Jyvälän Setlementti ry....että ihmisen ois` hyvä olla... TOIMINTA 2008

Samankaltaiset tiedostot
- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

SETLEMENTTIEN SOSIAALISET TULOKSET TEEMOITTAIN JULKINEN SEKTORI JA TOIMINNAN ASIAKKAAT VUODELTA 2012

Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

vaikeat elämäntilanteet

Jyvälän Setlementti ry:n sosiaalinen tilinpäätös 2010

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

Aamu- ja iltapäivätoiminta oppilaan hyvinvoinnin tukena

Arvot, yhteisöllisyys

Mukana ihmisten arjessa

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

SETLEMENTTI TYÖNANTAJANA

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke

Hyvinvointi ja liikkuminen

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Tarkistuslistaa voidaan hyödyntää oppilaitoksen kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kehittämisen tukena

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä Johanna Jussila

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Nuorisotakuun toteuttaminen

Varhaiskasvatussuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Toimitus: Taneli Vuojus Graafinen suunnittelu ja taitto: Toni Tourunen Kuvat: Toni Tourunen (lukuunottamatta 5. päätavoite)

PAJA-HANKE JA MEDIAPAJA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

suositukset rahoittajille

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

POP perusopetus paremmaksi

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2011

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Yksilölliset erilaiset oppimispolkut URPO EPPA TOPI. LapinAMK RKK/LAO RKK (LAMO) RKK/LAO LAPPIA PTO YHTEISET YHTEISTYÖKUMPPANIT

Myllärin Paja. Tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn sekä oman elämänhallinnan parantaminen.

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Vapaa sivistystyö nuorten kotoutumisen edistäjänä esimerkkinä Vaasan nuorisoluokka

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Kotona Suomessa-hankkeen tavoite

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi

Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Hämeen ELO-toiminta Kysely Kanta- ja Päijät-Hämeen ELO-ryhmien jäsenille tammikuussa 2016 ELO-ryhmän toiminnan painopisteet

Mitä perusopetuksen jälkeen? Keski-Suomen Autismiyhdistyksen vanhempainryhmä

ILTAPÄIVÄTOIMINTA HÄMEENKYRÖSSÄ

Rovaniemen lapset ja perheet

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie Saarenkylä gsm

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

LUPA LIIKKUA! suositukset fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi oppilaitosten arjessa. Toiminnanjohtaja Saija Sippola SAKU ry

Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti

Mukana ihmisten arjessa

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.

Maahanmuuttajasta kuntalaiseksi

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia

LAPSEN JA NUOREN KASVUN TUKEMINEN

Palveluasuminen. Turvallista, tasa-arvoista ja yksilön tarpeet huomioivaa kodikasta asumista

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Valtakunnalliset työpajapäivät. Hyria säätiö sr. Yksilölliset polut valmennuksessa. Ke Rulla

Munkkiniemen yhteiskoulu

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Ko u l u l a i s t e n LAINSÄÄDÄNTÖ TOIMINTA OHJAAJAT VASTUU

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

Keski-Suomen välityömarkkinoiden kehittämisohjelma KEVÄT

Transkriptio:

JYVÄLÄ Jyvälän Setlementti ry...että ihmisen ois` hyvä olla... TOIMINTA 2008 Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohanke 2008 2011

