TYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUKSIA PÄIHDEÄITIEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ TYÖSSÄ

TYÖNTEKIJÖIDEN KOKEMUKSIA PÄIHDEÄITIEN KANSSA TEHTÄVÄSSÄ TYÖSSÄ Mirka Kekki Niina Kokkonen Opinnäytetyö, kevät 2006 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaaja Sosionomi (AMK)

TIIVISTELMÄ Kekki, Mirka & Kokkonen Niina. Työntekijöiden kokemuksia päihdeäitien kanssa tehtävässä työssä. Helsinki, kevät 2006. 63 s. ja 2 liitettä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaaja. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata minkälaisia työmenetelmiä työntekijät käyttävät ja minkälaisia haasteita työntekijä kohtaa päihdeäitien kanssa tehtävässä työssä. Lisäksi opinnäytetyössä on tutkittu miten hengellisyys näyttäytyy päihdeäitien kanssa työskentelyssä. Tutkimuksen idea on lähtenyt kiinnostuksesta päihde- ja perhetyöhön. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivista eli laadullista tutkimusmenetelmää ja opinnäytetyön aineisto on analysoitu sisällönanalyysillä. Aineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Haastateltavia oli kahdeksan työntekijää kolmesta eri työyhteisöstä. Kaikki haastateltavat työskentelevät osana työtään myös päihdeongelmaisten naisten ja äitien kanssa. Tutkimustulosten mukaan työmenetelminä päihdeäitien kanssa käytettiin pääosin keskustelua ja ryhmätoimintaa. Myös vertaistuki koettiin tärkeäksi päihdeongelmasta kuntoutumisen kannalta. Suurimpina haasteina työntekijät kokivat sen miten saada äidit keskittymään omaan hoitoonsa sekä äitien tarpeen puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Kehittämisen tarpeina hoidossa koettiin päihdeäideille tarkoitettujen hoitopaikkojen vähäisyys, liian lyhyet hoitoajat ja perheen mukaan ottaminen hoitoon aiempaa enemmän. Hengellisyys näkyi päihdeäitien kanssa tehtävässä työssä kunnioittamisena, arjen tukemisena sekä työntekijän valmiutena keskustella hengellisistä asioista. Tutkimustulokset tuovat lisää tietoa siitä, minkälaisia haasteita työntekijä kohtaa päihdeäitien kanssa tehtävässä työssä sekä millaisia kehittämistarpeita päihdeäitien hoidossa työntekijät kokevat olevan. Asiasanat: päihteet, äitiys, päihdetyö, hengellisyys, kvalitatiivinen tutkimus

ABSTRACT Kekki, Mirka & Kokkonen, Niina. Workers experiences when working with substanceusing mothers. Helsinki, Spring 2006, 63 p., 2 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services, Option in Church Youth Work. The purpose of this thesis was to describe what kind of work methods workers used and what kind of challenges they met when they working with substance-using mothers. The thesis also explored how spirituality showed in work with mothers who had substance problems. The idea of this study emerged from an interest in family work and people who have substance problems. Qualitative research methods were used in this study and the data was analyzed using content analysis. The data was collected using eight thematic interviews in three different work communities. Workers worked as part of their work with women and mothers who had substance problems. The results showed that the work methods that workers used with substance-using mothers were mainly discussion and group activities. Workers also felt that the peer support was important for the sake of rehabilitation. The greatest challenges that workers felt in the work with substance-using mothers were how to get the mother focus on her own treatment and mother s needs to talk about issues concerning sexuality. The workers felt it necessary to develop more treatment centres for substance-using mothers and there should be more time for the treatment as well. Also the family could be taken along to the treatment more than before. Spirituality showed in work with substanceusing mothers in support of the mother s everyday life and the workers willingness to discuss the matters of spirituality. The results bring more information about what kind of challenges workers meet with substance-using mothers and what kind of development needs workers feel that there are in substance-using mothers treatment. Keywords: substance-using mothers; work with substance users; spirituality; qualitative research

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 NAINEN JA PÄIHTEET...8 2.1 Päihteet ja päihteiden käytön tasot...8 2.2 Päihteiden fyysiset sekä psyykkiset vaikutukset naiseen...9 2.3 Päihteidenkäyttö raskauden aikana...10 3 PÄIHTEET PERHEESSÄ...11 3.1 Lapsi päihdeperheessä...13 4 HAASTEET PÄIHDEONGELMAISEN NAISEN KOHTAAMISESSA...15 4.1 Naisen häpeä ja syyllisyys...15 4.2 Päihdeäitien hoitoon liittyviä haasteita...16 5 PÄIHDEPALVELUT...17 5.1 Päihdeäideille suunnatut hoitopalvelut ja muut päihdepalvelut...19 5.2 Päihdetyönmenetelmiä...21 5.2.1 Yhteisöhoito...21 5.2.2 Myllyhoito...22 5.2.3 Diakoninen päihdetyö...23 5.3 Ihmiskäsitys...24 5.4 Hengellisyys...25 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT...27 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN...28 7.1 Tutkimusmenetelmät...28 7.2 Aineistonkeruu...28 7.3 Teemahaastattelu...29 7.4 Tutkimusympäristö ja tutkittavien taustatiedot...30 7.5 Aineiston analysointi...31 8 TUTKIMUSTULOKSET...33 8.1 Taustatietojen kartoitus...33 8.2 Työmenetelmät...35 8.2.1 Keskustelu...35 8.2.2 Ryhmätoiminta...36 8.2.3 Muut työmenetelmät...37

8.3 Haasteet...38 8.3.1 Äiti myytti ja naisen seksuaalinen väkivalta...40 8.3.2 Perhe ja siihen liittyvät vaikeudet...41 8.3.3 Äitiyden tukemisen haasteita...42 8.3.4 Päihdeäitien hoidossa koettuja kehittämisen tarpeita...45 8.4 Hengellisyys...46 9 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA...48 9.1 Yhteenveto tutkimuksen tuloksista...48 9.2 Tutkimuksen luotettavuus...51 9.3 Eettiset kysymykset...52 9.4 Opinnäytetyön prosessi ja ammatillinen kasvu...53 LÄHTEET...57 Liite 1: Haastattelukysymykset...62 Liite 2: Tutkimuslupa...63

1 JOHDANTO Suomalaisessa yhteiskunnassa päihdeongelmaan suhtaudutaan eri tavoin naisen ja miehen kohdalla ja sitä on pidetty pääasiallisesti miesten ongelmana. Naisten päihteiden käyttö on kuitenkin huomattavasti lisääntynyt viime vuosina, myös alkoholin suurkuluttajiksi luokiteltavien naisten määrä on kasvanut. Naisten juomatavat ovat myös miehistyneet eli naiset juovat suurempia annoksia kerralla ja juominen on humalahakuista. (Sutinen, Mattila, Sinnemäki & Syysmeri 2003, 173; ks. myös Itäpuisto 2001, 90.) Naisten alkoholinkäyttö on saanut osakseen paljon huomiota tiedotusvälineissä ja muussa alkoholipoliittisessa keskustelussa. Kolme tekijää, jotka ovat tehneet alkoholinkäytön yhteiskunnallisesti tärkeäksi, ovat alkoholin kulutuksen voimakas lisääntyminen, naisten erityistehtävä uuden sukupolven tuottajana sekä naistutkimuksen nousu. Naisten parissa alkoholin käytön yleistyminen on nähty vaaralliseksi ensisijaisesti mahdollisten sikiövaurioiden vuoksi. Naisten juominen suhteessa miesten alkoholin käyttöön on kuitenkin edelleen vähäistä. Naisten yhteiskunnallisen aseman muuttuminen 1900-luvulla on vaikuttanut myös naisten alkoholin käyttöön. Osallistuminen tuotanto- ja yhteiskuntaelämään on antanut naisille mahdollisuuden käyttää enemmän alkoholia kuin aikaisemmin, jolloin naisen elämä suurelta osin rajoittui perheen hoitamiseen. (Ahlström 2005.) Perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat päihderiippuvaisia, ovat lisääntyneet huomattavasti. Suomessa tyypillistä on huumeiden ja alkoholin sekakäyttö. Äidit väärinkäyttävät isiä useammin lääkkeitä tai käyttävät sekaisin alkoholia ja lääkkeitä, äidit myös juovat ja käyttävät muita päihteitä salassa isiä useammin. Lapset kärsivät erityisen paljon äidin päihdeongelmasta, sillä äiti on useimmiten se, joka huolehtii lapsista. Suomessa elää kymmeniätuhansia lapsia päihdeperheissä. Heidän tiedetään olevan riskiryhmässä sairastua psyykkisesti, kriminalisoitua, jatkaa sukupolvelta toiselle siirtyvää päihteiden käyttöä tai muutoin syrjäytyä vanhempien päihteiden käytön seurauksena. (Holmberg 2003, 12.) Opinnäytetyömme aihe on mielestämme yhteiskunnallisesti tärkeä ja ajankohtainen, minkä vuoksi halusimme lähteä tutkimaan päihdeäitien kanssa tehtävää työtä. Monesti päihdeäiti-sanasta tulee mieleen raskaana oleva päihteitä käyttävä nainen, mutta työs-

