JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUE Alajärvi Soini Vimpeli KAAVOITUSKATSAUS 2016
2(14) JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KAAVOITUSKATSAUS 2016 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti kuntien on laadittava vuosittain kaavoituskatsaus, jossa esitetään kaavoitukseen liittyvät ajankohtaiset asiat. Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat kaavahankkeet, jotka eivät ole vaikutuksiltaan vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta tiedotetaan sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla. Kaavoituskatsaus on nähtävillä internetissä osoitteessa www.jarvi-pohjanmaa.fi (> Palvelut > Kaavat, kiinteistöt ja tontit). 1.1. JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA KAAVOITUKSESSA Alajärven kaupunki, Soinin kunta ja Vimpelin kunta ovat muodostaneet Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen 1.1.2009 alkaen. Merkittävimpiä muutoksia aikaisempaan kuntien palvelujen tuotantojärjestelmään on ollut siirtyminen tilaaja-tuottajamalliin. Tilaajina ovat peruskunnat ja tuottajina yhteislautakunnat, joissa on neljä edustajaa jokaisesta kunnasta. Kaavoitus-, maankäyttö- ja mittaustoiminta on Järvi-Pohjanmaan teknisen lautakunnan alaisuudessa. Järvi-Pohjanmaan teknisen lautakunnan hallinnoinnista vastaa Soinin kunta. 1.2. MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL sekä siihen liittyvä asetus MRA säätelevät kaavoitusta ja rakentamista. Maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Kunnat voivat myös laatia yhteisen yleiskaavan. Pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle laadittavaa asemakaavaa kutsutaan rantaasemakaavaksi. Maakuntakaava ja yleiskaava ovat yleispiirteisiä kaavoja, jotka ohjaavat yksityiskohtaisempien kaavojen laatimista. Ne voivat ohjata myös suoraan rakentamista ja muuta maankäyttöä. Alueellinen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) ohjaa ja valvoo kuntakaavoitusta muun muassa vuosittain järjestettävillä kehittämiskeskusteluilla sekä yksittäisiä kaavoja koskevilla viranomais- ja työneuvotteluilla.
3(14) 1.2.1. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet käsittelevät seuraavia kokonaisuuksia: 1) Toimiva aluerakenne, 2) Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu, 3) Virkistyskäyttö, luonnonvarat, kulttuuri- ja luonnonperintö 4) Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto, 5) Helsingin seudun erityiskysymykset sekä 6) Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistus on astunut voimaan 1.3.2009. Tarkistuksen pääteemana on ollut ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen. Esille on nostettu myös muun muassa tulvasuojelu erityistavoitteissa: Alueidenkäytössä on otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaaraalueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueidenkäytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule sijoittaa tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista. Tällä erityistavoitteella on vaikutusta myös Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen maankäytön suunnittelulle. Maankäytön suunnitteluun vaikuttavat myös valtakunnalliset inventoinnit, kuten valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ja erilliset suojelu- ja teemaohjelmat (Naturaalueet, soidensuojeluohjelmat ja maisemansuojeluohjelmat). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on nähtävillä Ympäristöministeriön sivuilla www.ymparisto.fi. 1.2.2. Maakuntakaava Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osaalueella. Siinä esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Maakuntakaavan tehtävänä on ratkaista valtakunnalliset, maakunnalliset ja seudulliset alueiden käytön kysymykset. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain, jotakin tiettyä aihekokonaisuutta käsittelevänä kaavana.
