KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI

Samankaltaiset tiedostot
LAITILAN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

LIITE 4 TOIMINTAOHJEITA KOULUN KRIISITILANTEISSA

VAALAN YHTENÄISKOULUN KRIISITOIMINTAOHJE

Tässä yksi esimerkki koulun kriisisuunnitelmasta. Soveltuvien osin tätä voi käyttää apuna oman koulun kriisisuunnitelman laatimisessa.

KORPITIEN KOULUN JA PALTAMON LUKION KRIISISUUNNITELMA

Oppilaitoksen kriisivalmius

Toimintamalli kriisitilanteissa

Hirvelän koulu. Kriisisuunnitelma

KITTILÄN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia. Tervolan kunnan toimintaopas koulujen ja oppilaitosten äkillisiin kriiseihin ja uhka- ja vaaratilanteisiin

1. Tavoite Kriisi ja sen vaiheet 3

Kauhajoen Koulukeskuksen kriisisuunnitelma

KIRKONKYLÄN KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI. Päivitetään lukuvuosittain.

KRIISISUUNNITELMA MURRON KOULU JOHDANTO

Toimintamallit kriisitilanteissa vaihtelevat sen mukaan, minkälaisista tilanteista on kyse ja kuinka isoa joukkoa ne koskettavat.

LOPEN KUNNAN KOULUJEN KRIISISUUNNITELMA

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan (entinen opetusvirasto) kriisityön tukiryhmä. Yhteyshenkilö: Vesa Nevalainen p

EURAN LUKION ONGELMA-, ONNETTOMUUS- JA KRIISISUUNNITELMA

Kollegan menehtymisen käsitteleminen työpaikalla

Liite 6 YLITORNION YHTEISKOULUN LUKION KRIISISUUNNITELMA

Helsingin normaalilyseo Kriisivalmiussuunnitelma

1. Kriisiryhmä KRIISITOIMINTAOHJE. Tekniikan yksikkö Opiskelijahuoltotyöryhmä viimeisin päivitys

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Moision koulu Ylöjärven kaupunki

Senjasen koulun kriisisuunnitelma Kokemäen kaupunki

Helsingin Rudolf Steiner -koulu Kriisivalmiussuunnitelma

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

KRIISISUUNNITELMA. Opiskeluhuoltosuunnitelman liite nro 1

1. Kriisiryhmän perustehtävä

Tehostetun nuorisotyön toimintamalli. Lahden kaupunki, Nuorisopalvelut

HARTOLAN YHTENÄISKOULUN KRIISISUUNNITELMA

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön

T U I J A H E L L S T E N

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Kriisisuunnitelma. Mikkelin lukio OKS (henkilöstö)

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

3. Toimintamalleja opiskeluympäristössä tapahtuville kriisitilanteille

Itsemurhat. Prof. Kristian Wahlbeck Vaasa MIELENTERVEYDEN ENSIAPU

Lapin yliopiston toimintaohjeet kriisitilanteisiin

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE

merkitys omaisten ja vainajan

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari

Liite 4 KRIISITOIMINTAMALLI

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

KUN HUOLI HERÄÄ 2019 PERUSKOULU

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Liite 4 toimintaohjeet kriisitilanteissa Rauman Lyseon lukiossa 1. Rauman Lyseon lukion kriisivalmius

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

TOIMINTAOHJE VÄKIVALTATILANTEIDEN VARALLE RUOVEDEN KUNTA

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Työkaluja kriisitilanteiden käsittelyyn

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016

Rikokset, tuki ja apu.

TÄRKEÄÄ KESKUSTELUA. Viisi uutta arvotakuuta sinulle, joka saat kotiapua.

