Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena"

Transkriptio

1 Sosiaalinen kuntoutus, työkyvyn tukena

2 Sosiaalinen kuntoutus tarkoittaa - Tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen osallisuuteen vahvistamalla sosiaalista toimintakykyä ja sosiaalisen vuorovaikutuksen edellytyksiä. - Vahvistetaan henkilön kykyä selviytyä arkipäivän toiminnoista, vuorovaikutussuhteista ja oman toimintaympäristön rooleista. - On osa monialaista kuntoutusjärjestelmää ja sitä on toteutettava tiiviissä yhteistyössä lääkinnällisen, ammatillisen ja kasvatuksellisen kuntoutuksen kanssa. Tämä kokonaisuus yhdistetään tarvittaessa päihde- ja/tai mielenterveyshoitoon sekä muihin tarvittaviin palveluihin ja tukitoimiin. - Taustalla tulee olla ymmärrys kokonaisvaltaisen työskentelyn välttämättömyydestä silloin, kun ongelmat ovat kasautuneet ja pitkittyneet tai kun sosiaalisen kuntoutuksen toimenpiteet ovat muutoin tarpeellisia henkilön sosiaalisen toimintakyvyn vahvistamiseksi ja osallisuuden edistämiseksi. - Tulee huomioida pitkään jatkuneen työttömyyden seuraukset, hahmotus- ja oppimishäiriöt, mielenterveys- ja käyttäytymishäiriöistä johtuvat sosiaalisen kuntoutuksen tarpeet sekä väkivaltakokemukset. - Tavoitteena arkielämän taitojen oppimista, päihteettömän arjen hallintaa, koulutukseen tai työhön tarvittavien asioiden harjoittelua tai tukea ryhmässä toimimiseen. (Lainaus: STM) 2

3 PARTY Rauma Ryhmätoiminnot Potkua arkeen - Sillanpieli Päihteiden käyttäjille Kunto ja voima - Katulähetys Kunnossa kaiken TYÖikää - Katulähetys Liiku itsesi iloisemmaksi Arjen sankarit Maahanmuuttajien keskustelu ja kulttuuriryhmä Halvalla hyvää Elämäni tarina Hyvinvointia kädentaidoista Arjen hallintaa Sosiaalinen kuntoutus Ryhmän määritelmä: - Järjestäytynyt joukko, jolla on yhteinen päämäärä - Velvollisuudet ja normit - Suullista ja kirjallista viestintää - Hiukan tietoa toisistaan - Yksilö tiedostaa kuuluvansa ryhmään 3

4 Työ ja toimintakyky tarkoittaa Ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä jokapäiväisen elämän toiminnoista: - työstä, opiskelusta, vapaa-ajasta ja harrastuksista, - itsestä ja toisista huolehtimista siinä ympäristössä, jossa hän elää. Ihmisen toimintakyky riippuu myös ympäristön myönteisistä tai kielteisistä vaikutuksista. Asuin- ja elinympäristöön liittyvillä tekijöillä, muiden ihmisten tuella tai erilaisilla palveluilla voidaan tukea ihmisen toimintakykyä ja selviytymistä arjessa. Toimintakykyä voidaan kuvata myös tasapainotilana kykyjen, elin- ja toimintaympäristön sekä omien tavoitteiden välillä. Hyvä fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky ja niitä tukeva ympäristö auttavat ihmisiä - voimaan hyvin, - löytämään paikkansa yhteiskunnassa ja - jaksamaan työelämässä eläkeikään asti. (Lainaus: THL) 4

5 PARTY Rauma Ryhmätoiminnot Startti kutyyn Startti hoiva-alalle Green Care toiminta Työ- ja toimintakyvyn kuntoutus Kuntouttava työtoiminta Startti avoimille työmarkkinoille Arbeetti Oy Ammatillinen kuntoutus (Lainaus: TTL) Tavoitteena palauttaa asiakas takaisin työelämään!!! 5