sämme tarkastelemme niitä äitejä, joiden lapset ovat jo syntyneet. Opinnäytetyössämme päihdeäiti tarkoittaa äitiä, jolla on alle 18-vuotiaita lapsia ja äiti on alkoholin suurkuluttaja tai huumeiden ongelmakäyttäjä tai hänellä on riippuvuus yhdestä tai useammasta päihteestä. Työssämme olemme siis käsitelleet päihteinä sekä huumeita että alkoholia. Tämä tutkimus suoritettiin teema-haastattelemalla kahdeksaa eri ammattiryhmän työntekijää, kolmesta eri työyhteisöstä. Tällä tutkimuksella haluttiin saada tietoa työntekijöiden kohtaamista haasteista sekä heidän käyttämistään työmenetelmistä päihteitä käyttävien äitien kanssa. Näiden lisäksi tutkimme hengellisyyden näkymistä päihdeäitien kanssa tehtävässä työssä. Aiempia tutkimuksia päihdeäideistä ei ole tehty työntekijän näkökulmasta. Tutkimuksia on kuitenkin tehty naisen, äidin sekä lapsen näkökulmasta.

8 2 NAINEN JA PÄIHTEET 2.1 Päihteet ja päihteiden käytön tasot Päihteet on yleisnimitys kemiallisille aineille, jotka elimistöön päästyään aiheuttavat päihtymyksen tunteen (Dahl & Hirschovits 2002, 5). Päihteet vaikuttavat ihmisen psyykkisiin ja fyysisiin toimintoihin sekä tajunnan tasoon, päihteiden vaikutukset ovat yksilöllisiä. Yleisimmin päihteet luokitellaan kolmeen eri ryhmään: alkoholi, huumeet ja lääkkeet. Pitkäaikainen päihteidenkäyttö aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia sekä sosiaalisia ongelmia, joihin kuuluvat muun muassa läheisten kärsimykset sekä perheväkivalta. (Havio, Mattila, Sinnemäki & Syysmeri 1995, 83 85.) Suomessa tavallisimmat päihdyttävässä tarkoituksessa käytetyt aineet ovat alkoholi, keskushermostoon vaikuttavat lääkeaineet, liuotinaineet, kannabis, amfetamiini sekä opiaatit. Aine on huumetta, mikäli se on mainittu huumausainesäädöksissä ja jos sitä nautitaan omatoimisesti muuten kuin lääkinnällisessä tarkoituksessa. (Poikolainen 2003, 42 43.) Alkoholin käytön tasot voidaan jakaa raittiuteen, kokeiluun, satunnais- ja kohtuukäyttöön, suurkulutukseen ja riippuvuuteen. Kohtuukäytöllä tarkoitetaan satunnaista ja vähäistä alkoholin käyttöä. Alkoholin käyttöä voidaan pitää kohtuullisena, jos alkoholin käytöstä ei aiheudu haittaa. Alkoholin suurkulutus kehittyy vähitellen. Suurkulutus muistuttaa kohtuukäyttöä sikäli, että tavoitteena ei ole voimakas humaltuminen. Suurkulutus voi olla liiallista, ei ainoastaan säännöllistä ja runsasta, kyse voi olla myös varhaisvaiheen ongelmakäytöstä, joka haittaa merkittävästi arkielämää. Pitkäaikainen alkoholin suurkulutus lisää terveyshaittojen ja riippuvuuden syntymisen riskiä. (Havio ym. 1995, 112 119.) Alkoholiriippuvuutta kutsutaan alkoholismiksi. Alkoholismissa ilmenee fyysistä, psyykkistä ja/tai sosiaalista riippuvuutta. Alkoholiriippuvuuden merkkeinä ovat vaikeus lopettaa alkoholin käyttö, vieroitusoireet ja riippuvuus elämäntavasta, jossa alkoholilla

9 on keskeinen asema. (Havio ym. 1995, 113.) Alkoholismin kehitys on pitkä ja monimuotoinen prosessi (Partanen & Mattila 2003, 44). Huumeiden käytön tasot jaetaan päihteettömyyteen, kokeilu- ja satunnaiskäyttöön, säännölliseen käyttöön ja riippuvuuteen. Satunnaisen ja säännöllisen käytön rajaa on vaikea määritellä. Säännöllisessä käytössä annosten koot pyrkivät suurenemaan ja säännöllistymään. Vieroitusoireita ja merkkejä riippuvuudesta voi esiintyä ja käytön lopettaminen voi tuottaa vaikeuksia. Huumeiden ongelmakäyttöä kuvaa huumeiden keskeisyys käyttäjän elämässä. Suuri osa huumeiden käyttäjän ajasta kuluu huumeiden hankintaan, käyttöön tai vieroitusoireista selviytymiseen ja niiden hoitoon. (Partanen & Mattila 2003, 50 52.) 2.2 Päihteiden fyysiset sekä psyykkiset vaikutukset naiseen Alkoholi vaikuttaa naisen elimistöön eri tavalla kuin miehen. Nainen humaltuu nopeammin, sillä naisen kehossa on vähemmän vettä kuin miehellä ja myös naisen sietokyky alkoholiin on matalampi ja pitkäaikaisvaikutukset tulevat esille nopeammin. (Sutinen ym. 2003, 173; Kujasalo & Nykänen 2005, 29.) Naisen päihderiippuvuus kehittyy nopeammin kuin miehellä ja alkoholin pitkäaikaisvaikutukset esiintyvät jo 2 5 vuoden kuluessa. Tämä johtunee naisen elimistön korkeammasta rasvapitoisuudesta ja hormonituotannosta. Naisen elämän muutokset kuten perheen perustaminen ja naiseuden menettämiseen liittyvät kokemukset vaikuttavat päihteiden käytön vaihteluihin. (Sutinen ym. 2003, 173.) Naisten alkoholin ja huumeiden käyttöön liittyy usein psyykkistä sairastavuutta kuten masennusta ja erilaisia ahdistushäiriöitä. Naisalkoholisteilla myös itsetuhokäyttäytyminen on merkittävä ongelma. Aikuisiässä huumeiden käyttäjistä valtaosa on miehiä, mutta teini-iässä kuitenkin huumekokeilut näyttävät olevan yhtä yleisiä poikien ja tyttöjen keskuudessa. Puolison huumeidenkäyttö on riskitekijä naisen huumeiden käytön aloittamiselle. Rauhoittavien lääkkeiden eritoten bentsodiatsepiinien käyttö on naisten keskuudessa yleisempää kuin miesten, joka saattaa osittain johtua siitä, että naisilla esiintyy yleisemmin mielenterveysongelmia. Rauhoittavien lääkkeiden väärinkäyttö on yleisintä niiden naisten keskuudessa, jotka kuuluvat alempiin sosiaaliluokkiin. (Sarkola & Eriks-