HAASTEELLISEN OPPILAAN TAI VANHEMMAN KOHTAAMINEN

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala

Lahden Rudolf Steiner -koulun kriisisuunnitelma

T A Q. Aiempien traumaattisten kokemusten kartoitus Traumatic Antecedents Questionnaire. Copyright: Bessel A. van der Kolk. Suomennos: Kimmo Absetz

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Kriisit ja Mielenterveys Maahanmuuttajien terveys ja hyvinvointi seminaari

Hämeenlinnan kaupunki KAURIALAN KOULUN TURVALLISUUSSUUNNITELMA

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

Kankaantaan koulun KRIISISUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma kriisien ja onnettomuuksien varalta

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI PERUSTURVA. Ohjelehtinen vainajan omaisille

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Trappan-modellen Portaat-malli

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Suutarinkylän koulun päihdetoimintamalli

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Kriisin kohtaaminen, kriisireaktiot ja kriisissä olevan tukeminen

Kriisityö. Loppuseminaari Maire Toijanen.

LIUKSIALAN KOULUN KRIISIVALMIUS- SUUNNITELMA

Oppilashuoltolain mukaiset oppilashuoltokäytänteet ja luokanohjaajan tehtävät Metsokankaan koulussa

Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken raskausviikolla

Itsemurhasta on turvallista puhua

Lapset puheeksi -menetelmä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

(8) KOULUJEN HYVINVOINTIPROFIILI 2014 ALAKOULUT KYSYMYKSITTÄIN Koko maa 2014 Lappeenranta 2014, 2013 ja 2012 KOULUN TILAT JA TOIMINTA

Työpaikan pelisäännöt. PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIYHTYMÄ Strategia ja tukipalvelut

Vanhemmuussuunnitelma

Väkivallan uhan hallinta työpaikoilla

Transkriptio:

KOULUN KRIISITOIMINTAMALLI

Sisältöluettelo 1. Johdanto 2. Kriisiryhmä 2.1 Kriisiryhmän jäsenet 2.2 Kriisiryhmän tehtävät 3. Vakavaa onnettomuus koululla 4. Yhteydenpito tiedotusvälineisiin 5. Oppilaan kuolema 6. Opettajan tai työntekijän kuolema 7. Itsemurha 8. Oppilaan lähiomaisen kuolema 9. Oppilaiden kohtaaminen surussa 9.1 Keskustelu surevan oppilaan kanssa 9.2 Keskustelu luokassa 10. Väkivalta tai väkivallan uhka 11. Vakava sairaus 12. Tietoa vanhemmille 13. Hyvä tietää 13.1 Rituaalien merkitys 13.2 Hyvä muistaa 13.3 Onnettomuuden aiheuttamia reaktioita

1 Johdanto Kemiönsaaren kunnan kriisisuunnitelma on laadittu kaikille koulussa työskenteleville avuksi kriisitilanteiden hoitamisessa. Kriisisuunnitelman tavoitteena on auttaa toimimaan kriiseissä nopeasti, tehokkaasti ja hallitusti. Kriisisuunnitelma on tukena ja apuna luokanvalvojalle tai luokanopettajalle heidän auttaessaan lapsia ja nuoria kohtaamaan surua ja kuolemaa. Tämän kriisisuunnitelman on tarkoitus olla kaikkien Kemiönsaarten koulujen yhteinen, jota kukin koulu voi tarpeittensa mukaan muokata kuitenkin niin, että toimintamallit ovat kirjallisesti dokumentoituja ja opetussuunnitelman liitteenä. 2 Kriisiryhmä Rehtori vastaa siitä, että jokaisessa koulussa on kriisiryhmä. Kriisiryhmän puheenjohtajana ja kokoonkutsujana toimii rehtori tai hänen määräämänsä henkilö. Kriisiryhmä kokoontuu rehtorin tai hänen määräämänsä henkilön kutsusta välittömästi, kun kriisitilanne on syntynyt. Suositeltavaa on, että kriisiryhmän jäseninä toimivat koulun eri ammattiryhmien edustajat, kuten opettaja, terveydenhoitaja tai koulukuraattori. Tilanteita, joissa kriisiryhmää voidaan tarvita, ovat esimerkiksi vakava onnettomuus, kuolemantapaus tai väkivaltatilanne. 2.1 Kriisiryhmän jäsenet Rehtori puh. puh. puh. puh. puh. puh. puh.