4(14) Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käyttöä koskevaa suunnittelua. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen kunnat kuuluvat Etelä-Pohjanmaan liiton alueeseen. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava on vahvistettu Ympäristöministeriössä 23.5.2005. Lapuan Honkimäen osalta Ympäristöministeriö on vahvistanut maakuntakaavan muutoksen 5.12.2006. Maakuntakaava on nähtävillä Etelä-Pohjanmaan liiton sivuilla www.epliitto.fi. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistamistyö on käynnistynyt 2011. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaava uudistetaan vaiheittain. Vaihemaakuntakaava I käsittelee tuulivoimaa ja vaihemaakunta II kauppaa, liikennettä ja keskustatoimintoja. Vaihemaakuntakaavan III sisältönä ovat turvetuotanto, suoluonnon suojelu, bioenergialaitokset, energiapuun terminaalit ja kulttuurimaisemat. Tietoa maakuntakaavasta sekä vireillä olevista selvityksistä ja vaihekaavojen nykytilanteesta löytyy Etelä-Pohjanmaan liiton sivuilla www.epliitto.fi (> Maakuntakaavoitus). 1.2.3. Yleiskaava Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittaminen ja niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet ja se ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan. Kaava esitetään kartalla, ja siihen liitetään kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus. Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta. Kaavan hyväksyy kaupungin- tai kunnanvaltuusto. Jos kunnat ovat laatineet yhteisen yleiskaavan, sen hyväksyy kuntien yhteinen toimielin ja vahvistaa ympäristöministeriö. 1.2.4. Asemakaava ja ranta-asemakaava Asemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus. Asemakaava voi koskea kokonaista asuntoaluetta asuin-, työ- ja virkistysalueineen tai joskus jopa vain yhtä tonttia. Asemakaavan laatii kunta. Ranta-alueiden rakentamista voidaan ohjata ranta-asemakaavalla, jonka laatimisesta vastaa maanomistaja. Yksityinen maanomistaja voi laatia omistamalleen alueelle ranta-asemakaavaehdotuksen, jonka käsittely ja hyväksymismenettely tapahtuvat kunnassa. Asemakaavaan kuuluvat asemakaavakartta sekä kaavamerkinnät ja -määräykset. Asemakaavaan liittyy selostus, jossa kerrotaan kaavan laatimisesta ja keskeisistä ominaisuuksista.
5(14) Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoitukseen ja merkitykseen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista, jota kutsutaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaksi (OAS). (MRL 62, 63 ja 64 ). 1.2.5. Poikkeamisluvat ja suunnittelutarveratkaisut Kunta, ja eräissä tapauksissa ympäristökeskus, voivat erityisistä syistä myötää poikkeuksen rakentamista koskevista rajoituksista ja säännöksistä. Poikkeamisvalta siirtyy kokonaisuudessaan kunnille 1.4.2016. Poikkeamis- ja suunnittelutarveratkaisuasioista säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL). Suunnittelutarvealueella tarkoitetaan aluetta, jonka käyttöön liittyen tarpeiden tyydyttämiseksi on syytä ryhtyä erityisiin toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohdon tai viemärin rakentamiseen taikka vapaa-alueiden järjestämiseen. Suunnittelutarvealue on tarkemmin määritelty MRL 16 :ssä. 1.2.6. Tiedottaminen kaavoitushankkeista Kaava-asioista ilmoitetaan ja kuulutukset julkaistaan yhteistoiminta-alueen kunnissa seuraavissa lehdissä: - Alajärvellä Järviseutu-lehdessä, - Soinissa Torstai-lehdessä, ja - Vimpelissä Järviseudun Sanomissa. Kuntien kaavahankkeita koskeva aineisto julkaistaan myös internetissä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen kotisivuilla osoitteessa www.jarvi-pohjanmaa.fi (> Palvelut > Kaavat, kiinteistöt ja tontit > Kaavat). Kaavahankkeita koskeva aineisto asetetaan kotisivuille nähtäville, kun kaavahanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) asetetaan nähtäville. Useimmiten samanaikaisesti asetetaan nähtäville myös kaavaluonnos. Kaava-aineisto on nähtävillä koko kaavan laadinnan ajan. Internetissä on nähtävillä myös asemakaavayhdistelmiä sekä yleiskaavoja.
