This document has been downloaded from Tampub The Institutional Repository of University of Tampere Kustantajan pdf Tekijät: Koivisto Tapio Artikkelin nimi: Uusi innovaatioregiimi Schumpeter Mark III Teoksen nimi: Rajoja ylittävä innovointi Teoksen toimittajat: Koivisto Tapio, Mikkonen Teemu, Vadén Tere, Valkokari Katri, Ahonen Mikko, Vainio Niklas Julkaisuvuosi: 2011 ISBN: 978-951-44-8427-8 Kustantaja: Tampere University Press Sivunumerot: 152-191 Tieteenala: Yhteiskuntatieteet / Muut yhteiskuntatieteet Kieli: fi All material supplied via TamPub is protected by copyright and other intellectual property rights, and duplication or sale of all part of any of the repository collections is not permitted, except that material may be duplicated by you for your research use or educational purposes in electronic or print form. You must obtain permission for any other use. Electronic or print copies may not be offered, whether for sale or otherwise to anyone who is not an authorized user.
UUSI INNOVAATIOREGIIMI SCHUMPETER MARK III Tapio Koivisto Luvussa kehitetään ajatusta ja hypoteesiä uudentyyppisestä, kehkeytymässä olevasta innovaatioregiimistä ja innovaatiotoiminnan uudenlaisesta yhteiskunnallisesta organisoitumisesta. Lähtökohtana ovat Joseph Schumpeterin esittämät ajatukset karismaattisista yrittäjistä (Schumpeter Mark I) ja korporaatioista (Schumpter Mark II) keskeisinä uudistumisprosessien moottoreina ja uudisteiden tuottajina 1900-luvun alun markkinataloudessa. Ajatusta kehkeytymässä olevasta innovaatioregiimistä työstetään ja kehitellään innovaatioprosessien luonnetta koskevan analyysin pohjalta ja erityisesti analyysillä innovaatioiden syntymiseen ja kehitykseen vaikuttavista mekanismeista. Artikkelin johtopäätös on, että uusi kehkeytymässä oleva innovaatioregiimin (Schumpeter Mark III) keskeinen epävarmuuksia absorboiva ja tietoa tuottava mekanismi on dynaaminen verkostoituminen. Uuden innovaatioregiimin mediumina toimivat erilaiset yhteiskehittämiseen (co-creation) perustuvat innovaatio- ja luomisverkot ja regiimi organisoituu heterogeenisistä osallistujista koostuviksi projekteiksi. Projektimaisesta luonteesta seuraa, että uusi innovaatioregiimi tuottaa ympärilleen basaarimaisen tiedollisen ekojärjestelmän. Ideamarkkinat toimivat uuden tietointensiivisen ekojärjestelmän omina erityisinä sisämarkkinoina ja teknologiabrokerit omina erityisinä meklareina. Uudet vuorovaikutteiset työskentelyalustat muodostavat innovaatioregiimin oman erityisen median. 152
Aluksi Globaalissa ympäristössä ja taloudessa on tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia, joiden takia kyvystä innovoida ja erityisesti kyvystä kehittää laadullisesti uudentyyppisiä, perinteisistä poikkeavia, kestävän kehityksen kriteerit täyttäviä ratkaisuja on tullut yksi yhteiskunnallisen kehityksen ja jatkuvuuden kulmakivi. Samaan aikaan kaupan esteiden purkautuminen, työnjaollinen eriytyminen ja teknologinen kehitys ovat johtaneet siihen, että laadullisesti uudenlaisten ratkaisujen kehittäminen on monella tavalla aikaisempaa vaikeampaa. Vaikeudet on mahdollista kiteyttää kysymykseksi uuden tietämyksen tuottamisesta, jakamisesta ja hyödyntämisestä. Ensinnäkin tuotteiden ja palvelujen kompleksisuus ja tietointensiivisyys on lisääntynyt. Kysymys on yhä tyypillisimmin monimutkaisista, monien eri toimijoiden yhteistoimintaa vaativista kompleksisista tuotteista, palveluista ja järjestelmistä (CoPS) (vrt. Hobday 1998; Hobday et al. 2000). Uudenlaisten systeemisten yhdistelmien (De Laat 1999; Chesbrough & Teece 2000; Väisänen et al. 2004; Kivisaari & Saranummi 2005) tuottamisen merkitys on korostunut ja tulee todennäköisesti korostumaan. Tuotteiden ja palvelujen monimutkaistumisen ja tietointensiivistymisen myötä myös kehittämiskustannukset ovat lisääntyneet. Toiseksi kehitys- ja innovaatiotoiminnan ajallinen tempo on kiristynyt ja aikatekijän merkitys on korostunut. Samalla myös kilpailukyvyn ylläpitämisen kannalta relevantin tietämyksen ja osaamisen elinkaari (knowledge life cycle) on lyhentynyt. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vielä muutama vuosi sitten relevantti teknologinen ja liiketoiminnallinen osaaminen, markkinatuntemus jne. eivät välttämättä tarjoa kilpailuetua tulevaisuudessa. Kolmanneksi innovaatioiden kehittämisen ja käyttöönoton kannalta relevantti tietämys on jakautunut ja hajautunut yhteiskunnallisen ja 153
työnjaollisen eriytymiskehityksen myötä monelle erilliselle alueelle, taholle ja toimijalle (Coombs & Metcalfe 2000; Lee & Cole 2003; Metcalfe & Ramlogan 2005; Hayek 1945; Shane 2000; Dew et al. 2004). Uudistusten syntymisen ja käyttöönoton kannalta relevanttia tietämystä on tuotteiden ja palvelujen tuottajilla, käyttäjillä, tutkijoilla ja kehittäjillä sekä erilaisilla välittävillä tahoilla ja organisaatioilla (bridging organisations, technology brokers). Innovaatioympäristön muuttuminen aikaisempaan vaikeammin ennustettavaksi ja kompleksisemmaksi on käynnistänyt keskustelun vaihtoehtoisista innovaatiotoiminnan ja innovaatiojohtamisen muodoista, käytännöistä ja konsepteista. Von Hippelin käyttäjälähtöisen innovoinnin malli (esim. von Hippel 2005), Hendy Chesbroughin avoimen innovoinnin (Chesbrough 2003; Chesbrough et al. 2006) malli