JULKAISUJA 1/2004 OHJAAKO TULOSJOHTAMINEN YLIOPISTOJA OIKEAAN SUUNTAAN? Toimittanut Ulrica Gabrielsson
Tutkijoiden ja kansanedustajien seura - TUTKAS - järjesti yhdessä Tiedeliiton kanssa 11.2.2004 keskustelutilaisuuden "Ohjaako tulosjohtaminen yliopistoja oikeaan suuntaan?". Tilaisuuden avasi Tutkaksen puheenjohtaja, kansanedustaja Kalevi Olin. Alustajina toimivat professori Arto Mustajoki Helsingin yliopistosta, ryhmäpäällikkö Anneli Manninen Teknologiateollisuus ry:stä, toimitusjohtaja Markku Oikarinen DISC Botnia Oy:stä, director Hanna-Leena Livio Nokialta sekä professori Raimo Sepponen Teknillisestä korkeakoulusta. Kansanedustajat Mari Kiviniemi, Kimmo Kiljunen ja Eero Akaan-Penttilä pitivät lopuksi kommenttipuheenvuorot. Tilaisuuteen osallistui noin 90 henkilöä. Tähän julkaisuun sisältyvät kaikki tilaisuudessa pidetyt alustukset.
3 SISÄLLYS Yliopiston rahoitusmallin sudenkuopat viekö volyymi laadun? Professori Arto Mustajoki, Helsingin yliopisto 1 Vastaako yliopisto työelämän tarpeisiin? Ryhmäpäällikkö Anneli Manninen, Teknologiateollisuus ry 4 Kommentit Toimitusjohtaja Markku Oikarinen, DISC Botnia Oy 14 Director Hanna-Leena Livio, Nokia 16 Miten yliopisto säilyisi edelleen houkuttelevana työpaikkana? Professori Raimo Sepponen, Teknillinen korkeakoulu 18 Ohjataanko yliopistoja tulosjohtamisella oikeaan suuntaan? Kansanedustaja Mari Kiviniemi 21 Kansanedustaja Kimmo Kiljunen 23 Kansanedustaja Eero Akaan-Penttilä 25
4 Professori Arto Mustajoki Helsingin yliopisto YLIOPISTON RAHOITUSMALLIN SUDENKUOPAT VIEKÖ VOLYYMI LAADUN? Arvoisat kuulijat, minua pyydettiin kymmenessä minuutissa kertomaan siitä, mitä sudenkuoppia tulosohjaus on mahdollisesti aiheuttanut yliopistolle ja onko volyymi viemässä laatua. Aikarajoituksesta johtuen joudun yksinkertaistamaan asioita. Tilannehan on se, että yliopistot niin kuin monet muutkin julkiset organisaatiot ovat joutuneet 1990-luvulla aikamoisen muutosmyllyn kouriin. Pelkistäen voidaan sanoa, että siirryimme rahankäytössä momentti- ja asetussidonnaisuudesta pikkuhiljaa lähes täydelliseen vapauteen; hintana tästä muutoksesta oli paljon puhuttu tulosvastuu. Aikaisemmin opetusministeriö toki piti tilastoa yliopiston tuloksista, mutta niillä ei ollut juurikaan merkitystä rahoitukseen. Momenttien ja asetusten kautta johtamisesta siirryttiin tulosten kautta johtamiseen, eikä pelkästään liturgian tasolla, vaan käyttämällä kaikkein tylyintä ja tehokkainta ohjauksen muotoa, rahaa. Oikeastaan aika ennen tulosohjausta näyttää nykyperspektiivistä suorastaan hassunkuriselta: jos yliopisto halusi muuttaa saksan kielen lehtorin saksalaisen filologian lehtoriksi, niin asetusta piti muuttaa. Tämä tuntuu tällä hetkellä jo kaukaiselta menneisyydeltä, vaikka siitä ole vielä kuin runsaat kymmenen vuotta. Tilalle tuli siis tulosohjaus, jossa tietysti törmättiin heti ongelmaan: mikä on yliopiston tulos. Selkeä yksittäinen tulos yliopiston toiminnassa tai ainakin sellainen, mikä on helppo laskea, on tutkinto. Siihen tosin liittyy paradoksi: tutkinnon saa aikaan opiskelija eikä varsinaisesti yliopisto. Yliopisto on toki monin tavoin osallisena tässä prosessissa, mutta ratkaisevan työn tekee opiskelija, joka ei saa palkkaa yliopiston budjetista. Joka tapauksessa näin siirryttiin järjestelmään, jossa tutkinnoille määriteltiin hinta. Ensimmäiset laskelmat tehtiin 1990-luvun puolessavälissä. Olin itse silloin asiaa pohtineessa työryhmässä. Muistan hyvin asiasta käydyn keskustelun. Siihen vaikutti ratkaisevasti se, että yliopiston rahoitus oli muutamana vuonna voimakkaasti laskenut; oikeastaan se romahdus yliopistojen rahoituksessa, mistä on puhuttu viime vuosina, tapahtui jo 1993 1994. Ajatus tutkinnon hinnasta tuntui kiehtovalta. Siitä voisi olla hyötyä yliopistolle, koska jos tutkintojen määrä kasvaisi, niin yliopisto saisivat lisää rahaa. Yliopiston edustajat työryhmissä näkivätkin tässä positiivisen mahdollisuuden. Oli toki myös vastustusta, mutta loppujen lopuksi yllättävän vähän kun ottaa huomioon muutoksen dramaattisuuden. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että opetusministeriö aloitti heti seuraavana vuonna tutkintojen alennusmyynnin. Tulossopimuksiin kirjattiin entistä suurempia tutkintomääriä, mutta tätä ei otettu huomioon yliopistojen kokonaisrahoituksesta. Opetusministeriö vyörytti syyn tilanteesta yliopistoille, jotka halusivat tuottaa enemmän tutkintoja. Yliopistot olivat kuitenkin puun ja kuoren välissä, koska vain tutkintojen määrää tuottamalla he voisivat ainakin teoriassa saada lisää rahoitusta. Kun sitten yksi yliopisto esitti tutkintojen määrän nostamista, muiden täytyi tehdä sama, koska muuten niiden prosentuaalinen osuus tutkinnoista ja samalla rahoituksesta olisi vähentynyt. Käyttöön tuli käsite nollasummapeli.
