Tämä on minun elämäni loppuun saakka

Samankaltaiset tiedostot
Elämänlaatua ikäihmisille

Kulttuurikaari. kulttuuri ja liikunta osaksi ikäihmisten elämää. Eläkeläisparlamentti Elina Willberg. Elina Willberg

Pyörällä kaiken ikää. Pilottihanke Tampereella Velocity jälkiseminaari HELSINKI

IKÄIHMISTEN TARKOITUKSELLINEN ARKI KIVELÄN MONIPUOLISESSA PALVELUKESKUKSESSA

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

Monialainen yhteistyö kotona asumisen tukena

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille

Kuntouttavan hoitotyön vahvistaminen ja tarkoituksellisen arjen luominen Kivelän monipuolisessa palvelukeskuksessa

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille

Osallisuutta taiteen ja kulttuurin keinoin. johtava museolehtori Sanni Pöntinen

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Kotihoito ja kotiutus -suunta yhtenäiseen toimintakulttuuriin -Toimiva kotihoito Lappiin -hanke

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

ALUEKOORDINAATIORYHMÄ

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

PIRKANMAALLE LAADITAAN KULTTUURIHYVINVOINTISUUNNITELMA!

Taiteen salakuljetusta vai osallistavaa taidetta?

Ikääntyneet päivystyspalveluiden käyttäjinä Päijät-Hämeessä

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn ( ) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen

Osa I 1 Ikääntymisen, vanhuuden ja vanhusten palvelujen nykytila 2 Vanhuus, haavoittuvuus ja hoidon eettisyys

Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma Kuntamarkkinat Tietolinja

KOTIKUNTOUTUKSEN TOIMINTAMALLIT Kuntoutus ja ennaltaehkäisy osa-alue Ohjausryhmä Eija Janhunen, KuKo kehittämiskoordinaattori, TtM, ft

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

Kotikuntoutuksen kehittäminen Heli Vesaranta

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry

Mahdollisuuksien Matka. Päätösseminaari Minna Laine ph, so, logoterapeutti (LTI) Oriveden hoivapalveluyhdistys ry projektikoordinaattori

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Toimintakyvyn tukeminen ja kuntoutus

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäihmiset mukana muutoksessa seminaari Toimintamalli Päijät-Hämeessä PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Turvallisuus osana ikäihmisten palveluiden kehittämistä. Kehitysjohtaja Merja Tepponen, TtT

Vanhusneuvoston vuosi 2015 valokuvina VANHUSNEUVOSTO

Kumppanina Käpyrinne

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Iäkkäiden yhteen sovitettujen palvelujen kokonaisuus Päijät-Hämeessä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

OSAKE- KOKEMUKSIA TAMPEREELTA

Kulttuuri- ja liikuntapalvelut Palvelujohtaja Ari Karimäki

Kyläturvallisuus - tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä

Yhteenveto ikääntyneiden vajaaravitsemustyöryhmän tapaamisesta

MUSIIKKI KUULUU KAIKILLE

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Toimintakyky ja arjen sujuvuus- palvelukokonaisuus Kotona eläen hyvinvoivana ja toimintakykyisenä. Sirkka Karhula Selvityshenkilö 23.5.

Ikäneuvo hanke: Tilannekatsaus

Toimintakyvyn edistäminen

Uuden sukupolven organisaatio

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi?

KunTeko Kuntatalo Miltä tulevaisuuden työ meillä näyttää ja tuntuu? Case Kuntouttava kotihoito

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Palvelutarpeen arviointi - työpaja

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka Anni Pentti

Ikäihminen toimijana hanke

Muistisairaan asiakkaan kuntoutumisen tukeminen kotihoidossa. Saarela Sirpa, palveluesimies, Oulun kaupunki

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus!

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvallisen ja sujuvan arjen tarjoaminen. Kasvun ja vanhemmuuden tukeminen

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja Kuusankoskitalo

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

YHTEISTYÖLLÄ TUKEA KOTONA ASUMISEEN

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

Toimintamalleja ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseksi

Vanhus- ja vammaispalveluorganisaatio 2019

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

RAI PEREHTYMINEN. Kontulan monipuolinen palvelukeskus Maija Hyttinen Pirjo Myllymäki

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Koko kylä huolehtii. vastuu ikääntyvistä kuuluu kaikille Ikääntyvät Päijät-Hämeessä nyt

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Aktiivinen ikääntyminen ja sukupolvien välinen solidaarisuus EU:n 2012 teemavuosi. Työterveyslaitos

Rai- vertailukehittämisen seminaari Helsinki Messukeskus Tarja Viitikko

Keski-Suomen seututerveyskeskus. Hoitotyön ergonomian kehittäminen Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa

Transkriptio:

