun alussa taloudellinen taantuma vähensi työvoiman kysyntää. Samanaikaisesti työmarkkinoilla oli käynnissä rakenteellinen muutos. (Suikkanen, Linnakangas, Martti & Karjalainen 2001, 64 167.) 1990-luvulle tultaessa suomalaisesta yhteiskunnasta oli tullut tehomarkkinatalouden yhteiskunta. Tähän muutokseen olivat syinä maailmantalouden globalisoituminen, teknologian vallankumous sekä näihin olennaisesti liittyneet sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu ja lisääntynyt yksilöllistyminen. Myös työvoiman tarpeeseen kohdistui syvällinen muutos. Enää ei tarvittu massatyöntekijöitä liukuhihnojen ääreen vaan hyvin koulutettuja työntekijöitä. Työntekijöiltä alettiin vaatia enemmän ammattitaitoa ja erikoistumista sekä kykyä mukautua uusiin työtehtäviin. Työelämä alkoi rakentua korkean pätevyyden ja osaamisen varaan. (Heinonen 2006, 22 25.) Konkreettisimmillaan 1990-luvun alun lama merkitsi ennen kaikkea työmarkkinoiden huomattavaa supistumista. Työttömyydestä muodostui monille "pysyvää tilapäisyyttä"; tilapäisten työsuhteiden, työhallinnon tukitoimien, koulutuksen ja työttömyyden jatkuvaa vuorottelua. (Vähätalo 1998, 60.) 1990-luvun laman jälkeen pysyväisluonteiseen työhön on ollut haastavaa päästä ilman kunnon koulutusta. Niin sanotut jokamiehen työmarkkinat ovat kadonneet lähes kokonaan. Lisäksi niin sanotut normaalit säännölliset, pitkäaikaiset ja täysipäiväiset työsuhteet ovat vähentyneet ja pätkätyöt yleistyneet. Tämä muutosprosessi on näkynyt Suomen työmarkkinoilla jo pitkään, mutta erityisesti 1990-luvun laman jälkeen muutokset ovat olleet nopeita ja syviä. (Heinonen 2006, 36 38.) 3

Koulutuksesta on tullut välttämätön, mutta ei kuitenkaan enää riittävä ehto työmarkkinoille kiinnittymiseksi (Järvinen & Vanttaja 2005, 38). Työmarkkinoille kiinnittymisen haasteen lisäksi yksilön tilanne on muuttunut monella tapaa epävarmemmaksi. Perinteinen malli koulutuksesta työelämään on jäämässä historiaan ja tilalle ovat tulleet erilaiset siirtymät työelämän ja koulutuksen sekä työelämän ja työttömyyden välillä. Odotus koko työiän kestävästä yhtenäisestä työurasta on vaihtunut pysyvään epävarmuuteen työn jatkuvuudesta. (Suikkanen, Martti & Huilaja 2006, 106 117.) Myöskään niin sanotuissa pysyvissä työsuhteissa olevien asema ei ole enää turvattu, koska voittojen tavoittelusta on tullut yritysten ensisijainen tavoite. Jos tuotannon tehostaminen sitä vaatii, joukkoirtisanomiset ovat yksi toimenpide, jolla yritykset voittoja tavoittelevat. Siten työttömyysuhka koskettaa niin epätyypillisissä kuin tyypillisissäkin työsuhteissa työskenteleviä. (Aro 2006, 207.) Yhä useammin yksilöt joutuvat tyytymään epävarmoihin töihin ja kilpailemaan hyvistä työtilaisuuksista (Kasvio 2014, 12 13). 2.2 Suomalaiset nuoret työmarkkinoilla Suomalaisilla nuorilla ei ole omia muilta ikäryhmiltä suljettuja työmarkkinoita vaan he toimivat samoilla työmarkkinoilla kuin muut ikäryhmät. Nuorten tilanteet työmarkkinoilla ovat kuitenkin monimuotoisemmat kuin aikuisilla. Monimuotoisuus ilmenee vilkkaina liikkeinä eri työmarkkinatilojen välillä. Toisin kuin aikuiset yleensä, useat nuoret voivat yhden vuoden aikana olla työllisiä, työttömiä ja työvoiman ulkopuolella ollen esimerkiksi opiskelemassa, suorittamassa asevelvollisuutta tai ihan vain toimettomana. (Hämäläinen 2002, 12 14.) Yksi nuoriin ja työmarkkinoihin kohdistuva erityispiirre on se, että nuorten siirtyminen työmarkkinoille tapahtuu pikkuhiljaa ikävuosien 15 29 aikana. Nuorimmasta ikäryhmästä suurin osa on työvoiman ulkopuolella, opiskelemassa, kun taas 25 29-vuotiaista työvoimaan osallistuu jo lähes yhtä suuri osa kuin aikuisten ikäluokissa. (Hämäläinen 2004, 100.) Toinen nuoriin ja työmarkkinoihin kohdistuva erityispiirre on se, että nuorten työvoimaan osallistuminen on hyvin suhdanneherkkää. Yleinen työvoiman kysynnän lasku johtaa nuorten kohdalla huomattavasti muita ikäryhmiä suurempaan työn tarjonnan laskuun. Yleinen työvoiman kysynnän elpyminen taas saa eniten aikaan työn tarjonnan kasvua juuri nuorille. (Hämäläinen 2002, 13 51.) Nuorten työuran alkuvaiheelle leimallista on etsintä, joka johtuu niin työmarkkinoiden tilasta kuin myös siitä, että nuoret yrittävät löytää omaa paikkaansa (Hämäläinen 2002, 13 51). Myös Pyöriä ja 4