5 Sama ohjausmekanismi oli jo käytössä muinaisilla roomalaisilla. Silloin sitä kutsuttiin nimellä hajota ja hallitse. Näin rakennettiin tutkintojen määrillä pelaamisen kulttuuri. Koska tutkintojen määrillä on näin suuri vaikutus yliopistojen budjettirahoitukseen, syntyy tietysti riski, että laadusta tavalla tai toisella tingitään. Toinen yliopistojen rahoitusmalliin liittyvä riskitekijä liittyy eri toimintalohkojen merkitykseen rahoituksen määräytymisessä. Yliopistojen toiminnan pääalueethan ovat perustutkintokoulutus, jatkokoulutus (erityiset tohtorinkoulutus), tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Opetusministeriön käyttämä rahajakomalli heijastaa huonosti näitä yliopiston tehtäviä. Perustutkinnot ja jatkotutkinnot ovat kyllä mukana, mutta tutkimus puuttuu kokonaan rahanjaon perusteista. 1990-luvun puolessa välissä toimi työryhmä, joka esitti, miten tutkimus voitaisiin luontevasti ottaa osaksi rahanjakoa, mutta tämä ajatus ei silloin sopinut opetusministeriön suunnitelmiin. Niinpä tyydyttiin tulkintaan, jonka mukaan tohtoritutkintojen määrä tietyllä tavalla heijastavat myös tutkimusaktiivisuutta. Näillä asioilla on kieltämättä jonkinlainen korrelaatio. Mutta käytännössä jos rahat tulevat pelkästään perustutkintojen ja tohtorintutkintojen määrän perusteella ja tohtorintutkinnot ikään kuin edustavat myös tutkimusta, seurauksena on se, että tohtorintutkinnoille muodostuu selkeä ylihinta. Se tarkoittaa, että tohtorintutkinnon tuottamiseen yliopistolta menee keskimäärin huomattavasti vähemmän rahaa kuin yliopisto saa kustakin tohtorintutkinnosta. Kyse ei ole varsinaisesta tohtorintutkinnon hintalapusta, vaan erilaisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Selvää kuitenkin on, että saldoksi kustakin tohtorintutkinnosta jää yliopistolle sievoinen summa voittoa. Jos jostakin maksetaan enemmän kuin siihen menee omia resursseja, on aina olemassa vaara, että tuotantoa pidetään osittain yllä vain lisätulojen toivossa eikä varsinaisen tarpeen vuoksi. Tohtorintutkintojen osalta näin on tapahtunut. Yliopistot hamuavat isoja tohtorintutkintomääriä ansaintamielessä. Suomen Akatemian järjestämässä tilaisuudessa erään huippuyksikön edustaja totesi, että he joutuvat tuottamaan tohtoreita turhan paljon. Hän totesi, että arvokasta tutkimusaikaa menee nimenomaan sellaisten tohtoreiden tuottamiseen, jotka eivät välttämättä ole kaikkein lahjakkaimpia, mutta joita tuotetaan pelkästään siksi, että yliopisto haluaa saada tohtorikiintiönsä täyteen. Tutkijat kokevat, että tämä aika on pois huippututkimuksen tekemiseltä. Voidaan kysyä, onko tällainen tilanne Suomen tieteen parhaaksi. Ristiriita todellisten kustannusten ja tuotteesta maksettavan hinnan välillä on ilmiselvä uhka myös laadulle. Jos puhutaan yliopiston toiminnan laadukkuudesta, niin suurimmat riskit ovat nimenomaan tohtorintutkinnoissa. Yliopistopiireissä kiertää erilaisia tarinoita siitä, että kun yhdessä yliopistossa väitöskirjaa ei hyväksytä, mennään toiseen yliopistoon ja siellä se otetaan riemumielin vastaan ilmaisena pisteenä. Osa näistä jutuista on urbaanilegendoja, joita mielellään levitetään, vaikka ne eivät välttämättä pidä paikkaansa. Sitä paitsi tutkijalla pitää toki olla mahdollisuus vaihtaa yliopistoa, koska väitöskirjan hylkäämiseen voi olla muitakin syitä kuin laatu. Mutta on myös yksittäisiä tapauksia, joissa yliopiston laatukontrolli pettää liian suuren kiusauksen edessä. Voidaan siis todeta, että rahoitusmekanismi sisältää tässä kohdin selvän sudenkuopan. Esitän vielä yhden ajatuksen siitä, mitä voitaisiin tohtoritutkintojen ja tutkimuksen laadun kohottamiseksi. Siinä kosketellaan suomalaisen koulutuspolitiikan pyhimpiä arvoja, mutta niitäkin on voitava kyseenalaista. Suomessahan on lähdetty siitä, että pitää olla laaja korkeakouluverkosto, joka turvaa tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet maan eri osissa. Olemme ylpeitä tästä periaatteesta sekä peruskoulutuksen tasolla mutta myös korkeakoulutuksessa eikä suotta. Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että harjoitettu korkeakoulupolitiikka johtaa suuren määrään pieniä laitoksia ympäri maata. Ne ovat niin pieniä,