Tämä on minun elämäni loppuun saakka Koska elämänsisältöä on ikävää hoitaa lääkityksellä Laaja-alaisen palveluintegraation malli Tampereella 1 6.10.2016 Sanni Pöntinen15.2.2016

2 6.10.2016

Elämän puu edessä koko loppuelämä. 3 6.10.2016 Jaana Ylänen / Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut

Kotihoito ja asumispalvelut yhteiset arvomme Yksilöllisyys Inhimillisyys Yhteisöllisyys Innovatiivisuus

Yksilöllisyys; vahvuudet, voimavarat, tarpeet

Inhimillisyys; vuorovaikutus, kohtaaminen, koskettaminen

Yhteisöllisyys; turvallisuus, jatkuvuus, luotettavuus

Innovatiivisuus; ketteryys ja joustavuus palveluissa, rohkeus toimia

Susanna Lyly 9 6.10.2016 Arttu Haapalainen, Riku Laakkonen & työryhmä. Teatterityöpaja

Susanna Lyly 10 6.10.2016 Riku Laakkonen & Työryhmä

Ihmiseltä ihmiselle, keskiössä kohtaaminen 11 6.10.2016 Tanssiluotsit 2015

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut arvot ja periaatteet Lähtökohta: Ikäihmisen elämäntilanne ja toimintakyky Tavoite: Ikäihmisten elämänlaadun koheneminen. Osallisuus, onnellisuus, ilo, virkistys, toimintakyvyn ylläpito ja edistäminen. Toimintaperiaate: Toimitaan systemaattisesti yksinäisen/tyhjän arjen rikastamiseksi. Kulttuuri tulee luo. Monimuotoinen ja ketterä palvelujen tuotanto vastaa toimintakyvyltään ja taustaltaan erilaisten ihmisten tarpeisiin. Tulevaisuus: Hoidollisten palvelujen tarve vähenee kulttuurin ja liikuntaan panostamalla 12 6.10.2016

Kolme tuotantoaluetta tekevät yhdessä muutosta: Kulttuuri ja liikunta/harrastustoiminta Tuotantoalueiden vuosisuunnitelmat TAVOITE: Rakenne on muodostettu sisältö- ja asiakaslähtöisesti Kulttuurityötä tehdään seuraavissa kolmessa asiakokonaisuudessa: 1. Hoitotyön muutos kulttuuriset menetelmät hoitajien käytössä. Henkilökunnan valtautuminen omassa työssä. Kohtaamisen merkityksen ymmärtäminen ja osaamisen laaja-alainen käyttö ja hyödyntäminen 2. Elämänlaadun osatekijät ohjauksessa ja neuvonnassa tarpeen tunnistaminen kulttuurisetelin käyttö ja asiakkaan ohjaaminen kulttuurin käyttäjäksi esim. palvelukeskuksiin. Kulttuuritoiminnan sisällyttäminen arkeen esim. kotihoidossa. 3. Ikäihmisen palvelu- ja hoitosuunnitelmasta hyvinvointisuunnitelmaan -> Kulttuuriset mittarit hyvän hoidon osatekijöiksi 13 6.10.2016

Virkistysrahaston toimintamalli* * Selite seuraavalla dialla Kehittämistyön kolme osaaluetta TYÖRYHMÄ 6-8 hlö + KUVAPAsuunnittelija KUVAPA Suunnittelee vuosisuunnitelmat TYÖRYHMÄ 6-8 hlö TYÖRYHMÄ 6-8 hlö + KUVAPAsuunnittelijsuunnittelija + KUVAPA- KOTIHOITO JA SAIRAALA JA KUN- ASUMISPALVELUT TOUTUSPALVELUT Linjaa ja suunnittelee kokonaisuutta, seuraa kehittämishankkeiden toteutumista, esittelee vuosisuunnitelmat tuotantojohtajille päätettäväksi TIMANTTI- KOORDINOINTI- RYHMÄ Päättää vuosisuunnitelmien toteutuksesta TUOTANTO- JOHTAJA TUOTANTO- JOHTAJA TUOTANTO- JOHTAJA 14

Tiina Puputti 15 6.10.2016 Liikuntaluotsit 2015

Talous ja resurssit Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut: 2015 vuosibudjetti 850 000. (Sis. henkilöstömenot ja hallinto) Vuodesta 2015 lähtien lisäksi virkistysrahasto 250 000 /vuosi. Työntekijät 5 kokoaikaista. 64-94-vuotta täyttäneitä Tampereella vuonna 2015 41 854hlö Panos ikääntyvien ihmisten kulttuuritoimintaan 46,60 vuosi/ 3,90/kk Kotihoito ja asumispalvelut: Esim. Keskustan alueen asiakkaat 1800hlö kulttuurille virkistysrahastosta 3 /kk Kulttuurityöntekijät (virikeohjaajat, askarteluohjaajat) 12 henkilöä 16 6.10.2016