että ihmisen ois` hyvä olla Kädessäsi oleva TOIMINTA 2008 julkaisu on Jyvälän Setlementti ry:n hallinnoiman ja RAY:n rahoittaman NÄKY hankkeen toimittama. Julkaisussa esitellään Jyvälän Setlementti ry:n toimintaa kuvin ja sanoin ja vastataan kysymykseen mitä teemme? Tutustu myös TULOKSET 2008 raporttiin, jossa tarkastellaan toiminnalla aikaansaatuja vaikutuksia. Kyseessä on Jyvälän sosiaalinen tilinpäätös, joka tuo näkymättömät tulokset näkyväksi sosiaalisen tilinpidon menetelmällä ja osoittaa siten mitä toiminnallamme saimme aikaan. Toiminnanjohtaja Helena Huovila. Jyvälän Setlementti ry on vuodesta 1940 toiminut yleishyödyllinen yhdistys, jonka toiminta perustuu setlementtiliikkeen lähestymistavoille ja arvoille. Suomessa vuonna 1918 käynnistyneen setlementtityön toiminta-ajatuksena on tukea ihmisenä ja lähimmäisenä kasvua monialaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Perusarvoina ovat arjen keskellä toteutuva lähimmäisenrakkaus, yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten välinen yhteistyö. Toiminta on kristillisellä maailmankuvalla höystettyä, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta sosiaali- ja sivistystyötä. Jyvälä toimii idyllisessä kartanokiinteistössä Mäki-Matissa, maakuntakaavan tukemassa kulttuuriympäristössä. Itse rakennus, entinen Nisulan kartano, on kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokas museoviraston erityisen suojelun kohde. Jyvälän kartano täyttyy päivittäin elämästä ja eri-ikäisistä kävijöistä. Vuonna 2008 Jyvälä on monipuolinen toimija, jonka keskeisinä toimialoina ovat kasvatus, koulutus ja sosiaalityö. Jyvälän kansalaisopisto tarjoaa kädentaitoihin, musiikkiin, fyysisen kunnon ylläpitoon ja hyvään oloon painottuvaa kurssitoimintaa. Jyvälän Lastentarha tarjoaa päivähoito- ja esiopetuspalveluja 3 6-vuotiaille lapsille. Jyvälän Jälkkäri järjestää koululaisille ohjattua ja valvottua iltapäivätoimintaa kahdeksassa eri toimipisteessä. Jyvälän hanketoiminnalla pyritään vastaamaan alueellisiin ja ajankohtaisiin haasteisiin. Jyvälän Nuoret ry puolestaan tarjoaa lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tukevaa kerho-, paja- ja leiritoimintaa pienryhmissä sekä tarjoaa nuorille ja aikuisille mahdollisuuden mielekkääseen vapaaehtoistoimintaan lapsi- ja nuorisotoiminnan ohjaajina. Lisäksi Jyvälä tarjoaa mahdollisuuksia siviilipalvelun suorittamiseen, kuntouttavaan työtoimintaan Jyvälän löydät harjun takaa, osoitteesta Kortesuonkatu 52-54 sekä työelämävalmennukseen. Jyvälän eri toimialoille työllistyy useita kymmeniä tukityöllistettynä olevia työntekijöitä. Esimerkiksi vuonna 2008 henkilöstöä oli yhteensä 116 henkilöä. Löytyypä Jyvälästä vielä kansallispukuvuokraamokin. Jyvälän toiminnanjohtajana toimii Helena Huovila ja toimistonhoitajana Anne Leisalo. 2