6 että niiltä ei voi todellisuudessa odottaa kansainvälistä huippututkimusta. Tämä on kylmä totuus. Olemme voineet hiljattain lukea lehdistä Saksassa käytävästä keskustelusta. Siellä ollaan luopumassa ajatuksesta, että kaikki yliopistot olisivat niitä, joilla Saksa pyrkii olemaan maailman huipulla. Sen sijaan halutaan luoda suppea eliittiyliopistojen verkosto. Suomen henkinen ja tutkimuksellinen kapasiteetti on viitisen prosenttia verrattuna Saksan tilanteeseen. Onko Suomella varaa pitää kiinni ajatuksesta, että jokainen oppiaine jokaisessa yliopistossa on sellainen, jolla tähdätään kansainväliseen menestykseen? Tällaista näkemystä voisi kutsua naiiviksi. Yksi ratkaisu tilanteeseen olisi tietynlainen akkreditointijärjestelmä. Meillähän sellainen on käytössä ammattikorkeakoulujen perustamisvaiheessa, mutta yliopistojen osalta ajatusta pidetään vieraana. Akkreditointijärjestelmää voitaisiin soveltaa tohtorikoulutukseen ja keskittää näin kansainvälisesti merkittävä tutkimus vain joihinkin yliopistoihin kullakin alalla. Näin meistä tulisi tutkimuksessa huomattavasti kilpailukykyisempiä, kun resursseja ei tarvitsisi ripotella ympäri maata. On hyvä, että peruskoulutusta on ympäri Suomea useilla eri aloilla, mutta kokonaisuuden kannalta ei ole tarkoituksenmukaista, että jokaisessa yliopistossa on kaikilla aloilla myös tohtorinkoulutusta. Voisimme siis keskittää tohtorinkoulutuksen samalla tavalla kuin esimerkiksi sairaaloissa vaikeat tapaukset keskitetään alan parhaimpiin keskuksiin. Pelkään, että jos näin ei tehdä, Suomen kilpailukyky tutkimuksessa taantuu.
7 Ryhmäpäällikkö Anneli Manninen Teknologiateollisuus ry VASTAAKO YLIOPISTO TYÖELÄMÄN TARPEISIIN? Kiitos arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat, Vastaan tähän kysymykseen vain edustamani tahon, Teknologiateollisuus ry:n puolesta, joka edustaa karkeasti noin puolta Suomen teollisuudesta. Kysymys on erittäin mielenkiintoinen ja selvennän ensin hieman näiden tarpeiden taustatekijöitä, jotka ovat osaamisen muutokset yrityskentässä eli muutostrendit, sekä osaamisen kehitys yleensä. Vain näiden pohjalta voin vastata tähän kysymykseen. Työelämän muutostrendit vaikuttavat osaamisen kehitykseen, määrällisiin ja laadullisiin tarpeisiin sekä odotuksiin koulutusjärjestelmältä. Muutostrendeistä ensimmäinen, joka kuvaa karkeasti sitä, mitä tapahtuu osaamisen tasossa yrityksissä, on toimihenkilöryhmien määrien muutokset. Vuoteen 2001 saakka voidaan nähdä, että ylempien toimihenkilöiden osuus henkilöstöstä ja toimihenkilöistä lisääntyy selkeästi ja osaamistaso on nousussa. Toinen kehitystrendi, josta paljon julkisuudessakin keskustellaan, on yritysten liikevaihdon ja viennin kehitys Suomessa ja ulkomailla. Selkeästi voidaan havaita, että myynti Suomessa on laskevalla kehityslinjalla, kun taas vienti Suomesta sekä liikevaihto ulkomailla ovat kasvaneet. Tästä voidaan päätellä teknologiateollisuuden toimialana siirtyneen huomattavasti globaalimpaan toimintaympäristöön kuin aikaisemmin. Tämä tosiasia on pakko tunnustaa ja se selkeästi näkyy myös henkilöstömäärän kehityksessä. Olemme ennustaneet vuoteen 2010 saakka miten erityyppistä koulutusta saaneiden henkilöiden osuudet kasvavat toimialallamme. Ennusteesta käy ilmi, että osaamistaso myös tutkinnoilla mitaten jatkaa nousuaan. Insinöörien, diplomi-insinöörien ja muiden tutkinnon suorittaneiden osuudet nousevat, kun taas työmarkkinoilta ovat poistumassa henkilöt, joilla ei ole tutkintoa lainkaan. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden kehitystrendikuvan haluan esittää tässä sen vuoksi, että tämä sektori on ollut pitkään edelläkävijä kehitystrendeissä Suomessa. Olen myös aikaisemmin itse edustanut tätä sektoria. Kuvasta on nähtävissä selkeä trendi: tuotannon työntekijöiden henkilöstömäärä on laskenut samaan aikaan kun toimihenkilöiden määrä on kasvanut tai pysynyt ennallaan. Tässä toistuu edellä mainittu viesti siitä, että yrityksissä ja teollisuudessa osaamistaso on jatkanut nousuaan. Toimihenkilöiden määrä ylitti työntekijöiden määrän jo vuonna 1997. Viimeisimmässä tilastossa, joka esittää alan henkilöstön tutkintojen jakautumista, voidaan nähdä että toisen asteen tutkinnon suorittaneiden, teknikoiden, insinöörien ja diplomiinsinöörien osuus toimihenkilöistä on noin 2/3 henkilöstöstä. Teknologian alan yrityksissä tekniikan alan koulutustausta on tietysti hallitseva.
