Perinteisesti valmennus- ja opetusprosesseissa

Teksti: SAMI KALAJA Liikuntataitojen oppimisen ja opettamisen uudet suunnat Taitavuus on ominaisuus, joka sitoo yhteen kehon ja mielen. Liikunta- ja urheilutaitojen oppiminen on hyvin kokonaisvaltainen prosessi, jossa tiedostamattomalla on yllättävän suuri rooli. Opettajan tai valmentajan rooli on muuttunut neuvojen antajasta oppimisen helpottajaksi ja mahdollistajaksi. Tässä tehtävässä oppimisympäristön ja opeteltavan tehtävän muokkaus ovat avainasemassa. Perinteisesti valmennus- ja opetusprosesseissa on painotettu biomekaniikkaa ja fysiologiaa ja tietämys lajitekniikoista on korkealla tasolla. Tieto ja ymmärrys esimerkiksi kognitiivisten taitojen merkityksestä taidon oppimisessa sekä psyykkisten ja fyysisten valmiuksien huomioimisesta taitosuorituksen kehittämisessä ovat kuitenkin jääneet riittämättömiksi (Blomqvist & Mononen 2016). Taitojen oppiminen on hyvin laaja ja kokonaisvaltainen teema, joka on hyvin ajankohtainen aihe sekä liikunnanopetuksen että urheiluvalmennuksen parissa. Uusissa opetussuunnitelmissa liikuntataidot ovat hyvin keskeisessä roolissa. Yksi liikunnanopetuksen keskeisimmistä tavoitteista on ohjata ja kannustaa oppilaita liikunnalliseen elämäntapaan. 40 LIIKUNTA & TIEDE 53 2 3 / 2016

Kuva: ESKO HATUNEN Tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta on koettu pätevyys äärimmäisen tärkeä käsite. Liikuntataitojen oppiminen on puolestaan yksi avaintekijöistä koetun pätevyyden pönkittämisessä. Kehittämällä motorisia taitoja parannetaan oppilaiden koettua pätevyyttä ja sitä kautta vankistetaan liikunnallisen elämäntavan muodostumista (Opetushallitus 2014). Urheiluvalmennuksen puolella suoritustekniikan parantaminen on alati ajankohtainen haaste. Urheilijat ja valmentajat eri lajeissa pyrkivät jatkuvasti parantamaan liiketekniikkaa etsimällä uusia tapoja saavuttaa huipputulos. Tyypillistä huipuille on etsiä omia yksilöllisiä suoritustekniikoita. Urheilun historia tuntee lukuisia syntymäaikoinaan innovatiivisia suoritustapoja, jotka ovat mullistaneet koko lajia. Tällaisia ovat esimerkiksi korkeushyppy selkä edellä (Dick Fosbury), luisteluhiihto (Pauli Siitonen) tai mäkihyppy jalat avaten (Jan Boklöv). Tällä hetkellä vastaavanlaisia innovaatioita ovat koripallon heitto kämmenpohjalta (Stephen Curry) tai vapaauinti perhosuinnin delfiinipotkulla (mm. Michaelit Klim & Phelps). Mikäli kaikki oppijat olisi pakotettu samaan, ennalta määrättyyn suoritusmalliin, edellä mainitun kaltaiset innovaatiot olisivat jääneet syntymättä. Perinteinen taitoharjoittelu perustuu määrään Harjoittelun määrän ja taitojen oppimisen välillä vallitsee yhteys. Puhutaan harjoittelun mahtilaista (the power law of practice). Mitä enemmän harjoitellaan sitä paremmaksi tullaan (mm. Schmidt & Lee 2005). Eräs taitoharjoitteluun viime vuosikymmeninä voimakkaasti vaikuttanut tutkimus on Anders K. Ericssonin tutkimus viulun- ja pianonsoittajien taitotasoon ja harjoittelumääriin liittyen. Tutkijat havaitsivat yhteyden soittajien taitotason ja harjoittelumäärien välillä. Parhaat soittajat olivat harjoitelleet soittamista enemmän kuin alemman taitotason muusikot. Ericsson tutkimusryhmineen korosti