Vanhemmuussuunnitelma
|
|
- Simo Halonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa. Olemme työstäneet vanhemmuussuunnitelmamme siten, että se auttaa meitä turvaamaan lapsillemme rakastavan, turvallisen ja vakaan kasvuympäristön, joka vastaa heidän tarpeitaan ja kehitysvaihettaan. Tunnistamme ja hyväksymme lastemme oikeudet henkiseen ja fyysiseen turvallisuuteen sekä elatukseen saada rakkautta ja huolenpitoa meiltä vanhemmilta sekä muilta tärkeiltä läheisiltä rakentaa itsenäisesti läheiset suhteet meihin vanhempiin Tunnistamme ja hyväksymme, että meillä on vanhempina yhteinen vastuu: lastemme fyysisestä huolenpidosta, terveydestä ja turvallisuudesta lastemme henkisestä hyvinvoinnista ja kasvurauhasta lastemme tarpeista ja niiden muuttumisesta heidän kasvunsa ja kehityksensä myötä lastemme elatuksesta siitä, että suojelemme lapsia keskinäisiltä ristiriidoiltamme, jotka vihamielisinä ja pitkittyessään voisivat vahingoittaa heitä siitä, että teemme päätökset yhteistyössä lastemme edun mukaisesti siitä, että kunnioitamme lastemme suhdetta kumpaankin vanhempaan Olemme tehneet päivätyn vanhemmuussuunnitelman. Allekirjoitus Allekirjoitus
2 Mitä lapsemme tarvitsee? Millaiset asiat ovat lapselle tärkeitä ja tuottavat hänelle iloa? Millaiset asiat ovat hänelle hankalia? Mitä lapsi toivoo meiltä vanhemmilta? Mikä on sisarussuhteiden merkitys lapselle ja miten ne tulisi huomioida? Millaisia tarpeita lapsella on koulunkäynnin tai päiväkodin suhteen? Millaisia tarpeita lapsella on harrastusten tai ystävyyssuhteiden osalta?
3 Onko lapsella fyysisiä tai psyykkisiä erityistarpeita? Millaisia asioita lapsi tekee toisen vanhemman kanssa, entä toisen? Onko asioita, joihin hän tarvitsee erityisesti jompaakumpaa vanhempaansa? Millaiset asiat ovat lapselle tärkeitä erotilanteessa tai eron jälkeen? Miettikää myös tulevaisuutta hiukan pidemmälle: Kuvitelkaa, että keskustelette viiden vuoden kuluttua lapsen kanssa erosta mitä myönteisiä asioita hän kertoo? Kuinka toimitte vanhempina, jotta hänelle jää nämä hyvät muistot?
4 Tiedonkulku ja yhteydenpito Kysymyksiä tiedonkulusta ja yhteydenpidosta vanhempien välillä: q Millaiset päätökset vaativat meiltä yhteistä keskustelua? q Mistä asioista vanhempi voi päättää yksin? q Tarvitsemmeko säännöllisiä tapaamisia, joissa voimme keskustella lapsiimme liittyvistä asioista ja vanhemmuuden käytännöistä? q Mihin aikaan on sopivaa soittaa toiselle ja mihin aikaan ei? Mitkä muut yhteydenpitovälineet ovat meille sopivia? q Miten ratkomme erimielisyyksiä? Miten voimme rauhoittaa itseämme ja toisiamme jos keskustelut kiihtyvät? q Miten sovimme puhuvamme lapsille toisesta vanhemmasta? q Miten aiomme käyttäytyä ja puhua tilanteissa, joissa lapset näkevät meidät yhdessä? q Miten voimme osoittaa heille, että teemme yhteistyötä, jotta heidän olisi hyvä olla? q Miten välitämme toisillemme tärkeää tietoa esimerkiksi päiväkodista, koulusta tai terveydenhuollosta? q Kuinka tiedotamme toiselle, jos lapsella on ongelmia? q Miten toimimme mahdollisissa poikkeus- tai hätätilanteissa? Kysymyksiä tiedonkulusta ja yhteydenpidosta vanhemman ja lapsen välillä: q Miten pidämme yhteyttä lapseen silloin kun hän on toisen vanhemman luona? q Kuinka varmistamme, että lapsillamme säilyy yhteys tärkeisiin sukulaisiin ja ystäviin myös entisen puolison puolelle? q Miten varmistamme, että lapset saavat sanoa sanottavansa uusista järjestelyistä? q Miten haluamme, että mahdolliset uudet kumppanimme esitellään lapsillemme? Suunnitelmamme tiedonkulusta ja yhteydenpidosta:
5 Asumisjärjestelyt ja vanhempien luona vietetty aika Kysymyksiä asumisjärjestelyistä ja vanhempien luona vietetystä ajasta: q Minkä verran aikaa kukin lapsi viettää kummankin vanhemman kanssa? q Minkä ikäisenä vauva tai taapero aloittaa yön yli kestävät tapaamiset? q Minkä ikäisenä lapsi voi matkustaa yksin toisen vanhemman luokse? q Miten lapsi viettää kesälomansa vanhempien luona? q Millaisin keinoin pidämme yllä lapsen ja toisaalla asuvan vanhemman välistä yhteyttä? q Miten hoidamme lapsen kuljetukset kotien välillä? Entä miten vaihtotilanteet? q Kuka pitää huolta lapsen vaatteista? q Mitkä vaatteet/tavarat/lelut kulkevat kotien välillä? q Miten huolehdimme lapsen kuljetuksista harrastuksiin ja harrastuksissa tarvittavista varusteista? q Miten tilapäinen lastenhoito järjestetään? Suunnitelmamme asumisjärjestelyistä ja vanhempien luona vietetystä ajasta:
6 Taloudellisen vastuun jakaminen Kysymyksiä taloudellisen vastuun jakamisesta: q Mitä ovat lapsen päivittäiset kulut, kuten vaatteet ja muut henkilökohtaiset tarvikkeet, harrastusmaksut, puhelinlaskut, koulukirjat, koulumatkat, vakuutusmaksut yms.? q Entä miten jaamme suuremmat kertahankinnat kuten harrastusvälineet, soittimet, tietokoneet, puhelimet yms.? q Miten toimimme tapaamisista aiheutuvien kulujen kanssa? q Maksammeko lapsille viikkorahaa onko eri kodeissa eri säännöt tämän osalta? q Miten menettelemme, jos ilmaantuu odottamattomia kuluja (esim. sairaudet, tapaturmat)? q Miten menettelemme, jos elämäntilanteemme muuttuvat eikä aiempia suunnitelmiamme taloudellisen vastuun jakamisesta olekaan mahdollista toteuttaa? Suunnitelmamme taloudellisen vastuun jakamisesta:
7 Lapsen koulunkäynti ja päiväkoti Koulunkäyntiin ja päiväkotiin liittyviä kysymyksiä: q Miten haluamme tulevaisuudessa neuvotella lastemme kouluasioista, kuten koulun tai erikoisluokan valinnasta tai erityistuen tarpeista? q Miten pidämme yhteyttä kouluun/päiväkotiin: molemmat erikseen vai vain toinen meistä, joka informoi sitten toista vanhempaa? Hankimmeko molemmille Wilmatunnukset? q Osallistummeko molemmat koulun/päiväkodin vanhempainiltoihin vai vain toinen meistä? q Entä osallistummeko kumpikin koulun/päiväkodin juhliin ja muihin tilaisuuksiin? q Miten kerromme lapsemme opettajille tai hoitajille eron tuomista muutoksista lapsen elämään? Suunnitelmamme koulunkäyntiin ja päiväkotiin liittyvistä kysymyksistä:
8 Muita kysymyksiä Kysymyksiä: q Miten toimimme lääkärikäyntien suhteen kuka vie lapsen lääkäriin? q Onko lapsella terveydellisiä ongelmia tai muita hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä, joihin meidän on mietittävä toimintatavat? q Onko lapsellamme esimerkiksi taiteisiin tai urheiluun liittyviä erityistaipumuksia tai harrastuksia, joiden tukemisesta haluamme neuvotella? q Mitä haluamme sopia lapsen uskonnollisesta kasvatuksesta? q Miten toimimme lapsen äidinkielen kanssa mitä kieltä lapsi puhuu toisen vanhemman, mitä toisen kanssa; entä minkä kielistä koulua tai päiväkotia hän käy? q Onko perheessämme eri kulttuureihin liittyviä asioita, joiden kunnioittamisesta haluamme keskustella, esimerkiksi lapsen ruokavalio? q Onko lapsillamme lemmikkejä, joiden hoitoon tarvitaan uusia järjestelyjä? Suunnitelmamme muihin asioihin liittyen:
9 Sopiminen nuoren kanssa
Vanhemmuussuunnitelma
Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.