10 son 2003, 98.) Cormierin, Dellin ja Poolen (2004) Kanadassa tehty tutkimus osoittaa, että kahdella kolmasosalla päihdeongelmaisista naisista saattaa esiintyä samanaikaisesti myös mielenterveysongelmia kuten masennusta, paniikkihäiriöitä ja/tai syömishäiriöitä. Naiset käyttävät suonensisäisiä huumeita vähemmän kuin miehet. Suonensisäisesti huumeita käyttävillä naisilla on yleisempää likaisten neulojen käyttö kuin miehillä ja näin ollen veriteitse leviävien tautien kuten hepatiitin ja HIV:n riski on korkeampi. Naisten huumeiden käyttöön saattaa liittyä väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen voi lisätä tartuntatautivaaraa. Suonensisäisten huumeiden käyttö lisää naisen itsetuhokäyttäytymistä. (Sarkola & Eriksson 2003, 98.) Myös Cormierin ym. (2004) tutkimuksen mukaan suonensisäisesti huumeita käyttävillä naisilla on suurempi mahdollisuus saada HIV-tartunta, AIDS tai hepatiitti C- tartunta. Huumeita käyttävällä naisella on suuri riski ajautua myös prostituoiduksi. 2.3 Päihteidenkäyttö raskauden aikana Holopaisen (1998, 29 30) mukaan äidin päihteiden käyttö on suurin yksittäinen, ulkoapäin tuleva, estettävissä oleva vaara, joka sikiötä kohtaa. Suomessa alkoholin suurkuluttajista kymmenen prosenttia on naisia. Heistä noin kolmasosa pystyy lopettamaan tai vähentämään alkoholin käyttöään avohuollon tukitoimenpiteiden avulla heti, kun raskaus on todettu. Yksi kolmasosa raskaana olevista naisista onnistuu vähentämään alkoholin käyttöä vasta keskiraskauden jälkeen ja viimeinen kolmannes naisista ei pysty vähentämään alkoholinkulutusta koko raskausaikanaan. Alkoholi on vaarallista sikiölle kaikissa raskauden vaiheissa. Äidin ottaessa alkoholia sikiön verenkiertoon menee etanolia istukan kautta, mikä tarkoittaa sitä, että sikiön veren alkoholipitoisuus on sama kun äidin. Suomessa riskirajan ylittävälle alkoholin käytölle altistuu noin 600 sikiötä vuosittain ja vastasyntyneistä noin kolmellasadalla arvioidaan olevan äidin alkoholinkäytöstä johtuva keskushermoston toimintahäiriö. Raskauden aikainen runsas alkoholin käyttö aiheuttaa lapselle pysyviä keskushermoston vaurioita, henkisen kehityksen hidastumista, epämuodostumia sekä raskauden loppuvaiheessa erityisesti aivojen kehityksen häiriöitä. Päihteitä käyttävien äitien lasten kuolleisuus on viisi prosenttia. Syitä tähän ovat muun muassa epä-

11 muodostumat, vaikeat sydänviat ja lapsen syntyminen ennenaikaisena. (Holopainen 1998, 29 30; Holmberg 2003, 24; Kaski, Manninen, Mölsä & Pihko 2002, 103.) Äitien alkoholinkäytön sikiölle aiheuttamia pysyviä sikiövaurioita kutsutaan fetaalialkoholisyndroomaksi (FAS) ja sen lievempää muotoa fetaalialkoholiefektiksi (FAE). FAS- lapselle ovat tunnusomaisia kasvuhäiriöt, keskushermoston toimintahäiriöt ja oireyhtymälle tyypilliset kasvonpiirteet. (Holmberg 2003, 24.) Huumeiden vaikutuksista sikiöön ja sen kehitykseen tiedetään melko vähän. Kaikki Suomessa saatavilla olevat huumeet menevät suoraan istukan läpi sikiöön. Raskaana oleva nainen saattaa huumeita käyttämällä sekä itsensä että lapsensa vaaraan. Huumeille altistetun vauvan oireita kutsutaan NAS-oireyhtymäksi (neontal abstinence syndrome). NAS-lapset ovat syntyneet usein ennenaikaisesti ja sen vuoksi heillä on paljon hengitysvaikeuksia, näillä lapsilla saattaa olla myös syntyessään vieroitusoireita, jotka kestävät muutamasta päivästä useaan kuukauteen. Yleisesti ottaen heillä on varhaislapsuudessaan paljon kasvu- ja kehitysongelmia. (Holopainen 1998, 47 49.) 3 PÄIHTEET PERHEESSÄ Päihdeongelma perheessä ei ole ainoastaan päihteenkäyttäjän ongelma, vaan se koskettaa koko perhettä. Holmbergin (2003, 10 11) mukaan alkoholia päihteenä väärinkäyttäviä perheitä on erilaisia. Joitakin perheitä kuormittavat jonkun perheenjäsenen toistuvat viikonloppujuomiset tai ajoittainen piilojuominen, toisten perheiden taakkana ovat ennustamattomasti ja satunnaisesti toistuvat pitkät juomaputket. Huumeita tai lääkkeitä päihteenä käyttäviä perheitä on monenlaisia, vaikka kuva huumeperheistä on yleensä ollut yksipuolinen. Joissakin perheissä käytetään mietoja kannabistuotteita huvittelumielessä tai satunnaisesti, toisissa perheissä taas huumeongelmainen ei selviä arkipäivän rutiineista ilman kovia huumeita kuten heroiinia. Riippuvuus päihteisiin kehittyy vähitellen, mutta kovien huumeiden kohdalla fyysinen riippuvuus saattaa kehittyä jo yhdestäkin käyttökerrasta.

12 Päihteiden käytön ongelmavaiheessa saattaa riippuvuuden lisäksi ilmetä muita liitännäisongelmia. Päihderiippuvainen voi sekä fyysisesti että psyykkisesti huonosti, hänen ystävyys- ja perhesuhteensa kärsivät ja rahaa kuluu runsaasti päihteisiin, erityisesti huumeiden kohdalla taloudelliset vaikeudet saattavat johtaa rikolliseen käyttäytymiseen. Alkoholi- ja huumeriippuvaisia on kaikissa yhteiskuntaluokissa, mutta paremmin toimeen tulevissa päihdeperheissä pystytään pitämään kuitenkin päihdeongelma kauemmin salassa, minkä vuoksi heidän lastensa hätää on vaikeampi nähdä. Mitä paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa perhe on, sitä enemmän he salailevat ja häpeävät päihteiden käyttöä. Päihteiden käytön salailu taas estää ongelmasta kertomisen ja avun hakemisen. Osa päihdeperheistä selviytyy arkielämän haasteista kohtalaisesti. Päihderiippuvainen pystyy olemaan mukana työelämässä ja huolehtimaan kodista, jos raittiita jaksoja on usein. (Holmberg 2003, 11.) Toisen vanhemman saadessa päihderiippuvuuden piirteitä, muuttuu myös puolison käyttäytyminen. Raittiin puolison aika ja voimavarat saattavat kohdistua yhä enemmän puolison päihteidenkäyttöön ja sen seurauksiin. Päihteenkäyttäjän raittiinakin ollessa puoliso saattaa pelätä päihteiden käytön alkamista ja juomakautena hän saattaa peitellä päihteidenkäyttöä ja kantaa vastuun perheestä yksin. Päihderiippuvaisen puoliso voi näyttää ulospäin vahvalta ja pärjäävältä, mutta sisimmässään hänen tilanteensa saattaa olla toisenlainen, hän voi kokea yksinäisyyden ja voimattomuuden tunteita sekä kärsiä heikosta itsetunnosta. (Havio ym. 1995, 158.) Sutisen ym. (2003, 180 181) mukaan perheessä, jossa on päihdeongelma, kommunikaatio ja vuorovaikutus ovat ristiriitaisia. Asioista saattaa olla vaikea puhua, tunteita on vaikea kokea sekä ihmisiin luottaminen on vaikeaa. Päihdeongelmasta ei puhuta, koska sitä hävetään. Itäpuiston (2001, 64 65) tutkimuksessa vastaajien kasvukodeissa oli sekä salailtu että puhuttu alkoholiongelmasta kodin ulkopuolisille. Osassa tapauksista häpeä oli estänyt ongelmista kertomisen ja avun etsimisen, kun taas osassa tapauksista perheiden lapset ja ei-juova puoliso olivat puhuneet perheenjäsenen alkoholiongelmasta avoimesti.