sekä Leen ja Colen yhteisöperustaisen innovaatiotoiminnan malli (Lee & Cole 2003) ovat esimerkkejä vaihtoehtoisten ratkaisujen ja mallien hakemisesta. Von Hippel korostaa käyttäjien merkitystä innovaatiotoiminnassa ja Chesbrough puolestaan yritysten avautumista ulkoympäristöön sekä vaihtoehtoisten ideoiden ja ratkaisujen hakemisessa että olemassa olevan tiedon hyödyntämisessä. Lee ja Cole korostavat puolestaan itseohjautuvien open source -yhteisöjen merkitystä uuden tiedon tuottamisessa ja kehittämisessä. Von Hippel lähtee siitä, että käyttäjät ovat innovaatiotoiminnassa keskeisessä asemassa ja että innovaatiotoiminta on organisoitumassa entistä enemmän käyttäjien ympärille. Chesbrough lähtee siitä, että innovaatiotoiminta organisoituu uudenlaisten, ympäristöilleen avoimien yritysten ympärille. Lee ja Cole lähtevät puolestaan siitä, että innovaatiotoiminta ja uudenlaisten ratkaisujen kehittäminen on organisoitumassa entistä keskeisemmin itseohjautuvien, horisontaalista yhteistyötä tekevien yhteisöjen ympärille. Näille kaikille puheenvuoroille on yhteistä suorasti tai epäsuorasti kriittinen suhtautuminen perinteiseen yhtiömuotoisesti, korporatiivisesti (korporatiivisista toimijoista ks. Flam 1990) ja hierarkkisesti (vrt. Dougherty 1992; Dougherty & Corse 1995) johdettuun ja organisoituun innovaatiotoimintaan. Kolmelle mainitulle puheenvuorolle 154
on yhteistä ajatus, että uudentyyppisten innovatiivisten tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen kehittämiseen liittyvää (tiedollista ja käytännöllistä) kompleksisuutta on entistä vaikeampi ratkoa ja hallita perinteisten yhtiömuotoiseen yrittäjyyteen ja formaaleihin työnjaollisiin ratkaisuihin perustuvilla järjestelyillä. Kaikki nämä mallit kertovat omalla tavallaan formaalien yhtiöiden ja organisaatioiden puitteissa johdettujen ja organisoitujen, vertikaaliseen integrointiin ja suljettujen järjestelmien strategiaan (Thompson 1974) perustuneiden innovaatioja tuotekehitysmallien kriisistä. Von Hippelillä 1 tämä tulee esiin valmistajalähtöisen mallin kritiikkinä, Leellä ja Colella yritysmuotoisen mallin kritiikkinä ja Chesbroughilla suljetun mallin kritiikkinä. Von Hippelin (2005) keskiössä on autonomisen innovoinnin (vrt. Bessant 2003) 2 ajatus sekä käyttäjien ja yksilöiden omista erityisistä tarpeista lähtevä innovaatiotoiminta. Chesbrough (2003) kehittelee yrityslähtöistä, ei-perinteistä avoimen innovoinnin ideaa. Lee ja Cole (2003) kehittelevät näkemystä yhteisöperustaisesta innovaatiotoiminnasta Open Source -liikkeen kokemusten pohjalta. Seuraavassa lähdetään siitä, että kaikki nämä mallit ovat osittaisia ja palasittaisia kuvauksia kehittymässä olevasta innovaatioregiimistä 3 ja innovaatioympäristön meneillään olevasta transformaatiosta. Kaikki kolme mallia ovat kuvauksia kehittymässä olevan innovaatiojärjestelmän ja innovaatioympäristön uudentyyppisistä osatekijöistä ja elementeistä. Kysymys on huomionarvoisista elementeistä mutta silti vain elementeistä. 1. User-centered innovation processes offer great advantage over the manufacturercentric innovation development systems that have been mainstay of commerce for hundreds of years (von Hippel 2005, 1). The user-centered innovation process ( ) is in sharp contrast to the traditional model, in which products and services are developed by manufacturers in a closed way, the manufacturers using patents, copyrights, and other protections to prevent imitators from free riding on their innovation investments. (von Hippel 2005, 2) 2. When I say, that innovation is being democratized, I mean that users of products and services both firms and consumers are increasingly able to innovate for themselves. (von Hippel 2005, 1) 3. Innovaatioregiimi voidaan määritellä seuraavalla tavalla. Kysymys on itsenäisten, heterogeenisten toimijoiden toimintaa ja keskinäistä vuorovaikutusta ohjaavista ja sääntelevistä (piilevistä) perusoletuksista, periaatteista ja säännöistä ja niiden kokonaisuudesta. 155
Toinen huomionarvoinen asia on, että missään näistä malleista ei suoranaisesti pureuduta systemaattisesti kysymykseen innovaatioregiimin, innovaatiojärjestelmien ja innovaatioympäristöjen muuttumiseen ja muotoutumiseen vaikuttavista seikoista, tekijöistä ja mekanismeista (vrt. Sotarauta 2008). Tässä mielessä von Hippelin, Chesbroughin ja Open Source -liikkeen pohjalta tehdyt mallinnukset ovat muutoksen ymmärtämisen kannalta suppeita, osittaisia ja vajaita. Tavoitteet ja lähestymistapa Seuraavassa kehitetään ja elaboroidaan hypoteesiä uudentyyppisestä, kehkeytymässä olevasta innovaatioregiimistä ja innovaatiomallista. Hypoteesin kehittelyssä nojaudutaan Joseph Schumpterin karismaattisista yrittäjistä ja korporaatioista esittämiin historiallisiin havaintoihin ja ajatuksiin innovaatiotoiminnan moottoreina ja organisaattoreina. Näkemystä meneillään olevasta muutos- ja transformaatioprosessista ja kehkeytymässä olevasta uudentyyppisestä innovaatioregiimistä kehitellään innovaatioiden syntymiseen ja kehitykseen vaikuttavien tekijöiden ja mekanismien pohjalta. Karismaattisten yrittäjien ja korporaatioiden keskeiseen rooliin viittaavat termit Schumpeter Mark I ja II ovat kumpikin jälkischumpeterilaisten innovaatiotutkijoiden kehittämiä ilmaisuja (vrt. Lemola 