8 Osaamisen laadullisen kehityksen keskeiset avainsanat ovat globalisaatio, verkottuminen, teknologiaintegraatio, palveluiden osuuden kasvu tuotteissa, tuottavuuden nousun vaatimus sekä johtamisen, erityisesti ihmisten johtamisen osaaminen. Nämä ovat niitä asioita, joita toivoisimme sisällytettävän ja lisättävänkin yliopistojen osaamisvaatimuksiin. Toimintatapojen muuttuessa integroivina järjestelminä nousee entistä suurempiin rooleihin verkostojen hallinta, prosessien ja tietämyksen hallinta laajasti ottaen sekä ihmiset. Nämä järjestelmät korostavat myös ihmisen johtamisen osuutta. Niitä en käsittele tämän laajemmin, mutta korostan näiden asioiden olevan hyvin tärkeä osa-alue. Sen sijaan toimintatavan muutoksia haluaisin käsitellä hieman tarkemmin. Olemme syksyn aikana tehneet ICT-alan yritysten keskuudessa haastattelukierroksen, jossa kysyttiin millaisena he näkevät tulevaisuuden ja mitkä ovat keskeiset muutostrendit tällä varsin dynaamisella toimialalla. Kaikki haastatellut yritykset ilmoittivat keskittyvänsä ydinosaamiseensa. Ydinosaaminen voi olla myös muuta kuin pelkästään tuotannollista toimintaa. Se voi olla palvelutoimintaa tai pelkästään konseptien hallintaa, joka johtaa siihen, että kaikki muu kuin ydinosaaminen ulkoistetaan. Osa yrityksistä ulkoistaa jopa henkilöstöhallintoaan. Verkostot, kumppanuudet ja verkostojen hallinta korostuvat ympäristössä, jossa alihankkijoilla tai alihankkijakumppaneilla on suuri rooli kokonaisuuden hallinnassa. Yritysten vastauksista tuli esiin myös se, että heillä henkilöstön osaamisessa korostuu liiketoimintaosaaminen ja arvoketjun ymmärtäminen kautta linjan kaikilla osaamisen tasoilla. Asiakaslähtöisyyden syventyminen ja meneminen sisään asiakkaan prosesseihin korostuu entistä vahvemmin yritysten vastauksissa. Laaja-alaisuus, poikkitieteellisyys ja liiketoimintaosaaminen siis korostuvat, myös muiden kuin meidän jäsenyritystemme näkökulmasta. Teknologiapainotuksen väheneminen ei silti tarkoita sitä, että teknologiaa ei tarvitse osata, vaan se tarkoittaa, että myös muut osaamisalueet tässä rinnalla nousevat suurempaan arvoon kuin aiemmin. Tässä yhteydessä voin välittää terveiset myös uudelta koulutus- ja työvoimatyöryhmämme puheenjohtajalta Marjo Raitavuolta, joka on Ensto Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on lähestynyt tätä kysymystä pääoman kannalta ja mainitsi, että yrityksen keskeisiä kysymyksiä on ensisijaisesti rahallinen pääoma ja sen jälkeen luottamuspääoma, jotta rahoitusta saadaan lisää. Kun nämä kynnykset on ylitetty, nousee osaamispääoma yhdeksi keskeisimmistä ja tärkeimmistä kysymyksistä ja tätä osaamisaluetta hoidetaan yritysten näkökulmasta tällä hetkellä Suomessa huonoimmin. Näiden jälkeen tulevat sosiaalinen pääoma eli verkostoituminen sekä kulttuurinen pääoma, jota kaikilla globaaleilla yrityksillä korostetaan. Nämä ovat entistä tärkeämpiä osaamisalueita. Näiden taustojen jälkeen voin lähestyä varsinaista kysymystä, vastaako yliopisto työelämän tarpeisiin. Määrälliseen tarpeeseen ollaan tällä hetkellä varsin tyytyväisiä eli sekä maisteri- että tohtoritutkintojen määrä vastaa yritysten tarpeita. Suhdannevaihtelut vaikuttavat jonkin verran tähän kysyntään. Maisteriohjelmat ovat olleet erinomainen keino vastata nopeisiin kysynnän muutoksiin, mutta viive koetaan edelleen pitkäksi. Työelämän jo useaan kertaan esittämä viesti tutkintojen joustavuudesta nousee edelleen esiin. Painotukset ja määrät todettiin olevan kohdallaan. Sitten asiaa tehokkuus- ja tulosvaatimusnäkökulmasta: Koulutuspituudet ja keskeyttämiset vaikuttavat tuottavuuteen ja yritykset kuten teollisuuskin kannattavat ajatusta, että pyrkijät motivoitaisiin tehostamaan tutkintojen suorittamisnopeutta ja samalla nostettaisiin