Pienten lasten vanhempien erot ja parisuhdehaasteet
Pienten lasten vanhempien erot ja parisuhdehaasteet Mitä lapsiperheessä tapahtuu, kun vanhemmat eroavat? Mikä muuttuu, mikä säilyy? Miten tukea ja vahvistaa lasta? Miten pitää yhteyttä vanhempiin? Miten
HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:
HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi
1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa
OSA 2 ohjeita suunnitelman tekoon. Lapsen arki eron jälkeen. Suunnitelma vanhempien yhteistyöstä
OSA 2 ohjeita suunnitelman tekoon Lapsen arki eron jälkeen Suunnitelma vanhempien yhteistyöstä 1 Sisällysluettelo 3 4 5 7 9 10 10 11 Miten edetä suunnitelman teossa Lähtekää liikkeelle lapsen tarpeista
Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori
Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti. Simo Pokki Vertikal Oy
Rovaniemen senioribarometri 2010 Tulokset graafisesti Simo Pokki Vertikal Oy 60 Asuinpaikka ikäryhmittäin (kpl) 50 50 47 43 40 36 30 29 20 19 22 23 20 15 10 7 12 9 10 7 6 5 10 10 5 4 0 Kairantiimi RovaTiimi
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
Lapsen arki eron jälkeen
Lapsen arki eron jälkeen Suunnitelma vanhempien yhteistyöstä1 OSA 2 Ohjeita suunnitelman tekoon Sisällysluettelo 3 Miten edetä suunnitelman teossa 4 Lähtekää liikkeelle lapsen tarpeista 5 Tiedonkulku ja
Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Ikäihmisten perhehoidon valmennus Arvioi tällä lomakkella perhehoitajan valmiuksiin liittyviä vahvuuksiasi ja kehittämistarpeitasi perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Kokoa vahvuuksia, tarpeita
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki
Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Lapsen etu ja vuoroasuminen Katja Niemelä, perheoikeudellisten asioiden päällikkö, Helsinki Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa
Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa
Lapsen edun toteutuminen vanhempien erotilanteessa ja sovinnollisessa yhteistyövanhemuudessa Päivi Hietanen Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työ Lisätietoa:ensijaturvakotienliitto.fi apuaeroon.fi
Pohdittavaa apilaperheille
14.2.2014 Pohdittavaa apilaperheille Pohdittavaa ja sovittavaa ennen lapsen syntymää Perheaikaa.fi luento 14.2.2014 Apilaperheitä, ystäväperheitä, vanhemmuuskumppaneita Kun vanhemmuutta jaetaan (muutenkin
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo
Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi
Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.
Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794
Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.
Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen
Lastensuojelu Suomessa
Lastensuojelu Suomessa 16.6.2010 Lastensuojelu 2008 Lastensuojelun sosiaalityön asiakkaana ja avohuollollisten tukitoimien piirissä oli yhteensä yli 67 000 lasta ja nuorta vuonna 2008. Suomessa ei tilastoida,
Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:
TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen
Sijaishuoltopaikkaan tulo
Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:
SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?
Teot SISÄLTÖ Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee? Lapsen taidot Tärkeitä kysymyksiä Yhteinen aika Tutkittua tietoa Teot ovat valintoja
Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry.
TERVETULOA SEMINAARIIMME: LAPSI KUTSUU TURVALLISUUTEEN - mikä luo turvaa vauva- ja pikkulapsiperheiden kotielämään? Turvallisten perheiden Päijät Häme projekti Lahden ensi- ja turvakoti ry. Piirun verran
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.
Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE
Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin
Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 6 Sivu 1 / 12 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen ja nuoren kehitystä tukeva
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry
MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi
KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS
AMMATILLISUUS KOULUMESTARIN VUOROVAIKUTUSSOPIMUS Aikuinen aikuinen vuorovaikutus Keskustele työasioista avoimesti ja sovi yhteiset käytänteet tiimeissä Vaali vuorovaikutustaitoja kuuntele ja keskustele
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia
Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 2 Sivu 1 / 15 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät TOINEN TAPAAMINEN Lapsen oikeus pysyvyyteen ja jatkuvuuteen perheen oikeus tukeen Sijais- ja adoptiovanhemmat tekevät
KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA
KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu
Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille
Turvallisesti harrastuksiin Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille Harrastusmatkojen turvallisuus mukaan toimintaan harrastuksiin liittyy runsaasti sekä lyhyitä matkoja kodin ja harrastuspaikan
TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA
TÄYTYYKÖ MINUN AINA OLLA OIKEASSA Ulla ja Eero Koskinen Alustus 4.4.2009 SISÄLTÖ Käytökseni lähtökohdat Parisuhteen ja avioliiton kehitysvaiheet Toimivan parisuhteen lähtökohtia Ongelmat avioliitossa Parisuhdesoppa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa
Sä oot mun - lapselle tärkeät ihmiset perhehoidossa Tarja Janhunen Psykologi, työnohjaaja Psykologipalvelu MIELLE Koti ja perhe Koti on paikka, jossa on läheisiä ja luotettavia ihmisiä, joilta hakee (ja
Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa
Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen
Ikäihmisten perhehoidon valmennus
Ikäihmisten perhehoidon valmennus Havaintoja valmennukseen osallistuvan vahvuuksista ja kehittämistarpeista perhetapaamista ja yhteistä arviointia varten. Osallistujan nimi: Tällaisia vahvuuksia ja kehittämistarpeita
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin
SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!
SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä
- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA
PÄIVÄKOTI LOIKKELIININ LAATU- KÄSIKIRJA PÄIVÄKOTI TIPITII OY PÄIVÄHOIDON LAADUNVARMISTUS 1.Lapsi Turvallisuus Lapsella on hyvät kasvun ja kehityksen edellytykset kodinomaisessa päiväkodissamme. Kasvatusympäristömme
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla
Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA
LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella. Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le
Nuoria perheitä tukevat palvelut Jyväskylässä ja Äänekoskella Työelämälähtöinen kehittäminen / Emmi Le Perheille kohdennetuilla palveluilla tuetaan vanhempia tai muita huoltajia turvaamaan lasten hyvinvointi
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma
Multian kunta Varhaiskasvatus Päivähoito Lapselle eväät elämään laitetaan ja kirjaksi taitetaan. Yhdessä lapsi, äiti, isä ja hoitoväki näin lapsen hyväksi näki. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen
Miten haluat kasvattaa lapsesi?
tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI
ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake
raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry
#MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p
3. Mitkä asiat tukevat ja mitkä vahingoittavat nuoren kehitystä? 4. Mitkä voivat olla huolestuttavia muutoksia kaverin käytöksessä?
Kasvamme yhdessä Ensimmäinen ilta: Illan aihe: Nuoruusiän kehitys klo 18-19.30 Auditorio tai juhlasali: 1. Tervetuliaissanat ja nuorten esitys (musiikki, liikunta tms.) (10-15 min), tarjoilu, mikäli mahdollista
Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013
Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava ja ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Rovaniemen kaupungin ennaltaehkäisevä, ohjaava sekä ryhmämuotoinen perhetyö vuosina 2012 2013 Toiminta-ajatus
Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten
Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä
Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten
Loimaan. Perhepalvelut
Loimaan Perhepalvelut PERHEPALVELUT Loimaan perhepalvelujen työmuotoja ovat palvelutarpeen arviointi, lapsiperheiden kotipalvelu, perhetyö ja sosiaa- liohjaus. Perhepalveluihin kuuluvat myös tukihenkilö-
Lapsen asemaa vahvistamassa. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä
Lapsen asemaa vahvistamassa Lapsenhuoltolain uudistaminen Katja Niemelä Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miltä osin lapsen huoltoa
Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa
Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT
Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen
Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat
WHODAS 2.0 WORLD HEALTH ORGANIZATION DISABILITY ASSESSMENT SCHEDULE 2.0
kysymyksen versio, läheisen tekemä arvio Tällä kyselylomakkeella selvitetään sinun näkemystäsi sinulle läheisen henkilön kokemista terveydentilasta johtuvista vaikeuksista. Voit vastata läheisen henkilön
Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset
Kodin ulkopuolella asuvat vammaiset lapset ja lakiuudistukset Sanna Ahola Erityisasiantuntija 28.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Milloin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle? Lastensuojelulain
Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta
Miia Pitkänen Aiheena alle 18-vuotiaiden lasten huostassapidon lopettaminen Sosiaalityön ammattikäytäntötutkimusta, lastensuojelututkimusta, lapsuustutkimusta Tavoitteena kuvata ja analysoida ammatillisen
Toivon tietoa sairaudestani
Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.
Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala
Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,
LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus
LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke
Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke SOS-LAPSIKYLÄ RY Vuonna 1962 perustettu SOS-Lapsikylä ry on osa maailmanlaajuista SOS Children
TAPAAMISSOPIMUS. Lastenvalvoja tarkistaa niistä sen, että ne ovat lapsen edun mukaisia ja mahdollisia toteuttaa.