Ojala (2012, 184) kuvaavat, kuinka työmarkkinoille astuvien nuorten asemaan saattaa liittyä ongelmallista epävarmuuden kasautumista. Lisäksi he (mt., 180) huomauttavat, että työmarkkinoiden vaiheilla ja tilanteilla on kauaskantoiset seuraukset juuri työmarkkinoille astuneiden työntekijöiden aseman kehitykseen ja muutokseen, kun asiaa tarkastellaan pitkällä aikavälillä. Räisänen (2010, 3) kertoo, että nuorista ollaan aina oltu huolissaan. Aivan erityinen huolen laji on hänen (mt., 3) mukaansa ollut huoli nuorten työllistymisestä ja työelämään kiinnittymisestä. Uhkaavan työvoimapulan johdosta myös valtion tasolla ollaan kiinnostuneita nuorista. Nuorten toivotaan aloittavan opiskelu ja työelämä nykyistä aiemmin. Kohtalokkaimpana pidetään nuoren jäämistä koulutuksen ulkopuolelle, sillä se johtaa helposti myös työelämän ulkopuolelle jääntiin. Viime vuosina erityistä huolta on aiheuttanut suuri joukko työttömiä ja muuten ei-aktiivisia nuoria, joiden pelätään jäävän taloudellisen taantuman seurauksena työmarkkinoiden ulkopuolelle pitkäksi ajaksi. (Myrskylä 2011, 29 30.) Nuorten ykkösongelman ajatellaankin yleensä olevan juuri työttömyys (Hämäläinen & Juutilainen 2010, 22 25). Nuorten työttömyyttä vastaan ollaan Suomessa yritetty taistella esimerkiksi nuorten yhteiskuntatakuu -hankkeen voimin. Nuorten yhteiskuntatakuu tuli täysimääräisenä voimaan vuoden 2013 alussa. Sen ajatuksena on, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30- vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. (Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 2011, 46.) Keinänen ja Sinivuori (2010, 5 8) kertovat, että 2000-luvulla nuorten miesten työllisyysaste on heikentynyt enemmän kuin nuorten naisten. Vuonna 2015 OECD:n tekemässä vertailussa kävi ilmi, että 20 24-vuotiaista suomalaisista nuorista koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oli naisista 15,4% ja miehistä yli viidennes 21,1%. Keskiarvo koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevista miehistä oli tutkimuksessa verratuissa 37 maassa 15,5%, joten muihin OECD-maihin verrattuna suomalaisten nuorten miesten tilanne on huomattavasti huonompi. (OECD 2016.) 5

2.3 Työn merkitys nuoruudessa Ihmiset pyrkivät löytämään merkityksiä ympärillään oleville asioille (Baumeister & Vohs 2002, 613). Wrzesniewski (2003, 297) kertoo, että työn merkityksiä on paljon tutkittu, mutta harvemmin on määritelty, mitä sillä tarkoitetaan. Työn merkityksen voidaan ymmärtää olevan arvoja, uskomuksia ja odotuksia, joita ihminen liittää työhön. Yksilöiden työlle antamat merkitykset saavat vaikutteita sosiaalisista instituutioista kuten perheestä, kouluista ja työpaikoilta. Siten työn merkitysten nähdään yksilöllisen näkökulman ohella rakentuvan myös sosiaalisesti. Työlle annetut merkitykset ovat tällöin jaettuja tulkintoja siitä, mitä ihmiset haluavat ja odottavat työltä. Tulkinnat rakentuvat sosiaalisessa todellisuudessa ja vaikuttavat sitä kautta yksilöiden toimintaan. (Ruiz Quintanilla 1991, 84 85.) Wrzesniewskin (2002, 232) mukaan se, mitä työ ihmisille merkitsee vaihtelee suuresti. Työn merkityksiä on yleisimmin tutkittu työkeskeisyyden, työhön sitoutumisen, työhön osallistumisen, sisäisen ja ulkoisen motivaation sekä työn arvojen avulla. Suurin osa näistä käsitteistä liittyy työn tärkeyteen elämässä tai tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen työn avulla. (Mt., 232.) Myös Ros, Schwartz ja Surkiss (1999, 50) puhuvat työn merkityksen ja tavoitteiden linkittymisestä vahvasti toisiinsa. He (mt., 50) ymmärtävät työn olevan tärkeässä roolissa ihmisten elämässä, koska se mahdollistaa saavuttamaan elämälle asetettuja tavoitteita. Bellah, Madsen, Sullivan, Swidler ja Tipton (1985, 66) kuvaavat sitä, kuinka ihmiset suhtautuvat työhön kolmella eri tavalla: työnä, urana ja kutsumuksena. Jokainen näistä työhön suhtautumisen tavoista korostaa erilaisia syitä ja merkityksiä työn tekemiselle. Jokainen työhön suhtautumisen tapa liittyy myös tavoitteisiin. Yksilöille, joille työ on vain työtä, työnteko mahdollistaa rahan saannin ja elämisen. Tällöin työn merkitys on taloudellinen menestyminen, turvallisuus ja kaikki, mitä rahalla voi ostaa. Heille, jotka suhtautuvat työhön urana, työ merkitsee kehittymistä läpi elämän, saavutuksia sekä etenemistä ammatissa. Työhön suhtautuminen urana tuo usein korkeamman sosiaalisen arvon, enemmän henkilökohtaista valtaa omaan työntekoon ja sen kautta vahvemman itsetunnon. Työtä kutsumuksenaan pitävien on haastavaa erottaa työ muusta elämästä. Heille itse työn tekeminen on merkittävää, ei vain sen kautta saadut hyödyt. (Mt., 66.) Kirjonen (2003, 383) kertoo, että eurooppalaisen kulttuurin historiassa työn merkityksiin ja niiden muuttumiseen ovat suuresti vaikuttaneet uskonto ja politiikka. Muutokselle on ollut ominaista se, että eri aikakaudet ovat painottaneet eri tavoin työn välineellistä ja itsearvoista merkitystä (mt., 6

