Pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan rakennuttajavetoisessa jaetussa suunnittelussa

Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta Pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan rakennuttajavetoisessa jaetussa suunnittelussa Yleinen velvoiteoikeus Pro gradu -tutkielma Syksy 2012 Katja Lehtonen

Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Laitos/Institution Department Oikeustieteellinen tiedekunta Velvoiteoikeus Tekijä/Författare Author Katja Lehtonen Työn nimi / Arbetets titel Title Pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan rakennuttajavetoisessa jaetussa suunnittelussa Oppiaine /Läroämne Subject Yleinen velvoiteoikeus Työn laji/arbetets art Level Pro gradu -tutkielma Aika/Datum Month and year Syyskuu 2012 Sivumäärä/ Sidoantal Number of pages 79 Tiivistelmä/Referat Abstract Tutkimuksen tarkoitus on määritellä pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan rakennuttajavetoisessa jaetussa suunnittelussa. Rakennuttajavetoisessa jaetussa suunnittelussa pää- ja erityissuunnittelijat eivät ole keskenään sopimussuhteessa, vaan ainoastaan kukin tahollaan rakennuttajaan. Suunnittelijat tekevät kuitenkin hankkeen alusta asti keskenään yhteistyötä. Pää- ja erityissuunnittelijan tehtävät rakennuttajaa kohtaan ovat toisistaan riippuvaisia ja voivat olla osin myös päällekkäisiä. Pääsuunnittelijan tehtävien virheellisestä täyttämisestä voi ensinnäkin aiheutua vahinkoa suoraan erityissuunnittelijalle. Toiseksi pääsuunnittelijan suoritushäiriö voi aiheuttaa erityissuunnittelijalle vahinkoa myötävaikuttamalla erityissuunnittelijan rakennuttajaan kohdistuvaan virhevastuuseen. Suunnittelijoiden vastuu yhteisesti aiheutetusta vahingosta voi tietyin edellytyksin olla solidaarista. Pääsuunnittelijan osuuteen liittyvää erityissuunnittelijan takautumisoikeutta voidaan perustella yleiseen takautumisoikeuteen ja perusteettoman edun palautukseen liittyvillä näkökohdilla. Aihepiiriä on siitä huolimatta käsitelty myös sopimusperusteisen vahingonkorvausvaatimuksen perusteena, sillä kummankin konstruktion soveltuvuus on riippuvainen pääsuunnittelijan korvausvastuusta rakennuttajaa kohtaan, eikä siten tule automaattisesti kyseeseen, vaikka vahinko olisikin yhteisesti aiheutettu. Yhteistä tutkimuksessa käsitellyille vahingonkorvausvaatimustyypeille on se, että ne perustuvat oikeuteen vedota sellaiseen sopimukseen, jossa vetoaja itse ei ole osapuolena. Kysymys on oikeussystemaattisesti vaikea, sillä vahinko on sopimusperusteinen, ja sopimuksen oikeusvaikutukset rajoittuvat lähtökohtaisesti sen osapuoliin. Sopimusperusteisia vahinkoja ei voi korvata sopimuksenulkoisenkaan normiston mukaisesti. Kysymystä on arvioitava tapauskohtaisesti reaalisten argumenttien valossa. Välittömän sopimussuhteen ylittävä vastuu voitaneen tietyin edellytyksin hyväksyä kaikkien tutkimuksessa käsiteltyjen vaatimusten osalta. Pääsuunnittelijan korvausvastuu erityissuunnittelijaa kohtaan riippuu kuitenkin viime kädessä siitä, täyttyvätkö sopimusperusteisen korvausvastuun edellytykset. Etenkin suunnittelijoiden välisen suoritushäiriön muodostuminen on kriittinen tekijä korvausvastuun kannalta. Vahingonkorvausvaatimus muodostanee kuitenkin korvausvastuun, jos vahinkoa koskeva vastuu voidaan tapauskohtaisen harkinnan jälkeen sallia. Yhteisesti aiheutettuun vahinkoon perustuvan vahingonkorvauksen määrä sen sijaan saattaa laskea hyvinkin merkittävästi erityissuunnittelijan oman tuottamuksen vuoksi. Kaiken kaikkiaan pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan on epäselvä ja siitä voi aiheutua ongelmia etenkin rakennuttajaan kohdistuvan yhteisvastuun kannalta. Olisi suositeltavaa määritellä osapuolten vastuiden rajat selkeästi sopimusteitse. Toisaalta voidaan pyrkiä muodostamaan suunnitteluorganisaatio rakenteeltaan vaihtoehtoisella, oikeussystemaattisesti helpommin jäsennettävällä tavalla. Avainsanat Nyckelord Keywords Velvoiteoikeus, sopimusoikeus, välittömän sopimussuhteen ylittävä vastuu, yhteisvastuu, pääsuunnittelija, erityissuunnittelija, rakennussuunnittelu, suunnitteluorganisaatio, rakennuttajavetoinen jaettu suunnittelu Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Muita tietoja Övriga uppgifter Additional information II

Sisällysluettelo LÄHDELUETTELO... V 1 TUTKIMUSTEHTÄVÄ... 1 2 JOHDATUS AIHEPIIRIIN... 4 2.1 Vahinko vaatimuksen perusteena... 4 2.1.1 Pääsuunnittelijan tehtävät... 4 2.1.2 Pääsuunnittelija erityissuunnittelijan vahingon suorana aiheuttajana... 6 2.1.3 Pääsuunnittelija myötävaikuttajana erityissuunnittelijan vahinkoon... 8 2.2 Lähtökohdat jatkotarkastelua varten... 9 3 SUUNNITTELIJOIDEN VÄLISEN VASTUUN PERUSTAVIA LÄHTÖKOHTIA... 11 3.1 Suunnittelijoiden yhteisvastuu rakennuttajaa kohtaan... 11 3.1.1 Solidaarisen vastuun edellytykset...11 3.1.2 Velvoitteiden päällekkäisyys...13 3.1.3 Järjestelyn reaaliluonne...18 3.1.4 Yleisestä takautumisoikeudesta...19 3.2 Perusteettoman edun palautuksesta... 22 3.3 Välittömän sopimussuhteen ylittävä vastuu... 24 3.3.1 Suunnittelijoiden välisen suhteen asettuminen vastuumuotoihin...24 3.3.2 Muista vastuumuotoihin vaikeasti sijoitettavista relaatioista...29 3.3.3 Suunnittelijoiden välisen suhteen reaalista arviointia...35 3.4 Korvausvastuutarkastelun lähtökohdat... 41 4 PÄÄSUUNNITTELIJAN KORVAUSVASTUU ERITYISSUUNNITTELIJAA KOHTAAN... 44 4.1 Sopimusperusteisen korvausvastuun yleiset edellytykset... 44 4.1.1 Suunnittelijoiden välinen suoritushäiriö...44 4.1.2 Pääsuunnittelijan tuottamus...50 4.1.3 Syy-yhteys suoritushäiriön ja vahingon välillä...53 4.2 Korvauksen määrästä... 55 4.2.1 Täyden korvauksen periaate...55 4.2.2 Vahingon ennakoitavuus...56 4.2.3 Vahingonkärsijän myötävaikutus...58 III

