TÄHTIMETSÄN TAIKAA SATULIIKUNTATUOKIO 6-VUOTIAILLE PIEKSÄMÄEN MAASEURAKUNNASSA

TÄHTIMETSÄN TAIKAA SATULIIKUNTATUOKIO 6-VUOTIAILLE PIEKSÄMÄEN MAASEURAKUNNASSA Enni Kinnunen - Annemari Tieva Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus

TIIVISTELMÄ Enni Kinnunen & Annemari Tieva. Tähtimetsän taikaa satuliikuntatuokio 6-vuotialle Pieksämäen maaseurakunnassa. Pieksämäki, kevät 2006, 50 s., 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Pieksämäen yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyöntekijän virkakelpoisuus. Opinnäytetyön ensisijaisena tavoitteena oli sisällöllisen sadun ja liikunnan yhdistäminen satuliikuntatuokioksi. Tämä toteutui produktiona, jonka tuotteena oli cd: Maunomuurahaisen syntymäpäivä satuliikuntatuokio lapsille ja lapsenmielisille. Lisäksi tavoitteena oli kokeilla tuokion järjestämistä käytännössä. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, mitä 6-vuotias lapsi kokee osallistuessaan satuliikuntaan ja miten lapsi pystyy palauttamaan mieleen sadun sisällön. Tavoitteena oli myös viedä satuliikunta työvälineeksi Pieksämäen maaseurakuntaan. Produkti suunniteltiin kokonaan itse ja cd tehtiin ystävien avustuksella. Pieksämäen maaseurakunnassa toteutettiin satuliikuntatuokio 6-vuotaille. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla 14 kerholaista. Prosessi käynnistyi kohderyhmän valitsemisen jälkeen sadun kirjoittamisella. Lapsiin tutustuttiin etukäteen. Satuliikuntatuokio suunniteltiin ja toteutettiin syksyllä 2005 cd:n valmistuttua. Teemahaastattelu toteutettiin lapsille heti satuliikuntatuokion jälkeen. Aineistoa käsiteltiin jakamalla vastaukset kolmen teeman alle, jotka olivat liikunta, tunteet ja muisti. Kvalitatiivisen tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapset pystyivät yhtä aikaa liikkumaan ja kuuntelemaan satua. Kaikki lapset liikkuivat tuokion aikana ja lähes jokainen pystyi palauttamaan mieleen jotakin sadun sisällöstä. Lasten tunteet satuliikuntatuokion aikana olivat positiivisia. Tutkimus osoitti, että satuliikuntatuokio oli kokonaisuudessaan onnistunut. Sisällöllisen sadun ja liikunnan voi yhdistää mielekkäällä tavalla. Lapsille satuliikuntatuokio oli positiivinen kokemus. Opinnäytetyö sisältää myös tekijöiden pohdintaa siitä, miten satuliikuntatuokio-cd:tä voidaan hyödyntää tuokion toteuttamisen lisäksi. Asiasanat: satu, liikunta, satuliikunta, lapsi, kokemus, kvalitatiivinen tutkimus, produktio Säilytyspaikka: Diakonia-ammattikorkeakoulu Pieksämäen yksikön kirjasto

ABSTRACT Enni Kinnunen & Annemari Tieva. Magic of Starforest Fairy Tale Exercise Session for 6-Year-Olds in the Pieksämäki Municipal Parish. Pieksämäki, Spring 2006, 50 p., 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Pieksämäki Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare, Health Care and Education, Degree Programme in Social Services, Option in Christian Youth Work. The first aim of this study was to combine the contents of a moral fairy tale and exercise into a fairy tale exercise session. This was carried out as a production, the product of which was a CD: Birthday Party of Mauno the Ant a fairy tale exercise session for children and those with a childlike mind. An additional aim was to test the session in practice. The authors wanted to know what a 6-year-old child experiences while taking part in a fairy tale exercise and to what extent the child can recall the fairy tale s contents. Another aim was to import the fairy tale exercise as a work method to the Pieksämäki municipal parish. The whole product was planned by the authors and the CD was made with help from friends. The fairy tale exercise session for 6-year-olds was carried out in the Pieksämäki municipal parish. The subject matter for the study was collected by interviewing 14 members of the parochial club s. After the choice of a target group, the process began by writing the fairy tale. The authors got acquainted with the children beforehand. The fairy tale exercise session was planned and carried out during autumn 2005 after the completion of the CD. Thematical interview was carried out for children instantly after the fairy tale exercise session. The subject matter was edited by dividing it into three themes, which were exercise, emotions and memory. The results of a qualitative research showed that children could simultaneously both move and listen to a fairy tale. All the children moved during the session and almost every one of them was able to recall something about the fairy tale. Children s feelings during the fairy tale exercise session were positive. The research showed that as a whole the fairy tale exercise session was successful. A moral fairy tale and exercise can be combined in a meaningful way. The fairy tale exercise was a positive experience for children. The study also contains the authors reasoning on how the fairy tale exercise session CD can be used in addition to carrying out a session. Keywords: Fairy Tale, Exercise, Fairy Tale Exercise, Child, Experience, Qualitative Research, Production Desposited at: Diaconia University of Applied Sciences Pieksämäki Unit Library