383). Lehdon ja Sutelan (2008, 22) tekemä kolmenkymmenen vuoden ajalle suunnattu tarkastelu suomalaisten palkansaajien ja työn suhteesta kuvaa sitä, kuinka työn sisältö on suomalaisille palkansaajille tullut merkittävämmäksi kuin työstä saatava palkka. Miehet kuitenkin korostivat naisia useammin palkan olevan työn sisältöä tärkeämpi (mt., 22). Sukupuolen lisäksi työn merkitys saattaa eriytyä myös työn laadun ja koulutustason mukaan: esimerkiksi teollisessa työssä ja perusasteen koulutuksen käyneillä palkan tärkeys korostuu (Kirjonen 2003, 393). Kirjonen (mt., 393) huomauttaa, että ammatillisen koulutuksen ja työkokemuksen kapeus heikentävät yksilön mahdollisuuksia ja halua liikkua työmarkkinoilla. Tällöin työn välineellisen merkityksen korostuminen on todennäköistä. Jos toimeentulo on turvattu, muut työn merkitykset eivät saata olla niin keskeisessä asemassa tai jäävät taka-alalle. (Mt., 393.) Närvi (2014, 176 187) korostaa sitä, että työ voi merkitä ihmiselle monia asioita. Esimerkiksi työn välineellinen arvo voi merkitä muutakin kuin palkkaa ja toimeentuloa. Muun muassa mahdollisuudet työn ja perheen yhteensovittamiseen voivat olla tärkeitä ja tällöin työn merkitys voi samanaikaisesti kiinnittyä sekä työn sisältöön että toimeentuloon. (Mt., 176 187.) Tutkiessaan miesten ja naisten suhtautumista työhön Charles ja James (2003, 246) havaitsivat, että työhön suhtautuminen ja sen tuomat merkitykset elämään muuttuivat miehillä ja naisilla elämäntilanteiden mukaan. Wrzesniewski (2002, 232) huomauttaa, että ihmisen suhtautuminen työhön voi muokkautua myös työn mukaan. Tällöin työn ja ihmisen välinen suhde voidaan nähdä yksilön ja työn välisenä vuorovaikutussuhteena (mt., 232). Työn yksilöllinen merkitys riippuu paljon myös siitä, millaisia voimavaroja yksilöllä on käytettävissään ja miten hän niitä arvottaa. Arvottaminen sisältää sosiaaliset, henkilökohtaiset ja taloudelliset näkökulmat, joita arvioidaan moraalisin ja materiaalisin kriteerein. (Kirjonen 2003, 391.) Bauman (1998, 32) kertoo yksilöiden arvioivan työn merkityksellisyyttä sen perusteella, kuinka sillä on mahdollisuus tuottaa miellyttäviä kokemuksia. Työ, joka on täysin vailla miellyttäviä kokemuksia, ei tarjoa olennaista tyydytystä ja siten sellaiselta työltä puuttuu arvo (mt., 32). Tuppurainen (2010, 19 20) muistuttaa, että työn merkityksiä tutkittaessa tulee aina ottaa huomioon nuoren senhetkinen elämäntilanne ja mahdollisuudet, koska työlle annetut merkitykset ovat aina riippuvaisia kunkin nuoren kohdalla myös niistä. Tuohinen (1990, 38) korostaa, että työn merkitystä tutkittaessa tulisi aina ottaa huomioon yhteiskunnalliset ja sosiaaliset muutokset, jotka ovat 7

olennaisesti vaikuttaneet ja vaikuttavat nuorten elämään ja työelämään sekä näiden keskinäisiin suhteisiin. Kirjonen (2003, 383) kertoo nuorten toimintaympäristöjen muokkautuvan helposti sen mukaan, millaisiin tulevaisuuden visioihin työstä juuri sillä hetkellä uskotaan. Esimerkiksi työn välineellisen merkityksen työn mieltämisen vain toimeentuloksi Kirjonen (mt., 383) arvelee saavuttaneen 2000-luvun alussa huippunsa. Vaikka nuoruus voi kehittyneissä teollistuneissa yhteiskunnissa kuten Suomessa kestää pari vuosikymmentä, silti sitä pidetään siirtymävaiheena (Nurmi 2003, 256; Ruoppila 2003, 162). Perho ja Korhonen (2003, 323) määrittelevät siirtymän oman elämän pohdinnan ja arvioinnin vaiheeksi, joka sisältää useita yhteenkietoutuvia psykososiaalisia muutoksia. Pohdinnan ja arvioinnin yhteydessä nuoren käsitykset itsestään tai omasta elämästään voivat muuttua (mt., 323). Nuoruuteen kohdistuu myös useita keskeisiä kehitystehtäviä muun muassa koulutuksen loppuunsaattaminen, ammattitaidon hankkiminen, työuran aloittaminen oman elatuksen hankkimiseksi, itsenäinen asuminen sekä parisuhteen muodostaminen (Ruoppila 2003, 162). Kuusinen (2003, 322) huomauttaa, että vaikka kehitystehtävät vaikuttavat normatiiviselta, kontekstisidonnaiselta ja jäykältä kehityksen kuvaukselta, ne kuitenkin auttavat jäsentämään kehitysvaiheiden välisiä eroja. Kehitystehtävä -käsitettä voidaan perustella myös sillä, että vaikka yksilöt voivat tehdä elämänkulkuaan koskevia valintoja, niitä kuitenkin säätelevät yhteiskunnan antamat mahdollisuudet, vaihtoehdot, säännöt ja standardoidut elämänmallit (mt., 322). Nurmen (2003, 256) mukaan yksi tärkeä osa nuoruuden kehityksestä liittyy nuoren läpikäymiin roolimuutoksiin. Yksi näistä roolimuutoksista liittyy nuoren irtautumiseen lapsuuden perheestä. Toinen roolimuutos koostuu aikuiselämän rooleihin valmistautumisesta. Aikuisuuteen valmistautumiseen kuuluvat erilaiset koulutukseen, ammatinvalintaan, elämäntapaan ja ihmissuhteisiin liittyvät valinnat. Nämä valinnat ohjaavat nuorta tiettyihin aikuisuuden rooleihin. (Mt., 256.) Nuoren aikuistumisprosessi tapahtuu vähitellen ja se on yksilöllinen. Suuri osa nuorista saavuttaa aikuisuuden tunnusmerkit vaihtelevasti kolmannen elinvuosikymmenen aikana. (Nurmi 2003, 257.) Pidentynyt nuoruus on modernin yhteiskunnan tunnusmerkkejä ja tästä on seurannut ristiriita nuoruuteen kohdistuvien kehitystehtävien kanssa. Nuoruuden katsotaan päättyneen, kun nuori on saavuttanut fysiologisen ja fyysisen kypsyyden ja hänestä on tullut taloudellisesti riippumaton. Lisäksi nuoruuden päättymisen katsotaan määrittyvän sen perusteella, että nuori on saavuttanut 8