6(14) 2. MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUHANKKEET JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 2.1. Yleiskaavat 2.1.1. Mustaniemi-Sammaliston osayleiskaava, Alajärvi Mustaniemi-Sammaliston alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Päätöksen kaavan laatimisesta on tehnyt entisen Lehtimäen kunnan kunnanvaltuusto. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu on pidetty 2008. Osayleiskaavaluonnos on ollut nähtävillä 17.12.2010 17.1.2011. Osayleiskaavaehdotus on ollut nähtävillä ensimmäisen kerran kesällä 2012. Osayleiskaava pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2016 aikana. Kaavan keskeisenä tavoitteena on saattaa alueen maankäyttö vastaamaan nykyistä tarvetta ympärivuotisen asumisen lisääntyessä haja-asutusalueella. 2.1.2. Alajärven keskustaajaman ja sen lähialueiden osayleiskaava Alajärven keskusta-alueen, Kullanmutka-Viinamäki-Pekkola-Isosaari-Pynttärinniemi-Pynttärin alueen sekä Hoiskon keskeisten alueiden osayleiskaava toteutetaan vuosina 2016 2018. Osayleiskaava-alueen tarkempi aluerajaus määritellään myöhemmin. Tarkoituksena on laajentaa yleiskaava-aluetta sekä muuttaa yleiskaavaa muuttuneiden maankäytön tarpeiden mukaisiksi. Yleiskaava laaditaan pitkän ajan tähtäimellä siten, että laadittava yleiskaava ohjaisi maankäyttöä vuoteen 2030 saakka. Yleiskaavan tärkeimpinä tavoitteina on muun muassa osoittaa Alajärven keskustan läheisyyteen uudet omakotirakentamiseen soveltuvat alueet sekä muut asumisen alueet, kaupallisten toimintojen alueet, teollisuusalueen laajennusalueet sekä palvelujen alueet. Yhtenä osa-alueena on ratkaista muun muassa Alajärventien liikenneasiat sekä mahdollisesti uuden liittymän järjestäminen VT 16:lle Alajärven teollisuusalueen kehittämistä silmällä pitäen. Nykyisin voimassa olevat yleiskaavat ovat vanhentuneita: Alajärven Ydinkeskustan osayleiskaava on kaupunginvaltuusto 1994 hyväksymä, Kirkonseudun ja Pynttärin osayleiskaavat on hyväksytty 1984. Yleiskaavan laatimisen alkuvaiheessa täsmennetään yleiskaavan tavoitteet sekä laaditaan tarvittavat selvitykset. Yleiskaavan etenemisestä tiedotetaan internetissä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen kotisivuilla. Yleiskaavan laatimisen yhteydessä pidettävistä yleisötilaisuuksista ilmoitetaan myöhemmin kuulutuksilla.
7(14) 2.1.3. Sääksjärven rantaosayleiskaava Vimpelin Sääksjärven ranta-alueille laaditaan rantayleiskaava. Tavoitteena on jakaa rantavyöhykkeen jäljellä oleva rakennusoikeus tasapuolisesti rannanomistajien kesken. Rakennuspaikkojen ja rakennusoikeuden jakoperusteet määritellään tarkemmin kaavaprosessin aikana. Samalla kaavoitetaan myös Sääksjärven kylän keskeisin alue kylän kehittymismahdollisuuksien turvaamiseksi. Osayleiskaavan laatiminen aloitetaan vuonna 2016 ja se pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2017 aikana. 2.2. Tuulivoimayleiskaavat 2.2.1. Pesolan tuulivoima-alueen osayleiskaava, Soini Soinin tuulivoimaosayleiskaavojen laatiminen on aloitettu helmikuussa 2013. Pesolan tuulivoimapuiston toteuttajana on Hyötytuuli Oy. Pesolan yleiskaava-alueen pinta-ala on noin 15 km². Alueelle on tavoitteena toteuttaa enintään 12 yksikköteholtaan noin 3-5 MW tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden napakorkeus on enintään 140 m ja kokonaiskorkeus enintään 210 m. Alueelle on laadittu kaavoituksen kanssa samanaikaisesti ympäristövaikutusten arviointi. Pesolan kaavaluonnos on ollut nähtävillä 9.10. 10.11.2014 ja kaavaehdotus on nähtävillä 17.12.2015 31.1.2016. Kaavaehdotus 2.2.2. Korkeamaan tuulivoima-alueen osayleiskaava, Soini Soinin tuulivoimaosayleiskaavojen laatiminen on aloitettu helmikuussa 2013. Korkeamaan tuulivoimapuiston toteuttajana on SABA Tuuli Oy. Korkeamaan yleiskaava-alueen pinta-ala on noin 19 km² ja se sijaitsee Soinin kunnan pohjoisosassa noin 6 km kunnan keskustasta. Alueelle on tavoitteena toteuttaa enintään 19 yksikköteholtaan noin 3-5 MW tuulivoimalaa. Tuulivoimaloiden napakorkeus on enintään 140 m ja kokonaiskorkeus enintään 210 m. Alueelle on laadittu kaavoituksen kanssa samanaikaisesti ympäristövaikutusten arviointi. Kaavakartta