Jyvälän kansalaisopisto Kansalaisopisto tarjoaa yleissivistävää koulutusta elämänkaaren eri vaiheissa oleville ja kaikenikäisille vauvasta vaariin. Kurssitarjonta on monipuolista: musiikkia, kädentaitoja, elämäntaitoja sekä fyysisen kunnon ylläpitoon ja hyvään oloon painottuvaa kurssitoimintaa. Opistotyössä näkyvät yhteisöllisyyden, suvaitsevaisuuden ja jaksamisen teemat kuten myös setlementin perusarvot. Toiminnan tavoitteena on elämän kestävän oppimisen mahdollistaminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen. Tähän pyritään tarjoamalla laadukkaita, asiakkaiden ja ajan tarpeisiin vastaavia koulutuspalveluita jotka tukevat osallistujien arjessa ja työssä jaksamista. Kansalaisopisto on toiminut Jyvälässä aina sen perustamisesta, vuodesta 1940 asti. Kurssitoiminnan lisäksi järjestetään työelämälähtöistä maksupalvelukoulutusta sekä työelämävalmiuksia tukevia ryhmiä, kuten esimerkiksi Aktiivisena arkeen ja Lupa jännittää pienryhmät Työvoiman palvelukeskuksen asiakkaille. Opetushallituksen rahoittamassa Itseä varten hankkeessa (2006 2008) puolestaan kehitettiin opiston senioritoimintaa. Kansalaisopiston toiminnassa korostuvat asiakaslähtöiset pienryhmät ja pienehkön opiston mahdollistama joustavuus. Toimintaa arvioidaan ja kehitetään kurssien osallistujilta kerättävän kurssipalautteen avulla joka myös ohjaa seuraavan kauden kurssisuunnittelua. Tuntiopettajia on noin neljäkymmentä ja koulutussuunnittelijana toimii Asta Niemi. Itseä varten kolmas ikä henkilökohtaisena haasteena ja mahdollisuutena (1.6.2006 31.12.2008) Opetushallituksen rahoittaman Itseä varten hankkeen (1.6.2006 31.12.2008) tavoitteena oli kehittää eläkkeelle jääneille ikäryhmille itsensä toteuttamista mahdollistavia ja onnistumisen kokemuksia tarjoavia opintomahdollisuuksia, tehdä näkyväksi vanhenevien ikäluokkien kokemuksia sekä helpottaa työelämässä omaksuttujen roolien vaihtumista uusiin rooleihin. Vuonna 2008 hankkeen puitteissa toteutettiin eriaiheisia senioriryhmiä. Tavoitteiden toteutumista arvioitiin ohjaajien palavereissa sekä osallistuneilta spontaanisti saadun ja kirjallisesti kerätyn palautteen pohjalta. Hankkeen projektityöntekijänä toimi Leena Nukari. 3

Päiväkoti, Jyvälän Lastentarha Jyvälän perinteikäs Lastentarha on toiminut jo vuodesta 1940 alkaen. Päiväkoti tarjoaa noin 35 lapselle, 3 6-vuotiaille, esikoulu- ja päiväkotipaikan. Lastentarha toimii kasvatuskumppanina vanhempien kanssa ja tekee laadukasta varhaiskasvatustyötä Jyvälän kartanon kodinomaisissa tiloissa. Toiminnassa on keskeistä luottamuksellinen yhteistyö perheiden kanssa sekä erilaiset yhteistoimintamuodot. Lastentarhan toiminta tukee yhteisöllisyyttä ja lapsi tuntee olevansa pidetty ja sellaisenaan hyväksytty, arvokas ihminen. Lapsityötä ohjaa rinnalla kulkemisen ajatus mikä korostaa lapsen yksilöllisyyden kunnioittamista ja huomioimista. Tärkeitä arvoja ovat myös rehellisyys ja oikeudenmukaisuus sekä lähimmäisenrakkaus. Turvallisuus ja välittämisen ilmapiiri ovat Lastentarhan toiminnan kivijalkoja. Lastentarha toimii yhteistyössä muiden päiväkotien sekä koulujen kanssa ja yhteistyökumppaneina ovat myös monet oppilaitokset ja terveysalan ammattilaiset. Toimintaa arvioidaan ja kehitetään erilaisten asiakaspalautteiden ja keskustelujen sekä henkilöstön kehityskeskustelujen avulla. Lastentarhan toiminnasta vastaa Marja Pajunen yhdessä henkilöstön kanssa. 4