lainsäädännön ikärajat. Tällöin kulttuuriset toiminnan rajoitukset ovat poistuneet. (Ruoppila 2003, 163.) Nurmi (mt., 257) huomauttaa, että nuoruuden alku on selkeämmin määriteltävissä kuin sen päättyminen. Nuoruuden päättymisessä on paljon yksilöllistä vaihtelua (mt., 257). Nuoruusiän kehitys on tapahtumakulku, jossa nuori ohjaa omaa kehitystään asettamalla tulevaisuutta koskevia tavoitteita, hän pyrkii toteuttamaan ne ja arvioimaan menestystään oman elämän hallinnassa (Nurmi 2003, 271). Nuoruus on siis tulevaisuuteen suuntautumista. Mitä enemmän nuori kokee voivansa vaikuttaa elämänsä kulkuun, sitä kauaskantoisempia suunnitelmia hän kykenee tekemään. Nuoren kokiessa omat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi oman toiminnan suunnittelua ei pidetä mahdollisena vaan silloin eletään vain tässä ja nyt. (Ruoppila 2003, 165.) Nuoret aikuiset panostavat siihen, minkä kokevat tärkeäksi tulevaisuuden kannalta ja siksi ammatti ja työ ovat merkittävä tyytyväisyyden sekä elämän merkitykselliseksi kokemisen lähde. Ammatinvalinta on tärkein nuoren elämänrakennetta jäsentävä prosessi vaikka kulttuurin ja erityisesti työelämän isot muutokset ovat muuttaneet työn ja uran roolia ja merkityksiä nuorten elämässä. Uran valinta on yksi edellytys itsenäisen aikuiselämän suunnittelulle ja toteuttamiselle. Yhteiskunnan taloudellisen tilanteen heilahtelut ja työelämän muutokset ovat tehneet työuralle pääsemisestä tai asettumisesta monelle nuorelle haastavan ongelman. Nuoren on valmistauduttava jatkuvaan koulutukseen jo saatujen valmiuksien käydessä tarpeettomiksi. Monen nuoren on kohdattava ammatinvalintaongelma kenties useita kertoja elämässään sekä varauduttava jatkuvaan muutokseen. Yhteiskunnallisesta tilanteesta riippumatta nuoren tulisi kuitenkin pystyä sijoittumaan johonkin pysyvältä ja pidemmältä tuntuvalle työuralle. (Kuusinen 2003, 313 315.) Jo nuoruuden kehitystehtäviin liittyvien tavoitteiden puuttuminen johtaa nuorten huonoon sopeutumiseen ja vähäisempään hyvinvointiin (Nurmi 2003, 268). Erityisiä vaikeuksia syntyy, kun nuori joutuu yhteiskunnan odotusten ja sen tarjoamien mahdollisuuksien takia ristiriitatilanteeseen. Tällainen tilanne on esimerkiksi Suomessa vallitseva työttömyys ja työpaikkojen vähäinen tarjonta työnhakijoiden määrään nähden. Nuorilta odotetaan työhön sijoittumista ja siitä seuraavaa taloudellista itsenäistymistä. Laajan työttömyyden vallitessa suuri osa nuorista ei voi täyttää tätä kehitystehtävää vaikka heillä olisi vakaa pyrkimys ja edellytykset tehdä työtä. Yhden keskeisen kehitystehtävän saavuttamattomuus vaikeuttaa yleensä myös muiden kehitystehtävien ratkaisemista. (Ruoppila 2003, 164 165.) 9

Koska työelämään siirtymistä pidetään yhtenä keskeisenä aikuisuutta märittävänä roolisiirtymänä, pitkä työttömyys voi vaarantaa nuoren koko aikuistumiskehityksen. Työelämään siirtyminen on usein edellytyksenä muiden aikuistumista määrittävien siirtymien toteutumiselle, taloudelliselle itsenäistymiselle ja perheen perustamiselle. Työttömyys voi siis olennaisesti haitata tai ainakin siirtää koko aikuistumiskehitystä useilla vuosilla. (Nurmi 2003, 274.) Työn aloittamisen ja itsenäistymisen merkittävät roolit elämänkulun suuntaamisessa perustuvat siihen, että ne vaikuttavat yksilön elämänhallinnan tunteen muodostumiseen (Pickles & Rutter 1991 Röngän 1994, 153 muk.). Kuusinen (2003, 315) kertoo, että tilanteessa, jossa työtä ja työpaikkoja on nuorille vähän tarjolla, elämänkulun kannalta on merkittävää se, että monille nuorille työ ei ole elämän merkitykselliseksi kokemisen lähde. Yksi tärkeä tekijä, joka muokkaa ikään liittyviä odotuksia ovat sukupuoleen liittyvät odotukset. Vaikka Suomessa poikien ja tyttöjen nuoruuden kehitystehtävät ja erityisesti institutionaaliset siirtymät ovat varsin samanlaisia, ilmenee Suomessakin selviä sukupuolieroja esimerkiksi työelämään suuntautumisessa, perheen perustamisessa ja lasten hankinnassa. (Nurmi 2003, 261.) McDowellin (2003, 58) mukaan onnistunut siirtyminen työelämään on avainasemassa nuoren miehen rakentaessa hyväksyttävää miehistä aikuisuuttaan. McDowell (mt., 58) kuvaa työllä olevan elintärkeä merkitys miehisyyden rakentumisessa siksi, että se määrittää, millainen mies nuoresta miehestä kasvaa. 3 MIESSUKUPUOLI TUTKIMUKSEN KOHTEENA Olen tutkielmassa kiinnostunut miessukupuolesta, joten tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat teoriat sosiaalisesta sukupuolesta (gender), maskuliinisuuksista ja hegemonisesta maskuliinisuudesta. Kuvaan näitä teorioita tässä luvussa. Luvun lopuksi paikannan tutkielmaani aiempiin tutkimuksiin. Tutkielman tarkoituksena on tehdä miessukupuolta näkyväksi, joten en paikanna tutkimustani nuorisotutkimuksiin, joissa miessukupuolta ei juurikaan ole otettu huomioon. Nuorten suomalaismiesten suhdetta työhön ei ole juurikaan tutkittu myöskään suomalaisissa miesja maskuliinisuustutkimuksissa. Nuoriin miehiin ja työhön kohdistetun tutkimuksen puuttuessa paikannan tutkielmaani suomalaisten miesten ja työn välistä suhdetta tarkastelleisiin tutkimuksiin, joissa miessukupuoli on tehty näkyväksi. Näissä tutkimuksissa kohteena ovat pääsääntöisesti olleet keski-ikäiset suomalaiset miehet. Kuvaan myös muutamia kansainvälisiä tutkimuksia nuorista miehistä ja heidän suhteestaan työhön. 10