8(14) Korkeamaan kaavaluonnos on ollut nähtävillä 9.10. 10.11.2014 ja kaavaehdotus on ollut nähtävillä 7.5.-8.6.2015. Kaava hyväksyttiin hyväksymiskäsittelyssä 26.10.2015. Hyväksymispäätös tulee käsittelyyn uudelleen alkuvuodesta 2016. 2.3. Alajärven kaupungin asemakaavat 2.3.1. Kullanmutkan asemakaavan muutos ja laajennus Kullanmutkan asemakaavamuutoksen ja laajennuksen suunnittelu on aloitettu syksyllä 2011 yhteistyössä Puuinfon sekä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Kullanmutkan alueesta on syyskuussa 2012 laadittu Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella diplomityö Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Kullanmutkan asemakaavamuutoksen ja laajennuksen laatiminen on aloitettu lokakuussa 2014. Asemakaavalla on tarkoitus parantaa Alajärven omakotitonttitarjontaa luomalla keskustaajaman pohjoispuolelle rantamaisemaan sijoittuva, luonnonläheinen, runsaasti puistoalueita sisältävä asuntoalue. Kaavakartta Kullanmutkan asemakaavaluonnos on ollut nähtävillä 20.8. 21.9.2015 ja ehdotus on nähtävillä 17.12.2015 29.1.2016. Kaava etenee hyväksymiskäsittelyyn kevään 2016 aikana. 2.3.2. Kortteleiden 18 ja 19 asemakaavamuutos Asemakaavamuutoksella tarkastetaan kortteleiden 18 ja 19 käyttötarkoitus ja kerrosluvut. Tarkoituksena on kehittää keskustaa nostamalla alueen rakennustehokkuutta ja tarkistamalla alueen maankäyttö nykytarpeiden mukaiseksi. Asemakaavamuutoksen laatiminen on aloitettu vuoden 2015 alkupuolella, se on ollut luonnoksena nähtävillä 12.11. 14.12.2015. Kaava tulee hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2016 aikana. Kaavaluonnos
9(14) 2.3.3. Kurejoentien ja Koskenvarrentien tiealueiden (LYT) muuttaminen katualueiksi Kurejoentien ja Koskenvarrentien asemakaava-alueilla olevat LYT-alueet muutetaan asemakaavamuutoksella katualueiksi (MRL 83 :n 4. mom). Asemakaavan muutos koskee Kurejoentien ja Koskenvarrentien tiealueiden (LYT) muuttamista katualueiksi ja Koskenvarrentien osalta aluevarauksen tarkistamista kevyen liikenteen väylää varten. Asemakaavamuutoksen laatiminen on aloitettu lokakuussa 2014. Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 7.5. 8.6.2015 ja ehdotusvaihe on ollut nähtävillä 15.10. 16.11.2015. Kaavaehdotus Kaava etenee toiseen ehdotusvaiheeseen alkuvuodesta 2016 ja hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2016 aikana. 2.3.4. Asemakaavan muutos korttelissa 49, ns. Pöllömännikön alue Asemakaavoituksen tavoitteena on muuttaa huoltoaseman korttelialue (LH) kaksikerroksiseksi rivitalojen korttelialueeksi (AR). Kaavamuutos aloitetaan vuoden 2016 aikana ja se valmistuu vuonna 2017. 2.3.5. Teollisuusalueen asemakaavan muutos korttelissa 613 ja VL-alueella Asemakaavoituksen tavoitteena on muuttaa korttelin 613 asuin-, liike ja toimistorakennusten korttelialue (AL) teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T). Samalla muutetaan virkistysaluetta (VL) teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeksi (T). Muutos on tarpeellinen alueen muuttuneen maankäytön vuoksi. Jos osoittautuu tarpeelliseksi, kaavoitus aloitetaan vuoden 2016 aikana ja kaava valmistuu vuonna 2017. 2.3.6. Lehtimäen keskustaajaman yritystoimintakaava Lehtimäen keskustaajamassa tarkistetaan asemakaavaa yritystoiminnan toimintaedellytysten parantamiseksi. Kaavoituksessa huomioidaan yritystoiminnan kehittämismahdollisuudet, tilatarpeet ja mahdolliset kaavan päivitystarpeet. Asemakaavoitus pyritään aloittamaan vuonna 2016 ja se valmistunee vuoden 2017 aikana.