2.2 Kriisiryhmän tehtävät Kriisiryhmän tehtävänä on organisoida toiminta kriisitilanteessa. Sen tulee päättää, mihin toimiin koulussa ryhdytään ja miten päättää mahdollisen ulkopuolisen avun tarpeesta (ketä se kutsuu apuun?) huolehtia, että kriisiapua annetaan tarvittavan pitkään huolehtia, että kukaan ei jää yksin vaikeassa tilanteessa arvioida tilannetta ja toimintaa jälkeenpäin hankkia kouluun kriisiensiapulaatikko, jonka päivittämisestä joka lukuvuoden alussa (tai muulloin tarpeen mukaan) rehtori huolehtii. Kriisiensiapulaatikkoon tulee hankkia ainakin kynttilöitä, tulitikkuja, valkoinen pöytäliina, valokuvakehys, musiikkia sekä kirjallisuutta. Lisäksi laatikossa on oltava kriisisuunnitelma ja ajan tasalla olevat oppilaslistat, joissa oppilaiden vanhempien yhteystiedot 3 Vakava onnettomuus koululla Anna välittömästi ensiapua ja varmista toisten turvallisuus Soita hätänumeroon 112 Ota yhteys rehtoriin. Rehtori kokoaa kriisiryhmän ja ottaa yhteyden lähiomaisiin Jos kyseessä on kuolematapaus, rehtori on yhteydessä poliisiin, joka vie kuolinviestin henkilökohtaisesti omaisille

Tärkeät puhelinnumerot YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 AMBULANSSI, PALOKUNTA 112 POLIISI 112 KEMIÖN TERVEYSASEMA 421588 TAALINTEHTAAN TERVEYSASEMA 4661890 SALON SAIRAALA 3144529 TYKS 3131222 MYRKYTYSTIETOKESKUS 09-471977 Varanumero, HUS Lastenklinikka 09-4711 TAKSI KEMIÖ 0400-228294 ANTTIS TAXI 0400-221770 FRIBERG 0400-655655 HELLSBERG 0400-554900 HOLLSTEN 0400-328474 SIMOLA 040-7314045 SJÖBLOM 0400-531865 VIHERLAAKSO TAKSI DRAGSFJÄRD 424783 GINSTRÖM 0400-227484 GUSTAFSSON 0400-539386 LINDEN 0400-213789 ROMAN 0400-121122 SAHLGREN 0400-225534 SANDBORG 0400-399555 SUOMINEN 040-5500474 UGGELDAHL TAKSI VÄSTANFJÄRD 050-5621260 BÖRMAN 0400-122859 JOHANSSON 0400-110550 WALLENIUS KEMIÖNSAAREN SEURAKUNTA 041-4314373 SEURAKUNNAN NUORISOTYÖNOHJAAJA 050-4128980