3.1 Sosiaalinen sukupuoli ja maskuliinisuudet Miestutkimuksessa tarkastellaan sukupuolentutkimuksen tapaan mieheyttä ja maskuliinisuutta sosiaalisesti ja historiallisesti tuotettuna sosiaalisen sukupuolen rakenteena (gender) ja toimintana (Jokinen 1999, 22). Tutkijoilla on erilaisia näkemyksiä siitä, muotoutuuko yksilön sukupuoli synnynnäisesti, rakentuuko se hänen ulkopuoleltaan sosiaalisesti tai kulttuurisesti vai onko se jotain tältä väliltä. Sukupuoli voidaan myös nähdä tietyissä tilanteissa tehtyinä toistettuina tekoina; eleinä, asentoina ja puhetapoina. (Jokinen 2010, 128.) Valtaosa sukupuolentutkimusta tekevistä on sitä mieltä, että sosiaalinen sukupuoli (gender) on kulttuurisesti tuotettu ja tarkoittaa lähinnä niitä odotuksia, joita meihin miehinä tai naisina asetetaan. Miehiksi ja naisiksi opitaan yhtenä osana normaalia sosiaalistamisprosessia. Tiedostetun kasvatuksen lisäksi yksilö imee itseensä erilaisia tiedostamattomia viestejä ympäristöstään siitä, mitä häneltä odotetaan. Kulttuurilla tarkoitetaan tässä yhteydessä ennen kaikkea sitä, mikä opitaan normaalissa sosiaalistamisprosessissa. Erityisesti sillä tarkoitetaan arvoja, asenteita ja käyttäytymisen muotoja, jotka siirretään sukupolvelta toiselle. Mieheksi oppiminen tarkoittaa tällöin sitä, että merkitykset, joilla miehet erottavat itsensä naisista, ovat laajasti ottaen sosiaalisesti rakennettuja. Merkitysten summaa, josta miehinen identiteetti muodostuu, voidaan kutsua miehiseksi kulttuuriksi. (Grönfors 1994, 66 72.) Maskuliinisuuden voi yksinkertaisimmillaan ajatella viittaavan ominaisuuksiin, jotka on yhdistetty miehenä olemiseen. Arkikielessä saatamme esimerkiksi ajatella, että ollakseen mies miehen tulisi omata tiettyjä maskuliinisiksi määriteltyjä ominaisuuksia. (Mills 1998, 172.) Yleensä länsimaisissa kulttuureissa maskuliinisiksi ominaisuuksiksi mielletään tunteiden kontrolli, toiminnallisuus, hallitsevuus, suoriutuminen, rationaalisuus ja fyysinen voima. Tähän maskuliinisuuteen eivät kuulu feminiinisiksi määritellyt ominaisuudet kuten emotionaalisuus, empaattisuus ja yhteisöllisyys. (Jokinen 2010, 128 129.) Lehtonen (1995, 26 27) kuitenkin huomauttaa, että maskuliinisuuteen liitetyt tietyt ominaisuudet yksinkertaistavat maskuliinisuuden mutkikkuutta, peittävät sen ristiriitaisuuksia ja vaikenevat sen tärkeistä puolista kuten vallan ja alistuksen mekanismeista. Maskuliinisuus voidaan myös nähdä kategoriana, jonka avulla miehet pyrkivät ymmärtämään itseään ja toisia (Lehtonen 1995, 14 29). Mitä enemmän mies omaa miehen kategoriaan yhdistettyjä ominaisuuksia, sitä enemmän hän on mies. Maskuliinisuudet ovatkin miehisten ominaisuuksien ideaaleja: mitä enemmän mies täyttää maskuliinisiksi määriteltyjä ominaisuuksia, 11

sitä arvokkaampi hän on miehenä. (Jokinen 2010, 129.) Miehet siis identifioivat itsensä kulttuurisesti hyväksyttyihin maskuliinisuuden malleihin (Lehtonen 1995, 14 29). Osittain maskuliinisuus ansaitaan ikäsidonnaisten siirtymäriittien esimerkiksi rippikoulun, autokoulun ja asepalveluksen suorittamisen kautta. Se ei kuitenkaan yleensä riitä vaan "todellinen miehuus" ansaitaan erityisten suoritusten kautta. (Jokinen 2000, 68, 211.) Räsänen (1993, 49) kertoo maskuliinisuuden keskeisimpiin elementteihin kuuluvan jatkuvan tarpeen vahvistaa, mitata ja osoittaa miehisyyttä korostavan erilaisten suoritusten merkitystä maskuliinisessa identiteetissä. Grönforsin (1994, 71) ja Lehtosen (1995, 13) mukaan maskuliinisuuksiin kuuluu ensisijaisesti myös kilpailu. Lisäksi aktiivisuus on kuvattu osaksi yleistä miehistä kulttuuria ja maskuliinisuuksia (Grönfors 1999, 225). Modernien maskuliinisuuksien keskeinen piirre on Lehtosen (1995, 13) mukaan saavuttamisen pakko. Sosiaalitieteellisen tutkimuksen ansioista on selvää se, että ei ole vain yhtä maskuliinisuuden mallia, joka löytyisi kaikkialta. Tämän johdosta maskuliinisuuden sijaan tulee puhua maskuliinisuuksista. Erilaiset kulttuurit eri aikoina rakentavat sukupuolta eri tavoin. Maskuliinisuuksien monimuotoisuutta ei esiinny vain yhteiskuntien välillä vaan sitä löytyy myös yhteiskuntien sisältä eri konteksteista. Esimerkiksi yhdessä työpaikassa on erilaisia tapoja esittää miestä ja oppia olemaan mies. (Connell 2000, 10.) Vaikka tietty maskuliinisuuden malli olisi tietyssä kulttuurissa vallitsevassa asemassa, eri aikoina ja myös yhtä aikaa voi olla olemassa monia erilaisia maskuliinisuuksia (Connell 2000, 10; Whitehead 2002, 33 34; Hällgren 2015, 22). Tällä tarkoitetaan sitä, että on olemassa monta eri tapaa, jonka mukaan mies voi olla mies ja nämä tavat olla mies nähdään kulttuurissa enemmän tai vähemmän hyväksyttävinä (Hällgren 2015, 22). Valtaosa sosiaalitieteiden tutkijoista ymmärtää maskuliinisuuksien olevan rakennettuja. Niitä pidetään yllä vuorovaikutuksessa ja kulttuurissa. Maskuliinisuuksia rakennetaan erilaisten instituutioiden kautta, perheistä kouluun ja työpaikkaan asti. (Connell 2000, 11; McDowell 2003, 12.) Maskuliinisuudet ilmenevät instituutioissa erilaisina käytäntöinä (Connell 1995, 68 76). Connell (mt., 68 76) jatkaa maskuliinisuuksien rakentumiseen liittyvien tekijöiden moninaisuuden kuvaamista kertomalla niiden olevan rakenteiden, käytäntöjen, identiteettien ja ruumiillisten kokemusten risteytymiä. Maskuliinisuudet tulevat esiin miesten käyttäytymisestä. Ne ovat aktiivisesti tuotettuja, ja niiden tuottamiseen käytetään sosiaalisten kontekstien tarjoamia keinoja sekä strategioita. (Connell 2000, 12.) 12