17 6.10.2016 Kuva: Yhteishyvä Laura Vesa, Kulttuuriluotsit 2015

Esimerkkejä mitä kulttuurinen toiminta mm. on? Vuonna 2015 Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut (Kirjasto, Museot, Kulttuuripalvelut ja Työväenopisto) toteuttivat 1061 erilaista projektia, tapahtumaa tai koulutustilaisuutta tamperelaisille ikäihmisille sekä hoitohenkilökunnalle ja heidän omaisille. Lisäksi Kirjaston kotipalvelut toteutti lainaustoimintaa ryhmä- ja yksityisasiakkaille. Kävijöitä tapahtumissa oli yli 25 000. Lisäksi toteutettiin kulttuuri, liikunta- ja ympäristöluotsitoimintaa (vapaaehtoistoimintaa) materiaali/toiminta/motivointipaketteja, näyttelyjä, tarjottiin kokoelmia yksityishenkilöille ja pienryhmille sekä järjestettiin avoimia tapahtumia, joiden kävijämääriä ei ole tilastoitu. Palveluohjausta Terveysasemilta Lähitorien vapaaehtoisille vertaisneuvojille ja Kuvapan palveluihin kehitetään Kilpailu Taiteen edistämiskeskuksen kanssa, Kuinka taiteella voi ehkäistä yksinäisyyttä ja osattomuutta? Suomen ensimmäinen museokoira Tilli aloitti työnsä museolehtorin työparina elokuussa 2016. Eläsäkin-kampanja käynnistyi! Haastamme kaikki pohtimaan millaista on sinun oma hyvä ikääntyminen? 18 6.10.2016

19 6.10.2016 Ari Heinola Museolehtori Lila ja Tilli

Koukkunimen kuvataideprojektit syksy 2016 o Vauvojen värikylpyjen toteuttaminen vanhainkotiympäristössä merkitsee ainutlaatuisia kohtaamisia sukupolvien välillä, elämyksiä sekä vauvoille ja heidän vanhemmilleen että vanhuksille, henkilökunnalle, omaisille, vapaaehtoisille, opiskelijoille. Osastoilta tulevat vanhukset ovat paitsi värikylvyn katsojia myös osallistujia, sillä myös he maistelevat, haistelevat ja tunnustelevat värikylvyn värimateriaaleja. Lasten ilmeet ja äänet tuovat muistisairaille vanhuksille mieleen muistoja menneisyydestä, mutta sen lisäksi värikylvyissä eletään tässä hetkessä, hymyillään ja iloitaan yhdessäolosta. o Kuvataidetyöpajojen osallistujat ja heidän avustajansa tekivät ns. vapaana maalauksena yhdessä muotokuvia ja maisemia. Läpinäkyville polykarbonaattilevyille piirrettiin tussilla ääriviivat, jonka jälkeen kuviin maalattiin väripintoja akryyliväreillä. Työpajoihin osallistui innokkaita, aikaisemminkin kuvataiteita harrastaneita henkilöitä, mutta myös viimeksi kansakoulussa piirrelleitä. Kukin osallistui kykyjensä mukaan, lopputulos oli useille suuri yllätys ja ylpeydenaihe. Menetelmä koettiin mielenkiintoiseksi ja palkitsevaksi. Piirtäminen, värien sekoittaminen, siveltimellä maalaaminen ja lopulta oman muotokuvan syntyminen oli miellyttävän jännittävä, uusi elämys. 20 6.10.2016

21 6.10.2016 Vauvojen värikylpy-toiminta Koukkuniemi

22 6.10.2016 Kuvataideprojekti, Koukkuniemi

Arvokas vanhuus 2015/Alf Rehn Osaamme kyllä arvostaa, koska meille on opetettu että ikääntyneissä on arvokkuutta, mutta me emme ole oppineet näkemään sitä moninaista arvoa joka vanhuudessa vielä piilee. Joten pyh! ja hyh! arvokkaaiie vanhuudeile! Meidän ei tulisi kertoa vanhenevalle ikäryhmälle mitä heidän tulisi tehdä tai mitä heidän tulisi olla. Jos he haluavat vanheta arvokkaasti, siitä vaan. Jos he haluavat vanheta hedonisteina, aivan yhtä hyvä. Meidän rooli, meidän emme-vielä-aivan-noin-vanhat, tulee olemaan mahdollisuuksien luominen ja pois alta pysyminen.

Kiitos! Sanni Pöntinen johtava museolehtori ja Marjut Lindell kehittämispäällikkö Kuvat: Laura Vesa Yhteyshyvä, Tiina Puputti, Pilvi Tuomainen Tre, Jari Kuusenaho Tre, Tampereen kaupungin kirjastopalvelut, Lila Heinola Tre, Susanna Lyly, Ari Heinola ja Tampereen kaupunki