SISÄLLYS 1 POLKU KOHTI TÄHTIMETSÄÄ... 6 2 OPINNÄYTETYÖN KÄSITTEITÄ... 8 3 ESIKOULUIKÄISEN LAPSEN KEHITYKSESTÄ... 10 4 SATUJEN HISTORIAA... 12 5 SATUJEN MERKITYS LAPSELLE... 13 6 SADUN RAKENNE... 15 7 ANTEEKSIANTO LAPSEN ELÄMÄSSÄ... 16 7.1 Ajatuksia anteeksiannosta ja armosta... 16 7.2 Annatko anteeksi, ystäväni?... 17 7.3 Anteeksianto Raamatussa... 19 8 RAAMATTULEIKKI UUTENA TYÖMUOTONA... 20 9 LIIKUNTA OSANA LAPSEN ARKEA... 21 9.1 Menevät muksut... 21 9.2 Toimintaa touhukkaille tenaville... 22 9.3 Liikuntaa lapsille... 23 10 SATULIIKUNTA... 25 11 LAPSI RYHMÄSSÄ... 26 12 LAPSEN MIELIKUVITUSMAAILMA... 28 13 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUSTAPA JA MENETELMÄT... 29 13.1 Mikä on produktio?... 29 13.2 Teemahaastattelu... 30 13.3 Sisällönanalyysi ja tutkimuksen luotettavuus... 32 14 PRODUKTION VAIHEITA... 33 14.1 Kohti satuliikuntatuokiota... 33 14.2 Satuliikuntatuokion toteutus... 35 15 TUTKIMUSTULOKSET... 37 16 TÄHTIMETSÄÄN JA TAKAISIN... 39 16.1 Tulosten arviointia... 39 16.2 Prosessin ja produktin arviointia... 42 16.3 Opinnäytetyömme luotettavuus ja eettisyys... 45

LÄHTEET... 48 LIITTEET... 51 LIITE 1: Mauno-muurahaisen syntymäpäivä... 51 LIITE 2: Satuliikuntatuokion toteuttamisohjeet... 53 LIITE 3: Teemahaastattelu... 55 LIITE 4: Lupa vanhemmilta... 57 LIITE 5: Mauno-muurahaisen syntymäpäivä satuliikuntatuokio lapsille ja lapsenmielisille... 58

1 POLKU KOHTI TÄHTIMETSÄÄ Opinnäytetyömme on produktio, jonka tuotteena on satuliikuntatuokio-cd. Valmistumme molemmat sosionomeiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajiksi ja toivomme tulevaisuudessa saavamme työskennellä lasten parissa. Tässä työssä yhdistämme liikunnan ilon ja sisällöllisen sadun. Olemme itse kirjoittaneet opinnäytetyöhömme sadun, jonka teemana on anteeksianto. Sadusta tehtiin cd, johon lisättiin musiikkia ja hieman ohjeita liikkeisiin satuliikuntatuokion ohjaajalle. Tarkoitus on kuitenkin, että liikkeet syntyvät pääasiassa sadun edetessä niistä mielikuvista, joita satu kuulijassa herättää. Toteutimme satuliikuntatuokion Pieksämäen maaseurakunnassa, kuusivuotiaiden kerhossa syksyllä 2005. Tuokioon valmisteltiin satuun sopiva ympäristö kankaiden ja askartelujen avulla. Tuokiossa kuunneltiin tekemäämme satuliikuntatuokio-cd:tä ja liikuttiin sen mukana. Lopuksi haastattelimme lapsia ja saadusta haastatteluaineistosta koottiin tutkimustulokset. Tutkimusongelmamme olivat: mitä 6-vuotias lapsi kokee osallistuessaan satuliikuntaan ja miten lapsi pystyy palauttamaan mieleen sadun sisällön. Satuliikunta on mielestämme aiheena ajankohtainen, koska liikunnan ja satujen merkitys lapsen elämässä korostuu kiireisessä nyky-yhteiskunnassa entistä enemmän. Valitsimme tämän aiheen, koska halusimme tehdä jotain konkreettista lasten kanssa. Pelkästään sadut kiehtovat meitä molempia; pidämme satujen lukemisesta ja harrastuksena kirjoitamme niitä silloin tällöin myös itse. Halusimme saada sadun käytöstä monipuolisemman, ja koska myös liikunta on mielestämme lapsille tärkeää, ajattelimme yhdistää ne. Tahdoimme kirjoittaa opettavaisen sadun, jota voisi hyödyntää lasten kanssa missä tahansa ja monella tavalla. Esimerkiksi sadun teemana on anteeksianto, joten satuliikuntatuokion jälkeen voi lasten kanssa vaikkapa puhua anteeksiannon tärkeydestä tai piirtää kuvan jostakin sadun tapahtumasta. Satuliikuntatuokiomme onnistumista varten tutustuimme noin 6-vuotiaan lapsen kehitykseen. Lapsen elämään kuluvat tiiviisti liikunta ja sadut, jotka innoittavat hänen mielikuvitustaan. Näitä aiheita käsittelemme opinnäytetyössämme laajemmin. Kerromme muun muassa satujen merkityksestä ja liikunnan tärkeydestä lapselle. Lisäksi tuomme esille muutamia asioita anteeksiannosta.

7 Mielestämme satuliikuntatuokio-cd:tä voi hyödyntää monella tavalla. Satuliikuntatuokiomme avulla voi johdatella lapset uuteen teemaan, kuten metsäneläimiin tai luontoon. Tuokio voi toimia energian purkamiskanavana keskittymistä vaativan tekemisen keskellä tai päinvastoin keskittymisharjoituksena. Tutkimustulosten perusteella lapset pitivät satuliikuntatuokiosta, joten uskomme sen toimivan myös muissa lapsiryhmissä.