6 PARTY Rauma FÖLIKORTTI Pilotoidaan Fölikortti ajalla 9/16 5/17 - Asiakkaille vapaaehtoinen (100 kpl) - Käyntikortti kotelo -malli - Käyntikortteja, joissa ilmenee yhteystietojen lisäksi päivämäärä viimeisestä kontaktista - Blankkoja kortteja, niille joilla ei ole käyntikortteja käytettävissä - Muodostuu asiakkaan verkostokartta - Helpottaa viranomaisia palveluohjauksessa - Helpottaa olennaisten tietojen kartoittamisessa - Edesauttaa työnhoitojärjestelyjen sopimisesta -> vaarana vääriin käsiin joutuminen - ei tule ilmetä asiakkaan tietoja 6

7 KIITOS! Työkykykoordinaattori puh Kuva lainattu: Bioenergian sivuilta 7

Yhtenäinen työ- ja toimintakyvyn arviointi

Yhtenäinen työ- ja toimintakyvyn arviointi Yhtenäinen työ ja toimintakyvyn arviointi 3.10.2017 Mitä on fasilitointi? Ryhmäprosessiohjausta > yhdistetään eri henkilöiden ja eri yksiköiden tietotaitoa Etsitään ajattelutavan muutosta > saadaan ihmiset

Lisätiedot

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen

Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Party-hankkeen väliseminaari Salo Työ- ja toimintakyvyn arviointimallin kehittäminen Fasilitoinnin menetelmin 2015-2017 PARTY Rauma Työkykykoordinaattori Mitä fasilitointi on? - Ryhmäprosessiohjausta ->

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus

Sosiaalinen kuntoutus Sosiaalinen kuntoutus Käsitteellistä tarkastelua ja katsaus tulevaan THL/ Sosku-kehittämishanke Helka Raivio 19.1.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää

Lisätiedot

Työkyvyn. arviointi. rinnakkaisseminaari klo 9.00

Työkyvyn. arviointi. rinnakkaisseminaari klo 9.00 Työkyvyn arviointi rinnakkaisseminaari 4.10.2018 klo 9.00 Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten?

Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten? Sosiaalinen kuntoutus - mitä tavoittelemme ja miten? Tutkija-kehittäjä /THL 14.9.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA

TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN ARVIOINNIN HAASTEITA RIKOSSEURAAMUKSISSA Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisistä ja välttämättömistä

Lisätiedot

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)

Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti

Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteellistä tarkastelua Pro Sos hankevierailu/lahti SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Tutkija-kehittäjä /THL 5.10.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua

Lisätiedot

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara

Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä

Lisätiedot

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA

Lisätiedot

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen

Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013

SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 SOSIAALINEN KUNTOUTUS Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 Sosiaalinen kuntoutus Sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS 21.6.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITTAA ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HALLINNOI / OSARAHOITTAA Rauman kaupunki, sosiaali- ja terveysvirasto OSAHANKETOIMIJAT / OSARAHOITTAJAT

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa

#Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa #Noste sosiaalista kuntoutusta Lahdessa Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 25.-26.1.2017 Lahti Sibeliustalo Kaisa Hujanen Johtava sosiaalityöntekijä Lahden aikuissosiaalityö 23.1.2017 Kaisa Hujanen

Lisätiedot

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa

Kohti kuntouttavaa arkea. Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Kohti kuntouttavaa arkea Toimintakykyajattelu OPSissa ja HOJKSissa Oppimisen ja kasvun tuen päivät Jyväskylä 22.9.2016 Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri VALTERI on Opetushallituksen toimialaan kuuluva valtakunnallinen

Lisätiedot

Yhdessä hyvä OTE. Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa

Yhdessä hyvä OTE. Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa Yhdessä hyvä OTE Osallisuutta tukeva toiminta Etelä-Karjalassa Yhdessä hyvä OTE Tavoite: Palvelut ovat monimuotoiset ja ne on räätälöity osatyökykyisen tietojen, taitojen ja kykyjen mukaan. Asiakkaan tilanne

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Parempaa työ- ja toimintakykyä

Parempaa työ- ja toimintakykyä Parempaa työ- ja toimintakykyä Turun Party -osahanke Party Rauman hallinnoima ja koordinoima hanke, johon Turku on lähtenyt mukaan omalla osahankkeella Lisäksi mukana Salo, Somero, Eura, Eurajoki, Taitokunto

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä

Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Sosiaalinen kuntoutus; lisää osallisuutta & enemmän sosiaalista toimintakykyä Tutkija-kehittäjä /THL 14.11.2017 SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto

Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa

Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa Sosiaalinen kuntoutus rikosseuraamuksissa Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? Sosiaalisen kuntoutuksen ensiaskeleita hanketyössä 7.10.2015 Tuula Tarvainen Sisältö Rikosseuraamukset Rikosseuraamusten

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Valtakunnallinen teema: Osallisuus

Valtakunnallinen teema: Osallisuus 21. lokakuuta 2014 / 1 Valtakunnallinen teema: Osallisuus Toimintalinja 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Toimenpidekokonaisuudet: Heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevien sosiaalisen osallisuuden

Lisätiedot

INFO: 1. TAPAAMINEN KUNTOUTUJAN JA LÄHETTÄVÄN TAHON KANSSA:

INFO: 1. TAPAAMINEN KUNTOUTUJAN JA LÄHETTÄVÄN TAHON KANSSA: PERUSTIEDOT KARTOITUSJAKSOLLE Päivämäärä: Kuntoutuja (koko nimi): Osoite: Sotu: Puhelin: Kotikunta: Lähiomainen: LÄHETTÄVÄ TAHO, TYÖNTEKIJÄ JA LÄHETTEEN SAAPUMISPÄIVÄMÄÄRÄ: INFO: 1. TAPAAMINEN KUNTOUTUJAN

Lisätiedot

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo

Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo Kevään 2018 ESR- ohjelmatilanne TL5 Kunnat, maakunnat ja palvelut ovat muutoksessa - kuinka käy heikoimmassa asemassa olevien? Tornio, Joentalo 29.5.2018 TL5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitäminen: mikä auttaa jaksamaan jatkuvassa muutoksessa? Erikoistutkija Marjo Wallin TTL:n määritelmä työhyvinvoinnille Työhyvinvointi tarkoittaa, että

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi2eet

Jaksokirja - oppimistavoi2eet Kuntoutus Jaksokirja - oppimistavoi2eet Tuntee perusterveydenhuollon tehtävät neurologisten sairauksien kuntoutuksessa On selvillä neurologisten sairauksien ennusteesta ja vaikutuksista potilaan työ-,

Lisätiedot

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? - seminaari, Jyväskylä 7.10.2015 Jarno Karjalainen 7.10.2015 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit

Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kehitysvamma-alan asumisen neuvottelukunnan, työn ja päivätoiminnan valiokunta Osallisuutta ja työllistymistä tukevan toiminnan laatukriteerit Kari Vuorenpää Laitoskeskeinen ajattelutapa on muuttunut osallisuuden

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS JA NUORISOTAKUU

SOSIAALINEN KUNTOUTUS JA NUORISOTAKUU SOSIAALINEN KUNTOUTUS JA NUORISOTAKUU Johtava sosiaalityöntekijä Kristiina Aho 11.3.2014 12.3.2014 1 Peruslähtökohtia nuoren hyvinvoinnille jokaisella nuorella on kykyjä olennaista on, mitä nuori voi tehdä

Lisätiedot

GREEN CARE KÄSITTEET. Arja Jääskeläinen Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke AJ 2017

GREEN CARE KÄSITTEET. Arja Jääskeläinen Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke AJ 2017 GREEN CARE KÄSITTEET Arja Jääskeläinen 16.11.2017 Green Care koulutuspäivä PoLut -hanke LUONTOA ELÄMÄÄN HANKE (ESR) (1.1.2015-31.12.2017) Toimintakykyä ja osallisuutta luontolähtöisillä menetelmillä ja

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani

Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus. Kajaani Työttömien työkyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnin koulutus Kajaani 9.2.2017 Paltamon malli työllistämisen tukitoimissa Arto Laurikainen Kokeilun käynnistäminen Tavoite työllistää kaikki työttömät Syrjäytymisen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa monipuolisesti, asiakaslähtöisesti ja voimavaralähtöisesti Kuntoutumisen tukeminen Sivu 1(10) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja: tunnistaa

Lisätiedot

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela

Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI

ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI ALUEELLINEN ASIAKASRAATI VÄINÖLÄN PÄIVÄKOTI 12.12.2016 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja sekä ohjata

Lisätiedot

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hankkeen loppuseminaari Turku

PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hankkeen loppuseminaari Turku PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hankkeen loppuseminaari 16.3.2018 Turku Saila Hohtari PARTY-hankepäällikkö, aikuis- ja perhetyön päällikkö, Rauman 1kaupunki Mitä PARTY hankkeesta juurtuu Kuntoutuksen

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus

Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus Palvelu nimeltään sosiaalinen kuntoutus SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN SEMINAARI Helsinki 6.10.2016 Jutta Paavola Mieleen palautus 1 Sosiaalihuollon ja sosiaalityön ensisijainen tehtävä: Hyvinvoinnin ylläpitäminen

Lisätiedot

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/

TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/ TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten

Lisätiedot

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke

Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Sokra tukee kehittämistyötä ja osallisuutta! Hyvinvointia osallisuustyöllä https://www.youtube.com/watch?v=twxk1pag5lu Mikä on Sokra? Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke Sokra koordinoi

Lisätiedot

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä Työkykykoordinaattori Suvi Kaipainen, Jyväskylän kaupungin työllisyyspalvelut 13.6.2017 Työkyvyn arvioinnin tiimi Työkykykoordinaattori

Lisätiedot

Kuntoutus: Parempi toimintakyky - parempi elämä! Elina Palola

Kuntoutus: Parempi toimintakyky - parempi elämä! Elina Palola Kuntoutus: Parempi toimintakyky - parempi elämä! Elina Palola 26.1.2017 Sosiaalipolitiikan tehtävät toimeentuloriskien hallinta - toimintakyvyn ylläpitäminen perusturvan avulla investoinnit ihmiseen -

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Miten sosiaalinen kuntoutuminen ilmenee yksilötasolla ja mitä se edellyttää käytännön asiakastyöltä?

Miten sosiaalinen kuntoutuminen ilmenee yksilötasolla ja mitä se edellyttää käytännön asiakastyöltä? Miten sosiaalinen kuntoutuminen ilmenee yksilötasolla ja mitä se edellyttää käytännön asiakastyöltä? Kuntoutuspäivät 2014 11.3.2014 Tuula Jauhiainen Kirsti Tuorila Päihdehuollon jälkikuntoutus Etelän psykiatria-

Lisätiedot

Työkyky, terveys ja hyvinvointi

Työkyky, terveys ja hyvinvointi Työkyky, terveys ja hyvinvointi Miia Wikström, tutkija, hankejohtaja miia.wikstrom@ttl.fi www.kykyviisari.fi kykyviisari@ttl.fi Mitä työkyky on? Työkyky voidaan määritellä yhdistelmäksi terveyttä, toimintakykyä,

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013 Aulikki Kananoja SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KÄSITTEESTÄ (1) Kaksi lähestymistapaa: Toiminnallinen: se osa

Lisätiedot

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN

CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita Kuva: Juha Juntunen (Sosiaalivakuutus lehti 5/2006) Kuntoutusta