Koululaisten iltapäivätoiminta, Jyvälän Jälkkäri; ohjattua koululaisten iltapäivätoimintaa 1.-2. luokkalaisille Jälkkäri tarjoaa pienille koululaisille turvallisen ja mukavan iltapäivän, jälkiruokaa koulupäivän jälkeen. Toiminnalla tuetaan lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luodaan pohjaa hyvälle kasvulle. Päivään sisältyy muun muassa kavereita ja läksyjen tekemistä itsenäisesti tai ohjatusti sekä välipalaa, liikuntaa ja lepoa. Jälkkäritoiminnalla vaalitaan koulumyönteistä henkeä sekä tuetaan lapsen koulussa pärjäämistä ja jaksamista. Jälkkäri toimii siltana koulusta kotiin tiiviissä yhteistyössä koulun ja vanhempien kanssa. Kasvatustyötä tuetaan toimimalla kodin ja koulun kasvatuskumppanina sekä lapsen rinnalla kulkijana tämän elämänpolulla. Jyvälä tarjoaa Jälkkäriä kahdeksassa kohteessa; Halssilan, Huhtasuon (x 2), Keltinmäen, Keltinmäen kirkon, Kypärämäen, Lohikosken ja Steiner -koulun ryhmissä. Seutukunnallista yhteistyötä tehdään muiden jälkkärien kanssa kehittämisen, yhteisten tapahtumien ja koulutustilaisuuksien muodossa. Lisäksi Jälkkäri toimii yhteistyössä alueen eri oppilaitosten kanssa. Toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä hyödynnetään kauden aikana lapsilta ja heidän vanhemmiltaan koottua palautetta. Lisäksi Jyvälän Jälkkäri on mukana valtakunnallisessa Opetushallituksen arvioinnissa. Ryhmissä työskentelee vähintään kaksi aikuista ohjaajaa ja jokaisessa on lapsityön koulutuksen saanut vastuuohjaaja. Jälkkärikoordinaattorina toimii Päivi Virtakallio. 5

Jyvälän hanke- ja kehittämistoiminta Pääosin julkisin varoin toteutetuilla kehittämishankkeilla pyritään vastaamaan alueellisiin ja ajankohtaisiin haasteisiin. Niissä edistetään työllistymistä, työllistetään, tuetaan elämänhallintaa, ehkäistään syrjäytymistä ja kehitetään uudenlaisia toimintamalleja. Tahto Tehdä Työtä - projekti TTT-projekti on TE-keskuksen rahoittama hanke (1.11.2006 31.10.2009), jonka tavoitteena on edesauttaa osallistujien työllistymistä Jyvälän setlementin eri toimipisteisiin sekä avoimille työmarkkinoille. Hankkeessa tuetaan myös koulutukseen hakeutumista. Projektin aikana kehitetään toimintamalli ammatillisen koulutuksen liittämiseksi osaksi tukityösuhdetta sekä kehitetään toimijoiden välistä yhteistyömallia, jolla edistetään asiakkaiden jatkotyöllistymistä. Projektin toimintaan kuuluu myös työelämävalmennusjakso sekä henkilökohtainen tuki ja ohjaus. Projekti tarjoaa eri alojen opiskelijoille harjoittelumahdollisuuksia sekä toimii yhteistyössä laajan ja moniammatillisen verkoston kanssa. Arvioinnissa käytetään asiakaskyselyitä ja lisäksi seurataan työllistymistä ja siirtymistä ammatilliseen koulutukseen sekä arvioidaan yhteistyön toimivuutta eri tahojen kanssa. Projektista vastaa projektipäällikkö Kristiina Rothstén, joka toimii myös työvalmentajana. Fiilis - hanke Fiilis hanke on RAY:n rahoittama kehittämishanke (1.8.2007 30.5.2010). Hankkeen tavoitteena on vahvistaa osallistujien jaksamista sekä kehittää malli henkilökohtaisen elämänpolun suunnitteluun. Kokonaisvaltaisella tuella pyritään vahvistamaan vuorovaikutus ja sosiaalisia taitoja sekä käynnistämään oman kasvu- ja urakehityksen prosessointi. Toiminta toteutetaan räätälöitynä pienryhmätoimintana. Arviointi toteutetaan asiakaskyselyillä ja ryhmänohjaustilanteissa havainnoinnilla. Projektin koordinaattorina toimi Nina Niemi (2007-2008), tehtävässä jatkaa v. 2009 Leena Nukari. Kasvun Tuki hanke Peruskoululaisten Kasvun Tuki- hanke toteutui sosiaali- ja terveystoimen avustuksen turvin. Hanke toimi moniammatillisena yhteistyöhankkeena Viitaniemen koululla. Hanke kohdennettiin nuorten päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn ja tukitoiminta kohdennettiin nuorten kokemien vanhempien alkoholinkäytön haittojen vähentämiseen. Jyvälän Nuoret ry, Avaimet Onnistumiseen hanke Avaimet Onnistumiseen on Jyvälän Nuoret ry:n hallinnoima ja RAY:n rahoittama hanke (1.3.2007-31.12.2009), jossa kehitetään toiminnallista ohjaustyön mallia nuorten aikuisten maahanmuuttajien tukemiseen. Hanke on hyvä esimerkki setlementtiliikkeen monikulttuurisuutta edistävästä ja ihmisten välille siltoja rakentavasta työstä. Hankkeeseen osallistuvat nuoret saavat kokemuksen vertaisryhmätoiminnasta, ja heidän sosiaaliset taitonsa vahvistuvat, kun heitä kannustetaan kokeilemaan monipuolisia toiminnan mahdollisuuksia vapaa-ajantoiminnassa yhdessä suomalaisten nuorten kanssa. Lisäksi hanke tukee maahanmuuttajanuorten suomen kielen oppimista sekä opintoihin tai työelämään siirtymistä. Projektin koordinaattorina toimii Anni Viinikainen. Avaimet Onnistumiseen hankkeen nuoria 6