8 2 OPINNÄYTETYÖN KÄSITTEITÄ Sadut ja liikunta ovat osa lasten jokapäiväistä elämää ja tukevat lapsen kokonaiskehitystä. Mielestämme on hyvin tärkeää, että lapsen elämässä mukana olevat aikuiset, kuten vanhemmat tai kerhonohjaajat, antavat lapselle mahdollisuuden toteuttaa itseään toimimalla, kuuntelemalla ja kertomalla. Vaikka lapsi leikkiessään luonnostaan liikkuu paljon, on silti tärkeää, että välillä liikunta tapahtuu myös ohjatusti ja lapsen sen hetkistä kehitystasoa kehittäen ja tukien. Aikuisen tehtävä on mielestämme luoda lapselle hyvää mieltä ja onnistumisen kokemuksia liikunnan kautta. Myös sadut ovat lapselle tärkeitä. Aikuisen tulisikin muistaa, että satujen lukeminen paitsi edesauttaa lapsen kielellistä kehitystä, myös kehittää lapsen mielikuvitusta. Usein sadussa on sanoma tai opetus, jonka kautta lapsi pystyy käsittelemään esimerkiksi uusia tai vaikeita asioita ja/tai oppimaan. Perinteisten satujen lisäksi lapselle voi lukea muun muassa Raamatun tarinoita tai lorukirjoja. Sadut ja liikunta lapsen elämässä ovat aina ajankohtainen aihe ja niiden käyttötavat sekä tarkoitus vaihtelevat. Satuliikuntatuokiossamme lapselle annetaan mahdollisuus kuunnella opettavaista tarinaa ja liikkua sen mukana. Ihmiset tarvitsevat mielikuvitusta ja se on osa jokapäiväistä elämäämme. Mielikuvitus on haaveita, unelmia, uusia näkökulmia avaavaa ja yhdistävää sekä ongelmanratkaisukykyä lisäävää ajattelua. Mielikuvituksen avulla opimme uutta ja luomme uusia mahdollisuuksia. Se tarvitsee kehittyäkseen havaintoja, kokemuksia ja elämyksiä. Mielikuvitus antaa mahdollisuuden kokea ja keksiä asioita. (Hakkola & Virsu 2000, 10.) Opinnäytetyömme keskeisimpiä käsitteitä ovat satu, liikunta, satuliikunta, lapsi, kokemus, kvalitatiivinen tutkimus ja produktio. Haluamme tuoda keskeiset käsitteet esille jo tässä vaiheessa, koska ne esiintyvät toistuvasti pitkin työtämme. Tekstiä on helpompi lukea, kun tietää mitä käsitteet tarkoittavat ja mitä me niillä ymmärrämme. Satu on sanakirjassa selitetty fiktiiviseksi kertomukseksi, taruksi, kuvaukseksi elämästä ja kohtaloista tai valheelliseksi (Nurmi, Rekiaro & Rekiaro 1992, 617). Sadut ovat kertomuksia, joissa esiintyy yliluonnollisia olentoja. Esimerkiksi noidat, haltijattaret, taika-

9 esineet ja puhuvat eläimet ovat saduille tyypillisiä. (Ylönen 1998, 27.) Me tarkoitamme sadulla mielikuvituksen luomaa, fiktiivistä kertomusta. Työssämme käytämme itse keksimäämme satua. Liikunta on ihmisen terveytensä hyväksi harjoittamaa, toistuvaa ruumiillista rasitusta, kuten kuntourheilua tai voimistelua (Nurmi ym. 1992, 325). Kaikki kehon liike voidaan lukea liikunnaksi. Usein liikkuja itse määrittelee, onko hänen tekemisensä liikuntaa vai ei. (Rintala 2005, 6.) Me tarkoitamme työssämme liikunnalla leikinomaista fyysistä toimintaa, jossa ruumiin jäseniä liikuttamalla saadaan aikaan hyvää oloa. Satuliikunnalla tarkoitamme lapsille suunnattua sisällöllistä satua kerrottuna tai luettuna ja sadun sisältöön liittyviä, sen aikana tehtäviä, osaksi ohjattuja liikkeitä. Lapsi on ulkoasiainministeriön julkaisemassa Lapsen oikeuksien sopimuksessa (1994) määritelty alle 18-vuotiaaksi henkilöksi (Lapsen oikeuksien sopimus 1994, 19). Kun puhumme lapsesta työssämme, tarkoitamme lähinnä produktiomme kohderyhmän ikäisiä lapsia, jotka ovat noin kuusivuotiaita tai hieman vanhempia. Kokemus ja kokeminen sanoina viittaavat tietoisuuteen jostakin mielentilasta ja erityisesti mielentilassa tapahtuvista muutoksista. Kun tuttava hymyilee minulle, koen iloa, koska uskon hänen hymyilevän juuri minulle, vaikka hän saattaisi hymyillä itsekseen jollekin aamulla tapahtuneelle. (Pietarinen 2002, 236.) Kokemuksesta voidaan myös oppia. Kokemus merkitsee lisäksi aistihavaintoa ja sen kautta syntyvää tietoa. Kokeasanan johdannainen verbi on kokeilla, johon pohjautuvat sanat kokeilu ja koe. (Niiniluoto 2002, 9.) Tässä työssä tarkoitamme kokemuksella lapsen tunteita ja ajatuksia satuliikuntatuokiosta. Kvalitatiivinen tutkimus on laadullinen tutkimus, jossa pyritään tutkimaan kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, ja jonka lähtökohtana on todellisen elämän kuvaaminen. Kvalitatiivisen tutkimuksen tarkoitus ei ole todentaa olemassa olevia tosiasioita, vaan löytää tai paljastaa niitä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2002, 152.) Produktio on lyhytkestoinen ja sen tarkoituksena on tehdä jokin tuotos eli produkti (Kuokkanen, Kivirinta, Määttänen & Ockenström 2005, 37). Tämän opinnäytetyön pro-

10 dukti on cd nimeltä Mauno-muurahaisen syntymäpäivä satuliikuntatuokio lapsille ja lapsenmielisille. 3 ESIKOULUIKÄISEN LAPSEN KEHITYKSESTÄ Halusimme selvittää kohderyhmämme ikäisten, eli noin 6-vuotiaiden lasten kehitystä, esimerkiksi sosiaalisten suhteiden kehittymistä. Tämä oli mielestämme tärkeää satuliikuntatuokiomme onnistumisen kannalta. Oli hyvä tietää, miten esikouluikäinen käyttäytyy, jotta pystyimme huomioimaan sen produktion suunnittelussa ja tuokion toteutuksessa. Viiden-kuuden vuoden ikäinen lapsi pystyy jo keskittymään pitkäksikin aikaa tarkkaavaisuutta vaativiin tehtäviin, jos ne ovat sisällöllisesti mielenkiintoisia. Lapsi kykenee keskittämään huomion olennaisimpaan ja jättämään ylimääräiset ärsykkeet huomioimatta. Noin 6-vuotias hallitsee kielen lauserakenteet automaattisesti ja osaa erotella asioita toisistaan esimerkiksi ajalliseen järjestykseen. Havainnointi, tutkiminen ja pohtiminen kuuluvat esikouluikäisen maailmaan ja se on hyvä, sillä tämän kaltainen uteliaisuus kasvattaa lapsen oppimisvalmiuksia. (Autio & Kaski 2005, 27.) 6-vuotias lapsi innostuu helposti, on aloitteellinen, halukas oppimaan ja kokeilemaan. Aikuisen tulisi kannustaa lasta ja tukea hänen ideoitaan, jotta lapsi saa positiivista palautetta kyvyistään. Esikouluikäisen sosiaaliset taidot kasvavat ja kaveripiiristä tulee entistä tärkeämpi. Tyttöjen ja poikien väliset erot esimerkiksi leikeissä alkavat näkyä. Lapsi kykenee erottamaan leikin ja todellisuuden toisistaan. Roolileikit nousevat pintaan ja lapsi pystyy asettumaan toisen asemaan. Tämän ikäisen lapsen persoonallisuus kehittyy voimakkaasti ja lapsella on suhteellisen pysyvä käsitys itsestään. (Autio & Kaski 2005, 28.) Omat kokemukset ja havainnot vaikuttavat paljon 6-8-vuotiaiden ajatteluun ja sen kehitykseen. Toiminta ja ymmärrys muuttuvat uusien kokemusten myötä. Tahdonalainen ja looginen muisti kehittyy pikkuhiljaa ja sen jälkeen alkaa myös käsiteverkoston ja kielen