tulkinnoissaan harjoittelun tarkoitushakuisuuden merkitystä. Heidän mukaansa eksperttiyden saavuttaminen edellyttää suuren määrän tarkoituksellista harjoittelua. Ericssonin tutkimusten innoittamana kirjailija Malcom Gladwell julkaisi vuonna 2008 menestysteoksen Outliers The story of success. Tässä teoksessa Gladwell lanseerasi 10 000 tunnin kultaisen säännön, jonka mukaan kenestä tahansa tulee huippu missä asiassa tahansa, kunhan hän harjoittelee määrätietoisesti vähintään 10 000 tuntia (Ericsson et al 1993; Ford et al 2015; Baker & Cobley 2008; Gladwell 2008). Tätä tiukkaan määriteltyä 10 000 tunnin rajaa on arvosteltu voimakkaasti ja useat tutkimukset ovat osoittaneet, että urheilulajien ja lajin sisällä yksilöiden välillä on suuriakin eroja harjoittelumäärissä, joilla huipputaso saavutetaan (mm. Tucker & Collins 2012). Runsasta taitoharjoittelua tarvitaan muun muassa aivojen hermosoluyhteyksien vahvistumiseen. Hermosoluja ympäröi rakenteellisesti ja toiminnallisesti erikoistunut solukalvon rakenne, myeliini. Myeliinituppi toimii eristeenä mahdollistaen hermoimpulssin nopeamman kulun. Runsas taitoharjoittelu lisää aivoissa olevan myeliinin määrää, mistä on seurauksena tehostunut hermoimpulssin kulku (McKenzie ym. 2015; Zatorre ym. 2012; Underwood 2014). Määrän elementin tärkeys on aina ymmärretty taitoharjoittelussa, mutta 10 000 tunnin sääntö sai nämä ajatukset laukalle ja harjoittelun määrä on jyrännyt muut kehittymisen elementit alleen. Määrään perustuvaa traditionaalista tapaa opettaa taitoja on kritisoitu muun muassa siksi, että se ei kehitä ja kasvata älykkäitä, ajattelevia, itsenäisiä liikkujia/urheilijoita, vaikka juuri nämä edellä mainitut ominaisuudet ovat sekä liikuntakasvatuksen että urheiluvalmennuksen tavoitteita (Chow ym. 2015). Määrä sinällään ei ole huono asia, haasteena on useimmiten harjoittelun monotonisuus. Monotonisuus tuo oppimiseen lukuisia varjoja. On selvää, että opimme kun harjoittelemme, kuten edellä todetaan. Ja mitä enemmän harjoittelemme, sitä paremmin opimme. Harjoittelun tehokkuus on kuitenkin erilaista oppimisen eri vaiheissa. Aloittelijalla harjoittelu vaikuttaa voimakkaasti. Oppiminen etenee aluksi hyvin nopeasti, mutta taitotason parannettua sama määrä harjoittelua johtaa vähäisempään tulokseen. Tämän oppimisen mahtilain (the power law of learning) esitteli Paul Fitts jo vuonna 1964. Olisi houkuttelevaa ajatella, että oppimisessa on kyse ainoastaan harjoittelun määrästä, että oppijan tulee vain sitkeästi toistaa tavoitteena olevaa liikettä, kunnes se on opittu. Liikkeen toistaminen on eduksi oppi miselle, mutta samalla se on haitaksi motivaatiolle, jota voidaan pitää oppimisprosessin termostaattina. Monotonisen harjoittelun haittojen välttämiseksi sekä oppimisen tehostamiseksi taitoharjoittelun tulee sisältää vaihtelua. Muuttuuko määrä laaduksi? Pyrkimys toistaa liikesuoritus kerta toisensa jälkeen samanlaisena on tehoton ja hyvin kyseenalainen menetelmä oppia taitoja. Suoritustason pysyvyys ei edellytä koordinaatiomallien pysyvyyttä. Arutyunyanin tutkimusryhmän klassikkotutkimuksessa vuodelta 1968 todettiin, että taitavilla pistooliampujilla oli taitamattomampia ampujia enemmän vaihtelua