4.3 Vastuuta rajoittavien sopimusehtojen merkitys... 61 4.3.1 Vastuunrajoitusehtojen asema yleisesti...61 4.3.2 Kvalifioitu tuottamus rakennussuunnittelussa...63 4.3.3 Yhteisvastuu ja kumuloitunut kvalifioitu tuottamus...66 5 SUOSITUKSET... 69 5.1 Asetelmassa havaittuja ongelmakohtia... 69 5.2 Ongelmien syyt... 72 5.3 Suositeltuja toimenpiteitä... 73 5.3.1 Ongelmiin puuttuminen sopimusteitse...73 5.3.2 Tarkoituksenmukaisen suunnitteluorganisaatiomuodon valinta...74 6 YHTEENVETO... 76 IV

Lähdeluettelo Oikeuskirjallisuus ja artikkelit: Aarsheim, Hanne. Direktkrav vid 3PL-samarbeten köparens möjligheter att göra rättigheter och ansvar gällande gentemot logistikern. MarIus 306, 2003. Adlercreutz, Axel. Avtalsrätt I. 12. uppl. Lund, 2002. Aurejärvi, Erkki. Urakkasopimus. Työnsuoritussopimuksia koskevan teorian arviointia. Helsinki, 1976.. Velvoiteoikeuden pääkohtia: velvoitteiden sisältö, perusteettoman edun palautus. Helsinki, 1983. Beyleveld, Deryck Brownsword, Roger. Privity, Transitivity and Rationality. Modern Law Review, 1991, s. 48 71. Ekroos, Ari. KKO 1999:128. Perusteettoman edun palautus. Oikeustoimi. Lakimies, 2000, s. 423 445. Erma, Reino Hoppu, Esko. Vahingonkorvauksesta ja sopimusvastuusta rakennusurakassa. Helsinki, 1976. Erma, Reino. Suunnittelijan vastuu rakentamisessa. Teoksessa Vastuusta rakentamisessa, tekijä: Lakimiesliiton koulutuskeskuksen julkaisusarja n:o 9, s. 97 112. Vammala, 1973. Gorton, Lars. Condictio indebiti i nyare svensk rättspraxis. JFT, 2005, s. 452 470. Haapio, Helena af Hällström, Esbjörn Järvinen, Marjaana Koivu, Susan Lehto, Jukka Leskinen, Jukka Lintumaa, Sari Nystén-Haarala, Soili Pohjonen, Soile Salmi-Tolonen, Tarja Taivalmaa, Päivi. Yritysten sopimus- ja vastuuketjut. Pieksämäki, 2005. Hahto, Vilja. Tuottamus vahingonkorvausoikeudessa. Juva, 2008. Hakulinen, Y.J. Perusteettoman edun palautus Siviilioikeudellinen tutkimus. Helsinki, 1931.. Velvoiteoikeus. 2. laaj. p. Helsinki, 1965. Halila, Heikki Hemmo, Mika. Sopimustyypit. 2. uud. p. Helsinki, 2008. Halila, Heikki. Oikeudellinen asiantuntijalausunto Helsingin käräjäoikeudessa käsitellyssä asiassa, annettu 28.10.2011. 2011. V

. Oikeudellistuva urheilu. Helsinki, 2006.. Rakennuttajan tiedonantovelvollisuudesta rakennusurakassa. Helsinki, 1981. Hellner, Jan Radetzki, Marcus. Skadeståndsrätt. Stockholm, 2010. Hellner, Jan. Speciell avtalsrätt II, Kontraktsrätt, 1 häftet, Särskilda avtal. 3. uppl. Stockholm, 1996.. Speciell avtalsrätt II, Kontraktsrätt, 2 häftet, Almänna ämnen. 3. uppl. Stockholm, 1996. Hellner, Jan. The Limits of Contractual Damages in the Scandinavian Law of Sales. Scandinavian Studies in Law, 1966, s. 37 79. Hemmo, Mika Hoppu, Kari. Sopimusoikeus. Päivitettävä Asiantuntija-sarja, verkkoversio. Viimeisin päivitys 10.5.2012. Helsinki, 2012. Hemmo, Mika. Sopimus ja delikti Tutkimus vahingonkorvausoikeuden vastuumuodoista. Helsinki, 1998.. Sopimusoikeus I. 2. uud. p. Helsinki, 2003.. Sopimusoikeus II. 2. uud. p. Helsinki, 2003.. Sopimusoikeus III. Helsinki, 2005.. Vahingonkorvauksen määräytymisestä sopimussuhteissa: siviilioikeudellinen tutkimus. Helsinki, 1994. Hoppu, Esko. Oikeudellinen asiantuntijalausunto Vantaan käräjäoikeudessa käsitellyssä asiassa. 8.7.1997. 1997. Hoppu, Kari. Virallisen vastaväittäjän lausunto Olli Norroksen väitöskirjasta Vastuu sopimusketjussa. Lakimies, 2007, s. 928 979. Isohanni, Antti. Sivu-urakan alistamismenettelystä rakennusurakassa. Vammala, 2007. Jervell, Stephan. Misligholdskrav mot tidligere salgsledd. TfR, 1994, s. 905 1010. Jääskeläinen, Lauri Syrjänen, Olavi. Maankäyttö- ja rakennuslaki selityksineen: käytännön käsikirja. Helsinki, 2010. Kivimäki, T.M. Ylöstalo, Matti. Suomen siviilioikeuden oppikirja, Yleinen osa. 3. uud. p. Porvoo, 1973. VI