Morgan (1992, 67) korostaa maskuliinisuuksien liittyvän miesten ja miesten sekä miesten ja naisten välisten suhteiden ylläpitoon. Connell (1995, 69) kertoo, että maskuliinisuuksien avulla voidaan ennen kaikkea tarkastella sitä, miten miehet eroavat toisistaan. Maskuliinisuuksia ei kuitenkaan ole olemassa ilman feminiinisyyksiä (Morgan 1992, 62; Connell 1995, 68). Sipilä (1994, 20) tiivistää, että on tärkeää ymmärtää maskuliinisuudet sosiaalisten suhteiden rakenteeksi. Connell (2000, 10) tähdentää erilaisten maskuliinisuuksien olevan suhteessa toisiinsa erityisesti vallan näkökulmasta: toiset maskuliinisuudet ovat hallitsevia kun taas toiset ovat näihin nähden alempiarvoisia tai marginaalissa olevia. Maskuliinisuuksien kesken on usein jännitteitä ja juuri nämä maskuliinisuuksien väliset jännitteet ovat tärkeitä muutosten lähteitä (mt., 13). Collinson ja Hearn (2005, 289) ovat sitä mieltä, että työ on isossa roolissa miehiä ja maskuliinisuuksia rakennettaessa. Tutkimukset ovat osoittaneet työn, miehen aseman ja vallan olevan keskeisellä sijalla miehen rakentaessa maskuliinista identiteettiään. Miesten sukupuoliidentiteetti rakennetaan, sitä verrataan ja arvioidaan sen avulla menestyykö mies työssään, niin miesten itsensä kuin muiden toimesta. (Collinson & Hearn 2001, 146.) Myös Morganin (1992, 76) mielestä työ on merkittävä perusta miehen identiteetille ja sille, mitä miehenä oleminen tarkoittaa. Morgan (mt., 78) kuitenkin huomauttaa, että jos miehen identiteetti perustuu työhön ja työntekoon, tällöin mies usein tarvitsee naista vahvistamaan tällaista identiteettiä ja minuutta. Lisäksi Morgan (mt., 79) ja Whitehead (2002, 127) korostavat työn ja maskuliinisuuksien suhteen ristiriitaisuutta: työ voi tuoda perustan miehen identiteetille, mutta se voi myös heikentää sitä. Työttömyys voi haastaa miehen maskuliinisuutta ja merkitä kriisiä miehille kulttuurissa, jossa maskuliinisuudet ovat vahvasti sidoksissa työhön (Morgan 1992, 99 100; Lehtonen 1995, 21). Työn lisäksi maskuliinisuudet yhdistetään usein perheen elättäjän rooliin. Perheenelättäjän rooli yhtenä maskuliinisuuksien määrittäjänä voi joutua paineen alle tilanteissa, jolloin miehet eivät voi elättää perheitään. (Connell 1995, 90.) Connell (mt., 93 94) oli jo kaksikymmentä vuotta sitten huolissaan siitä, että suuri osa nuorista kasvaa ilman odotuksia pysyvästä työllisyydestä, jonka varaan miehet ovat tutuimmin maskuliinisuuksiaan rakentaneet. Sen sijaan nuoret kohtaavat vain jaksottaista työllisyyttä, pitkäaikaista talouden taantumaa sekä usein ainakin lyhytaikaisesti köyhyyttä. Herääkin kysymys siitä, mitä maskuliinisuuksien rakentamiselle tässä työmarkkinatilanteessa käy? (Mt., 94.) Ranan (2015, 45) mukaan maskuliinisuuksia käsittelevät tutkimukset keskittyvät usein maskuliinisuuksien negatiivisiin merkityksiin ja liittävät maskuliinisuudet miesten ongelmalliseen 13

käyttäytymiseen. Lehtonen (1995, 34) huomauttaa, että maskuliinisuudet voi nähdä positiivisina sekä negatiivisina: positiivisesti jonkin sellaisen kautta, mitä miehillä on ja esimerkiksi naisilla ei ole tai negatiivisesti ymmärtäen tietyt maskuliinisuudet sellaisiksi, jotka eivät ole maskuliinisia esimerkiksi muihin maskuliinisuuksiin verrattuna. Myös Tiihonen (2015, 145 156) kuvaa maskuliinisuuksien mahdollisuuksia ja uhkia nuorten miesten elämissä. Tänä päivänä nuoren 15 30-vuotiaan miehen odotetaan olevan poika-mies, parisuhde-mies, työ-mies ja isä-mies. Tämä tarkoittaa sitä, että nuori mies voi elää miehen elämää hyvin monipuolisesti, jos hänen miehisyytensä sen vain sallii, ja jos odotukset eivät tunnu liian suurilta. Haastetta tuo se, että miehillä ei ole tällä hetkellä toimivaa, tarpeeksi yksiselitteistä tapaa olla mies, jonka mukaan he voisivat elää ja samalla täyttää miehisyyden velvollisuudet. Miehet eivät ole ehtineet elää jälkiteollista aikaa tarpeeksi kauaa, jotta tietäisivät, miten siinä tulisi elää; miten mitoittaa työ, vapaa-aika ja elämän tarjoamat muut mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Miehisyyksien uudelleenrakentaminen on tarpeen, koska se kertoo miehelle, minkälaista tämän ajan "oikea miehisyys" on tai minkälaista sen ehkä kuuluisi olla. (Mt., 145 156.) Miehisyyden ja maskuliinisuuksien merkitys arjessa on koko ajan vähentynyt tai ainakin se on muuttunut. Esimerkiksi työelämässä eroa naisiin ei enää huomaa. Miesten harrastuksissa miehisyys taas saattaa olla korostetusti läsnä: harrastuksissa saatetaan korvata miehisyyden puutetta, jota on kohdattu työssä tai kotona. Miehisyys on neuvoteltava, muuttuva ja se voi sisältää ristiriitaisiakin puolia. Nykyaika tuottaa uusia miehisyyksiä, joiden tavoitteena on ratkaista nyt koetut miehisyyden ristiriidat. Todennäköistä kuitenkin on, että nuoret suomalaismiehet joutuvat työstämään miehisyyttään enemmän kuin aiemmat sukupolvet. (Tiihonen 2015, 160 163.) Jokinen (2010, 129) korostaakin sitä, että miehisyydet ja maskuliinisuudet ovat yksilöiden tuottamia merkitysrakenteita sukupuolesta ja siksi ne ovat myös muutettavissa. Kaikkien miesten ei kuitenkaan ole helppo samaistua vallitseviin miehisyyden malleihin. Malleihin sopeutumattomista miehistä on tullut koko ajan enemmän ja enemmän näkyvämpiä. (Lehtonen 1995, 30.) Jokisen (1999, 29) mukaan miehisyys ja maskuliinisuudet ovat muuttuneet moninaisemmiksi ja suomalaisen kulttuurin sietokyky niiden suhteen joustavammaksi. Lehtonen (1999, 74) ja Sipilä (1992, 22 23) kuitenkin muistuttavat, että miehisyys ja maskuliinisuudet eivät muutu tyhjiössä ja siksi niiden muutoksia on tarkasteltava käynnissä olevien yhteiskunnallisten ja kulttuuristen muutosten yhteydessä. 14