NÄKY - Setlementtien sosiaalisen tilinpidon verkostohanke Näkymättömästä NÄKYväksi! Setlementtien yhteisessä verkostohankkeessa tehdään näkyväksi setlementeissä tehtävän työn vaikutuksia sosiaalisen tilinpidon menetelmällä. RAY:n rahoittaman hankkeen (1.3.2008 31.5.2011) tavoitteena on muodostaa kohdesetlementeille toimiva ja jatkuva keino mitata ja osoittaa niiden sosiaaliset tulokset. Lisäksi hankkeessa mallinnetaan sosiaalisen tilinpidon menetelmän käyttö hankkeen arviointivälineenä. Sosiaalisella tilinpidon menetelmällä mitataan, analysoidaan ja esitetään toiminnan sosiaaliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset systemaattisesti. Toiminnalle asetetut tavoitteet määritellään ja kootaan sosiaaliseen budjettiin. Tämän jälkeen laadulliset ja määrälliset tapahtumat kirjataan säännöllisesti kirjanpitoon. Analysoitu kirjanpitomateriaali kootaan sosiaaliseksi tilinpäätökseksi, jonka ulkopuolinen tilintarkastaja tarkastaa. Näin kootut ja todennetut tulokset toimivat toiminnan kehittämisen sekä johtamisen välineinä (tavoitteita toteuttava työtapa) sekä palvelevat toiminnan rahoittajia ja muita sidosryhmiä. Vuonna 2008 hankkeeseen osallistui viisi setlementtiä. Jyvälän lisäksi mukana on Koskela ja Lievestuorela Keski-Suomesta sekä kaksi setlementtiä Itä-Suomesta, Puijola ja Ukonhattu. Vuonna 2009 toimintaan tulee mukaan 6 10 uutta setlementtiä. Projektikoordinaattorina toimii Anne Siekkinen. Hankkeessa kehitettiin Tulosten ja Toiminnan raportti. 7

8 Jyvälän Setlementti ry Kortesuonkatu 52 54, 40700 Jyväskylä JYVÄLÄ että ihmisen ois hyvä olla puh. (014) 217 202 fax. (014) 211 646 jyvala@jyvala.fi www.jyvala.fi Julkaisun toimitus: Anne Siekkinen. Taitto ja piirrokset: Kalle Parkkonen. Valokuvat: K. Parkkonen, Juha Oinonen (s.2) ja Avaimet Onnistumiseen -hanke (s. 6). Jyväskylän ammattiopiston paino 2009.