Koivu, Susan Leskinen, Jukka. Sopimukset ja sitoumukset yrityksen strategian näkökulmasta. Teoksessa Yritysten sopimus- ja vastuuketjut Sopimusten hallinta käytännössä, tekijä: Helena Haapio, ym., s. 297 329. Helsinki, 2005. Kolehmainen, Esa. Säänteleekö rakennushankkeen konsultin asemaa kauppakaaren 18 luku? Teoksessa Business Law Forum 2004, s. 193 227. Helsinki, 2004. Koskela, Timo. Pääsuunnittelijan sopimusvastuu - käytännön käsikirja. Helsinki, 2004. Kurkela, Matti S. Globalisoitunut sopimuskäytäntö ja sopimusoikeudelliset periaatteet. Helsinki, 2003. Lahdenperä, P. Allianssiurakka - Kilpailullinen yhden tavoitekustannuksen menettely. Espoo, 2009. Laine, Juha. Rakennusvirheistä. Helsinki, 1993. Lehtinen, Tuomas. Kansainvälisen kaupan liikesopimus ja reimburssi. Helsinki, 2006. Liuksiala, Aaro. Rakennussopimukset käytännön käsikirja. Helsinki, 2004. Löyttyniemi, Pekka. Valmisteltu puheenvuoro suunnittelijan vastuusta rakentamisessa. Teoksessa Vastuu rakentamisessa, tekijä: Lakimiesliiton koulutuskeskuksen julkaisusarja n:o 9, s. 115 117. Vammala, 1973. Muukkonen, P.J. Sopimusoikeuden yleinen lojaliteettiperiaate. Lakimies, 1993, s. 1030 1048. Nicholas, Barry. The French Law of Contract. Oxford, 1992. Norros, Olli. KKO 2008:31 Voiko urakoitsija joutua vastuuseen yli välittömän sopimussuhteen? Lakimies, 2008, s. 644 671. Norros, Olli. KKO 2009:92 Valmistajan vastuu veneen vahingoittumisesta. Lakimies, 2010, 432 448. Norros, Olli. Näkökohtia vahingonkorvausvastuusta sopimusketjussa. Lakimies, 2007, s. 910 913. Norros, Olli. Vahingonkorvaus asiantuntijapalvelussa. Lakimies, 2008, s. 637 643.. Vastuu sopimusketjussa. Helsinki, 2007.. Velvoiteoikeus. Helsinki, 2012. Oksanen, Antero Laine, Ville Kaskiaro, Kim. Urakkasopimukset: rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998. Hämeenlinna, 2010. VII

Palmu, Brita. Suunnittelutoimiston vastuu ja sopimusten hallinta. Teoksessa Sopimusten ja häiriötilanteiden hallinta rakennusprojekteissa, tekijä: Helena Haapio, ym., s. 108 127. Helsinki, 2005. Pöyhönen, Juha. Uusi varallisuusoikeus. Helsinki, 2000. Ramberg, Jan. Banks skadeståndsskyldighet vid försenad utbetalning till bankkund. Juridisk Tidskrift, 1991-92, s. 99-104. Routamo, Eero. Kauppalain anti ostajapuolelle. Lakimies, 1988, s. 17 23. Routamo, Eero. Vastaavuusteoria ja suorituksen virheellisyys sopimussuhteessa. Lakimies, 1980, s. 122 130. Rudanko, Matti. Rakennuttajan myötävaikutushäiriöistä rakennusurakassa. Helsinki, 1989. Saarnilehto, Ari Annola, Vesa Hemmo, Mika Karhu, Juha Kartio, Leena Tammi-Salminen, Eva Tolonen, Juha Tuomisto, Jarmo Viljanen, Mika. Varallisuusoikeus. 2. uud. p. Helsinki, 2012. Saarnilehto, Ari. KKO 2008:31 ja eri korvausjärjestelmät. Defensor Legis, 2009, s. 351 363. Saxén, Hans. Skadestånd vid avtalsbrott: HD praxis i Finland. Stockholm, 1995. Ståhlberg, Pauli. Vahingonkorvaus Vahingonkorvauslain soveltamisala Saamisen vanhentuminen (D: S2007/513, T: 2574, KKO: 2009:92). Defensor Legis, 2010, s. 515 534. Takki, Tapio. Konsulttisopimus. Helsinki, 1988. Taxell, Lars Erik. Avtal och rättsskydd. Turku, 1972.. Avtalsrättens normer. Turku, 1987. Taxell, Lars Erik. Om lojalitet i avtalsförhållanden. Defensor legis, 1977, s. 148 155. Tieva, Antti. Luottamus, lojaliteettivelvollisuus ja liike-elämän pitkäkestoiset sopimukset. Defensor Legis, 2006, s. 240 251. Tieva, Antti. Sopimus Sopimusneuvottelut Sopimuksentekorikkomus Vahingonkorvaus Korvattava vahinko. Defensor Legis, 2009, s. 902 910. Timonen, Pekka. Oikeustaloustiede mitä se on? Lakimies, 1998, s. 100 114. Virtanen, Pertti. Vahingonkorvaus laki ja käytännöt. Helsinki, 2011. VIII

Ämmälä, Tuula. Lojaliteettiperiaatteesta eräiden sopimustyyppien yhteydessä. Teoksessa Lojaliteettiperiaatteesta Vastapuolen edun huomioon ottamisesta eri oikeuden aloilla, tekijä: Ari Saarnilehto, s. 3 51. Turku, 1994. Virallislähteet: Hallituksen esitys eduskunnalle rakennuslainsäädännön uudistamiseksi, HE 101/1998 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle Oikeustoimen kohtuullistamista koskevaksi lainsäädännöksi, HE 247/1981 vp. RakMK A2 Rakennuksen suunnittelijat ja suunnitelmat. Määräykset ja ohjeet 2002. Ympäristöministeriö, asunto- ja rakennusosasto. Suomen rakentamismääräyskokoelma. (2002) Ympäristövaliokunnan mietintö 6/1998: Hallituksen esitys rakennuslainsäädännön uudistamiseksi, YmVM 6/1998 vp HE 101/1998 vp. RT-kortisto: RT 13-10574: Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot KSE 1995. RT 16-10660: Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998. RT 10-10764: Pääsuunnittelijan tehtäväluettelo PS 01 (2001). RT 80271: Sivu-urakan alistamissopimus. RT 80278: KVR-urakkasopimus. Oikeuskäytäntö: HelHO 1.12.2000, S 99/1292 HelHO 16.12.2004, S 02/49 HelHO tuomio n:o 2025 (29.6.2011) KKO 1939 II 120 KKO 1976 II 5 KKO 1980 II 70 KKO 1981 II 8 KKO 1982 II 1987 KKO 1982 II 78 IX