ampumasuorituksissa. Eksperttiampujilla oli noviiseja enemmän liikettä olkapään, kyynärpään ja ranteen nivelissä. Nämä liikkeet olivat kuitenkin luonteeltaan kompensatorisia, eli liikkeet tasapainottivat toinen toisiaan. Yläraajan nivelten liikkeet kuitenkin vähensivät pistoolin piipun pään heilumista. Noviiseilla ei havaittu vastaavalaisia nivelliikkeitä ja heillä oli eksperttejä enemmän tähtäysvirheitä. Samanlainen ilmiö havaittiin myös pöytätennistutkimuksessa. Taitavilla pelaajilla oli noviiseja suurempaa vaihtelua lyönnin alkuvaiheessa. Tämä vaihtelu kuitenkin väheni minimiin lähestyttäessä sitä hetkeä, jolloin maila osuu palloon. Pöytätenniksen kaltaisessa dynaamisessa liikuntamuodossa suuri variaatio liikkeen aloituksessa mahdollistaa juuri pelitilanteeseen sopivan lyönnin valitsemisen. Mikäli liikemalli sisältäisi vähemmän variaatiota, lyöntivaihtoehtoja olisi vähemmän. LIIKUNTA & TIEDE 53 2 3 / 2016 41

Baseball-tutkimuksessa huippulyöjät kompensoivat liikkeen ajoitukseen liittyviä virheitä lyönnin eri vaiheiden aikana, eli jonkin vaiheen ajoitusvirhe pystyttiin korjaamaan lyönnin seuraavissa vaiheissa. Baseball-lyönti ei siis ole tiettyyn muotoon kivitauluun hakattu, monotoninen suoritus, vaan se on hyvin sopeutuva ja se muokkaantuu muun muassa ympäristön rajoitteiden perusteella (esimerkiksi hidas tai nopea syöttö). Sisällyttämällä vaihtelua harjoitteluun vahvistetaan oppijan mahdollisuuksia suorittaa aina tilanteeseen parhaiten sopivin liikesuoritus. Oppijoille tulee tarjota mahdollisuuksia etsiä ja hyödyntää informaatiota liikkeidensä säätelemiseksi. Tämä tapahtuu parhaiten sallimalla jatkuva vuorovaikutus ympäristön kanssa (ei staattisia drillejä), mahdollistamalla kokeileva oppiminen (ei ennalta määrättyjä liikemalleja, joita imitoidaan) ja tarjoamalla avaininformaation lähteitä jotka ovat läsnä suorituksen aikana (esimerkiksi toiset pelaajat ja relevantit rajaviivat merkinnät). Taitavuus ei ole ainoastaan liikkeitä itsessään, vaan myös niiden kykyä sopeutua ympäristön vaatimuksiin (Button ym. 2014; Davids ym. 2008; Davids ym. 2015; Land & Tenenbaum 2009). Siinä missä harjoittelun määrää tarvitaan muun muassa hermoyhteyksien vahvistumiseen aivoissa, harjoittelun monipuolisuus vaikuttaa hermoverkon tiheyteen. Monipuolinen, vaihtelua sisältävä taitoharjoittelu lisää aivosolujen välisiä yhteyksiä. Tätä uusien yhteyksien muodostumista kutsutaan synaptogeneesiksi. Tämän synaptogeneesin ja edellä mainitun myelinisaation lisäksi muita oppimiseen liittyviä muutoksia aivoissa ovat muun muassa proteiinisynteesi, angiogeneesi (verisuonien uudismuodostus) ja neurogeneesi (uusien hermosolujen syntyminen). Lisäksi eri kehonosien edustukset motorisella aivokuorella muuttuvat runsaan harjoittelun seurauksena. Esimerkiksi tennispelaajilla mailakäden edustus motorisella aivokuorella on voimistunut. On tärkeää muistaa ja ymmärtää, että, pysyvä taitojen oppiminen ottaa aikansa. Aivoissa tapahtuvat muutokset eivät toteudu hetkessä. Nopeimmat, jo harjoittelupäivänä tapahtuvat muutokset, liittyvät proteiinisynteesiin. Myös uusien hermosoluyhteyksien muodostuminen käynnistyy hyvinkin pian harjoittelun alettua ja voimistuu muutaman päivän harjoittelun