2000; Breschi et al. 2000) 4. Schumpeter ei itse käyttänyt näitä käsitteitä. Hypoteesin kehittelyä ohjaavaa näkökulmarajausta voidaan kuvata seuraavasti. Ensinnäkin kysymystä kehkeytymässä olevasta innovaatioregiimistä käsitellään rajatusti ja spesifisti nykyisyyteen viittaavien ongelmien ja valintojen kautta tulevaisuuden vaikuttavien ratkaisujen kautta (vrt. Tsoukas & Shepherd 2004). Kysymys ei siis ole historiallisiin aineistoihin perustuvasta lineaarisesta yleistämisestä. Innovaatioprosesseja ja innovaatioympäristössä tapahtuvia muutoksia ei ylipäätään käsitellä tässä lineaarisesti. Toiseksi kehittelyn keskiössä ovat innovaatioiden syntymiseen ja kehitykseen vaikuttavat mekanismit (sosiaalisten 4. Myös termi Schumpeter Mark III on tullut esiin viimeaikaisessa keskustelussa (Windrum 2000). 156
mekanismien tutkimisesta yleisemmin ks. Hedström & Swedberg 1998; Elster 1989). Kolmanneksi käsittelyssä keskitytään eksosysteemisestä näkökulmaan eli mikro- ja makrotason välimaastoon. Kehittelyssä ei huomioida innovaatiopoliittisia ja makrosysteemisiä tekijöitä ja muuttujia. Neljänneksi kysymystä uudentyyppisestä innovaatioregiimistä lähestytään rajatusti ja samalla väljästi uudemman systeemi-, kommunikaatio- ja evoluutioteoreettisen viitekehyksen pohjalta. Väljyys tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että kehittelyssä tukeudutaan moniin uudempaa järjestelmänäkemystä eli niin sanottua toisen asteen kybernetiikkaa (second-order cybernetics) edustaviin klassikoihin (Heylighen & Joslyn 2001; Scott 2004; Baecker 2005; Luhmann 1995) mutta ei tiukkasidoksisesti mihinkään tiettyyn erityisteoriaan. Hypoteesin kehittelyssä nojaudutaan viitteellisesti niin sanottuun kyberneettiseen selitysmalliin (ks. tark. Bateson 1972, 399 410). Kyberneettinen selittämisen ja tiedon tuottamisen tapa eroaa muodollisesti eli muotonsa suhteen merkittävästi kausaalisen selittämisen ideasta ja ihanteesta. Kausaaliset selitykset ovat muodoltaan positiivisia. Ilmiö tai tapahtuma (seuraus) Y selitetään siitä eroavalla edeltävällä ilmiöllä tai tapahtumalla X. Y johtuu X:stä. Ilmiö X luokitetaan Y:n syyksi ja ilmiö Y X:n seuraukseksi. Ilmiöiden välisiä yhteyksiä käsitellään lähinnä korrelaatioina. Lause tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää tarkoittaa, että tupakointi korreloi keuhkosyövän esiintymisen kanssa. Kausaalisessa selittämisessä sivuutetaan usein ilmiöiden väliset yksityiskohtaiset vaikutusmekanismit, simultaaniset ja samanaikaiset vaikutukset sekä kysymys syiden ja seurausten loputtomasta ketjuuntumisesta (Luhmann 1972a, 1972b). Kyberneettiset ja evolutiiviset selitykset ovat sen sijaan usein muodoltaan negatiivisia, rajoitteita ja reunaehtoja tutkivia (Bateson 1972). Miksi dinosaurukset eivät selviytyneet? tai miksi nisäkkäät eivät kuolleet?. Miksi dinosaurusmaiset yritykset (Kanter 1983) voivat olla tietyssä kontekstissa huonoja selviytyjiä samaan aikaan kun joustavat ja verkostoituneet yritykset (Piore & Sabel 1984) voivat olla hyvinkin kilpailukykyisiä? Missä suhteessa kilpailukykyiset yritykset eroavat vähemmän kilpailukykyisistä? Kyberneettinen selitys rakentuu tyypillisesti seuraavasti (Bateson 1972): 157
Mikälaisia vaihtoehtoisia mahdollisia maailmoja, vaihtoehtoisia ratkaisuja ja ratkaisumalleja on potentiaalisesti olemassa tai voisi olla olemassa; Millä tavoin, miten ja millä keinoin jotkut näistä potentiaalisista optioista, ratkaisuista ja mahdollisista maailmoista ovat todennäköisempiä ja selviytymiskykyisempiä kuin toiset. Kyberneettisessä selittämisessä kiinnitetään erityistä huomiota vaihtoehtoisten ratkaisujen ja mahdollisten maailmojen realisoitumiseen vaikuttaviin sisäisiin ja ulkoisiin ehtoihin ja rajoitteisiin ja tarkastellaan vertailevasti vaihtoehtoisia tapoja käsitellä näitä ehtoja ja rajoitteita. Lähtökohtana on ajatus siitä, että jos mitään ehtoja ja rajoitteita ei olisi, kaikkien potentiaalisten ratkaisujen ja ratkaisumallien selviytymismahdollisuudet olisivat yhtäläiset 5. Millä tahansa ratkaisulla olisi samanlaiset mahdollisuudet selviytyä tai mitä tahansa ajatusta voitaisiin pitää toimivana ja elinkelpoisena. Esimerkiksi ellei airodynamiikkaa ja airodynamiikan asettamia rajoitteita huomioida, millä tahansa laitteella olisi mahdollista lentää. Tai ellei yritystoimintaa ja markkinoiden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä ja mekanismeja huomioida, mikä tahansa yritys voi menestyä. Ellei tiedon tuottamiseen ja hyväksikäyttöön liittyviä rajoitteita huomioida, avoimen innovoinnin ajatusta (Chesbrough 2003) voidaan pitää toimivana ideana. Anything goes! Ajallisesti ja aikadimension suhteen kiinnitetään huomiota erilaisten välittävien mekanismien merkitykseen. Evolutiiviset ja sosiaaliset mekanismit (Hedström & Swedberg 1998; Elster 1989; Mayntz 2004; Pajunen 2008) määrittävät rajoittavina ja mahdollistavina tekijöinä myös innovaatioiden syntymistä ja kehitystä. Uudenlaisten ratkaisujen kehitystä ja käyttöönottoa analysoidaan varioinnin, valikoinnin ja vakiinnuttamisen prosesseina (Campbell 1969; Weick 1979). Nobelisti Herbert Simonin (1982) rajoitetun rationaalisuuden malli on yksi esimerkki kyberneettisen selitys- ja lähestymistavan hyödyntämisestä. Lähtökohtana ei ole täydellinen vaan rajallinen, puut- 5. Kyberneettiset selitykset muistuttavat muodollisesti matemaattista todistusta. Vaihtoehtoisista lauseista se pätee, joka on todistettu tiettyjen reunaehtojen ja loogisten sääntöjen (rajoitteiden) puitteissa oikeaksi (Bateson 1972). 158