4 Yhteydenpito tiedotusvälineisiin Rehtori tai hänen määräämänsä henkilö hoitaa yhteydenpidon tiedotusvälineisiin. Rehtorin on hyvä muistaa seuraavat asiat tiedotusta hoitaessaan: - muista, että Sinä rehtorina olet vastuussa sekä ulkoisesta että sisäisestä tiedottamisesta koulusi osalta: ota aloite, vastuu ja johtajuus käsiisi - kriisi-informaation arvo on suurin silloin, kun se on oikeaa, ajankohtaista, ymmärrettävää, uskottavaa ja luotettavaa - varaudu, ennakoi ja suunnittele, miten tiedotat mahdollisissa kriisitilanteissa ja toisaalta, miten suojelet oppilaita ja henkilökuntaa (esim. koulun sulkeminen toimittajien pääsyltä). Mieti, mitä asiasta on tiedotettava ja kenelle. Muista, että kaikkea ei voi kertoa, mm. lainsäädäntö ja vaitiolovelvollisuus sekä yksityisyyden suoja rajoittavat tiedottamista - selvitä itsellesi mahdollisimman tarkasti mitä on tapahtunut? (onnettomuus, vakava sairaus, itsemurha, jotain muuta) kenelle on tapahtunut? (oppilaalle, opettajalle, jollekin muulle) miten, missä ja milloin tilanne syntyi? (koulussa, oppitunnilla, koulun ulkopuolella) mikä on tämänhetkinen tilanne? mitä seurauksia tapahtuneella on? mikä tilanteen aiheutti? - anna kriisiin liittyvistä asioista tietoa riittävästi ja kyllin usein: tiedota lisää silloin, kun jotain uutta ja olennaista kerrottavaa ilmaantuu viestinnässä - pitäydy tosiasioissa: ole avoin ja rehellinen, älä ryhdy arvailemaan äläkä spekuloimaan missään vaiheessa - älä provosoidu, älä liioittele äläkä vähättele - muista inhimillisyys, lämpö ja myötäeläminen - kohtele tiedotusvälineiden edustajia mahdollisimman tasapuolisesti 5 Oppilaan kuolema Tiedon vastaan ottanut henkilö hankkii oikeaa tietoa ja ottaa yhteyden rehtoriin Rehtori kutsuu kriisiryhmän ja asianomaisen luokanvalvojan koolle välittömästi Kriisiryhmä kutsuu opettajakunnan koolle keskustelua varten Jos kuolema on tapahtunut koulussa tai koulumatkalla, rehtori on yhteydessä poliisiin joka vie kuolinviestin henkilökohtaisesti omaisille. Viestin mentyä kuolleen lapsen kotiin viranomaisten kautta rehtori on vielä yhteydessä lapsen omaisiin. Koulu lähettää kotiin surunvalittelukukat tai adressin. Vanhempien kanssa sovitaan koulun toimenpiteistä Oppilaan kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua käsitellään kuolleen oppilaan luokan kanssa luokanvalvojan ja/tai kriisiryhmän jäsenen johdolla. Kuolemasta ja kuolintavasta, esim. onnettomuus, sairaus tai itsemurha, on lupa kertoa oppilaille, mutta yksityiskohtia ei saa

kertoa. Oppilaita autetaan purkamaan ajatuksiaan ja tunteitaan ja heille kerrotaan mahdollisista surureaktioista. Muiden luokkien luokanvalvojat kertovat asiasta omille oppilailleen. Kun oppilaat ovat saaneet tiedon, nostetaan lippu puolisalkoon ja vietetään hiljainen hetki kuolleen muistoksi Koulussa järjestetään muistotilaisuus. Kuolleen oppilaan vanhemmat voidaan kutsua mukaan Jos kuolema on tapahtunut loman aikana, järjestetään tarvittaessa koulussa jälkikäteen muistotilaisuus. Tästä tulee neuvotella omaisten kanssa Tarvittaessa työntekijöille ja oppilaille voidaan järjestää psykologinen jälkipuinti, jonka toteuttaa koulun ulkopuolinen asiantuntija Kaikessa toiminnassa koulun on pyrittävä kunnioittamaan omaisten toiveita. 6 Opettajan tai työntekijän kuolema Rehtori on yhteydessä kuolleen omaisiin Rehtori kutsuu koolle kriisiryhmän, joka päättää, miten koulussa toimitaan Rehtori tai kriisityöryhmän jäsen keskustelee asiasta kyseisen opettajan/ luokanvalvojan luokan kanssa. Muiden luokkien kanssa asiasta keskustelee oma opettaja/ luokanvalvoja tai joku kriisiryhmän jäsen Tällainen kriisitilanne koskettaa koko henkilökuntaa. Jos tuntuu, ettei itsellä ole voimia asian käsittelyyn luokan kanssa, on tärkeää siirtää asian käsittely luokan kanssa toiselle (esim. kriisiryhmän jäsenelle). Lasten ja nuorten kannalta on parempi, että asiasta keskustelee henkilö, joka kykenee sillä hetkellä olemaan mahdollisimman rauhallinen Koulussa pidetään muistotilaisuus. Koulu lähettää omaisille adressin tai kukat. Rehtori sopii omaisten kanssa koulun työntekijöiden ja oppilaiden mahdollisesta osallistumisesta hautajaisiin Kuolleen työntekijän työtovereille (ja tarvittaessa oppilaille) voidaan järjestää psykologinen jälkipuinti, jonka toteuttaa koulun ulkopuolinen asiantuntija 7 Itsemurha Tapahtunut voi aiheuttaa kouluyhteisössä työskenteleville (oppilaat, opettajat, muu henkilökunta) ahdistavia tunnekokemuksia, jonka vuoksi tapahtunutta ei pitäisi jättää käsittelemättä Itsemurhan käsittely on myös kouluyhteisössä erityisen tärkeää, koska itsemurha saattaa toimia ongelmanratkaisumallina muille Yhteistyö omaisten kanssa on hyvin tärkeää. Asiallinen tieto itsemurhaan johtaneista syistä helpottaa asian käsittelyä Rehtori sopii kuolleen lapsen vanhempien kanssa koulun toimenpiteistä ja hautajaisiin osallistumisesta vanhempien toivomuksia kunnioittaen Rehtori tai hänen määräämänsä henkilö kutsuu kokoon kriisiryhmän, joka päättää toimista. Tieto itsemurhasta annetaan ensin koulun työntekijöille, mitä ja miten oppilaille kerrotaan asiasta. Asiallisella informaatiolla ja psyykkisellä tuella ehkäistään uusia itsemurhatapauksia Kuolintavan yksityiskohtia ei kerrota Opettaja ja/tai kriisiryhmän jäsen käsittelevät asiaa kuolleen lapsen luokan kanssa Muiden luokkien opettajat (tai kriisiryhmän jäsen) käsittelevät asiaa omien oppilaiden kanssa