3.2 Hegemoninen maskuliinisuus Hegemoninen maskuliinisuus on mies- ja maskuliinisuustutkimuksen keskeisin käsite, jota monet tutkijat ovat käyttäneet ja soveltaneet (Jokinen 2010, 130). Vaikka hegemonisen maskuliinisuuden teoriaa on arvosteltu (esim. Whitehead 2002, 88 94), siitä ei kuitenkaan ole kokonaan luovuttu (Nieminen 2013, 11). Nieminen (mt., 11) epäilee tämän johtuvan esimerkiksi siitä, että teorian tilalle ei ole luoto mitään muuta kokonaisvaltaista esitystä. Keskeisimmän keskustelunavauksen sille, että maskuliinisuus ei ole yksi ja sama eikä kaikille miehille yhteinen, tekivät Carrigan, Connell ja Lee (1985) hegemonisen maskuliinisuuden käsitteen avulla. Carrigan ym. (mt., 578 589) tarjosivat hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä ennen kaikkea rooliteorian ja miehen roolin tilalle. Tällä he (mt., 578 589) tekivät näkyväksi sen, että on olemassa tietty maskuliinisuus, jolle muut maskuliinisuudet ja feminiinisyydet ovat alistettuja. Siten hegemonisen maskuliinisuuden teoriaan kuuluvat aina myös marginaalissa olevat ja alistetut maskuliinisuudet (Connell 1995, 76). Hegemoninen maskuliinisuus on maskuliinisuutta, joka valtaa tietyssä kulttuurissa esikuvallisuutensa johdosta hegemonisen aseman sukupuolen sisäisissä ja sukupuolten välisissä suhteissa (Connell 1995, 76). Connellin (mt., 77) mukaan tietyssä kulttuurissa aina jokin maskuliinisuuden muoto saa hegemonisen aseman muihin maskuliinisuuksiin nähden. Hegemonisen maskuliinisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla yleisin maskuliinisuuden muoto kyseisessä kulttuurissa (Connell 2000, 217). Connell (mt., 77) korostaa, että hegemoninen maskuliinisuus ilmentää sillä hetkellä hyväksytyimpänä pidettyä tapaa olla mies juuri siinä kulttuurissa. Se sisältää ajatuksen kulttuurisesta miesihanteesta ja ideaaleista mieheyden malleista ja siksi se voi olla myös kuvitteellista. Siksi hegemonisessa maskuliinisuudessa ei ole välttämättä edes kyse miesten todellisista ominaisuuksista. (Connell 1995, 77.) Käsitteellä hegemonia on läheinen yhteys myös tiettyjen töiden ymmärtämiseen enemmän maskuliinisimmiksi kuin toiset sekä töiden jaotteluun miesten ja naisten töiksi (Carrigan ym. 1985, 594; Sipilä 1994, 20). Connell (1995, 77) kuvaa hegemoniseen maskuliinisuuteen liittyvän ajatus tiettyjen miesten yhteiskunnallisesta valtapositiosta toisiin miehiin ja naisiin nähden. Kun tietyllä hetkellä hegemonisessa asemassa olevan maskuliinisuuden perustana olevat olosuhteet muuttuvat, voi hegemoninen maskuliinisuuskin rappeutua. Tällöin uudet miesryhmät voivat rakentaa uuden 15

hegemonian. (Mt., 77.) Hegemoniseen maskuliinisuuteen kuuluu siis ajatus sen mahdollisesta muuttumisesta (Connell 1995, 77; Demetriou 2001, 346). Demetrioun (2001, 346) mielestä hegemoninen maskuliinisuus saattaa saada vaikutteita myös sille alistetuilta maskuliinisuuksilta ja se saattaa antaa luvan alistettuihin maskuliinisuuksiin kuuluvien ominaisuuksien hyväksymiseen osaksi hegemonista maskuliinisuutta. Lisäksi rakenteet sukupuolten välisissä suhteissa muotoutuvat ja muuttuvat koko ajan ja ne saattavat muuttaa hegemonista maskuliinisuutta (Connell 1995, 82). Connell ja Messerschmidt (2005, 452) kertovat elämäkertatutkimusten osoittaneen sen, että maskuliinisuuksiin kuuluu projektiluonteisuus. Hegemoninen maskuliinisuus ei välttämättä tarkoita miehelle mieleistä tapaa elää. Hegemonisen maskuliinisuuden ei tarvitse edes olla yleisin malli, jonka mukaan miesten tulisi elää jokapäiväistä elämäänsä. Useimmat miehet eivät elä täysin hegemonisen maskuliinisuuden mallin mukaisesti. (Connell & Messerschmidt 2005, 846 852.) Suurella osalla miehistä suhde hegemoniseen maskuliinisuuteen on jännitteinen, siitä erottautuva tai vastakkainen (Connell 2000, 217). Jokinen (2010, 132) sanoo, että suurin osa miehistä ei onnistu täyttämään hegemonisen maskuliinisuuden vaatimuksia kuin osittain. Silti miehet osallistuvat sen tukemiseen, koska hegemoninen maskuliinisuus vaikuttaa luonnolliselta, järkevältä ja normaalilta tavalta toteuttaa miehisyyttä (mt., 132). Hegemonisen maskuliinisuuden kuvataan voivan olevan lähes tragedia niille miehille, jotka eivät yrityksistään huolimatta onnistu pääsemään lähelle siihen kuuluvia ominaisuuksia. Jos mies esimerkiksi samaistetaan työhönsä, työtön mies on epäonnistunut mies oikeastaan ei mies lainkaan. (Lehtonen 1995, 43 45.) Sipilän (1994, 22) mukaan miehen ihannekuvaan verrattuna jokainen mies tuntee itsensä maskuliinisuudessaan riittämättömäksi ainakin toisinaan. Lehtonen (mt., 43 45) jatkaa kertomalla siitä, että koska maskuliinisuuksien ydintä on jatkuva oman mieheyden todistaminen, hegemoninen maskuliinisuus vaatii voimia myös niiltä miehiltä, joita pidetään siihen kuuluvina. Sipilä (mt., 22) kokeekin hegemonisen maskuliinisuuden olevan kulttuurinen taakka miltei jokaiselle miehelle. Puhe maskuliinisuuden taakasta saa paljon tukea empiirisestä tutkimuksesta, joissa on osoitettu miesten usein tavoittelevan intressejään korkein henkilökohtaisin kustannuksin. Tällöin maskuliinisuuksien todentaminen saattaa olla jopa vaaraksi miehen terveydelle. (Sipilä 1994, 22.) 16