KKO 1983 II 91 KKO 1984 II 181 KKO 1984 II 57 KKO 1985 II 140 KKO 1988:11 KKO 1988:30 KKO 1990:174 KKO 1990:68 KKO 1991:31 KKO 1992:165 KKO 1992:3 KKO 1992:65 KKO 1993:130 KKO 1993:166 KKO 1994:80 KKO 1996:92 KKO 1997:103 KKO 1998:106 KKO 1998:15 KKO 1998:57 KKO 1999:128 KKO 1999:19 KKO 1999:48 KKO 1999:80 KKO 1999:85 KKO 2000:114 KKO 2001:1 KKO 2001:121 KKO 2001:128 KKO 2002:74 KKO 2003:26 KKO 2003:61 KKO 2006:56 KKO 2008:109 KKO 2008:31 X

KKO 2008:62 KKO 2009:11 KKO 2009:81 KKO 2009:92 NJA 1957 s. 621 NJA 1987 s. 692 NJA 1997 s. 65 Vaasan HO 25.8.1983 Vaasan HO 19.5.2010 S 09/483 XI

1 Tutkimustehtävä Hyvää suunnittelua voidaan pitää keskeisenä rakentamisen laatuun vaikuttavana osatekijänä 1. Rakennusprojektissa suunnittelu sisältyy lähes jokaiseen osa-alueeseen, ja rakennussuunnittelussa turvaudutaankin usein konsultteihin ulkopuolisina tahoina kulloinkin tarvittavan erikoisosaamisen saamiseksi 2. Rakennuttajalla on maankäyttöja rakennuslain (5.2.1999/132, jäljempänä MRL) 120.2 mukaan velvollisuus nimetä hankkeeseen pääsuunnittelija, jonka tehtävä on huolehtia suunnittelukokonaisuuden laadusta ja valvoa erityissuunnittelijoiden laatimien suunnitelmien yhteensopivuutta 3. Pääsuunnittelijan tehtäväkenttä on hyvin laaja ja se on käytännön suunnittelukentällä koettu epäselväksi 4. Rakennuttaja voi solmia suunnittelusopimukset yhden pääsuunnittelijan kanssa, johon puolestaan muut suunnittelijat ovat sopimussuhteessa, tai kunkin suunnittelijan kanssa erikseen (rakennuttajavetoinen jaettu suunnittelu) 5. Jaettuun suunnitteluun pohjautuvassa rakennuttajavetoisessa suunnitteluorganisaatiossa suunnittelijat eivät siten ole keskenään sopimussuhteessa, vaan ainoastaan kukin tahollaan rakennuttajaan. Suunnittelijat tekevät kuitenkin hankkeen alusta asti keskenään paljon yhteistyötä 6, eivätkä he siten ole toisiinsa nähden puhtaasti kolmansiakaan 7. Tämän tutkimuksen tarkoitus on määritellä pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan rakennuttajavetoisessa jaetussa suunnittelussa. Tutkimuksessa pyrin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: i) minkälaisia pääsuunnittelijaan kohdistuvia vaatimuksia erityissuunnittelija saattaisi pyrkiä esittämään; ii) onko erityissuunnittelijalla oikeus esittää näitä vaatimuksia; ja iii) millä edellytyksin ja missä laajuudessa vaatimukset voidaan hyväksyä. 1 Ks. HE 101/1998 s. 97 98. 2 Ks. esim. Palmu (2005), s. 109 110 ja Takki (1988), s. 13. 3 Esimerkkejä yhteensopivuusvirheistä ks. Koskela (2004), s. 63. Suunnittelijan vastuusta yleisesti ks. Laine (1993), s. 30 ss. ja Rudanko (1989), s. 116 ss. 4 Koskela (2004), s. 9. 5 Ks. Rudanko (1989), s. 104. 6 Ks. esim. Koskela (2004), s. 50. 7 Kolmantena on perinteisesti pidetty esim. Hemmon (1998), s. 279 mukaan sellaista vahingonkärsijää, johon vahingonaiheuttajalla ei ole minkäänlaista aikaisempaa erityissuhdetta. 1