13 Päihdeperheessä tunteiden osoittaminen on vaikeaa eikä tunteilleen saa vastakaikua. Lasten ja puolison luottamus saattaa hiipua, kun tehdyt suunnitelmat ja lupaukset jätetään tekemättä päihteen käytön vuoksi. Lapsi saattaa joutua ottamaan perheessä vastuuta liikaa ikäänsä ja kypsyyteensä nähden. Perhe saattaa eristäytyä sosiaalisesta verkostosta, sukulaisista ja ystävistä, päihdeongelman vuoksi. (Sutinen ym. 2003, 180 181.) Itäpuiston (2001, 68) tutkimus tuo esiin, että myös ympäristön suhtautuminen päihdeongelmaan osaltaan vaikuttaa päihdeperheen eristäytymiseen. Tutkimukseen osallistuneet päihdeperheen aikuiset lapset tuovat esille kokemuksia siitä, ettei ympäristö tiennyt alkoholiongelmasta tai jos tiesi niin siihen ei puututtu millään tavoin. Ei edes silloin vaikka alkoholiongelma oli todella vakava ja lapset näkyvästi kärsivät siitä. 3.1 Lapsi päihdeperheessä Päihteiden käyttö perheessä vaikuttaa monin tavoin lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Vanhempien riidat, rikkonaiset suhteet ja lapsen torjutuksi tulemisen tunteet aiheuttavat enemmän turvattomuutta kuin päihteiden käyttö sinänsä. Vanhemmat saattavat olla oman päihderiippuvuutensa vuoksi kykenemättömiä tai voimattomia tukemaan lasten kasvua ja kehitystä, lapset joutuvat siis usein pärjäämään itsekseen ilman vanhempien tukea. Päihdeperheen lapsilta puuttuu usein perusluottamus omiin vanhempiinsa ja tämän vuoksi lapselta saattaa puuttua luottamus myös muihin aikuisiin. (Sutinen ym. 2003, 166 167.) Taiton (2002, 19 21) mukaan vanhemman alkoholin käyttö saattaa aiheuttaa tilanteita, joiden vuoksi lapsi joutuu häpeämään. Jos esimerkiksi äiti tulee vanhempainiltaan humalassa, lapsi voi tuntea häpeää ja syyttää asiasta itseään. Lapsi saattaa kokea, että vanhemman juominen on seurausta hänen käyttäytymisestään tai siitä, että hän ei ole ollut tarpeeksi kiltti. Mahdolliset hävettävät tilanteet voivat estää kavereiden kutsumisen kotiin. Lapsi voi olla yksinäinen ja ilman todellisia ystäviä ja hän saattaa joutua kiusaamisen kohteeksi. Päihteitä käyttävä vanhempi voi olla väkivaltainen puolisoa tai lapsia kohtaan. Fyysisen väkivallan lisäksi lapseen saattaa kohdistua henkistä tai seksuaalista väkivaltaa. Lapsi voi tuntea myös nöyryytyksen, huonommuuden ja alemmuuden tunteita ja lapsen kokema turvattomuus voi aiheuttaa lapselle huonon itsetunnon. Aikuisen

14 vähäinen tuki ja kannustus eivät rohkaise lasta löytämään voimavarojaan ja ominaisuuksiaan. Lapsi ei aina välttämättä ymmärrä vanhempansa varsinaisesti olevan päihdeongelmainen vaikka tietääkin päihteiden käytöstä. Lapsi voi ihmetellä, että päihteettöminäkin päivinä isä tai äiti on voimaton, surullinen ja välinpitämättömän oloinen. (Holmberg 2003, 11.) Itäpuiston (2001, 49 50) tutkimukseen osallistuneet olivat taas tajunneet jo hyvin nuorena vanhempiensa alkoholiongelman. Lapsilla oli herännyt erinäisiä tunteita kuten inho, pettymys, pelko ja uhka, joista lapsi oli päätellyt vanhemman alkoholiongelman. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsen kuva vanhemmasta olisi silti samanlainen kuin muilla ympäristön ihmisillä. Holmbergin (2003, 13 14) mukaan lapselle on usein hämmentävämpää ja pelottavampaa seurata huumeiden vaikutuksen alaisena olevan vanhemman käyttäytymistä kuin humalassa olevan, sillä lapsella ei ole huumeisiin liittyvää tietoa. Lapsi, joka on elänyt pitkään huumeympäristössä voi epäillä vanhemman käyttäytymisen johtuvan huumeista. Lapsi voi tietää, että jokin on vialla, mutta uskottelee itselleen vanhemman käyttäytymisen johtuvan muista tekijöistä kuten flunssasta tai univaikeuksista. Tietämättömyys lisää lapsen turvattomuuden tunnetta. Raskin ja Pasasen (2003, 10) tutkimuksen mukaan päihteet liittyvät lähes aina lasten huostaanottoon. Näin ollen perheen päihdeongelmilla on taipumusta siirtyä sukupolvelta toiselle. Jos päihdeperheen lapsi joutuu kasvamaan lastenkodissa, siirtyy lastenkotikierre usein myös omille lapsille, johtuen siitä, että lastenkodissa kasvaneella ei välttämättä ole valmiuksia selviytyä arjen vaatimuksista. Ongelmia heille voivat tuottaa rahankäyttö sekä jokapäiväinen ruuan osto, jotka saattavat olla ylivoimaisia vaatimuksia elämässä. Päihdeongelmaiset perheet ajautuvat helposti eri auttamisjärjestelmien piiriin, sillä lastensuojelussa korostetaan lapsen etua kaiken edelle menevänä asiana ja päihdepuolella korostetaan helposti vanhempien roolia ja vastuuta. Tällöin lapsen rooli jää vanhempien varjoon. Tosiasiassa kuitenkin vanhempien ja lasten edut ovat yhteneviä ja tämä pitäisi ottaa huomioon myös hoidossa. Itäpuiston (2005, 91) tutkimuksessa päihdeperheessä kasvaneet lapset toivoivat sosiaaliviranomaisilta enemmän tukea ja puuttumista alkoholiongelmaisen perheen elämään. Lapsen pelko lastenkotiin joutumisesta oli kuitenkin

15 esteenä avun hakemiselle. Toisaalta taas lapset olisivat kaivanneet myös vanhempiensa itsensä tai lähiympäristön ihmisten puuttumista tilanteeseen. Lapsi voi pärjätä elämässään hyvin siitäkin huolimatta, että perheessä on käytetty päihteitä. Osa päihdeperheiden lapsista omaa vaikeista kokemuksista huolimatta tai niiden takia vahvuuksia, jotka tekevät heistä erityisen sinnikkäitä ja auttavat selviytymään vaikeissakin elämäntilanteissa. Lapset ovat pystyneet kääntämään traumaattiset kokemukset henkiseksi voimavaraksi ja pystyneet kehittämään itselleen terveen ja tasapainoisen identiteetin. Tämä vaatii sen, että lapsi on voinut käsitellä kokemuksiaan ja että hänellä on ollut ainakin yksi läheinen ihmissuhde tai hänen elämässään on ollut muita kehitystä ja kasvua suojaavia tekijöitä. (Holmberg 2003, 31.) 4 HAASTEET PÄIHDEONGELMAISEN NAISEN KOHTAAMISESSA 4.1 Naisen häpeä ja syyllisyys Itäpuiston (2001, 48) tutkimuksessa ilmenee se, että nainen salailee juomistaan usein pidempään ja paremmin kuin miehet. Naisen juominen on myös kotioloissa paremmin hallittua sekä tarkemmin piilotettua ulkopuolisilta. Kujasalon ja Nykäsen (2005, 119) mukaan naisella on useita keinoja peitellä juomistaan. Jos päihdeongelma nähdään moraalisena ongelmana, heikkoutena ja häpeällisenä tapana, saattavat nämä asiat aiheuttaa naisessa suojautumista niin omalta kuin ympäristön tuomiolta. Juutalais-kristillisen perinteen synnyttämän myyttisen naiskäsityksen vuoksi yhteiskunnan suhtautuminen päihteitä käyttävän naiseen on edelleen tuomitsevaa. Tämän takia naisella on päihteiden käytöstä johtuvia vahvempia syyllisyyden ja häpeän tunteita kuin samanlaisessa tilanteessa olevalla miehellä. Tämä myyttinen naiskäsitys sisältää sen mahdottomuuden, että nainen olisi yhtä aikaa neitsyt ja äiti. Äiti on se joka pitää perhettä koossa, joka synnyttää, äiti on pyhä ja äitiä verrataan neitsyt Mariaan. Naista, joka poikkeaa tästä kaavasta, pidetään huorana. (Nousiainen 1989, 116.) Naisella on siis selvä yhteiskunnan muovaama sosiaalinen rooli, joka käsittää naisen tunnollisena lasten,