seurauksena. Uusien aivosolujen syntyminen kestää neljästä viikosta eteenpäin. Kuten edellä todettiin, niin taitojen oppiminen edellyttää runsaasti työtä ja pitkän ajan, joidenkin monimutkaisten taitojen oppiminen voi viedä vuosikymmeniäkin. (Aimone ym. 2014; Adkins, D. 2006; Avela 2015; Yarrow ym. 2009). Oppiminen ei myöskään aina etene lineaarisesti taitamattomuudesta liikkeen hallintaan, vaan jopa epäloogisen oloisesti välillä taka pakkiakin ottaen, kuten fiktiivisessä kuviossa 1 on havainnollistettu. Liike lähtee havainnosta ei lantiosta Vanhan sanonnan mukaan liike lähtee lantiosta. Ennen tätä on kuitenkin tapahtunut jo paljon. Liikkeen voidaan sanoa alkavan havainnosta. Liikkuja etsii ja kerää informaatiota sekä omasta kehostaan että ympäristöstään. Tämän informaation pohjalta hän tekee päätöksiä, jotka hän toimeenpanee liikkumalla. Liike siis lähtee havainnosta (Chow ym. 2016; Ives 2014). Taitojen oppimisessa keskeinen ajatus on informaation ja liikkeen keskinäinen vastaavuus (Pinder 2014). Harjoitustilanteen informaation tulee vastata kilpailutilanteen informaatiota. Esimerkiksi tennistykin ampumien pallojen lyöminen ei vastaa informaatioltaan aidon pelaajan syöttämiä syöttöjä. Tykkiä vastaan lyövä pelaaja ei pysty ennakoimaan tulevan syötön suuntaa. Sen sijaan elävää syöttäjää vastaan lyötäessä erilaisiin syöttäjän kehon asentoihin liittyvien vihjeiden perusteella lyöjä voi etukä- KUVIO 1. Taidon oppimisen eteneminen. (Bosch 2015) 42 LIIKUNTA & TIEDE 53 2 3 / 2016

teen aavistaa syötön laadun ja valmistautua siihen aikaisemmin (Davids 2015). Perinteisessä taitojen opettamisessa havainto- ja päätöksentekotaidot ovat jääneet itse liikkeen suorittamisvaihetta vähäisemmälle huomiolle. Uudessa opetussuunnitelmassa ja valmennus- ja tutkimuskirjallisuudessa korostetaan havainto- ja päätöksentekotaitojen merkitystä (Opetushallitus 2014; Jaakkola 2010; Kalaja 2016; Yarrow ym. 2009) Taidon tulee sopeutua kehoon eikä päinvastoin Jokainen oppija on ainutkertainen yksilö. Jokaisen ihmisen yksilöllinen ruumiinrakenne määrittää optimaalisen, yksilöllisen liikkumistyylin, joka hyödyntää optimaalisella tavalla liikkumisen reaktiivisia voimia. Jokaisen liikkujan tulee löytää hänen oma henkilökohtainen tapansa liikkua Nikolai Bernsteinin ajatuksella Mestari ei ole kopioitavissa (Birklbauer 2006). Mitä puutarhuri tekee, jos kasvi voi huonosti? Vaihtaako hän kasvin vai mullat? Analogisesti taitovalmentajan kannattaa muokata tehtävää tai oppi mis ympäristöä silloin, kun oppiminen ei etene. Taitojen oppiminen on pitkäjänteistä toimintaa, jossa ei kannata tehdä liian pikaisia johtopäätöksiä. Lahjakkuuskartoitukset ja try out-tilaisuudet ovat huonoimmillaan edellä mainittua kasvien vaihtamista; oppimisprosesseissaan jäljessä olevat urheilijat leimataan lahjattomiksi ja uudet vaihdetaan tilalle. Onko taitoja opettava opettaja tai valmentaja puutarhuri vai reviisori? Taitojen opettajan toimintaa voisi verrata kuin puutarhurin työhön. Puutarhuri kastelee kasvin, lannoittaa maaperän, huolehtii riittävästä valon saannista pitäen kaikin tavoin huolen siitä, että kasvuolosuhteet ovat mahdollisimman hyvät. Samalla tavalla taitoja opettavan opettajan tai valmentajan