Tutkimuksen kysymyksenasettelun lähtökohtana toimivat seuraavat oletukset: Tutkimuksessa puhutaan rakennuttajasta sen korostamiseksi, että kyseessä on vastuu koko hankkeen toteuttajaan nähden 8. Suunnittelijat voivat näin ollen yhtä hyvin olla ulkopuolisia konsultteja kuin urakoitsijoitakin, joista jälkimmäinen saattaisi toteuttaa suunnittelun ulkopuolisella taholla ja ainoastaan rakentaa itse 9. Tutkimuksessa oletetaan joka tapauksessa, että mahdollinen rakentaminen on tapahtunut suunnitelmien mukaisesti. Tutkimuksessa ei käsitellä työntekijävastuuta, eli suunnittelijat eivät ole rakennuttajan työntekijöitä vaan heidän oletetaan olevan itsenäisiä toimijoita. Suunnittelijoiden omien organisaatioiden sisäisiä vastuusuhteita en myöskään käsittele. Tarkastelussa on pääsuunnittelijan vastuu erityissuunnittelijaa kohtaan sellaisessa hyvin yksinkertaistetussa tilanteessa, jossa erityissuunnittelijoita on vain yksi ja pääsuunnittelija toimii yksinomaan pääsuunnittelijana. Käytännössä suunnittelijoita on usein merkittävästi enemmän ja yksi erityissuunnittelijoista voidaan nimetä pääsuunnittelijaksi. Pääsuunnittelija onkin suunnitteluprojektissa harvoin ainoastaan pääsuunnittelija. Huolimatta siitä, että rakennuttajaan nähden suunnitteluvastuussa oleva taho voi sinänsä hyvinkin olla hankkeen urakoitsija tai yksi niistä, ei varsinaista rakentamista koskeva urakkasopimus sen sijaan kuulu tämän tutkimuksen piiriin. Myös rakennusvirheet jätän näin ollen tutkimuksen ulkopuolelle. Vahinkojen oletetaan jo tapahtuneen. Velkojan oikeuskeinoista käsitellään vahingonkorvausta 10. Pääsuunnittelijan oletetaan olevan asemaansa nähden pätevä 11. Sopimusehtojen oletetaan myös olevan kohtuullisia, eikä niiden sovittelua arvioida kenenkään näkökulmasta 12. Tutkimus on lainopillinen ja siinä käsitellään Suomen oikeusjärjestystä. Edelleen tutkimus on velvoiteoikeudellinen 13, ja sen kysymyksenasettelut koskevat rakennut- 8 Vaihtoehtoisesti voitaisiin puhua tilaajasta, mutta tilaaja voi olla myös muu kuin rakennuttaja. 9 Suunnittelijan sijoittumisesta urakkaan ks. Palmu (2005), s. 109. Urakkamuodoista ja -sopimuksista ks. esim. Oksanen Laine Kaskiaro (2010), s. 61 ss. 10 Suoritushäiriöiden seuraamusjärjestelmästä lisää ks. esim. Hemmo (1994), s. 3-16. 11 Pääsuunnittelijan pätevyydestä ks. esim. Koskela (2004), s. 19 ss. 12 Sovittelusta ks. esim. Hemmo (2003), s. 43 ss. ja Adlercreutz (2002), s. 298 ss. Ks. myös asiantuntijavastuun vahingonkorvauksen sovittelua koskenut ratkaisu KKO 2006:56. 2

tajavetoisen jaetun suunnittelun osapuolten välisiä vastuusuhteita. Tutkimuksen tarkoituksena ei näin ollen ole selvittää esimerkiksi julkis- tai rikosoikeudellisia seuraamuksia tai niihin liittyviä vastuita, joita osapuolten suoritushäiriöihin mahdollisesti myös voi liittyä 14. Myöskään osapuolten suhdetta rakennusvalvontaviranomaisiin ei käsitellä. Vastuun sisällön selvittämiseksi pyrin tutkimuksen luvussa 2 ensin selvittämään, mihin pääsuunnittelijan vahingonkorvausvastuu erityissuunnittelijaa kohtaan ylipäätään voisi perustua. Arvioin vahinkojen aiheutumista suoritusten keskinäisen riippuvuussuhteen kautta: kun pääsuunnittelijan ja erityissuunnittelijan suoritukset rakennuttajaa kohtaan ovat riippuvaisia toisistaan 15, on kääntöpuolena vastaavasti ajateltavissa, että heidän suoritushäiriöistään voisi myös aiheutua toisilleen vahinkoja. Tarkastelu rajautuu sellaisiin varallisuusvahinkoihin, jotka aiheutuvat erityissuunnittelijalle pääsuunnittelijan täyttäessä sopimusvelvoitteitaan rakennuttajaa kohtaan. Suunnittelijoiden puhtaasti kolmansina toisilleen mahdollisesti aiheuttamat (fyysiset) vahingot jäävät näin ollen tutkimuksen ulkopuolelle. Lähtökohtana on se, että suoritusten oikea täyttäminen ei aiheuta vahinkoa. Näiden mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen jälkeen pyrin luvuissa 3 ja 4 selvittämään suunnittelijoiden välisen vastuun perustavia lähtökohtia. Vahinkojen korvaaminen jää nimittäin vahingonkärsijän vastuulle, ellei korvausvastuuta voida siirtää eteenpäin vahingon aiheuttajalle 16. Arvioinnissa on otettava huomioon yhtäältä vastuunormiston soveltuvuus yleensä ja toisaalta varsinaisen korvausvastuun syntymisen edellytykset, joista jälkimmäinen edellyttää normiston soveltuvuuden lisäksi myös muuta tosiseikastoa. Lopuksi esitän tutkimuksen suositukset ja yhteenvedon luvuissa 5 ja 6. 13 Suunnittelusopimuksia ja suunnittelutoimintaa asiantuntijapalveluna tulkitaan yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden valossa, ks. esim. Palmu (2005), s. 109 110. Tutkimuksessa ei myöskään käsitellä kauppakaarta (31.12.1734/3). Kauppakaaren soveltumisesta konsulttitoimeksiantosuhteisiin ks. Kolehmainen (2004), s. 227, jonka mukaan vaikuttaa siltä, että kauppakaaren normit eivät sääntele rakennusalan konsulttisuorituksia. 14 Tästä ks. esim. Erma (1973), s. 97. 15 Koskela (2004), s. 50. Esimerkiksi sähkösuunnittelijan on oltava selvillä rakennuksen arkkitehtonisesta päämäärästä voidakseen laatia rakennukseen soveltuvat sähkösuunnitelmat oikein. Aihepiiriin palataan jäljempänä. 16 Let the damage lie where it falls -periaate. 3