9 läpäisyastetta. Tätä ei kuitenkaan saa tehdä laadun kustannuksella. Eli palaamme samaan yhtälöön: mitä laadun saavuttaminen pitää sisällään. Viesti yritysmaailmasta on myös selkeä: Suomessa tutkimusyhteistyö yliopistojen kanssa ja yritysten ja yliopistojen kesken toimii erinomaisen hyvin. Olemme kansainvälisesti korkealla tasolla. Sen sijaan toivomus uuden tutkimustiedon siirrosta opetuksen käyttöön nousee kehittämiskohteena esiin. Se dynamiikka, joka tutkimuksessa on, ei välttämättä siirrykään opetuksen käyttöön. Tällä puolella kaivattaisiin joustavia toimintamalleja ja sisältöjä. Jos tehokkuutta haetaan sillä, että etukäteen määritellään tutkinnon sisällöt, niin silloin ollaan vaarallisella tiellä. Kyseessä on kuitenkin useamman vuoden kestävä opiskelu. Tutkintojen kaksiportaisuus nähdään pikemminkin uhkana kuin mahdollisuutena. Me näemme sen suurena mahdollisuutena lisätä joustavuutta koulutusjärjestelmään. Työkokemus, vaikka se hidastaisikin hieman valmistumista, tuottaa yleensä huomattavasti paremman lopputuloksen kuin se, että opiskelijalla ei olisi työkokemusta lainkaan. Tässä yhtälön parametreja, jotka eivät välttämättä tue tiukkaa tehokkuuden vaatimusta. Laaja-alaisuuden ja poikkitieteellisyyden vaatimus tulee edelleen kasvamaan. Yrittäjyysja liiketoimintaosaaminen korostuu kaikilla sektoreilla eli se koskee kaikkia tieteen aloja. Toinen asia, mistä tässä meidän selvityksessäkin tuli viitteitä, on tietotekniikan hyödyntäminen. Me emme millään käyttäjäsektorilla hyödynnä sitä tuottavuuspotentiaalia, minkä tietotekniikka mahdollistaisi. Tämä on yliopistoissa varmasti myös osaamiskysymys. Rakenteet ovat osin kehittämisen esteenä. En pysty arvioimaan, onko tämä ongelma kautta linjan. Me törmäsimme aiheeseen ICT Curricula for the 21st Century -hankkeessa, joka on Euroopan tasolla tehty yhteistyöverkosto yliopistojen ja yritysten välillä. Esimerkiksi Oulun yliopisto olisi mielellään kuunnellut yritysten laadullista viestiä kovan ja pehmeän ICT- osaamisen yhdistämisestä, mutta kaksi osaamisaluetta olivat eri osastoilla ja niiden yhdistämistä jostain syystä hallinnollisesti vastustettiin huolimatta siitä, että yrityselämän tarpeet olivat toisensuuntaiset. Sitten muutama sana muista vaikutuksista: Aluekehitysnäkökulma on tärkeä. Yliopistoilla on myös vaikutus valintoihin ja valmistuvien osaamiseen. Siinä yliopistot näyttelevät tärkeää roolia opettajankoulutuksessa ja sen ohjausvaikutuksissa. Oppilaan ja opiskelijan ohjauksen sekä mentoroinnin ja tutoroinnin tarve kasvaa. Yliopistojen tulisi lisätä vuoropuhelua yhteiskunnan kanssa. Tarvitsemme tekniikkaan naisia ja kasvatustieteeseen miehiä. Kysyn, voivatko yliopistot vaikuttaa tähän kolmannen tehtävänsä muodossa. Voimme pärjätä vain korkealla osaamisella, ja toivon, että voimme yhdessä yliopistojen kanssa sitä toteuttaa. Kiitos.