16 kodin ja ansiotyön hoitajana, joten kuvaan ei sovi päihteiden käyttö. Nainen saattaa eristäytyä muista päihteiden käytön seurauksena sekä vetäytyä yksinäisyyteen. (Havio ym. 1995, 153.) Päihderiippuvaisen naisen itsetunto ja minäkuva on yleensä huono, myös käsitys omasta naisellisuudesta saattaa olla hukassa (Hiltunen 2005, 103). Nainen hakee usein hyväksyntää niin päihteitä käyttäviltä miehiltä kuin naisiltakin. Hyväksyntää haetaan olemalla hyvä juoppo tai narkkari, miesten seurassa hyvä jätkä, miestenpalvelija ja miellyttäjä. Miesten seurassa naisen onkin väistämättä omaksuttava jonkin asteinen miehinen olemisen ja juomisen tapa, näin ollen naisellisuudelle ei jää tilaa. ( Kujala 2005, 62.) Päihderiippuvaisesta naisesta tulee helposti seksuaalisen hyväksikäytön uhri. Usein nainen syyttää tästä itseään ja ajattelee, että hyväksikäyttö on hänen omaa syytään, sillä hän oli juovuksissa. Näin ollen syyllisyyden ja häpeän kierre vahvistuu ja jatkuu. Naisen seksuaaliset irtosuhteet saattavat osaltaan aiheuttaa katumusta, syyllisyyttä, häpeää sekä itseinhoa. Seksuaalisen haavoittumisen kokemukset ovat useasti niin traumaattisia, että nainen salaa ne muilta. Nainen saattaa olla jo lapsuudessa ja nuoruudessa altistunut seksuaalisille hyväksikäyttö kokemuksille. (Kujala 2005, 62 63; Kujasalo & Nykänen 2005, 38 39.) Cormierin ym. (2004) tutkimuksen mukaan laaja osa päihdeongelmaisista naisista ovat olleet perheväkivallan, insestin, raiskauksen, seksuaalisen väkivallan ja lapsuuden psyykkisen hyväksikäytön uhreja. Nämä asiat linkittyvät erilaisiin mielenterveysongelmiin kuten masennukseen, ahdistukseen, huonoon itsetuntoon sekä itsetuhokäyttäytymiseen. 4.2 Päihdeäitien hoitoon liittyviä haasteita Naisen pitkälle edennyt päihderiippuvuus ja riippuvuuden kieltäminen vaikeuttavat hänen auttamistaan sekä voivat estää naisen päihdeongelmaan puuttumisen ja hoitoonohjauksen (Havio ym. 1995, 153; Kujasalo & Nykänen 2005, 112 119). Copelandin (1997, 188) Australiassa tehdyssä tutkimuksessa on tutkittu niitä tekijöitä, jotka ovat esteenä naisten hakeutumisessa päihdeongelman hoitoon. Tutkimuksen mukaan suurimpina esteinä hoitoon hakeutumiselle ovat muun muassa naisen leimautumisen pelko,

17 vähäinen tietämys hoitovaihtoehdoista sekä pelko lastensuojelun puuttumisesta tilanteeseen. Jyrkkä asenne, joka kohdistuu päihteitä käyttäviin äiteihin vaikeuttaa usein jo muutenkin huonosti avun piiriin hakeutuvien äitien kohtaamista. Tämän lisäksi hoitoonohjausketjun katkonaisuus heikentää ammattilaisten mahdollisuuksia tunnistaa äidin päihdeongelma, josta seuraa se, että nämä äidit edelleen putoavat liian usein sekä terveydenhuollon että sosiaalisektorin hoitoverkon ulkopuolelle. Usein tilanteeseen puututaan hoidollisesti vasta huostaanottovaiheessa, joka on liian myöhäistä äidin ja lapsen kannalta. (Savonlahti, Pajulo & Piha 2003, 334 335.) Yhtenä päihdetyön haasteena ovatkin äidit, joiden lapset on otettu huostaan. Päihdekuntoutuksessa olevan äidin voimavarat voivat kulua lapsen sijoitukseen liittyvien ajatusten, tunteiden ja asioiden hoitamiseen, mikä tarkoittaa äidin oman kuntoutumisen hidastumista. (Kujala 2005, 149.) Sosiaali- ja terveysministeriön (2004, 55 58) laatimassa alkoholiohjelmassa 2004 2007 yhtenä tavoitteena on, että kuntien peruspalveluissa tulisi lisätä valmiuksia huomioida sekä puuttua päihdeperheiden ja lasten ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Päihdeperheille tulisi olla mahdollisuus saada laitoshoitoa perhekokonaisuutena. Erityisryhmien kuten runsaasti päihteitä käyttävien äitien ja päihdehaitoista kärsivien naisten päihdepalveluiden kasvavaan tarpeeseen tulisi kiinnittää yhä enemmän huomiota, lisäämällä päihdepalveluita ja kouluttamalla työntekijöitä. 5 PÄIHDEPALVELUT Päihdehuollonpalvelut perustuvat melkein aina vapaa-ehtoisuuteen. Pakkohoitoon ottamisen kriteerit ovat varsin tiukat. (Kettunen, Kähäri-Wiik, Vuori-Kemilä & Ihalainen 2002, 340 341.) Päihteiden käyttäjää on mahdollista hoitaa tietyin edellytyksin ja vastoin hänen omaa tahtoaan psykiatrisessa sairaalassa, jos avohoito ei onnistu. Tahdosta riippumatonta hoitoa voidaan toteuttaa aikuisilla mielenterveyslain (1116/1990) tai päihdehuoltolain (41/1986) pohjalta. Suomessa näiden lakien mahdollisuuksia on kuitenkin käytetty melko harvoin. Päihdehuoltolain perusteella voidaan päihteiden käyttäjä

18 ottaa terveysvaaran vuoksi tahdosta riippumattomaan hoitoon korkeintaan viideksi vuorokaudeksi yleissairaalaan tai terveyskeskuksen vuodeosastolle vastaavan ylilääkärin tai hänen valtuuttamansa päivystävän lääkärin päätöksellä. (Partanen 2003, 91 92.) Päihdehuollon palvelut painottuvatkin yleensä avohuoltoon. Tärkeimpiä näistä ovat A- klinikat, katkaisuhoitoasemat, palveluasuminen sekä muut päihderiippuvaisten asumisen tukimuodot, laitoskuntoutus sekä eri järjestöjen tarjoamat palvelut. (Kettunen ym. 2002, 340 341.) Tässä opinnäytetyössä haastateltavien työyhteisöt edustavat palvelumuodoiltaan laitoskuntoutusta sekä seurakuntatyötä. Päihdepalvelut jaetaan yleis- ja erityispalveluihin. Yleispalveluihin kuuluvat sosiaalitoimi, terveyskeskukset sekä sairaalat ja erityispalveluihin A-klinikat liitännäispisteineen, nuorisoasemat, päiväkeskukset, kuntoutuslaitokset sekä erityispalveluiden yhdistelmät kuten A-klinikka, perheneuvola ja mielenterveystoimisto. (Saarelainen 2000, 50 51.) A-klinikoiden työmuotoina ovat muun muassa yksilö-, pari-, perhe- ja verkostotyö ja hoitomuotoina muun muassa katkaisuhoito, keskustelu tai toiminnallinen terapia sekä arviointi- ja neuvontapalvelut (Partanen 2003, 89). Päihdehoitopalvelut voidaan jakaa myös avo- ja laitospalveluihin sekä niiden välimuotoihin, joita ovat tukiasunnot, puolimatkan kodit ja ensisuojat. Vaikka kunnilla on palveluiden järjestämisvastuu taloudellisine velvoitteineen ja asiakkaiden tarpeita vastaavasti, ei niiden kuitenkaan itse tarvitse tuottaa kaikkia palveluita. (Saarelainen 2000, 50 51.) Laitoshoito voidaan jakaa katkaisuhoitoon ja kuntoutushoitoon. Katkaisuhoidolla pyritään katkaisemaan päihteiden käytön kierre ja ehkäisemään sekä hoitamaan vieroitusoireita sekä luomaan edellytyksiä fyysiselle ja sosiaaliselle kuntoutumiselle jatkohoitosuunnitelman avulla. Laitosmuotoisen katkaisuhoidon pituus on yleensä 1 2 viikkoa. Kuntoutuslaitoksissa taas tarjotaan pidempi aikaista usein viikkoja kestävää jatkohoitoa riippuen yksilön hoidon tarpeesta. (Partanen 2003, 91.) Muita päihdehoitopalveluita ovat matalan kynnyksen hoitopalvelut kuten terveysneuvonta ja piikkivälineiden vaihtopalvelut sekä vankiloiden päihdepalvelut, joilla pyritään torjumaan päihderikollisuutta sekä ehkäisemään päihteiden käytöstä aiheutuvia haittoja (Partanen 2003, 90 91). Kolmannen sektorin toimijat kuten kansalaisjärjestöt, päihdejärjestöt, kristilliset kirkot ja seurakunnat sekä asiakas- ja omaisjärjestöt ovat luoneet