2 Johdatus aihepiiriin 2.1 Vahinko vaatimuksen perusteena 2.1.1 Pääsuunnittelijan tehtävät Lähtökohtana tässä tutkimuksessa on se, ettei pääsuunnittelijan sopimusvelvoitteiden virheetön täyttäminen aiheuta vahinkoja erityissuunnittelijalle. Tarkastelun pohjaksi voidaan siten ottaa pääsuunnittelijan sopimusvelvoitteet rakennuttajaa kohtaan. Tavoitteena tässä luvussa on eritellä niitä vahinkoja, joita erityissuunnittelijalle saattaa aiheutua pääsuunnittelijan laiminlyötyä sopimusvelvoitteensa tavalla tai toisella. Yleisesti suunnittelijat ovat rakennuttajaan nähden toimeksiantosopimussuhteessa olevia konsultteja 17, joiden velvollisuutena on luovuttaa sovittu työntulos rakennuttajalle sovittua korvausta vastaan 18. Pääsuunnittelijan velvollisuuksista rakennuttajaa kohtaan on määrätty MRL 120 :ssä. MRL 120.2 mukaan rakennuksen suunnittelussa tulee olla suunnittelun kokonaisuudesta ja sen laadusta vastaava pätevä henkilö, joka huolehtii siitä, että rakennussuunnitelma ja erityissuunnitelmat muodostavat kokonaisuuden, joka täyttää sille asetetut vaatimukset. Pääsuunnittelijan tehtäväkenttää on täsmennetty RakMK A2-osassa, jonka mukaan mm. suunnitelmien riittävästä laadusta ja laajuudesta huolehtiminen kuuluu pääsuunnittelijan velvollisuuksiin (3.1.1), minkä lisäksi pääsuunnittelijan tulee huolehtia suunnitelmien yhteensopivuudesta (3.1.2). Koskela on jakanut pääsuunnittelijan tehtäväkentän seuraavasti 19 : i) yhteensovittamisvelvoite, ii) suunnitelmien laadusta ja laajuudesta huolehtiminen, sekä iii) vastuu tarvittavien suunnitelmien laatimisesta. 17 Ks. esim. Hellner (1996) I, s. 200, jonka mukaan esim. arkkitehtien palvelukset ovat henkilökohtaisia toimeksiantosuhteita. Myös rakennusurakan on katsottu olevan työurakan alalajina eräänlainen toimeksiantosopimus (ks. esim. Takki (1988), s. 20 21 ja Aurejärvi (1976), s. 225), joten eroa ei sopimustyypin osalta synny siltä osin kuin erityissuunnittelija olisi samalla urakoitsija. Suunnittelutehtävien ja toimeksiantojen välisestä suhteesta ks. Vaasan HO 25.8.1983 ja siihen liittyvä KKO 1984 II 181. 18 Ks. esim. Palmu (2005), s. 110. 19 Ks. Koskela (2004), s. 34 ss. 4

Pääsuunnittelijan vastuun tarvittavien suunnitelmien laatimisesta on katsottu kohdistuvan lähinnä rakennusvalvontaviranomaisiin, joten sitä ei tutkimuksen rajauksen vuoksi käsitellä tässä tarkemmin 20. Yhteensovittamisvelvollisuutta, jonka lisäksi tulee olla ammattitaitoista ja huolellista, on oikeuskirjallisuudessa pidetty pääsuunnittelijan pääsuoritusvelvollisuutena 21. Yhteensovittaminen edellyttää suunnittelutyön koordinointia suunnittelijoiden yhteistyön kautta, ja käytännössä onkin tavallista, että yhteistyötä tehdään jo aikaisessa vaiheessa projektia 22. Suunnitelmien laadusta ja laajuudesta huolehtimiseen kuuluu suunnittelukokonaisuuden laadun valvomisen lisäksi velvollisuus huolehtia suunnittelijoiden lähtötietojen riittävyydestä, vastuualueiden selkeydestä, suunnitelmien ristiriidattomuudesta ja yhteistyön toimivuudesta 23. Liuksialan mukaan pääsuunnittelijan velvollisuuksiin kuuluu myös erityissuunnittelijoiden pätevyyden varmistaminen 24. Sopimuksen sisältö voidaan ymmärtää laajasti niin, että siihen kuuluu varsinaisten osapuolten määrittämien sopimusehtojen lisäksi myös oikeusjärjestyksen sopimussuhteeseen ulkoapäin liittämiä normeja 25. Näihin normeihin voidaan katsoa kuuluvan erilaiset lojaliteetista johtuvat velvollisuudet. Lojaliteettivelvollisuus voidaan määritellä velvollisuudeksi toimia mahdollisuuksiensa mukaan siten, ettei toiselle osapuolelle aiheudu vahinkoa tai että vahinko rajoittuu mahdollisimman pieneksi, kuitenkin niin, ettei sanottu toiminta samalla loukkaa sopimuspuolen omia intressejä 26. Lojaliteetista johtuu velvoitteita myös rakennussuunnittelun osapuolille. Suunnitteluvirheistä tulee tiedottaa ja niihin tulee puuttua ajoissa, jotta virheen tehneelle voidaan antaa mahdollisuus ryhtyä korjaustoimenpiteisiin vielä silloin, kun se on mah- 20 Ks. esim. Koskela (2004), s. 41. 21 Koskela (2004), s. 38. Pää- ja apusuoritusvelvollisuuksiin jakaminen vaikuttaa velkojan oikeuskeinoihin, kun apusuoritusvelvollisuutta ei kanteella välttämättä voida vaatia suoritettavaksi (emt. s. 34). Koska tässä kuitenkin tarkastellaan velkojan oikeuskeinoista ainoastaan vahingonkorvausta, ei jaottelu ole olennainen. 22 Koskela (2004), s. 51. 23 Ks. esim. Jääskeläinen ym. (2010), s. 557 s., Koskela (2004), s. 34 ss. ja Liuksiala (2004), s. 20 21. Pääsuunnittelijan tehtävistä ks. myös RT 10-10764 Pääsuunnittelijan tehtäväluettelo PS 01 (2001). 24 Liuksiala (2004), s. 21. Jos pääsuunnittelijalla on pätevyydestä huomautettavaa, tulee tämän Liuksialan mukaan huomauttaa asiasta rakennuttajalle. 25 Ks. esim. Norros (2007), s. 912 913. 26 Ks. esim. Taxell (1987), s. 60 ja rakennusurakan osalta Rudanko (1989), s. 37. Ks. myös Lehtinen (2006), s. 86 joka tulkitsee lojaliteettiperiaatetta mm. raamatun valossa, mikä kertonee hyvin siitä, kuinka monista eri lähteistä lojaalin toiminnan sisältöä voidaan hakea. Ämmälän (1994), s. 3 mukaan lojaliteettiperiaatteen perustavana lähtökohtana on ajatus siitä, ettei sopimusosapuoli saa ajaa omaa etuaan toisen sopimusosapuolen kustannuksella. 5