tärkein tehtävä on luoda oppimista tukeva ja edistävä oppimistilanne ja -ympäristö. Perinteisessä taitojen opettamisessa korostui ohjeiden ja palautteen määrä. Hyvänä opettajan tai valmentajan tunnuspiirteenä pidettiin sitä, että ohjeita ja neuvoja tuli mahdollisimman paljon. Kuitenkin oppimiselle pitäisi jättää tilaa, muun muassa liian usein annettu palaute häiritsee oppimista. Optimaalisena palautteen anto frekvenssinä pidetään yleisesti noin joka viidennen yrityksen jälkeen annettua palautetta (mm. Birklbauer 2006; Bosch 2015). Oppimiselle tilan antaminen on myös sitä, että oppijalle ei tarjoilla valmiita vastauksia, vaan kysymällä oikeita kysymyksiä hänet ohjataan itse löytämään vastaukset. Aina tämä vastauksien löytäminen ei ole tiedostettua, taitojen oppi minen on pitkälti myös tiedostamatonta (Jaakkola 2010; Kidman 2005). Opettaja tai valmentaja ei siis ole reviisori, joka kontrolloi ja ohjaa toimintaa tarkistamalla onko asiat tehty oikein ja kertoo ovatko urheilijan vastaukset liikeongelmiin oikeita. Stereotyyppiset, jäykät liikemallit saattavat rajoittaa oppimisen mahdollisuuksia, oppijan tulee antaa itse kokeil la erilaisia vaihtoehtoja ja siten oppia mikä toimii ja mikä ei. Oppimisen kannalta liikkeen lopputulos on tärkeämpi kuin itse liike (Yarrow 2009). Taitojen oppiminen on hyvin laaja ja kokonaisvaltainen prosessi. Taitoja opettavan valmentajan tai opettajan keskeisin rooli on toimia oppimisen suunnittelijana (learning designer) ja toimia siten, että tehtävä ja ympäristö opettavat. Taitoharjoittelun suunnittelu on avainasemassa Taitoharjoittelua suunniteltaessa korostuu neljä tekijää; harjoitusten representatiivisuus, rajoitteiden manipulointi, informaation ja liikkeen yhdistäminen ja tarkkaavaisuuden suuntaaminen. Representatiivisuudella ymmärretään harjoitus- ja kilpailutilanteen vastaavuutta. Taitoharjoittelun tavoitteenahan on siirtovaikutus, toisin sanoen taitoharjoittelussa tavoi tellaan sitä, että harjoituksissa opitut taidot siirtyvät tilanteeseen, jossa varsinaista taitoa käytetään. Valmentajan tai opettajan tehtävänä on suunnitella tehtäviä ja luoda oppimisympäristöjä, jotka vastaavat lopullista tavoitetta. Esimerkiksi ajokorttia suorittavan autokoululaisen ajoharjoittelun tulee olla sellaista, että se palvelee liikenteessä ajamisen oppimista. Rajoitteet ovat muuttujia, joita säätelemällä oppimista voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Osa rajoitteista on sellaisia, että niihin ei voida vaikuttaa, mutta ne tulee huomioida, kuten esimerkiksi oppijan ikä tai pituus. Taitojen opettaminen on pitkälti rajoitteiden manipulointia, kuten esimerkiksi erilaisilla välineillä, erilaisilla alustoilla tai erikokoisilla pelialueilla harjoittelu. Tarkkaavaisuuden suunnalla on merkitystä liikesuorituksen sujuvuuden kannalta. Pienillä lapsilla ja aloittelijoilla tarkkaavaisuus kannattaa kohdistaa kehon sisälle. Esimerkiksi onko polvi koukussa vai suorana jalkapalloa potkaistaessa. Taitotason karttuessa tarkkaavaisuus siirtyy kehon ulkopuolelle, esimerkiksi potkaistavaan palloon. Huipputason osaaja keskittyy kohteisiin, jotka sijaitsevat kaukana hänen kehostaan ja tulevaisuudessa, jalkapalloesimerkissä pallon lentoradassa. Kun tarkkaavaisuus on kaukana omasta kehosta, liik- KUVIO 2. Harjoittelun suunnittelun periaatteet (Chow 2015). LIIKUNTA & TIEDE 53 2 3 / 2016 43