teellinen, epätäydellinen ja epävarma tieto markkinoista ja esimerkiksi asiakkaiden ratkaisuihin vaikuttavien preferenssien kehittymisestä. Tapahtumilla ja ilmiöillä ei ole merkitystä sellaisenaan. Tapahtumia ja ilmiöitä tarkastellaan niiden informatiivisuuden ja informaatioarvon suhteen. Informaatio määritetään puolestaan eroksi, joka tekee eron järjestelmän tilan ja tulevien tapahtumien suhteen (Bateson 1972). Tapahtumaa voidaan luonnehtia informatiiviseksi sikäli kun sillä on vaikutusta olemassa oleviin tietorakenteisiin esimerkiksi yrityksen toiminnassa ja päätöksenteossa. Konstruktionistisen näkemyksen mukaan kaikki tietäminen on systeemisidonnaista, systeemispesifisti ja kulttuurisesti tuotettua ja tulkittua tietämistä (Luhmann 1995). Kaikki tietäminen viittaa jonkun tietämiseen, tietoisena olemiseen ja tietävänä toimimiseen (Von Foerster 1981, 1984). Tietämisen kannalta keskeisessä asemassa ovat eronteot eli distinktiot (Spencer Brown 1972; Herbst 1976; Zerubavel 1991; Luhmann 2002). Havaintoja ja tietämystä luodaan erottamalla jokin kontekstista eli tekemällä eronteko A:n ja ei-a:n suhteen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mikä tahansa tiedollinen operaatio tuottaa samalla tietämystä ja ei-tietämystä. Tapa nähdä tiettyjä asioita on samalla tapa olla näkemättä jotain toisia asioita. Eli Kenneth Burken sanoin: A way of seeing is also a way of not seeing a focus upon object A involves a neglect of object B (Burke 1935, 70). Modernit yritykset ja organisaatiot ovat yhteiskunnallisia innovaatioita ja luomuksia. Yritykset kykenevät tekemään tehokkaasti havaintoja kaupallisesti mielenkiintoisista ilmiöistä ja tapahtumista omien erityisten erontekojensa (kannattavaa/ei-kannattavaa) mukaisesti (Luhmann 1989). Sen sijaan yritykset ovat suhteellisen heikkoja rekisteröimään tarpeita, tapahtumia ja ilmiöitä, joilla ei ole välitöntä tai näköpiirissä olevaa kaupallista merkitystä. Uuden edullisen malarialääkkeen tai Linuxin ensimmäisten versioiden kehittäminen (ks. luku 3) ovat esimerkkejä tällaisesta. Empiirisessä järjestelmätutkimuksessa sovellettavat menetelmät ovat sisällöllisesti yhteydessä järjestelmänäkemykseen ja järjestelmätutkimuksen tavoitteisiin. Järjestelmätutkimus on luonteeltaan ja ta- 159
voitteiltaan ongelmasuuntautunutta tutkimusta. Faktat ja objekteja koskevat datat eivät ole kiinnostavia sellaisenaan, ilman niille merkitystä antavaa yhteyttä, ilman merkitystä luovaa asiallista, sosiaalista ja ajallista kontekstia. Järjestelmätutkimus on kiinnostunut (i) systeemisistä ongelmista tiettyyn asialliseen ja ajalliseen yhteyteen kytkettävissä olevina ongelmina sekä (ii) systeemisistä ratkaisuista tiettyyn systeemiseen ja ajalliseen yhteyteen kytkettävissä olevina ratkaisuina. Samalla järjestelmätutkimus on luonteeltaan ja tavoitteiltaan myös vertailevaa tutkimusta. Vertailuja voidaan tehdä asiadimension (tämä/tuo järjestelmä) suhteen, sosiaalisen dimension suhteen (me/te/he) että aikadimension (ennen/nyt/tämän jälkeen) suhteen. 6 Järjestelmänäkemyksen yksi perustava hyöty syntyy siitä, että se mahdollistaa vertailujen tekemisen sekä erilaisten järjestelmien toimintaperiaatteiden (asiadimension) suhteen, identiteetin ja eroavuuden (sosiaalinen dimensio) ja saman järjestelmän ajallisen kehityksen ja kehityspotentiaalien (aikaulottuvuuden) suhteen. Niklas Luhmannin funktioanalyysin (Luhmann 1972b; Vos 2002; Christis 2005) menetelmä lähtee siitä, että esimerkiksi tietty yhteiskunnallinen efekti (uudiste, ratkaisu, palvelu) on mahdollista tuottaa monin eri tavoin. Toisin sanoen esimerkiksi uudisteiden tai yhteiskunnallisten palvelujen tuottamisen ongelmaan on olemassa monia funktionaalisesti ekvivalentteja ratkaisuja. Vastaavasti olemassa olevia tuottamisen tapoja (esimerkiksi yritysmuotoista yrittäjyyttä) on mahdollista tarkastella historiallisesti ehdollisina ratkaisuina. Myös jotkut toiset ratkaisut ovat ja voivat olla mahdollisia. Uuden innovaatioregiimiä koskevan hypoteesin kehittelyssä on kysymys juuri näiden ehtojen, optioiden, vaihtoehtoisten mahdollisuuksien ja ratkaisujen analysoimisesta ja tietoisiksi tekemisestä. 6. Toisaalta vertaileva tutkimus on lähes väistämättä järjestelmätutkimusta. Irrallisten eli asiallisesta ja ajallisesta yhteydestä irrotettujen osatekijöiden tai faktoreiden vertailu ei useinkaan ole mielekästä. 160