dollisimman edullista 27. Lojaalisuuteen palautuvia ehtoja on kirjattu myös eri alojen yleisiin sopimusehtoihin 28. Koskelan mukaan pääsuunnittelijan lojaliteettivelvollisuus rakennuttajaa kohtaan velvoittaa yhteistoimintaan erityissuunnittelijoiden kanssa, sillä rakennuttajan intressissä on saada keskenään yhteensopivat suunnitelmat, vaikka tilaakin suunnitelmat eri suunnittelijoilta 29. Näin ollen pääsuunnittelijalta voidaan edellyttää yhteistyötä erityissuunnittelijoiden kanssa, vaikka siitä ei olisikaan erikseen sovittu. 2.1.2 Pääsuunnittelija erityissuunnittelijan vahingon suorana aiheuttajana Suunnittelijan vastuu rakennuttajaa kohtaan perustuu tavallisesti suorituksen virheellisyyteen (laatuvastuu) tai suorituksen viivästymiseen (viivästysvastuu) 30. Erityissuunnittelijan ja pääsuunnittelijan suoritusten riippuvuutta toisistaan voidaan siten arvioida yhtäältä pääsuunnittelijan laatuvirheen ja toisaalta viivästymisten kautta. Olennaiseksi muodostuu tässä se, millä edellytyksin pääsuunnittelijan laatuvirhe tai viivästys voi aiheuttaa erityissuunnittelijalle vahinkoa 31. Pääsuunnittelijan erityissuunnittelijan oikeuksiin vaikuttavia suoritushäiriöitä lienee runsaasti: viivästyksen osalta mahdollisuus on kiistaton, kun erityissuunnittelijan suoritus jo lähtökohtaisesti riippuu pääsuunnittelijan antamista lähtötiedoista 32. Erityissuunnittelijahan ei voi aloittaa töitään, ennen kuin lähtötiedot on saatu. Erityissuunnittelija saattaa siten pääsuunnittelijan viivästyksen vuoksi joutua resursoimaan töitään uudestaan tai jopa luopumaan muista projekteista, jos viivästys on riittävän olennainen eikä aikataulu ole ollut tämän ennakoitavissa. 27 Ks. Liuksiala, s. 28, jonka mukaan kyseinen velvoite nimenomaisesti johtuu lojaalisuusvelvoitteesta. Varoittamisvelvollisuudesta voidaan mainita esimerkkinä ratkaisu KKO 1998:57, jossa kiinteistönvälittäjällä oli erityinen velvollisuus varmistua asiakkaansa olevan tietoinen sen tärkeydestä, että kauppahintasaatava maksetaan oikealle pankkitilille. 28 Ks. tästä esim. KSE 4.2 : konsultin tulee välittömästi ilmoittaa rakennuttajalle, mikäli ilmenee tarvetta sellaisiin selvityksiin, jotka eivät alun perin sisälly tehtävään, tai tarvetta muuttaa annettuja tutkimus- tai suunnitteluohjeita. 29 Koskela (2004), s. 52 53. Saman voinee katsoa pätevän erityissuunnittelijoihinkin, joiden sopimuspuolena rakennuttaja yhtä lailla on. 30 Liuksiala (2004), s. 30. Liuksiala mainitsee lisäksi suorituksen vajaaseen täyttämiseen liittyvän vastuun, mutta tässä keskitytään kahteen yllä mainittuun perusteeseen. 31 Erityissuunnittelijan tehtäväkenttä ei ole yhtä laaja kuin pääsuunnittelijan, mutta todettakoon, että pääsuunnittelijan voi myös esimerkiksi olla hyvin vaikea toteuttaa yhteistyötä edellyttävää yhteensovittamisvelvoitettaan, jos erityissuunnittelija kieltäytyy yhteistyöstä tai tekee sen vaikeaksi. Tästä ks. esim. Koskela (2004), s. 36 ja 51. Erityissuunnittelijan vastuu pääsuunnittelijaa kohtaan ei kuitenkaan kuulu tämän tutkimuksen rajauksen piiriin. 32 Ks. edellä luku 2.1.1. 6

Suunnitteluun liittyviä pääsuunnittelijan laatuvirheitä koskeva vastuukokonaisuus sen sijaan on monimutkaisempi kysymys. Pääsuunnittelijan tehtävänähän on tavallaan luoda edellytykset erityissuunnittelijoiden tehtävien toteuttamiselle 33. Erityissuunnittelijan tehtäviin kuuluu MRL 120.3 :n mukaisesti huolehtia siitä, että erityissuunnitelma täyttää sille asetetut vaatimukset 34. MRL 120.1 mukaan rakentamista koskeva suunnitelma on laadittava siten, että se täyttää lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten sekä hyvän rakennustavan vaatimukset. Pääsuunnittelijan laiminlyönti toimittaa suunnittelijoille riittävät lähtötiedot saattaa aiheuttaa erityissuunnittelijan puutteellisen tai virheellisen suunnittelusuorituksen, jolloin erityissuunnittelijalle voi aiheutua vahinkoa siitä, että hän joutuu laatimaan suunnitelmansa uudestaan. Suunnittelun laatuvirhe voi käytännössä ilmetä suunnitteluvaiheessa, rakentamisen aikana tai vasta rakennuksen jo valmistuttua. Lähtökohtaisesti jälkimmäisistä aiheutuu suurimmat vahingot. 35 Käytännössä voi esiintyä tilanteita, joissa enintään pääsuunnittelija on ulkopuolinen konsultti, ja rakennuttajan erityissuunnittelijoiksi nimeämät tahot, ellei pääsuunnittelija itsekin, ovat urakoitsijoita. Tällainen konstruktio voi olla käytössä esimerkiksi tuulivoimaprojekteissa. Myös tiettyä rakennushanketta koskeva osa, kuten sähköurakka, voidaan toteuttaa KVR-tyyppisesti 36, jolloin kyseinen KVR-urakoitsija olisi tässä tutkimuksessa tarkoitettu erityissuunnittelija. Urakoitsija-erityissuunnittelijalle pääsuunnittelijan laatuvirheestä aiheutuvien vahinkojen odotusarvo lienee merkittävästi suurempi, kun virheen seurauksena saatetaan pelkän suunnitelman muuttamisen sijaan joutua muuttamaan tai purkamaan jo tehtyjä rakennustöitä 37. Esimerkkejä pääsuunnittelijan tehtäväkentän laatuvirheisiin liittyvistä yhtymäkohdista erityissuunnittelijan tehtäviin on kootusti havainnollistettu kuvassa 1. On tietenkin huomattava, ettei lista ole tyhjentävä. Vahinkolajeihin ei tutkimuksen rajauk- 33 Ks. edellä luku 2.1.1. 34 Erityissuunnittelijan tehtävistä tarkemmin ks. esim. Liuksiala (2004), s. 21 s. ja Jääskeläinen ym. (2010), s. 557 s. 35 Koskela (2004), s. 60. 36 Halila Hemmo (2008), s. 55. KVR-rakentamisesta ks. esim. Liuksiala (2004), s. 41 ss. ja RT 80278: KVR-urakkasopimus. 37 Ks. esim. Erma (1973), s. 101. Tällainen tilanne voisi olla käsillä silloin, kun suunnittelun lähtötietojen puutteellisuus ilmenisi vasta sitten, kun erityissuunnittelija on aloittanut rakennustyöt toteuttamisen kyseisten lähtötietojen pohjalta laatimiensa erityissuunnitelmien perusteella. 7