19 omat palvelujärjestönsä ja hoitopalveluita on saatavilla myös yksityisesti sekä epävirallisesti (Saarelainen 2000, 50 51). 5.1 Päihdeäideille suunnatut hoitopalvelut ja muut päihdepalvelut Päihdeongelmaisten äitien kuntoutukseen erikoistuneita hoitopaikkoja pääkaupunkiseudulla ovat Oulunkylän ensikoti, Oulunkylän ensikodin avopalveluyksikkö Pesä, Helsingin ensikoti, ensikoti Helmiina sekä avopalveluyksikkö Esmiina (Ensi- ja turvakotienliitto 2004). Turun yliopistollisen keskussairaalan HAL-poliklinikan toiminta tukee raskaana olevia nykyisiä ja entisiä päihteiden väärinkäyttäjiä (huumausaineet, lääkkeet ja/tai alkoholi) äitiydessä ja heitä ohjataan tarvittaessa hoitoon. Sosiaalipuolen ja lastenklinikan työntekijät ovat läheisessä yhteistyössä äitiyspoliklinikan kätilöiden kanssa. Tarkoituksena on tukea päihteettömyyttä ja auttaa perhettä kohti turvallista raskautta, synnytystä ja lapsiperheen elämää. (Turun yliopistollinen keskussairaala 2005.) Myös Helsingin naistenklinikan äitiyspoliklinikalle ohjataan raskaana olevia päihteiden käyttäjiä. Avopalveluyksiköissä tarjotaan hoitoa ja tukea päihdeäideille ja heidän perheilleen. Silloin, kun vauvan hoitaminen kokopäiväisesti osoittautuu äidille liian suureksi tehtäväksi, tuetaan vanhempia hakemaan lapsen sijoitus- ja huostaanottoprosessia. Avopalveluyksikköjen tarkoituksena on myös kehittää toimintamuotojaan siten, että tavoitetaan päihdeongelmaiset odottavat äidit mahdollisimman varhain hoidon ja tuen piiriin. (Andersson 2005.) Kristilliset päihdeorganisaatiot kuten Helsingin Diakonissalaitos ja Kalliolan Kannatusyhdistys toimivat päihteiden käyttäjien kanssa kohtaavassa ja korjaavassa työssä, kuten fyysisessä, sosiaalisessa, psyykkisessä ja hengellisessä kuntoutuksessa. Organisaatiot toimivat myös päihdehaittojen ehkäisijöinä kuten päihteiden haitoista tiedottajina. Kristillisiä päihdejärjestöjä, jotka tarjoavat apua päihdeongelmaisille, on useita ympäri Suomea. Suurin näistä on Sininauhaliitto jäsenyhteisöineen. (Niemelä 1996, 165 167.)

20 Sininauhaliitto on perinteinen tunnustukselliselta perustalta toimiva päihdealan järjestö, josta on muodostunut koko kristillistä päihdetyötä tekevän melko kirjavan järjestökentän keskusjärjestö. Sininauhaliitto ei kuitenkaan kata koko kristillisen päihdetyön kenttää. Setlementtiliitto toimii aatteellisena keskusjärjestyksenä ja jäsenistönsä edunvalvojana sekä kouluttajana, kehittäjänä ja kansainvälisten yhteyksien järjestäjänä. Liiton perusarvoina ovat arjen keskellä toteutuva lähimmäisrakkaus, yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten välinen yhteistyö. Setlementtiliitolla on myös päihdeongelmaisten kuntoutustoimintaa sekä asumispalveluita. (Malkavaara 2002, 309 313. ) Niemelän (1996, 302) tutkimuksen mukaan osa päihteidenkäyttäjistä hakeutuukin nimenomaan kristillisten järjestöjen ylläpitämiin päihdetyönyksiköihin, sillä nämä tarjoavat heille palveluita, joissa tuetaan myös hengellistä kasvua. Kuitenkin kristilliset järjestöt tarjoavat asiakkaille sekä kunnille myös ammatillisia päihdehoitopalveluita, joissa uskonnollista palvelua on vain sitä haluaville tai sitä ei ole lainkaan. Vapaaehtoisuuteen perustuvia vertaistukiryhmiä ja asiakasjärjestöjä ovat AA eli nimettömät alkoholistit, NA eli nimettömät narkomaanit, Al-Anon/Alateen sekä A-killat. AAsekä NA-ryhmät perustuvat vapaaehtoisuuteen ja koostuvat entisistä päihteiden käyttäjistä. Tärkeää on vertaistuki sekä niin sanotun 12 askeleen toipumisohjelma. Al-Anonin tarkoituksena on auttaa alkoholistien perheitä, tuttavia sekä ystäviä toipumaan niistä vaurioista, joita perheenjäsenen tai läheisen alkoholiongelma on heille aiheuttanut. Alateen on alkoholistiperheiden teini-ikäisille tarkoitettu toipumisohjelma. Al-Anonin ja Alateen toiminta perustuu 12 askeleen toipumisohjelmaan sekä nimettömyyteen. A- killat järjestävät päiväkeskustoimintaa ja niillä on myös tukiasuntoja. Muita A-killan toimintamuotoja ovat muun muassa keskusteluryhmät, naisten toiminta sekä liikuntaryhmät. Toiminnan tarkoituksena on tukea päihteetöntä elämäntapaa, jossa vertaistuella on tärkeä merkitys. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2003, 32 33.)