Schumpeter Mark I ja II Monet innovaatiotutkimuksen perustanlaskijan, Joseph Schumpeterin (1912; 1943) esittämät näkemykset innovaatioista, innovaatioprosesseista ja modernin kaupallisen innovaatiotoiminnan varhaisista kehitysetapeista ovat vieläkin ajankohtaisia. Schumpeterin esittämät näkemykset ovat huomionarvoisia erityisesti siksi, että hän tarkasteli yrittäjyyttä ja innovaatiotoimintaa makrosysteemisestä ja yleisemmän taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta. Schumpeterin huomio oli yhteiskunnan ja taloudellisen järjestelmän pitkän tähtäimen kehitykseen ja syklisyyteen eli niin sanottujen pitkien aaltojen syntymiseen vaikuttavien tekijöiden analysoinnissa. Schumpeterilaisesta näkökulmasta uudisteella ei ole informaatioarvoa sinänsä eikä siksi, että jokin yksittäinen taho kykenee tekemään sen avulla voittoa. Kiinnostavaa on pikemminkin se, millainen on ratkaisun ja ongelmanratkaisuprosessin merkitys laajemmasta yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta ja nykypäivänä ehkä juuri ekologisesta näkökulmasta. Toisin sanoen, mikä on ratkaisun merkitys yksilöiden, yritysten, talouksien ja ekosysteemien pitkän tähtäimen aaltoihin. Päinvastoin kuin myöhemmälle innovaatiotutkimukselle, Schumpeterille teknologiset innovaatiot eivät siis olleet itseisarvoinen mielenkiinnon kohde sinänsä. Shumpeterin mielenkiinnon kohteena olivat yrittäjyyden ja innovaatioiden merkitys laajemman taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen näkökulmasta. Innovaatioiden synty ja leviäminen ovat tekijöitä, joiden välityksellä ja kautta on mahdollista ymmärtää, selittää ja jopa ennakoida talouden syklisyyteen liittyvää kehitystä. Yrittäjyys ja innovatiiviset uudistukset ovat teknologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen ja dynamiikan liikkeelle panevia voimia ja tekijöitä. Schumpeterin mukaan yrittäjyydellä ja ennen kaikkea yksittäisillä (karismaattisilla) yrittäjillä oli keskeinen rooli innovaatioiden synnyttämisessä ja leviämisessä 1800- ja 1900-lukujen taiteessa. Innovaatioiden tuottamisessa on kyse perimmältään kamppailusta, johtamisesta ja vastarinnan voittamisesta. Kyky sitkeään taisteluun ja yrittämiseen 161
erottaa yrittäjät esimerkiksi isännistä ja kapitalisteista, jotka luotottamalla uudistuksia saattavat ottaa rahoitusriskin mutta eivät itse kuitenkaan osallistu uudistusten läpiajamiseen. Yrittäjyys ja yrittäjäkyvyt ovat niukkoja voimavaroja, sillä innovaatiot edustavat jotakin sellaista ei-normaalia ja epätavallista, jotka voivat realisoitua vasta voitettuaan sosiaalisen massan hitauden lain eli muutosvastarinnan. Schumpeterin 1900-luvussa tekemien havaintojen (Schumpeter 1912) mukaan siis yrittäjämäistä toimintaa ja yksittäisiä karismaattisia yrittäjiä voitiin pitää taloudessa tapahtuvien muutosten keskeisenä moottorina. Uudet taloudellisen kehityksen aallot ja syklit lähtevät liikkeelle kun mukaan tulee uusia innovaattoreita, pienyrittäjiä uusine ideoineen, tuotteineen ja uusine prosessien johtamista ja organisointia koskevine uudisteineen. Uudet yrittäjät ja uudet ratkaisut saavat aikaan muutoksia tuotanto- ja jakelujärjestelmissä ja korvaavat vanhat vakiintuneet ratkaisutavat uudentyyppisillä ratkaisuilla. Taloudessa 1900-luvun alkupuolella tapahtuneiden muutosten, talouskasvun ja talouskehityksen myötä Schumpeter kuitenkin muutti ja modifioi näkemystään innovaatiotoiminnan hallitsevien johtamis- ja organisointiperiaatteiden suhteen (vrt. Nelson & Winter 1982; Lemola 2000). Schumpeterin havaintojen mukaan (Schumpeter 1943) yksittäisten karismaattisten yrittäjien rooli oli 1900-luvun alun mittaan vähentynyt ja niiden sijaan johtavan aseman olivat vallanneet suuryritysten sisäiset keskitetysti johdetut ja organisoidut tutkimus- ja kehitysyksiköt. Monikansalliset suuriyritykset hierarkkisine rakenteineen olivat kyenneet institutionalisoimaan myös innovaatiotoiminnan perustamalla ammattijohtajien johtamia, tutkimus- ja insinööritietämykseen nojautuvia tutkimus- ja kehittämislaboratorioita. Suuryritysten mittavat taloudelliset resurssit, kumuloituva teknis-tieteellinen tietämys ja osaaminen sekä kyky toteuttaa tehokkaasti tutkimus-, kehittämis- ja kaupallistamishankkeita oli johtanut siihen, että yksittäiset yrittäjät ja pienyritykset eivät enää pärjänneet innovaatiokilpailussa (Lemola 2000). Myöhemmin kahdesta erilaisesta Schumpeterin havaitsemasta innovaatioregiimistä (karismaattinen yrittäjä vs. suuryritysten joh- 162
detut tutkimusyksiköt) on alettu käyttää nimitystä Schumpeter Mark I ja Schumpeter Mark II (Nelson & Winter 1982; Breschi et al. 2000). In his Mark II model, Schumpeter recognises established firms may be able to appropriate new knowledge, preventing spillover to some degree. There is a myriad of devices by which this can be achieved. These include patents, secrecy, lead times, the cost and time required for duplication, learning curve effects, superior sales efforts and differential technical efficiency due to scale economies, while learning by doing and other factors tend to lead to cumulativeness ( ) and path dependency of innovation. (Windrum 2000, korostus TK). Havaintojensa pohjalta Schumpeter ennakoi jopa sitä, että ennen pitkää tämä keskittymis- ja byrokratisoitumiskehitys saattaa johtaa byrokratisoitumiskehityksen kautta koko yrittäjyyteen perustuvan taloudellisen järjestelmän tuhoutumiseen (Lemola 2000, 155). Nyt meneillään olevaa innovaatioregiimin ja innovaatiomallin muutosta ei ole syytä mieltää yrittäjyyden kriisiksi yleensä. Kysymys on pikemminkin uudentyyppisen yrittäjyyden esiinmarssista eli yrittäjyyden historiallisten muotojen transformaatioprosessista. Muutoksen ytimessä ovat uudentyyppiset, aikaisempaa komplisoidummat tavat hallita innovaatioprosesseihin väistämättä kytkeytyviä epävarmuuksia. Ensinnäkin innovaatio- ja yritystutkimuksen piirissä on viime aikoina yleistynyt käsitys, että uusien innovatiivisten tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen kehittämiseen liittyviä haasteita ja ongelmia on aikaisempaa vaikeampi ratkoa ja hallinnoida perinteisten hierarkkisten, lineaaristen, yksisuuntaisten ja teknologiseen työntöön perustuvien johtamis-, hallinnointi- ja organisointi-/organisoitumistapojen perustalta. Yritysten osalta voidaan puhua yksittäisen yrityksen puitteissa johdettujen ja organisoitujen, vertikaaliseen integrointiin ja suljettujen järjestelmien strategiaan (Thompson 1974) nojautuneiden innovaatio- ja tuotekehitysmallien kriisiytymisestä (vrt. Chesbrough 2003; Lee & Cole 2003; ks. myös Dougherty 1992; Dougherty & Corse 1995; Hardy & Dougherty 1997). 163