10(14) 2.3.7. Kortteleita 47 ja 57 koskeva asemakaavamuutos Muuttuneiden maankäyttötarpeiden vuoksi alueen kaava tulee tarkistaa käyttötarkoitusten ja kulkujärjestelyjen osalta sekä varmistaa, että alueen toiminnot eivät aiheuta ympäristöhäiriöitä. Asemakaavalla osoitetaan asuin- ja liikerakennusten korttelialue ja yleisten rakennusten korttelialue, joka mahdollistaa paloaseman sijoittamisen alueelle. Kaavoitus on käynnistynyt yksityisen maanomistajan toimesta ja kaava perustuu osittain yksityisen maanomistajan ja Alajärven kaupungin väliseen kaavoituskustannusten korvaussopimukseen. Vaihtoehtoiset kaavaluonnokset ovat olleet nähtävänä 26.3. 12.4.2011 ja kaavaehdotus on ollut nähtävillä 14.6. 13.8.2012 välisenä aikana. Kaava valmistuu vuoden 2016 aikana. 2.3.8. RA-alueen asemakaavamuutos Yksityiset maanomistajat ovat tehneet aloitteen Alajärven keskustassa sijaitsevan lomaasuntojen korttelialueen (RA) muuttamisesta asuinalueeksi. Suunnittelualue olisi järkevää muuttaa rivitalopainotteiseksi asuntoalueeksi. Alueen rakennustehokkuus ja kerrosluku tulee tarkistaa nykyisiä tarpeita vastaavaksi. Ennen kaavoituksen aloittamista laaditaan kaavoitus- tai maankäyttösopimus, koska yksityiset maanomistajat ovat tehneet kaavoitusaloitteen ja koska alue on kokonaisuudessaan yksityisten maanomistajien omistuksessa. Asemakaavoitus pyritään aloittamaan vuonna 2016 ja se valmistunee vuoden 2017 aikana. 2.3.9. Kaartusjärven ranta-asemakaava Yksityisten maanomistajien toimeksiannosta E-P:n Georakennus Oy on laatimassa rantaasemakaavaa Kaartusjärven koillisosaan. Kaavaluonnos tulee nähtäville vuoden 2016 aikana. Kaavaehdotus toimitettaneen kunnalle hyväksymiskäsittelyyn vuonna 2016 tai 2017 ja rantaasemakaava valmistunee vuoden 2017 aikana.
