HANGON KAUPUNKI 1 OAS KAAVAN NIMI LÄHTÖKOHDAT KAAVA-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on suunnitelma kaavan osallistumis- ja vuorovaikutusmenetelmistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista (MRL 63, 64). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarkistaa kaavatyön edetessä. asemakaava nro 013226 Asemakaavamuutos kuuluu Hangon kaupungin kaavoitusohjelmaan. Muutoksella on tarkoitus lisätä pientalotonttitarjontaa. Suunnittelualue sijaitsee Täktomintien eteläpuolella noin 3,5 km kauppatorilta itään. Kaavamuutos koskee osaa 13 kaupunginosan kortteleita 1306 1307, sekä lähivirkistys- ja katualueita. Kuva yllä oikealla: kaava-alueen sijainti Kuva alla oikealla: kaava-alueen alustava rajaus TAVOITTEET ALUEEN NYKYINEN KÄYTTÖ Asemakaavamuutoksella on tarkoitus lisätä pientalotonttitarjontaa kaavoittamalla Furuvikin alueelle lisää pientalotontteja alueen yleisilmeen kärsimättä. Täktomin neuvostomonumentin luokse on haudattu jatkosodassa kaatuneita neuvostoliittolaisia sotilaita. Pääosa alueesta on metsää. Alueen länsipuolelle on rakenteilla kaksi katua pientalotontteja varten.
HANGON KAUPUNKI 2 MAANOMISTUS SUUNNITTELUTILANNE JA SELVITYKSET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava Alue on Hangon kaupungin omistuksessa. Kaava-alueen eteläpuolinen Furuvikin hiekkadyynialue kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan ja sisältyy Natura 2000-verkoston kohteeseen Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue. Ympäristöministeriö on vahvistanut Uudenmaan maakuntakaavan 8.11.2006. 1. vaihemaakuntakaava on vireillä ja maakuntahallitus on päättänyt asettaa vaihemaakuntakaavaehdotuksen nähtäville. Vaihekaava tulee täydentämään vahvistettua Uudenmaan maakuntakaavaa muun muassa jätehuollon, kiviaineshuollon, moottoriurheilu- ja ampumarata-alueiden, liikenteen varikkojen ja terminaalien sekä laajojen yhtenäisten metsäalueiden osalta. Uudenmaan maakuntakaavassa kaava-alue on osoitettu taajamatoimintojen alueena. Kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeän alueen rasterimerkintä ulottuu kaava-alueen lounaispuolelle. Kaava-alue on pohjavesialuetta. Furuvikin hiekkadyynialue on maakuntakaavassa osoitettu sekä Natura 2000 alueena että luonnonsuojelualueena. Kuva alla: ote maakuntakaavasta, kaava-alue ympäröity punaisella. Yleiskaava Alueella ei ole yleiskaavaa. Kaavamuutosalue kuuluu vireillä olevaan kantakaupungin yleiskaavan kaava-alueeseen.
HANGON KAUPUNKI 3 kuva:karttaote kantakaupungin yleiskaavaehdotuksesta Muutettava asemakaava Alueella ovat voimassa 11.3.1998 ja 13.12.2000 hyväksytyt asemakaavat. Asemakaavassa Täktomintielle liittyvä Puolukkatie jakautuu edelleen Variksenmarjantieksi. Katujen yhteyteen on osoitettu yhteensä 27 ohjeellista tonttia asuinpientaloille varattuihin yhdeksään kortteliin. Rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla e, joka on 0.2. Suurin sallittu kerrosluku on II. Kortteleiden välimaasto on osoitettu lähivirkistysalueena VL, jonka kautta kulkee ulkoilureittejä. Vedenottamon suoja-alue on merkitty kaavaan. Pohjaveden suojaamiseksi on annettu yleisiä määräyksiä. Samoin on määrätty rakennustapaohjeiden laatimisvelvoite. Neuvostosotilaiden hautausmaa ja monumentti on merkitty hautausmaa-alueena. Furuvikin hiekkadyynialue on merkitty luonnonsuojelualueeksi (SL) jolle laadittu hoito- ja käyttösuunnitelma. Asuinpientalo kortteleita ei ole toteutettu.