10 Dia 1 Vastaako yliopisto työelämän tarpeisiin? Dia 2 Osaamisen muutokset Muutostrendit Osaamisen kehitys Yritysten tarpeet määrä laatu muut näkökulmat Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 3 Muutostrendit
11 Dia 4 Toimihenkilöryhmien lukumääräosuudet teknologiateollisuudessa, % 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Ylemmät toimihenkilöt Toimihenkilöt 65 % 35 % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 2001 m:\tyovoima\asty02af 1.7.2002 RSg Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 5 Suomalaisen teknologiateollisuuden liikevaihdon kehitys 1995-2001 35 Miljardia euroa, käyvin hinnoin 30 25 20 15 10 5 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001* Myynti Suomessa kotimaahan Vienti Suomesta Liikevaihto ulkomailla* *) Sisältää tuotannollista toimintaa harjoittavat tytäryhtiöt ja sivuliikkeet, ei osakkuusyhtiöitä Lähde: Tilastokeskuksen yritystilasto, Suomen Pankki m:\tuotanto\jptu25af.ppt 17.2.2003/jp Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 6 Eri tyyppistä koulutusta saaneiden henkilöiden osuudet henkilöstöstä teknologiateollisuudessa vuosina 1975-2010 Shares of persons with different kind of education in the personnel of technology industries 1975-2010 100 Insinöörit&Diplomi-insinöörit / 90 Engineers&Masters of Science in 80 Technology 70 Toisen asteen amm. koulutus / 2nd level education 60 Hallinnolliset /Administrative 50 40 30 20 EI AMMATTITUTKINTOA / 10 NO VOCATIONAL DEGREE 0 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 m:\työvoima\tpkou06af Anneli Manninen 11.2.2004
12 Dia 7 1000 hlöä 40 30 Henkilöstö 1994-2002* Elektroniikka- ja sähköteollisuus Työntekijät Toimihenkilöt 20 10 1994 1996 1998 2000 2002* Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 8 TOIMIHENKILÖIDEN KOULUTUSRAKENNE TEKNOLOGIATEOLLISUUDESSA VUONNA 2001, % Muut; 18,9 2-aste; 10,2 Teknikko; 13,4 Kaupallinen; 17,0 Insinööri; 23,1 DI + luonnontiede; Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 9 Osaamisen kehitys
13 Dia 10 Globalisaatio Verkottuminen Yritysten kansainvälistymisaste kasvaa, isoista kasvaa isompia, systeemitoimittajien määrä kasvaa, kaikki etenevät arvoketjussa. Tuotteista tulee plug and play. Palveluliiketoiminnan volyymin kasvaessa kasvava osa liikevaihdosta suuntautuu ostoihin, toimittajien vastuu komponenttikehityksestä ja erityisesti prosessikehityksestä kasvaa. Teknologiaintegraatio Palvelut Globaalin toimijan kehitysresurssit suuntautuvat järjestelmäkehitykseen ja tuote- ja palvelukonseptin kehittämiseen asiakasrajapinnassa. Toimitusverkoston vastuulle jää prosessien kehittäminen. Prosessien virtaviivaistamistarpeista johtuen plug and produce -mallista tulee yhä pienempien yritysten arkipäivää. Tuottavuus Johtaminen Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 11 Integroivat järjestelmät yhdistävät tuote-, palvelu-, jakelu ja tuotantokonsepteja, joiden tietyt osat ja rajapinnat on standardoitu. Ne ovat vahvasti liiketoiminta- ja sovelluslähtöisiä, ja ne sisältävät useita osajärjestelmiä ja teknologioita. Informaatio- ja kommunikaatioteknologian ja teknologiaintegraation rooli on keskeinen. Lähde: METin liiketoiminnan ja teknologian linjaus 2010 - Tulevaisuuden voittajat Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 12 Yritysten tarpeet
14 Dia 13 Toimintatavan muutokset Keskittyminen ydinosaamiseen Ulkoistaminen Verkostot ja kumppanuudet Verkostojen hallinta Liiketoiminta ja arvoketjun ymmärtäminen Asiakaslähtöisyyden syventyminen Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 14 Vaikutukset osaamiseen Laaja-alaisuus Poikkitieteellisyys Liiketoiminnan osaaminen Teknologiapainotuksen väheneminen Kokonaiskonseptien ja palveluiden ymmärtäminen Sosiaaliset taidot Verkostojen hallintataidot Kulttuurinen kiinnostus Ihmisten johtaminen Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 15 Vastaako yliopisto?
15 Dia 16 Määrällinen tarve Koulutus on reagoinut hyvin määrällisiin tarpeisiin Viive varsin pitkä Maisteriohjelmat lisäävät joustoa Painotukset ja määrät kohdallaan Koulutuspituudet ja keskeyttäminen vaikuttavat Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 17 Laadullinen tarve Suomessa tutkimusyhteistyö toimii yliopistojen ja yritysten välillä Uuden tutkimuksen siirto opetukseen hidasta Joustavat toimintamallit ja sisällöt Kaksiportaisuuden hyödyntäminen Työkokemus tärkeä Laaja-alaisuuden ja poikkitieteellisyyden tarve kasvaa Liiketoimintaosaaminen entistä ratkaisevampaa Tietotekniikan hyödyntäminen Rakenteet osin esteenä - Oulun yliopisto ja Curricula for the 21st Century Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 18 Muut vaikutukset Aluekehitys Vaikutukset valintoihin ja valmistuvien osaamiseen Ohjausvaikutus yleissivistävään koulutukseen Opettajankoulutus Koulutuksen tehokkuus ja opiskelijan ohjaus Vuoropuhelu ympäröivän yhteiskunnan kanssa Anneli Manninen 11.2.2004