Jos itsemurha tapahtuu koulupäivän aikana, huolehditaan siitä, etteivät oppilaat pääse tapahtumapaikalle tai jos jo ovat paikalla, poistuvat sieltä heti. Kutsutaan ambulanssi, poliisi ja koulun kriisiryhmä. Suruviestin kotiin vie poliisi. Tämän jälkeen rehtori on yhteydessä kotiin. Kuolleen ystäville ja luokalle sekä henkilökunnalle on syytä järjestää psykologinen jälkipuintitilaisuus Käsiteltäessä asiaa oppilaiden kanssa on erityisen tärkeää korostaa sitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä ongelmiensa kanssa yksin, vaan apua on saatavilla. 8 Oppilaan lähiomaisen kuolema Jos oppilas tai hänen lähiomaisensa sitä pyytää, kerro tapahtuneesta ryhmällesi ja keskustele asiasta, mikäli oppilaat tuntuvat sitä haluavan Voit myös tiedustella oppilaan vanhemmilta ja oppilaalta, haluavatko he, että tapahtumasta kerrotaan luokalle ja keiden kanssa oppilas haluaa puhua asiasta On toivottava, että oppilaan opettaja/ luokanvalvoja ja luokkatoverit ottavat huomioon luokkatoverinsa surun jollain tavalla (esim. kukat, hiljainen hetki jne.) Surun kohdanneella oppilaalla voi olla vaikeuksia puhua läheisen kuolemasta Keskittyminen ja/ tai opiskelusta suoriutuminen voi olla surun vuoksi vaikeaa Jos oppilas jää pois koulusta eikä kotoa ole otettu yhteyttä, soita kotiin, kuten tavallisestikin ollessasi huolissasi oppilaasta 9 Oppilaiden kohtaaminen surussa 9.1 Keskustelu surevan oppilaan kanssa Ole järkevä ja herkkä, älä tunkeileva Kuuntele, mitä oppilas haluaa Vältä ilmaisua, johon et ole valmistautunut Älä käytä fraaseja voi sinua raukka tai tiedän, millaista sinulla on ollut Lohduta mielellään tavalla, joka tulee luonnostaan Ilmoita mielellään luokalle oppilaan ollessa mukana, mutta ei ennen, kun olet keskustellut oppilaan tai kodin kanssa. Mobilisoi ystävätukea Informoi lapsia tavallisista reaktioista Anna heidän kertoa millä tavalla he voivat antaa tukea Anna myös neuvoja millä tavalla he voivat auttaa Suunnittele koulutilannetta Sovita opetussuunnitelmaa tilanteeseen mahdollisuuksien mukaan Anna ylimääräistä aikaa kokeissa Jotta autettaisiin lasta puhumaan, voidaan kertoa jostakin toisesta samanlaisessa tilanteessa. Hänestä tuntui, tai hän teki niin tai näin voi auttaa ja tukea lasta puhumaan.