21 5.2 Päihdetyönmenetelmiä Päihdetyönmenetelmiä on monia. Päihdehuoltolain mukaan päihdehuollon tulee sekä ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä että siihen liittyviä terveydellisiä haittoja. Peruslähtökohtana on kokonaiskuntoutus, jolla tarkoitetaan, ihmisen fyysistä, psyykkistä sekä sosiaalista kuntoutusta. (Kettunen ym. 2002, 130 132.) Päihderiippuvuudesta kuntoutuminen ei ole ainoastaan päihteistä luopumista, vaan se tarkoittaa koko elämäntavan muutosta. Yksi sosiaalisen kuntoutumisen edellytys on aika: kuntoutujalle on annettava tarpeeksi pitkä ja turvallinen kuntoutumispolku, jolloin hänen on mahdollista oppia ja saavuttaa arkielämässä vaadittavia taitoja ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä itseään kohtaan. Päihderiippuvuudesta toipuminen ei etene suoraviivaisesti. Ihminen joutuu luopumaan monista entisessä elämässään tärkeinä pitämistään rutiineista ja asioista ja hänen on opeteltava monia uusia asioita. (Ruisniemi 2004.) Perhe- ja verkostotyöskentelyssä pyrkimyksenä on vaikuttaa kuntoutujan lisäksi perheeseen ja lähimmäisiin (Kettunen ym. 2002, 130 132). Verkostokeskeistä työotetta kannattaa hyödyntää aina kun se on mahdollista. Perhekeskeistä työotetta kannattaa taas hyödyntää silloin, kun halutaan saada lähiomainen mukaan hoitoon päihteenkäyttäjän tueksi sekä silloin, kun halutaan selvittää päihteiden käytöstä aiheutuneita ristiriitoja perheessä ja perheen vuorovaikutussuhteita. Perhekeskeistä työotetta käytetään myös silloin kun pyritään tukemaan päihteenkäyttäjän lähiomaisia, lapsia sekä puolisoa. (Sutinen, Partanen, Havio, Mattila & Syysmeri 2003, 146.) Kerromme tässä tarkemmin tutkimukseemme osallistuneiden työntekijöiden käyttämistä työmuodoista, joita ovat yhteisöhoito, myllyhoito ja diakoninen päihdetyö. 5.2.1 Yhteisöhoito Kaipion (2001) mukaan yhteisön ja yhteisöllisyyden määritelmiä on monia. Yhteisö voi esimerkiksi tarkoittaa koko ihmiskuntaa tai vain muutamia ihmisiä. Yhteisöhoidon käsite yhdistetään usein yhteisökasvatuksen ja terapeuttisen yhteisön käsitteisiin. Yhteisökasvatus on kasvatus- ja hoitomenetelmä, jossa kaikki yhteisön voimavarat suunnataan kohti uutta käyttäytymistä. Hoitajat ja hoidettavat laativat yhdessä normit, joiden puitteissa pyritään kohti rehellisyyttä, avoimuutta, oikeudenmukaisuutta, vallan ja vastuun

22 jakautumista sekä koko yhteisön alati korkeampaa inhimillistä tasoa. Yhteisöhoidossa kokonaisvaltaisuus korostuu niin, että koko yhteisö, sen jäsenet ja voimavarat sekä yksilöllisyys ovat toiminnallinen kokonaisuus. Ryhmä- ja yhteisöhoitoa toteutetaan avohoidossa, pidempiaikaisissa laitoskuntoutuksissa sekä psykiatrisissa sairaaloissa. Ryhmät voivat olla avoimia tai suljettuja keskustelutai toiminnallisia ryhmiä. Laitoskuntoutuksissa hoito perustuu yleensä suurelta osin ryhmähoitoon sekä toiminnallisuuteen. Laitoskuntoutuksessa on myös vertaisryhmiä ja vertaisryhmäläisten tuki onkin merkittävä tekijä päihteidenkäyttäjälle kuntoutuksen aikana. (Sutinen ym. 2003. 146 147.) Kehittyneen yhteisön periaatteisiin kuuluu, että jokaisella yhteisön jäsenellä on samanlaiset oikeudet sekä valta osallistua päätöksentekoon. Yhteisöllisyys edellyttää avoimuutta ja kokemusten jakamista jäsenten kesken. Sen periaatteisiin kuuluu myös sallivuus, joka tarkoittaa poikkeavan käyttäytymisen sallimista. Terapeuttinen yhteisö vaikuttaa jäseniinsä siten, että jokaisen itsetunto kohenee, kun he saavat myönteistä palautetta vertaisiltaan sekä työntekijöiltä. Yhteisöllisyys luo vahvaa yhteenkuuluvuudentunnetta ja antaa näin itsevarmuutta kohdata myös yhteisön ulkopuolista elämää. Päihteistä toipumisen kannalta yhteisöllisyyden ilmapiiri on merkittävä ja keskeinen. Yhteisöhoidollinen toiminta soveltuu parhaiten hoito- ja kuntoutusyhteisöihin, mutta sitä voidaan soveltaa myös avohuollollisissa toimipaikoissa. (Hiltunen 2005, 126 127.) 5.2.2 Myllyhoito Myllyhoito käsittelee alkoholismia sairautena. Kuntoutujan on myllyhoidollisessa menetelmässä ymmärrettävä päihderiippuvuutensa sekä motivoiduttava raittiuteen. Interventio onkin enemmän henkiseen riippuvuuteen puuttumista kuin fyysiseen. Hoidon alussa laaditaan kuntoutussuunnitelma sekä määritellään hoidon kokonaistarve. Hoidon alkuvaiheessa asiakas tarkastelee päihteidenkäytön vaikutusta omaan elämäänsä. Lopussa keskitytään toipumiseen sekä jatkohoidon järjestämiseen. Perheen kanssa tehtävä yhteistyö aloitetaan perushoidon loppuvaiheessa. (Kettunen ym. 2002, 130 132.)

23 Myllyhoito on lähtöisin USA:ssa käytettävästä Minnesota-mallista. Suomalaista Myllyhoitotyötä ja amerikkalaista Minnesota-mallia yhdistää Nimettömien alkoholistien toipumisohjelma eli AA. Myllyhoidon perusolettamuksia ovat: alkoholismin olemassaolo, alkoholismi on sairaus, se ei ole kenenkään syy, alkoholismi on monivaiheinen, krooninen ja ensisijainen sairaus, hoitoon tulohetken motivaatio ei määrää hoidon lopputulosta, yhteisöissä on aloitettava tiedotus ja koulutus alkoholista sekä kemiallisen riippuvuuden käsite (erilaisia riippuvuuksia voidaan hoitaa samantyyppisillä kuntoutusohjelmilla, sillä yhteisenä tekijänä on riippuvuus kemiallisiin aineisiin). (Kettunen & Leppänen 1994, 10 12.) Myllyhoidossa päihderiippuvuus nähdään sairautena, josta voidaan toipua kuntoutuksen avulla. Kuntoutus sisältää tietoa sairaudesta, arviointia hoidon tarpeesta, yksilö- ja ryhmäterapiaa sekä jatkohoidon suunnittelua. Hoidon tavoitteena on päihteetön elämäntapa. Myllyhoidollinen kuntoutus toteutuu potilaan ja moniammatillisen hoitoryhmän yhteistyössä. AA:n toipumisohjelmalla on keskeinen asema hoidossa. Hoidon sisältöön kuuluvat myös yleinen hoito-ohjelma, kirjalliset tehtävät, verkostotyö, pari- ja perhekeskustelut sekä tukihenkilön hankinta. (Kalliolan setlementti 2004.) 5.2.3 Diakoninen päihdetyö Laulajan (2002, 61) mukaan diakonian sisältö voidaan lyhyesti kuvata kultaisen säännön etiikan toteuttamiseksi. Sisällöllisesti kultainen sääntö tarkoittaa samaa kuin Vanhan testamentin kymmenen käskyä ja Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky. Kultainen sääntö kuuluu näin: Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. (Matt. 7:12.) Diakoniatoiminta on kristillisestä uskosta ja lähimmäisrakkaudesta lähtevää palvelua ja sitä toteuttaa jokainen seurakunnan jäsen toimiessaan lähimmäisensä parhaaksi. Diakonia on seurakunnan tapa elää ja sen integroitu toimintatapa seurakunnassa tarkoittaa, että seurakuntalaisia kutsutaan ja valmennetaan vastuuseen lähipiirissä ja seurakunnassa. Diakoninen työ koskee koko ihmiselämää ja sen vaiheita. (Jääskeläinen 2002, 192 193.)