11(14) 2.4. Soinin kunnan asemakaavat 2.4.1. Pihlaanmäen alueen asemakaavamuutos Muutaman kilometrin päähän Soinin keskustasta on tavoitteena kaavoittaa noin 10 tontin asuntoalue. Alueesta on tarkoitus muodostaa viihtyisä asuntoalue, jonka välittömässä läheisyydessä on Lauttosen virkistysalue, jossa on muun muassa uimaranta ja beach volley - kenttä. Kaavoitushanke on käynnistetty vuonna 2015 ja se valmistuu vuonna 2016. 2.5. Vimpelin kunnan asemakaavat 2.5.1. Vieresniemen asemakaavan muutos Vieresniemen asemakaavamuutos koskee Vieresniemen asemakaava-alueen Vimpelin kunnan omistamaa osaaluetta. Kaavamuutoksen tarkoituksena on lisätä alueen vetovoimaa. Vieresniemen asemakaavan muutosluonnos ja OAS ovat olleet teknisen lautakunnan käsittelyssä vuonna 2011. Vimpelin kunta päättää tarkemmat tavoitteet kaavalle ennen kaavaprosessin jatkamista. Nykyinen kaava ja kaavoitettava alue
12(14) 2.5.2. Vimpelin keskustaajaman tiealueiden (LYT) muuttaminen katualueiksi Asemakaavalla muutetaan Vimpelin kunnan keskustaajaman Patruunantien, Opintien, Jäykäntien, Pöntisentien ja Suksitien tiealueet (LYT) katualueiksi (MRL 83 :n 4. mom.). Asemakaavan laatiminen on aloitettu lokakuussa 2014 ja se valmistuu vuoden 2016 aikana. 2.5.3. Asemakaavan muutos korttelissa 98 Korttelissa 98 sijaitsee ThermiSol Oy:n omistama XPSeristetehdas. Kortteli on voimassaolevassa asemakaavassa osoitettu liikerakennusten korttelialueeksi (KL). Koska XPSeristetehtaalla pitää olla toiminnalleen ympäristölupa ja koska ympäristölupaa ei voida myöntää asemakaavan vastaisesti, ThermiSolin käytössä oleva tontti tulee muuttaa teollisuusalueeksi (T). Kaavoitus on aloitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatimisella vuonna 2012 ja kaava tullee valmiiksi vuonna 2016. 2.5.4. Ns. Palvelukeskuksen asemakaavan muutos kortteleissa 16a, 25, 25a ja 25b Aikaisemmin samalle alueelle laadittiin asemakaavan muutosta nimellä Terveyskeskuksen alueen asemakaavan muutos. Vuorovaikutuksen aktiivisuudesta johtuen katsottiin, että laadittu asemakaava voitiin hyväksyä vain osalle aluetta. Nyt on ajankohtaista tarkistaa alueen maankäyttö ja kulkuyhteydet nykyisiä tarpeita vastaaviksi. Kaavoitus aloitetaan vuonna 2016 ja se tulee valmiiksi vuonna 2017.
13(14) 3. VUONNA 2015 HYVÄKSYTYT KAAVAT 3.1. Alajärven kaupunki Kaupunginvaltuusto hyväksyi Möksyn tuulivoimaosayleiskaavan 26.1.2015 4 ja Louhukankaan tuulivoimaosayleiskaavan 26.1.2015 5. 3.2. Soinin kunta Kunnanvaltuusto hyväksyi Konttisuon tuulivoimaosayleiskaavan 24.8.2015 33. 3.3. Vimpelin kunta Ei hyväksyttyjä kaavoja vuonna 2015.
14(14) 4. LISÄTIEDOT Lisätietoa kaavahankkeista internetissä Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen kotisivuilla osoitteessa www.jarvi-pohjanmaa.fi (> Palvelut > Kaavat, kiinteistöt ja tontit > Kaavat). 4.1. Yhteystiedot Kaavoituspäällikkö Pekka Isotalo, 044 2970 264, (06) 2412 2274, pekka.isotalo(at)alajarvi.fi Ma. kaavoitussihteeri Sirma Raivio, 0400 790 642, sirma.raivio(at)alajarvi.fi Vs. maanmittausteknikko Ville Vistbacka, 044 5570 296, (06) 2412 2296, ville.vistbacka(at)alajarvi.fi 4.2. Käyntiosoite Järvi-Pohjanmaan tekninen toimi Kaavoitus ja mittaus Alvar Aallon tie 2 62900 Alajärvi