keen motorinen kontrolli tapahtuu tiedostamatta, itseorganisoituvasti ja suoritus on tehokas, nopea ja taloudellinen. Taitovalmennuksen tehtävänä on opettaa urheilija havaitsemaan informaatiota sekä hänen omasta kehos taan että ympäristöstä. Informaation yhdistäminen liikkeeseen on yksi taitoharjoitusten suunnittelun kulmakiviä (Chow ym. 2016). Havaintojen ja päätöstentekoa kannattaa harjoitella Taitojen oppiminen on hyvin yksilöllinen ja pitkäkestoinen prosessi, joka vaatii runsaasti työtä. Taitoja opettavan opettajan tai valmentajan keskeisin rooli on suunnitella ympäristö ja tehtävä sellaisiksi, että ne auttavat ja tukevat oppijaa hänen oppimisprosessissaan. Ydintekijöitä ovat informaation löytä- minen ja hyödyntäminen. Havaintojen ja päätösten teko ovat taitoja, joita voi ja joita ehdottomasti tulee harjoitella. Vaihtelun elementti on elimellinen osa taitoharjoittelua. Taitoharjoittelu ei ole jonkin ennalta määrätyn, tiukan liikemallin toistamista, vaan aina kulloiseenkin tilanteeseen parhaan mahdollisen ratkaisun löytämistä. Jokainen oppija tekee oman oppimisensa itse. Tehokas taitojen opettaminen ja valmentaminen aktivoi oppijan itse etsimään ja löytämään ratkaisut. Frederic Bartlettin (1932) lausahdus kuvastaa oivallisesti mistä taitoharjoittelussa on kysymys: Lyödessäni tennispalloa en tuota mitään täysin uutta, mutta en toista mitään vanhaakaan. SAMI KALAJA, LitT Johtaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Sähköposti: sami.kalaja@kihu.fi LÄHTEET: Adkins, D. Boychuck, J. Remple, M. & Kleim, J. Motor training induces experiencespesific patterns of plasticity across motor cortex and spinal cord. J Appl Physiol. 101: 1776 1782, 2006. Avela, J. & Kumpulainen, S. Interaction between Motor Skill Learning and Brain Plasticity Changes. Luento Kisakallion taitokongressissa 20.11.2015. Aimone, J. Li, Y., Lee, S. Clemenson, G., Deng, W. & Gage, F. Regulation and function of adult neurogenesis: from genes to cognition. Physiol. Rev. 2014, Oct, 94 (4): 991 1026 Baker, J. & Cobley, S. 2008. Does practice make perfect? The role of training in developing the expert athlete. Teoksessa: Farrow, D., Baker, J. & MacMahon, C. (toim.) Developing sport expertise. Routledge. Bartlett, F. 1932. Remembering: A Study in experimental and social psychology. Cambridge University Press. Birklbauer, J. 2006. Modelle der Motorik. Meyer & Meyer Verlag. Aachen. Bosch, F. 2015. Strength Training and Coordination. An Integrative Approach. 2010 Publishers. Rotterdam. Blomqvist, M. & Mononen, K. 2016. Taitavuuden kehittäminen. Teoksessa: Nummela, A., Mononen, K., Aarresola, O. & Paavolainen, L. (toim.) Urheilijan polun huippuvaihe menestykseen vaikuttavat tekijät sekä tutkimus-, kehittämis- ja asiantuntijatoiminnan painopisteet 2013 2018. KIHUn julkaisusarja nro 51. Button, C. Seifert, L. O Donovan, D. & Davids, K. 2014 Variability in neurobiological systems and training. Teoksessa Davids, K., Hristovski, R., Araùjo, D, Balaguè Serre, N., Button, C. & Passos, P. Complex systems in