HANGON KAUPUNKI 4 Kuva: ote voimassa olevasta asemakaavasta. Muut suunnitelmat ja selvitykset Lähialueille on laadittu rakennustapaohjeet. Käytettävissä olevia selvityksiä: - luontoselvitysaineisto on olemassa voimassa olevan kaavan aineistosta - Hangon kansallinen kaupunkipuisto hankkeen aineisto - kantakaupungin yleiskaavaehdotuksen selvitykset Kuva alla: ote kaupunkipuiston rajausluonnoksesta
HANGON KAUPUNKI 5 LAADITTAVAT SELVI- TYKSET VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asemakaavatyön aikana suunnitelmasta arvioitavat vaikutukset OSALLISET Osallisiksi on alustavasti katsottu Työ perustuu olemassa oleviin selvityksiin. Lisäselvitysten tarpeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta tarkastellaan suunnittelutyön aikana. Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, joten asemakaavan muutosta laadittaessa on soveltuvin osin laadittava MRL 54 4 mom vaatimat 39 :n mukaiset selvitykset. Asemakaavamuutosta laadittaessa selvitetään kaavan toteutuksen ympäristövaikutukset maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) sekä asetuksen (MRA) edellyttämällä tavalla. MRL 9 :n mukaan: Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Ympäristövaikutusten selvityksessä käsitellään myös periaatteet mahdollisten haitallisten vaikutusten estämiseksi tai lieventämiseksi. Ympäristövaikutuksia selvitetään osana kaavoitusprosessia. Suunnittelun aikana arvioidaan miten suunniteltu käyttö vaikuttaa mm. - ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön mm. asumiseen, virkistysmahdollisuuksiin - kaupunkikuvaan ja rakennettuun kulttuuriympäristöön - yhdyskuntarakenteeseen - tekniseen huoltoon - liikenteeseen - luontoon Asukkaiden ja maiseman kannalta tärkeitä selvitettäviä vaikutuksia ovat maankäytön muutosten vaikutus kaupunkikuvaan, luontoon sekä virkistysmahdollisuuksiin. Ympäristövaikutuksia arvioidaan olemassa olevien selvitysten pohjalta asiantuntija- arvioina. Arvioinneissa hyödynnetään mm. mitoitustarkasteluja sekä kaavoitustyön aikana saatavaa palautetta. MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Vaikutusalueen maanomistajat, kiinteistöjen haltijat ja asukkaat Hangossa maankäytön suunnittelusta vastaa kaupunginhallitus. Kaavan valmistelee ympäristölautakunta. Viranomaiset ELY-keskus Tammisaaren museo / Maakuntamuseo Hangon kaupungin hallintokunnat: sivistyslautakunta, kulttuuri- ja kansalaistoiminnan lautakunta Uudenmaan liitto Uudenmaan tiepiiri (ELY-keskus/Liikennevirasto) Lisäksi kaavahankkeen osallisia ovat kaikki, jotka täyttävät edellä olevan osallisuuden määritelmän kuten esimerkiksi kansalaisjärjestöt.
HANGON KAUPUNKI 6 OSALLISTUMINEN JA KAAVOITUSMENETTELY Kaavoituksen käynnistäminen Joulukuu 2007 tammikuu 2008 Kaavan valmistelu (luonnosvaihe) Tavoiteaikataulu huhtisyyskuu 2008 Kaavoitukseen liittyvä aineisto kootaan tutustuttavaksi kaavoituksen eri vaiheissa nähtävilläolojen ajaksi. Suunnittelua ohjaa ja valvoo ympäristölautakunta, joka myös hyväksyy tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Kuulutukset, osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaluonnos sekä kaavaehdotus asetetaan nähtäville osoitteessa: Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2, II kerros sekä kaupungin internetsivuilla www.hanko.fi (->palvelut ->kaavoitus ja maankäyttö -> nähtävillä olevat kaavat) - Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen - Ilmoitus kaavan vireilletulosta - OAS nähtävänä Vireille tulosta ja OAS:n nähtävilläolosta ilmoitetaan kuulutuksella kunnan ilmoitustaululla sekä paikallislehdissä. Osallisia informoidaan postitse lähetettävällä aineistolla. OAS lähetetään viranomaisosallisille tiedoksi. OAS on nähtävillä teknisen viraston lisäksi myös kunnan kotisivuilla osoitteessa: www. hanko.fi. Osallisilla on mahdollisuus ottaa kantaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältöön. - Perusselvitykset, alustavat vaihtoehdot, kaavaluonnos, vaikutusten arviointi - Viranomaisneuvottelu - Kaavaluonnos nähtäville - Mielipiteet ja ennakkolausunnot Luonnoksen nähtävillä olosta ilmoitetaan kuulutuksella kunnan ilmoitustaululla sekä paikallislehdessä. Kaavaluonnosasiakirjat asetetaan nähtäville teknisen viraston lisäksi myös internetiin. Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta päättää ympäristölautakunta. Tarvittaessa järjestetään yleisötilaisuus. Niiltä viranomaisilta ja yhteisöiltä, joiden toimialaa kaavassa käsitellään, pyydetään kommentit. Osalliset voivat määräajassa esittää kirjallisesti tai suullisesti mielipiteensä kaavaluonnoksesta. Kaavaehdotusvaihe Tavoiteaikataulu toukoelokuu 2011 - Kaavaehdotus nähtäville - Lausunnot ja muistutukset - Muistutusten ja lausuntojen käsittely - Viranomaisneuvottelu tarvittaessa. Kaavaluonnos kehitetään kaavaehdotukseksi, joka asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi. Kaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta päättää kaupunginhallitus. Nähtävillä olosta ilmoitetaan kuulutuksella kunnan ilmoitustaululla sekä paikallislehdessä. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta ja kunnan hallintokunnilta. Kaavaehdotusasiakirjat asetetaan teknisen viraston lisäksi nähtäville myös internetiin. Osalliset voivat määräajassa jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen.
HANGON KAUPUNKI 7 Hyväksyminen Tavoiteaikataulu syys - marraskuu 2011 LISÄTIETOJA ASEMA- KAAVASTA ANTAVAT - Esitys kaavan hyväksymisestä - Asemakaavan hyväksyminen Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan. Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Hallintooikeuden ratkaisusta on mahdollisuus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Kaavan laatija Hangon kaupunki Sten Öhman tekninen johtaja 040 8271 797 fax 019 2203 379 sten.ohman@hanko.fi Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2 10960 Hanko Heli Vauhkonen kaavoitusarkkitehti 019 2203 281 fax 019 2203 379 heli.vauhkonen@hanko.fi Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto Santalantie 2 10960 Hanko