16 Dia 19 Farm as ia Eläinlääketieteellinen92 % Lääketieteellinen Teknillistieteellinen Maatalous-m etsätieteellinen Luonnontieteellinen Kauppatieteellinen Oikeustieteellinen Psykologia Yhteiskuntatieteellinen Liikuntatieteellinen 54 % Kasvatustieteellinen Teatteri- ja tanssiala66 % Musiikkiala Taideteollinen Humanistinen Teologinen Korkeakouluissa aloittaneet sukupuolen mukaan Opiskelupaikan vastaanottaneita %, 2003 89 % 66 % 86 % 62 % 66 % 62 % 59 % 61 % 66 % 83 % 49 % 78 % 48 % 22 % Naiset Miehet 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 4500 5000 Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 20 Viestit Suomi voi pärjätä vain korkealla osaamisella Työelämä tarvitsee erilaisia osaajia Poikkitieteellisyys ja sosiaaliset taidot arvossaan Työelämä tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia - teknologian osaaminen perustana - matematiikka ja luonnontieteet tärkeä pohja - teknologian soveltaminen ja ihmisläheisyys - erilaisia ura- ja kehitys polkuja Anneli Manninen 11.2.2004 Dia 21 Kiitos. anneli.manninen@teknologiateollisuus.fi
17 Toimitusjohtaja Markku Oikarinen DISC Botnia Oy KOMMENTTIPUHEENVUORO AIHEESTA VASTAAKO YLIOPISTO TYÖELÄMÄN TARPEISIIN? Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kuulijat, lähestyn yliopistojen tulosjohtamista oman toimenkuvani näkökulmasta. Toimin kouluttajana ja valmentajana yritysten ja organisaatioiden henkilöstön kehittämistyössä, eli näkökulmani liittyy olennaisesti yliopiston ja yritysten/organisaatioiden väliseen rajapintaan. Tehtävissäni, jotka liittyvät henkilövalintoihin ja erilaisiin henkilöstön kehittämishankkeisiin, osallistun osaltani aina myös yritysten ja organisaatioiden toimintakulttuurien kehittämiseen. Yliopistojen tulosjohtamiskeskusteluun minut sai osallistumaan huoli siitä, että tutkintojen läpimenoaikojen lyhentämiseen liittyvässä keskustelussa mielestäni unohdettiin se, millä valmiuksilla ihmiset yliopistosta valmistuvat. Olen aikuiskouluttajana ja työpaikkavalmentajana ollut huolissani yliopiston saavuttamista tuloksista. Yritysten ja organisaatioiden näkökulmasta yliopistojen tulosmittareista tärkein on tutkintojen laatu, ei tutkintojen määrä tai valmistumisnopeus. Tästä näkökulmasta tärkeintä tulosta edustaa se ihminen, joka yliopistosta valmistuu ja hakeutuu työelämään. Työelämän voimakas muutos, joka olennaisesti liittyy organisaatioiden toimintakulttuurin muutokseen, on olennainen tarkasteltava tekijä tämän yliopistosta valmistuvan ihmisen kannalta. Yritykset ja organisaatiot eivät ainoastaan reagoi muutokseen, vaan myös pyrkivät osaltaan vaikuttamaan siihen. Jokainen henkilövalinta, erityisesti avainhenkilövalinta, joita akateemiset henkilövalinnat yleensä ovat, tähtää siihen, että yritys parantaa valmiuksiaan toimia tehokkaasti muuttuvassa ympäristössä. Mitä pienempi yritys tai organisaatio on kysymyksessä, sitä suurempi merkitys yksittäisten ihmisten kyvyllä toimia nykyisessä verkottuvassa projektiympäristössä on yrityksen kyvylle menestyä. On aihetta kysyä: Mikä on se toimintakulttuuri, jonka yliopistossa opiskeleva ihminen oppii? Kiinnostaako yliopistossa opittu toimintatapa yrityksiä? Organisaatiokulttuurit voidaan jakaa esimerkiksi Charles Handya (Antiikin jumalat ja nykyjohtajat 1988) lainaten neljään; valtakulttuuriin, roolikulttuuriin, tehtäväkulttuuriin ja eksistentiaaliseen kulttuuriin. Valtakulttuuri on edustettuna esimerkiksi pienyrityksissä. Roolikulttuuria tapaamme hierarkkisessa ympäristössä, jossa tehtävät on hyvin vahvasti roolitettuja; organisaatiorakenteesta löytyy niin sanottuja ekonomin paikkoja ja insinöörin paikkoja ja niin edelleen paikkoja, joihin akateemisia ihmisiä voidaan tutkintonimikkeen pohjalta roolittaa. Tehtäväkulttuuri on eräänlainen liikkeellä oleva matriisiorganisaatio, joka on lähinnä sitä tässäkin seminaarissa aiemmin kuvattua verkottuvaa, asiantuntijoista koostuvaa työyhteisön toiminnallista mallia. Tehtäväkulttuurissa jokainen toimija hankkii asemansa projekteissa omalla substanssilla ja kyvyllä vuorovaikutuksessa myydä oma osaamisensa muille osaajille. Eksistentiaalinen kulttuuri kuvaa lähinnä yliopistokulttuuria
18 tyypillisimmillään; organisaatio koostuu individuaaleista, joiden keskinäistä yhteistyötä ei ohjaa johto tai yhteiset asiakkaat, vaan jokainen erikoistuu omalle alueelleen ja toimii hyvin itsenäisesti. Voimakkaassa toimintaympäristön muutoksessa tehtäväkulttuuri on lähinnä sitä, mihin organisaatiot haluavat toimintaansa kehittää. Samalla yliopistot tuottavat mielestäni edelleen tutkinnoilla roolitettuja ihmisiä, joiden uskotellaan löytävän paikkansa työelämässä edustamansa akateemisen tutkintonimikkeen perusteella. Käytännössä organisaatiot kuitenkin valitsevat henkilöitä, joille tehtäväkulttuuria lähinnä olevat toimintamallit ovat luonnollisia. Tällaisia henkilöitä on vaikeampi löytää yliopistotutkinnon suorittaneista. Haluaako yliopisto jatkossa tuottaa opiskelijoille kokemuksia sellaisesta toimintakulttuurista, jonka suuntaan yritykset haluavat kehittyä? Se edellyttäisi hankepohjaisten opetusmenetelmien ja poikkitieteellisen vuorovaikutuksen lisäämistä. Työelämän arvostama ammatillinen osaaminen on yliopistojen nyt painottamaa tietoa ja perustutkimusta, mutta myös mitä suurimmassa määrin yhteistyökykyä erilaisten ihmisten, eri ammattien ja erilaisten osaamisen lajien kesken. Ilman tätä kykyä yliopisto tuottaa edelleenkin niitä akateemisia patsastelijoita, joiden aika yrityksissä ja organisaatioissa on auttamattomasti ohitse.