11 tietoinen kehittyminen. Tämä tapahtuu vasta noin seitsemänvuotiaana. Lapsi jäsentää omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan parhaiten leikin avulla. He kokevat mielihyvää onnistuessaan ja oppiessaan uutta. (Pönkkö 2002, 11.) Vanhempien merkitys itsetunnon vahvistajana on suuri 6-7-vuotiaalle lapselle, koska myöhemmin hänen elämäänsä vaikuttavat myös opettajat ja muut auktoriteetit. Vanhempien merkitys pienenee sitä mukaa, kun lapsen elämään tulee kodin ulkopuolisia vaikuttajia. Koulussa lapselta vaaditaan yleensä yhä enemmän keskittymiskykyä, tarkkaavaisuutta, uutteraa käyttäytymistä ja pitkäjänteisyyttä. Tämän ikäinen alkaa olla vähitellen kiinnostunut omista suorituksistaan ja aikaansaannoksistaan. Hän näyttää tuloksiaan ylpeänä aikuisille odottaen tunnustusta ja asettaa leikilleen erilaisia päämääriä. Lapsen elämään tulee entistä enemmän pitkäjänteistä toimintaa ja se jäsentyy laajempien kokonaisuuksien osiksi. Monet lapset ovat tässä iässä valmiita aloittamaan esimerkiksi jalkapallon tai jääkiekon pelaamisen joukkueessa. Jo näin varhaisessa iässä lapselle muodostuu henkilökohtaisia tavoitteita, joiden kautta hän pystyy peilaamaan omanarvontuntoaan. Tämä voi saattaa lapsen tilanteisiin, joissa hänen itsetuntonsa saa kolauksen. (Kemppinen 2003, 43.) Jarasto ja Sinervo kuvailevat 6-7-vuoden ikää rosoiseksi ja aaltoilevaksi itsenäistymisvaiheeksi, jossa lapsi muistuttaa itseään kahden- ja kolmen vuoden iässä. Tässä iässä lapsen yksilöllisyys ja oma tapa kehittyä näkyvät jo selvästi. Tätä ikää kutsutaankin joskus pikkumurrosiäksi, koska on kyse oman tahdon vahvistumisesta. Lapsi koettaa irtaantua vanhemmistaan ja muista aikuisista saadakseen tilaa omalle minälleen. Lapsen tähän asti ihannoimat aikuiset jäävät välillä taustalle ja tunteet ailahtelevat. Välillä hän tahtoo olla iso ja välillä pieni. Kuusi-seitsemänvuotias lapsi on epävarma sosiaalisissa suhteissaan. Tämän ikäinen ymmärtää jo toisen tunteita ja osoittaa myötätuntoa, hellyyttä sekä hienotunteisuutta. Esikouluikäinen ei siedä helposti auktoriteetteja, siksi hänen kanssaan kannattaa pyrkiä neuvottelemaan asioista. (Jarasto & Sinervo 1997, 68-70.) Lapsi alkaa 6-7-vuotiaana epäillä omia taitojaan ensimmäisiä kertoja ja vaatii itseltään hyvin paljon, enemmän kuin mihin taidot riittävät. Lasten väliset suhteet voivat olla lyhyitä, epävakaita ja alttiita muutoksille. Ovet paukkuvat ja raivostuneita uhkauksia satelee. Kyseisessä iässä lapset tarvitsevat edelleen ryhmäleikeissä aikuisen apua. Tämä on ikäkautta, jolloin lapset kasvavat nopeasti. Nopea kasvu aiheuttaa sen, että aikai-

12 semmin hyvin hallittu liikehdintä muuttuu kömpelöksi ja levottomaksi. Lapsella onkin suuri tarve liikkua ja siksi hän on liikkeessä jatkuvasti. Ympäristöön sopeutumisessa tapahtuu avartumista. Myös sanavarasto kasvaa huimaa vauhtia ja lapsi on puhelias. Kannustuksella ja kiitoksella on lapsen kannalta suuri merkitys, sillä hän kaipaa rohkaisua ja hellyyttä kuitenkin vain siinä määrin, minkä lapsi hyväksyy. (Jarasto & Sinervo 1997, 71-74.) 4 SATUJEN HISTORIAA Historian merkitys nykyisille sukupolville on tärkeää, vaikka uusia satuja ilmestyykin jatkuvasti. Mielestämme perinteiset kansansadut ovat ajattomia ja lukuelämykset niiden parissa saavat mielikuvituksen yhä uudelleen lentämään. Perinteisten satujen lukuhetket yhdistävät aikuista ja lasta, koska lapsi pääsee matkustamaan mielikuvitusmaailmaansa ja aikuinen siirtyy muistoisaan lapsuutensa satutuokioihin. Tämän vuoksi haluamme tuoda esille satujen historiaa ja hieman niiden perinteitä. Satu on todellisuuden rajat ylittävä, mielikuvituksen varassa etenevä kerronnan muoto (Heinonen & Suojala 2001, 147). Kansansatuja ja -tarinoita kerrottiin entisaikaan yhtä paljon lapsille kuin aikuisillekin iltaisin töiden jälkeen, pimeän laskeuduttua. Sadut, joissa kotipiirin tai metsän eläimet seikkailivat ihmisten puuhissa, olivat lapsille mieluisimpia. Useimmiten päähenkilöinä olivat kömpelö, tyhmä karhu ja viekas kettu. Sivurooleissa yleisimpiä olivat pelkurimainen lammas, juoppo sika ja arka jänis. (Forslund 1988, 33.) Teoksessa Taiteen ja leikin lumous Heinonen ja Suojala kirjoittavat, että kansansadut ovat vanhaa perinnettä, joka syntyi ja muuttui uudelleen kerrontatilanteessa. Suullinen satuperinne opetti, viihdytti ja tuotti iloa kaikenikäisille. Suurin osa klassisesta, länsimaisesta sadustosta on lähtöisin keskiajalta ja ne kirjoitettiin ylös 1700- ja 1800- luvuilla. Esimerkiksi osa Grimmin veljesten kokoelmasta on kirjoitettu talteen 1800- luvun alussa. (Heinonen & Suojala 2001, 147.)