sport. Routledge. Chow, J. Davids, K. Button, C. & Renshaw, I. 2016. Nonlinear pedagogy in skill acquisition an introduction. Routledge. New York. NY. Davids, K. Designing Practice Tasks in Sport: Implications of a Nonlinear Pedagogy. Luento Kisakallion taitokongressissa 18.11.2015 Davids, K. Araùjo, D. Seifert, L. & Orth, D. 2015. Expert performance in sport. An ecological dynamics perspective. Teoksessa Baker, J. & Farrow, D. (toim.) Routledge Handbook of Sport Expertise. Routledge International handbooks. New York. USA. Davids, K. Button, C. & Bennett, S. 2008. Dynamics of Skill Acquisition. A Constraints-Led- Approach. Human Kinetics. Champaign. IL. USA. Ericsson, A. Krampe, R. & Tesch-Römer, C. 1993. The role of deliberate practice in the acquisition of expert performance. Psychological Review, 100:363 406. Ford, P. Coughlan, E. Hodges, N. & Williams,M. 2015. Deliberate practice in sport. Teoksessa Baker, J. & Farrow, D. (toim.) Routledge Handbook of Sport Expertise. Routledge International handbooks. New York. USA. Gladwell, M. 2008. Outliers The story of success. Little, Brown & Company. USA. Ives, J. 2014. Motor Behavior. Connecting Mind and Body for Optimal Performance. Lippincott Williams & Wilkins. Philadelphia. USA. Jaakkola, T. 2010. Liikuntataitojen oppiminen ja taitoharjoittelu. PS-kustannus. Juva Kalaja, S. 2016. Taitoharjoittelu. Teoksessa Mero, A., Nummela, A., Kalaja, S. & Häkkinen, K. (toim.) Huippu-urheiluvalmennus. VKkustannus. Livonia print. Kidman, L. 2005. Athlete-centred Coaching. Developing inspired and inspiring people. Innovative Print Communications. New Zealand. Land, W. & Tenenbaum, G. 2009. The Role of Attentyion and Movement Variability in the Production of Skilled performance. Teoksessa Araùjo, D., Ripoll, H. & Raab, M. (toim.) Perspectives on Cognition and Action in Sport. Nova Science Publishers. New York. McKenzie, I. Ohayon, D. Huiliang, L. Faria, J. Emery, B. Tohyama, K. & Richardson, W. 2015. Motor skill learning requires active central myelination. Saatavilla www.sciencemag.org. 12.102015 Opetushallitus. 2014. OPS2016 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi, luettu 13.4.2016. Pinder, R. Renshaw, I. Headrick, J. & Davids, K. 2014. Skill acquisition and representative task design. Teoksessa Davids, K. Hristovski, R. Araùjo, D. Balaguè Serre, N. Button, C. & Passos, P. Complex systems in sport. Routledge. Schmidt, R.A. & Lee, T.D. 2005 Motor Control and Learning. Champaign, IL: Human Kinetics. Tucker, R. & Collins, M. 2012. What makes champions? A review of the relative contribution of genes and training to sporting success. British Journal of Sports Medicine, 46 (8), 555 561. Underwood, J. CNS a new challenge and possibility in high performance sports. Luento Kuortaneen voimaseminaarissa 14.11.2014. Yarrow, K. Brown, P. & Krakauer, J. Inside the brain of an elite athlete: the neural processes that support high achievement in sports. Nature reviews Neuroscience, vol 10 aug 2009; 585 596. Zatorre, R. Fields, D. & Johansen-Berg, H. Plasticity in gray and white: neuroimaging changes in brain structure during learning. Nature Neuroscience, vol 15, 4, april 2012. 44 LIIKUNTA & TIEDE 53 2 3 / 2016