TAPAAMISSOPIMUS MALLITEKSTEJÄ Tapaamissopimustekstit ovat malleja jotka on kerätty tapaamissopimuksista, joita on tehty. (yksilötiedot poistettu) Tapaamissopimusten tekstit ovat vanhempien itsensä laatimia.
LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa
PALTAMON KUNTA 1 (4) Sivistyspalvelut / Lasten päivähoito LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JA SOPIMUS Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa LAPSEN NIMI Syntymäaika Osoite Hoitopaikka ÄITI / HUOLTAJA
Tervetuloa Kievarin päiväkotiin!
1 Tervetuloa Kievarin päiväkotiin! 2 1.1 Yhteystiedot Postiosoite: Kievarin päiväkoti Kievarintie 13 04300 Tuusula Puhelin: Päiväkodin johtaja: 040-314 4858- Guldbaggarna 040-314 4859- Auringonkukat 040-314
Sosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!
Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.
LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA
1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero
Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP
7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma
Havusten varhaiskasvatussuunnitelma 2010 2011 Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 SAARENKYLÄ Havusten ryhmän puh. 050 5710814 Puh.klo16.30 jälk. 040 5197574 Tervetuloa Havusiin! Havuset on tällä hetkellä
Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta
Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kommenttipuheenvuoro - Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaari 27.9.2017 Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta Lapsen oikeuksien sopimus lasten hyvinvoinnin
TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI
TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
LAPSEN EROKRIISI (1/2)
LAPSEN EROKRIISI (1/2) Tässä diasarjassa käydään lyhyesti läpi lapsen huostaanoton tai sijoituksen jälkeistä aikaa lapsen eroa vanhemmastaan ja siitä seuraavan kriisin näkökulmasta. Lähde: Virpi Kujala,
Olarin koulu ja koti ry n
Olarin koulu ja koti ry n "Koko kylä kasvattaa" -pelisäännöt Lisää tietoa OKKY n toiminnasta: www. okky. nettisivu. org Yhteyttä voit ottaa sähköpostitse: kotijakoulu@gmail. com OLARIN KOULU JA KOTI -YHDISTYS
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja
Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä
Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan lapsen ja lapsiryhmän hoidosta, kasvatuksesta ja opetuksesta lapsen ikätason mukaan yhdessä perheiden kanssa.
TEHTÄVÄNKUVAUS 1/5 I TAUSTATIEDOT Tehtävän nimike Lastenhoitaja Henkilön nimi Koulutus Työpaikka Fyysisen työympäristön kuvaus II YLEISKUVAUS TEHTÄVÄSTÄ Tehtävän tarkoitus Lastenhoitaja vastaa omalta osaltaan
Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista
Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena
Laajat terveystarkastukset oppilaan ja perheen hyvinvoinnin tukena Marke Hietanen-Peltola Ylilääkäri, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 19.3.2015 Kuntotestauspäivät 2015, Kisakallio Määräaikaiset terveystarkastukset
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014
NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat
OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa
OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja
LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus
LAPSEMME / Esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa / Hoitosopimus LAPSEMME NIMI Syntymäaika Kotiosoite HOITOPAIKKA HOITOSUHTEEN KESTO HOIDON ALKAMISPVM jatkuva määräaikainen - LAPSEN HOITOAIKA (päivähoidon
Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017
Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa
Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto
Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %
1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa
Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran
VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Seppo Kettunen #iareena18
VANHUUSELÄKKEELLE SIIRTYNEIDEN VOINTI JA VIRE -TUTKIMUKSEN TULOKSET Seppo Kettunen 2.2.2018 @sepket #iareena18 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien hyvinvointi puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia,
Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat
4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten
LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN
LAPSEN JA VANHEMMAN VÄLISEN YHTEYDEN SÄILYTTÄMINEN Tässä esityksessä käydään lyhyesti läpi lapsen ja vanhemman välisen yhteyden säilyttämisen osaalueita, joita on tärkeä huomioida lapsen huostaanoton tai
Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta
PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 1 Sivu 1 / 7 Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta PRIDE-valmennuksen ryhmätapaamissa käsitellään sijoitetun lapsen kokemuksia ja tarpeita.
Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY
Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi FM, UUSPERHENEUVOJA KIRSI BROSTRÖM, SUOMEN UUSPERHEIDEN LIITTO RY Uusperheen määrittelyä uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa