Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma

Samankaltaiset tiedostot
Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma

Nummen kampusalueen tarveselvitys

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Forsström Pirjo-Leena jäsen. Ilmarinen Pekka jäsen. Kuitunen Päivi Kuurto Annmarie jäsen. Laakkonen Janne jäsen Lackman Taina jäsen

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

KOULUKESKUKSEN PERUSKORJAUKSEN SUUNNITTELUN JATKAMINEN

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Vuoden 2015 veroprosentit

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Vuoden 2015 talousarvion investointien käyttösuunnitelma

Sisäilman laatua parantavat korjaukset ja toimenpiteet:

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

OILAANNUMMEN HANKESUUNNITELMA

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Esitys uusiksi oppimisympäristöiksi / koulusuunnitelmien tarkentaminen. Kokouspöytäkirja liitteenä.

Kunnanhallitus Valtuusto Hankesuunnitelma, Rakokiven koulu 524/01.017/2013. Kunnanhallitus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Vuoden 2018 veroprosentit

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Koko hankkeen laajuus on 2350 m2 ja kustannusarvio (alv 0 %).

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Hukanhaudan uuden päiväkodin hankesuunnitelman ja kustannusarvion hyväksyminen

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )


Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Forsström Pirjo-Leena varajäsen. Maittila Hannele jäsen Nevalainen Merja varajäsen Nordström Paula jäsen

Investointihankkeiden käyttösuunnitelma 2018

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.


Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Terveyskeskuksen perusparannushanke

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Hallintosäännön uudistaminen

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

URAKKA- HINTA. LISÄTYÖT URAKKA- SUMMA PÄÄURAKKA Muutostyöt Lisätyöt Tilaajan lisätyöt

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Pontuksen päiväkodin ja koulun, Lauritsalan uuden alakoulun ja Myllymäen päiväkodin rakentamishankkeet ja niiden rahoitus

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

(Asian valmistelija Markus Paavilainen, p )

Jou-lu. jou-lu-kuu-si. kynt-ti-lä. kink-ku. jou-lu-ka-len-te-ri. tont-tu. jou-lu-puk-ki. pa-ket-ti. jou-lu-tort-tu. jou-lu-ko-ris-te.

GRÄNNÄS SKOLAN UUDISRAKENNUKSEN JA PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITTELUVAIHEEN KUSTANNUSARVION JA LUONNOSSUUNNITELMIEN HYVÄKSYMINEN

Valtuustoaloite / taajaman katuvalaistus 473/ /2016. Kh

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

Karjalohjan entisen kunnantalon, kiinteistön , myynti

Transkriptio:

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13 27.01.2016 Tekninen lautakunta 38 15.03.2016 Kaupunginhallitus 118 21.03.2016 Kaupunginvaltuusto 30 13.04.2016 Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma 892/10.03.02/2013 KOPLK 27.01.2016 13 Hankesuunnitelma on laadittu Lohjan kaupunginvaltuuston 10.06.2015 käsitellyn ( 79) tarveselvityksen ja siihen perustuen tehdyn hankesuunnittelun jatkamispäätöksen mukaisesti. Hankesuunnitelman sisällössä on huomioitu Lohjan kaupungin tavoite muuttaa Oinolan ja Nummi-Pusulan koulut yhtenäiskouluksi. Yhtenäiskoululle laaditussa tilaohjelmassa tilankäyttö on mitoitettu 500:lle oppilaalle, jossa opiskelevat vuosiluokat 0-9. Nummen kampusalueen oppilassuunnitteiden mukaan 2018-2021 välisenä aikana oppilaita on noin 480, jonka jälkeen alueen oppilassuunnitteet tippuvat noin 450 oppilaaseen. Pedagogisessa visiossa Nummen kampusalueen tavoitteena on vaalia ympäristöä ja kasvattaa koululaisista ja opiskelijoista vastuullisia kestävän kehityksen ja ympäristöarvojen merkityksen tiedostavia yhteiskunnan jäseniä ja vaikuttajia, jotka omaavat myös liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia ammentavat elämäntavat. Ympäristökasvatus ja liikuntapedagogiikka huomioidaan kampusalueen kaikissa yksiköissä oppimisympäristöjen rakentamisessa, opettamisessa, oppimisessa ja harrastetoiminnassa yhdessä lasten ja nuorten kanssa suunnitellen ja toteuttaen. Koko koulualueella kerrosalaa on noin 14 373 kem2 (eri tontteja erittelemättä) ja rakennettua tilavuutta on noin 45 500 m3. Koulualueen rakennukset ovat rakentuneet vaiheittain vuosina 1870-2015. Alueella sijaitsee yhdeksän erillistä rakennusta: Oinolan koulu (ala-aste) Nummi-Pusulan koulu (yläaste ja lukio) Liikuntasali (käyttökiellossa/ puretaan) Teknisen käsityön rakennus Nyk. oppilashuollon rakennus (ns. Vanha metallipaja) Tähtitalo (Iltapäivätoiminta) Taitotalo (Hiidenopisto ja alakoulun luokkien askartelu- ja puukäsityöt) Väliaikainen päiväkotirakennus Hakevoimala Oinolan ja Nummi-Pusulan koulujen osalta tilamuutos- ja peruskorjaussuunnitelman tilaohjelma perustuu Opetushallituksen (2012)

yhtenäiskoulun tilamitoitus tunnuslukuihin. Lisäksi tilatarpeita on tarkistettu suhteessa käytettävissä oleviin tiloihin, käyttäjiä kuulemalla sekä Lohjan kaupungin valmistelussa olevaan opetussuunnitelmaan 2016 perustuen. Koulukeskuksen vanhojen koulurakennusten tilankäyttö on suunniteltu yhtenäiskoulun tilaohjelman mukaisesti uudelleen. Nummi-Pusulan koulun rakennus on tilojen toimivuuden, pintarakenteiden kunnon, paloturvallisuuden, esteettömyyden ja vanhentuneen talotekniikan osalta laajasti peruskorjauksen tarpeessa. Oinolan koulun osalta akuuttia laajempaa peruskorjaustarvetta ei ole, mutta toiminnallisiin tilamuutoksiin on. Esikoulun tilaohjelma on mitoitettu Lohjan kaupungin päiväkotirakentamisen suunnitteluohjeisiin perustuen sekä muokattu yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja päiväkodin edustajien kanssa ja sovitettu Oinolan koulussa käytettävissä oleviin tiloihin. Hankesuunnitelmassa on esitetty myös Oinolan kouluun muutostöihin liittyen tehtäväksi pienehkö laajennus, johon sijoitetaan esikoulun tarvitsema kuraeteinen ja ulkoilu- ja leikkivälinevarasto. Neuvolan osalta tilaohjelma on luotu perusturvan esittämien tilatarpeiden ja neuvolalle muokattavien vanhojen asuntotilojen asettamien fyysisten rajoitusten puitteissa. Nuorisotilat esitetään uudisrakentamisen sijasta toteutettavaksi Nummi-Pusulan koulun rakennukseen korjattaviin tiloihin. Vanhojen koulurakennusten korjaus- ja muutostöiden laajuustarpeeksi on tarveselvityksessä arvioitu yhteensä 2 100 hum2. Suunnitteluratkaisun mukaiset muutostyöt ovat 2 456,6 hum2, jolloin tarveselvitykseen kirjattu laajuustavoite ylittyy 356,6 hum2:llä. Peruskorjaustarve Nummi-Pusulan koulun osalta kattaa koko rakennuksen huoneistoalan, joten peruskorjaustarpeen ja muutostöiden yhteismäärä on 4 213,8 hum2 (= 814,5 hum2 / Oinolan muutostarvetta + 3 399,3 hum2 yläkoulun peruskorjaustarvetta), joka ylittää asetetun laajuustavoitteen 2 113,8 hum2:llä. Peruskorjaustarpeet ovat muutos- ja rakennustekniset työt, jotka perustuvat erillisissä selvityksissä todettuihin toiminnallisiin, rakenteellisiin tai taloteknisissä järjestelmissä havaittuihin puutteisiin, ongelmiin tai todettuihin vaurioihin. Peruskorjaustarpeet ovat rakennuskohtaisia eikä niitä Opetushallituksen mitoituksissa huomioida. Hankkeen tarveselvityksessä esitettiin, että hankkeeseen sisältyvän uudisrakentamisen tarve on noin 830 hum2, sisältäen uuden liikuntasalin pukeutumistiloineen yhteensä 530m2, nuorisotilat 150 m2 ja tekniset tilat ja aulat 150m2. Hankesuunnitelmassa on lisäksi huomioitu käyttäjien toive sisäyhteydestä koulurakennukseen, jota varten tarveselvityksessä ei ole ennakoitu

käytettävän neliöitä. Suunnitelmassa uudisrakennus ja vanha koulurakennus liitetään toisiinsa aulatilalla, joka samalla toimii koulun pääsisäänkäyntinä. Aulatilojen, teknisten tilojen, porras ja käytävätilojen kokonaisuus siis tuottaa käytännössä ylimääräisen 19,6 hum2 uudisrakentamiseen. Sekä uudisrakentamisen että peruskorjauksen hankesuunnittelussa huomioidaan oppilaiden ja henkilöstön turvalliselle työ- ja oppimisympäristölle asetetut vaatimukset, kuten esteettömyys ja poistumisen turvallisuus ja muu yleinen turvallisuus niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkatekijöitä vastaan. Tiloihin järjestään riittävä valaistus, lämmitys, äänenvaimennus ja eristys sekä ja ilmanvaihto kosteuden poistamiseksi ja oleskelumukavuuden lisäämiseksi. Piha-alueesta hankesuunnitelmassa halutaan turvallisia ja ajoneuvoliikenteen ja jalankulkijoiden reitit eriytetään mahdollisuuksien mukaan. Uusiutuvia energialähteitä suositaan ja toteutettavat energiaratkaisut rakenteiden ja tekniikan osalta valitaan taloudellisuutta, energiatehokkuutta, kestävän kehityksen ja ekologisuuden näkökulmaa painottaen. Jatkosuunnittelun aikataulu on jaettu 4 eri vaiheeseen. 2/2016 9/2016 Uudisrakentamisen (liikuntasalin) tekninen suunnittelu. 7/2016 7/2017 Uudisrakennuksen (liikuntasalin) rakentaminen. 2/2016 12/2016 Oilaannummen yhtenäiskoulun (Oinolan ja Nummi-Pusulan koulun) tekninen suunnittelu. 1/2017 12/2017 Oilaannummen yhtenäiskoulun (Oinolan ja Nummi-Pusulan koulun) peruskorjaus. Hankesuunnitelman alustavat arviot kustannuksista ovat: Hankesuunnitelman alustavat arviot kustannuksista ovat: Peruskorjaus 5 000 000 Uudisrakennus 2 000 000 Yhteensä 7 000 000 Irtaimisto (10 %) 700 000 Yhteensä 7 700 000 (Tapani Tapiola)

Erikseen jaettavat asiakirjat: - Nummen kampusalueen hankesuunnitelma Esitys Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- 1. pyytää tekniseltä lautakunnalta teknis-taloudellisen lausunnon Nummen kampusalueen hankesuunnitelmasta; 2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Nummen kampusalueen hankesuunnitelma hyväksytään. TEKLA 15.03.2016 38 Kaupungin talousarviossa 2016 on hakkeeseen varattu 1,5 M eu ron mää rä ra ha ja esitetty 4.000.000 euron määrärahavaraus ta lous suun ni telmas sa 2017. Yllä olevassa kasvatus- ja opetuslautakunnan teks tis sä on kir jat tu hankkeen alustava aikataulu, minkä mukaan tämän vuo den mää rära hal la on tarkoitus pur kaa van ha, suljettuna oleva liikuntahalli tulevana kesä kau te na, aloittaa uuden liikuntahallin rakentaminen, ja ennen näi tä kil pailut taa koko hankkeen suunnittelijat tarvittavilta osin. Hankesuunnitteluvaihe on tehty koulutoimen johdolla, luonnossuunnittelun osal ta hyvinkin tarkasti, käyttäjiä kuullen. Suun nit te lu ryh mään ovat osal listu neet kaikki ko. kou lu kes kuk sen alueen toimijat mm. neuvolatoiminta, mitä ollaan hankkeen yhteydessä siirtämässä Saukkolasta koulukeskuksen alu eel le, Oinolan koulurakennuksen kahteen asuntoon muutettaviin tiloihin. Num men alueen hammashoito toimii jo samassa rakennuksessa, ja pe ruas tur van ilmoituksen mukaan suunnitelmissa ei ole sen tominnan lak kautta mis ta tai siirtämistä. Liikuntakeskuksen edustus on ollut liikuntahallin il taja viikonloppukäytön osalta. Valtuusto on tarveselvityksen yhteydessä rajannut siten, että kirjasto jat kaa Saukkolan taajamassa olevassa tilassa, samoin kuntosali jatkaa Sauk kolas sa. Uudisrakennuksena tehtävän liikuntahallin muo to ja malli sekä nyt suun nitte lun sisäliittymän liitoskohta tarkentunee vielä jatkosuunnitelun yh tey dessä. Muilta osin hankkeessa ei ole suunniteltu laajennuksia tai ul koi sia muutok sia olemassa oleviin rakennuksiin, paitsi Oinolan koulun yhteyteen on suun ni tel mas sa yksi uusi kuraeteinen varhaiskasvatukselle ja Num mi-pusu lan koulussa on poistumistiemuutoksia ja nuorisotoimelle oma si säänkäyn ti muutoksena. Liikuntahallin osalta salikoko on luon nok sis sa tarkalleen 444 m 2, siihen sopii täysimittainen lentopallokenttä suoja-aluetiloineen. Sali on keskeltä jaetta va, jakotiloihin sopivat harjoituskentät poikittain. Liikuntasalin pinta-ala eteis-/au la ti loi neen on n. 685 m 2, plus yh dys käy tä vä, sisätila pe rus kor jat tavaan yläkoulukoulurakennukseen n. 60 m 2. Salin korkeus on 7 m, iv-ko nehuo ne ja muut tekniikkatilat ovat toisessa kerroksessa, muilta osin sali on

yksikerroksinen. Hankesuunnitelmaan liittyvät suunnitelmaluonnokset on laatinut ark ki teh ti, He li Javanainen, arkkitehti SAFA, nykyään c/o Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiai nen, H:ki. Hän on laatinut jo Nummi-Pusulan kunnan aikana vuonna 2011-2012 pe rus kor jaus koh tee na olevan yläkoulu-lu kio ra ken nuk sen pe ruskor jaus- / muutossuunnitelmat. Hankkeesta on laaditettu kustannusarvio rakennusosa-arviona, minkä mukaan liikuntahallin kustannus on 2,1 M. Peruskorjaus- / muutoskohteena olevan yläkoulun kus tan nus ar vio on 4,52 M ja alakoulun, Oinolan koulun lähinnä muu tos töi den kus tan nus ar vio on 0,94 M. Yhteissumma 7,57 M ylittää edelleen tässä vaiheessa hank kee seen arvioi dun n. 7,0 M euron kokonaiskustannusarvion, mutta on ainakin pe ruskor jaus- ja muutostöiden osalta tarkentuva, koska peruskorjauksen ti la kohtai nen tarve- ja korjausaste tarkentuu jatkosuunnittelun yhteydessä. Hankesuunnitelmaan liittyvissä luonnoksissa on lisäksi uusi pysäköintialue n. 80-100 autolle, sijoitus koulun viereiselle ent. huoltoaseman, so Turun puo lei sel le peltoalueelle, nykyisen si sään tu lo tien, Koulukujan tai Tie don polun lähialueelle. Toisessa vaihtoehdossa on suunniteltu uusi si sään tu lo tie em. peltoaukean kautta, mikä vaatii kaavoittajan ilmoituksena liittymän vah vis ta mi sen ent. huoltoaseman kohdalle. Ao. peltoaukea on kaupungin, ent. kunnan omistama, viljelty. Peruste näille luonnoksille on ollut, että koulu alue on haluttu ja saataisiin käy tän nös sä autottomaksi. Uuden si sään tu lotien ja pysäköintialueen to teut ta mi seen tarvitaan kuitenkin kaa van muu tos, samoin koulualueen kaava on kaavoittajan ilmoituksen mu kaan vanha, päivityksen tarpeessa, mutta ei estä tai liity liikuntahallin ra ken nus lu van saantiin. Pysäköinti, nyt noin 70 autoa päivittäin on nyt hoi det tu koulujen alueilla, 2-3:lla eri pysäköintialueella. Edelleen koulun pi ha-alu eel le on autottomuuden jälkeen suunniteltu muutoksia. Näitä, py sä köin ti aluet ta, mahd. uutta liittymäteitä tai koulujen piha-aluemuutoksia ei ole tässä vaiheessa huomioitu kokonaiskustannuksissa, vaan esitetään, et tä ne kä sitel lään siinä vaiheessa, mikäli tai kun pysäköinnin muu tos han ke ja mahdollinen uusi liittymätie väylä päätetään toteuttaa. Koulukeskuksen alueella on päälämmönlähteenä uusiutuva energia, ha keläm pö lai tos, mikä on kilpaituksen jälkeen Nummen Perusenergian hoi dossa. Li sänä on kovempana pakkaskautena koulurakennuksissa olevat öl jykat ti lat, sa moin lämmityskauden ulkopuolella lämmin vesi tuotetaan öl jy katti loil la. Ha ke läm pö lai tok sen kattila tulee jossakin vaiheessa uu sit ta vak si, mikä kannattanee käsitellä omana hankkeena, koska siihen saattaa esim. olla haettavissa pieni avustus. (Heikki Jauhiainen) Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan liikuntahalli, jonka koko vastaa valtuus ton päätöksen mukaista laajuutta lukuunottamatta nuorisotiloja, jotka on sijoitettu nykyiseen koulurakennukseen. Hankkeen toisessa vaiheessa teh dään vanhan koulun peruskorjaus ja muutostyöt. Peruskorjaus on tarpeel li nen koulun kunnon ja iän perusteella eikä sitä voi kovin pitkälle siirtää. Muutostyösuunnittelussa on otettu huomioon lukion asteittainen lakkaut ta mi nen, jolloin em. nuorisotilat, keittiö ja ruokailutilat sekä riittävät erilai set opetustilat on voitu sijoittaa nykyiseen rakennukseen. Hankkeen kol-

man nes sa vaiheessa, joka voidaan toteuttaa limittäin toisen vaiheen kanssa tehdään tarvittavat muutostyöt Oinolan koulurakennuksen ent. asun toihin perusturvan tarpeita vastaavaksi. Näin voidaan pal ve lu verk ko pää töksen mukaisesti siirtää Nummen perusturvan palvelupisteestä toimintoja Oino laan. Ulkoliikunta- ja piha-alueiden jatkosuunnittelussa tulee ottaa huomioon mm. Nummen urheilukentän käyttö. Oilaantiellehän on viimein tulossa eril linen kevyenliikenteen väylä. Erikseen jaettavat asiakirjat: - Nummen kampusalueen hankesuunnitelma liitteineen - Rakennuslaskelma, yhteenveto 8.3.2016 Esitys Tj Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle lau sun to naan seuraavaa: 1. kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen mukaan nyt kä si tel tä vän hankesuunnitelman nimi on Nummen yhtenäiskoulun han ke suun ni tel ma; 2. hankkeen suunnittelua voidaan jatkaa esitetyn hankesuunnitelman pohjal ta ottaen huomioon ulkoalueita koskevat, perusteluosan kom men tit. Hankkeen toteutus esitetään tehtäväksi vaiheittain. Päätös Hyväksyttiin. ----------------------------------- KH 21.03.2016 118 Esityslistan oheismateriaali: - Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma - Koulukeskuksen aluekartta - Julkisivukaaviot - Oilaannummen uudisrakennus, liikuntasali - Rakennustapaselostus liikuntasali - Rakennustapaselostus Nummi-Pusulan koulu - Tilakaavio Nummi-Pusulan koulu - Tilakaavio Oinolan koulu - Tilaluettelo liikuntasali - Tilaluettelo Nummi-Pusulan koulu - Tilaluettelo Oinolan koulu - Nummen yhtenäiskoulun rakennuslaskelma, yhteenveto 8.3.2016 Esitys Kj Kaupunginhallitus päättää 1. merkitä tiedoksi teknisen lautakunnan antaman lausunnon; 2. esittää valtuustolle, että Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma hyväksytään. Muutosesitys 1 Kaupunginhallituksen jäsen Paula Nordström esitti, että päätösesityksen kohdaksi 2 lisätään seuraavansisältöinen kohta: Kampuksen katot varustetaan aurinkopaneeleilla ja/tai -keräimillä ja polttoöljy korvataan

bioöljyllä, mikäli kattilatekniikka sen mahdollistaa. Tällöin alkuperäisen päätösesityksen kohta 2 muutetaan kohdaksi 3. Muutosesitys 2 Kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne esitti, että Nummen liikuntasalin suunnittelun edetessä tulisi tarkastella mahdollisuutta toimintahuoneen toteuttamiseksi rakennettaviin tiloihin. Molemmat muutosesitykset raukesivat kannattamattomina. Päätös Kaupunginhallitus päätti 1. merkitä tiedoksi teknisen lautakunnan antaman lausunnon; 2. esittää valtuustolle, että Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma hyväksytään. ----------------------------------- KV 13.04.2016 30 Esityslistan oheismateriaali: - Koulukeskuksen aluekartta - Julkisivukaaviot - Oilaannummen uudisrakennus, liikuntasali - Rakennustapaselostus liikuntasali - Rakennustapaselostus Nummi-Pusulan koulu - Tilakaavio Nummi-Pusulan koulu - Tilakaavio Oinolan koulu - Tilaluettelo liikuntasali - Tilaluettelo Nummi-Pusulan koulu - Tilaluettelo Oinolan koulu - Nummen yhtenäiskoulun rakennuslaskelma, yhteenveto 8.3.2016 Esitys V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä hyväksyä Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelman. Liite 1/kv 13.4.2016 Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma Käsittely Muutosesitys Keskustelun aikana valtuutettu Paula Nordström teki seuraavan muutosesityksen: Valtuusto päättää hyväksyä Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelman. Nummen kampuksen toteuttamisessa tulee, mikäli suinkin mahdollista käyttää hyväksi uusiutuvia energialähteitä kuten aurinkoenergiaa. Valtuutettu Päivi Alanne kannatti tehtyä muutosesitystä. Kun kukaan valtuutetuista ei puheenjohtajan tiedustellessa asiaa vastustanut tehtyä muutosesitystä, puheenjohtaja totesi valtuuston yksimielisesti hyväksyneen valtuutettu Paula Nordströmin muutosesityksen.

Ponsiehdotus Äänestys Valtuutettu Päivi Alanne esitti päätökseen seuraavanlaisen toivomusponnen: Nummen kampusalueen jatkosuunnittelun yhteydessä selvitetään mahdollisuus toimintahuoneen toteuttamiseksi rakennettavan liikuntasalin yhteyteen, talousarvion puitteissa. Koska oli tehty esitys toivomusponneksi päätökseen totesi puheenjohtaja, että on suoritettava äänestys. Puheenjohtajan ehdotuksesta nimenhuutoäänestyksenä siten, että ne, jotka kannattavat toivomusponnen hyväksymistä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat ponnen hylkäämistä, äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 31 JAA ääntä ja 20 EI ääntä. Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen Alanteen toivomusponnen päätökseen. Päätös Toivomusponsi Valtuusto päätti hyväksyä Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelman. Nummen kampuksen toteuttamisessa tulee, mikäli suinkin mahdollista käyttää hyväksi uusiutuvia energialähteitä kuten aurinkoenergiaa. Nummen kampusalueen jatkosuunnittelun yhteydessä selvitetään mahdollisuus toimintahuoneen toteuttamiseksi rakennettavan liikuntasalin yhteyteen, talousarvion puitteissa. Liite 1/kv 13.4.2016 Nummen yhtenäiskoulun hankesuunnitelma Liite 2/kv 13.4.2016 Äänestysluettelo -----------------------------------