Tästä johtuen Sipilän (mt., 27) mukaan monilla miehillä on hyviä syitä pitää etäisyyttä hegemoniseen maskuliinisuuteen. Lisäksi suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyy kasvavassa määrin hegemonista maskuliinisuutta uhkaavia prosesseja ja ne lisäävät todennäköisyyttä siihen, että miehet joutuvat miettimään elämänsä perusteita uudelleen (mt., 27). Carrigan ym. (1985, 596) mukaan maskuliinisuuksia tarkasteltaessa kysymykset muutoksesta, mahdollisuuksista, lähteistä ja strategioista tulisivat olla keskeisimmällä sijalla. Lehtonen (1999, 86) taas kuvaa sitä, että nykyisissä mieheyden malleissa on samaan aikaan läsnä vallitsevia, hegemonisessa asemassa olevia sekä jäänteenomaisia ja orastavia aineksia. Connell (1995, 37) kehottaakin tarkastelemaan maskuliinisuuksia ennen kaikkea suhteessa toisiin maskuliinisuuksiin. Hegemonisessa ja alisteisissa asemissa olevien maskuliinisuuksien suhteet tarjoavat viitekehyksen, jonka avulla voidaan tulkita tiettyjä maskuliinisuuksia (Connell 1995, 81). Connell & Messerschmidt (2005, 841) muistuttavat siitä, että hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi tutkittavien ilmiöiden ensisijaiseksi syyksi vaan se on väline tietyn sosiaalisen prosessin ymmärtämiseen. Tutkielmani aineistoa kerätessä ja analysoidessa tulen kiinnittämään huomiota siihen, ovatko miesten maskuliinisuudet muutoksessa sekä siihen, mitkä ovat niiden mahdollisuudet, lähteet ja strategiat. Lisäksi tulen kiinnittämään huomiota siihen, onko miesten mieheyden malleissa samaan aikaan läsnä vallitsevia, hegemonisessa asemassa olevia sekä jäänteenomaisia tai orastavia aineksia. Tällöin tutkielman kohteena on myös maskuliinisuuksien tarkastelu suhteessa toisiin maskuliinisuuksiin. Lisäksi ymmärrän hegemonisen maskuliinisuuden välineeksi tietyn sosiaalisen prosessin ymmärtämiseen. 3.3 Miesten ja työn välinen suhde miessukupuolen näkökulmasta Miehiä ja maskuliinisuuksia tarkastelevaa tutkimusta kutsutaan miestutkimukseksi (Jokinen 2010, 128). Mies- ja maskuliinisuustutkimus tekee miesten ja poikien sukupuolta näkyväksi. Se tutkii, miten sukupuoli vaikuttaa miehiin ja poikiin sekä mitä heidän sukupuolisuutensa merkitsee yhteiskunnassa ja kulttuurissa. (Jokinen, Ahlbäck & Kinnarinen 2012, 172.) Mies- ja maskuliinisuustutkimuksella tarkoitetaan sellaista tutkimusta, joka hyödyntää feministisessä tutkimuksessa kehitettyjä sukupuolen teorioita välillä niitä kritisoidenkin sekä kehittää niitä käsittelemään tutkimuskohteita. Tästä on varsinkin Suomessa usein käytetty nimeä "kriittinen 17

miestutkimus", mutta termi ei ole pohjoismaisessa tai kansainvälisessä tutkimuksessa laajemmin käytössä. (Mt., 172.) 1990-luvulta lähtien suomalaisen miehen ja työn suhdetta on tarkasteltu miessukupuoli huomioonottaen. Tällöin syntyi yksi nuorten miesten ja työn suhdetta tarkastellut tutkimus. Räsänen (1993) on yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessaan ollut kiinnostunut siitä, minkälaisiksi 60- luvulla syntyneiden, haastatteluhetkellä 22 28-vuotiaiden, yksinäisten, toimeentulotukiasiakasmiesten maskuliinisuudet olivat muotoutuneet heidän ollessaan palkkatyön ulkopuolella. Tutkimuksessaan Räsänen (mt., 58 115) nostaa esiin sen, kuinka työn puuttuessa maskuliinisuuteen liittyvä kilpailullisuus purkautui miehillä muualle. Ainainen törmäily ja levottomuus olivat merkkejä jatkuvasti meneillään olevasta identiteettityöstä miesten puolustaessa ja rakentaessa miehisyyttään. Toiminnallaan miehet pyrkivät osoittamaan sen, että miehisyyden ei tarvitse olla palkkatyösidonnaista. (Mt., 115.) Räsäsen lisäksi Siltala (1994) on 1990-luvulla historiantutkimukseen kuuluvassa tutkimuksessaan tulkinnut suomalaisilta miehiltä kerättyjä omaelämäkertakirjoituksia. Miehet olivat syntyneet vuosina 1900 1970. Miesten kirjoitukset olivat selviytymistarinoita, joissa kuvattiin, miten vaikeaa on tulla mieheksi ja toimia miehenä huonojen lapsuuden eväiden kanssa ristiriitaisten kulttuuriideaalien ja taloudellisen kilpailun paineessa. Kirjoituksissa miehet analysoivat lapsuuttaan, työn merkitystä tai uudelleenarvioivat suomalaisen kulttuurin itsestäänselvyyksiä. (Mt., 14 15.) Siltalan (mt., 125) mukaan työ määrittyi miehen ja naisen yhteiseksi taisteluksi pahaa maailmaa vastaan. Tässä taistelussa toisen oli määrä puskea ja toisen avustaa (mt., 125). 2000-luvulla suomalainen mies- ja maskuliinisuustutkimus vahvistui ja laajeni (Jokinen, Ahlbäck & Kinnarinen 2012, 179) ja myös suomalaisen miehen ja työn suhde nostettiin aiempaa useammin mies- ja maskuliinisuustutkimuksissa tarkastelun kohteeksi. 2000-luvun miehen ja työn suhdetta koskettanut mies- ja maskuliinisuustutkimus on kuitenkin keskittynyt keski-ikäisiin miehiin. Esimerkiksi Jokiranta (2003) on sosiaalityön tieteenalaan kuuluvassa väitöskirjatutkimuksessaan tarkastellut 35 64-vuotiaiden maaseudulla asuvien miesten ja työn suhdetta 2000-luvun alun Suomessa. Jokiranta (mt., 120) toteaa hieman karrikoiden miesten elämässä asioiden tärkeysjärjestyksen olleen terveys, perhe, työ ja tekeminen ja raha. Kuva mieheydestä ja miehenä olemisesta syntyi miehillä suhteesta työhön ja heidän esikuviinsa. Vaikka työssä ja työstä rakentuva mies oli vahvasti läsnä, samaan aikaan miesten elämänkertomuksissa nousi esiin keskustelu 18