9.2 Keskustelu luokassa Oppilaan kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua käsitellään kuolleen oppilaan luokan kanssa luokanvalvojan ja/tai kriisiryhmän jäsenen johdolla. Käydään läpi tapahtunutta. Kerro, että ihminen reagoi monella eri tavalla. On tärkeää, että päätetään etukäteen keskustelun säännöistä, jotta tilanteesta saadaan mahdollisimman turvallinen ja luottamusta herättävä luokan ulkopuolisille ei saa kertoa, mitä luokkatoverit ovat ajatelleet, tunteneet tai kokeneet. He saavat sitä vastoin kertoa, mitä he itse ovat ajatelleet tai tunteneet ketään ei saa jälkikäteen kiusata tai kritisoida siitä, mitä hän sanoi tai kuinka reagoi. On täysin luvallista, jos joku itkee tai suuttuu eikä siitä saa moittia. kuka tahansa voi puhua puolestaan, mutta kukaan ei voi puhua toisen puolesta Tosiseikat Kerro niin konkreettisesti kuin mahdollista tapahtuneesta. Anna oppilaille aikaa ja mahdollisuus keskustella tunteistaan ja ajatuksistaan. Huhupuheiden estämiseksi on hyvä, jos jokainen kertoo mitä ovat saaneet tietää, keneltä ja milloin. Tämä antaa yhteisen lähtökohdan tapahtuneen ymmärtämiseksi. Ajatuksia Elleivät oppilaat spontaanisesti kerro vaikutelmistaan, voivat seuraavat kysymykset avata sulut: Kuuliko joku teistä hänen huutavan, kun hänen ylitse ajettiin? tai Mikä oli sinulle vaikeata?. Tärkeätä, että lapset yksityiskohtaisesti saavat pukea vaikutteensa sanoiksi. Tämä koskee kaikkia aisteja: mitä hajuja tunsi, mitä kehollaan tunsi, mitä näki ja mitä kuuli. Tunteiden ilmaisutapoja Kun oppilas pukee tunteensa sanoiksi, keskustelun vetäjän ei pidä sanoa niin, se on ihan normaalia, vaan hyvä tapa jatkaa on kysyä onko joku toinen kokenut samalla tavalla? Käsittele eri ajatuksia ja tunteiden ilmaisutapoja lapsilla/nuorilla. - välittömät tunnekokemukset onnettomuuden sattuessa - tunnekokemukset myöhemmin päivällä - nukkuminen? (esim. painajaiset) - minkälainen vointi on nyt? - Muistelkaa yhdessä koulutoveria Etenkin pieniä lapsia voi rohkaista sanojen sijaan ilmaisemaan tuntemuksiaan piirtämällä tai kirjoittamalla. Esim. lapset ja nuoret voivat saada tehtäväkseen täydentää lauseita, kuten - ensimmäinen ajatus, kun sain tietää/kuulla siitä, oli että - pahin tapahtuneessa on, että - eniten minua surettaa, että Yhteenveto Kokoa oppilaiden esittämät ajatukset, tuo esiin yhtäläisyydet ajatuksissa ja reaktioissa sekä painota, että heidän ilmaisutapansa ovat normaaleja Nimeä tunteet, kuten pelko, tuska, kiukku, kosto, häpeä, syyllisyys ja itsesyytökset Kerro, että kuolemantapaukset voivat vaikuttaa muistiin ja keskittymiseen usean kuukauden, jopa parin vuoden ajan