24 Kaikki työntekijät seurakunnassa kohtaavat työssään ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ja tukea elämässään. Diakonia- ja yhteiskuntatyön lisäksi seurakunnan kaikissa työmuodoissa, mutta erityisesti lapsi-, nuoriso- ja perhetyössä tehdään diakoniatyötä. Diakonisella toiminnalla on kiinteä yhteys kunnalliseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon, ja diakoniatyöntekijöiden yhteistyökumppaneita ovat muun muassa lastensuojelun, kotipalvelun, päihdehuollon, mielenterveystyön ja vanhustenhuollon työntekijät. (Jääskeläinen 2002, 192 193.) Diakoniatyössä yksilöllisen työn toimintamuotoja ovat hoidolliset keskustelut ja vastaanottotoiminta. Yksilökohtaisen tuen lisäksi yhteisöllistä tukea tarjoavat erilaiset ryhmät, keskusteluillat, tapahtumat, retket ja leirit. Työn tavoitteena on muodostaa seurakunta, joka julistaa, palvelee sekä auttaa kasvamaan ja elämään yhdessä. Diakoniatyön pyrkimyksenä on auttaa syrjäytyneitä ja päihdeongelmaisia ihmisiä raittiimpaan ja ehyempään elämään. Diakoninen päihdetyö tarjoaa päihdeongelmaiselle yhteisön, jossa hän voi toipua muiden läheisyydessä. (Jääskeläinen 2002, 212 215.) Päihdehuollon järjestämisen vastuu on kunnilla. Seurakunnan päihdetyö verkottuu kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä erilaisten järjestöjen kanssa. Kirkon päihdetyö toimii terveydenhuollon ja sosiaalitoimen tekemän päihdetyön rinnalla. Diakonisessa päihdetyössä pyritään raittiin elämäntavan edistämiseen ja tarpeellisten kuntoutus- ja hoitomahdollisuuksien järjestämiseen. Työssä pyritään estämään ja korjaamaan päihteiden käytöstä johtuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haittoja. Kirkon päihdetyö painottuu ennaltaehkäisevään työhön sekä kristillisen näkemyksen ja elämäntavan mukaisen, päihteidenkäytölle vaihtoehtoisen elämäntavan tarjoamiseen. (Jääskeläinen 2002, 212 215.) 5.3 Ihmiskäsitys Ihmiskäsityksiä on monia. Opinnäytetyössämme käsittelemme kahta eri ihmiskäsitystä, humanistista sekä kristillistä, jotka tulivat esille työntekijöiden haastatteluissa. Tämän vuoksi pidimme tärkeänä tuoda nämä ihmiskäsitykset esille. Humanistinen ihmiskäsitys on holistinen, joka tarkoittaa että ihminen nähdään maailmassa olevana kokonaisuutena sekä tietoisena, vapaana ja vastuullisena kulttuuriolentona. Ihminen osaltaan vaikuttaa

25 maailmaan, mutta myös maailma vaikuttaa ihmiseen. Hoitotyössä holistinen ihmiskäsitys merkitsee sitä, että ihmistä ei pidetä irrallisena yksilönä vaan ympäristönsä, perheensä ja yhteiskuntansa osana. (Sarvimäki & Stenbock-Hult 1996, 28 29.) Holistisen tarkastelutavan mukaan ihmisessä on viisi eri ulottuvuutta: biofyysinen, sosiokulttuurinen, emotionaalinen, älyllinen ja henkis-eksistentialistinen. Biofyysisessä ulottuvuudessa ihminen on osa elävää luontoa ja aineellista todellisuutta. Emotionaalinen ulottuvuus rakentuu eri osatekijöistä: ihmisen tuntemuksista, emootion fysiologisesta puolesta, ilmaisusta ja motivaatiosta. Älyllinen ulottuvuus tarkoittaa ihmisen käsityksiä todellisuudesta, tapaa tunnistaa ja tulkita tarpeita ja tunteita, käsitystä omasta itsestään ja kehostaan sekä käytettävissä olevia tietoja. Henkis-eksistentialistiseen ulottuvuuteen kuuluvat ihmisen sisäistämät normit, ihanteet ja arvostukset. Sosiokulttuurisessa ulottuvuudessa ihminen toteuttaa itseään sosiaalisen yhteisön ja kulttuuriympäristön osana. Ihminen nähdään kuitenkin kokonaisuutena vaikka hänessä ovatkin nämä viisi ulottuvuutta. Ulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa koko ajan. (Sarvimäki ym. 1996, 48 51.) Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on Jumalan luoma, ainutlaatuinen, arvokas ja jakamaton kokonaisuus, johon kuuluvat fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja hengellinen osa-alue (Kujala 2005, 130). 5.4 Hengellisyys Hengellisyys ja siihen liittyvät ajatukset, asenteet, kokemukset, tavat ja tottumukset ovat ihmiselle hyvin intiimejä sekä yksilöllisiä. Toimittaessa hengellisillä alueilla tämä on otettava erityisesti huomioon sekä kunnioitettava jokaisen itsemääräämisoikeutta ja ajattelua. (Kujala 2005, 130.) Yhtenä tutkimuskysymyksenämme oli hengellisyyden näkyminen päihdeäitien kanssa tehtävässä työssä, minkä vuoksi olemme tässä määritelleet hengellisyyden käsitettä ja sitä miten se näyttäytyy hoito- ja auttamistyössä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko määrittelee hengellisyyden olevan hengellistä elämää. Hengellisyys on uskon käytännöllistä harjoittamista, joka toteutuu erityisesti muiden kristittyjen kanssa. Hengelliseen elämään kuuluvat muun muassa kirkossa käy-

26 minen, hiljaisuus ja mietiskely, rukous- ja hartaushetket sekä Raamatun lukeminen. (Aamenesta öylättiin kirkollinen sanasto 2006.) Pääosin hengellisyyden voidaan mieltää liittyvän johonkin jumalalliseen, persoonalliseen ja henkilökohtaiseen sekä kokemukselliseen. Hengellinen ulottuvuus on ihmisen perimmäistä kyselyä ja kokemista omasta olemassaolostaan ja suhteestaan maailmankaikkeuteen sekä asemastaan siinä. (Niemelä 1999, 45 47.) Hengellisyys ei ole pelkkä käsite vaan se on tekemistä, sanoja, tunteita ja kokemuksia (Kuutamo-Marinov 1996, 56). Ihmisellä on henkinen olemus, vaikkei hän olisikaan uskovainen (Treolar 2001, 19). Ihmisen elämässä saattaa olla vaikeita hetkiä, jolloin hengellisyyden merkitys nousee erityisesti esiin. Vaikeina hetkinä ihminen saattaa kaivata pehmeämpiä arvoja, siis myös hengellisyyttä. Hengellisyyden ei tarvitse välttämättä olla kristinuskon mukaista hengellisyyttä vaan se voi nousta esiin myös muiden kulttuurien uskonnoista. Hoitotyön yksi ulottuvuus on ihmisen hengellisyyden sekä hänen hengellisten tarpeidensa ymmärtäminen sairauden hoitamisessa. (Grönlund 1998, 29.) Vaikka olemme käsitelleet tässä yhteydessä hengellisyyttä ainoastaan hoitotyön näkökulmasta, niin käsittelemämme asiat pätevät myös päihdetyöhön sekä muuhun auttamistyöhön. Kuutamo-Marinovin (1996, 37 41) tutkimuksen mukaan hoitotyössä hengellisyyteen liittyivät muun muassa toisen ihmisen tietoinen kunnioittaminen ja sitä kautta ihmisen hengellisyyden ymmärtäminen sekä ihmisen näkeminen Jumalasta tai korkeammasta voimasta luotuna. Kunnioitus hengellisessä hoitotyössä koettiin siten, että hengellisiä vaihtoehtoja on tarjolla potilaan ehdoilla. Hengellisyys koettiin jokaisen ihmisen yksityiseksi asiaksi ja siihen liittyi myös näkymättömyys. Usko ja korkeampi voima liitettiin myös vahvasti hengelliseen elämään sekä elämän voiman antajiksi. Hengellinen kohtaaminen hoitotyössä tarkoittaa muun muassa huolenpitoa, turvallisuutta, tyydytystä, itsetunnon kohottamista, minän tukemista ja kohtaamista. Näitä asioita monet saattavatkin toteuttaa hoitotyössä tietämättään. Hengellisyyden kohtaaminen hoitotyössä muodostuu kolmesta alaluokasta, jotka ovat herkkyys tavoittaa ihminen, hoitotyössä kehittyminen ja välittäjänä toiminen. Herkkyys auttaa kuulemaan ja näkemään ihmisen tarjoamia vihjeitä hänen hengellisistä tarpeistaan. Herkkyydessä tarvitaan empatiaa ja intuitiota. Herkkyyteen liittyy myös hoitajan oman hyvänolon tunteen kokeminen ja sen hoitaminen eli se, miten hyvin hoitaja itse voi, vaikuttaa ihmisten väliseen