Toiseksi samaan aikaan kun perinteinen yhtiömuotoiseen tai korporatiiviseen yrittäjyyteen perustuva epävarmuuksien hallintatapa on osoittautunut omalla tavallaan rajoittuneeksi ja epäluotettavaksi, on kehkeytynyt myös vaihtoehtoisia tapoja käsitellä monimutkaisuuteen, tiedon hajautumiseen ja aikaan liittyviä epävarmuuksia. Tästä uutta epävarmuuksien hallintatapaa voidaan nimittää verkostoitumiseksi. Kysymys on dynaamisesta, monia erilaisten hallintatapojen linkittävästä ja yhdistävästä tavasta hallita epävarmuuksia. Open Source liike on toiminut tässä innovaatioregiimien murroksessa ja sulautumisessa yhtenä keskeisenä päänavaajana. Kysymys ei ole open source liikkeen sisään rajoittuvasta muutoksesta. Myös yritykset ovat huomanneet verkostoitumisen ja hybridisten organisoitumismuotojen edut jo vuosia sitten. Innovaatioprosessien ristiriitaisesta ja paradoksaalisesta luonteesta Innovaatio määritellään yleensä käyttöönoton kautta, käyttöönotetuksi keksinnöksi (Miettinen et al. 1999). Määritelmä orientoi riittävästi akateemista, historiallisiin tosiasioihin keskittyvää innovaatiotutkimusta mutta ei välttämättä aktuaalisessa keksimisen prosessissa olevia, uudenlaisten ratkaisujen tuottajia. Innovaatioihin ja uudenlaisten ratkaisujen kehittelyyn onkin mielekästä liittää kolme toisiaan täydentävää merkitystä (ks. tark. Tether 2003). Innovaatio viittaa ensinnäkin saavutukseen (esimerkiksi hehkulamppu, transistori). Saavutus voi olla teknologisesti merkittävä mutta esimerkiksi kaupallisesti floppi tai teknologisesti suhteellisen perinteinen mutta kaupallisesti merkittävä. Yliäänikone Concordea voidaan pitää esimerkkinä omana aikanaan merkittävästä teknologisesta saavutuksesta. Samalla kysymys oli kaupallisesti tappioita tuottaneesta hankkeesta. Boeing 747 Jumbo oli puolestaan toteutettu suhteellisten perinteisten ratkaisujen mukaisella tavalla. Kaupallisesti kysymys oli kuitenkin hyvinkin voitollisesta hankkeesta (Tether 2003). 164
Toiseksi innovaatioilla ja innovoimisella on mahdollista viitata myös saavutusten positiivisiin ja/tai negatiivisiin seurauksiin - esimerkiksi mikrotietokoneiden leviämiseen ja makrotietokoneiden ympärille keskittyneen liiketoiminnan alamäkeen. Innovaatioiden myönteisiin ja kielteisiin seurausvaikutuksiin liittyen on hyvä huomata, että kaikki innovaatiot saavat aikaan myös esimerkiksi kompetensseja tuhoavia seurauksia (vrt. Tuschman & Anderson 1986). Toisin sanoen innovaatiotoiminta ja luova tuhoaminen (Schumpeter 1939) liittyvät erottamattomasti toinen toisiinsa. Kolmanneksi innovaatioita ja innovaatioiden syntymistä voidaan tarkastella ja käsitellä myös ajallisina innovaatioprosesseina (synty, leviäminen, käyttöönotto) ja innovaatioiden syntymisen ja käyttöönoton kannalta tarpeellisten resurssien ja kyvykkyyksien (luovuus, tieto, osaaminen, yrittäjyys, jne.) hyödyntämisenä. Ei-innovatiivisuudella voidaan puolestaan viitata resurssien (mm. luovuuden) hyödyntämättä jättämiseen, tukahduttamiseen tai luovuuden tuhoavaan ja ei-rakentavaan suuntaamiseen. Seuraavassa innovaatiotoimintaa sekä innovaatioiden syntymiseen vaikuttavia tekijöitä lähestytään erityisesti ajallisesta, prosessuaalisesta, tiedollisesta ja tietämys-/tietämisperustaisesta (vrt. Eisenhardt & Santos 2002; Loasby 1999) näkökulmasta. Innovaatioprosessien paradoksaaliseen luonteeseen (Sauer & Lang 1999; paradokseista yleisemmin Lewis 2000) törmätään viimeistään siinä vaiheessa kun asiaa lähestytään reaaliaikaisesti, nykyisyyden ja tulevaisuuden (ennakoitavissa olevien seurausten) suhteen. Tässä tapauksessa ei riitä se, että todetaan historiallisesti jo tapahtuneet tosiasiat. Esimerkiksi sähkölampun keksimisestä ja keksinnön myönteisistä ja kielteisistä seurauksista ja vaikutuksista on jo olemassa tietoa ja tätä tieto voidaan kartuttaa historian tutkimuksen avulla. Kysymys on joka tapauksessa historiallisiin tosiasioihin ja menneisyyteen liittyvistä tosiasioista. Tilanne mutkistuu kun tätä tietoa yritetään hyödyntää ja soveltaa niin sanotusti on line eli nykytilanteessa ja nykyhetkestä tulevaisuuteen. Paradoksi syntyy osittain jo siitä, että innovaatiossa on määritelmän mukaan tällöin kyse tulevaisuudessa käyttöönotettavasta keksinnöstä ja että käyttöönotto riippuu paljolti tulevien potentiaalisten 165