13 5 SATUJEN MERKITYS LAPSELLE Bettelheim (1992) kirjoittaa teoksessaan Satujen lumous, että sadut ovat väylä, joiden kautta tehdään tutkimusretki hengenmaailmaan, jonnekin missä yliluonnolliset voimat ovat vallassa. Hän sanoo myös, että lapsi rakentaa omia kuvitelmiaan sadun ympärille. Jos lapsi ei tee näin, menettää satu suurimman osan tehostaan. Myöhemmin hän puhuu teoksessaan sadun terapeuttisesta merkityksestä ja toteaa, että terapeuttisen sadun edellytys on onnellisen lopun tarjoama lohtu (Bettelheim 1992, 32-40, 178.) Saduilla on suurempi merkitys lapsen kehitykselle, kuin aikuiset tajuavatkaan. Sadut ovatkin lapselle nykyaikana jopa tärkeämpiä, kuin koskaan aiemmin. Nykyään tv:n monet ohjelmat, tietokonepelit ja videot antavat lapselle valmiit kuvat, eivätkä jätä paljon tilaa lapsen mielikuvitukselle. Luetun sadun kuunteleminen on lapselle tärkeää, koska silloin he voivat itse kuvitella, miltä sadun henkilöt ja tapahtumapaikat näyttävät. Kaikki edellä mainittu rikastuttaa lapsen mielikuvitusta ja luovuutta. (Jarasto & Sinervo 1997, 211.) Mäkelän (2002) mielestä sadut merkitsevät lapselle tietä ja ovea mielikuvitusmaailmaan, jossa pienikin voi voittaa vaikeudet ja selvitä voittajana. Sadut selkiyttävät lapselle monia tunteita. Ne auttavat hyväksymään myös vaikeita ja kielteisiä tunteita itsessä ja muissa. Lapsi voi oppia hallitsemaan pelkojaan sadun avulla ja häntä voidaan valmistaa tulevaan, kohtaamaan erilaisia asioita ja tilanteita. Sadut voivat siis olla yksi tapa auttaa lasta selviämään karikoiden yli ja ymmärtämään vaikeita asioita. (Mäkelä 2002, 8.) Satuja on pidetty jo pitkään tärkeinä lapsen tunne-elämän kehittymiselle. Heinonen ja Suojala (2001) kirjoittavat, että psykoanalyytikko Bruno Bettelheimin mielestä lapsi voi käydä läpi kehitykseensä kuuluvia ongelmia, käsitellä pelkojaan ja toiveitaan, sekä selvitä niistä sadun avulla kautta. Sadun voima perustuu samaistumiseen, siihen että kuvitteellisen hahmon mukana voi turvallisesti kohdata ristiriitoja, pelätä, jännittää, etsiä ratkaisuja ja päätyä hyvään lopputulokseen. Satua kuunnellessa lapsi voi miettiä siinä käytettävää kieltä, pohtia sadun hahmojen toimintatapoja. Näin lapsi laajentaa ajatteluaan ja tietoisuuttaan. Muun muassa sadun loppuratkaisujen ennakointi ja toistuvien ele-

14 menttien tunnistaminen kehittävät lapsen omia kertojan taitoja. (Heinonen & Suojala 2001, 147-148.) Saduissa on aina henkilö, johon lapsi voi samaistua helposti. Tämä vahvistaa lapsen sosiaalista kehitystä. Lapsesta on ihanaa saada leikkiä olevansa sadun prinssi tai prinsessa. Satu kutsuu myös esiin luovuuden lapsesta. Usein saduissa ei anneta suoraa vastausta tai ratkaisua tiettyyn asiaan, vaan jätetään lapsen mielikuvitukselle mahdollisuus luoda haluamansa päätös asialle. Leikkiminen, tanssiminen, näytteleminen tai kertominen ovat tapoja, joilla lapsi voi elää uudelleen sadun tapahtumia. Sadut myös rikastuttavat lapsen kieltä. (Jarasto & Sinervo 1997, 214.) Satujen merkitys on suuri ajattelun kehityksen kannalta. Lapsen kielellistä kehitystä auttavat satujen lukeminen ja lapsen kanssa leikkiminen, jolloin lapsi voi kuunnella aikuista ja oppia uusien sanojen merkityksiä myös kokemuksen kautta. Hiljalleen lapsi oppii itsekin lukemaan, joka kehittää hänen keskittymis- ja havaintokykyään. On myös todettu, että lukevat lapset ovat usein paremmin elämän realiteetteja hyväksyviä, sosiaalisempia ja heillä on rikkaampi mielikuvitus kuin lapsilla, jotka eivät ollenkaan harrasta lukemista. (Pönkkö 2002, 13.) Mielestämme satuliikuntatuokio tukee lapsen kehitystä myös tässä suhteessa. Koska tavoitteena on antaa lapselle positiivisia kokemuksia liikunnan ja sadun kautta, uskomme, että tällaiset myönteiset kokemukset kannustavat lasta satujen pariin myöhemminkin. Kokemus on lapselle aina tärkeä, joten satuliikuntatuokion puitteet auttavat varmasti lapsen mielikuvituksen liikkeelle panemista ja näin ollen lapsi ehkä eläytyy paremmin sadun maailmaan. Kasvatustieteiden tohtori Susan B. Neumanin (2005) mielestä lapsille tulee lukea kirjoja jo varhaisvuosista lähtien. Lapset, joille luetaan paljon vauvasta asti, menestyvät paremmin kuin ikätoverinsa ja tämä kyky säilyy heillä aina lukioon asti. Pikkulapset nauttivat kirjoista, joissa on paksut sivut ja kohokuviointeja, tai joista kuuluu erilaisia ääniä. Esikouluikäiset lapset puolestaan pitävät kirjoista, joissa loppu on ennakoitavissa. Tämän mahdollistavat esimerkiksi kirjat, joissa edelliselle sivulle näkyy jonkin kuvan osa seuraavalta sivulta, jonka avulla lapsi voi arvailla tulevia tapahtumia. Esikouluikäisen