Lisätiedot

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1

Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen Esityksen nimi / Tekijä 1 Onko aktivointi myös hyvinvointipolitiikkaa? Vappu Karjalainen 18.1.2011 2.2.2011 Esityksen nimi / Tekijä 1 Vaikea työttömyys vajaakuntoisuus: kyse on mittavasta eri sektoreita yhdistävästä ilmiöstä Vaikeasti

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,

Lisätiedot

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP Työttömyys Kainuussa Asukkaita Kainuussa 75 415 Työvoima 33 822 Työttömien

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa Kuntoutumisvaihe Keskeistä on terveydentilaan ja elämänhallintaan liittyvät asiat Prosessivastuu kunnalla ja terveydenhuollolla,

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa TOImii! Toimintaterapian hyvät arviointikäytännöt Suomessa Näkökulmia arviointiin Ammattikorkeakoulu Arcada 5.5.2010 Tiina Airaksinen, YTM, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä

Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä Yhteiskehittelyllä oivalluspomppuja kuntoutusymmärryksessä - järjestävän tahon näkökulma 7.9.2017 LAPSEN OIKEUS OSALLISTUA KUNTOUTUKSEENSA LOOK- HANKKEEN JUHLASEMINAARI Riikka Peltonen, ohjauksesta vastaava

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia)

Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (sisältöehdotuksia) Yhteiset tutkinnon osat uudistuvat! -yhteistyöseminaari 15.8.2017 Opetusneuvos Minna Taivassalo Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Yhteiskunta-

Lisätiedot

Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa

Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Kelan etuudet erityisnuorta tukemassa Lapin keskussairaala 14.9.2016 Arja Törmänen, Kela Pohjoinen vakuutuspiiri NUOREN KUNTOUTUSRAHA Myöntämisedellytykset Ikä 16-19 vuotta Työ- ja opiskelukyky tai mahdollisuudet

Lisätiedot

Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017

Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Osallisuus ja työmarkkinavalmiudet - sosiaalisen kuntoutuksen näkökulma Matti Tuusa Vanhempi asiantuntija, YTL Kuntoutussäätiö Syyskuu 2017 Toimintakyvyn ulottuvuudet Fyysinen ulottuvuus: - arkielämään

Lisätiedot

Sivu 1/5 OMAISHOIDON HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA Päivämäärä Hoidettavan nimi Ulla Ahkera Hoidettavan henkilötunnus 111111-1111 Hoidettavan osoite Ahertajantie 6 912121 Kuusioja Hoidettavan puhelinnumero

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI

RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDEN HOITO JA KUNTOUTUS RIIPPUVUUDESTA TOIPUMINEN JA HOITOON/KUNTOUTUKSEEN SITOUTUMINEN 10.9.2015 ARJA LIISA AHVENKOSKI RIIPPUVUUDESTA TOIPUMISEN VAIHEET 1. ESIHARKINTA -> ONGELMAN KIELTÄMINEN,

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN ETELÄ-KYMENLAAKSON AMMATTIOPISTO Palvelualojen toimipiste Takojantie 1, 48220 KOTKA Puh. 010 395 9000 Fax. 010 395 9010 S-posti:etunimi.sukunimi@ekami.fi www.ekami.fi SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO,

Lisätiedot

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa

Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn muutosta tukemassa Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille, myös työelämän ulkopuolella oleville.

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta

Työhyvinvointi. Janita Koivuranta Työhyvinvointi Janita Koivuranta Mitä on työhyvinvointi? Työhyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu työn mielekkyydestä, terveydestä, turvallisuudesta ja hyvinvoinnista Työhyvinvointi vaikuttaa työssä

Lisätiedot

Osallisuus käsitteenä

Osallisuus käsitteenä Osallisuus käsitteenä Mistä puhumme, kun puhe on osallisuudesta?, tutkija-kehittäjä./sosku-hanke, THL SOSKU kehittämishanke 1.4.2015 31.3.2018 Valtakunnallinen ESR kehittämishanke (Kestävää kasvua ja työtä

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Kuva: Kaisa Viljanen Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 497/2003 Yhteistyön tarkoitus

Lisätiedot