19 Johtaja Hanna-Leena Livio Nokia KOMMENTTIPUHEENVUORO AIHEESTA VASTAAKO YLIOPISTO TYÖELÄMÄN TARPEISIIN? Tämä kommenttipuheenvuoro jakaantuu kahteen osaan: ensin lyhyt yhteenveto Nokialle keskeisistä yliopistojen kehittämistä koskevista asioista ja sitten pyynnöstä esimerkki omista kokemuksistani tohtorina yrityselämässä. Elämme jatkuvasti kiristyvän kansainvälisen kilpailun paineessa. Trendiennustusten mukaan alkamassa on entistä ankarampi kilpailu osaamisesta ja osaavista henkilöistä kaikilla yritysmaailman tasoilla. Suomessa Nokialla on ollut huippututkimuksen ja opetuksen tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia ja tänään yli puolet tutkimustoiminnastamme tehdään täällä. Edelleen meille keskeinen asia on kansainvälinen kilpailukyky, johon liittyvät yliopistojen tutkimus- ja opetustoiminnan laatu ja resurssointi. ICT- tutkimuksen huippuyksiköissä (Otaniemi, Tampereen teknillinen korkeakoulu, Oulun ja Jyväskylän yliopistot) sisäänottojen laajennus ei ole johtanut lisäyksiin näiden yksiköiden resursseissa. Se voi merkittävästi heikentää yksiköiden mahdollisuuksia menestyä kilpailussa maailman johtavien yliopistoyksiköiden kanssa etenkin kun järjestelmäämme on hajautettu viime aikoina. Haluan kiinnittää huomiota yliopistojen tutkimus ja opetustyön laatuun ja sen mittaamiseen. Meidän tulisi verrata tutkimusjärjestelmämme kilpailukykyä resurssi-, tulos- ja toimintaympäristövertailuilla kansainvälisesti sellaisten yliopistojen kuten KTH:n, Aachenin, MIT, Stanfordin ym. kanssa. Tavoitteena tulee olla menestyminen tässä kovassa seurassa. Ja sitten vielä lyhyesti henkilökohtaiseen esimerkkiini ja siihen, että kyky ja halu oppia ovat mielestäni ehkä tärkeimpiä yliopistokoulutuksen tuotteita. Muutama sana taustaa: olen valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta DI:ksi silloiselta kemian osastolta 1985 ja väitellyt viisi vuotta myöhemmin tohtoriksi samasta korkeakoulusta biotekniikan alueelta. Väitöskirjani tein työskennellessäni VTT:llä, josta siirryin Teknologian kehittämiskeskukseen ja sieltä edelleen Nokialle kuusi vuotta sitten. Jatkossa muutama esimerkki siitä millaista osaamista työ Nokialla on edellyttää. Siirrossa Nokialle tarvittiin ennakkoluulottomuutta (rohkeutta) sekä poikkitieteellisyyttä sekä minulta että yritykseltä. Tulin globaaliin työtehtävään, jossa tarvitaan kykyä nähdä laajoja kokonaisuuksia ja ymmärtää tuotekehitysmaailmaa ja jäsentää sen tarpeita kaikkiin näihin koulutukseni antoi hyvät valmiudet. Sen sijaan globaalissa yrityksessä tarvittavia virtuaalisen tiimityön (tiimin jäsenet eri puolilla maailmaa), eri kulttuurien ymmärtämistä tai kykyä vaikuttaa ja verkostoitua koen opiskelleeni liian vähän. Yhteistyötaitojen merkitys kasvaa jatkuvasti, koska uudet toimintamallit perustuvat yhteistyöhön alihankkijoiden ja partnereiden kanssa. Minusta tuli esimies, kun olin ollut yrityksessä vuoden. Esimiestyö edellyttää varsin vahvaa kykyä ymmärtää liiketoimintaa ja johtaa kehittämisfunktiota sekä ihmisiä. Koska Nokia toimii erittäin nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä, jokaisella esimiehellä täytyy myös olla kapasiteettia johtaa
20 muutosta. Vaikka olin opiskellut teollisuustaloutta koin, että liiketoimintaymmärrystä piti hankkia lisää. Omaan johtamiseeni hain työssä oppimisen rinnalla lisäoppia ja näin jälkeenpäin ajattelen, että olisin ollut paremmin varustautunut työelämään, jos johtamista olisi voinut opetella jo perustutkintovaiheessa. Korkeakoulututkintoni on epäilemättä tarjonnut hyvän peruspohjan yrityselämää varten. Tutkimus- ja opetustoiminnan kehittäminen on mielestäni mahdollista ja tarpeellista edellä esitettyyn suuntaan. Ajattelen, että minun tapauksessani ovat yhdistyneet yksilön ja yrityksen oppiminen ja etu, jotka ovat innostaneet ja motivoineet minua viimeiset kuusi vuotta ja ehkä siinä on aineksia yleistyksiinkin ainakin selkeät linkit Anneli Mannisen esittämiin ajatuksiin.