15 kanssa on hyvä keskustella sadusta jo lukemisen aikana ja vielä lopuksi kysellä, mitä sadussa tapahtui ja miltä se tuntui. (Neuman 2005, 27.) Satuliikuntatuokiomme aikana ei lapsilta ollut mahdollisuutta kysellä kesken kaiken, mitä sadussa tapahtuu. Tuokion kesto on niin lyhyt, ettei sitä ole mielekästä keskeyttää, koska kokonaisuus katkeaisi. Uskomme, että keskeytykset häiritsisivät lasten liikkumista ja satuun keskittymistä. Kohderyhmältä kyselimme sadun tapahtumista ja tuntemuksista haastattelutilanteessa. Tavallisesti haastatteluosuus puuttuu, joten lasten kanssa on tärkeää keskustella tuokion jälkeen. 6 SADUN RAKENNE Jokaisessa sadussa on olemassa rakenne, joka on usein samankaltainen kaikissa saduissa. Yleensä sadun alussa esitellään ongelma, joka täytyy selvittää. Se voi olla esimerkiksi jokin mahdottomalta tuntuva tehtävä tai odottamaton tapahtuma; seikkailu, jossa joudutaan vaaralliseen tilanteeseen tai jotakin sen kaltaista. Useimmiten saduissa päähenkilö tarvitsee apua selvitäkseen kiperästä tilanteesta, joskus hän selviää yksin, tai joutuu itse auttajaksi. (Ylönen 2000, 12.) Myös satuliikuntatuokioon kirjoittamamme satu alkaa tällä tavalla. Yleensä rauhallisessa metsässä myrskyää. Myrskyn voimasta muurahaispesän katto sortuu, jolloin meneillään olleet syntymäpäivät täytyy keskeyttää. Katto pitää korjata ennen kuin juhlia voidaan jatkaa. Sadussamme päähenkilö haluaa vetäytyä tilanteesta, jolloin muut joutuvat ottamaan hoitaakseen vastuullisen tehtävän. Tyypillisen sadun edetessä päähenkilö oppii omista ja toisten kokemuksista. Hän huomaa, että yksin ei selviydytä, vaan apua tarvitaan ja sitä voi itsekin antaa. Päähenkilö oppii luottamaan ystäviinsä ja itseensä. Saduissa on yleensä kriisi, jonka jälkeen ongelmat alkavat ratketa ja päähenkilön elämässä tapahtuu muutos, joka on välttämätön teh-

16 tävän onnistumiselle tai vaikeuksien voittamiselle. Joskus saduissa paha saa palkkansa ja hyvyydestä palkitaan lopussa esimerkiksi rakkaudella. (Ylönen 2000, 12.) Satuliikuntatuokiomme sadussa kriisivaihe tapahtuu, kun päähenkilön eli Maunomuurahaisen äidin päälle kaatuu suuri havunneulanen, jonka nostamisesta hän ei itse selviä. Mauno säikähtää ja auttaa äitiään, sekä pyytää anteeksi käytöstään. Äiti antaa anteeksi ja yhdessä he saavat suuren havun kannettua lähes korjatulle katolle. Päähenkilö siis oppii, ettei voi olla liian itsekäs ja muut täytyy ottaa huomioon, jolloin itselläkin on parempi olla. Hänessä tapahtuu muutos parempaan, kun hän päättää auttaa äitiään ja osaa olla vielä kohteliaskin pyytämällä anteeksi typerää käytöstään. Hyvä teko palkitaan anteeksiannolla ja lopuksi kaikki on hyvin, kun katto on korjattu ja juhlia päätetään jatkaa seuraavana päivänä. 7 ANTEEKSIANTO LAPSEN ELÄMÄSSÄ 7.1 Ajatuksia anteeksiannosta ja armosta Satuliikuntatuokio-cd:n teemana on anteeksianto. Sadussa päähenkilö suuttuu äidilleen, eikä suostu auttamaan tätä vaativassa tehtävässä. Hetken kuluttua päähenkilö huomaa, ettei äiti selvinnyt tehtävästä yksin ja hänelle sattui vahinko. Satumme päähenkilö katuu huomaavaisuuden puutettaan, pyytää äidiltään anteeksi ja auttaa tehtävän loppuun saattamisessa. Sadun tapahtumat sijoittuvat osaksi lapsille tuttuun ympäristöön, eli metsään ja osaksi mielikuvitusmaailmaan, eli kodinomaiseen muurahaispesään. Käytimme sadussa tarkoituksella mielikuvituksen liikkeelle panevia hahmoja, puhuvia muurahaisia. Vaikka itse toteutimme satuliikuntatuokion seurakunnan kerhossa, on satu suunniteltu niin, että sitä voi hyödyntää muuallakin esimerkiksi päiväkodissa. Anteeksianto on mielestämme yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teema, koska lapsille on tärkeä opettaa anteeksipyytämistä ja anteeksiantamista. Seurakunnan kerhoissa teemaa voidaan viedä vieläkin pidemmälle ja puhua lapsille myös Jumalan armosta ja rukouksessa syntien