sen vuoksi kuitenkaan keskitytä tässä tarkemmin. Olennaista on huomata se, että erityissuunnittelijalle saattaa herätä tarve kohdistaa pääsuunnittelijaan vahingonkorvausvaatimuksia pääsuunnittelijan tehtävien laiminlyömisen tai virheellisen täyttämisen vuoksi. Pääsuunnittelijan tehtävät Pääsuunnittelijan tehtävän osa-alue Erityissuunnittelijan tehtäviin liittyvä pääsuunnittelijan tehtävän osa-alue Vaikutus erityissuunnittelijan tehtävän suorittamiseen Yhteistyön toimivuus Suunnittelutyön toteutus Suunnittelmien yhteensopivuus Suunnitelmien ristiriidattomuus Suunnitelman sisältö MRL 120 ja RakMK A2 3.1.1 3.1.2 Vastuualueiden selkeys Lähtötietojen riittävyys Suunnitelman laajuus Suunnitelman soveltuvuus tarkoitukseensa Suunnittelukokonaisuuden laatu ja laajuus Suunnittelmien kokonaisuuden laatu Suunnitelman laatu Suunnittelijoiden pätevyys Suunnitelman virheettömyys Kuva 1: Pääsuunnittelijan tehtävien yhtymäkohdat erityissuunnittelijan suoritukseen. 2.1.3 Pääsuunnittelija myötävaikuttajana erityissuunnittelijan vahinkoon Pääsuunnittelijan virhevastuun ulottuvuus on mielenkiintoinen kysymys myös rakennuttajaan kohdistuvan vastuun näkökulmasta. Erityissuunnittelijahan on omasta suorituksestaan aina virhevastuussa rakennuttajaa kohtaan. Kun erityissuunnittelijan suoritus on tietyssä määrin riippuvainen pääsuunnittelijan suorituksesta, voisi pääsuunnittelijan tehtävien laiminlyönti ainakin teoriassa myös myötävaikuttaa erityissuunnittelijan virhevastuun syntymiseen. Arvioitavaksi tulee tällöin se, voiko erityissuunnittelija vaatia korvausta pääsuunnittelijalta siitä osuudesta rakennuttajalle kor- 8

vaamastaan vahingosta, jonka aiheutumiseen pääsuunnittelija on myötävaikuttanut. Tällaisessa tilanteessa kysymys voi olla yhteisesti aiheutetusta vahingosta. Tässä on huomioitava tutkimuksen rajauksesta yhteen pääsuunnittelijaan ja yhteen erityissuunnittelijaan aiheutunut huomattava yksinkertaistaminen. Käytännössä voinee yhtä lailla esiintyä tilanteita, joissa pääsuunnittelija ja yksi erityissuunnittelijoista ovat yhteisesti aiheuttaneet tai myötävaikuttaneet toiselle erityissuunnittelijalle aiheutuneeseen vahinkoon. Yhteisesti aiheutettu vahinko korvataan vahingonkärsijälle (tässä rakennuttajalle) jaetusti tai yhteisvastuullisesti eli solidaarisesti 38. Jaetusta vastuusta ei aiheudu erityissuunnittelijalle tässä tutkimuksessa tarkoitettua vahinkoa, sillä kumpikin suunnittelijoista tulee korvanneeksi rakennuttajalle vain sen osuuden vahingosta, jonka hän itse on aiheuttanut. Sen sijaan erityissuunnittelijan intressissä on pyrkiä vaatimaan osa virheen perusteella maksetusta vahingonkorvauksesta takautuvasti pääsuunnittelijalta, jos hän on korvannut rakennuttajalle yhteisesti aiheutetun vahingon kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi tutkimuksessa oletetaan, että ainakin erityissuunnittelija on aiheuttanut yhteisen vahingon kokonaisuudessaan. 2.2 Lähtökohdat jatkotarkastelua varten Suunnittelijoiden suoritushäiriöt rakennuttajaa kohtaan perustuvat tavallisesti viivästysvastuuseen tai laatuvastuuseen. Suoritushäiriöistä voi suoraan aiheutua vahinkoa suunnittelijoiden välille. Vahingot pääsuunnittelijalta erityissuunnittelijalle voivat käsittää uudelleenresursointia aikataulun siirtymisen vuoksi, suunnitelmien uudelleenlaatimista siihen liittyvine kustannuksineen ja pahimmillaan muista toimeksiannoista luopumista aikataulupaineiden vuoksi. Laatuvirheen osalta voi aiheutua erityissuunnittelijalle myös rakennusvirheistä johtuvia kustannuksia, jos suunnittelija samalla toimii urakoitsijana, kuten toisinaan on asianlaita. Toiseksi edellä tultiin siihen tulokseen, että erityissuunnittelija saattaa olla rakennuttajaa kohtaan korvausvelvollinen sellaisesta virheestä aiheutuneesta vahingosta, jonka syntymiseen pääsuunnittelija on myötävaikuttanut. Yhteisesti aiheutetun vahingon osalta erityissuunnittelijan pääsuunnittelijaan kohdistuvan vaatimuksen 38 Ks. esim. Norros (2012), s. 204. 9