käyttäjien omista keksintöä koskevista havainnoista, arvioista ja tulkinnoista (Rogers 1995). Mitkään näistä muuttujista eivät ole käytännössä nykytilanteessa tunnettuja. Jos ne ovat jo ennalta tunnettuja, kysymys ei ole enää keksinnöstä. Vaikka tietyn konkreettisen uudisteen osalta muuttujat eivät olisikaan tunnettuja, ongelma voidaan ehkä kiertää tukeutumalla yleistäviin näkemyksiin ja käsityksiin innovaatioiden syntymiseen ja kehitykseen vaikuttavista tekijöistä. Uusi pulma syntyy siitä, että myös nämä käsitykset ovat ristiriitaisia ja paradoksaalisia. Paradoksi tulee esiin esimerkiksi nykypäivänä trendikkäässä tavassa puhua vakuuttavasti käyttäjälähtöisestä lähestymistavasta suhteessa uudenlaisten ratkaisujen kehittelyyn. Kun katsotaan tarkemmin tästä aiheesta tehtyjä tutkimuksia (esim. Kratzer & Lettl 2008), selviää että potentiaaliset loppukäyttäjät (lapset) ovat todella olleet keskeisessä asemassa esimerkiksi uusien nettipelien kehittämisessä. Jos uudistuksen syntymistä tarkastellaan rajatulla (periaatteessa mielivaltaisella) aikaakselilla, lähtien liikkeelle varsinaisen sisällöllisen ja substantiaalisen ideointi- ja ongelmanratkaisuprosessin käynnistymisestä, selviää, että kysymys on oikeastaan tuottajalähtöisestä ideointi- ja ongelmanratkaisuprosessista (ks. esim. Kratzer & Lettl 2008). Tämä näkyy siinä, että luova sisällöllinen ongelmanratkaisu on faktisesti edennyt täysin teknologia-/ratkaisukeskeisesti ja että uusia nettipelejä kehittelevissä lapsiryhmissä on omia teknologiabrokereitaan ja muita vastaavia. Merkittävin ero yritysten teknologialähtöiseen lähestymistapaan on oikeastaan se, että lasten oma malli on yritysten perinteisiä tuotekehitysprosesseja luovempi ja produktiivisempi. Joka tapauksessa tilanne on se, että tarkemmin katsoen käyttäjälähtöinen lähestymistapa näyttää paradoksaalisesti tuottajalähtöiseltä ja teknologiseen työntöön perustuvalta ratkaisukeskeiseltä prosessilta 7. 7. Havaintojen tekijät (Kratzer & Lettl 2008) rajasivat havaintojen tekemisen pitkälti tiettyyn (mielivaltaiseen) aikajanaan keksimisen prosessissa. Laajemmin tarkastellen nimenomaan videopelejä kehittävä yritys loi puitteet ja edellytykset tälle tietyllä aikajanalla teknologiseen työntöön perustuvalle prosessille. Tässä tapauksessa havaintojen tekijä ei kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että yritys loi puitteet sisällölliselle ideointiprosessille ja todennäköisesti myös hyödynsi sen tuloksia omassa toiminnassaan. Loppujen lopuksi kysymys ei ehkä ollut käyttäjien 166
Tarjonta versus tarve muna versus kana Yhden hallitsevan käsityksen mukaan uudisteiden kehityksen käynnistävät tarpeet, ongelmat ja puutteet olemassa olevissa ratkaisuissa (vrt. Popper 1958). Tätä voidaan nimittää kysyntä- tai ongelmalähtöiseksi (demand pull) näkökulmaksi suhteessa innovointiin (Bredeweg et al. 1994). Vastakkaisen eli ratkaisu-/tarjontalähtöisen näkökulman mukaan uudisteiden kehitys lähtee liikkeelle vaihtoehtoisista, entisistä poikkeavista ratkaisuista tai poikkeavista lähestymistavoista suhteessa ongelmaan/kysymykseen. Esimerkiksi laajempien paradigmamurrosten suhteen voidaan lähteä siitä, että murrokset lähtevät liikkeelle aikaisemmista tavoista poikkeavista tavoista ajatella ja lähestyä ongelmaa tai ongelmia. Tarjonta-/ratkaisukeskeisen näkökulman mukaista on ajatella, että Einstein osasi kiinnittää riittävästi huomiota kysymykseen havaintojen tekijän positiosta, ajasta ja avaruudesta. Tarve-/kysyntälähtöisen mukaista on ajatella, että Einstein ratkaisi ongelman joka oli jo piilevästi läsnä tieteellisessä ajattelussa ja ristiriitaisissa ajan, nopeuden ja avaruuden käsitteissä. Jälkimmäisen näkökulman mukaan alussa oli piilevä tai manifesti tieteellisen ajattelun sisällä muhinut ongelma, tarve, yksi joukko tiedollisia anomalioita ja toinen joukko puolivalmiita ratkaisuja. Tarjonta-/ratkaisukeskeisen näkökulman mukaan kysymys oli siitä, että Einstein osasi lähestyä kysymystä poikkeavasti, havaintojen tekijän näkökulmaan kiinnittyvästä positioista ja että ajan, nopeuden ja avaruuden käsite kehittyivät ja täsmentyivät tutkimusprosessin kuluessa. Ratkaisu-/tarjontakeskeinen näkökulma lähtee liikkeelle teknologioiden, ajattelumallien ja muiden vastaavien tekijöiden ajallisesta muutoksesta ja transformaatiosta. Kysyntälähtöinen näkökulma lähtee liikkeelle valmiina jo odottamassa olevista ongelmista ja puolivalmiina jo odottamassa olevista ratkaisuaihioista ja raaka-aineista. Tarjontalähtöinen näkökulma keskittyy teknologiseen tai muuhun vastaavaa imuun eikä teknologian työntöön perustuvasta prosessista. Itse asiassa kysymys saattoi olla yhteiskehittämisestä eli sekä tuottajalähtöisestä että käyttäjälähtöisestä kehittämisestä. Toisin sanoen ratkaisu ei ollut niinkään joko/tai vaan pikemminkin sekä/että (vrt. Vos 2002). 167