17 anteeksipyytämisestä. Satuliikuntatuokiomme voi johdatella esimerkiksi luomiskertomuksen käsittelyyn ja syvemmälle anteeksipyytämisen ja -saamisen teemaan. Raamatussa, Matteuksen evankeliumissa on kohta jossa sanotaan näin: Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. (Matt. 6:14-15) Koemme tämän kohdan tärkeäksi satumme kannalta ja myös elämäämme ajatellen. Jos emme pyydä tai anna anteeksi, kannamme sisällämme kaikkia taakkoja, jolloin ne tuntuvat raskaammilta ja suuremmilta. Varsinkin lapsi voi jäädä miettimään pitkäksi aikaa tehtyään väärin, jos hänelle ei selvästi anneta anteeksi. Lapsella on taipumus jäädä syyttämään itseään asioista, joita hän on tehnyt väärin, sekä asioista, joihin hän ei itse ole ollut edes osallinen. Raamattu on kokoelma kertomuksia ja myyttejä. Vanhan testamentin alkukertomukset esimerkiksi ovat tarinoita maailman synnystä ja ihmisen lankeemuksesta. Samalla ne voi nähdä myös kuvauksena armosta sen merkityksestä ja alkuperästä. Armo on alusta alkaen ollut keskeinen Jumalan suhteessa kaikkeen olemassa olevaan. Syntiinlankeemus ei vienyt ihmisiltä Jumalan hyväksyntää, vaan Jumala armahti heitä. Lankeemuksen jälkeen ihmisestä tuli moraalinen olento, eli ihminen joutuu tekemään ratkaisuja hyvän ja pahan välillä ja näin ollen kaipaa yhä uudelleen ja uudelleen Jumalan anteeksiantoa. Ihminen ei voi eikä hänen tarvitse ansaita tai ostaa anteeksiantoa, vaan me saamme sen lahjaksi. Jumalan anteeksianto on ilmaista, ehdotonta ja täydellistä. (Kylliäinen 2004, 68.) 7.2 Annatko anteeksi, ystäväni? Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen ihmisten välillä helpottaa omaa oloa. Anteeksipyytämiseen tarvitsemme kyvyn nähdä ja tunnustaa omat virheemme. Lisäksi tarvitsemme anteeksipyytämiseen aitoa tunnetta: syyllisyyttä tai mielipahaa aiheuttamastamme teosta. Todellinen anteeksianto vie usein oman aikansa. Se on prosessi, johon sisältyy monenlaisia vaiheita; mitä suurempi on kohtaamamme kärsimys, sitä kauemmin kestää anteeksiantaminen. Anteeksiantaminen lähtee liikkeelle halusta antaa anteeksi ja päästä eroon mieltä kalvavasta vihasta ja katkeruudesta. Myös anteeksisaami-

18 sen vastaanottamisen prosessi voi viedä oman aikansa. Kun viimein tunnemme saaneemme anteeksi, on anteeksisaamisesta tullut totta. (Kylliäinen 2004, 75-90.) Anteeksianto on yksi tärkeimmistä asioista, joita vanhempien tulee opettaa lapsilleen. Ihmisellä, joka kykenee antamaan anteeksi, on hyvät mahdollisuudet selvitä elämän vaikeimmista kriiseistä. Lapsen kehitykselle ja sosiaalisille suhteille on ensiarvoisen tärkeää oppia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa pyytämään, antamaan ja saamaan anteeksi. Empatian, syyllisyyden, nöyrtymisen ja vanhempien esimerkin kautta lapsi oppii kyseiset taidot. Lapsiperheen arjesta ei anteeksipyytämiseen tarjoutuvia tilaisuuksia puutu. Aikuisen tulee aina antaa lapselle anteeksi, kun lapsi sitä pyytää. Lapsi, joka pyytää anteeksi, on tehnyt mielessään suuren työn ja ansaitsee saada anteeksi. Vaikka anteeksipyyntö ei olisikaan vilpitön, vaan tilaisuus pelastaa oma nahkansa, tulee silti aina antaa anteeksi. Pienin askelin lapsi oppii sisäistämään todellista anteeksiantoa. (Kylliäinen 2004, 163-168.) Mielestämme on tärkeää, että seurakunnassa kannustetaan ja tuetaan vanhempia haastavassa kasvatustehtävässään kaikin mahdollisin tavoin. Anteeksipyytämisen, -antamisen ja -saamisen opettelu ja niiden merkityksen selvittäminen lapsille on kerhoissa tärkeää. Tilanteissa, joissa lapset loukkaavat toisiaan vaikkapa nimittelemällä, on kirkon työntekijän puututtava tilanteeseen ja kannustettava lapsia sopimaan riitansa, ellei niin tapahdu automaattisesti. Luulemme, että Jumalan armosta puhuminen voi olla monelle vanhemmalle hankalaa. Miten puhua lapselle Jumalasta? Kuinka selittää asia niin, että lapsikin sen ymmärtää? Tiedänkö itsekään tarkalleen mistä puhun? Nämä ovat varmaankin kysymyksiä, jotka pyörivät epävarman vanhemman mielessä. Uskomme vanhemmille olevan helpotus kuulla, että seurakunnan kerhossa lapsille puhutaan Jumalan armosta ja sen merkityksestä, sekä anteeksipyytämisen, antamisen ja saamisen tärkeydestä. Mitä lopuksi tulee tuohon syntien anteeksiantamisen voimaan, niin tiesivät fariseukset kyllä hyvin, että se oli Jumalan työ, joka kuului ainoastaan Jumalalle. Sen tähden he pitivät Jumalan pilkkaajana Kristusta, joka tahtoi antaa syntiä anteeksi, vaikka oli ihminen. On kaksi tapaa, jolla syntiä annetaan anteeksi. Ensimmäinen on se, että synti ajetaan pois sydämestä ja siihen vuodatetaan armoa. Tämän tekee yksin Jumala. Toinen on se, että julistetaan syntien anteeksiantamus. Tämän tekee myös toinen ihminen toiselle. Mutta Kristus tekee tässä molemmat osat. Hän antaa hengen sisäisesti sydämeen, ulkonaisesti hän julistaa sen sanalla. Tämä jälkimmäinen