Neuvo oppilaita käsittelemään tapahtunutta mm. seuraavilla tavoilla keskustele vanhempien kanssa tapahtuneesta keskustelu ystävien ja tovereiden kanssa Keskustelun päättäminen Tiedustele, jäikö jotain epäselväksi. Huomioi jos joku oppilas reagoi erityisen voimakkaasti kokoontumisen aikana? Keskustele hänen kanssaan jälkeenpäin ja ohjaa tarpeen vaatiessa ottamaan yhteyttä johonkin aikuiseen (esim. terveydenhoitajaan, kuraattoriin, luokanvalvojaan) Miettikää yhdessä miten tulette mahdollisesti osallistumaan hautaamiseen ja muistotilaisuuteen 10 Väkivalta tai väkivallan uhka Vakavaa, ennalta arvaamatonta ja äkillistä väkivallan uhkaa varten tulee kouluilla olla päivitetty pelastussuunnitelma josta ilmenee mm. se, mihin mennään esim. suojaan sen jälkeen, kun koulurakennuksesta on poistuttu. Koululuokissa tulee olla näkyvillä hätänumerot Väkivaltatilanteessa toimi seuraavasti: Kehota oppilaita lopettamaan väkivalta Yritä estää väkivallan jatkuminen, hae apua muilta aikuisilta, jos tilanteen hallinta tai käsittely sitä vaatii. Pyri suojaamaan muita oppilaita. Älä arkaile ilmoittaa asiasta poliisille tai pyytää poliisia paikalle Hoida tarvittavat jatkotoimet: kerro rehtorille, opettajille/ luokanvalvojille, kirjaa tapahtuma Tarvittaessa kriisiryhmä kokoontuu ja järjestää kriisiapua Kaikkien kouluyhteisön aikuisten on oltava valppaita ja valmiita puuttumaan väkivaltatilanteeseen tai väkivallan uhkaan tai mahdollisiin näkyviin väkivallan merkkeihin: - keskustele oppilaan/huoltajan kanssa - ota yhteys koulukuraattoriin/terveydenhoitajaan/lääkäriin - informoi sosiaaliviranomaisia ja tee tarvittaessa lastensuojeluilmoitus 11 Vakava sairaus Rehtori/luokanvalvoja sopii sairastuneen ja hänen omaistensa kanssa, mitä tilanteesta kerrotaan aina on pyrittävä kunnioittamaan sairastuneen henkilön perheen toiveita Luokka pitää yhteyttä sairastuneeseen esim. käynneillä hänen luonaan, puhelinsoitoilla, kirjoittamalla tai piirtämällä Tarvittaessa otetaan yhteyttä kriisiryhmään, joka järjestää kriisiapua 12 Tietoa vanhemmille Rehtorin tehtävänä on päättää, mitä ja miten tapahtuneesta tiedotetaan koteihin. Tietoja kriisien käsittelyyn

13 Hyvä tietää 13.1 Rituaalien merkitys Rituaalien kautta tapahtunut tulee meitä lähemmäksi. Lasten osallistuminen rituaaleihin myötävaikuttaa siihen, että tunne epätodellisuudesta pienenee estetään mielikuvat. Mielikuvat voivat lukita ihmisen niin, ettei surutyössä voida edetä. edistetään ajatusmaista otetta kuolemantapauksesta edistetään tunteenomaista kuolemantapauksen käsittelyä Rituaalit ovat tärkeitä niillekin, joiden on vaikeata ilmaista itseään sanallisesti. Kriisitilanteessa rituaalit ja rutiinit auttavat meitä selviytymään. Rituaali konkretisoi kaiken ja helpottaa asian käsittelyä. Esimerkiksi tilanteissa joissa vainajaa ei löydetä, on hyvä käydä onnettomuuspaikalla. 13.2 Hyvä muistaa Älä lähetä oppilaita aikaisemmin koulusta kotiin kuolemantapauksen johdosta Anna oppilaille mahdollisuus soittaa kotiin tarpeen vaatiessa Lapset olisi hyvä saada nopeasti takaisin kouluun rutiinit ovat hyväksi Luokassa on varattava aikaa tapahtuneesta keskusteluun, ja tarvittaessa järjestää asiantuntijan vetämä debriefing-keskustelu Muista informoida vanhempia, kun oppilas tai opettaja on kuollut. Järjestä tarvittaessa vanhempainkokous. Oppilaan kuolemantapauksessa anna mielellään hänen pulpetin olla luokassa koko lukukauden Oppilaan tai henkilökunnan kuolemantapauksessa huolehdi muistotilaisuuden järjestämisestä koko koululle. Älä unohda parasta ystävää seuraa hänen vointiaan Anna oikeata ja riittävän täydellistä tietoa sekä korjaa virheelliset huhut, jotta ei synny väärinkäsityksiä. Salli oppilaiden tunnereaktiot ja anna oppilaiden konkretisoida suru. muistotilaisuus koulussa luokka mahdollisesti mukana hautajaisissa vertauskuvallinen toiminta muistopäivät Surua voi myös työstää esimerkiksi seuraavin keinoin: ainekirjoitus, kirje, runot, kertomukset, piirustukset, maalaukset, laulu ja musiikki, draamaleikit, sekä muut liikunnalliset keinot. 13.3 Onnettomuuden aiheuttamia reaktioita Välittömästi onnettomuuden jälkeen Fyysiset reaktiot vapina hikoilu pahoinvointi