muutokseen tai murrokseen. Kysyntälähtöinen näkökulma keskittyy kysymykseen valintojen tekemisestä ennen prosessia ja prosessin aikana (change/choice ks. tark. Tsoukas & Knudsen 2002). Miten tämä pulma on ratkaistavissa? Ja kuka sen oikeastaan ratkaisee? Innovaattori, kuluttaja, innovaatiotutkija vai ehkä nämä ja monet muut yhdessä? Jos kumpikin vastakkainen lähestymistapa suhteutetaan ajallisesti nykyisyyteen ja päätöksentekotilanteeseen, voidaan puhua muna-kana -ongelmasta eli siitä, oliko alussa muna vai kana vai mahdollisesti sekä-että (vrt. Vos 2002). Merkille pantavaa on, että kumpaakin vaihtoehtoista lähestymistapaa voidaan soveltaa suhteessa mihin tahansa sisällölliseen ratkaisuun, ongelmaan (tieteellinen, tekninen, sosiaalinen tms. innovaatio) ja kysymykseen. Toiseksi on huomattava se, että nykytilanteen suhteen kysymys on yleisestä arkikäytännöllisestä ja operatiivisesta ongelmasta (vrt. Vos 2002). Toisin sanoen jokainen joka painiskelee tässä ja nyt uudenlaisen teknologisen, liiketoiminnallisen, tieteellisen tms. idean kanssa, joutuu ainakin implisiittisesti painiskelemaan muna-kana -kysymyksen kanssa. Alussa oli teko, epäsymmetrian tuottaminen ja yrittäminen Innovaatioiden tuottamisen, johtamisen (organisointiin, organisoitumiseen, tukemiseen jne.) ja ennen kaikkea aktuaalisten päätöksentekotilanteiden kannalta keskeinen havainto ja oivallus liittyy siihen, että kysymys innovaatioiden tai uudisteiden tuottamisesta on tiivistettävissä kysymykseen tietämisestä. Ja vielä tarkemmin sanoen koko kysymys on pelkistettävissä kysymykseen tarvittavan tiedon puuttumisesta (Smithson 1989), epävarmuudesta (vrt. Carter & Ford 1972; Lott 1997) ja epävarmuuksien vähentämisestä ja käsittelemisestä (Luhmann 2000; Boisot & Child 1999; vrt. Weick 1995; March 1991). Ennen kuin joku asia voidaan keksiä, on oltava riittävästi näkemystä ja tietämystä tarpeesta tai ongelmasta. Toisaalta ennen kuin tarve on riittävän selkeästi tunnistettavissa, on oltava riittävästi tietoa vaihtoehtoisesta ratkaisusta tai 168
vaihtoehtoisesta tavasta lähestyä ongelmaa. Kysymys on siis muna-kana -ongelmasta. Ennen kuin yritys voi tarjota jotakin, on oltava käsitys asiakkaista. Ja ennen kuin voidaan luoda konkreettinen kuva asiakkaista, on kyettävä tarjoamaan jotain konkreettista. Modernin järjestelmäteoreettisen tutkimuksen kielellä asia kiertyy kysymykseen itseensä viittaavista sekä itseään ja ympäristöjään tarkkailevista sosiaalisista järjestelmistä (Luhmann 1995). Käytännössä munakana -ongelma on mahdollista ratkaista yksinkertaisesti tekemällä jotain mielekkäältä vaikuttavaa, epäsymmetrisoimalla suhde ympäristöön ja nojautumalla historialliseen aloitteeseen (Luhmann 2004). Toisin sanoen muna-kana ongelma on mahdollista ratkaista käyttämällä hyväksi alussa oli teko periaatetta ja improvisoinnin strategiaa. Tähän liittyen on hyvä tietää, että kysymys on varsin yleisestä ja arkisesta tavasta ratkoa ongelmia (Orlikowski 1996; Orlikowski & Hofman 1997; Weick 1993). Esimerkiksi Sibelius ratkaisi muna-kana ongelman spontaanisti soittamalla, säveltämällä ja harjoittelemalla systemaattisesti jo pienestä lapsesta. Jos asiaa katsotaan Sibeliuksen aikalaisten näkökulmasta voidaan sanoa, että Sibelius epäsymmetrisoi itsensä suhteessa muihin harjoittelemalla sävellystyötä pienestä pitäen (Jean Sibelius wikipedia). Myöhemmin Sibeliuksen työt saivat yleisössä vastakaikua, mikä kannusti jatkamaan työtä eteenpäin. Aloitteen tekemisen eli muna-kana ongelman ratkaisemin epäsymmetrisointiin perustuvalla tavalla on tunnistettu muun muassa polkuriippuvuuksien (path-dependence) ja lukkiumien (lock-in) ratkaisemiseen liittyvissä tutkimuksissa. These evolutionary dynamics embody four forms of broken asymmetry: asymmetric information, asymmetric orders of moves, asymmetric agent weight, and agent bias. ( ). Lock-in tends to occur more often in simultaneous move games, when agents rapidly adjust their choices, when the agents are highly interconnected, and when there is too little noise. An asymmetric and noisy best-reply dynamic among sparsely and hierarchically connected agents converges on efficient organizations. (De Vany 1997, kursivointi TK) 169
Yleisesti ottaen kysymys epäsymmetrioiden tuottamisesta viittaa yrittäjyyteen ja yrittäjyyden keskeiseen merkitykseen uudistusten moottorina ja keskeisenä yhteiskunnallisena resurssina (vrt. Schumpeter 1939; Drucker 1985; Michelsen 2005). Kokonaisuutena katsoen innovaatioprosessissa on kuitenkin väistämättä kyse dynaamisesta kehämäisestä ja rekursiivisesta prosessista (vrt. Asdonk et al. 1991). Tarkkaan ottaen kysymys on kehämäisestä eri osapuolten väliseen vuorovaikutukseen ja kommunikointiin perustuvasta prosessista (vrt. Rogers 1995). Asian ydin ei ole kuitenkaan tässä yhteydessä se, että kysymys on kommunikaatioprosessista. Ydin on siinä, että kysymys on kommunikaatiosta. Ja kommunikointi on puolestaan keskeinen yhteiskunnallinen epävarmuuden vähentämisen ja tiedon tuottamisen mekanismi (vrt. jo Shannon & Weawer 1963; Luhmann 1990). Kommunikointi lähtee liikkeelle epävarmuudesta (double contingency) ja tuottaa toteutuessaan uutta tietoa ja tietämystä. Toisin sanoen kommunikointi ja kommunikointiin kytkeytyvä oppiminen muodostavat yhteiskunnallisesti yhden keskeisen epävarmuutta vähentävän mekanismin. Innovaatiojohtamisen kannalta tämä tarkoittaa vastaavasti sitä, että innovaatioprosesseihin liittyviä epävarmuuksia on mahdollista absorboida hyödyntämällä yhteiskehittämiseen (co-creation) eli keskinäiseen vuorovaikutukseen perustuvia lähestymistapoja ja metodeja. Epävarmuus innovaatioprosessien perustavana ongelmana Keskeinen havainto ja oivallus on, että innovaatioiden johtamisen ja organisoinnin ongelma kytkeytyy ytimeltään kysymykseen tiedon puutteesta ja epävarmuudesta. Dosin (1988) suuntaa-antavaa kiteytystä tästä perustavasta innovaatiotoimintaan liittyvästä haasteesta on syytä lainata hieman laajemmin. 170