19 on nyt anteeksiantaminen sanalla, se on julistaminen ja julkinen saarna siitä anteeksiantamisesta, joka sisällisesti on tapahtunut. (Luther 1965, 45.) Luther on evankelis-luterilaisen kirkon oppi-isä. Hänen opetuksiinsa perustuvat kristillisen uskomme tärkeimmät selittävät teokset, kuten Iso- ja Vähä Katekismus. Näitä oppeja käydään läpi esimerkiksi rippikoulussa. Kuitenkin näihin samoihin opetuksiin perustuu koko oppimme uskosta. Eikö ole tärkeää tuoda oppeja esille seurakunnan toiminnassa jo ennen rippikoulua? 6-vuotias lapsi ei tietenkään vielä pysty sisäistämään eikä ymmärtämään monimutkaisia uskon kysymyksiä, kun niitä eivät tahdo ymmärtää vanhemmatkaan, mutta asioita voi esittää muullakin tavalla. Leikin, laulun ja tarinoiden kautta lapsi oppii uutta ja sisäistää hiljalleen oppimaansa. Esimerkiksi anteeksiantoa voidaan käsitellä monin tavoin. Seurakunnan kerhoissa opetus pohjautuu usein Lutherin käsityksiin kristillisestä uskosta, joka ohjaajan on mielestämme hyvä muistaa. Anteeksiantoon ja muihin tärkeisiin teemoihin voi syventyä satujen ja Raamatun tarinoiden kautta hyödyntäen opettamisessa vaikkapa satuliikuntaa. 7.3 Anteeksianto Raamatussa Raamatun kertomukset ovat olennainen osa kristillistä kasvatusta. Satujen tutkija Hilkka Ylönen (2002) on tutkinut eräässä kristillisessä päiväkodissa sitä, millä tavalla Raamatussa kerrottuja asioita välitetään lapsille ja miten he niitä vastaanottavat ja ymmärtävät. Päiväkodissa kristillisyys näkyi esimerkiksi siinä, että jokainen päivä ja ruokailu aloitettiin rukouksella. Perinteisten kristillisten juhlien kuten pääsiäisen ja joulun lisäksi päiväkodissa vietettiin Raamatusta tuttuja sadonkorjuun juhlaa ja sapattia. Juhlien yhteydessä selitettiin, miksi juhlaa vietetään, kerrottiin sen historiasta ja nykyisistä juhlatavoista. Raamatun henkilöihin ja tapahtumiin tutustuttiin Lapsen Raamatun pohjalta. Tarinoita luettiin, kerrottiin, katsottiin videoita, piirrettiin, käytettiin flanellotauluja kuvineen ja joskus niitä käsiteltiin niinkin, että lapsi itse kertoi Raamatun asioista. Lisäksi tarinoiden käsittelyssä käytettiin apuna muun muassa nukkeja ja bibliodraamaa. (Ylönen & Luumi 2002, 55-56.) Saduissa ja Raamatun kertomuksissa on eroja, mutta myös yhtäläisyyksiä. Parhaimmillaan ne tukevat toisiaan. Sadut synnyttävät mielikuvia ja kokemuksia. Näin ollen lapset,

20 jotka kuulevat paljon satuja, eläytyvät niihin ja luovat niistä kuvia mieleensä. He ovat myös valmiimpia ymmärtämään Raamatun kertomuksia, sekä kokemuksellisella, että oivalluksen tasolla. Raamatun kertomuksista löytyy aina sanoma Jumalasta ja Jeesuksesta, samaa sisältöä eivät sadut tarjoa. Sanoman toivotaan kristillisessä kasvatuksessa herättävän uskoa ja kristillistä elämää. Jeesus vastasi vertauksilla ja kertomuksilla teoreettisiin teologisiin, filosofisiin ja eettisiin kysymyksiin. Vastaus annettiin mielikuvituksen ja tunteen tasolla, ei ensisijaisesti älyllisellä tasolla. (Ylönen & Luumi 2002, 100-101,116) Teoksessaan Ainako anteeksi? Valtavaara (2005) kirjoittaa siitä, pitäisikö aina antaa uudelleen ja uudelleen anteeksi yhdelle ja samalle ihmiselle, vaikka hän toistaisi samoja virheitä (Valtavaara 2005, 115). Raamatussa Pietari kyselee Jeesukselta samaista asiaa, kun hänen veljensä oli tehnyt monesti väärin tätä kohtaan. Seitsemän kertaako Pietarin tulee antaa anteeksi veljelleen? Tähän kysymykseen Jeesus vastaa tavalla, jota Pietari ei osaa odottaa. Vastaus on seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. (Matt. 18:21-22.) 8 RAAMATTULEIKKI UUTENA TYÖMUOTONA Tahdomme esitellä tässä opinnäytetyössämme myös raamattuleikin, joka on uusi ja hyvä menetelmä esimerkiksi seurakunnan kerhoissa. Mielestämme tämä menetelmä voi olla hyvinkin merkityksellinen lapsen uskonnollisen kehityksen ja sen muokkaantumisen kannalta. Raamattuleikin kautta lapsi pääsee kehittämään muun muassa muistiaan, mielikuvitustaan ja sosiaalisia taitojaan. Nämä asiat ovat 6-vuotiaan lapsen kehityksessä tärkeitä. Raamattuleikki on väylä raamatunkertomusten pariin draamallisin menetelmin. Tämä luo lapselle mahdollisuuden oman kokemuksen ja tekemisen kautta sukeltaa sisään kertomusten tapahtumiin. Raamattuleikkien ideana on leikkien ja tekemisen kautta tutkia, mitä kertomuksessa tapahtui. Tarkoituksena on antaa lapsen mielikuvitukselle ja luovuudelle tilaa. Esimerkkinä lapset voivat miettiä ja ratkaista yhdessä, millaisella aasilla