oksentelu sydämentykytys itku Psyykkiset reaktiot hilpeys, euforinen olo helpotus: olen elossa voimakas tarve saada puhua tapahtuneesta. Muuttunut todellisuudentaju: epätodellisuus, epäluuloisuus, turtumus, muuttunut ajankäsitys Onko tämä vain pahaa unta? supermuisti Myöhemmät reaktiot (posttraumaattiset reaktiot) kuoleman pelko ja mieleen jääneet muistikuvat syyllisyydentunne ja kykenemättömyys ilmaista tunteita epäluuloisuus ja epämääräinen kiukku tarkoituksen hakeminen onnettomuudelle traumaattisen tilanteen uudelleen eläminen painajaisunia, unihäiriöitä ylivalppautta keskittymisvaikeudet, tuska vähentynyt kiinnostus ja osallistuminen ympäröivään maailmaan muisti- ja/tai keskittymiskatkoja traumaa muistuttavien tekojen ja tilanteiden välttäminen oireiden lisääntyminen traumaa muistuttavissa tilanteissa Jos huomaat, että oppilas on henkilökohtaisen tuen, avun tai hoidon tarpeessa, huolehdi että hän saa sitä. Tarkkaile myös omaa jaksamistasi äläkä emmi pyytää itsellesi apua. Kriisiryhmän tehtävänä on huolehtia siitä, ettei kukaan jää yksin vaikeassa tilanteessa. 14 Kriisejä yhteiskunnassa Koulun tehtävänä on taata oppilaittensa ja henkilökuntansa turvallisuus ja säilyttää työrauha erilaisissa yhteiskunnallisissa kriisitilanteissa, kuten suuronnettomuuksissa tai luonnonkatastrofeissa jne. Koulun tulee antaa asiallista tietoa tapahtuneesta. Asiatietoa on mm. saatavilla www.oph.fi-sivustosta.

MALLI KIRJE TIEDOTE OPPILAIDEN KOTEIHIN KUOLEMANTAPAUKSEN SATTUESSA Tänään olemme saaneet tietää, että on kuollut. Me täällä koululla tunnemme suurta surua ja kaipausta. Olemme tänään keskustellet tapahtuneesta oppilaiden kanssa. Tulemme lähipäivinä keskustelemaan lisää koska on tärkeää, että oppilaat saavat mahdollisuuden keskustella ja ilmaista tunteitaan. Tarvittaessa perheenne voi olla yhteydessä kouluun. Ystävällisin terveisin koulu / 20 Rehtori: Puh: Luokanopettaja/valvoja: Puh:

Kemiönsaaren koulut KRIISIRAPORTTI TOIMENPITEET JA PUHELINYHTEYDET Tapahtuma: Vastuuhenkilö: On ensimmäisenä saanut tiedon tapahtuneesta: Ottanut vastuun: Tapahtumaselostus: päivämäärä / 20 klo Apu/toimenpiteet: Omaiset: Puhelinyhteydet: Paikka puh. nimi kommentit